Part 34

Romeo ja Julia[131] meni ensi kerran täydellisenä 31/1 ja vastaanotettiin suurella mieltymyksellä. Esitys olikin oivallinen, niinkuin odottaa saattoi kun pääosat olivat nti Fohströmillä ja Navrátililla ja Faltin oli oopperan harjottanut ja johti sitä soittokunnan päällikkönä. Sitä paitse olivat sivuosatkin hyvissä käsissä: Holmin, Hahlin ja nti Lagermarckin. -- Samaa oopperaa annettiin sitte yhtä mittaa lähes neljä viikkoa, se on helmikuun loppuun, poisluettuna kolme näytäntöiltaa, joista kohta enemmän. Ensimäisten seitsemän näytännön hinnat olivat korotetut, kolmen viimeisen tavalliset. Korkein tulo oli 1,500, alhaisin 800, mutta keskimääräinen 1,170 mk.

Kolmannen näytännön jälkeen arvosteltiin oopperaa Morgonbladetissa seuraavaan tapaan:

"Nti Fohström on suloinen, ihastuttava Julia ja hänellä on tässä oopperassa tilaisuutta näyttää kykyänsä esittää mitä erilaisimpia sieluntunnelmia. Viaton tyttö ensi näytöksessä ja ylevä, lemmen läpitunkema ja jalostama nainen draaman loppupuolella kuvataan yhtä ansiokkaasti. Verrattakoon vain naivinen, leikillisen lapsekas valssi oopperan alussa kaksinlauluun 4:ssä näytöksessä! Kumminkaan emme voi ehdottomasti hyväksyä käsitystä ensi kohtauksessa. Kun Romeo kuullessaan ken Julia on hämmästyen peräytyy, tulisi mielestämme Juliankin eloisalla näyttelemisellä ilmaista oudoksuvansa Romeon hänelle ymmärtämätöntä käytöstä. Siten kävisi myöskin hänen tuskansa Tybaltin huudahduksen jälkeen: 'hän montaguelainen on!' luonnolliseksi; hän aavistaa jo mitä suruja rakkaus on tuottava hänelle ja Romeolle. Valssiaariassa samoin kuin muissa yksinlauluissa saamme ihailla nti Fohströmin loistavaa laulua ja meistä Julia on laulajattaren parhaimpia rooleja."

"Navrátil onnistuu erittäin hyvin Romeon vaikeassa osassa. Hän tulkitsee hienosti jaloluontoisen nuorukaisen hehkuvia tunteita ja lopussakin ylevän traagillisissa kohtauksissa hän antaa oikean ilmaisun toiveiden äärimmäisestä pettymyksestä. Cajanus menestyy paikottain varsin hyvin Capuletina. Nuorella laulajalla on aika kookas ja voimakas bassobaritooni ääni, vaikka hän puuttuvan kehityksen tähden ei voikaan käyttää kaikkia varojaan. Kaikissa tapauksissa hän täyttää tehtävänsä verrattomasti paremmin kuin Himberg Tybaltina. Holm on kerrassaan paikallaan Merkutiona, se reippaus, joka tälle henkilölle on omituinen, tulee aivan oikein näkyviin sekä laulussa että näyttelemisessä. Hahlin pater Lorenzo on niinkuin pitääkin tyyni ja varma. Laulajan ääni on huomattavasti kirkastunut ja voimistunut ja esiytyy vaikuttavasti yhteislaulussa -- varsinkin hääkohtauksessa. Nti Lagermarck Stefano paashina suoritti esim. 'chansonin' 3:ssa näytöksessä sangen huolellisesti." [Laulajattaren täytyi isänsä kuoleman tähden neljäksi näytännöksi luovuttaa roolinsa nti Braxénille].

