Part 31

Emilie Bergbomin kirjeestä tiedämme, että oopperaosaston kannattajat 29/4 pitivät kokouksen neuvotellakseen oopperan tulevaisuudesta. Siinä päätettiin supistaa lyyrillistä näyttämöä niin, ettei enää koko näytäntökautena annettaisi oopperanäytäntöjä vaan ainoastaan, asianhaarain mukaan, lyhyempiä tai pitempiä jaksoja. Tähän vaikutti jo mainittu sodan pelko ja toiseksi se että useat seurueen jäsenet olivat ilmoittaneet aikomuksensa jonkun osan vuotta jatkaa opintojaan ulkomailla -- niin Bruno Holm ja Passinen sekä neidit Ingman ja Lagus. Sitä paitse Kaarlokin, niinkuin Emilie kirjeessään mainitsi, kaipasi vapautta tehdäkseen ulkomaamatkan. -- Kun kokouksen päätös tuli tunnetuksi, herätti se oopperan vastustajissa toivon, että siitä kiusankappaleesta kokonaan päästäisiin, ja ruotsinmielisissä lehdissä kerrottiin huonosti salatulla tyytyväisyydellä, että Helsingin yleisön vastedes täytyisi tulla toimeen yhdellä oopperalla (se on ruotsalaisella), koska toinen (suomalainen) lakkautetaan! Saamme nähdä että tieto oli vähän ennenaikainen.

Muutoin ei tänä vuonna ollut mitään melua, jota kävisi vertaaminen edellisen vuoden fusioonipuuhaan, mutta tietysti sovinto sittekin oli kaukana. Useat hallituksen jäsenet olivat sangen suosiollisia Suomalaiselle oopperalle ja puhuivat vieläkin yksityisesti fusioonista, mutta toiset, niinkuin esim. Nordenstam (jota kyllä usein nähtiin Arkadiassa) pitivät asiaa mahdottomana: "se olisi kuin sekottaa öljyä ja etikkaa yhteen!" Sitä vastoin, niinkuin juuri kerrottiin, valtioavun jaossa korjaus tapahtui. Jopa olivat jotkut taipuvaisia kääntämään suhteet päinvastoin kuin ennen. Niin Thilén arveli, että ruotsalaisille ei pitäisi antaa mitään, ja Haartmankin sanoi, että Suomalainen teatteri voisi saada molemmat valtioavut, jos se ottaisi ylläpitääkseen ruotsalaistakin puheosastoa.[122] Tästä huolimatta Ruotsalainen teatteri ja yleisö pysyi kuin pysyikin entisellään. Uudessa teatterissa jatkettiin oopperain antamista, ja oli sitä varten otettu etevä laulajatar Roeske-Lund primadonnaksi (sillä rva Engdahl oli opintomatkalla), mutta myöskin Offenbachia pidettiin kunniassa. Kun suomalaisella näyttämöllä annettiin Don Juan, esitettiin ruotsalaisella Offenbachin Salametsästäjät. H. D:llä ei ollut moitteen sanaa, vaan puhui operetin "yhtä hullunkurisesta kuin hupaisesta luonteesta" ja sanoi, että musiikki ei kaipaa iloisia, keveitä offenbachilaisia sävelmiä; "sitä vastoin vaivasi esitystä tuntuva käheys", mutta suosionosotukset olivat vilkkaita ja näyttelijät huudettiin esiin. F.A.T. taasen arvosteli, että kappale oli "jotakin erinomaisen jokapäiväistä ja halpaa ja ikävää" -- kolmessa iankaikkisessa näytöksessä tarjotaan mielipuolisuuden rajalla olevaa järjettömyyttä, jossa teksti kilpailee musiikin kanssa mitättömyydessä ja törkeässä pilassa -- teatteri turmelee kaiken jalomman taideaistin, on lehden loppupäätelmä. Morgonbladetissa asetettiin nämät arvostelut rinnakkain.

