Part 4

"Affissöörskan huolimattomuuden kautta oli kiristorstaina klo 7 aamulla valkea päässyt irti naisten pukemahuoneessa ja siellä riippuvat teatterin ja näyttelijättärien omat vaatteet paloivat tykkänään. Onneksi [vahtimestari] Wirman ja affissöörska saivat tulen sammutetuksi, ennen kuin se levisi sisempään huoneeseen, missä koko muu puvusto säilytetään. Teatterin vahinko nousee ainakin 1,000 markkaan ja lisäksi tulee näyttelijättärien, joilta paloi kenkiä, sukkia, kureliiviä, alushameita y.m. Teatterin hameita paloi yhdeksän, Lagus menetti paljo." -- --

Tietääksemme tämä oli ainoa kerta, jolloin Suomalaisen teatterin aikana Arkadia, tuo vanha puuhökkeli, jonka tulenarkuus oli melkein sananlaskuksi tullut, todella oli joutua tulen uhriksi. -- Samassa kirjeessä lausutaan teatterista:

"Taloudellinen asema on jotenkin hyvä; yksi ainoa ilta on tuottanut tappiota. Keskimäärin on näytäntö antanut 580 mk (tietysti bruttoa), niin että meillä olisi voittoa, jollei orkesteri olisi niin kallis. Musiikki maksaa 100 mk illalta, jota paitse Göhdelle tulee 12, Moesselille 12 ja Lindgrenille 6 mk kerralta ja erityisesti harjotuksista. Huono orkesterimme maksaa siis 140 mk illalta! Eikö se ole kuulumatonta?"

Loppulausunnoksi Suomalaisen teatterin ensi olosta Helsingissä sopii seuraava ote eräästä Yrjö Koskisen Kirjallisessa kuukauslehdessä julkaisemasta kirjotuksesta. Huomautettuaan siitä ahdistetusta asemasta, missä suomalaisuus silloin oli, hän jatkaa:

"Näinä sumeina aikoina[17] katse mielellään kääntyy johonkin valopaikkaan, joka näyttää lupaavan onnellista päivän koittoa nykyisten hämäräin perästä. Semmoinen toivorikas ilmiö on mielestämme uusi _Suomenkielinen_ teatteri. Se tosin vielä on vast'alkuinen heikko taimi, jonka kasvaminen riippuu yhden ainoan miehen lempivästä, alttiiksi antavaisesta hoidosta. Mutta semmoisenakin se on puolen vuosikauden kuluessa varttunut niin kauniilla menestyksellä, että meidän on syytä kreikkalaisten tavalla 'pelätä jumalien kateutta', ellemme perustaisi toiveitamme kansallisuutemme edistyksestä korkeamman johdatuksen nojaan kuin olympolaisten suosioon."

Sen jälkeen huomautettuaan että teatteri vielä on pidettävä jonakin "teatterikouluna", kirjottaja lausuu: "Yksimielisesti luullaksemme kuitenkin myönnetään, että tämä yritys jo on osottanut kauniimpaa edistystä kuin olisi sopinut millään oikeudella toivoa. Kappaleita on näytelty, joissa näyttämisen sointuisuus on ollut moitteeton, ja vaikka näyttelijäin joukossa ei sovi ketään vielä taideniekaksi nimittää, ovat useatkin osottaneet varsin kiitettävää pyrkimystä taiteellisuuteen. -- -- Se puoli, joka tätä nykyä epäilemättä on toimen heikoin, on näyttelijäin kieli ja lausunto. Tämä puoli tosin on luonnollinen seuraus suomenkielen nykyisestä tilasta maassamme; koska ainoastaan harvoilla sivistyneillä perheillä suomi on varsinaisena puhekielenä, ei ole kielen ääntämys yleisemmin saanut sitä puhtautta ja hienoutta, joka on sivistyneen puhekielen tunnusmerkki. Vaan toiselta puolen juuri teatterin pitäisi antaa tämmöisen jalostetun puhekielen malli." -- --

