Part 7

"Maisteri haluaa tietää, kuinka meidän on laita. No niin. Ossian lähti päätettyään työnsä ulos maailmaan ja matkustanee luultavasti näinä päivinä Wienistä. Kaarlo lähti loppiaispäivänä Turkuun ja on vielä siellä. Aura Avellan seurasi mukana (kauhea matka kyytirattailla) ja esiintyi ensi kerran viime keskiviikkona suurella menestyksellä Lemmenjuomassa. Hänellä on kaunis ja voimakas ääni sekä sangen hyviä näyttämöllisiä taipumuksia. Täällä hän on esiteltävä yleisölle pienessä Flotowin 1-näytöksisessä operetissa Veuve Grapin. Auran debyytin jälkeen piti Kaarlon lähteä Kuitiaan [Paraisiin, Heurlinien luokse]. -- -- Teatteri menestyy hyvin Turussa; melkein yhtä hyvin kuin Pietarissa. Tulevana keskiviikkona annetaan Trubaduri, Lucia siellä olon loppupuolella; täällä alotetaan Lucialla. Että Emmy Strömer on onnistunut oivallisesti, sen kai maisteri tietää. Hän on sitä paitse ollut erinomaisen rakastettava ja kiltti ja tulee hyvin toimeen Achtén kanssa, mikä kaikki on erittäin hauskaa. -- Kolmas ooppera täällä on oleva Musta Domino. Lalli ja Nummisuutarit otetaan myös tänä keväänä näyteltäväksi. -- Jos teatteri saa valtioapua tänä keväänä, niin alkavat Achté ja Kaarlo toimeenpanna omaa kotimaista orkesteria. -- On lystillistä Ruotsalaisen teatterin kanssa. Mihin vain tulee, huudetaan ah! ja voi! Kiseleffille hänen sopimattomuudestaan ja kelvottomuudestaan y.m. Kun Kaarlo aikoinaan moitti teatterin suuntaa, oli hän julma kerettiläinen, ja nyt huutavat juuri samat, jotka silloin olivat syypäät siihen, taivaaseen saakka kuinka teatteri on mennyt alaspäin ja panevat kaiken syyn Kiseleffin niskoille ajattelematta, kuinka suuri osa heillä itsellään on siinä ollut ja kuinka he ovat ajaneet hänet siihen. Tietysti on hänen syynsä, että hän ei ymmärtänyt että päämäärä oli asetettava hetken oikullisia suosionosotuksia korkeammalle, mutta kyllä minusta 'hänen ja teatterin ystävät' nyt ovat mielettömiä ja kiittämättömiä. Olen jo monesti innokkaasti puolustanut häntä, nyt hän on heitettävä pois tieltä niinkuin vanha huonekalu ja hänen hartautensa ja uhrautuvaisuutensa unohdetaan. Saa nähdä kuka saadaan tulevaksi vuodeksi toimitusjohtajaksi; mainitaan Armfelt, Pinello y.m., mutta ei niistä yksikään ole Kiseleffin vertainen. Muistaako Maisteri, kuinka epäkohteliaasti ukko Cygnaeus tuupattiin pois? 'Kaikki on maksettava', on tapa sanoa. -- Ukko Cygnaeus on ihmeen reipas; uuden vuoden päivänä aamupuolella me ynnä melkoinen joukko suuren teatterin nuoria daameja olimme kutsutut hänen luokseen kahville, suklaalle y.m. Ei voinut ollenkaan huomata, että hän oli ollut niin sairas kuin oli muutamia vuosia sitten. -- -- Mitä kuuluu Idasta [Basilier]? Saa nähdä eikö hän vielä tulevaksi vuodeksi jää Tukholmaan, jossa hänen asemansa on niin erinomaisen hyvä? Jos hän viipyisi siellä tulevan vuoden ja tulisi tänne toukokuulla 1875, niin otettaisiin Mignon[28] esitettäväksi -- hän, Strömer ja Duncker yhdessä." -- --

