Part 37

[80] Kuinka ääretön suomenkielen halveksiminen tähän aikaan ja tässä tilaisuudessa oli, näkee siitä vastalauseesta, jonka 137 kansalaista maamme eri osista julkaisivat U. S:ssa 19 p. heinäk. Siitä seuraava ote: "Kun Suomen valtio suurella raha-avulla otti osaa tähän toimeen, oltiin vakuutettuna, että siitä syntyisi täydellisesti kansallinen näyttely, joka ulkomaalaisten silmissä nostaisi kansallisen arvomme ja kohottaisi oman luottamuksen itseemme."

"Vaan vakuutuksessamme olemme pettyneet, toivomme eivät toteutuneet. Kohta kun kuulimme kertomuksen näyttelyn avaamisesta, muuttuikin jo mielemme raskaaksi, koska tämä julkinen toimi oli niin vieraanmuotoinen, kuin ei se olisi Suomessa tapahtunutkaan; ei sanaakaan suomenkieltä siinä lausuttu. Tämä raskas mieli on muuttunut katkeraksi harmiksi, kun itse olemme käyneet näyttelyä katsomassa. Kaiken mitä suomenkieleen tulee olemme nähneet niin laiminlyödyksi, että hämmästyksellä kysymme, onko tämä ollenkaan suomalaisia varten toimeenpantu. Vaikka kyllä sanomalehdissä ilmoitetaan, että suomenkielisiä luetteloita saa näyttelyhuoneen ovella ostaa, ei niitä kuitenkaan ole olemassa! Tämä puute tulee vielä tuntuvammaksi sen kautta, että suurin osa näyttäjistä ei ole näyttelyesineillensä pannut ilmoituksia maan molemmilla kielillä. Toimikunta näet on heittänyt tämän tärkeän asian näiden omaan mielivaltaan eikä ole sitten pitänyt huolta heidän harhauksensa oikaisemisesta. Onnenkauppaa on sekin, jos näyttelyhuoneessa olevilta palvelijoilta voi saada suomalaista vastausta kysymyksiin. Seuraus tästä on että suuren suuri joukko kansalaisia, jotka ovat käyneet tässä Suomen pääkaupunkiin toimeenpannussa näyttelyssä, ei ole monesta näyttelyesineestä voinut saada minkäänlaista selkoa ja toisista taas on saanut aivan hämäriä tietoja. Näistä kävijöistä ovat useimmat joko omilla varoillaan tai kuntien kustannuksella tehneet pitkän matkan, joka on heiltä mennyt melkein aivan hukkaan. Sen vaan ovat huomanneet, että se kieli, joka kansan varsinaisena kielenä pitäisi olla etupäässä, melkein kaikkialla on sysätty syrjään."

"Tätä nähdessämme saattaa meitä kansallistuntomme häpeämään ulkomaalaisten ja itsemme edessä." -- --

Samaan aikaan väiteltiin sanomissa siitä, olivatko junankuljettajat, vaikka osasivatkin suomea, velvolliset vastaamaan kysymyksiin, joita matkustajat tekivät tällä kielellä. Eräälle matkustajalle, jolle muuan junankuljettaja oli kieltäytynyt vastaamasta suomeksi, oli kaksi asemapäällikköäkin sanoneet, että junankuljettaja oli oikeassa! -- Olemme maininneet nämä seikat, koska ne räikeässä kuvaavaisuudessaan tekevät sangen ymmärrettäväksi, että ruotsinmieliset halveksivat suomalaisia teatteriharrastuksia. Mahtoihan heistä olla mielettömintä maailmassa vaatia suomenkielelle oikeuksia _taiteen_ alalla, kun ei sillä ollut mitään oikeuksia käytännöllisessä elämässä.

[81] Bergbomin kirjoittamasta välikirjan alustelmasta näkyy, että Hrimalyn tuli toimia yhdessä ja vaihdellen Achtén kanssa. Kumminkin lienee edellisen kanssa sopimus tehty jälkimäisen tietämättä, ja tästä Achté -- syystäkin -- loukkaantui ja se taasen aiheutti, että taiteilijapari Achtén ja oopperan väli rikkoontui taikka höltyi. Käytettävänä olevat kirjeet eivät asiasta anna muita tietoja kuin mitä jo ennen on mainittu (kts. siv. 198, muist.), että nimittäin Jaromir Hrimaly se oli joka suositteli veljeänsä Bergbomille.