Ylipäätään luettiin tämä Gounodin ooppera parhaimpaan mitä suomalaisella laulunäyttämöllä oli esitetty ja oli siitä kunnia suureksi osaksi Faltinin, joka ei ollut vaivojaan säästänyt. Orkesterikin ansaitsi kiitosta siitä huolellisuudesta millä se säesti laulua. -- Kun Romeo ja Julia oli mennyt 8 kertaa, annettiin lukuisain pyyntöjen johdosta vielä kerran Linda 18/2. Sen jälkeen tuli Romeon ja Julian kaksi viimeistä näytäntöä, 21/2 ja 24/2, välillä 23/2 puheosaston ensi näytäntö: Preciosa. -- Lindasta sanottiin uudestaan, että sen esitys oli erittäin kunniakas teatterille, sillä paljon edistyneemmissäkin taiteellisissa oloissa se tuskin olisi voitu toimittaa paremmin. Paitse nti Fohströmiä kiitettiin nti Lagermarckia, joka Pierottona tuntehikkaalla laulullaan ja miellyttävällä näyttelemisellään oli todistanut taiteellista kutsumustaan ja saavuttanut yhä enemmän suosiota. Preciosa pistettiin viimeisten Romeo ja Julia-näytäntöjen väliin sentähden että se sopi paremmin sunnuntainäytännöksi. Nimiroolissa Ida Aalberg ensi kerran ulkomaanmatkansa jälkeen astui Helsingin yleisön eteen. Tehtävä on kuitenkin liian vähäpätöinen että sen nojalla olisi voitu hänen edistystään arvostella. Muista esiintyjistä mainitaan donna Petronella puolisoineen -- nti Stenberg ja Taavi Pesonen --, jotka samoin kuin Tervo korpraalina huvittivat yleisöä. Tietysti nyt kuin aina viehättävä, kansantajuinen musiikki oli pääasiana. Orkesteria johti Martin Wegelius. -- Viimeinen Romeo ja Julia-näytäntö oli samalla viimeinen, jossa Alma Fohström esiintyi. Ilta olikin merkityksen mukainen. Laulajatar, joka tästä lähtien oli loistava vierailla näyttämöillä, hurmasi nyt viimeisen kerran yleisöä Juliana, josta hän oli luonut niin runollisen ja taiteellisesti eheän kuvan, että se tyydytti korkeimpiakin vaatimuksia. Luonnollisesti suosionosotukset olivat mitä runsaimpia ja laulajatar sai lukuisien kukkakimppujen ohella vastaanottaa kaksi laakeriseppelettä, joista toisen antoi suomalainen yleisö, toisen venäläiset ihailijat, jotka myöskin lahjottivat hänelle kultaisen rannerenkaan. Erityinen huomio tuli Navrátilinkin osaksi -- laulajan, joka niin kauvan oli palvellut suomalaista näyttämöä saavuttaen pysyvää kunnioitusta sillä että hän aina oli asettanut tehtävänsä taiteellisen suorituksen harrastuksensa päämääräksi -- hänkin sai laakeriseppeleen y.m. kunnioituksen ja ystävyyden merkkejä.

Kolme päivää myöhemmin 27/2 oli vihoviimeinen näytäntö ja oli sen ohjelma seuraava: Faust (2:n, alkupuoli 3:sta ja 4:s näytös), Lucia (viimeinen kuvaelma) ja Trubaduri (2:n näytöksen ensi kuvaelma). Näissä kohtauksissa esiintyivät Navrátil -- Faust, Hahl -- Mefisto, Holm -- Valentin, nti Lagermarck -- Azucena, Navrátil -- Manrico.

Mainittuansa muun muassa että nti Lagermarck oli varsin tyydyttävä ja vaikuttava esityksessään, Morgonbladetin arvostelija lausuu näytännöstä:

"Alakuloisena yleisö tällä kertaa erosi Suomalaisesta oopperasta ja sen taiteilijoista, jotka tarjoamansa arvokkaan nautinnon kautta olivat tulleet sille rakkaiksi. Jokainen olisi toivonut näytäntöjen kestävän kauemmin. Mutta kaikki ymmärtänevät myöskin ne seikat, jotka ovat aiheuttaneet niiden tavallista varhaisemman lakkauttamisen. Useat etevimmät taiteilijat olivat jo ennen päättäneet lähteä ulkomaanmatkoille ja aikojen ahtaus vaikutti lisäksi että jo kohta alusta ainoastaan lyhyempi sesonki suunniteltiin. Ja kun se kuitenkin on ollut niin loistava etevien taiteilijain lukuisuuden puolesta, niin on siitä ainoastaan oltava kiitollisia."