Tämä kirje, joka näyttää kuinka Bergbom-sisarusten elämä ja ajatukset kohdistuivat teatteriin, ei kaivanne selityksiä. Toki lisäämme siihen mitä Emilie mainitsee orkesterista, että Achtén kirjeissä Kaarlolle sama asia oli puheena. Oman orkesterin tarve oli käynyt yhä tuntuvammaksi. Viipurissa oli Schneevoigt orkesterinsa kanssa avustanut, mutta ymmärtäähän sen mitkä vastukset siitä syntyivät, kun sieltä lähdettyä ensin Turussa ja sitten Helsingissä oli työskenneltävä uuden orkesterin kanssa. Achté mainitsee Viipurissa tavanneensa henkilöitä, jotka osottivat mielenkiintoa asiaan, ja hän viittaa toivokkaasti hankkeessa olevaan erityiseen osakekirjoitukseen soittokunnan aikaansaamista varten. -- Samoissa kirjeissä Achté sanoo Emmy Strömerin saaneen houkuttelevia tarjouksia Norjasta. Siellä oli L. O. Josephson, kutsuttuna teatterijohtajaksi Kristianiaan, päättänyt perustaa oopperankin ja tahtoi saada nti Strömerin primadonnaksi. "Saatuani kuulla tämän", Achté kirjoittaa, "pyysin hänen kerta kaikkiaan kehottamaan heitä luopumaan houkutteluistaan, johon hän myös näytti olevan taipuvainen." Niinkuin tiedämme laulajatar jäikin kansallisen oopperamme tähdeksi.

Keskellä elämän rientoja välähti kuoleman viikate. Kun puheosasto matkusti Pietarista Turkuun, poikkesi yksi seurueen nuorimpia jäseniä, Korhonen, Helsinkiin, mennäkseen sairaalaan. Ylempänä on ohimennen mainittu että Korhonen Pietarissa näytteli ensi iltana, "vaikka hän oli kovin sairas". Tauti joka oli iskenyt kyntensä 23-vuotiaaseen näyttelijään oli hivuttava keuhkotauti, jota levoton teatterielämä vain oli omansa jouduttamaan. Korhosen tullessa Helsinkiin hänen tilansa olikin toivoton ja jo 30 p. tammik. hän vaipui ikuiseen lepoon. Hautaus tapahtui (teatterin kustannuksella) Helsingin luterilaisella kirkkomaalla 7 p. helmik. Morgonbladetissa Bergbom omisti vainajalle seuraavat muistosanat:

-- "Nuoren taiteilijan kuolema on tuottanut kotimaiselle näyttämötaiteelle tappion, joka voi näyttää keveältä, jos pitää silmällä ainoastaan mitä hän on ennättänyt aikaansaada; mutta joka on tuskallinen, jos ajatellaan niitä toiveita, joita hän herätti. Korhosen oli sallittu astua vain ensimäiset horjuvat askeleet taiteilijan uralla, mutta raitis, hyväsävyinen huumori, jolla hän käsitti ja näyttämöllä esitti useita laatukuvia todellisesta elämästä, oikeutti toivon, että hän kerran olisi kyennyt tositaiteellisesti tulkitsemaan suomalaisen komedian kansallisia luonteita. Varmaan moni Suomalaisen teatterin ystävä mielihyvällä muistelee pikku oppipoikaa Jooseppia (Kihlaus), koulumestaria (Suorin tie paras), Silmänkääntäjää, räätälinsälliä Pikistä (Hölmölän maailmanparantajat) ja kyläräätäliä Sipiä (Valtioviisas kyläräätäli) y.m. Mutta vielä enemmän myötätuntoisuutta vainaja herätti niissä, jotka tutustuivat häneen, hänen sydämelliseen, niin sanoaksemme lapsenhurskaaseen innostukseensa kaikkeen ihanteelliseen elämässä, mikäli se vain ilmaantui kauneuden tai isänmaallisuuden muodossa. Tämä innostus raivasi hänelle myöskin itseoppineen vaivaloisen tien sivistykseen. -- Korhosella oli kauniita kirjallisiakin taipumuksia. Melkein kuumeentapainen fantasian rikkaus pakotti hänet alituiseen tuotteliaisuuteen. Paitse valmiita runollisia teoksia hän kyhäsi lukemattomia luonnoksia. Olisi voitu toivoa, että tämä kuohuva fantasia olisi seljennyt ja tulevaisuudessa löytänyt tyydyttävän muodon -- tähän saakka hän oli tuottanut ainoastaan lupaavia, mutta kypsymättömiä kokeita. Suomalaisen teatterin ohjelmistoon on hänen teoksistaan otettu: Kosijat, komedia 2:ssa näytöksessä. Toverit häntä rakastivat ja arvossa pitivät".[29]

