Part 33

Niinkuin edellisestä näkyy, oli _Alma Fohström_, jonka tähden ooppera jo syyskuulla oli pantu alkuun, tähän saakka ollut esiintymättä. Syynä siihen oli pääasiassa nti Synnerbergin vierailu, mutta arvattavasti sekin että laulajatar yhä edelleen mielellään nautti lepoa. Ennen kun hän vihdoin 31/10 ensi kerran esiintyi Arkadiassa, oli hän 12/10 antanut loistavat laulajaiset yliopiston juhlasalissa ja myöskin 25/10 Ruotsalaisessa teatterissa näytösten välillä laulanut kaksi aariaa (Dinorahsta ja Rigolettosta). -- Lukuisa ja innostunut oli yleisö jälleen tervehtiessään laulajatarta Margaretana. Kukkakimput ja esiinhuudot tulkitsivat iloa, kun ei ainoastaan huomattu että nti Fohström oli mitä parhaimmissa voimissa, vaan myöskin nähtiin kuinka hän oli suuresti edistynyt. Juveliaarian, jota ulkomaan suuremmilla näyttämöillä pidetään oikeana yleisön valloittamiskeinona, nti Fohström lauloi mitä hienoimmin, ilman tahallisuuden merkkiäkään -- juuri siten nousten mahdollisen korkealle taiteellisuudessa. Suora yllätys yleisölle oli Valentinina nähdä ja kuulla etevää soittoniekkaa _Jaromir Hrimalya_, joka ansiokkaasti suoriutui tehtävästään. Siebelinä taasen astui näyttämölle monen ajan päästä rva Aura Thuring, joka entiseen tapaansa osasi miellyttää kuulijoita. -- Näytäntö uudistettiin 3/11, ja oli silloin jonkunlainen riemujuhla, sillä sinä iltana Gounodin Faust esitettiin _viidennenkymmenennen_ kerran. Navrátil, joka oli myötävaikuttanut kaikissa näytännöissä, ja nti Wikström, joka 49 kertaa oli esittänyt Marthan osan, saivat edellinen laakeriseppeleen ja jälkimäinen komean kukkavihkon. Myöskin orkesterinjohtaja Faltin ja Bergbom huudettiin esiin, puhumatta nti Fohströmiä tarkoittavista kunnianosotuksista.

Faustia seurasi Lucia, jossa Alma Fohström esiintyi peräkkäin kolme kertaa (7, 10 ja 13 p.). Hänen esityksensä tässäkin oopperassa oli merkillisesti edistynyt maaliskuunnäytäntöihin verraten, laulajatar kun nyt laulutekniikka vallassaan antautui taiteilijainnostuksensa johdettavaksi. Yleisön ihastus oli sekin vain kiihtymässä. "Nuori laulajatar", sanotaan toisen näytännön jälkeen, "näytti olevan aivan suunniltaan esiin- ja hyvähuudoista, joista ei tahtonut loppua tullakaan." Achté lauloi loordi Ashtonin osan.