Koska ohjelmisto oli loppuun näytelty ja kevät niin edistynyt, että yleisö tuskin olisi kauvemmin samassa määrässä kuin tähän saakka suonut huomiota näytännöille, lähti seurue kolmeksi viikoksi _Hämeenlinnaan_ palatakseen Helsinkiin toukokuun loppuviikoksi, jolloin promotsionijuhla oli tapahtuva. Ensimäinen näytäntö Hämeenlinnassa annettiin 4/5. "Teatteri oli", sanoo Hämäläinen, "täpötäynnään väkeä, joka ihastuksella katseli Viuluniekkaa ja kättentaputuksilla ja näyttelijöitä esiinpyytämällä osotti mieltymystään. Katsojat kuuluivat suurimmaksi osaksi porvari- ja työkansan luokkaan, myös oli lähipitäjistä tullut sekä herras- että talonpoikaiskansaa, mutta vain harvoja kaupunkimme 'noblessista'."

Paitse tätä ensimäistä näytäntöä annettiin vielä kahdeksan. Uutta ohjelmistossa oli Antti Jalavan kääntämä Laurencinin ja Lubizen 1-näytöksinen huvinäytelmä _Ei ollenkaan mustasukkainen_ ja A. Korhosen _Kosijat_, kumpikin Helsingissä harjotettu. Kuukauden keskivaiheilla kävi Lydia Laguskin Hämeenlinnassa. Yhtenä iltana hän näytösten välillä lauloi Hellaan lapsi ja A. Conradin Aamu-akkunani ja toisena Nettchenin osan Laululintusessa. Viimeksi, 22/5, näyteltiin Päivölä. -- Hämäläinen tunnustaa näytelmäin olleen "sitä laatua, etteivät loukkaa arkaluontoisimmankaan siveyden tunteita" ja letkauttaa hämeenlinnalaisia siitä etteivät he, niinkuin kaikissa muissa kaupungeissa oli tapahtunut, olleet kutsumalla seuruetta pitoihin osottaneet sille suosiotansa ja näyttäneet ymmärtävänsä antaa arvoa isänmaalliselle työlle.

Niinä kolmena iltana, jolloin teatteri näytteli _Helsingissä_ toukokuun lopulla, esitettiin seuraavat ohjelmat: 25/5 Bartholdus Simonis ja Lemun rannalla; 27/5 Sala-ampuja ja karjatyttö, Kukka kultain kuusistossa, Kihlaus ja Hääilta; 29/5 Suorin tie paras, Laululintunen, Kihlaus ja K. S. Suomalaisen kirjottama ja Aug. Tavaststjernan sävellyksillä varustama, alkuperäinen 1-näytöksinen laulunäytelmä _Erehdykset eli promotsionimuistoja_.[18] Ensimäinen näytäntö annettiin Vilhon ja kolmas Lydia Laguksen hyväksi, joka jälkimäinen valmistautui opintomatkalle ja jolle juurikään oli valtionvaroista myönnetty 1,400 markan apuraha. Suositun laulajattaren resettinäytännössä oli "väkeä enemmän kuin koskaan ennen ja yleisö osotti mieltymystään vilkkailla kättentaputuksilla ja esiinhuudoilla", jota paitse nti Lagus palkittiin "suurella kukkakiehkuralla". Uutta laulukappaletta sanotaan "sieväksi ilveilyksi", joka vastaanotettiin mielihyvällä. Enimmän siinä miellytti eräs neliääninen laulu. Säveltäjä huudettiin esiin.

Näin oli Suomalainen teatteri saapunut ensimäisen näytäntökauden loppuun. Tosin seurue ei nytkään hajaantunut lomalle, vaan jatkoi yhtämittaa työtänsä, mutta koska tilivuosi oli päätetty laskettavaksi kesäkuun alkuun, on kertomuksemmekin soveliaimmin jaettava saman perustuksen mukaan. Kun edellisessä on tehty selkoa teatterin julkisen toimen ensi jaksosta, on luku nyt täydennettävä huomioon ottamalla yrityksen taloudellinen puoli y.m. asiaan kuuluvaa.