Kertoessamme Suomalaisen teatterin Turussa olosta, voimme nojata E. Nervanderin arvosteluihin, joka 1873 v:n lopulla oli sinne muuttanut ruvetakseen uuden lehden, Åbo Postenin, toimittajaksi. Hänen kirjoituksissaan kohtaamme sekä asiantuntemusta että myötätuntoista ymmärtämystä, mikä ansaitsee sitä enemmän mainitsemista kuin tavallista oli että toista tai toista puuttui.

Puheosaston näytännöt alkoivat 2/1. Yleisö, joka sinä iltana oli tullut katsomaan Viuluniekkaa, ei riittänyt täyttämään teatteria, mutta silti se lämpimästi tervehti kansallista taidelaitosta. "Ylipäätään tuntui siltä, että suomalainen näyttämö meidänkin paikkakunnallamme puhui kotimaan kieltä yleisölle, joka täysin oivalsi onnen ja kunnian että maallamme on kansallinen teatteri." Enimmät suosionosotukset sai Lundahl, jonka "sympaattinen, taiteellisesti harkittu esitys ensi hetkestä kiinnitti yleisön huomion".

Sitten seurasi kolmen viikon aikana näytäntö näytäntöä, joissa tuntemamme ohjelmisto esitettiin. Kymmenestä ensimäisestä näytännöstä olivat tulot keskimäärin 578 mk, mutta nousivat Topeliuksen syntymäpäivänä (14/1) 916 markkaan. Silloin olivat piletit loppuun myydyt ja yleisö "hienoa". Syynä oli paitse päivän merkitystä se, että nti _Aura Avellan_[30] silloin esiintyi ensi kerran: Ohjelma oli: Saaristossa, Sotavanhuksen joulu ja Lemmenjuoma, jossa viimemainitussa kappaleessa 18-vuotias vasta-alkaja astui näyttämölle. Ja debyytti "muodostui miellyttäväksi yllätykseksi". Reipas, viehättävä laulajatar ja näyttelijätär valloitti kohta yleisön ja huudettiin esiin kaksi kertaa. Ohjelman ensi näytelmää arvosteltiin vähemmän suosiollisesti; Nervanderin mielestä esityksessä ei ollut tarpeeksi historiallista ajanväriä ynnä siihen kuuluvaa suloa ja siroutta. Mitä nti Avellaniin tulee, arvosteltiin häntä seikkaperäisemmin, kun hän oli laulanut Laululintusessakin. Hänellä on, sanoo Å. P., "raikas ja miellyttävä ja jotenkin harjotettu ääni ja jatkettuaan opintojaan hän toivottavasti on saava kunnioitetun sijan operetin alalla. Nti Avellan osaa jo sangen vapaasti liikkua näyttämöllä ja lausuu sanottavansa puhtaasti ja ilmehikkäästi, joskin liian nopeasti". -- Maria Tudor näyteltiin 16/1 ja nti Heermanista sanotaan, että "hänen käsityksensä oli selvä ja varma ja että näytteleminen oli odottamattoman voimakas". Muutoin tietysti rva Aspegren täälläkin tunnustetaan ensimäiseksi naisten rivissä, samoin kuin Lundahl miesnäyttelijäin. Muista mainitaan ensi kerran Benj. Leino, hän oli, Å. P:n mukaan, muita parempi huvinäytelmässä Suuria vieraita. --