-- "Oopperalla on tänä syksynä ollut hyvät tulot. Kun meillä on Alma Fohström, niin 'ei ole hätää eikä surua'. Hänellä on mahtava vetovoima yleisöön nähden ja syystäkin: hän on suuri ja todellinen taiteilijatar. Hänen edistyksensä keväälliseen verrattuna on erinomainen; huolimatta lyhyestä taiteilijaurastaan hän on jo ennättänyt saavuttaa taiteellisen varmuuden ja ylemmyyden, jotka ovat ihmeteltäviä. Hän antaa eheän ja täyden kuvan esitettävästään henkilöstä eikä ainoakaan epäkaunis liikunto, kasvojenele taikka sävel -- ei edes sattumalta -- häiritse kokonaisvaikutusta. Minä ihailen häntä suuresti. Kun hän esiintyy, on meillä aina paljo väkeä -- miltei aivan täysi huone. Synnerbergin lyhyt täälläolo teki että hänkin antoi täysiä huoneita, vaikkei hänestä oikeastaan pidetty. Hänen etevää ääntänsä täytyi kuitenkin jokaisen ihailla. Lagus matkusti muutamia päiviä sitten, mutta Ingman viipynee vielä jonkun ajan. Nti Wecksell on kotona ja luultavasti hän on taipuvainen esiintymään meillä. Torstaina alkaa Emmy Achté Lucreziana; sen jälkeen hän esiintyy Valentinena Hugenoteissa. Ensi viikolla annetaan Linda di Chamounix. Ooppera itse ei ole oikein omansa herättämään suosiota, mutta Lindan osa on pääasia ja kun Alma Fohström on Lindana, niin kyllä se menestyy. Holm on yhä vielä sairas ja voit kyllä käsittää, kuinka vaikea meidän on järjestää ohjelmisto ilman häntä. Onneksi hän nyt on toipumaisillaan, mutta vuodenaika on erittäin epäsuotuisa parantuville. -- Puheosasto alkaa tänään Haminassa, näyttelee siellä 12 tai 15 p:vään jouluk. ja tulee sitte luultavasti Turkuun. Tammikuun 15 p. toivon että päätämme oopperan ja silloin on puheosaston vuoro esiintyä täällä. Turunmatka on vielä lopullisesti päättämättä, jonka tähden on paras ettet vastaiseksi puhu asiasta. Nyt on meidän hyvin vaikea tulla toimeen sentähden että Vilho on niin huono, että hänen on täytynyt ottaa virkavapautta levähtääkseen. Lundahl on täällä sairaalassa sangen huonona ja Aalberg on yhä edelleen Dresdenissä: voit ymmärtää kuinka näin ollen on vaikea saada kokoon ohjelmistoa. Lundahlin tila on kovin, kovin huono; en usko hänestä enää tervettä tulevan. -- -- Kaikki täällä voimme jotenkin hyvin, toisin sanoen niin hyvin kuin mahdollista on tässä levottomuudessa, joka hetki harmien ja kielittelyjen ahdistamana. -- Kaarlo ja minä olemme täyshoidossa tädin [tohtorin rva Sanmarkin] ja Augustan luona, ja huoneemme ovat erotetut ainoastaan pienen oven kautta eteisessä." -- --

Emme erehtyne, jos oletamme Emilien viittauksellaan kielittelyihin y.m. muun muassa tarkoittaneen niitä ikävyyksiä, jotka tänäkin oopperan viime aikana syntyivät toisen teatterin ylläpitämän kilpailun johdosta. Kaikki "valtit" olivat kyllä suomalaisella puolella, mutta juuri se kiihottikin vastustajia. -- Mitä sanoakaan esim. seuraavasta tapahtumasta, joka mainittakoon sentähden että H. D. veti sen julkisuuteen. Samana päivänä kun nti Fohström lauloi näytösten välillä Ruotsalaisessa teatterissa, hän sai nimettömän kirjeen, jossa ilmoitettiin, että "kauhea komplotti (salajuoni)" oli viritetty häntä vastaan ja kovasti varotettiin häntä laulamasta Ruotsalaisessa teatterissa. Uskaltamatta suoraan syyttää suomenmielisiä häpeällisestä uhkauksesta, ei kuitenkaan viittauksia vältetty. Suomalaisella taholla katsottiin varmaksi asiaksi, että kirje oli salakavala hanke, jonka tarkoitus oli joko ainoastaan heittää kunnialle käypä syytös suomalaista puoluetta vastaan taikka vierottaa laulajatar siitä näyttämöstä, jolla hän tähän saakka yksinomaan oli laulanut. Miten lieneekään, kehno yritys ei onnistunut. Nti Fohström pysyi uskollisena Suomalaiselle teatterille, vielä sittenkin kun hänelle toiselta taholta tehtiin meidän oloissamme aivan kuulumattomia palkkatarjouksia. Useita viikkoja jatkettiin houkuttelemista ja toinen lähettiläs toisensa perästä, kumpaakin sukupuolta, kävi laulajattaren kodissa, siksi kunnes hän joulukuun alussa antoi lopullisen kieltävän vastauksen.[130] Samallaisten houkuttelujen esineeksi tuli nti Lagermarckkin, kun hän joulukuulla oli ensi kerran laulanut Suomalaisessa teatterissa ja niin ennen ja myöhemmin vuorostaan kaikki etevimmät kyvyt. Jokaisen vastaus oli kuitenkin sama, nimittäin kieltävä. Ainoastaan jos "fusiooni", se on jos sovinnollinen yhteistoimi olisi syntynyt, olisi näihin tarjouksiin myöntämällä vastattu.