[82] Illan tulot tekivät 2,906 markkaa!

[83] Koska meillä yksityisessä kirjeessä (Wahlströmiltä tekijälle) on seikkaperäisempi esitys keisarillisten teatterissa käynneistä, otamme sen tähän:

"Vehkeiltiin voimien takaa. Sveesit tahtoivat saada keisarin luokseen, me samoin. Valtuusto esiintyi välittäjänä. Sen ehdotus yhteisestä juhlanäytännöstä herätti kuitenkin vaikeuksia ruotsalaisen johtokunnan puolella. Vihdoin selveni että kummankin teatterin oli esiintyminen itsenäisesti. Mutta kuinka saada keisarilliset Arkadiaan? siinä kysymys. Adlerberg, valtuusto y.m. olivat ruotsalaisen teatterin puolella. Meillä ei ollut ketään, siksi kun muistettiin rva Karamsin. Nti Emilie meni hänen luokseen ja puhui tähän tapaan: 'Te olette maamme ylhäisin nainen, seisotte lähellä valtaistuinta, olette nainen, jota H. M:nsa kuuntelee, ottakaa kotimainen taide käsiinne ja esitelkää suomalainen ooppera hänelle ja hänen korkealle perheelleen.' Vanha rouva ihastui ja teki voitavansa. Kumminkaan keisari ei kunnioittanut meitä käynnillään, niinkuin sanomista tiedät. Hän oli kyllä luvannut tulla, mutta sähkösanoma pakotti hänet palaamaan Pietariin, syystä kun Odessassa tai Kiewissä sotilasmeteli oli syttynyt serbialaisten hyväksi. Hallitsijan poika jäi kuitenkin eikä hän sitä katune. -- Olimme parhaimman mukaan valmistaneet Arkadian. Lämpiö oli koristettu kasveilla ja matoilla sekä jätetty perintöruhtinaan käytettäväksi. Hän tulee puolisonsa ja seurueensa kanssa; talon ja seurueen johtokunnat frakissa ja valkoisissa huiveissa vastaanottamassa. Hän samoin kuin hänen ylhäinen puolisonsa tervehtii ystävällisesti meitä kaikkia. He lähestyvät aition ovea, jossa B. O. Schauman seisoo ja ojentaa Dagmarille erinomaisen kauniin kukkavihon, lausuen: 'Suvaitkaa vastaanottaa tämä kukkavihko kiitollisuuden ja ihailun osotteena siltä osalta kansaa, joka puhuu suomenkieltä.' Kun he astuvat aitioon, orkesteri virittää venäläisen kansallislaulun. Sen aikana kaikki seisovat, jonka jälkeen hurraa kaikuu salongissa. Korkeat vieraat kuuntelevat esityksiä jännitetyllä mielenkiinnolla; molemmat taputtavat hyvin usein käsiään, jopa huutavat neljä kertaa bravo, bravo! -- Oltiin onnellisia ja kokoonnuttiin oopperakellariin juodakseen perintöruhtinaan ja hänen puolisonsa malja -- Luonnollista on ettei koomillisia piirteitä puuttunut. Niin esim. oli Dagmar unohtanut jonkun päällysvaatteen jälkeensä. Vahtimestari otti sen ja sanoo perintöruhtinaalle suomeksi murtaen: 'äta vass' s.o. tämä on teidän!"

[84] Kirjeessä 21 p:ltä toukok. oli K. A. Winterhjelm rouvansa puolesta ehdottanut, että näyttelyn aikana toimeenpantaisiin suomalaisia puhenäytäntöjäkin, joihin tämä ottaisi osaa. Ruotsalaisessa teatterissa vieraili näet samaan aikaan Tukholman kunink. teatterin jäsenet Fredriksson ja nti Åberg, ja rva Winterhjelm olisi mielellään kilpaillut heidän kanssaan. Kun kirje saapui Helsinkiin, olivat Bergbom-sisarukset ulkomailla, ja kun se tuli heidän käsiinsä, oli liian myöhäistä ruveta muuttamaan valmiita suunnitelmia.

[85] Ennen mainitun (I, s. 141) Taavi Hahlin veli. Veljesten vanhemmat olivat Mäntyharjun rovasti A. G. Hahl ja hänen vaimonsa Maria Fredrika Tavaststjerna.