Saavuttuaan Turkuun oopperaosasto oli alkanut ahkerasti harjottaa Trubaduria. Köörit olivat näet täydennettävät paikkakunnallisilla lauluvoimilla ja koko ooppera saatava käymään uuden orkesterin kanssa, jonka johtaja oli ruotsalainen professori O. Byström. Noin puolentoista viikon päästä 23/1 oli ensi näytäntö. Esitys oli silloin vielä raskaanlainen ja lennoton, mikä ei estänyt yleisöä suomasta vilkkaita suosionosotuksia esiintyville ja esiinhuutamasta Bergbomia, mutta jo toisella kerralla myönnettiin siinä olevan eloisuutta ja reippautta, loistoa ja varmuutta, jotka ansiopuolet sitten kasvamistaan kasvaen tuottivat sävelteokselle sille ominaisen, kauniin, etelämaisen hohteen. Niin sanoo Nervander, joka, kun ooppera oli näytelty viisi kertaa, laajasti eritteli esitystä. Trubaduri annettiin näet paitse mainittuna päivänä 25/1 ja 27/1 sekä 6/2, 8/2 ja 12/2. Arvostelusta, jossa ensi kerran huomautetaan samoista loistokohdista, jotka myöhemmin Helsingissäkin herättivät ihastusta, teemme seuraavat otteet:

(Mainittuaan missä kukin oopperaosaston laulajakyvyistä oli saanut musikaalisen kasvatuksensa, arvostelija jatkaa:) "Joskin, niinkuin edellisestä näkyy, Suomen ensimäisellä lyyrillisellä näyttämöllä ei puhtaasti dramaattiseen puoleen nähden ole ollut varsinaista pohjaa, on sillä kumminkin musikaalisessa suhteessa sangen otollisia edellytyksiä ansiokkaaseen toimintaan. Kaikissa tapauksissa on meillä, kiitos olkoon useille edullisille asianhaaroille, joihin etupäässä luemme näiden taiteilijain sivistyksen, ollut ilo nähdä, että nuori laulunäyttämömme jo kykenee aikaansaamaan kaikissa suhteissa esiintymiskelpoisen kokonaisuuden. Että äärettömän paljo voisi dramaattisessa suhteessa olla parempaa, sitä ei kenkään tahtonut kieltää, mutta todellisesti sietämättömiä liiotteluja ja puutteita ei suinkaan nähdä näiden vasta-alkajain esiintymisessä näyttämöllä. Päinvastoin voivat useat näistä taiteilijoista näyttämölliseenkin esitykseen nähden tyydyttää hyvin suuria vaatimuksia."

"Kun luo katsauksen niihin sattumuksiin, jotka niin merkillisellä tavalla ovat myötävaikuttaneet Suomalaisen teatterin syntyyn, niin näyttää varsinkin laulunäyttämö olleen suotuisan kohtalon vaalima. Eikä ole vähimmin merkillistä, että joitakuita vuosia ennen tämän oopperan alkua nuori tyttö Pohjan periltä, mitä rikkaimpien lahjojen omistaja, lähtee tuonne maailman pääkaupunkiin parahimman opettajan johdolla antautuakseen laulajattareksi. Kun hän sitten palaa kotimaahansa, suomalainen ooppera ensi hetkestä tervehtii hänessä primadonnaansa, ja ilolla ja ylpeydellä myöntävät kaikki oopperan loistavan menestyksen etupäässä olevan Emmy Strömerin ansion. Laulajatar on tähän saakka oikeastaan esiintynyt vain kahdessa roolissa, nimittäin Leonorana Trubadurissa ja Luciana samannimisessä oopperassa. Ne laakerit, jotka hän on niittänyt näiden osien vastustamattoman ihastuttavalla ja jalolla esittämisellä, tulevat aina Suomalaisen teatterin historiassa säilyttämään muiston sen ensimäisestä, sielukkaasta laulajattaresta, Emmy Strömeristä."