Lisäksi mainittakoon, että ruotsalaiset lehdet tälläkin ajalla pitkät kuurot kannattivat suomalaista oopperaa -- vaitiololla. Hufvudstadsbladetkin, joka ennen Nervanderin aikana oli suopeasti seurannut suomalaisen näyttämötaiteen kehitystä, oli aikoja sitten muuttanut kantansa. Juuri nyt puheena olevana aikana tapahtui esim. että kun lehtori H. Paul oli kirjoittanut hyvin kiittävän arvostelun oopperasta ja sen laulajattarista, toimitus ei painattanut sitä lehteen. Tämä taasen pahotti arvostelijaa ja siitä seurasi, että Hufvudstadsbladetissa ei kokonaiseen kuukauteen puhuttu mitään oopperanäytännöistä. --

Pitkän ajan päästä saatiin jälleen toivottaa rva Emmy Achtékin tervetulleeksi näyttämölle. Se tapahtui Lucrezia Borgiassa 14/11. Entiseen tapaansa hän, hyvällä laulutuulella ollen, tarmokkaasti ja ylen vaikuttavasti -- joskin ylipäätään maltillisemmin -- esitti Lucrezian osan. Maffio Orsinina esiintyi nyt nti Braxén. -- Sama näytäntö uudistettiin vielä kerran 17/11. Näitäkin näytäntöjä johti orkesterin päällikkönä, "enentyväliä varmuudella", Martin Wegelius.

Donizettin ooppera _Linda di Chamounix_, jota kauvan oli odotettu, oli nyt valmis ja esitettiin ensi kerran 21/11: Alma Fohström -- Linda, Pesonen -- Boisfleuryn markiisi, Navrátil -- kreivi Carlo de Sirval, Hahl -- pastori, Himberg -- Antonio, nti Braxén -- Pierotto ja nti Wikström -- Magdalena. Huone oli täysi, ja ihastuttava päähenkilö valloitti sen täydellisesti. Ansiokkaasti esittivät myöskin Navrátil ja Hahl osansa, jota paitse Pesosen huumori enensi hilpeää tunnelmaa. Köörit menivät oivallisesti, ja Martin Wegelius hoiti kunnialla tehtäväänsä. -- Sama ooppera annettiin kuusi kertaa peräkkäin -- kuudennen kerran 8/12. Kolmannen illan jälkeen merkki * Morgonbladetissa julkaisi laajahkon arvostelun, josta teemme seuraavan otteen:

-- "Olemme todella hämmästyneet siitä varmuudesta ja hienoudesta, millä nti Fohström kuvaa toiselta puolen viattoman, lempivän savoijilaistytön iloista, herttaista luonteenlaatua ja toiselta puolen vähän kehittyneemmän naisen itsetietoista menettelyä, kun tungetteleva markiisi ahdistaa häntä halpamaisella kohteliaisuudellaan. Mainitsemme muun muassa kohtaukset kreivi de Sirvalin kanssa 1:ssä ja 2:ssa näytöksessä, edelleen kohtauksen, jossa Linda saa tietää Carlon suhteesta jalosukuiseen naiseen, sitä seuraavan lyhyen mielenhäiriökohtauksen ja siitä selkeneminen viime näytöksessä -- kaikki nämä ovat esityksen loistokohtia ja tulkitaan merkillisellä totuudella ja luontevuudella. Laulu virtaa niin helposti, paikottain erittäin loistavat juoksutukset käyvät niin sujuvasti ja näyttävät olevan laulajattarelle niin kevyttä, että se mitä niissä joskus tuntuu vähemmän luonnolliselta miltei kokonaan korjaantuu."

