Part 10

"Ylipäätään on meillä ollut hyvä vuosi. Viipurissaolo kehittyi erittäin hyvin eikä Helsingissäkään ole ollut aihetta valittamiseen. Se aika, jolloin Arkadia raukka oli tuomionalainen, oli kyllä ikävä, mutta olemme anoneet korvausta sen ajan palkoista ja luullakseni me saammekin. Muuten yleisömme kasvaa kasvamistaan ja se on hyvä merkki. Sitä paitse kasvaa kunnioitus Suomalaista teatteria kohtaan ja se on vielä parempi. Pelkäsin kovasti että olimme liian uskaliaita ryhtyessämme Kuninkaanalkuihin, mutta onneksemme menestyi se varsin hyvin, vaikkei loistavastikaan. Kohta pääsiäisen jälkeen otamme Romeon ja Julian ja sitte Regina von Emmeritzin. Se on jälleen vaativa paljon vaivaa ja ponnistuksia, mutta ei auta. Topelius on ollut kauhean tyytymätön hutiloimiseen, millä Ruotsalainen teatteri on antanut näytelmän, ja kun hän, varovainen kun on, sanoo sen meille ja muille, niin tarkottaa hän tietysti että meidän on esittäminen kappale toisin. -- Uusi kotimainen näytelmämme Murtovarkaus on niinikään onnistunut hyvin. Erittäin hupaista on että nainen on tuottanut jotakin niin kelvollista. Vahinko ettei hän voi tulla tänne. Kesällä menee teatteri kuitenkin Kuopioon, ja toivoakseni on hänelle oleva hyödyllistä nähdä teoksensa näyttämöllä. Hän kuuluu kirjoittavan uutta kappaletta, sekin on kuvaus kansanelämästä. Muuten hän on leski, viiden tai kuuden pienen lapsen äiti, joita hänen yksin täytyy kasvattaa."

"Ida Aalberg on, Jumalan kiitos, oikein reipas. Tosin täytyy hänen olla hyvin varovainen niin näyttämöllä kuin muualla, mutta näytteleminen ei ole tehnyt pahaa. -- -- Taiteellisesti on hän sama kuin ennen: kaikki muut taiteilijat ovat eteviä toisella tasolla, hän on sitä ensimäiselläkin. Hän nostaa sekä kappaleen että ympäristön ja se on, minun mielestäni, hänen suurin taiteellinen ansionsa. Saa nähdä mitä hän tekee Reginasta! Toivon hänen luopuvan vanhoista traditsioneista ja luovan uuden kuvan."

"Mitä sanot rohkeista suunnitelmista rakentaa uusi teatteritalo? En luota siihen, ja niin erinomaisen hupaista kuin olisikin muuttaa uuteen, kunnolliseen teatteriin, pelkään kuitenkin panna niin paljon rahaa ainoastaan rakennukseen. Sitä paitse on kauhean vaikeaa ryhtyä niin suureen yritykseen ja sitte kenties täytyä keskeyttää kaikki varain puutteessa. Aivan epämääräisesti on ehdotettu, että meidän tulisi osaksi ostaa Aleksanterin teatteri ja omistaa se yhdessä venäläisten kanssa, mutta tietysti se ei voi tulla kysymykseenkään. Meidän piireissämme ollaan aivan vastaan Aleksanterin teatterin ostamista: mieluummin tahdotaan rakentaa uusi teatteri, mutta luullakseni se on epäviisasta. Jos kenraalit väsyvät italialaiseen oopperaan y.m., niin saamme Aleksanterin teatterin huokeasta hinnasta; mutta uutta taloa emme saa kuutta, seitsemääsataatuhatta halvemmalla." --

Huhtikuulla meni Romeo ja Julia kolme kertaa, ja 17/4 oli juhlanäytäntö _Elias Lönnrotin_ kunniaksi. Siksi päiväksi oli näet ylioppilaskunta asettanut Lönnrotin 81:sen syntymäpäivän viettämisjuhlan, ja teatteri toimeenpani näytännön niin varhain, nimittäin klo 6 i.p., että Arkadiasta voitiin mennä suoraan juhlaan ylioppilastalolle.