Teatterin kannatusyhdistyksen kokouksessa 10 p. kesäk. 1872 (kts. I. s. 279) valitun johtokunnan ensimäinen tehtävä oli ollut hankkia vahvistusta yhdistyksen säännöille, joiksi ehdotus hyväksyttiin samassa kokouksessa. Muodollisista syistä ei senaatti kumminkaan katsonut voivansa vahvistaa sääntöjä semmoisina kuin ne ensin esitettiin ja, vaikka niitä noudatettiin, ei vahvistusanomusta[19] uudistettu ennen kuin 10 p. jouluk. 1873. Päätös on päivätty 9 p. kesäk. 1874; mutta kumminkin otamme jo tähän:

Suomalaisen Teaterin Takausyhdistyksen säännöt.

1 §. Suomalaisen Teaterin Takaus-yhdistyksen tarkoitus on suomalaisen teaterin perustaminen ja suomalaisen teateri-kirjallisuuden edistäminen.

2 §. Jäseneksi pääsee sillä että ottaa suorittaaksensa yhden tai useamman takaus-osan, joista jokainen sitoo 12:n markan maksuun vuosittain viiden vuoden kuluessa. Se joka tahtoo, saa myös kerrassaan suorittaa koko maksun, jossa tapauksessa kultakin takaus-osalta maksetaan ainoastaan 50 markkaa.

3 §, Vuosimaksuilla kokoon saatu summa on osaksi oleva takauksena näytteliä-joukon ylläpitämiselle, osaksi käytettävä näytelmä-kappaleiden teettämiseen ja kilpa-palkintojen antamiseen.

4 §. Näytteliä-joukon tulee näytellä sekä Helsingissä että asianhaarain mukaan myös maaseutu-kaupungeissa.

5 §. Yhdistyksen asioita hoitaa johtokunta Helsingissä, jossa on 3 jäsentä ja 2 varajäsentä. Johtokunta valitsee keskuudestaan taikka sen ulkopuolelta toimittavan johtajan, kassanhoitajan ynnä sihteerin, jonka tulee pitää tarkka huoli siitä että tarpeelliset aineet vastaiseen suomalaisen teaterin historiaan säilyvät.

6 §. Johtokunta yhdessä toimittavan johtajan kanssa pestaa näytteliät ja asettaa heitä varten regissörin; johtokunnalla on vielä neuvon antamisen valta teateri-joukon toimen, näytettävien kappalten y.m. suhteen, se julistaa kilpapalkintoja, määrää niiden suuruuden ja päättää palkkiot sisääntulleista dramallisista teoksista.

7 §. Johtokunnan rinnalla tulee olemaan tutkiakunta sisääntulevien näytelmä-kappalten tarkastamista varten. Tutkiakunnan jäsenet ovat johtokunnan valittavat.

8 §. Toimittavan johtajan tulee laittaa ja johtokunnalle tuoda esiin kaava teaterijoukon toimeen sekä näytettävien kappalten laatuun vuoden kuluessa, pitää huoli soveliaan näytteliä-taidon opetuksen hankkimisesta teaterijoukon jäsenille, jos semmoinen on tarpeen ja tilaisuutta siihen on; vielä on hänellä yksinään valta näyttämis-ajan kuluessa päättää teateri-joukon kaikista asioista, ynnä myös velvollisuus hankkia sihteerille tarpeelliset tiedot, jotka koskevat teateri-joukon tointa maaseuduilla.

9 §. Yhdistys kokoontuu kerran vuodessa Helsingissä Toukokuun 10:nä päivänä. Jos tärkeitä syitä ilmautuu, kutsukoon kuitenkin johtokunta välikokouksenkin kokoon. Vuosikokouksessa valitaan johtokunnan jäsenet sekä varajäsenet, tarkastellaan rahavarain tila y.m. Jäsen, joka ei itse voi kokouksessa olla läsnä, saa lähettää äänensä kirjallisesti. --