Lindan viidennestä näytännöstä alkaen tuotti esitykseen uutta viehätystä nti _Mathilda Lagermarck_, joka silloin Pierottona ensi kerran esiintyi näyttämöllä. Nuori laulajatar niitti runsaasti suosiota, huudettiin useat kerrat esiin sekä esiripun ylhäällä ollessa että näytösten lopussa ja sai vastaanottaa kauniin kukkavihkon: "Neiti Mathilda Lagermarckille 3/12 1878, Suomalaisen teatterin johtokunnalta." Ei ainoastaan heleä, sympaattinen ääni, vaan myöskin lämmin, sydämellinen esitys sekä teeskentelemättömän yksinkertainen ja sulokas, joskin vielä vähän tottumaton näytteleminen tekivät mitä parhaimman vaikutuksen, ja jokainen sai iloisen vakaumuksen siitä että nti Lagermarck suuresti oli hyötynyt viimeisestä opintomatkastaan ulkomaille ja että hän on varsin lupaava kyky laulunäyttämöllemme.

Kun Linda oli esitetty kuusi kertaa, palasi 11/12 näyttämölle Meyerbeerin suuremmoinen ooppera Hugenotit, rva Achté Valentinena. Hahlin äkkinäisen sairastumisen tähden ei kuitenkaan voitu oopperasta antaa muuta kuin 2:n ja 4:s näytös, jonka lisäksi esitettiin Lucian 2:n ja 3:s. Nti Fohström sähkötti yleisöä Luciana, mutta samoin teki rva Achtékin Valentinena. Jälkimäisestä on muistiinpantuna, että hänet huudettiin esiin 15 kertaa, joka oli paljo tänä innostuksenkin aikana. -- Innoissaan eräs talonpoika toisella rivillä kääri kaksi viidenmarkan seteliä markanrahan ympärille ja heitti mytyn -- kiitollisuuden osotteena -- näyttämölle; sinne se kuitenkaan ei pudonnut, vaan orkesteriin ja siellä se -- katosi! Luultavasti joku köyhä soittoniekka arveli, että lähetys oli aiottu hänelle, eikä häntä sovi siitä moittia, koska osote oli epäselvä. -- Täydellisenä meni Hugenotit kaksi kertaa, 15/12 ja 18/12. Sivurooleissa olivat uusia nti Lagermarck paashina ja J. E. Cajanus S:t Bris'in osassa. Rva Achté sai arvostelulta yhtä ehdottoman tunnustuksen kuin ennenkin, eikä ihme, sillä sekä musikaaliselta että draamalliselta kannalta katsoen oli rooli, niinkuin ennestään tiedämme, hänelle mitä sopivin. Erittäin häntä kiitettiin hillitystä esityksestä 4:nnessä näytöksessä sekä lämmöstä ja sydämellisyydestä niissä kohdin missä se tarpeen oli. Nti Lagermarck teki paashin viehättäväksi, vähän keikailevaksi ja hemmotelluksi, niinkuin saattaa ajatella kuningattaren suosikin olleenkin, ja Cajanus täytti kyllä ansiokkaasti osansa, laulaen reippaasti ja osaksi tuntehikkaastikin, mutta näytellen tottumattomasti.