"Siinä tavassa, millä nti Strömer esittää Leonoraa, havaitaan joka hetkessä sama hieno ja sama, kehittynyttä makua ilmaiseva ranskalainen käsitys, joka on vallalla Parisin oopperanäyttämöllä. Siihen tulee suomalaisessa laulajattaressa kaikessa yksinkertaisuudessaan syvä ja lämmin tunne. Yksityisissä kohdissa hän yllättää niin sanoaksemme italialaisklassilliseen suurtyyliin kehitetyllä odottamattoman voimakkaalla esityksellä: muistutamme ainoastaan kuinka mahtavasti, sydäntä kouristavasti ja dramaattisesti hän tulkitsee sanat: 'Kun sydämeni saat -- se kylmä on jo', sekä erinäisistä kohdista misererekohtauksessa, ennen kaikkea laulusta: 'Se tuntuvi niinkuin' j.n.e."

"Mitä puhtaimmaksi helmeksi, joka todellakaan ei tummenisi monen maailmankuulun laulajattaren kruunussa, on nti Strömer laulullaan luonut Leonoran viimeiset sävelet. On jotakin hurmaavan ylevää siinä yksinkertaisessa tavassa, millä hän laulaa sanat:

"'Käyn _sulle_ ... ennen kuolemaan... Kuin hälle ... elämään.'

"Leonoran osan alkupuolen, johon m.m. kuuluu loistava aaria ensimäisessä näytöksessä, laulaa nti Strömer suloisesti ja hienosti, mutta ilman sitä voimallista hehkua, joka kenties olisi siinä paikallaan. Tuntuu siltä kuin laulajattaressa oikea innostus nousisi vasta oopperan intohimoisimmissa kohtauksissa. Niinikään lisättäköön että laulajattarella ei näy olevan taipumusta koristelemaan suuria aarioitansa, jonka tähden ne näyttävät vähemmän loistavilta kuin ehkä on odotettu. Kumminkin esiintyy hänen kaunis, puhdas ja oivallisesti kehitetty sopranonsa erinomaisesti näissä bravuurikohdissakin."

"Itse näytteleminenkin osottaa lukuisissa yksityiskohdissa kuinka hänellä on dramaattisia lahjoja ja kuinka hän älykkäästi on tutkinut parhaimpia ulkomaalaisia esikuvia.[31] Erinomainen luontainen aisti saa hänet liikkumaan näyttämöllä vapaasti ja varmasti niinkuin tavallisesti vain vuosien kuluessa opitaan. Kasvojen ilmeeseen nähden haluaisimme tehdä muistutuksen, joka ei koske yksistään nti Strömeriä, vaan useampia Parisin laulajattaria Adelina Pattista alkaen. Tarkoitamme sitä hienoa hymyn piirrettä, joka kenties liian harvoin haihtuu laulajattaren kasvoilta. Tuossa hymyssä on paljo suloa ja naisellisuutta, mutta pohjoismaisesta yleisöstä se tuntuu ehkä vähän vieraalta, varsinkin jos näyttelijätär käyttää sitä tuhlaavaisesti." -- --