Ensimäinen vuosikokous pidettiin Seurahuoneella 16/5 ja avasi sen johtokunnan puheenjohtaja Yrjö Koskinen. Hän huomautti siitä suosiosta, joka kaikkialla maassamme oli tullut nuoren teatterin osaksi ja mainitsi erityisenä todistuksena ne lahjotukset, jotka taidelaitos oli saanut vastaanottaa. Paitse jo puheena ollutta viipurilaisten lahjaa oli näet kauppias ja tehtaanisäntä _J. D. Stenberg_ Helsingissä huhtikuulla teatterille lahjottanut 5,000 markkaa (5 Suomen hypoteekkiyhdistyksen obligatsionia), jotka johtokunnan päätöksen mukaan olivat säilytettävät pysyvänä rahastona, josta ainoastaan korot käytettäisiin "avuksi jonkun näyttelijän taiteellista edistymistä varten taikka muuhun taiteelliseen tarkotukseen". -- Sitten valittiin johtokunnan jäseniksi entiset, nimittäin tri K. Bergbom, prof. Y. Koskinen ja amanuensi B. O. Schauman sekä varajäseniksi eversti A. Järnefelt ja maisteri A. Almberg. Reviisoreiksi valittiin maisteri A. Boehm ja kamarikirjottaja K. F. Wahlström, joiden 19 p. marrask. päivätystä kertomuksesta saamme lähempiä tietoja ensimäisen toimintavuoden tileistä ja taloudellisesta asemasta ylipäätään.

Tulot ja menot nähdään rahastonhoitajan tekemästä taulusta, joka ensimäisenä laatuaan ansainnee sijan tekstissämme:

Tulot:

22 näytännöstä Helsingissä Smk 11,688:90 17 " Porissa " 5,506:70 7 " Tampereella " 2,317:40 8(? 9) " Hämeenlinnassa " 2,437:90 21 " Viipurissa " 10,379:17 32,330:07[20] 41 osaketta à 50 markkaa. " 2,050:- 434 " " 12 " " 5,208:- 7,258:- Velkaa: lainattu Stenbergin rahastosta 4,500:- Summa Smk 44,088:07

Menot:

Päiväkustannukset Helsingissä Smk 7,725:80 " Porissa " 3,494:64 " Tampereella " 870:78 " Hämeenlinnassa " 892:92 " Viipurissa " 5,091:52 Palkat ja palkinnot " 14,888:49 Kirjasto " 2,677:82 Puvusto " 4,420:41 Koristukset " 449:92 Matkakustannukset " 1,964:29 Suomalaiselle alkeisopistolle " 238:- Kaikenl. (Sähkösan., posti y.m.)" 1,194:91 Rahaa kassassa " 178:57 Summa Smk 44,088:07

Tilivuoden päättyessä oli siis teatterilla velkaa Smk 4,321:43, mutta ottaen huomioon että alkuharjotuksiin kului puoli viidettä kuukautta, jolloin näyttelijät nauttivat palkkaa ilman että mitään saatiin sisään, sekä että puvusto, koristukset ja kirjasto olivat perustettavat, arvostelivat tarkastajat asemaa varsin tyydyttäväksi. Heistä oli onnellinen päätös luettava erinomaisen johdon ja säästäväisyyden ansioksi, ja he ehdottivat että "toimittajatirehtöörin" s.o. toimitusjohtajan Kaarlo Bergbomin palkka, joka oli ollut 1,200 mk, korotettaisiin ja että rahastonhoitajalle, Emilie Bergbomille, joka oli suorittanut vaivaloisen työnsä ilman mitään korvausta, myönnettäisiin ainakin kohtuulliset tarverahat. Vihdoin tarkastajat ehdottivat, että vastedes yhtiökokous pidettäisiin syksylläkin, koska kevätkokouksessa ei voitu esittää juoksevan vuoden tilejä.

