Part 14

Samana päivänä, 10/12, kun seurue antoi viimeisen näytäntönsä Viipurissa, vaipui _Bruno Böök_ kuolemaan. Tämän näyttelijän poismeno parhaimmassa kehitysiässään (31 v.) oli kova isku nuorelle teatterille, sillä hänellä oli jo opintovuodet takanaan ja hän seisoi seurueen eturivissä. Böökillä oli noreassa, miehekkäässä vartalossaan ja miellyttävissä kasvoissaan paremmat apukeinot kuin ainoallakaan miestoverillaan, eikä häneltä puuttunut henkisiäkään lahjoja. Hänen osakseen tuli ensimäisen rakastajan vaikea ala. Palattuaan ulkomaalta hän perusti maineensa varsinkin Akselin runollisella esittämisellä Akseli ja Valpuri näytelmässä, jota paitse hänen parhaimmat luomansa olivat Bothwell, Mercutio, Mikko Vilkastus, Hoppulainen ja Maunu (Roinilan talossa). "Se mahtavan kauhea kuva, minkä hän Bothwellista antoi", lausutaan U. S:n muistosanoissa, "ei katselijan mielestä haihdu; Mercutio, Vilkastus ja Hoppulainen osottivat hänen suurta kykyänsä sellaisten henkilöiden esittämisessä, joidenka luonteen pohjana huumori on, ja Maunu virkistävän reippautensa ohessa on samaa sukua. Rakastajana Böök ei aina onnistunut; hänen ääneltään puuttui ne hellät säveleet, joita siinä kysytään. Mutta rajattoman intohimon ilmaisemiseen oli hänellä sekä kykyä että voimaa."

Syystä kun menestys Viipurissa oli niin huono, Bergbom päätti vielä ennen joulua tehdä lyhyen vierailumatkan _Pietariin_, johon seuruetta oli hartaasti pyydetty tulemaan -- "olisihan hyvä saada sieltä rahat joulukuun palkkoihin, jos ne saadaan". Emilie, joka yleensä oli vastahakoinen käynteihin itäisen rajan tuolla puolen, seurasi kuitenkin veljeänsä ollakseen apuna vieraassa kaupungissa. Sitä paitse oli mukana rva Anni Kaslin, joka jo Viipurissa oli vieraana esiintynyt viimeisissä näytännöissä, näytellen Roinilan talossa ja laulaen Hardangerin harjulla ja Saimaan rannalla. -- Ensimäinen näytäntö Pietarissa (samassa salongissa kuin viime vuonna) oli 12/12 ja annettiin silloin Neiti Elisabeth ja Roinilan talossa, toinen 15/12, jolloin ohjelma oli: Tätä nykyä ja juuri mainitut laulukappaleet. Sen jälkeen esitettiin vielä: Daniel Hjort, Valapatto, Todelliset naiset ja Lääkäri vastoin tahtoansa. Niukat lähteemme tietävät vain, että rva Kaslinin laulu teki "syvän vaikutuksen" ja että voittoa saatiin 407 ruplaa. Muutoin näyttää teatterilla olleen sensuurirettelöitä, joista laskujen mukaan suoriuduttiin 5 ruplalla sekä poliisipristaville tarjotuilla 10 ruplan illallisilla! -- Kotia Helsinkiin päästiin jouluksi.