Ohjelman ensi numero oli Maamme-laulu, sekaköörin esittämänä, toiseksi nti Avellan lausui P. Cajanderin (edellisenä vuonna Snellmanin albumissa julaistun) runoelman "Vapautettu kuningatar", kolmanneksi tuli kuvaelma: Lemminkäinen ja saaren immet, viidenneksi esitti sekaköörinen laulukunta kaksi Lönnrotin suomentamaa Runebergin laulua: Joutsen ja Lähteellä, kuudenneksi kuvaelma: Lemminkäinen ryöstää Kyllikin, seitsemänneksi lausui Ida Aalberg P. Cajanderin (samana päivänä ilmestyneessä Lönnrotin albumissa julaistun) runoelman "Runolaulaja", kahdeksanneksi lauloi nti Hacklin muutamia kansanlauluja, yhdeksänneksi esitettiin kuvaelma: Aino ja Aallotar ja vihdoin, kymmenenneksi, kolme kohtausta Kiven _Kullervo_-murhenäytelmästä, joka silloin ensi kerran joskin vain osittain näyteltiin. Leino oli Kullervo, Kallio Kalervo, rva Aspegren hänen vaimonsa, Weckman Nyyrikki, nti Avellan Ajatar, nti Aaltola Sinipiika. -- Kuukauden lopulla näyteltiin yhden kerran Helsingissä uusi Naiset valtioelämässä.

Kuninkaanalkujen jälkeen oli päätyönä _Regina von Emmeritz_, joka vaati runsaasti aikaa, ei ainoastaan sentähden että näytelmä ei ole helpoimpia, vaan sen vuoksi että onnistuminen oli kunnianasia teatterille itselleen ja runoilijalle. Lähteittemme joukossa on kaksi Z. Topeliuksen kirjettä -- toinen kirjoitettu ensi-illan edellä, toinen sen jälkeen -- jotka näyttävät kuinka tärkeänä hän piti asiaa. Molemmat ovat niin mieltäkiinnittäviä, että ne ansaitsevat sijaa teatterin historiassa, semminkin kun ne sisältävät tarkkoja määräyksiä näytelmän esittämisestä. Edellinen seuraa tässä:

"Koivuniemi 29 p. huhtik. 1882. Rakas veli Carole! Ja sinä lähetit vartavasten ratsastavan sanansaattajan Tikkurilasta! Postinkuljettajamme lähtee joka päivä klo 11 (sunnuntaisin klo 10) Borgströmin konttorista, vahtimest. Lindeman."

"Kiitos kumminkin ilmotuksesta ja kaikesta vaivasta ja kustannuksesta, jotka Reginan muuttaminen suomalaiselle näyttämölle on tuottanut Teille! Minulle se on samaa kuin astua sisään uuteen suurruhtinaskuntaan -- ja samalla kertaa omaan -- en tahdo suinkaan sanoa vallottajana, vaan vieraana. Olkoon yritys, taiteellisesti ja taloudellisesti, suomalaiselle näyttämölle joksikin hyödyksi, joka vastaa vaivaa!"

"Kun sanon taiteellisesti, tarkotan luonnollisesti Ida Aalbergia. Tunnen ainoastaan kaksi pohjoismaista näyttelijätärtä, Louise Heiberg ja osittain rva Hvasser, jotka ovat saavuttaneet taikka voittaneet Ida Aalbergin todellisessa, synnynnäisessä taiteilijavaistossa tehdä sydämen sisimpäin säikeiden värähdykset katsojan käsitettäviksi. Juuri sitä niin sisäänpäin käännetty rooli, kuin Reginan, kaipaa. Voimallisin tai taipuvin totuntataide, mitä taiteellisin mietiskelevä käsitys on ehdottomasti kykenemätön siihen. Ida Aalbergilla voi olla koko joukko muuta opittavaa, plastiikassa j.n.e., mutta se mitä hänessä on välitöntä ei mikään koulu voi korvata. Erehtyisin suuresti, jollei hän tee Reginasta jotakin itsenäistä uutta. Ole hyvä ja anna hänelle myötäseuraavat rivit, jotka ilmaisevat tekijän käsityksen roolista."