[86] Fredr. Cygnaeuksen tilauksesta nti Alma Engblom seuraavana talvena maalasi Dunckerin muotokuvan, joka säilytetään Cygnaeuksen galleriassa.

[87] U. S:ssa (24/7) luettiin "Mikkeliläisen" allekirjoittama pätkä, jossa sanotaan Mikkelissä niin suositun näyttämötaidetta, että hyvästi viihdyttiin teatterissa, vaikka oli "niin vari, että muutamat heikkoluontoiset pyörtyivät". Samassa moititaan Jeppeä huonona ja vanhentuneena kappaleena sekä sitä että annettiin vain 10 eikä 12 näytäntöä, mikä muka oli Vilhon syy. -- Kun seurue lähti Mikkelistä, jäi Kallio sinne, ja Vilho kirjoittaa myöhemmin kuulleensa, että tämä olisi aikaansaanut hyökkäyksen häntä kohtaan.

[88] Tarkoittaa tietysti niitä perin kohtuuttomia ja kaikkea ymmärtämystä ja myötätuntoisuutta puuttuvia arvosteluja, joilla A. Ahlqvist sekä suomen- että ruotsinkielellä oli ahdistanut Kiveä.

[89] Kirjailija Martti Vuori.

[90] Nti Ingeborg (Inga) Malmström, 18-vuotias, oli pastori K. R. Malmströmin ja nti Hélène Conradi, 17-vuotias, merikapteeni J. J. Conradin tytär.

[91] Tahtoisin näyttää sinulle kaikki mitä sisässäni on, mutta kohtalo ei sitä salli!

[92] Kuvaavaa ajalle on että uusmaalainen osakunta julkisesti ilmoitti paheksuvansa mielenosotusta, samalla saattaen yleisön tietoon ettei kukaan sen jäsen ollut ottanut siihen osaa(!) -- Sitä ennen oli saman osakunnan klubissa eräs sen jäsen ja kuuluisa taiteilija maalannut irvikuvan Ekmanin taulusta "Väinämöisen laulu", varustaen maalauksessa kuvatut haamut tunnettujen Suomalaisen teatterin ja oopperan jäsenten kasvoilla. Tätä irvikuvaa näyteltiin laulaessa tilapäistä runosepustusta, josta ainestemme joukossa on kaksi toisintoa -- kumpanenkin sitä laatua ettei painattamista voi ajatellakaan.

[93] Nti Amanda Carlsson oli Helsingistä kotoisin, työmiehen tytär.

[94] Näytännössä tapahtui pieni onnettomuus, joka ei kuitenkaan häirinnyt tunnelmaa. Kun Navrátil silmät sidottuina astui alas näyttämön perällä olevia portaita, nämä sortuivat maahan. Sentähden täytyi hetkeksi laskea esirippu. -- Joku leikinlaskija sanoi tämän johdosta, että Suomalainen teatteri nähtävästi tarvitsee parempaa aineellista kannatusta.

[95] Kirjoitus on Morgonbladetissa merkitty tähdellä *, samalla merkillä kuin muut tämän ajan arvostelut oopperanäytännöistä. Näiden tekijä oli Snellmanin poika, silloinen filos.-maisteri (nyk. esittelijäsihteeri) J. L. Snellman. Tekijä tahtoi pysyä salassa, vaikkei se kokonaan onnistunut. B. O. Schauman, joka oli suomalaisen teatterin innokkaimpia ystäviä ja rva Achtén taiteen ihailijoita, ihastui niin Snellmanin kirjoitukseen, että hän painatti sen erikseen lahjottaakseen siitä kappaleita tuttavilleen. Nyt se tavataan painettuna J. V. Snellmanin kootuissa teoksissakin (Saml. Arb. IX s. 151).

[96] Esimerkkinä mainitsemme, että toisessa näitä konsertteja Ida Basilier lauloi aarian Traviatasta ja ruotsalaisen kansanlaulun "Klara stjärnor", jota itse säesti y.m., Naëmi Ingman aarian Robert Paholaisesta, Bruno Holm kavatiinan Tsaari työmiehenä oopperasta, Jaakko Passinen romanssin Fra Diavolosta, Nti Basilier ja Passinen Misererekohtauksen Trubadurista. Hrimaly oli säestäjä.

[97] Rainer Vuorio (Forsberg), nimismiehen poika Leppävirran pitäjästä, synt. 1856, ylioppilas.