_Helsingissä_ alotettiin toisena joulupäivänä Daniel Hjortilla. -- Uudenvuodenpäivänä oli juhlanäytäntö 29/12 1883 vahvistetun kieliasetuksen johdosta, jonka kautta suomenkieli vihdoinkin miten kuten pääsi oikeuskieleksi. Kun nti Avellan oli lausunut Paavo Cajanderin runon Vapautettu kuningatar, lauloi sekakööri Maamme-laulun ja näyteltiin Kiven Karkurit. Sen jälkeen näyteltiin 4/1 ensi kerran Helsingissä _Todelliset naiset_, jota kappaletta oli uteliaasti odotettu ja joka meni kaikkiaan 5 kertaa. Esitys oli, sanotaan, vaikuttavampi kuin Ruotsalaisessa teatterissa, vaikka ulkonainen ryhti siellä oli ollut sirompi. Nti Avellan (Berta) näytteli niin, "ettei ajateltu enää näyttelijätärtä, nähtiin vain nainen, joka puolusti naisen asiata", ja Leino (Bark) oli niinikään "taitava ja johdonmukainen" luonnekuvauksessaan. Näiden ja muidenkin näytteleminen teki kokonaisvaikutuksen laadultaan syväksi ja traagilliseksi (Vasenius Valvojassa). -- Seurasi sitte 16/1 Ibsenin _Yhteiskunnan tuet_, joka myöskin oli helsinkiläisille uusi.

Vasenius lukee näytelmän esittämisen uudeksi voitoksi teatterille. Se annettiin "tavalla, joka osotti, että kaikki näyttelijät mieltymyksellä ja huolella olivat tutkineet osiansa, ja että taitava johtaja oli järjestänyt kaikki. Että Leino ja rva Aspegren hyvin suorittivat Bernickin ja Lonan osat, siitä voitiin jo ennakolta olla varmat; ja nti Avellan osotti Dinana samaa voimaa, mutta myöskin samaa itsensä hillitsemistä kuin Bertan osassa. Mutta miltei kaikki muutkin pitivät kunnialla paikkansa aina syrjähenkilöihin saakka. Lindfors Krapina ja etenkin Falck Aunena antoivat kumpikin osastaan eheän ja johdonmukaisen kuvan." -- Näytelmä meni kevään kuluessa 4 kertaa.

Kauan oli Bergbom miettinyt, eikö teatteri jo pystyisi esittämään kirjallisuutemme ainoata varsinaista klassillista draamaa, ja nyt hän katsoi ajan tulleen näytellä _Salaminin kuninkaat_. Moni piti yritystä uhkarohkeana, sillä eihän se ollut onnistunut Ruotsalaisellekaan teatterille, mutta toiset luottivat johtajaan, ja ne olivat oikeassa. Se nähtiin Runebergin päivänä, jolloin runoilijan muistoa kunnioitettiin hänen suurenmoisen tragediansa esittämisellä. Esitys yllätti yleisöä ja sai sen runsailla suosionosotuksilla palkitsemaan näyttelijöitä. Mutta parempi todistus menestyksestä oli se, että näytelmä meni viisi kertaa.

Vasenius, jonka mukaan "yritys ylipäätään oli onnistunut", huomauttaa ensiksi lausumisen tärkeydestä tässä kappaleessa. Parhaiten lausuivat nti Avellan ja Leino. Molempain puheessa oli sanakorko ikäänkuin tasotettu ja ainoastaan loogillinen korko vallitsi värssyssä. "Muissakin kohden oli nti Avellan Tekmessana hyvin kiitettävä. Puhe, asennot, liikunnot, kaikki yhtyi hyvin kokonaiskuvaksi, jossa todellakin oli ylevä tyyli, juuri mitä tässä näytelmässä ennen kaikkea tarvitaan." Leino -- Leiokritos, Axel Ahlberg -- Leontes, Sala -- Eurysakes, Falck -- Eubulos harrastivat myöskin menestyksellä sitä tyyneyttä, jota klassillinen tyyli vaatii; sitä vastoin Kallio -- Rhaistes ja Weckman -- Hyllos olivat liian innokkaita. Kokonaisuuden edullisesta yleisvaikutuksesta oli johtajaa kiittäminen. "On todellakin ihmeteltävää", arvostelija sanoo, "kun perätysten katselee Ibsenin, Runebergin, Molièren ja Shakespearen kappaleita, että joka kerta selvästi havaitaan näyttelemisessä omituinen tyyli. Luulen että harvat täydelleen ymmärtävät mitä työtä johtajan puolelta tämä tulos edellyttää." Vaikka luonnollisesti Salaminin kuninkaitten esitys monessa kohden saattoikin tulla paremmaksi, oli se siis merkittävä uudeksi ilahduttavaksi voitoksi.