Puhenäytännöissä (131) esitettiin 47 kappaletta:

13 kertaa _Daniel Hjort_; 12 " Kylänheittiö; 10 " _Nummisuutarit, Lemun rannalla_, Herkules; 9 " Mustalainen, Kukka kultain kuusistossa; 7 " _Lea, Kosijat, Kevään oikkuja_, Preciosa; 6 " _Kihlaus_, Enon rahat; 5 " _Karkurit, Silmänkääntäjä_, Ohdakkeet ja laakeri, Natalia ja Nadeschda, Hellät sukulaiset, Sirkka; 4 " _Setä_, Don Ranudo de Colibrados, Onhan pappa sen sallinut, Puolan juutalainen; 3 " _Kalatyttö_, Lääkäri vastoin tahtoansa, Ulos ikkunasta, Katarina Howard, Konkurssi, Aksel ja Walborg, Roistoväki, Angelo; 2 " Viuluniekka, Marianne, Yhdistysjuhla, Työväen elämästä, Haapaniemen hanhenpoika, Remusen kotiripitykset, Kassan avain, Yökausi Lahdella, Marin rukkaset; 1 " _Raatimiehen tytär_, Kavaluus ja rakkaus, Maria Tudor, Maantien varrella, Narcisse Rameau, Suuria vieraita, Riita-asia.

Näistä on kotimaisia 12, joista 3 (Kevään oikkuja, Setä, Raatimiehen tytär) uusia alkuteoksia. Paitse näitä oli ohjelmistolle uusia: Karkurit, Katarina Howard, Angelo, Konkurssi, Maantien varrella, Kylänheittiö ja Ulos ikkunasta, joten uusien luku oli kaikkiaan 10.

VII. Seitsemäs näytäntökausi, 1878-79.

Päätös että alkavana näytäntökautena oopperanäytäntöjä toimeenpantaisiin ainoastaan olosuhteitten mukaan vaikutti itsestään hajottavasti lauluosastoon. Epävarmuuden tähden siitä erosi melkoinen joukko enemmän tai vähemmän tärkeitä voimia. Niin tekivät paitse Navrátilia Bergholm, Kiljander ja Lindström, luettelematta muita ennenkin mainitsematta jääneitä, ja niin tekivät orkesterinkin jäsenet, veljekset Hrimaly, veljekset Wanscheit, Swoboda y.m. Kun tämän ohella tiedämme, että neidit Lagus ja Ingman ja Bruno Holm olivat aikeissa lähteä ulkomaille sekä että kaikki ensimäiset primadonnat olivat omilla teillään ilman että he olivat mitenkään sidottuina suomalaiseen näyttämöön -- Ida Basilier oli hää- ja oman kodin perustamispuuhissa, Emmy Achté oli kevätpuolella antanut laulajaisia Ruotsissa ja Norjassa, suurella menestyksellä Göteborgissa esiintynyt Leonorana Trubadurissa ja, sanomien mukaan, lupautunut vuoden lopulla vierailemaan Unkarissa, ja Alma Fohström vihdoin oli, päätettyään loistavan vierailunsa Berlinissä, liittynyt impressario Herrmanin tähtisikermään ottaakseen osaa konsertteihin Tanskassa ja Ruotsissa -- kun tiedämme tämän, luulisi todella oopperan viimeisen hetken lyöneen. Mutta niin ei kummankaan ollut laita. Vielä kerran ja pikemmin kuin luultiinkaan oli Bergbom kokoava hajaantuneet joukot ja vielä kerran johtava ne voittoon.

Kesäkuun keskivaiheilla Bergbom matkusti ulkomaille ensi kerran käydäkseen Parisissa. Seuratessamme häntä tällä matkalla saamme nähdä, kuinka hän kaukana kotimaastakin oli teatterihuolien piirittämä. -- Ensimäinen kirje on Lyybekistä 19/6. Siinä hän kertoo päivääkään Tukholmassa viipymättä matkustaneensa Ruotsin kautta Kööpenhaminaan. Siellä oli ainoa tehtävänsä tavata nti Fohströmiä, joka juuri, terveydellisistä syistä, oli eronnut Herrmanin kiertomatkasta. Kysymykseen milloin hän tulisi vierailemaan näyttämöllämme, laulajatar ei ollut antanut varmaa vastausta. Hän oli niin väsynyt kevätkauden ponnistuksista, että ennen kaikkea tarvitsi lepoa. "Sairaana en tule Helsinkiin", hän oli sanonut, "mutta jos saan voimani takaisin, tulen mielelläni." Nti Augusta Fohström, joka aina seurasi sisartaan tämän matkoilla, oli arvellut, että syksyn alkupuolta ei ollut ajattelemistakaan, mutta mahdollisesti marras- ja joulukuuta taikka tammi- ja helmikuuta. Alma nti oli todella näyttänyt niin rasittuneelta, että Bergbom ei ollut raskinut vaatia varmempaa vastausta, ja asia jäi siis lopullisesti ratkaisematta. Kahdeksalla sivulla kirjoittaja sitte esittää vaihtopuolisia ehdotuksia oopperasesongin suunnitelmaksi, riippuen siitä tulisiko nti Fohström ennen vai myöhemmin ja olettamalla että avustusta saataisiin rva Achtélta tai nti Lagukselta. Uutena oopperana hän ajattelee Romeota ja Juliaa, jos Navrátil saadaan. Koska tämä kuitenkin oli epätietoista, aikoi hän tiedustella uutta tenoria Saksasta. Puheosastolle hän määräsi suomennettavaksi Bayardin Le gamin de Paris ja Molièren L'avare.