"Lupaan olla kohtuullinen ja vaatimaton muihin rooleihin nähden. Ikäänkuin minä olisin hemmoteltu semmoisella! Jos luetaan pois Torslow ja Frithiof Raa ja hänen puolisonsa sekä Ida Reis, kaksi jälkimäistä _osittain_, on Uusi Teatteri opettanut minut olemaan hyvin kiltti. Että Leino Kustaa Adolfina on vastaava Stjernströmiä ja Svedbergiä, on tuskin syytä epäillä. Aspegren on ainakin jäykempi aristokraatti kuin Vilho. Böök on luultavasti oleva Hieronymus ja rva Aspegren Dorthe. Pidä huolta ettei Helmboldista tehdä irvikuvaa!"

"Jätä pois munkkikohtaus siksi kun se voidaan antaa joskus toisin, se on tarpeen johdantona hyökkäykseen. Älä tuhlaa siinä ruutia, vaan käytä niin paljo statisteja kuin voit taustan vilkastuttamiseksi! Muutoin liitän tähän promemorian,[42] josta teet mitä voit."

"On niin hullusti, että odotan maanantaina kirvesmiehiä korjauksia varten ja puutarhuria, jonka tulee istuttaa 27 uutta hedelmäpuuta paitse marjapensaita. Jos _voin_, niin tulen suurimmalla mielenkiinnolla tiistain kenraaliharjotukseen; jollen voi, niin toivon kuitenkin voivani tulla torstaina, fennomanisen tyttäreni Toinin kanssa, jolle siis pyydän vaatimattoman sijan."

"Tervehdykseni sisarellesi ja toivomukseni että menestys on oleva hyvä! Z. T."