Sen jälkeen Linda meni vielä kaksi kertaa, 20/12 ja 22/12. Ja esiintyi nyt Bruno Holm, pitkän tautinsa jälkeen, Antoniona. Hän oli oivallinen Lindan vanhana isänä, ja oopperan esitys oli nyt ylipäätään niin taiteellisen etevä, että sen täytyi tyydyttää korkeitakin vaatimuksia. -- Viimemainitun näytännön jälkeen kokoontuivat lauluosaston jäsenet Arkadian lämpiöön hupaiseen joulunviettoon, jonka ohjelmaan kuului joulukuusi, joulupaisti ja joululahjoja, joista viimeisistä toinen oli toistaan hullunkurisempi, sekä laulua ja tanssia. Iloinen, tuttavallinen yhdessäolo kesti myöhäiseen yöhön ja jätti jälkeensä herttaisia muistoja. -- Toisena joulupäivänä oopperataiteilijat yliopiston juhlasalissa antoivat konsertin täydelle huoneelle; mutta oopperanäytäntöjä ei ollut ennen vuoden loppua useampia kuin yksi: Lucia 29/12.

* * * * *

Puheosasto vietti joulunsa _Turussa_ ja antoi siellä ensimäisen näytännön toisena joulupäivänä. Silloin näyteltiin Sirkka, ja sanotaan Leinon Landryna osottaneen "tunnetta ja henkeä". Toinen näytäntö, Laululintunen ja Parisin veitikka, oli 29/12. Edellisen johdosta sai nti Hacklin paljon kiitosta: hän oli edistynyt, nuorekkaan raikas ääni helkkyi kirkkaasti, esityksessä oli lämmintä eloisuutta ja yleisö näytti hämmästyvän tavatessaan puhenäyttämöllä niin hyvän laulukyvyn. "Parisilaisen pojan rooli", Nervander lausui arvostellessaan jälkimäisen kappaleen esitystä, "oli oikeastaan vieras nti Avellanille, mutta hän oli älykkäästi käsittänyt tehtävänsä ja suoritti sen reippaasti" ja palkittiin hänet vilkkailla suosionosotuksilla. Nti Stenberg, joka ylipäätään hyvin esittää vanhempia naisrooleja, näytteli lämpimästi ja huolellisesti rva Meunieriä; niinikään oli Leinon esitys kenraalista ansiokas ja nti Hacklin Elisenä suloinen ja teeskentelemätön.

Uudenvuoden päivänä meni Daniel Hjort. Sitä seurasi ankara, mutta epäilemättä oikeutettu arvostelu. Nervanderista ei Vilhon taiteilijaominaisuudet ollenkaan soveltuneet semmoiseen tehtävään kuin Daniel Hjort oli, eivätkä muutkaan, huolimatta yksityisistä onnellisista puolista, saaneet tyydyttävää aikaan. Että vaikutus oli näin epäedullinen, tuli nähtävästi siitä että kiertomatkoilla ei tarkka silmä ollut valvomassa työtä, ei yksityiskohtia eikä yhteisnäyttelemistä. Tämä huomautus viittasi siis sekin teatterin toimitavan muutoksen tarpeellisuuteen -- josta jo ennen on puhuttu. Sitä vastoin annettiin Jeppe Niilonpojasta (6/1) ehdoton tunnustus: se oli luettava parhaaseen mitä suomalainen näyttämö tarjoo. Rosvot näyteltiin 9/1 nti Avellanin hyväksi. Tässäkin draamassa huomasi Nervander ainoastaan yksityisiä hyviä kohtia. Siten oli Leino paikottain erittäin hyvä vanhana Moorina, Vilhon Frans oli vakavasti tutkittu, mutta näyttelijän voimat pettivät, Böök oli todenperäinen ja sydäntäkouristava, kun hän sai veljen petollisen kirjeen ja nti Avellan osotti tavallista älykkäisyyttä tehtävänsä käsittämisessä, mutta hän näytteli oivallisesti vain kohtauksissa Fransin kanssa, joissa voima on paikallaan, ollen kylmähkö vanhuksen kanssa puhuessa, sillä "hellä ja lempeä ei ole oikein hänen esitettävissään".