Kertomuksestamme näkyy, että syyspuoli näytäntökautta oli ollut sangen synkkä ja toivoton; kevätpuoli kääntyi jälleen myötäiseksi. On jo mainittu että Yhteiskunnan tuet ja Salaminin kuninkaat luettiin teatterille kunniaksi ja toisia, yleisöä innostuttavia voittoja oli tulossa. Tuulen kääntymiseen ei suinkaan vähimmän vaikuttanut se, että Ida Aalberg -- huolimatta alakuloisista tuumistaan luopua teatterista -- helmikuun keskivaiheilla palasi Parisista terveenä ja reippaana ja valmiina esiintymään. Se tuotti ohjelmistolle kokonaan toisen sävyn ja luonteen.

Kotiutunut taiteilijatar astui ensi kerran näyttämölle 29/2 Juliana Shakespearen Romeossa ja Juliassa, ja tietenkin hänet vastaanotettiin suurimmalla ihastuksella. Savokarjalaiset antoivat komean kukkavihkon, Pohjalaiset laakeriseppeleen ja Hämäläiset samoin, ja muu yleisö tervehti suosikkiansa oikealla kukkasateella. -- Olematta enään uusi yleisölle, meni näytelmä viisi kertaa, salonki täynnä. -- Romeon ja Julian jälkeen tuli taas 12/3 uutuus, nimittäin Salan suomentama Björnstjerne Björnsonin _Puolueiden keskellä_ (Redaktören). Niinkuin ylipäätään muutkin uudenaikaiset pohjoismaiset draamat, näyteltiin se ansiokkaasti -- Leino sanomalehdentoimittajana, Sala Halvdan Rejninä, nti Stenberg rva Ewjenä, nti Asp Gertrudina j.n.e., näyttämölliset laitoksetkin, esim. omituisessa sumukohtauksessa kadulla, tekivät hyvän vaikutuksen; mutta silti se ei ottanut menestyäkseen. Syynä oli kai osaksi se, että politiikka ei oikein miellyttänyt suuren lemmentragedian jälkeen ja että tiettiin suurempaa uutta tulevan. Jo toisen illan jälkeen oli Björnsonin näytelmä jätettävä, ja Salaminin kuninkaat ilmotettiin seuraavaksi teatteripäiväksi, keskiviikoksi maaliskuun 19:ksi. Tämä näytäntö keskeytettiin kuitenkin, kun sanoma saapui Sammatista, että _Elias Lönnrot_ klo 6 aamulla oli päättänyt kunniakkaan, isänmaalle arvaamattoman kalliin elämänsä. Runebergin murhenäytelmä meni sitte pari päivää myöhemmin kansannäytäntönä ja sanotaan sen syvästi vaikuttaneen vähemmänkin teatteriin tottuneeseen katsojakuntaan. -- Sen jälkeinen ohjelma, Gogolin Naimapuuhat ja Laululintunen, mainittakoon siksi, että vanhassa laulukappaleessa esiintyi ensi kerran Netcheninä nti _Ada Cajander_,[56] joka teatterin kustannuksella oli nauttinut rva Achtén opetusta ja joka nyt oli perivä Anni Hacklinin lauluroolit. Nuori näyttelijätär, jolla oli "kaunis ja heleä" ääni, näyttelikin sievästi ja vastaanotettiin hänet hyvin suosiollisesti.