Bergbom tuli Parisiin maailmannäyttelyn aikana ja oli hänen sentähden vaikea saada asuntoa kohtuullisesta hinnasta. Hotellissa häntä nyljettiin kauheasti eikä käynyt paljoa paremmin siinä yksityisessä asunnossa, jonka hän, teatterien tähden, ensiksi otti lähellä bulevardeja; sitten hän muutti kolmanteen etäisempään paikkaan, lohduttaen itseään sillä että oli hyvä jalkamies. Suurkaupungin vaikutuksesta hän kirjoittaa:[123]

"En tiedä olenko veltostunut, mutta täkäläinen liike, elämä, loisto, jotka tavallisesti häikäisevät vierasta, eivät ole suuresti vaikuttaneet minuun. Enemmän kuin loistokkaat bulevardit palatseineen kiinnittävät minua toiset paikat, jotka historia on tehnyt merkillisiksi. Tuntuu omituiselta että joka askele palauttaa muistiin semmoisia suuruuden taikka rikoksen tekoja, jotka täyttävät aikakirjoja. Historia tulee täällä eläväksi. Toivoakseni on ikipäiviksi mennyt se aika, jolloin Börnen sanat olivat tosia: Parisi on Europan kello, muualla _kuulee_ kellon soivan, täällä _näkee_ kuinka aika rientää eteenpäin. Mutta jollei nämä sanat sovikaan nykyaikaan, ovat ne kuitenkin olleet sattuvia entiseen nähden."

"Ensi sijassa ovat tietysti teatterit vetäneet huomiotani puoleensa. Valitettavasti se maksaa paljo, sillä huokeita paikkoja minun on mahdoton käyttää nykyisessä troopillisessa kuumuudessa. Olen melkein joka ilta ollut teatterissa ja onnekseni nähnyt hyviä kappaleita hyvin näyteltyinä. Niin mitä draamaan tulee; ooppera on heikko, paljoa heikompi kuin Berlinissä, Wienissä taikka Pietarissa. Enimmän nautintoa tuottaa minulle luonnollisesti Théâtre Français, joka täysin ansaitsee maailmanmaineensa. Mutta aikomukseni on Morgonbladetiin lähettää muotokuvia nykyisestä draamallisesta Parisista ja tahdon sentähden vähän odottaa siksi kunnes uudistetuilla käynneillä olen vakaannuttanut mielipiteeni".[124]