"Eilen näyttäytyikin että yleisö osaa tunnustaa näytäntökauden arvon. Näytännön aikana ja eritoten lopussa olivat taiteilijat ja teatterin johtaja pitkällisten ja myrskyisten suosionosotusten esineenä, niin että ilta kukkien ja muiden lahjojen kautta muodostui mitä kauniimmaksi kunnianosotukseksi asianomaisille. Navrátil sai Lucia-kuvaelman jälkeen laakeriseppeleen ja kultakoristeen; nti Lagermarck palkittiin kukkavihkoilla; niinikään huudettiin Holm ja Hahl esiin vastaanottamaan kukkia. Lopuksi annettiin Kaarlo Bergbomille albumi sisältävä oopperataiteilijain y.m. valokuvia, ja Faltin kutsuttiin näyttämölle kiitoshuutojen kaikuessa."

Lauvantaina 1 p. maalisk. nti Fohström Faltinin, nti Lagermarckin ja ylioppilasköörin "M.M:n" avulla antoi jäähyväislaulajaiset yliopiston juhlasalissa, joka oli ääriään myöten täynnä ihastuneita kuulijoita. Sen jälkeen oli Arkadian lämpiössä pidot Alma Fohströmille sekä muille Suomalaisen oopperan taiteilijoille, nti Lagermarck, hrat Navrátil, Holm ja Hahl, joiden kaikkien kunniaksi maljoja esitettiin. Kutsuttuina olivat myöskin kapellimestarit Faltin ja Wegelius sekä johtajat sisarukset Bergbom ja näille julkilausuttiin niinikään kiitollisuuden ja kunnioituksen tunteet heidän innokkaasta työstään kotimaisen taiteen hyväksi.

Kaikkein viimeiset kekkerit, joilla Suomalaisen oopperan hajoamista vietettiin, olivat Bergbom-sisarusten toimeenpanemat 4/3. Heidän tapansa oli ollut ja oli vastedeskin silloin tällöin kutsua teatterin jäsenet joko kotiinsa taikka näyttämölle ulkonaisesti vaatimattomiin, mutta henkisesti runsaihin pitoihin. Niissä näet taiteilijat ja taiteilijanalut seurustellen isäntäväen ja taidelaitoksen läheisimpien ystävien kanssa, kuunnellen soittoa ja laulua, nauttivat useimpien kaipaamaa kodintunnelmaa. Tällä kertaa oli kutsujaisten aihe tavallista merkillisempi ja Bergbom päästi huumorinsa oikein tulvilleen sepittäessään iltamaa varten seuraavan ohjelman:

HELSINGIN SUURIRUHTINAALLEEN OPERA antaa Tiistaina Maaliskuun 4 p:nä 1879 suuren juhlanäytännön.

HARDANGERIN HARJULLA

_Suuri opera 5:ssä näytöksessä (supistettu 1:teen)_.

JÄSENET:

Nordal | matkustavia ylioppilaita. Signor Bruno Holm. Skovgaard | Signor Giovanni Hahl. Fischer, matkaileva saksalainen. Signor Davido Pesonini. Koulumestari. Signor Brambini-Morulli. Asmund | Signor Niccolini. Halvor | nuoria talonpoikia. Signor Ludde Ericsson. Pehr | Signor Giuseppe Navrátil. Sigrid. Signora Adelina Patti. Ragnhild. Signora Alma Fohström.

(Dekorationi-maalaajat: signori Arminio Fredlander ja Pietro Novikoff. Kostymit tehdyt signora Amaliana Teffs'in ja Ormasinda Blåbergin kuuluisassa etablissementissa.)

(_Nais-katselijat huomatkoot että naimaton kapellimestari -- signor Giuseppe Sandström -- johtaa orkesteria_.)

* * * * *

DON JUANIN VIIMEINEN ILTA tai WÄINÄMÖISEN JÄÄHYVÄISET tai Laululintujen loppuliritys tai SUOMALAISEN OPERAN RAGNARÖK

_Suuri baletti lukemattomissa näytöksissä_.