Ida Aalbergin tultua oli ruvettu harjottamaan suurta klassillista draamaa, Schillerin _Maria Stuartia_, ja se valmistui annettavaksi ensi kerran 28/3. Sillä saavutti teatteri jälleen loistavan menestyksen, joka oli miltei yhtä suuri rahallisessa kuin taiteellisessa suhteessa. Näytelmä annettiin näet täysille huoneille kahdeksan kertaa (seitsemäs teatterin eläkerahaston hyväksi). Tietenkin nimiroolin esitys etupäässä ihastutti yleisöä. Onhan Maria Stuart myöhemminkin tunnustettu yhdeksi Ida Aalbergin etevimpiä luomia ja jo ensi kerralla hän erinomaisen kauniisti kuvasi niin ihmisellisen kuin ruhtinaallisen puolen onnettoman kuningattaren hahmossa. Mutta joskin useat antoivat kaiken kunnian Marian esittäjälle, ei menestys olisi ollut niin suuri kuin se oli, jollei draaman muillakin henkilöillä olisi ollut -- toisin kuin syksyllä 1880 -- hyviä tai tyydyttäviä edustajia. Siten oli nti Avellanin kuningatar Elisabet erittäin huomattava. Tälle näyttelijättärelle, jonka pääansioita aina oli ollut harras ja älykäs tehtävänsä tutkiminen, oli rooli mitä otollisin, ja varmalla taiteella hän osasi havainnolliseksi tehdä ne tunteet, jotka ylpeässä englantilaiskuningattaressa risteilivät, kun kilpailijattaren kohtalo oli ratkaistavana. Erittäin vaikuttava oli draamallinen puistokohtaus, missä kuningattaret ainoan kerran seisovat vastatusten. Muiden roolien esittäjät olivat: Leino -- Burleigh, Ahlberg -- Leicester, Sala -- Mortimer (viidennestä kerrasta 19/4 alkaen Rautio, sillä Sala oli lähtenyt ulkomaille), Lindfors -- Maria Stuartin hovimestari, Falck -- Paulet, nti Stenberg -- Hanna Kennedy.

Kun Maria Stuart oli mennyt kuudennen kerran, tuli 23/4 uusi ohjelma, Viipurissa jo annettu _Kuinka äkäpussi kesytetään_ ja teatterin ensi vuosilta tunnettu laulukappale Lemmenjuoma. Ei ollut tälle Shakespearen komedialle eduksi, että se joutui näyttämölle semmoisten näytelmäin kuin Schillerin juuri esitetyn ja Todellisten naisten aikaan, mutta mikäli katsojat osasivat avaramielisesti asettua muinoiselle kannalle, tuotti se heille runsasta naurunaihetta. Esitys oli reipas, tarjoten hullunkurista ja runollistakin. Nti Avellan oli kiivas Katarina, Leino kesyttäjä Petruchio, Lindfors Gremio, rva Rautio Bianca, Ahlberg Lucentio, muita mainitsematta. Laulukappaleessa olivat pääosat nti Cajanderilla ja Aspegrenilla (Frankenkrank). Ohjelma meni neljästi.

Syksyllä oli Emilie kirjeessä nti Elfvingille valittanut ajan köyhyyttä, kun ei ollut alkuperäistä uutta tarjottavana -- oli näet totuttu joka vuosi odottamaan semmoistakin. Suuri oli sentähden tyytyväisyys, kun keväällä aivan aavistamatta ylioppilas _Matti Kurikka_ toi teatterille 4-näytöksisen kansannäytelmän _Viimeinen ponnistus_, joka huomattiin varsin sopivaksi ohjelmistoon. Se näyteltiin ensi kerran 2/5 ja menestyi hyvin. Näytelmä oli kyllä vasta-alkajan käsialaa, mutta siltä ei puuttunut alkuperäisyyttä. Ensiksikin oli toiminnalla jonkinlainen historiallinen pohja, joka oli omansa herättämään mielenkiintoa -- "viimeinen ponnistus" tarkotti näet venäläisten tilanomistajain viimeistä yritystä saada peruutetuksi 1861 v:n keisarillinen manifesti, jonka kautta talonpojat julistettiin vapaiksi; toiseksi näytelmä kuvasi Inkerin suomalaista kansaa ja kansanelämää. Tekijä, joka syntyään on tämän kansan lapsi, oli kappaleeseensa taitavasti yhdistänyt kansanlauluja ja tansseja, jota paitse koristuksissa ja puvuissa oli huolellisesti todellisuutta tavoteltu. Esitys oli kaikin puolin vilkas ja luonteva, niinkuin säännöllisesti kansannäytelmissä, ja kokosi toukokuulla viisi hyvää huonetta. Yksityisistä näyttelijöistä mainitsemme yhden ainoan, nti _Inez Borgin_, joka Annina ensi kerran astui näyttämölle. Nti Borg, kauppiaan tytär Porista, oli 25-vuotias tullessaan teatteriin tänä keväänä. Hän herätti hyviä toiveita, joita seuraava aika ei pettänytkään, mutta hänkin erosi liian pian teatterista. Eipä Emilie Bergbom ilman syytä huoahtanut (kirjeessä nti Elfvingille 11/11 1883): "Kyllä se on ikävää, että kun näyttelijätär meillä alkaa tulla taiteilijaksi, niin yks kaks hän menee naimisiin!"