-- "Kirjoitat että Holm oli epävarma. Sitä parempi ettei meidän tarvitse kiirehtiä, vaan voimme levollisesti alottaa näytäntövuotemme ja syksyllä järjestää asiat. Oletan näet varmaan, että Fohström ei tule ennen kun jouluksi taikka tammikuun alussa. Olkoon miten tahansa, me voimme antaa Lindan kuinka keskinkertaisella henkilökunnalla hyvänsä. Hannes Hahl ei ole ollut täällä, sillä varmaan olisi hän käynyt luonani. Olen näet jättänyt osotteeni Café de la Régence'en ja siellä hän kyllä käy niinkuin kaikki rakkaat meikäläisemme iloitakseen Helsingfors Dagbladista. Minä en ole voinut ottaa arvoisaa lehteä käteenikään. Sanot Holmin tulevan kotia heinäkuun lopussa. Voithan siis palatessasi Kuopiosta käydä hänen luonaan Lappeenrannassa ja tehdä asian selväksi. Onko sinulla tietoja Navrátilista? Hänen tarpeellisuutensa riippuu Holmista. Mutta kaiketikin hän on vierasta parempi, joskin kalliimpi. Fohström ylisti häntä suuresti verratessaan häntä Elvinoonsa ja Edgardoonsa Berlinissä, ja tällä oli kuitenkin ollut hyvä palkka. Edullisempi on hyvä ooppera lyhyeksi ajaksi kuin huono pitemmäksi. -- -- Tultuasi Kuopioon on paras kohta ryhtyä Hans Langeen ja harjottaa sitä Rosvojen rinnalla. Rosvot taasen harjotetaan niin että kaikki Karl Moorin kohtaukset otetaan ensin, niin kauvan kun Vilho on poissa. Niiden tulee olla täysin valmiina, kun hän tulee. Silloin ei tarvita muuta kuin viikko kaiken valmistamiseksi, sillä Vilho osaa kyllä Frans Moorin. Hans Lange riippuu kokonaan Kalliosta. Kun hänellä on yksi näytös valmiina, pitää sen olla muillakin. -- Ei pidä rasittaa Kalliota, vaan pyydä häntä levollisesti työskentelemään roolinsa oppimisessa. Jos hän valmistuu kahdessa kuukaudessa, voimme kiittää onneamme. Ylipäätään olisi hyvä, jos kohta tultuasi Kuopioon katsoisit läpi draamalliset kappaleet Kallion ja Glantzin sekä lyyrilliset Kahran, Kauhasen ja Vikströmin kanssa, niin että harjotukset sujuvat häiriöttä, ilman että joku rooli on unohtunut taikka joku laulunpätkä puuttuu. Uudessa Kallaveden rannalla on tanssinumero. Koeta saada joku Kuopiosta, niin että se tulee mahdollisen luonnonmukaiseksi. Hyvästi, rakas sisar. Oma Kaarlosi."

Emilien kirjeet tältä ajalta näyttävät kadonneen. Sentähden meiltä puuttuu sekin kirje, jonka Emilie epäilemättä kirjoitti veljelleen saatuansa tehtailija _A. Ahlströmin_ 4 p heinäk. päiväämän kirjeen, jossa tämä "ottaen huomioon ne suuret uhraukset", jotka nti Bergbom ja hänen veljensä olivat kärsineet Suomalaisen teatterin tähden, ilmoitti luopuvansa suuresta velkavaatimuksestaan. Syksyllä 1876 oli näet teatteri Ahlströmiltä velkakirjaa vastaan saanut lainaksi 10,000 markkaa, ja nyt hän lähetti velkakirjan tyhjäksitehtynä takaisin. Tämä lahja tuli, niinkuin edellisestä tiedämme, lähinnä Bergbom-sisarusten hyväksi, se kun melkoisesti vähensi sitä velkasummaa, josta he olivat edesvastuussa. Tietysti oli kirje, jossa Emilie kertoi asiasta, täynnä tyytyväisyyttä;[125] mutta kohta sen jälkeen näyttää hänellä olleen paljo ikävää kerrottavana. Sen todistaa Kaarlon vastauskirje (arvattavasti heinäkuun lopulta):

-- -- "Soimaan itseäni katkerasti itsekkäisyydestäni, että olen saattanut jättää sinut yksin niin vaikeaan asemaan, jossa kärsit rahanpuutetta ja muita vastoinkäymisiä. -- Palaan kotia niinpian kun tunnet tarvitsevasi minua. Kun palaat Kuopiosta, saat kai (kauppias) Fohströmiltä varmaan kuulla, milloin Alma tulee. Ilmoita siitä sähkösanomalla, että voin asettaa matkani sen mukaan. Se mitä kirjoitat Holmista, Navrátilista, Himbergistä y.m. tekee että jälleen olen alkanut epäillä oopperaa tulevana vuonna. Voi jos kerrankin pääsisimme siitä, pääsisimme _täydellisesti_, työ puheosaston hyväksi kävisi silloin aivan toisin! -- -- Puhu kauniisti Kallion kanssa Hans Langesta. Sano että minä odotan hänen tekevän siitä jotakin, joka näyttää hänellä olevan kykyä traagilliseenkin. Kun hän vain ymmärtäisi yhdistää yksinkertaisen, lämpimän ja humoristisen, sillä nämä kolme ainesta ovat välttämättömiä. Ulkomuoto hänellä kyllä on roolia varten. Ennen kaikkea ei mitään saarnaamista."