[98] Valitettavasti tämä arvostelu ei ollut ainoastaan ensimäinen vaan viimeinenkin siinä lehdessä. Pari päivää myöhemmin tuomittiin näet Golos kahden kuukauden vaitioloon!

[99] Kohta sen jälkeen kun tämä arvostelu oli julkaistu aikakauskirjassa, kohtasi sitä senssuurin puolelta samanlainen rangaistus kuin ennen Golosta. Hra Golovin ei kumminkaan hämmästynyt; hän kirjoitti vielä kolmannen arvostelun, joka painettiin aikakauskirjaan Sewernaja Swjäsda.

[100] Tietysti oli muitakin syitä, miksi erittäin ruotsalainen yleisö lakkasi käymästä Arkadiassa. Mainitsemme vain Yölepakko-jutun (kts. ylemp. s. 287). Jalava lausuu muistoonpanoissaan, että pääkaupungin ruotsinkiihkoinen yleisö Yölepakko-jutun jälkeen "melkein tykkänään lakkasi käymästä Suomalaisessa oopperassa, vaikka siellä esitettiin kappaleita semmoisia kuin Hugenotit, Taikahuilu, Fidelio y.m. Sitä vastoin voitiin esim. Matami Angotin tytärtä Uudessa teatterissa antaa enemmän kuin 25 kertaa eli, niinkuin Hbl. sanoi, Helsingin yleisö vietti hopeahäitään Matami Angotin tyttären kanssa."

[101] Tarkoittaa nti Elfvingin tekemiä paperikukkia, joita käytettiin koristustarpeisiin.

[102] Kirjoitus on osa pitemmästä sarjasta, jossa kuvataan suomalaisuuden kehitystä kymmenen vuoden kuluessa. Nimimerkkiä ei ole, mutta maisteri O. W. Forsman, joka vuonna 1877 oli lehden päätoimittaja, on hyväntahtoisesti ilmoittanut, että tekijä oli E. G. Palmén.

[103] Luultavasti tarkoitetaan tällä sitä poikamaisuutta, josta olemme kertoneet I. s. 273 (muist.) ja joka tapahtui _ennen_ suomalaisen näyttämön perustamista.

[104] Samaan aikaan kun venäläisten vuokrasopimus Arkadian entisten omistajain kanssa oli loppunut, alettiin rakentaa venäläistä teatteria Boulevardin varrella.

[105] Morgonbladet, joka myöskin painatti kirjoituksen, liitti tähän kohtaan seuraavan muistutuksen: Tässä täytyy meidän esittää vastalauseemme tekijän meidän mielestämme aivan väärää syytöstä vastaan. Vihollismielisyyden ylläpitämiseen ei suinkaan sanomalehdistöllä ole pääsyy, vaan erinäisillä syrjäkunnilla (kotterier) yleisössä.

[106] Ruotsalaisessa lehdessä Nya Dagligt Allehanda (1/5) Emil von Qvanten arvostelee ankarasti "Yölepakkoa", joka keväällä oli esitetty Tukholman Pienemmässä teatterissa. Sen johdosta hän myöskin koskettelee teatterirettelöitä Helsingissä. Hän asettuu ehdottomasti meidän ruotsinmielisten teatteripolitiikkaa vastaan, moittii sen offenbachinsekaista ohjelmistoa ja vihamielisyyttä suomalaista oopperaa kohtaan sekä ennustaa samoin kuin Topelius, että kolmas tulee ja ottaa kaikki haltuunsa. Siten syntyy sovinto! -- Myöskin Aftonbladetissa julaistiin tähän aikaan kirjoitus "Kultuuritaistelusta Suomessa", jossa kerrotaan teatterikilpailusta. Järkevä kirjoittaja, joka käyttää valtiopäivä-asiakirjoja y.m. lähteenään, ei hyväksy ruotsinmielisten menettelyä ja ennustaa: jos ruotsalaisen sivistyksen edustajia vastaan syvä vastenmielisyys ja epäluulo leviää, ei se voi olla vaikuttamatta niihin ystävällisiin suhteisiin, jotka tähän saakka ovat vallinneet Ruotsin ja Suomen välillä.

