Part 30

-- "Nummisuutarit on annettu kaksi kertaa hyvin lukuisalle yleisölle. Esitys ansaitsee oikeutettua kiitosta; miltei kaikki roolit suoritettiin todenperäisesti ja luontehikkaasti. Hra Leino, joka näytteli Eskon kaikkea muuta kuin helppoa osaa, osotti yhtä viehättävää käsitystä itsepäisen kunnon miehen luonteesta kuin kiitettävää, taiteellista malttia esityksessä ilman että hän sentähden olisi arastellut hullunkurisissa olosuhteissa. Hra Kallion Sepeteus on hänen parhaimpia roolejaan ja hän on siitä luonut pysyvän tyypin. Hra Vilho on niinikään oivallinen Topias, joskin hän enemmän kuin tarpeellista on muistuttaa luomaansa mestarillista kraatarin tyyppiä Kihlauksessa. Hra Böök teki Mikko Vilkastuksesta mitä eloisimman, reippaimman ja iloisimman velikullan. -- Yhteisnäytteleminen, millä mainitut neljä näyttelijää suorittivat useat kohtaukset, ei jättänyt ankarimmallekaan kritiikille mitään toivomista ja häiriintymättömällä nautinnolla on kauvan muistissa säilytettävä heidän pienimpiin piirteisiin saakka uskollinen, perin koomillinen esityksensä esim. mainiosta puumerkkikohtauksesta ensimäisessä näytöksessä. Nti Savolainen teki sangen hyvin kun oli niin maltillinen ankaran ja toimeliaan Martan roolissa. Nti Aalberg oli yhtä kaunis kuin lystikäs jotenkin proosamaisen nuoren morsiamen esittäjä eikä Lundahlin Karrikaan kaivannut luonnontodellisuutta. Sivuosatkin näyteltiin enimmäkseen hyvin, joten näytäntö tuotti katsojalle paljo hupia. -- -- [Nähtävästi oli yleisössä kuitenkin semmoisia, joista näytelmä oli 'raaka', sillä niitä varten kai huomautetaan:] Jos suuri yleisömme olisi nähnyt Holbergin komedioja, esim. Lapsivuode-huoneen, esitettävän Kööpenhaminan kuninkaallisessa teatterissa taikka Molièren Lääkäri vastoin tahtoansa Parisissa melkein sanoisimme Europan teatteriyleisön valiojoukolle, silloin varmaan ja ilman epäilyksiä hullunkurisen ja 'raa'an' läpi Kiven komediassa havaittaisiin se humoristinen, tosi-inhimillinen ja hyvä, joka siinä virtaa jopa runsaamminkin kuin suurten mestarien Holbergin ja Molièren luomissa burleskimaisissa kuvauksissa tanskalaisista ja ranskalaisista kansankohtauksista!" --

Paljo vähemmän tunnustusta annettiin, niinkuin ymmärrettävissä on, Daniel Hjortin esityksestä, kun se näyteltiin 13/3 ja 20/3, ensi kerralla täpötäydelle (939:60 mk, suurin tulo koko aikana), toisella hyvälle huoneelle. Yleisvaikutus oli tosin niin hyvä, ettei lainkaan moitittu että tämä murhenäytelmä oli liitetty ohjelmistoon, mutta silti havaittiin runsaasti puutteellisuuksia. Muitten edelle asetettiin rva Aspegren ja nti Avellan. Katrista Nervander sanoo ei koskaan nähneensä yksilöllisempää kuvaa kuin rva Aspegrenin luoma, jossa oli voimaa ja syvyyttä ja myötänsä tempaavaa totuutta ja joka ylipäätään oli etevintä mitä nuori seurue oli kyennyt tuottamaan. Nti Avellan osotti, että hän ei tyydy ennen kun on saanut itselleen selväksi esitettävänsä henkilön ja hän olikin hyvällä tiellä antamassa historiallisen kuvan Sigrid Stålarmista, joskin syventyminen ei ollut riittävä ja tunnetta oli kuuleminen enemmän kuin mietiskelyä.