"Nti S. Strömerin tapa esittää Azucenan voimia vaativaa roolia on hyvin ansiokas ja on herättänyt vilkasta suosiota. Osa on erittäin sopiva nuoren laulajattaren voimakkaalle, komealle altto-äänelle. Sitä paitse on hänen esityksessään aitodraamallinen sävy, muistutamme vain odottamattoman onnellisesta tavasta, jolla hän laulaa resitatiivin toisen näytöksen toisessa kohtauksessa. Azucenan vangitsemiskohtauksen jälkeen kolmannessa näytöksessä on nti S. Strömer joka kerta huudettu esiin. Yhteiskohdissa hän erinomaisella tavalla myötävaikuttaa menestykseen, ja parhaimpiin senlaatuisiin numeroihin luemme aivan oivallisesti lauletun kolminlaulun Leonoran, Azucenan ja Manricon välillä kolmannessa sekä kaksinlaulun kahden viimemainitun välillä toisessa näytöksessä. Kun nti S. Strömer tässä roolissa kieltämättä on näyttänyt omistavansa draamallisia lahjoja, olisi syytä pitää huolta todenmukaisemmasta naamioituksesta nyt uskomattoman nuorelle Azucenalle."

"Hra Ericsson on oppinut Manricon osan vaikealla ja hänelle vieraalla suomenkielellä. Hän on niin onnistunut, että lausumisesta usein tuskin tuntee ulkomaalaisen. Siihen nähden hra Ericsson ansaitsee erityisen kiitoslauseen musikaalisestikin varsin kauniista tavasta, millä hän laulaa romansin 'Jos taistelussa muistelen' kolmannen näytöksen jälkimäisessä kuvaelmassa. Sama tunnustus tulee hänelle kauttaaltaan huolellisesta lausumisesta sekä taitavuudesta millä hän seuraa myötänäyttelijöitä. Ääni on voimakas ja heleä, vaikkei vielä täysin kehittynyt. Taiteilijan nuoruus näyttäytyy levottomuudessa taikka kiireessä millä hän laulaa. -- --"

"Hra Achté on mielestämme oikein ja taitavasti välttänyt liiottelun, joka niin usein vaivaa vasta-alkajaa. Hän esiintyy levollisesti ja yksinkertaisesti, hänellä ei ole monta liikettä ja hän käyttää niitä harvoin, mutta aina oikein ja hätäilemättä. Joskin intohimoisen kreivi Lunan kuva sen kautta tulee jotenkin hervottomaksi ja näytteleminen supistuu kaikkein vähimpään, niin on mielellään moittimatta sitä, kun häiriintymättä liiallisuuksista saa nauttia hra Achtén miehekkäästä, kauniista baritonista ja tukevan musikaalisen sivistyksen leimaamasta esityksestä. Todella etevästi hra Achté laulaa suuren resitatiivin ja aarian, joka alkaa toisen näytöksen jälkimäisen kuvaelman; mutta ensimäisenkin resitatiivin suoritus ansaitsee erikoista mainitsemista. Kenties olisi suotavaa, että hra Achté puhtaasti kielellisessä suhteessa enemmän huolehtisi lausunnosta, joka yksityisissä, varsinkin lyhemmissä lauseissa tuntuu hieman jokapäiväiseltä."

Hra Bergholm esittää nuhteettomasti Fernandon verraten vähäpätöisen osan. Hänen kaunis bassoäänensä ei ole ollut herättämättä huomiota. -- [Lopuksi puhutaan kööreistä, jotka Turussa olivat heikoin puoli oopperaa. Avustajista oli puute ja harjotusaika oli ollut lyhyt].

Trubadurin jälkeen ruvettiin valmistamaan Luciaa ja voimme sillä aikaa palata puheosastoon. -- Oopperanäytäntöjen välillä oli ollut kolme puhenäytäntöä: Päivölä 30/1, Jeppe Niilonpoika ja Lemmenjuoma 1/2 sekä Bartholdus Simonis ja Laululintunen 3/2. Tuli sitten Runebergin 71 syntymäpäivä ja silloin puhe- ja lauluosasto yhdessä suorittivat seuraavan tunnelmallisen juhlaohjelman: Pilven veikko; Noita-ampuja (II. 1); Rouget de Lisle; Torpan tyttö, F. v. Schantzin säveltämänä; sekä "Taistelumme päiviltä". Edellisessä näitä loppukuvaelmia oli Emmy Strömer Torpan tyttönä ja Sofie Strömer hänen äitinänsä, jälkimäisessä nähtiin runouden nuori haltia seisovan Runebergin seppelöidyn rintakuvan vieressä ja viittaavan talvimaisemaan, missä esiintyi sarja Vänrikin tarinain henkilöitä: Munter nuotiotulella, Lotta Svärd, N:o 15 Stolt, Pilven veikko, Luutnantti Zidén, Vilhelm von Schwerin, Sotilaspoika ja Hurtti ukko. Kuvaelmassa myötävaikutti joukko kaupungin naisia ja herroja ja oli se Nervanderin järjestämä. Emmy Strömerin sydäntä kouristava laulu Torpan tyttönä ja suuri runoilijan ylistyskuvaelma sai tunnelman korkeimmilleen, ja juhla päättyi Maamme-lauluun.