[108] Nämä olivat pöytäkirjan mukaan: "Ruukinpatruuna A. Ahlström, kauppias R. Rissanen, maisteri E. Avellan, maanviljelijä H. Jaatinen, varatuomari E. Boehm, maisterit V. Löfgren ja K. Elmgren, lehtorit J. Krohn ja A. Streng, kamreeri A. V. Helander, maisteri J. Ekroos, eversti A. Järnefelt, majuri F. Cajander, kamreeri O. Avellan, professori Th. Rein, kauppias R. Lukander, tohtori Jaakko Forsman, kamreeri A. Tavaststjerna, vapaaherrat J. ja G. A. Gripenberg, tohtori K. F. Ignatius, professori Yrjö Koskinen, maisterit A. Boehm, O. W. Forsman ja C. W. Churherg, reviisori K. F. Wahlström, maisteri A. Almberg, lakitieteen kandidaatti W. Eneberg, maisteri O. Lilius, professori O. Donner, varatuomari G. Liukkonen, maisteri L. Neovius, lehtori B. F. Godenhjelm, luutnantti H. Liikanen, maisteri T. Hahl ja kirjanhoitaja J. Enlund." -- Puheenjohtajana toimi Almberg ja pöytäkirjan teki E. Boehm.

[109] Kirje on Aug. Hagmanilta tekijälle. Se alkaa katsauksella suomalaisuuden asemaan 1877 vuoden valtiopäivillä ja on esityksen mottona Edvin Avellanin edellisenä iltana lausumat sanat: Omnia ruunt in pejus. Kaikki kuvataan yhtä synkästi kuin teatteriasiat tekstissä. Kieltämättä asiat olivatkin huonolla kannalla, mutta kentiesi ansaitsee mainita, että kirjoittaja tähän aikaan yksityisistäkin syistä oli sangen synkkämielinen.

[110] Tositeossa Wahlström lähinnä seuraavina vuosina oli rahastonhoitajana.

[111] Emilie oli kesäkuulla käynyt Turussa ja sieltä tultuaan jonkun ajan maannut sairaana.

[112] Heinäkuun 9. p. apteekissa alkanut tulipalo hävitti kokonaan kolme taloa ja vahingoitti kahta.

[113] Hilda Braxén, synt. Oulussa, nimismiehen tytär, oli tullut 19-vuotiaana syyskuulla 1876.

[114] V.t. lyseon lehtori, maisteri Hugo Ingelius. Muutoin toimi, Nervanderin tiedonannon mukaan, Å. P:n soitannonarvostelijana poliisikonttorin sihteeri, taitava urkujen soittaja, Emil Wahlman.

[115] Valitettavasti nti Conradi kivuloisuuden tähden ei enää voinut seurata oopperaa Helsinkiin, vaan erosi siitä.

[116] Lukuunottamatta kahta Alin pakinaa ja tekstissä mainittua muistutusta Å. U. ei muuta sisältänyt oopperasta kuin silloin tällöin tiedon: "Tänään esitetään" se ja se ooppera.

[117] Kuinka ruotsalaiset lehdet Helsingissä ja Turussa olivat samanmielisiä, huomaa siitä, että H. D. ei maininnut sanallakaan oopperan takaisin tulosta ja ensi näytännöstä. Vasta seuraavana päivänä arvostelija (se on tavallinen reportteri), kuultuaan _yhden_ näytöksen, kertoi että näytäntö oli annettu ja käynyt epätasaisesti ja osottanut hätäistä harjotusta -- vaikka tositeossa Martha sinä iltana oli sujunut erinomaisen hyvin.

[118] Kuinka puoluetunteet olivat herkät, todistaa se, että A. Schauman olisi ottanut osaa rahankeräykseen kaularengasta varten, jos siihen olisi kaiverrettu "suomalaisen _taiteen_ ystäviltä", mutta kun kirjoitettiin _"oopperan"_, niin hän ei voinut olla mukana!

[119] Aikomus oli kyllä ollut Porista lähteä Ouluun, mutta kun sieltä saatiin tieto että seurahuoneen sali oli vuokrattavana vasta elokuun keskivaiheilta, jäi matka kokonaan tekemättä.

[120] John Eliel Cajanus, synt. 1851, ylioppilas v:lta 1869, oli V. Cajanuksen nuorempi veli, joka 1870 esiintyi Jeanina Jeannetten häissä.

[121] Kirjeistä Bergbomille saadaan tietää, että Corsi, Dami ja Cotagni avustivat Holmia hänen tutkiessaan Don Juanin osaa.