Tuliko Topelius kenraaliharjotukseen, sitä emme tiedä, mutta kun Regina von Emmeritz 4/5 meni ensi kerran, hän oli saapuvilla, tietenkin suuresti enentäen sitä juhlatunnelmaa, millä täpötäysi huone odotti esiripun nousua ja sitte seurasi näytelmän kulkua. Ja näytäntö oli todella jälleen yksi niitä voittojuhlia, jotka virstapatsaan tavoin osottivat kuinka taidelaitos edistymistään edistyi. Niillekin, jotka monesti olivat nähneet kappaleen Ruotsalaisessa teatterissa, tarjottiin hämmästyttävää uutta. Varsinkin oli linnan vallotuskohtaus vaikuttavasti järjestetty. Kun kanuunain jyske alkoi, syntyi linnan sisällä hädän ja kauhun elämä. Sotilaita riensi edestakaisin, haavottuneita ja kuolleita kannettiin yli näyttämön, munkit ja nunnat kulkivat juhlasaatossa Hieronymus etupäässä suurta ristiä kantaen, yli hälinän soivat katolisen messun säveleet, ja linnan naisväki heittäytyi polvilleen pyhän neitsyen kuvan juurelle, nuori ylhäinen upseeri jätti hyvästi omaisilleen, ryntäsi ylös valleille ja kannettiin hetken päästä kuolettavasti haavotettuna alas. Silloin kuului ensimäinen räsähdys linnanmuurissa, naiset kirkasivat lennähtäen pystyyn: ruotsalaiset olivat jo valleilla ja ajoivat katoliset tieltään, samassa murrettiin suuri aukko muuriin ja silmänräpäyksessä vallottajat täyttivät linnan pihan ja 30-vuotisen sodan marssin ja eläköönhuutojen kaikuessa astui näkyviin sankarikuningas. Todellisuuden tunnelma oli niin valtava, innostus niin välitön kuin konsanaan teatterissa nähdään. -- Mutta kaunis oli juominkikohtauskin linnan puistossa, missä upseerit juhlivat. Perällä nähtiin linnan valaistut akkunat, etumolla oli puiden alla pöytiä ja niiden ympärillä kymmenittäin sotureita sinikeltaisissa univormuissa. Oli elämää ja rähinää, ja kun lauluun ryhdyttiin, toimitettiin sekin toisin kuin ennen. Tekijän mukaan Larsson yksin laulaa koko laulun; nyt se oli jaettu kolmelle niin että eri maljat -- Suomelle, paaville, kuninkaalle -- saivat eri värityksen laulajain äänten mukaan. Siinäkin kappale tosielämää, joka vastustamattomasti vaikutti katsojiin. -- Ja niin pienimpiin saakka. "Kuka muu kuin se, joka todella rakastaa taidetta", eräs arvostelija lausuu, "olisi tullut ajatelleeksikaan, että esim. Kustaa Adolfin miekankannikkeessa pitäisi oleman kolme kruunua ja niiden välillä vihkoja (vasar), taikka että hänen armeijassaan täytyy olla skottilaisiakin." -- Täydessä sopusoinnussa tämän näyttämöllepanon täydellisyyden kanssa oli näyttelijäin hartaus, vaikkei tietysti esitys jokaisen puolelta voinut olla korkeita vaatimuksia tyydyttävä. Varmaa on, että Ida Aalberg teki Reginan osasta enemmän kuin ennen oli nähty. Luonteen laadun mukaan se tapahtui ennen kaikkea eri äänivivahduksia käyttämällä, ja huippunsa saavutti hänen sielukas lausuntansa yökohtauksessa, jossa hän tahtoo kääntää kuninkaan omaan uskoonsa. Leinon Kustaa Adolf ei ollut tarpeeksi voimakas, joskaan ei kuninkaallista ryhtiä puuttunut; Böök oli oivallinen Larsson, vaikka vähemmän Falstaffimainen kuin myöhemmin Lindfors; Axel Ahlberg oli aika hyvä Hieronymus, joskaan ei se suurenmoinen yltiöpäisyyden ruumiillistus, joksi jesuiitta on aiottu; Aspegren, jota oli totuttu näkemään miltei yksistään koomillisissa rooleissa, ei ainakaan häirinnyt Emmeritz-ruhtinaana; nti Hacklin oli luonnollisen vilkas Kätchen; rva Aspegren kelpo Dorthe; Kivinen Bertelinä oli, proosamaisena, heikoimpia. -- Olemme luetelleet näyttelijät, jotka olivat mukana tänä iltana ja saivat osansa yleisön suosionosotuksista. Kunnioitus oli kuitenkin tällä kertaa etupäässä kohdistettu vanhaan runoilijaan -- "Suomalaisen draaman isälle" --, jolle johtokunta oli varustanut laakeriseppeleen ja seurue kukkavihkon; mutta kun yleisö alkoi huutaa: "Topelius! Topelius!", hän karkasi teatterista.

Edellisen täydennykseksi otamme pääosan kirjettä, jonka runoilija palattuaan maalle 8/5 kirjoitti Emilie Bergbomille.

"Mitä minun karkaamiseeni tulee 4 p. toukok. olen jo Kaarlon ja Ida Aalbergin edessä puolustautunut parhaimman mukaan, mutta tahdon nyt lisätä, että jos olisin edeltäpäin tietänyt että minua odotti ystävyyden osotuksia _teatterin johtokunnan ja näyttelijäin_ puolelta, niin en suinkaan olisi välttänyt niitä. Päin vastoin olisin katsonut rakkaaksi velvollisuudeksi kohdella ystävyyttä ystävyydellä ja teidän keskellänne kiittää teitä kaikkia suuresta huolesta, vaivasta ja kustannuksesta, ennen kaikkea suuresta hartaudesta, -- jonka te kaikki olette omistaneet köyhälle, eikä koskaan ennen täysin ymmärretylle Reginalleni. Tietämättä mitään rakastettavasta salaliitostanne, kuulin vain permannon hyvin tunnettuja huutoja, jotka useita kertoja ennenkin ovat ajaneet minut pakoon, ja annettakoon anteeksi semmoiselle, joka ei koskaan ole pitänyt tarjoinlautasesta, jos hän vanhoilla päivillään ajatteli: sauve qui peut!"