"Elämäni käy tasaista menoaan. Aamupäivät museoissa, illat teattereissa. Louvre ja Théâtre Français ovat ne kaksi napaa, joiden ympäri olemukseni kierii. Olen nähnyt paljon hyvää Théâtre français'issa ja enimmän osan oivallisesti esitettynä. Vahinko vain että, Les deux orphelines Ambiguteatterissa ja kenties Les Fourchambault Français'issa poisluettuina, en ole nähnyt mitään meille sopivaa. Se ilma, jota hengittää nykyaikaisissa ranskalaisissa draamoissa, jopa hyvissäkin, on niin vieras meille, etten tiedä onko edes oikein totuttaa yleisöämme ja näyttelijöitämme siihen. Ei niin että tahtoisin tuomita epäsiveelliseksi kaikki, joka koskee arveluttavia suhteita, päinvastoin, saattaahan tavallaan sanoa, että jokainen traagillinen ristiriita johtuu siitä, että yksilö asettaa oman itsensä yleistä vastaan, siis siveellisen loukkaamisesta, mutta se saivarteleva väittelytaito, millä uudenaikaisessa ranskalaisessa draamakirjallisuudessa siveelliset käsitteet tehdään tarkastelun esineeksi, se syövyttävän erittelyn riemu, joka niissä ilmestyy, hämmentää siveellisen arvostelun ja lannistaa välittömän esteettisen nautinnon. Ja omituista on että samalla kun modernit ranskalaiset draamankirjoittajat ovat vapaita edellytyksistä, ovat he mitä jokapäiväisimpien muotojen orjia. Enimmän yleisinhimillinen on Emile Augier, enimmän yksityisesti parisilainen Alexandre Dumas. Voin sanoa vasta täällä käsittäneeni hänet dramaatikkona, erittäinkin erään viime viikolla näkemäni loistavan Le demimonde näytännön jälkeen Théâtre français'issa. Valitettavasti en ole nähnyt ainoatakaan Victorien Sardoun teosta."

"Suomalaisista olen tavannut: [kauppias] Rissasen, jonka luultavasti näet Kuopiossa ja joka täällä täysin kourin antoi rahojen juosta -- hän pyysi minut mukaansa oopperaan (22 francs piletistä kolmannella rivillä), ensimäinen ja viimeinen kerta kun olen siellä ollut; -- -- -- [Otto] Walleniuksen, jonka kanssa olen usein ollut yhdessä; Fanny Churbergin, jonka osotteen sain juuri kun hän oli lähtemäisillään -- hän asui yhdessä Ida Silfverbergin kanssa, joka näyttää tulleen kokonaan parisilaiseksi. -- -- Suomalaisella osastolla maailmannäyttelyssä on kerrassaan ruotsalainen leima. Uskotkos esim. että sen vahtimestariksi on otettu ruotsalainen, se on ruotsalainen Ruotsista, joka tietenkin aivan oikein nolasi Rissasen, kun tämä kysyi jotakin suomeksi." --

Seuraava kirje on 1 p:ltä elok., vastaus Emilien ensi kirjeeseen Kuopiosta, (jossa harjotukset olivat alkaneet 18/7, ja jossa hänen piti olla siksi kunnes Vilho elokuun alussa palaisi kesälomaltaan). Kaarlo oli hyvin tyytyväinen sen johdosta, "sillä sävy oli aivan toinen kuin edellisissä alakuloisissa kirjeissä". Siinä oli muun muassa hyviä uutisia Ida Aalbergista, joka kesäkuun alussa oli lähtenyt ensimäiselle opintomatkalleen mainion näyttelijättären Marie Niemann-Seebachin luokse Dresdeniin. Sisarensa kautta Bergbom sai rva Seebachin hänelle kirjoittaman kirjeen, jossa tämä sanoo nti Aalbergilla olevan "harvinaisen nopean käsityskyvyn, välittömän taiteilijalahjan, pyhän vakavuuden ja ihanan, lämpimän innostuksen taiteeseen".[126] Sitä paitse nti Aalberg itse -- luultavasti ensimäisessä saksankielisessä kirjeessään -- oli Emilie Bergbomille kertonut olostaan Dresdenissä. Heinäkuun 1 p:stä säännöllinen opetus oli alkanut (2 tuntia viikossa à 10 RM); Jolantha Kuningas Renén tyttäressä oli jo läpikäyty ja oli sen jälkeen tutkittava Kätchen von Heilbronn, Jane Eyre, Sirkka, Louise Kavaluudessa ja rakkaudessa, Amalia Rosvoissa y.m. Rva Seebach, jonka ensimäinen pohjoismainen oppilas Ida Aalberg oli, oli hänelle osottanut ääretöntä hyväntahtoisuutta. Muutoinkin nuori näyttelijätär oli kokenut ystävällisyyttä sekä vieraitten että omamaalaisten (esim. Dresdenissä asuvain neitien A. ja E. Ingmanin) puolelta.