Jäsenet:

Kaikki teaterin jäsenet, suosijat, auttajat ja ystävät. Baletin etevimmistä numeroista mainittakoon: Signor Giovanni Hahl'in "Pas de Zephyr"; Signor Aureliano Bäckmanin "Pas gracieux"; Signore Alma Fohström'in ja Ida Ahlberg'in "Pas grotesques"; "Pas des nègres" (Signori Malin ja Kauhanen); "La Sylphide" (Signora Salidiolalina Savolainen); "Pas majestueux" (Signor Kissanini-Cajanus); "Pas de séduction" (Signori Bruno Holm ja Bruno Böök); "Les 3 ingénues" (Signore Alma Vikström, Hilda Braxén ja Amanda Carlsson); "Grand pas de coquetterie", jonka kaikki naiset toimittavat; "Jöröjukka", grand pas national caracteristique, jonka kaikki miehet toimittavat; "La rose et les papillons", pas de trois (Signora Teffs ja Signori Bäckman, Kahra); "Le Tourbillon", pas furieux (Signor Pesonini); "Le regard et le soupir", pas de deux sentimental (Signor Bibi ja signora Titi), y.m. y.m. Lopuksi "Les Adieux", grand pas melancolique, johon ottavat osaa kaikki seuran jäsenet.

Kun _Hardangerin harjulla_ oli loppuharjotuksen muodossa ja "kostyymeissä" näytelty laulu- ja puheosaston jäsenten y.m. vieraitten katsellessa ja kun neideille Vikström ja Hacklin oli annettu paperiset kukkakimput ja Kalliolle kuusinen laakeriseppele ja Sandström huudettu esiin, Bergbom astui näyttämölle ja selitti yleisölle, miksei ohjelmaa oltu voitu näyttelijöihin nähden tarkoin noudattaa:

Signor Holmin oli määrä laulaa, mutta kun hän sai tietää, että kappaleessa oli _ainoastaan_ kaksi naista ja hän tahtoi kaikki, ei siitä tullut mitään, signor Hahl olisi mielellään laulanut, mutta hän ei mahtunut sisään laidunmajan ovesta; Brambini-Morulli oli tietysti painovirhe, pitää olla: Kallio; signor Nicolini oli jo valmis laulamaan, mutta kuultuaan Kahran äänen hän ei tahtonut asettua vertailun alaiseksi näin mainion kilpailijan rinnalla; signor Ericsson oli aivan näytännön alkuun "vid briljant röst" (heleä-ääninen), mutta tuli silloin yhtäkkiä käheäksi; signor Navrátil on Pietarissa, mutta on fonografin kautta Beckmanin persoonassa laulanut osansa; signora Patti olisi laulanut, mutta kun hän pyysi 30,000 markkaa tästä illasta ja nti Hacklin otti laulaakseen 40:stä, katsottiin jälkimäisen ehdot otollisemmiksi; Signorina Fohström vihdoin havaitsi, alkaessaan harjottaa Ragnhildin osaa, että se oli liian vaikea hänelle ja luovutti sen sentähden nti Vikströmille.

Sitten alkoi tanssi, joka kesti klo 1:een asti. Useat naiset olivat toisessa tai toisessa oopperapuvussa ja jotkut alussa naamioittuina. Pitkin iltaa kesti yllätyksiä. Tervo esiintyi italialaisena positiivinsoittajana ja muutamat orkesterin jäsenet esittivät torvisoittoa j.n.e. "Illan vietossa", muistelee eräs läsnä ollut, "oli vakavaa ja leikkiä, surua ja iloa, kyyneleitä ja tanssia sekaisin. Hauska muisto tuo hullunkurinen ohjelma, punaiselle paperille painettu, ja Kaarlo Bergbomin omakätinen ystävällinen kutsumuskirje tuohon näytäntöön!"