[122] Että hallitus oli närkästynyt Ruotsalaisen teatterin ystäviin, ei ole kumma, sillä muun muassa Borgåbladetissa lausuttiin julkisesti ilo siitä, kuinka hallituksen tekemä fusiooniehdotus oli kumottu _"hyvin mietityllä tempulla"_ (med ett välberäknadt schackdrag).

[123] Kirje päiväämätön, mutta nähtävästi kesäkuun viime päiviltä.

[124] Aie jäi toteuttamatta, luultavasti sentähden että Bergbomin Parisissa olo tuli paljoa lyhemmäksi kuin hän oli toivonut.

[125] Kirjeessä nti Elfvingille (25/7) Emilie kertoo asian ja mainittuaan "kunnon Ahlströmin" ystävällisen kirjeen hän lisää: "Olin niin liikutettu, että suorastaan aloin itkeä."

[126] Kolme kuukautta myöhemmin rva Seebach yhtä lämpimästi lausui saaneensa Suomesta oppilaan, jonka "sielussa hän oli tavannut muutamia omia jänteitään ja joka oli niin herättänyt hänen mielenkiintoansa, että hän nautinnolla haki esiin ja kehitti hänessä piilevät idut".

[127] _Elias Kahra_, synt. 1857 Alavudella, lukkarin poika, kansakoulun käynyt ja sitten soitantoa harjottanut Helsingissä, tuli jo 1875 syksyllä oopperaan, jossa suoritti pikku osia [Masetto Don Juanissa, Tuomari Marthassa, Wagner Faustissa, Notario Unissakävijässä, Notario Don Pasqualessa]; sitten puheosastonkin jäsen.

[128] _Anton Kivinen_ (Franck), synt. 1858, kauppiaan poika Porista, käynyt kotikaupungin koulussa. Tuli tammikuulla 1878, mutta meni keväällä 1882 Helsingin ruotsalaiseen teatteriin; sittemmin hän vielä pari kertaa on ollut Suomalaisen teatterin jäsen.

[129] Kuinka intohimoinen kateus hiipi tämän innostuksen takana -- siitä pieni esimerkki. Resetti-illan jälkeen sai nti Synnerberg erään rouvan ja neiden (Helsingin parasta "kermaa" -- nimet jääkööt muistiinpanoihin tomuttumaan) laatiman kirjeen, jossa häntä kehotettiin menemään kiittämään rva Karamsinia kultakoristeesta, jonka tämä muka oli hänelle antanut. "Hakekaa suomalaisessa teatterissa, kyllä se sieltä löytyy." Kun laulajatar meni rva Karamsinin luokse, tämä sanoi ei mitään lahjottaneensa!

[130] Sopimus nti Fohströmin palkkiosta tehtiin vasta 22 p. jouluk. Silloin Almberg ja Wahlström kävivät asiaa varten hänen kodissaan. Laulajatar osotti heidät isänsä ja Augusta sisarensa luokse ja näiden kanssa sovittiin, että nti Fohström saisi 13,000 markkaa 25:stä näytännöstä. Jos hän laulaisi useammin, maksettaisiin siitä erikseen. Laulajatar sitoutui olemaan "tänä ja tulevana näytäntövuonna" laulamatta missään muussa Helsingin teatterissa kuin Suomalaisessa.

[131] Oikeudesta esittää ooppera maksettiin tekijäpalkkiota 300 ja kustantajalle Parisissa, Choudens père et fils, nuottien lainaksi saannista 800 frangia.

[132] Oopperain nimet ovat painetut kursiivilla silloin kun ne ensi kerran esitettiin, numero nimen jälkeen sanoo kuinka monta kertaa ooppera kunakin vuonna annettiin; numero sulkumerkkien välissä tarkoittaa että ainoastaan suurempia tai pienempiä osia oopperasta suoritettiin.

[133] Paitse Jeannetten häitten tekstiä ilmestyivät seuraavien oopperain sanat painettuina eri vihkosina: Trubaduri, Lucia, Norma, Fra Diavolo, Alessandro Stradella, Lucrezia Borgia, Faust, Fidelio, Hugenotit, Taikahuilu ja Don Juan. Jeannetten häitten suomentaja oli A. Rahkonen; toiset olivat A. Törneroosin (Tuokko) kääntämiä, joka sitä paitse lienee suomentanut useimmat painamattomatkin.