Toukokuulla Ida Aalberg vielä esiintyi kolmessa eri kappaleessa: Adrienne Lecouvreurissä, joka 9/5 annettiin hänen hyväkseen, Jane Eyressä, jolla näytännöt 27/5 päätettiin Helsingissä, ja Hilda Aspin suomentamassa Scriben ja Mélesvillen 3-näytöksisessä _Valériessa_, jossa taiteilijatar, niinkuin edellisissäkin, näytteli pääosaa, "viatonta, luonnonpuhdasta" neitokaista. --

Ne monet roolit, jotka nti Aalberg oli palattuaan Parisista näytellyt, antoivat Vaseniukselle aihetta tutkia miten ulkomaanmatka oli häneen vaikuttanut. Vanhemmissa rooleissa, hän arvosteli, oli näyttelijättären esitys rauhallisempaa, hillitympää kuin ennen, eikä siinä ollut mitään moitittavaa, mutta välistä huomattiin myöskin kylmempää tekniikkaa ja äänenvärityksiä, jotka eivät olleet täysin luonnollisia. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt taantumista vaan nähtävästi sitä, ettei taiteilijatar vielä ollut sulattanut kaikkea mitä ulkomailla oli oppinut. Muutoin olikin niin että mitä syvempi kuvattava luonne, mitä enemmän draamallista elämää oli kyseessä, sitä vähemmän oli syytä muistutuksiin, tehtävän vakavuus vei itsestään siihen välittömään esitykseen, joka oli näyttelijättären oikea voima -- niin esim. olivat Maria Stuartin kolmas näytös ja kohtaus, missä Julia juo Lorenzon tarjooman vaarallisen juoman, loistokohtia ylevämpää laatua kuin Adriennen deklamatsionit.

Otamme tähän pari otetta Emilien kirjeistä nti Elfvingille, joista saamme yksityistietojen ohella näytäntökauden loppupuolen tunnelman:

(12/4). "Oma, rakas Bettyseni! No, nyt on päätetty, että teatteri syksyllä tulee Turkuun. Olemme sangen levottomia. Tietysti on meille suureksi haitaksi, että Tukholman 'Pienemmän teatterin' seurue tulee kohta jälkeemme esittämään Turun yleisölle rakkaita operettejaan. Yleisö on kai 'odottava' ja 'säästävä itsensä' siksi. Onneksi on meillä sangen rikas ja suuri ohjelmisto, mutta kenties eivät turkulaiset välitä siitä. En voi sanoa kuinka olen pahoillani tuosta operettimelusta, joka taas hyökkää kimppuumme. Jos Hamlet tai joku muu suuri kappale valmistuu Turussa, niin tulen luultavasti sinne pariksi viikoksi."