Luulisi kaikkien olleen tyytyväisiä siihen tapaan, jolla Suomalainen teatteri oli viettänyt kansallista merkkipäivää, mutta seuraavana aamuna paikkakunnan pää-äänenkannattaja, Å. U, näytti että oli niitä tyytymättömiäkin, se kun silmittömällä hyökkäyksellä palkitsi kotimaista näyttämöä edellisen illan juhlasta.

"Säädytöntä, joskin 'tshudilaiselle itsetunnolle' kuvaavaa", lehti lausuu, "oli että tilaisuudessa, jonka tarkoituksena oli kunnioittaa suurta runoilijaa, joka ruotsinkielellä on niin oivallisesti kuvannut maamme kansallista elämää ja omituisuuksia, hänen omista runoistaan otetuissa laulukappaleissa ei käytetty runoilijan omaa kieltä -- ruotsia -- vaan mieluummin kehnoja suomennoksia, vaikka kaikki täkäläisellä näyttämöllä esiintyvät tuskin vielä ovat voineet unohtaa ruotsalaista äidinkieltään." -- Marseljeesi (Rouget de Lisle näytelmässä), huomautetaan lisäksi, oli laulettu ranskankielellä (joskin puutteellisella!), mutta Runebergin laulut suomeksi!

Olemme maininneet tämän yhtenä esimerkkinä useista samanlaatuisista, kuinka puoluehenki oli (ja on) omansa supistamaan arvostelukykyä. Se tosiasia, että suomalainen osa kansaamme -- jota Suomalainen teatteri edusti näyttämöllisen taiteen alalla -- on ottanut innostunein mielin laulaakseen Runebergin runoja omalla kielellään, on tietysti mitä suorin tunnustus hänen suuruudestaan, sillä _jollei_ niin olisi tapahtunut, vaan hänen vaikutuksensa rajoittuisi yksistään maamme ruotsinkielisiin, niin hän ei suinkaan olisi Suomen kansallisrunoilija.

Noita-ampuja (II. 1) annettiin vielä kaksi kertaa, 12/2 Bartholdus Simonis näytelmän jälkikappaleena sekä 15/2 Riita-asian ja Kihlauksen kanssa. Sitte näyteltiin 16/2 Työväen elämästä kahden viimeksi mainitun pikku kappaleen mukana, joista jälkimäinen, Kihlaus, Turussakin vastaanotettiin yhtä suosiollisesti kuin muualla. Viimeinen puhenäytäntö oli 25/2, jolloin ensi kerran esitettiin A. Oksasen suomentama Schillerin, näyttämölliseen vaikutukseen katsoen erinomainen nuoruuden tragedia _Kavaluus ja rakkaus_. Tämä murhenäytelmä -- ensimäinen minkä teatteri otti niin sanoaksemme itsenäisesti esittääkseen -- menestyi melko hyvin, vaikka se pituudellaan pani yleisön mielenkiinnon koetukselle. Näytäntö alkoi näet klo 6,30 ja päättyi 12,15 yöllä! Pääosien esittäjät huudettiin esiin ja rva Lundahl[32] (lady Milford) mainitaan erittäin.