* * * * *

Puheosaston varsinainen toimi _Helsingissä_ alkoi 2/3, jolloin näyteltiin Schillerin Kavaluus ja rakkaus. Mielenkiinto kohdistui tietysti etupäässä Ida Aalbergiin Louise Millerinä, ja hän pitikin sitä vireillä koko illan. Arvosteluissa tunnustettiin, että hän oli odottamattomassa määrässä edistynyt, esitys oli niin älykkäästi läpiharkittua, vivahdutettua ja missä tarpeen oli draamallisesti voimakasta, että kokonaisuus kieltämättä oli taidetuotteeksi sanottava. Mutta toiselta puolen hän ei vielä näyttäytynyt täysin varmaksi saatikka itsenäiseksi. Liikunnoissa ja lausunnassa havaittiin liiottelua, jota pidettiin saksalaisesta koulusta johtuvana. Vaikka nti Aalberg siis nähtävästi ei vielä kyennyt oikein innostuttamaan katsojia, herätti hän kuitenkin vakaumuksen että hänessä oli tositaiteilijatar kehittymässä. -- Muista esiintyjistä mainitaan Leino, joka presidenttinä yllätti varmalla ryhdillään, joskaan ei käytöksen ja puheen sirous ollut riittävä, Böök, joka Walterina paikottain pani paljo lämpöä lausumiseensa, ja Tervo, joka ei ollut ansioton Kalbina. Muut roolit olivat samoissa käsissä kuin ennen. -- Seuraavanakin iltana 5/3 oli Ida Aalbergilla päärooli -- tällä kertaa J. Enlundin suomentamassa 1-näytöksisessä draamassa H. Hertzin _Kuningas Renén tyttäressä_, joka näyteltiin ensi kerran. Sokean Jolanthan lempeä luonne kuvattiin "kaikin puolin kiitettävästi", ja runomuotoiset repliikit lausuttiin huolellisesti, joskin siinä huomattiin muukalaista sävyä. Leino lääkärinä oli luontehikas ja osasi välttää liiottelua, Böökkin oli aika hyvä Tristanina, mutta Axel Ahlberg liian vasta-alkaja Jauffred ritariksi. Samana iltana nti Hacklin näytteli ja lauloi reippaasti myöskin ensi kerran näytellyssä Riisin 1-näytöksisessä laulunsekaisessa näytelmässä Hardangerin harjulla, mutta lausui sanottavansa liian yksitoikkoisesti. -- Parempia huoneita kuin edelliset näytännöt antoi Nummisuutarit 7/3 ja 9/3. U. S. väittää, ettei koskaan oltu näytelty niin tasaisesti ja hyvin kuin tämä komedia nyt sujui. Leino oli muka "lopullisesti tarkistanut veistämäänsä kuvaa ja moni hienous tässä kuvassa ilmestyy nyt entistä selvemmin". Mutta samoin kuin Eskon esittäjä olivat toisetkin, Kallio, Vilho, nti Savolainen ja Böök, eteviä osissaan. Iivarina esiintyi ensi kerran _Knut Wechnan_, joka teki edullisen vaikutuksen ja josta aikaa voittaen oli tuleva yksi teatterin taitavimpia, enimmän käytetyitä näyttelijöitä. Hän oli entisen ruotuväen kapellimestarin, sittemmin urkurin poika Hämeenlinnasta ja oli 18-vuotiaana tullut seurueeseen 1878. -- Nummisuutarit annettiin vielä myöhemminkin kaksi kertaa, 25/3 ja 22/4, yhä hyville huoneille.

Sen jälkeen tuli taas premiääri: Paul Heysen Hans Lange näyteltiin ensi kerran Helsingissä 12/3 (varsinainen ensi ilta oli ollut Turussa 16/2). Edellisestä tiedämme Bergbomin antaneen pääroolin Kalliolle, ja jos tämä näyttelijä ylipäätään olisi pystynyt suurempiin tehtäviin, niin luulisi mahtavan, vakavan pommerilaisen talonpojan osan olleen hänelle otollisen, mutta lopulta oli se sittekin uskottava Vilholle, jolle se ei lainkaan soveltunut. Vilho oli näet pitkästä kivuloisuudesta käynyt ruumiiltaan heikoksi ja hänen äänensä oli menettänyt voimansa. Siitä johtui että hänen esityksessään talonpojan äly ja neuvokkuus kyllä tulivat näkyviin, mutta ei se käskijämahti, joka edellyttää fyysillistä voimaa. Muutkin -- Böök prinssinä, Leino Henning renkinä, Ahlberg hovimarsalkkana, nti Hacklin Dörtenä -- olivat vain osittain ansiokkaita tai tyydyttäviä. Ehdottoman tunnustuksen sai vain nti Stenberg, joka tarkoin punnitusti ja johdonmukaisesti näytteli Langen vanhaa äitiä, Gertrudia. Näytäntö uudistettiin 16/3, sitte kun välillä (14/3) Kuningas Renén tytär ja Hardangerin harjulla Herkules jälkikappaleena oli annettu toistamiseen. Nti Aalbergista Jolanthana sanotaan nyt, että hän näytteli "itsetietoisuudella ja hienoudella yksityiskohdissa, jotka todistavat, että hänestä voidaan odottaa etevää näyttelijätärtä". --