"Te ette tarvitse tunnustustani, se on jo ennen tullut osaksenne jokaiselta suomalaisen taiteen ystävältä ja se on nytkin tuleva; mutta minä tunnen tarpeen julkilausua teille ei ainoastaan kiitollisuuttani vaan myöskin _kunnioitustani_. Se joka tietää mitä taisteluja olette kestäneet, antaa sen teille täydestä sydämestään."

"Romeonne ja Julianne jälkeen on Regina lapsi. Mutta tämä näytelmä on 29 vuotta annettu palottain, -- yksityiset osat joskus etevästi, kokonaisuus hutiloituna. Näyttämöllepanoon, koristuksiin ja pukuihin sekä nimirooliin nähden kappale nyt ensi kerran on annettu _meidän_ mittakaavamme mukaan mallikelpoisen taiteellisesti -- ja ymmärrettävästi. Heikoimmatkin ovat panneet kaiken kykynsä alttiiksi, ja se joka pyytää enemmän, ei tiedä mitä hän pyytää. Eritoten toista ja kolmatta näytöstä ei koskaan ennen ole annettu. Se oli täydellinen ensi-ilta. Minä sanoin Ida Aalbergille: 'Regina on tullut kotiinsa',[43] -- hän on ensi kerran ollut kotona."

"Kiitos kaikesta! Minä puserran käsiänne niin lämpimästi kuin kuvanveistäjä, joka on muovaillut kuvan savesta ja näkee sen hengittävän. Kukkanne ja nauhanne seisovat maljakossa Koivuniemellä ja ovat pysyneet ihmeen raittiina. Jättiläisseppeleen, joka riittäisi Shakespearelle, on vaimoni ripustanut tekijän rintakuvan ympäri. On olemassa vaimoja, jotka ovat turhamielisiä omasta puolestaan, ja toisia, jotka ovat ylenmäärin turhamielisiä miestensä puolesta. -- Kiitos tyttöjeni puolesta eilen! Toini palasi juurikään, lämpimänä eilispäivän vaikutelmasta. Leinokin, hän sanoi, oli eilen voimakkaampi. Sitä ajattelin kohta; hän oli peloissaan ensi kerralla. -- Näkemiin asti! Z. T."