"Sanomista olet ehkä nähnyt, kuinka suuri menestys meillä on ollut Maria Stuartilla. -- Ida Aalberg on etevä ja ihastuttava Maria, ja Kaarola kaikin puolin oivallinen Elisabet. Et voi uskoa kuinka erinomaisen rakastettava Ida Aalberg on koko ajan ollut; hän on ei ainoastaan näyttelijättärenä vaan ihmisenäkin ollut aivan erinomainen. Onko hän näyttelijättärenä suurempi kuin ennen, sitä en todellakaan tiedä. Useain mielestä hän ennen oli parempi (s.o. enemmän innostunut ja vähemmän mietiskelty); toiset taasen iloitsevat siitä itsensä hillitsemisestä ja levollisuudesta, jolla hän esiintyy ja arvelevat hänen sen kautta äärettömästi voittaneen." --

(9/5). "Nyt on näytäntökausi loppumaisillaan, ja huolimatta kuulumattomista huolista ja vaikeuksista, joita vastaan teatterin on täytynyt taistella, olemme suoriutuneet; jopa saattaa sanoa, että täällä Helsingissä asiat ovat käyneet hyvin. Meillä on tosin usein ollut huonoja ja tyhjiä huoneita, mutta toiselta puolen useampia täpötäysiä, useampia kuin koskaan ennen. Siten on esim. Maria Stuart mennyt ennen kuulumattomalla menestyksellä kuusi kertaa peräkkäin ja menee vieläkin pari kertaa. Aivan lopussa on meillä ollut ilo saada kotimainen kappale ja, mikä on enemmän, oikein hyvä, lupaava kappale. Matti Kurikka, näytelmän nuori tekijä, on vain 22 vuotta eikä 22-vuotiaalta ylioppilaalta voi kovin paljon pyytää. Neiti Borg Porista debyteerasi Viimeisessä ponnistuksessa ja onnistui sangen hyvin. Hänen ulkonäkönsä on varsin edullinen, sitä paitse on hänellä hyvä lauluääni ja hän on sivistynyt ja intelligentti, niin että ansiopuolia on paljo; mutta kuitenkin on hänellä yksi vika: hän osaa huonosti suomea. Sala on Wienissä harjottamassa opintoja enkä voi sanoa kuinka lämpimästi toivon, että hän edistyisi hyvin. Hilda Asp raukalla on ollut raskas kevät (vaikean ja pitkällisen hammastaudin tähden). Hän on niin kauttaaltaan kelpo tyttö, että minua oikein surettaa, että hänen ensimäinen teatterivuotensa on tullut niin tuskalliseksi. -- Kun kevät lähestyy, saa Kaarlo aina semmoisen matkustushalun, että hänen on vaikea tukahduttaa sitä. Niin nytkin. Hän aikoo sentähden lähteä parin kuukauden ulkomaanmatkalle, etupäässä Parisiin, mutta tuumien viipyä vähän Saksassakin hän lähtee luultavasti jo pyhänä Pietarin kautta." --

Koska se apurahasto, joka keväällä 1881 oli arpajaisten kautta kerätty, nyt oli loppumaisillaan, ryhtyivät teatterin ystävät tänä keväänä uuteen puuhaan, jonka päämääränä oli saada kansalaiset ympäri maan uusiin ponnistuksiin taidelaitoksen avustamiseksi. Ensimäinen kokous asiasta pidettiin 22/2 ylioppilastalolla, ja olivat kutsujat: Ilta Ekroos, Martha Eneberg, Ida Godenhjelm, Augusta af Heurlin, E. Järnefelt, Ellen Nervander, Sofie Rein ja Naëmi Starck. Noin 70 kansalaista tuli saapuville ja asetti 15 henkisen toimikunnan ajamaan asiaa. Kaikuna tästä alotteesta ilmestyi vähän myöhemmin Tampereen Aamulehteen innostunut kirjoitus, jossa muun muassa sanottiin:

"Jo on aika että Suomen kansa yksissä tuumin vapauttaa tohtori Bergbomin edes yhdestä niitä monia huolia, joita hänellä tätä kansallista laitosta luodessaan ja johtaessaan on ollut. Jo on aika että Suomen kansa vihdoinkin tunnustaa tämän laitoksen omakseen ja suopi sille riittävän aineellisen kannatuksen. Suuria laitos ei vaadi, vaan uhraus on tehtävä yhteisesti. Ei mikään kaupunki, ei mikään maalaiskunta saa vetäytyä pois, kun on kysymys varojen hankkimisesta tälle laitokselle." --