Paitse Nummisuutareilla oli erittäin hyvä menestys myöskin Benedixin huvinäytelmällä Hellät sukulaiset, joka eri jälkikappaleiden mukana näyteltiin viisi kertaa. Se oli Helsingin suomalaiselle yleisölle uusi, mutta niin usein näytelty maaseuduilla, että esitys sujui orjallisesti. Niin esim. sanottiin Leinosta, että hän Barnaun roolissa antoi "uuden todistuksen siitä edistyksestä, josta häntä viime aikoina on kuultu niin usein kiitettävän". Edelleen mainittiin kiitoksella nti Stenberg -- Adelgunda, rva Aspegren -- Ulrika, rva Lundahl -- Irmgard, nti Aalberg -- Thusnelda, nti Hacklin -- Ottilia ja nti Rosendahl -- Iduna. Sangen onnistunut oli vihdoin Vilhon Schumrich, joka kenties herätti useimmat naurunpuuskat. Jälkikappaleista oli 27/3 annettu, Flotowin säveltämä, 1-näytöksinen laulunäytelmä _Leskirouva Grapin_ uutuus, joka teki miellyttävän vaikutuksen. Nimiroolin suoritti nti Vikström reippaasti ja menestyksellisesti, Pesonen oli siinä niinikään paikallaan, mutta Himbergin eloisuuden puutetta kaunis ääni tuskin korvasi. Sama kappale meni vielä kolmena iltana toisten pikku näytelmäin mukana, toisena: Työväen elämästä ja Kosijat, kolmantena: Kevään oikkuja ja Kihlaus (Weckman -- Jooseppi), neljäntenä: Onhan pappa sen sallinut ja Hardangerin harjulla.

Uusi Helsingissä oli myöskin Maantien varrella 2/4 ja 6/4, jossa Vilho nimismiehenä ja nti Stenberg hänen ankarana rouvanaan saavuttivat enimmän suosionosotuksia. Näytelmä esitettiin lähinnä pääsiäisen edellä. Toisena pääsiäispäivänä 14/4 oli ohjelmana Hellät sukulaiset ja Laululintunen, jossa nti Hacklin ei ollut ennen laulanut Helsingissä; mutta toisestakin syystä on ilta historiallinen. Saman päivän aamupuolella oli Pietarissa tapahtunut murhayritys keisari Aleksanteri II vastaan. Sanoma hallitsijan pelastuksesta aiheutti paitse virallisia myöskin vapaaehtoisia, välittömiä ilonilmaisuja kansalaisten puolelta. Semmoisia olivat yleinen juhlavalaistus kaupungissa ja mielenosotukset kummassakin teatterissa. Arkadiassa ennen näytännön alkua koko teatteriseurue esiintyi näyttämöllä ja lauloi "Eläköön armias" ja Maamme laulut, jonka jälkeen huudettiin: "eläköön keisari!"

Riemuntunteet olivat yhteiskuntamme eri kerroksissa ja ryhmissä samanlaiset ja niiden olisi luullut vaikuttavan yhdistävästi; mutta kansallisen yhteistunnon puute sai nytkin aikaan, että siihen sekaantui annos hajottavaa katkeruutta. Viralliset sähkösanomat tapauksesta, jotka kenraalikuvernööri oli saanut ministerivaltiosihteeriltä sekä Venäjän sisäasiain ministeristöstä, vietiin näet illalla Ruotsalaiseen teatteriin, johon kenraalikuvernööri, joukko senaattoreja, läänin kuvernööri y.m. viranomaisia oli kokoontunut, ja siellä ne julkiluettiin yleisön kuultaviksi. Mutta Suomalaiseen teatteriin, johon pääkaupungin suomalainen yleisö oli lukuisasti saapunut, näitä sähkösanomia ei katsottu tarpeelliseksi lähettää. Ainoastaan ne, jotka olivat tunteneet sisässään kutsumuksen vielä kerran nauttia Madame Angotin sävelmistä, saivat siis päivän uutiset virallista tietä! Suomalaisessa osassa yleisöä herätti tämä virkavaltainen menettely suurta mielikarvautta.