Paitse Reginaa annettiin vielä 18/5 kaksi ohjelmistolle uutta näytelmää, Raudan (K. Järnefeltin) suomentama Gogolin 2-näytöksinen komedia _Naimapuuhat_ ja N. Salan kääntämä Erik Böghin 1-näytöksinen laulukappale _Velhovuorella_, joista edellinen -- Böök ja Pesonen sekä rvt Aspegren ja Lundahl päärooleissa -- herätti loppumatonta naurua ja jälkimäinen miellytti nti Hacklinin sekä Ojanperän ja Raution raikkaan laulun tähden. Kumminkin oli Regina koko toukokuun yleisön huomion ja innostuksen pääesineenä, ja näytelmällä oli kassamenestyskin -- se näyteltiin kaikkiaan kuusi kertaa ihan täysille taikka hyvin hyville huoneille, mikä ei suinkaan ollut tavallista näytäntökauden lopulla. Merkillisin myöhempiä Regina-näytäntöjä oli se, joka annettiin 22/5, Suomalaisen teatterin perustamisen _kymmenentenä vuosipäivänä_. Oli näet kymmenen vuotta kulunut siitä päivästä, jolloin Kaarlo Bergbom -- tämä kamarihaaveksija ("kammarfantast"), jonka julkeudelle epäillä Ruotsalaisen teatterin taiteellisuutta ja kansallista merkitystä maan suurimman ruotsalaisen lehden mukaan olisi ollut sopivin rangaistus tulla joksikin aikaa saman näyttämön johtajaksi, jollei se olisi ollut liian kallis yritys, koska hän tietysti olisi vienyt sen turmioon! -- perusti uuden näyttämön kielelle, jolla, niinkuin väitettiin, ei ollut näytelmiä eikä näyttelijöitä eikä yleisöä. Ja nyt! Nyt tapahtui se ihme että Regina von Emmeritz, jonka näyttämöllepanoa Ruotsalaisessa teatterissa Bergbom silloin oli arvostellut käsityöntapaiseksi, esitettiin suomenkielellä niin täydellisesti, että vanha runoilija tunnusti _ensi herran_ nähneensä luomansa näyttämöllä. Olihan siinä kulttuurivoitto, joka ansaitsee pysyvän sijan sivistyshistoriassamme. Sen tunsi ja tunnusti yleisö tuona riemupäivänä. Kun esirippu oli laskeunut viimeisen näytöksen jälkeen, huudettiin Bergbom esiin ja tervehdittiin häntä mitä innostuneimmilla suosionosotuksilla sekä katsojain että näyttelijäin puolelta. Orkesterin toitottaessa ja eläköönhuutojen kaikuessa ojennettiin johtajalle seurueen puolesta laakeriseppele, jonka nauhoihin oli painettu: "Suomalaisen teatterin perustajalle, Kaarlo Bergbomille." Sitte huudettiin Emilie Bergbom esiin ja tervehdittiin häntä yhtä innokkaasti, samalla kun hänelle annettiin kukkakimppu. Lopuksi soittokunta viritti Maamme-laulun, johon juhla päättyi. Teatterin ystäväin ehdotuksesta ja pyynnöstä tulo oli määrätty vanhojen velkojen kuoletukseen, ja nousi se 4,200 markkaan. -- Viimeinen näytäntö oli 1/6.

Taloudellisessa suhteessa näytäntökausi oli mennyt paremmin kuin yksikään edellinen. Edellisenä vuonna olivat tulot 404:26 näytäntöä kohti; tänä vuonna 638:21. Vajaus vähentyikin, niin että se tilivuoden lopussa teki 13,652:52 mk (s.o. noin 6,000 vähemmän kuin ennen). Arpajaisrahoista käytettiin tänä vuonna 11,000 mk. Toiselta puolen on huomattava, että edellisen vuoden suuret arpajaistulot välillisesti vaikuttivat teatterin sekä tuloihin että menoihin. Osakerahat vähenivät mitättömiin, ja palkkoja oli täytynyt korottaa, niin että niiden summa teki 60,043:96 s.o lähes 12,000 enemmän kuin ennen. Ohimennen sopii merkitä, että täysi palkka maksettiin Ida Aalbergille, vaikka hän alkoi vasta maaliskuulla, Vilholle, vaikka hän ani harvoin kykeni esiintymään ja Tervolle, joka keuhkotautisena erosi seurueesta. Silti olisi väärin luulla, että palkat olivat ylelliset. Korkein palkka oli Ida Aalbergilla, nimittäin 400 mk kuukaudessa; mutta muiden kuukausipalkka oli melkoista alempi: Vilhon 300, Leinon ja Böökin 240, nti Avellanin 233:50, Kallion 218, rva Aspegrenin 216: Axel Ahlbergin ja Pesosen 200, rva Lundahlin ja Aspegrenin 184, nti Stenbergin ja Hacklinin 150 mk ja muitten vielä vähempi, niin että nuorimpien oli 75 mk. Näin ollen ei ole syytä oudoksua, että vuoden lopulla näyttelijät enimmäkseen pyysivät palkankorotusta. Jopa kuultiin silloin uhkauksia eroamisestakin, jos ei korotusta myönnettäisi. Mutta joskin palkkoja ainoastaan harvoin ja pienillä lisäyksillä voitiin parantaa, jäivät tietysti uhkaukset säännöllisesti täyttämättä, sillä tiesiväthän näyttelijät missä ahdingossa ylipäätään elettiin. Tänä keväänä meni kuitenkin Kivinen (Franck) Ruotsalaiseen teatteriin saadakseen parempaa palkkaa. Leino taasen _uhkasi_ mennä, ja sen johdosta lausuu Emilie Bergbom kirjeessään (16/5) nti Elfvingille:

"Hänen poismenonsa olisi suuri tappio, sillä hän on hyvä ja moninaiseen kykenevä näyttelijä. Mutta olisihan sittenkin tultava toimeen. Jos kaksi vuotta sitten olisi sanottu, että meidän täytyy olla ilman Vilhoa, niin olisi se tuntunut mahdottomalta. Hän on oikeastaan ainoa miehinen näyttelijämme sanan oikeassa merkityksessä. Hän ei 'pelaa teatteria', vaan hänen kuvaamansa ihmiset ovat lihaa ja verta aivan samoin kuin Ida Aalbergin." -- Samassa kirjeessä tapaamme seuraavat sanat, jotka lausuttuina riemujuhlan johdosta ilmaisevat kuinka raskas Emilie Bergbomin taakka oli ollut: "Kymmenvuotinen kurjuus on tämä aika parhaasta päästä ollut, ja aivan varmaa on, että jos olisin aavistanut neljännen osankaan vaikeuksista ja huolista, jotka ovat kasaantuneet päälleni, niin epätoivoinen askel olisi iäksi jäänyt tekemättä." --

Uutena jäsenenä on tässä mainittava _Aleksis Rautio_, josta aikaa voittaen oli kehittyvä yksi seurueen enimmin käytettyjä voimia. Kaikenlaisissa rooleissa esiintyvänä hän pian näyttäytyi saavuttavan parastaan ja todella hyvää realistisessa ja varsinkin kansannäytelmässä.[44]

Näytäntöjä annettiin 91 ja niissä seuraavat kappaleet: 9 kertaa _Daniel Hjort_; 8 _Saimaan rannalla, Murtovarkaus_; 7 _Amalia ystävämme_; 6 _Regina von Emmeritz, Kyökissä_, Konkurssi; 5 _Nummisuutarit_, Mustalaiset, Kuninkaanalut; 4 _Pormestarin vaali_, Noora, Toinen tai toinen naimaan; 3 Adelaida, Kirjeen kujeet, Maria Stuart Skotlannissa, Hellät sukulaiset, Naiset valtioelämässä, Pikku eversti, Ravennan miekkailija, Romeo ja Julia, Laululintunen; 2 _Lea, Kihlaus, Kullervo, Mestarin nuuskarasia, Hyvät markkinat_, Kotimatkalla, Sota rauhan aikana, Naimapuuhat, Velhovuorella, Parisin veitikka, Hardangerin harjulla, Taiteen harrastuksesta; 1 _Sotavanhuksen joulu, Kosijat_, Jeannetten häät, Onhan pappa sen sallinut, Porvari aatelismiehenä, Ensi lempi, Taistelujen välillä, Neiti Elisabeth.

Näistä 42 kappaleesta oli kotimaisia 15 ja uusia 12. Kotimaisten kappalten luku oli siis suurempi kuin koskaan ennen, jota paitse ne esitettiin paljo useammin kuin muut.

XI.

Yhdestoista näytäntökausi, 1882-83.