Huhtikuun 30 p. julkaistiin vihdoin U. S:ssa vastamainitun toimikunnan laatima kiertokirje, jossa ehdotetaan "että kaikki ne, jotka tahtovat tehdä jotakin asian hyväksi, tulevana syksynä, ehkä samaan aikaan kuin täällä Helsingissä yleiset arpajaiset Suomalaista teatteria varten toimeenpannaan, kutkin paikkakunnallansa yhdistyisivät sopiviin toimenpiteisiin kerätäksensä varoja samaan tarkotukseen". Allekirjoittajat olivat: Z. Topelius, F. Ehrström, Aug. Ahlqvist, H. Molander, Walfrid Brehmer, E. Hallonblad, O. Donner, E. Järnefelt, F. Perander, T. v. Haartman, J. Krohn, I. Godenhjelm, Kaarlo Slöör, Ellen Nervander, Severin Falkman, S. Rein, Emil Nervander, Augusta af Heurlin, Eliel Aspelin, A. Aspelin, Seb. Gripenberg, I. Ekroos, Vilho Soini, A. Oker-Blom, Alb. Pfaler, Martha Eneberg, A. Rönnholm, Naëmi Starck, Alex. Wahlberg, Jenny Lang, K. Th. Hällström, Alma Almberg, Kaarlo Basilier, W. E. Meurman.

Tulot näytännöistä olivat tänä vuonna vähemmät kuin edellisenä, mutta kun avuksi otettiin koko jäännös 1881 v:n arpajaisrahoista, nimittäin 15,319:26 mk, päästiin niin edulliseen tulokseen, että velat tilivuoden lopussa tekivät ainoastaan 6,400 mk. Kun lisäksi tulee, että teatterin ystävät, niinkuin juuri olemme kertoneet, jo toukokuulla tekivät alotteen uuteen keräykseen, näytti lähin tulevaisuus verraten valoisalta.

Näytäntöjä annettiin tänä näytäntökautena 116 ja niissä seuraavat kappaleet: 9 kertaa _Tätä nykyä_, Todelliset naiset; 8 Maria Stuart, Lääkäri vastoin tahtoansa; 7 _Daniel Hjort_; 6 Valapatto, Preciosa, Yksi ainoa tytär, Kuinka äkäpussi kesytetään, Yhteiskunnan tuet, Remusen kotiripitykset; 5 _Salaminin kuninkaat, Viimeinen ponnistus_, Romeo ja Julia, Neiti Elisabeth; 4 _Roinilan talossa_, Venetian kauppias. Porvari aatelismiehenä, Haapaniemen hanhenpoika; 3 _Karkurit, Valansa rikkojat_, Akseli ja Valpuri, Taistelujen välillä, Lemmenjuoma, Riita-asia; 2 _Saimaan rannalla, Kyökissä_, Keijukainen, Naimapuuhat, Adrianne Lecouvreur, Valérie, Hardangerin harjulla, Puolueiden keskellä, Laululintunen; 1 _Amalia ystävämme_, Jane Eyre, Sirkka, Kotimatkalla, Parisin veitikka, Herkules, Ei ollenkaan mustasukkainen.

Näistä 42 näytelmästä oli 10 kotimaista ja 10 ohjelmistolle uutta.

XIII.

Kolmastoista näytäntökausi, 1884-85.