Tammikuun keskivaiheilla Ida Aalberg palasi seurueeseen. Jo joulukuulla, jolloin puheosaston oli lähteminen Turkuun, kehotettiin häntä palaamaan, sillä kun sovittu oli että nti Avellan uudenvuoden alussa saisi matkustaa Parisiin ja Lundahl yhä edelleen oli työhön kykenemätön, oli hän tarpeen ohjelmiston ylläpitämiseksi. Tämä tietysti ei ollut enemmän nti Aalbergin kuin rva Seebachin mieleen, sillä oppiaika oli ollut liian lyhyt toivottujen tulosten saavuttamiseksi; mutta ei kumpanenkaan vastustanut kotimatkaa, kun Helsingistä luvattiin, että nti Aalberg pian saisi palata jatkaakseen opintojaan. Toinen asia oli että näyttelijätär ei sittenkään kohta voinut kehotusta noudattaa. Hän oli näet -- enimmäkseen kokemattomuutensa ja arkuutensa vuoksi -- joutunut melkoiseen ahdinkoon ja kärsinyt puutettakin ulkomailla. Omia varoja hänellä ei ollut ja pahaksi onneksi oli hänen isänsäkin sairastunut. Tämä kaikki täytyi hänen nyt ilmoittaa nti Bergbomille ja vasta sen kautta rahaa saatuaan hän pääsi lähtemään. -- Kun 15/1 oli muun muassa annettu Sotavanhuksen joulu (Z. Topeliuksen edellisenä päivänä sattuneen syntymänmuiston johdosta) ja Lea (nti Avellan saa lämpimät kiitokset pääosasta ja Leino ja Axel Ahlberg tunnustuksen, edellinen Joaksestaan, jälkimäinen Aramistaan) ja 16/1 Marianne, seurasi Kavaluus ja rakkaus, jossa Ida Aalberg esiintyi ensi kerran Louisena --- ulkomailla tutkimassaan roolissa. Nervanderin arvostelu tästä näytännöstä oli hyvin edullinen -- se tuotti kunniaa seurueelle. Ida Aalberg vastaanotettiin mitä sydämellisimmillä kättentaputuksilla ja hänen esityksensä näytti, että "rikaslahjaisella taiteilijattarella oli ollut nerokas esikuva, joka oli opettanut hänet luomaan katseensa syvästi ja voimakkaasti runouden syvyyksiin", ja sydäntäkouristavan roolin tulkitseminen vaikutti kauneudellaan ja innostuksellaan jokaiseen katsojaan.

Tämän jälkeen näyteltiin vielä Maantien varrella, Hellät sukulaiset ja Nummisuutarit, kukin kaksi kertaa sekä Sarah Multon, Oma Toivoni ja _Hans Lange_ kukin yhden kerran. Viimemainittu näytelmä muodosti viimeisen näytännön 16/2. -- Ylipäätään oli tämä Turussa olo jälleen taloudellisesti huononlainen. "Ajat ovat täällä niin huonot", Vilho kirjoitti (24/1), "että meidän ainakin kerran (kolmesta kerrasta) viikossa täytyy näytellä tappiolla, annettakoon sitten uutta tai vanhaa." -- Samassa Vilho arvostelee Ida Aalbergia seuraavin sanoin:

"Sinä kysyt, kuinka nti Aalberg on edistynyt? Siihen saatan suurella mielihyvällä vastata: paljon, hyvin paljon. Hän on kerrassaan kohonnut taiteilijaksi. Tosin on hän tuonut vähän rikkaruohojakin mukanaan, mutta näillä ei näy olevan niin syvät juuret, ettei hän omalla työllään voi helposti niistä päästä. Esim. tuo saksalainen tapa maalata _sanoilla_ ei oikein soveltune suomenkieleen, joka on niin ääntiörikas ja pitkäsanainen. Muun muassa Aalberg nielee, tai oikeammin vivahduttamisen kautta hävittää sanojen päätteet, etenkin pitemmissä sanoissa. Vaan tuosta hän kyllä pääsee. Summa se, hän on edistynyt, ja tästä lähin hän ei enää lue rooliansa, hän tutkii sitä. Sen huomasin selvästi Laurastaan Maantien varrella."