Tänä kesänä Kaarlo ja Emilie Bergbom taas olivat kotimaassa: edellinen kylpien Naantalissa ja jälkimäinen käyden Kuitiassa. Toimi oli päätetty alotettavaksi _Kuopiossa_, johon jo edellisenä suvena oli ollut aikomus lähteä. Sen näkee Bergbomin kirjeenvaihdosta Minna Canthin kanssa, joka hartaasti toivoi seurueen tulevan sinne, ja kun entinen kesäteatteri ei enään ollut olemassa keväällä (1881) oli koettanut hankkia sille huonetta, missä olisi voitu näytellä. Sen jälkeen oli Kuopiossa ryhdytty rakentamaan uutta teatteria, joka tänä vuonna Vapunpäiväksi saatiin katonpäälle, ja koska arveltiin töiden niin edistyvän, että näyttämöä voitaisiin käyttää loppukesällä, annettiin seurueen jäsenille määräys 21/7 kokoontua Kuopioon, johon heillä oli tarjona vapaa kulku sikäläisen laivayhtiön laivoilla Lauritsalasta.

Bergbom saapui hyvissä ajoin määräpaikkaan ja asettui asumaan Minna Canthin taloon Kirkkopuiston varrella, jossa hyväntahtoinen emäntä oli varannut hänelle mukavan huoneen. Persoonallinen tuttavuus oli kummallekin tervetullut, sen jälkeen kun he jo kolmatta vuotta olivat vaihtaneet kirjeitä näkemättä toisiaan. Erittäin mainittakoon, että Minna Canth 1 p. toukok. oli lähettänyt toisen näytelmänsä, Roinilan talossa, Bergbomille luettavaksi. Valitettavasti tämän vastaus ei näy olevan tallella, mutta 20/5 tekijätär kiittää "hauskasta ja opettavaisesta arvostelusta" ja sanoo käsittävänsä "kaikkien muutoksien tärkeyden" sekä lisää:

"Vaikein kohta luullakseni tulee muutos Ollin ja testamentin suhteen olemaan. Täytyisi melkein ymmärtää hiukan juridiikkaa, ennen kun testamenttiasiassa voisi vapaasti liikkua. Jos Olli tietäisi tai aavistaisi testamentin olevan olemassa, eikö hän silloin kaikin voimin koettaisi sitä hävittää, ja eikö se niin kiinnittäisi kaikkia hänen intohimojansa, ettei mitään sijaa jäisi kostonhimolle ja kosimistuumille. Myöskin pelkään olevan hyvin vaikeata saada häntä koko juonen toimeenpanijaksi. Mutta ehkä selviävät kaikki nämä seikat, jahka ryhdyn työhön. -- -- Vaikka jo luulin olevani tuiki väsynyt ja kyllästynyt tuohon näytelmään, sain kuitenkin arvostelustanne heti halua ryhtyä sen uudesta kirjoittamiseen."

Tästä ja muusta saatiin nyt mielin määrin keskustella, ja tiedämme teatterin johtajan ja näytelmäkirjailijan hyvin viihtyneen toistensa seurassa. "Minä viihdyn hyvin rva Canthilla", Bergbom kirjoittaa sisarelleen, "hän on vilkas, kiltti pikku rouva, täynnä harrastuksia." Rva Canth puolestaan puhkee kirjeissään rva Olga Kiljanderille aivan innokkaisiin sanoihin:

"Olen nauttinut sanomattomasti. Eläkööt kaikki intelligentit miehet! tuhmat saavat kernaasti kuolla. Kyllä kai sen jo kynänpiirroksistakin huomaat, että olen yhdessä viikossa suuresti kasvanut iässä ja viisaudessa (henkisessä iässä ja viisaudessa)? -- Erittäin nautin siitä, että sain joka päivä olla niin monipuolisesti sivistyneen miehen kanssa kuin tri Bergbom on. Minä ihailen häntä, ja kyllä koetin parastani hyötyäkseni niin paljon kuin mahdollista hänen keskustelustaan. Niin selvästi, niin loogillisesti kuin hän, en ole vielä kuullut kenenkään kehittävän suuria aatteita. Ja sen ohessa kuinka kaukana hän onkaan kaikesta pikkumielisyydestä, turhamaisuudesta ja halpamielisyydestä, joka Jumala paratkoon meitä tavallisia ihmisiä niin usein rumentaa".[45] --