"Tiedot Aalborgista", Bergbom tämän johdosta kirjoittaa, "tuottivat minulle iloa. Olen aina odottanut paljon siitä tytöstä. Paha kyllä pelkään ja olen kauvan pelännyt, että turhaan olemme toivoneet hänen kääntyvän naiviselle taholle. Hän alkoi jo käsittää traagillisesti Kukkaa kultain kuusistossa ja uneksia Louisesta Kavaluudessa ja rakkaudessa. Valitettavasti ei sovi antaa neuvoja Seebachille, mutta aion kaikessa tapauksessa pyytää häntä lukemaan Aalbergin kanssa joitakuita iloisiakin rooleja esim. Parisin veitikan. Kaarola Avellan olkoon tyytyväinen tai tyytymätön asiaan. Hän saa lohduttaa itseään Björnsonin Maria Stuartilla. Muuten saavat tänä vuonna kaikki roolinsa: Kallio Hans Langen, Lundahl Paillassen (loistava tehtävä), Vilho saiturin, Aalberg Kuningas Renén tyttären, rva Aspegren La servante (Nus ja Belotin draama), Böök jonkun iloisen komedian, Kaarola Maria Stuartin, Leino Pierren näytelmässä Les deux orphelines j.n.e. Kunpa vaan löytäisin muutamia iloisia komedioja, mutta ranskalaiset ovat meille niin sopimattomia, saksalaiset ovat niin ikäviä ja tanskalaisista näyttelijämme eivät saa mitään aikaan. Olen teatteria varten ostanut monta tusinaa huvinäytelmiä, mutta ikävä kyllä en ole tavannut oikein soveliasta. Mitä ajattelet, jos kumminkin koetteeksi ottaisimme Les Fourchambault. Se on kaiketikin kelpo teos, joskin, samoin kuin sinä, uskon että se paikottain on yleisöstämme tuntuva pitkäveteiseltä, sillä koko se tapoja ruoskiva puoli, joka täällä kiinnittää mieltä, jää meillä ilman vastakaikua. Koska ostamani kappale on niin suurta kokoa, ettei sitä käy lähettäminen postissa, pyydän että Takanen, joka on täällä ja matkustaa nousevalla viikolla, ottaa sen mukaansa Helsinkiin. Toinen asia on, kelle se on annettava suomennettavaksi, sillä Törmänen ei osaa riittävästi ranskaa ja Tyyko Hagmanilla on, pelkään minä, liian -- kuinka sanoisinkaan -- plebejimäinen kynä voidakseen säilyttää sitä tyylin etevyyttä, joka on Emile Augierille omituinen."

"Ymmärrän että teatterin nykyisessä ahdingossa on vaikea lähettää minulle rahaa nuotteja ja kirjoja varten. Mutta hyvä olisi, jos niin voisi tapahtua, sillä meidän täytyy hankkia itsellemme kokonainen kirjallisuus -- operettikirjallisuus. Pahinta on että tämä kirjallisuus on niin lyhytaikaista laatua, että täytyy ostaa paljo enemmän kuin tositeossa käyttää, sillä löytääkseen jonkun hyvän palasen on tavallisesti pari, kolme, neljä kelvotonta läpikäytävä. Folies Dramatiques teatterissa näytellään nykyään operettia Les cloches de Corneville, joka lakkaamatta ilta illan perästä on annettu 450 kertaa. Teksti on aivan viaton, joskin hätäisesti kyhätty, mutta jotenkin sievä. Musiikista, joka useissa paikoissa on miellyttävä, toisissa taas ylen jokapäiväinen, voidaan noin kolmas osa käyttää. Muut kaksi kolmannesta sopii ottaa muista ranskalaisista oopperoista. Tämä musiikki on tyyliltään niin saman lestin mukainen, että vallan hyvin voi täydentää toista säveltäjää toisella ilman että eheys kärsii. Muutoin se oli ehdottomasti surkein oopperaesitys, jonka koskaan olen tavannut. Primadonna oli korkeintaan Vikström ja herrojen rinnalla olisi Kallion laulu katsottava mallikelpoiseksi. Köörit, orkesteri, koristukset kaiken kritiikin alla ja kuitenkin 450 näytäntöä!"