* * * * *

Uutena vuotena jatkuivat oopperanäytännöt yhtä menoa ja sen ensi päivänä esitettiin Linda erittäin hyvälle huoneelle. Holm menestyi niin hyvin, että Antoniota ruvettiin lukemaan hänen parhaimpiin rooleihinsa. Etevimmin hän suoritti kirouskohtauksen 2:ssa näytöksessä ollen ilmeeltään tosi ja sydäntäkouristava; 3:ssa näytöksessä hän antoi kaupan päälliseksi kauniin laulun "Marie de Rohanista". Nti Fohström oli hurmaava, niinkuin ennen, ja todistuksena että rakastettava laulajatar ei ollut voittanut ainoastaan yleisön vaan toveriensakin sydämet ansaitsee mainita että nämä 2 p. tammik., taiteilijattaren syntymäpäivänä, kävivät häntä tervehtimässä laululla ja kukkalahjoilla. -- Lähinnä seurasi kaksi Faust-iltaa, 3/1 ja 6/i. Edellisenä esiintyi nti Fohström Margaretana, Holm Valentinina ja nti Lagermarck -- ensi kerran ja menestyksellä -- Siebelinä; jälkimäisenä iltana oli, nti Fohströmin satunnaisen pahoinvoinnin tähden, nti Ingman Margaretana. -- Sitten tuli taas kaksi Linda-näytäntöä, 10/1 ja 12/1, ja näyttäytyi tämä ooppera niin mieluiseksi yleisölle, että se tuotti ei ainoastaan enemmän kuin Faust, joka oli niin monesti näytelty, vaan enemmän kuin Don Juankin, joka lähes vuoden pituisen levon jälkeen uudistettiin näyttämöllä. Mozartin iki-ihana mestariteos annettiin näet kolme kertaa peräkkäin, 15, 17 ja 19 p. Holm oli Don Juan, Hahl Leporello, Navrátil Don Ottavio, Pesonen Masetto sekä Emmy Achté donna Anna, Naëmi Ingman donna Elvira ja Anni Hacklin Zerlina. Niin yksin- kuin yhteislaulutkin menivät tasaisesti ja reippaudella, joka herätti vilkasta vastakaikua salongissa. Enimmän huomiota tuli tietysti rva Achtén osaksi. Nti Hacklinin debyyttiä pidettiin kyllä edullisena. Viimeisessä näitä näytäntöjä oli vähä väkeä, ainoastaan noin kolmas osa huonetta, johon kenties vaikutti se että Uudessa teatterissa samana iltana ensi kerran annettiin operetti Cornevillen kellot, josta Bergbom kertoo yhdessä Parisinkirjeistään. Tämä tosiasia ei ole mikään hyvä todistus yleisölle, sillä olihan Mozartin musiikki verrattomasti jalompaa kuin niiden oopperain, jotka olivat täyttäneet Arkadian salongin kerran toisensa perästä. Eikä oikeudella voi sanoa esityksen olleen ala-arvoisen. Päin vastoin se oli erittäin ansiokas, jopa loistavakin.