Johtokunnan kokouksista ja toimista puuttuu lähempiä tietoja. Tiettävästi ei vakinaista sihteeriä valittu, eikä myöskään säännöllisesti kokouksissa pöytäkirjaa tehty. Alkuaikoina samoin kuin kauvan myöhemminkin hoidettiin asioita niin sanoaksemme patriarkalliseen tapaan. Toisin sanoen Kaarlo ja Emilie Bergbom pitivät yhdessä kaikki johtonuorat käsissään ja johtokunta kutsuttiin kokoon ainoastaan silloin kun ilmaantui joku erityinen asia, joka oli niin tärkeä taikka muuten sitä laatua, että sisarukset eivät voineet taikka tahtoneet yksin olla edesvastuussa sen ratkaisemisesta. Semmoisia asioita olivat kysymykset teatterin taloudellisesta toimeentulosta ja suhteesta viranomaisiin, kurinpidosta, milloin pahempi loukkaus järjestystä vastaan oli tapahtunut, j.n.e. Mitä tulee ainesten keräämiseen teatterin historiaa varten, josta puhutaan 5 §:ssä, niin harrasti sitä maisteri A. Almberg -- kumminkin vähemmän virallisesti kuin sulasta mielenkiinnosta teatteriyritykseen, jonka innostuneimpia ystäviä ja edistäjiä hän koko elämänsä on ollut. Hänen toimestaan onkin melkoinen joukko aineksia, paitse hänen tekemiään muistiinpanoja, säilynyt tämän historian hyväksi. Toinen yhtä harras Suomalaisen teatterin ystävä oli reviisori K. F. Wahlström. Ja totuuden mukaan on tunnustettava, että nämä kaksi isänmaallista miestä ovat ansainneet tulla muitten edellä mainituiksi Bergbom-sisarusten uskollisimpina apumiehinä heidän suuressa elämäntyössään. Useammin kuin johtokunnan virallisissa kokouksissa lienee vaikeitten olosuhteitten ahdistus keventynyt Kaarlon ja Emilien neuvotellessa Almbergin ja Wahlströmin kanssa, ne kun olivat yhtä alttiita uhrautuvaan toimeen kuin vikkelöitä keinoja keksimään.

Koska ohjelmiston laatu antaa mahdollisesti luotettavimman käsityksen teatterin taiteellisista ja sivistyksellisistä harrastuksista, sen merkityksestä kulttuuritekijänä ja vuosi vuodelta tapahtuvasta edistyksestä, tahdomme joka luvun loppuun liittää tilastollisen katsauksen esitettäväksi tulleeseen näytelmistöön. -- Ensimäisenä näytäntökautena näyteltiin seuraavat 36 kappaletta:

12 kertaa Laululintunen, 10 " _Kihlaus_, Hääilta, Preciosa, 9 " Suorin tie paras, Työväen elämästä, 8 " Marin rukkaset, 7 " _Margareta_, Kukka kultain kuusistossa, Viuluniekka, 6 " _Kalatyttö_, 5 " _Saaristossa, Lemun rannalla_, Don Ranudo de Colibrados, Yökausi Lahdella, Rouget de Lisle, Päivölä, 4 " _Sotavanhuksen joulu, Ainamo, Silmänkääntäjä_, Kuinka anopeista päästään, Ei mustasukkainen, 3 " _Hölmölän maailmanparantajat, Alkajaisnäytelmä_, Sala-ampuja ja karjatyttö, Jeppe Niilonpoika, 2 " _Bartholdus Simonis_, 1 " _Erehdykset, Kosijat_, Sisarukset, Koira ja kissa, Valtioviisas räätäli, Paratiisi ullakossa, Salakuljettaja, Levoton yö, Ei ollenkaan mustasukkainen.

Näistä oli 13 -- kaikki kursiivilla painetut -- kotimaisia, ja niistä neljä viimeistä uusia alkuteoksia. --

Sääntöjen mukaan oli "Takaus-yhdistyksellä" myöskin päämääränä edistää "teateri-kirjallisuutta". Siinä tarkotuksessa ilmotettiin 11 p. tammik. 1873 kaksi kilpapalkintoa olevan jaettavana alkuperäisistä näytelmistä, jotka ennen vuoden loppua tarjottaisiin teatterin käytettäväksi. Isompi palkinto, 500 mk, annettaisiin suuremmasta näytelmästä, joka "runollisessa tai suorasanaisessa puvussa on näkymölle sovelias" ja sisältää vähintäin 3 näytöstä; toinen pienempi, 250 mk, jaettaisiin pienemmästä näytelmästä (joka sai olla ruotsinkielinenkin, vaikka siinä tapauksessa ainoastaan suorasanainen.)[21]

II,

Toinen näytäntökausi, 1873-74.