Daniel Hjort-näytäntöjen välillä oli 15/3 oikea uutukais-ilta. Silloin näyteltiin Bartholdus Simoniksen ja Lallin tekijän kolmas historiallinen näytelmä _Raatimiehen tytär_, jonka romanttinen toiminta tapahtuu Turussa 1509, jolloin tanskalaiset ryöstivät kaupungin ja tuomiokirkon. Päärooleissa esiintyivät: Kivekäs -- Otto Rud (ainoa historiallinen henkilö), Böök -- Rolf Jute, nuori tanskalainen ritari, nti Avellan -- Barbro, raatimiehen tytär, Lundahl -- Antero Suurpää, raatimies Turussa. Vilho kirjoittaa siitä 18/3: "Jahnssonin draamallinen kuvaus, Raatimiehen tytär, teki, kuten jo ennalta pelättävä oli, melkein fiaskon. Ihmiset istuivat jäykkinä kuin kannot. Ainoastaan viimeiselle näytökselle taputettiin käsiä, ja tekijä huudettiin esiin, luullakseni uteliaisuudesta taikka ilkeydestä. Itse näytteleminen kävi keskinkertaisesti. Nunnain laulut, ukkoset, salamat ja tulipalot menivät hyvin; mutta Jahnsson on taas suuttunut teatteriin ja heittää koko fiaskon näyttelijäin niskoille. Ihmeellistä kyllä hän vaatii meitä kuitenkin antamaan näytelmänsä uudestaan. Sitä paitse hän ahdistaa minua tekijäpalkkiosta, jonka arvelee noin 200 markaksi. Illan tulo nousi noin 500 markkaan. Kihlaus [jälkinäytelmänä] miellytti suuresti." -- "Sunnuntaina [17/3] oli tulo 600 mk. Näytäntö kaikin puolin onnistunut: Lea meni jalosti, Kalatyttö kiitettävästi, Mustalainen mainiosti. Yleisö erinomaisen tyytyväinen." --

Nähtävästi oli aikomus ollut viipyä ainoastaan kuukauden Turussa ja sitte matkustaa Poriin, mutta tätä Vilho kirjeessään vastustaa:

"Tuo Porin matka minua melkein hirvittää. Keli on tätä nykyä semmoinen, ettei kelpaa reki eikä rattaat. Terve ruumis semmoisen retken kestänee, mutta minä poloinen pelkään jääväni tielle. Mutta huolimatta minusta tai muista yksityisistä, eiköhän olisi paras pysyä täällä niin kauvan kun yleisö käy teatterissa. -- Matka tällä ajalla ja kelillä tulee teatterille kovin kalliiksi, arvaamattoman kalliiksi, jos matkan vaivat sairastuttaisi näyttelijöitä. Toiselta puolen katsoen, mikä hyöty että saadaan kauvemmin näytellä oikealla ja avaralla näyttämöllä ankaran kritiikin alla! Emmekä me Porissa millään keinoin saa niin hyviä tuloja kuin meillä on ollut täällä."

Tositeossa seurue jäi Turkuun huhtikuun keskivaiheille; viimeinen näytäntö oli 14/4. Loppuajan näytännöistä tarjosi vain 24/3 annettu ohjelmistolle uutta, nimittäin V. Hugon murhenäytelmän _Angelo_, Tuokon suomentamana. Naiselliset pääroolit Katarina Bragadini ja Tisbe olivat nti Avellanin ja rva Aspegrenin käsissä ja esitettiin sangen ansiokkaasti. Edellisestä sanotaan Å. P:ssa, että hän lupaa kehittyä suomalaisen näyttämön koristukseksi. Miehiset roolit, Böök -- Rodolfo poisluettuna, jäivät sitä vastoin kokonaan varjoon. -- Huhtikuulla mainittakoon vain Preciosa, joka meni kolme kertaa tavallisella menestyksellä. Yhdessä näistä näytännöistä tapahtui ikävä "skandaali", johon Turun lehdissä nähdään viittauksia. Eräs nuori näyttelijä astui näet näyttämölle semmoisessa tilassa, että katsojat kohta huomasivat hänen nauttineen liiaksi väkeviä. Asianomainen rankaisi itseänsä eroamalla seurueesta. Vilho, jota johtajana syytettiin asiasta, puolusti itseään sillä että hän, kun hänellä itsellään oli rooli kappaleessa, ei tiennyt asiasta ennen kun se oli tapahtunut. -- Tavalliset läksiäiskekkerit pidettiin seurueelle teatterin lämpiössä 17/4 ja esiintyivät siinä puhujina tri A. W. Jahnsson, pastori K. R. Malmström sekä maisteri A. Malmgren. Vielä on tältä Turussa käynniltä merkittävä, että silloin seurueeseen tuli _Axel Ahlberg_, josta aikaa voittaen oli kehittyvä yksi teatterin etevimpiä näyttelijöitä. Ahlberg oli Turussa syntynyt, merikapteenin poika ja ylioppilas v:lta 1872.