Holm suoritti pääosan varsin hyvin ja kohosi korkealle etenkin viime näytöksen traagillisessa loppukohtauksessa; nti Ingmanilla taas oli paras roolinsa Elvirassa, jossa hän laulaen heleästi ja puhtaasti kunnioitettavalla tavalla pyysi saavuttaa klassillisen musiikin luonnetta, ja rva Achtésta arvostelija lausuu: "Ylen suuri oli nautinto kuulla tätä laulajatarta donna Annan osassa, jonka on sanottu olevan miltei korkein tehtävä minkä draamallinen laulajatar voi saada suorittaakseen. Rva Achté näytti nytkin kykynsä asettua kullekin roolille ominaiseen tunnelmaan ja panna eloa ja totuutta esitykseen. Kohtauksessa isän ruumiin ääressä 1:ssä näytöksessä, kvartetissa ja 'kostoaariassa' sekä eritoten saman näytöksen suuressa finaalissa laulajattaren onnistui ei ainoastaan draamallisesti vaan musikaalisestikin esittää kaikki suuremmoisten kohtausten luonteen mukaisesti. Mutta vienommissakin kohdissa oli esitys vakuuttavasti oikea ja tehoisa. Navrátil osasi tehdä Ottavion viehättäväksi, miten vähän miehekäs luonne liekään, ja Hahl suoriutui aika hyvin vaikeasta tehtävästään. Jälkimäinen oli huolellisesti tutkinut ja esittikin sangen onnellisesti hullunkurisen 'rekisteriaarian' sekä nerosta säteilevät kohtaukset kuvernöörin kuvapatsaan kanssa ja niinikään haamun kanssa illalliskutsuissa." Kun lopuksi sanotaan, että nti Hacklin oli tyydyttävä Zerlina -- vasta-alkajana arvosteltuna --, että Pesonen oli niinkuin tulee naurettava Masettona ja että Cajanuksen äänivarat hyvin pääsivät kuuluviin kuvernöörin osassa, niin on huomioon saatettu, että Don Juan oli niin oivallisesti miehitetty kuin meidän oloissamme mahdollista on.

Loistava oli jälleen Alma Fohströmin resettinäytäntö 21/1. Ohjelma käsitti ensimäisen näytöksen valmistumaisillaan olevasta Gounodin oopperasta _Romeo ja Julia_ (nti Fohström -- Julia, Navrátil -- Romeo), sekä kohtauksia Don Juanista ja Dinorahsta. Laulajatarta tervehdittiin kohta näyttämölle astuessaan voimakkailla käsientaputuksilla, jotka hänen viehättävästi näyteltyään Julian osan kahta kiivaammin uudistuivat. Mutta kun esirippu oli laskenut loistavan Dinorah-kohtauksen jälkeen, nousi ylimmilleen myrsky, jossa yleisön riemuhuudot, orkesterin toitotukset ja kukkasade yhtyivät vallan harvinaiseksi kunnian- ja myötätunnon osotukseksi. Sen lisäksi ojennettiin taiteilijattarelle kukkakori, joka paitse V. Löfgrenin ja V. Soinin sepittämää runoa sisälsi taiteenystävien kesken kerätyn rahalahjan ulkomaanmatkaa varten (3,000 mk vekselissä ja 1,000 mk kultarahoissa hopearasiaan kätkettynä). Muutoinkin oli tulo suurimpia mitä yksityinen näytäntö Arkadiassa koskaan oli tuottanut, nimittäin 2,056 markkaa. -- Tämän jälkeen esitettiin 24/1 sekaohjelma -- Faust, Don Juan, Dinorah -- sekä 26/1 Don Juan, jossa rva Emmy Achté ja nti Naëmi Ingman viimeisen kerran lauloivat Suomalaisen oopperan näytännössä. Tätä ei kumminkaan kukaan tiennyt. Hyvästijättö oli kyllä lämmin, mutta luultiin että kysymys oli ainoastaan ulkomaanmatkasta, jolta palattuaan he jälleen esiintyisivät näyttämöllämme! Mozartin oopperaa esitettäessä Martin Wegelius oli johtanut orkesteria ja viimeisen näytännön lopussa hänetkin useat kerrat huudettiin esiin. -- Kohta mainittavana uuden oopperan ensi iltana joukko oopperan ystäviä kokoontui teatterin lämpiöön jäähyväispitoihin rva Achtén ja nti Ingmanin kunniaksi, joista edellinen oli lähtemäisillään Parisiin ja jälkimäinen Pietariin.