On jo ohimennen mainittu, että teatteriseurueelle ei myönnetty lepoa kun varsinainen näytäntökausi oli päättynyt. Katsottiin näet suotavaksi, että se käyttäen kesäajan mukavampia kulkuneuvoja vierailisi sisämaan kaupungeissa, joihin silloin ei vielä ollut rautateitä. Näillä etäisemmilläkin paikkakunnilla oli teatterin perustaminen synnyttänyt iloa, sielläkin oli osakkeita kannatusyhdistykseen merkitty ja haluttiin tutustua laitokseen, josta jo niin paljo mieltäkiinnittävää oli kuultu. Kun seurue lähti liikkeelle, se siis tiesi olevansa tervetullut minne saapuikin, ja tämä tieto antoi matkalle, joka tehtiin vuoden kauniimmalla ajalla Suomen kauniimmille seuduille, jotakin erittäin houkuttelevaa. Aikaa myöten oli maaseuduilla kiertäminen muuttuva rasittavaksi, mutta nyt alussa näyttelijät suoriutuivat matkaansa kuin millekin huvi- tai seikkailuretkelle.

Ensimäinen määräpaikka oli _Joensuu_, ja tämä kaupunki, jonka asukasluku juurikään oli saavuttanut ensimäisen tuhatmäärän, näyttikin ansainneen sen kunnian. Sanomien mukaan oli siellä yksityinen kansalainen[22] vuoden alkupuolella rakennuttanut "teatterihuoneen", suuren, ravintolan yhteydessä olevan salin tarpeellisine laitoksineen teatterinäytäntöjä varten. Sali oli niin tilava, että siihen "mahtui lähes puolet kaupungin asukkaista" ja koristukset (joskin hyvin yksinkertaisia) oli hankittu Pietarista. Tämän ohella voidaan paikkakunnan taideharrastuksista mainita, että siellä kevätkaudella oli pantu toimeen seuranäytäntöjä ja laulajaisia -- kaikki omin voimin. Kuinka hartaasti Suomalaista teatteria toivottiin tulevaksi, näkyy siitä että kauppias Lattusen alotteesta kaupunkilaiset tarjosivat näyttelijöille vapaan matkan Viipurista, jonka lisäksi näille annettiin vapaat asunnot ja elatus koko sen ajan kun kaupungissa viipyivät.

Kesäkuun 10 p. klo 11 vaiheilla ehtoolla höyrylaiva Väinämöinen tulla puhkui Pielisjokea ylöspäin ja saapui kaupungin laituriin. Taajassa joukossa "Jokelaiset" seisoivat rannalla vastaanottamassa vieraitansa, jotka laivan lähestyessä lauloivat Maamme-laulun. Rannalta vastattiin eläköönhuudoilla, ja lämmin tunnelma liitti ennen tuntemattomat toisiinsa. Seurueen astuttua maalle se oikein käsivoimalla hajotettiin, isännät kun kilvan ottivat toinen toisen toinen toisen vieraan haltuunsa.