Lucia meni ensi kerran 18/2, ja näytäntö oli "yhtämittainen voitto Emmy Strömerille sekä kunniapäivä Suomalaiselle näyttämölle". -- "Esitys oli kauttaaltaan taiteen leimaama, ja lakkaamattomat suosionosotukset ja kukkien heittäminen laulajattarelle todistivat ihastusta, jonka vertaista harvoin on nähty paikkakunnalla ja joka sai aavistamaan mikä myrskyinen menestys Lucialla on oleva Helsingissä." Sen jälkeen annettiin ooppera vielä 20/2 ja 22/2; 27/2 oli jäähyväisnäytäntö, jossa esitettiin Lucia, jättämällä pois erinäisiä numeroita, ja täytteeksi Trubadurin misererekohtaus. Laulajien esitys, sanoo Å. P., oli sinä iltana erittäin ansiokas. Achtén ääni oli parhaimmillaan, Bergholm lauloi Raimondin suuren aarian toisessa näytöksessä erinomaisesti ja hänet palkittiin myrskyisellä esiinhuudolla, ja Emmy Strömer voitti itsensä ja oli koko illan yleisön riemastuneen ihailun esineenä. Lucian suuren loppukohtauksen jälkeen, jonka nti Strömer tulkitsi sanomattoman kauniisti, sai laulajatar ilmaisuna yleisön lämpimästä myötätuntoisuudesta vastaanottaa 2,800 markan osotuksen. Näytännön loputtua nousi ihastuksen myrsky, jonka laatuista Turun teatterissa tuskin oli nähty. Yhtämittaisten suosionosotusten kaikuessa huudettiin useat kerrat esiin sekä ne taiteilijat, jotka tänä iltana olivat esiintyneet, että koko nuori suomalainen seurue, ja teatterista lähdettiin vasta sitten kun yleisön ehdoton suosikki nti Emmy Strömer yksin oli astunut näyttämölle vastaanottamaan mitä sydämellisimmän kunnianosotuksen. "Suomalainen teatteri ja [Turun] yleisö tuntevat tästä lähtien toisensa ja iloisella toivolla katsotaan sitä aikaa kohti, jolloin tämä näyttämö on palaava paikkakunnallemme."

Tämä Suomalaisen teatterin ensimäinen käynti Turussa oli onnellisempi kuin yksikään seuraava, niin varsinkin oopperaan nähden. Näyttää siltä kuin etenkin hienommalle turkulaiselle yleisölle vieras suomalaiskansallinen innostus silloin olisi sielläkin lämmittänyt sydämiä. Kun myöhemmin vastatuuli Helsingissä alkoi, oltiin Turussa liian valmiita asettumaan sen mukaan. Tällä ensi kerralla nousivat tulot 25:stä näytännöstä 19,420:30 markkaan, joka tekee 776 illalta; Helsingissä, johon nyt muutettiin, oli keskimääräinen tulo vain 5 markkaa suurempi.

Niistä ystävistä, jotka nyt ja vastedeskin Turussa väsymättömästi avustivat teatteria, mainittakoon maisteri A. Malmgren, sama mies joka teatterin alkaessa tointaan Porissa oli uhrautuvaisesti suonut sille apuansa, ja neiti _Betty Elfving_, joka, niinkuin myöhemmin tulemme näkemään, kieltämättä oli Bergbom-sisarusten uskollisin liittolainen Auran rannalla. Runsaimpia ja mieltäkiinnittävimpiä lähteitä, mitä meillä on käytettävänä ollut, ovat Emilien lukuisat kirjeet tälle uskotulle ystävälle. Ainoastaan omalle veljelleen hän yhtä vilpittömästi on avannut sydämensä ja kertonut iloista ja suruista, myötä- ja vastoinkäymisistä, joita teatteri tuotti. Näistä kirjeistä näkyy myös kuinka harras nti Elfving oli edistämään ystäviensä elämäntyötä, se oli hänelle ei ainoastaan ylipäätään tärkeä kansallinen yritys vaan sydämen asia.