Ennen hajautumistaan kesälomalle seurue lähti _Tampereelle_, antaakseen siellä 30/5-22/6 yksitoista näytäntöä. Johtajana toimi Kallio, mutta Emillekin oli jonkun aikaa mukana. Aluksi esiintyi Ida Aalberg kaksi kertaa Jane Eyrenä ja kaksi Valériena ja pääsi sitte vapaaksi mennäkseen Jyväskylään, jossa hän oli luvannut toimeenpanna iltaman Kansanvalistusseuran laulu- ja soittojuhlan aikana. Viime iltana sai hän hohtokivillä koristetun kultasormuksen, johon oli piirretty: "Muisto 6/6 1884", ja kukkavihkon, jonka nauhoissa luettiin: "Ida Aalbergille Taiteen ystäviltä Tampereella; Sä ihaella meidän soit Taiteesi jaloutta, Sä rientoihimme riemun loit, Kieleemme rakkautta." Senjälkeisestä ohjelmistosta on vain mainittava eräs uusi kappale (18/6): Salan suomentama G. v. Moserin 5-näytöksinen huvinäytelmä _Ultimo_. -- Juhannusaattona tamperelaiset veivät seurueen jäsenet huviretkelle Muroleeseen. Siitä alkoi kuukauden pituinen loma.

Toukokuun alkupuolella Kaarlo Bergbom oli lähtenyt ulkomaanmatkalleen ja saman kuun loppupuolella ("tiistaina"!) hän ensi kerran kirjoittaa sisarelleen:

"Rakas sisar! Minulla on takanani sangen vaihteleva odysseia, jonka olen suorittanut menneen kahden viikon kuluessa. -- Matka Pietarista Berliniin oli aika miellyttävä, sillä oli kuin olisi matkustanut kevään mukana. Pihkovan luona alkoivat salavat keltaisine papiljotteineen, Vilnan luona pistivät jo koivut esiin pienet, viheriät lehtensä, Wierballenin luona pensaat vihannoivat lehmuksien ja jalavien seisoessa harmaina, vasta Königsbergissä kevät upeili täydessä vihannuudessaan ja väririkkaudessaan."

"Pietarista Wierballeniin matkustin toisessa luokassa. Koko ranskalainen teatteri ja sirkus Cinicelli (molemmat olivat edellisenä päivänä lopettaneet Pietarissa) olivat samassa junassa. Voit käsittää kuinka siinä pakistiin, harpattiin, hypittiin, riideltiin, naurettiin! Saattoi tulla pää pyörälle. Mutta ne tuottivat tarpeellista vaihtelevaisuutta matkan ykstoikkoisuuteen."

"Näyttämöllinen resettini Berlinissä oli Romeo ja Julia sekä Don Carlos Deutsches Theaterissa, Narciss Rameau Schauspielhausissa ja kaksi Wallner teatterissa esiintyvien Münchenin kansannäyttelijäin näytäntöä. Ne ovat todella päässeet melkein yksinäisiksi alkuperäisessä raikkaudessa ja luonnonomaisuudessa. Niin olisivat meidänkin kansannäytelmät esitettävät, ja niin ne voitaisiinkin esittää, jollei samojen näyttelijäin täytyisi riittää Maria Stuartiin, Pattes de mouche'iin ja Murtovarkauteen. Näin ei ole ihme, jollei aina tavata oikeaa säveltä."

"Narciss Rameau oli pettynyt illusioni. Miten mieltäkiinnittävä olikaan minusta tämä draama ollut sekä lukiessa että näyttämöllä, sekä ulkona että kotona, sekä Dessoirin nerokkaan että Pousetten käsityöläismäisen Narcissin kanssa -- ja nyt! Kuinka se paikottain oli homehtunut ja koko ajan valheellinen. Voin nyt käsittää Kaarolan ja Ahlbergin edustaman nuoremman polven vastenmielisyyden sitä kohtaan. Nyt en enää tule vaatimaan sitä esille! Levätköön rauhassa. Kenties -- jos Sala voisi tulla Narsissiksi?"

"Deutsches Theater'issa ilmaantui kaunis, raitis harrastus voimakkaammalla, nuorekkaammalla näyttelemisellä ja värikkäämmällä yhteisesittämisellä luoda uutta henkeä vanhaan idealistiseen tragedia-totuntatapaan. Kunpa vain voimat aina riittäisivät. Miesten puolella on hyviä kykyjä; mutta Juliat ja Ebolit ovat vaikeammat loihtia esiin."