Näytännöt alkoivat 13/6 ja oli ensi ohjelma: Työväen elämästä, Suorin tie paras ja Laululintunen. U. S:lle kirjotettiin, että näytäntö oli "sydämeen koskeva, sai kyynelpisarat silmistä tipahtamaan ja ihastus oli suuri". Vilho puolestaan kirjotti Emilie Bergbomille: "Ei missään meillä ole ollut niin harrasta ja innokasta yleisöä kuin täällä; en missään kaupungissa ole tavannut niin jykevää, eloisaa ja laveaa suomalaisuutta kuin täällä." -- Laululintusessa esiintyi rva Aspegren, mutta Vilho ei voinut kiittää hänen lauluaan ja kysyi sentähden: "Eikö Laguksen sopisi rientää tänne? Häntä kaipaa sekä yleisö että näyttelijät." Sen johdosta nti Lagus lähtikin Joensuuhun, tuli perille aamulla 26/6 ja lauloi viimeisissä näytännöissä. Kaikkiaan annettiin niitä kahdeksan ja huolimatta näyttämön ahtaudesta näyteltiin paitse pienempiä -- niiden joukossa ohjelmistolle uusikin, K. J. Gummeruksen suomentama Holbergin _Katsokaa peiliin_-- suuret kappaleet Päivölä, Viuluniekka ja Preciosa. Viime mainittu esitettiin perjantaina 27/6. Näytäntö oli aiottu jäähyväisillaksi ja sen vuoksi joensuulaisten tunteet tulvivat. "Naisille tuli", Vilho kertoo, "paljo kukkia ja mikä oli sitäkin parempi kultasormuksia ja medaljongeja -- oikein amerikkalaista! Heerman, Savolainen, Tötterman ja Kaarlonen saivat sormuksia, Lagus ja rva Aspegren medaljongeja, kun ei oltu saatu mittaa heidän sormistaan. Sormuksissa on kanta, johon saajan alkukirjaimet on piirretty ja sisäpuolella on kirjotus: _Muisto Joensuusta 27/6 1873_." -- Kun lähtö lykkääntyi maanantaiaamuun, näyteltiin vielä pyhäiltana: Margareta, Kukka kultain kuusistossa ja Laululintunen sekä laulettiin päälliseksi kvartetti Tavaststjernan operetista.

Tietysti pidettiin näyttelijäseurueelle kemujakin. Jo ensi näytännön jälkeen oli "pienet tervetulijaiset", juhannusaattona ja yönä oli iloinen seuranpito muutamalla saarella ja viimeisenä lauantaina toimeenpantiin "suuremmoiset läksiäiset, joissa melkein koko kaupungin väestö oli saapuvilla ja joissa ei tarjottu muuta juomaa kuin samppanjaa(!)". Tässä tilaisuudessa, johon maalaisiakin oli saapunut, pidettiin hartaita, sydämellisiä puheita teatterin ja poissa olevan johtajan kunniaksi. Sitä paitse Puhakka julkilausui Bergbomille omistamansa runon ja ylioppilas Puustinen toisen näyttelijöille.

Kesäkuun 30 p. seurue eläköönhuutojen kaikuessa lähti Joensuu nimisellä laivalla _Savonlinnaan_. Ja täälläkin, kirjotetaan Morgonbladetille, se vastaanotettiin "niinkuin on tapa vastaanottaa rakasta ja kallista". Ravintolan isäntä Struwe antoi seurahuoneen salin maksutta käytettäväksi, ja joka näytäntöilta se oli täynnä, jotkut ainoat sijat poisluettuina. Kumminkin sama kirjottaja viittaa siihen, että Savonlinnassakin oli niitä, jotka eivät suosineet teatterin harrastuksia.[23] Toiselta puolen hän sanoo puhutelleensa erästä kerimäkeläistä, jolla ennen tuskin oli ollut aavistustakaan näyttämöstä, mutta joka nyt oli ollut suuresti ihastunut teatteriin. "Kyll' on peninkulma matkoo", mies oli päättänyt, "mutta tok tänne tulla pittää, niin kauan kun hyö ovat teällä."

Savonlinnassa annetun neljän näytännön ohjelmista ei ole tarkkoja tietoja. Se vain sanotaan, että Työväen elämästä ja Viuluniekka tekivät syvimmän vaikutuksen. Vilho kertoo Bergbomille seuraavan tositapauksen. Eräs talonpoika oli viinapullo taskussa ollut teatterissa, kun Työväen elämästä esitettiin. Näytelmän nähtyään läksi mies ulos, tempasi pullon taskustaan ja viskasi sen katuun lausuen: "Tuoss' on minunkin perkeleeni, nyt se on loppu!" -- Tulot olivat noin 220 mk näytännöstä, jota vastoin Joensuussa oli saatu noin 312 mk illasta. Matka Savonlinnasta Kuopioon tehtiin 11/7 höyrylaivalla Rauha, jonka kapteeni (Hellman) maksutta kuljetti teatterin puvuston y.m. tavarat.