"Se mitä kirjoitat Lundahlin sairaudesta, herättää minussa ajatuksen, että Böök voisi näytellä Karl Mooria. Mutta Lundahl on kai jo lukenut roolin, niin että asia ei liene muutettavissa. Kehota Kaarolaa ahkerasti opettelemaan ranskaa; sitä on hyvästi osattava, jos tahtoo hyötyä näytännöistä. Erittäin Théâtre français'issa puhutaan mahdottoman nopeasti." -- --

Näistä kirjeistä näkee kuinka Bergbom Parisissakin kokonaan eli teatteria varten. Hän käy teatterissa, hän tutkii draama- ja musiikkikirjallisuutta silmällä pitäen suomalaista näyttämöä ja alituisesti hän suunnittelee sen toimintaa. Tutustumisella operettikirjallisuuteen hän ei suinkaan tarkoittanut kilpailua ruotsalaisen teatterin kanssa offenbachilaisen ohjelmiston alalla, vaan sentapaisten pikku laulunäytelmäin etsimistä, jommoisilla puheosaston repertoaria ennenkin oli höystetty ja joita nyt voitaisiin runsaamminkin esittää, kun ooppera ei enää säännöllisesti vaatinut kaikkia laitoksen laulukykyjä. Edelleen näemme, että hän kiihtyy kiihtymistään mitä etemmäs aika kuluu. Elokuun 5 p. hän määrää, että Hannes Hahlille oli teatterin puolesta lähetettävä 500 mk. Wiesbadeniin ja sanoo myöntäen vastanneensa tämän laulajan pyyntöön saada esiintyä Mefistona. Sama kirje päättyy uuteen kehotukseen Emilielle sähköttämään, tahtooko nti Fohström alkaa syyskuulla taikka lokakuun alussa (luultavasti oli siihen viittaava uutinen saapunut). "Olen nyt jo niin levoton, että tuskin puolet ihmistäni on täällä Parisissa."

Joku päivä myöhemmin Emilie todella ilmoittaa sähkösanomalla, että nti Fohström tulee kuin tuleekin syyskuun alussa, ja samaan aikaan Bergbom saa muitakin uutisia. Kesällä oli näet kotiinsa Helsinkiin palannut laulajatar nti Hortense Synnerberg, joka samoin kuin Bruno Holm ollen Lampertin oppilas kesällä 1877 oli suurella menestyksellä esiintynyt Covent-Garden teatterissa Lontoossa ja sitte seuraavana talvena ollut kiinnitettynä kunink. oopperaan Maltassa. Oivaltaen mikä viehätys suomalaisen oopperan ystäville olisi kuulla tätäkin nuorta (22 v.) etevää laulajatarta näyttämöltä, Almberg ja Wahlström (sitte kun Holm ensin oli käynyt asiaa valmistamassa) omin päinsä tekivät sopimuksen hänen kanssaan muutaman viikon vierailusta. Eikä siinä kyllin, he tekivät myös välipuheen Navrátilin kanssa, joka ei vielä ollut Suomesta lähtenyt, että hän esiintyisi 150 markasta illalta ja niinikään useain orkesterin jäsenten kanssa; Hahl, Holm sekä neidit Lagus ja Ingman olivat jo ennen luvanneet olla mukana, jos oopperanäytäntöjä pantaisiin toimeen.

Tähän kaikkeen Bergbom oli sangen tyytyväinen, niinkuin näkyy kirjeestä Wahlströmille 12/8:

"Rakas ystävä! Kiitos ja iankaikkinen kunnia siitä mainiosta tavasta, jolla tänä kesänä olet hoitanut teatterin asioita. Kun näen mitä kaikkea olet aikaansaanut, kiitän ja surkuttelen sinua samalla kertaa, sillä varmaankaan sinulla ei ole ollut paljo kesälepoa. -- Nyt kun ooppera alkaa syyskuulla, lasken joka hetken, joka minun vielä täytyy olla täällä -- niin levoton olen ja niin soimaan itseäni poissaoloni mahdollisista seurauksista. Samana päivänä kun saan rahaa, lähden täältä. Koska sähkötin eilen, oletan että saat tämän kirjeen samaan aikaan kun minä saan rahat kotoa." -- --