Näytäntökauden tärkein ensi ilta oli 17/4, jolloin Molièren _Saituri_, Tyko Hagmanin suomentamana, ensi kerran nähtiin suomalaisella näyttämöllä. Morgonbladetissa arvosteltiin näytäntöä tähän tapaan:

"Harpagonia näyttelee varsin ansiokkaasti hra Vilho, joka, joskin hän tavan takaa ilmaisee taipumusta palata omaan hyväntahtoiseen luontoonsa ja siten inhimillisentää epäinhimillisen saiturin luonnottomuutta, kumminkin ylipäätään pysyttäytyy todellisuudessa, oikein ja sattuvasti luoden eteemme Harpagonin semmoisena kuin runoilija on kuvannut hänet. Huomautamme etenkin kohtauksesta, kun saituri on kadottanut aarteensa -- vaikka hra Vilho kuitenkaan ei tässä voinut tehdä esitystään niin intohimoiseksi, että se olisi vaikuttanut täysin traagillisesti --, edelleen kohtauksesta, kun hän saa lippaansa takaisin, sekä kohtauksesta Frosinen kanssa, kun Harpagon unohtaen ikänsä lisää narrimaisuudenkin piirteen jo ennestään varsin vähän rakastettavaan luonteeseensa, mutta sittekin lopulta rahakullan tähden luopuu kaikesta ja palkitsee Frosinea vakuuttamalla ikuista kiitollisuuttaan. Myöskin Vilhon naamioitus ja puku ansaitsevat kiitosta. -- Rva Lundahl Frosinena näyttelee eloisasti ja naurettavasti ja palkittiin häntä usein kättentaputuksilla. -- Hra Axel Ahlberg, Valère, on kieltämättä edistynyt ja varmistunut, joka antaa hyviä toiveita hänen tulevaisuudestaan. Huomautamme etenkin, kuinka selvästi ja vivahdutetustikin näyttelijä suorittaa osansa vuoropuhelussa. Plastiikassa on sitä vastoin paljo muistutettavaa. -- Nti Aalberg esittää teeskentelemättä ja miellyttävästi Eliseä sekä saidan isän tyttärenä ja kärsivänä tämän maltittomuutta että Valèren armaana. -- Hra Böök, Cleante, on hyvin perehtynyt tehtäväänsä ja onnistuu etenkin kohtauksessa isän kanssa, kun tämä milloin viekkaudella, milloin mahtisanoilla tahtoo riistää pojalta hänen lemmittynsä. Kumminkin tulisi hra Böökin tässä niinkuin yleensäkin harrastaa rikkaampaa vivahduttamista näyttelemisessä. -- Nti Rosendahl täyttää nuhteettomasti ja somasti Mariannen pienen osan. -- Hra Tervo -- Jacques tosin ei pilaa tehtäväänsä, mutta kumminkaan hän ei osaa hyväkseen käyttää niitä koomillisia piirteitä, joita Molière on tuhlannut tähän rooliin. Muutkin esiintyjät suoriutuivat jotenkin hyvin pienistä osistaan, ja näytelmä on sentähden vastaanotettu vilkkailla suosionosotuksilla, joskin Vilho on saanut enimmän tunnustusta."

Saiturin onnellinen esitys suomalaisella näyttämöllä on pidettävä merkkitapahtumana sen kehityksessä. Bergbomille se varmaan tuotti suurta tyydytystä, sillä yksi hänen pääharrastuksiaan oli kohottaa teatteri sille kannalle, että se kykenisi arvokkaasti esittämään klassillisen ohjelmiston pääteoksia. Vilholle oli tämä mainio ukkorooli erinomaisen sopiva, sillä siinä hänen todellinen raihnaisuutensa oli hänelle vain eduksi, ja pannen siihen kaiken taiteellisen kokemuksensa ja älynsä hän kehittikin saiturinsa yhdeksi näyttämömme ensimäisiä ja kauniimpia luomia.

Uusi premiääri oli 25/4, jolloin rva Aspegrenin hyväksi ensi kerran näyteltiin A. Mocquartin ja V. Sejourin 4-näytöksinen näytelmä _Korttiinkatsoja_ (La tireuse de cartes). Resetinsaaja esitti tarmokkaasti ja vaikuttavasti pääroolin; muista esiintyjistä oli ansiokkain nti Aalberg, joka taiteellisesti ja runollisesti kuvasi tytärtä, josta äiti ja äitipuoli taistelevat. Vaikka näytelmästä ei puuttunut jännittäväisyyttä eikä intohimoisia kohtauksia, oli se kumminkin liian vähän syvällinen saavuttaakseen pysyvämpää menestystä.