Viipyminen Turussa teki että seurue 23/4 saattoi meritse Ilma-laivalla suorittaa matkan _Poriin_. Erinäiset seikat -- luultavasti täytyi laivan lähtemistä odottaa -- vaikuttivat kumminkin, että viimeisen turkulaisen ja ensimäisen porilaisen näytännön välillä kului 12 päivää; jälkimäinen oli näet 26/4, jolloin melkein täydelle huoneelle esitettiin Ohdakkeet ja laakeri sekä Onhan pappa sen sallinut. Ennestään tiedämme että Porissa rakastettiin isoja kappaleita ja enimmäkseen niitä annettiinkin. Nummisuutarit meni kaksi kertaa ja samoin Kylänheittiö, Angelo, Aksel ja Walborg ja Daniel Hjort; yhden kerran sitä vastoin meni kukin seuraavista koko illan näytelmistä; Hellät sukulaiset (Ida Aalbergin hyväksi), Sirkka, Konkurssi, Katarina Howard ja Oma Toivoni sekä ainoa ohjelmistolle uusi Törmäsen suomentama Hostrupin 4-näytöksinen huvinäytelmä _Maantien varrella_ (Eventyr paa fodreisen). Kaikkiaan oli näytäntöjen luku 19, ja viimeinen tapahtui 14/6.

Kirjeistä poimimme pikkutietoja. Hellät sukulaiset sujui kolmen lisäharjotuksen jälkeen mainiosti ja miellytti suuresti; vilkasta suosiota osotettiin Vilholle, rva Lundahlille ja tietysti resetinsaajalle, nti Aalbergille, joka sai kaksi kukkakimppua. Toinen näistä oli varustettu punaisilla nauhoilla ja ruotsinkielisellä(!) omistuskirjoituksella, ja oli siihen kiinnitetty 700 markkaa sisältävä kirjekuori. Illan tulo oli 312 mk. Muutoin tuotti Nummisuutarit ensi iltana 342, toisena 317, ja Kylänheittiö toisella kerralla 321 mk. Angelossa nti Avellan erittäin miellytti yleisöä, niin että sai kukkakimpun. -- Axel Ahlbergista Vilho sanoo toivovansa paljon hyvää. "Hän käsittää tehtävänsä varsin järkevästi. Kun hän vain saisi hyvän ohjauksen kielessä ja lausumisessa." Schillerin Rosvoja -- Törmänen oli suomentanut näytelmän -- harjotettiin ahkerasti, mutta Vilhon mielestä oli paras lykätä sen näytteleminen, jotta esitys tulisi kypsemmäksi. Porissa oli nyt seurueen hartaana apumiehenä ja tukena rahastonhoidossa y.m. maisteri Oskar Hynén, joka erinäisistä kirjeistä päättäen näyttää suurella huolella ja vaivojaan säästämättä valvoneen teatterin parasta. Lopputulos oli kuitenkin huono, niin että apua tarvittiin Helsingistä asioiden selvittämiseksi.

Näytäntöjen päätyttyä seurue hajosi kesälomalle, jälleen alottaakseen toimensa Kuopiossa heinäkuun keskivaiheilla.[119]

* * * * *

Jätimme lauluosaston silloin kun Alma Fohströmin vierailu 15/3 oli päättynyt; nyt on katsottava millaiseksi loppupuoli kevätkautta sille muodostui. -- _Ida Basilier_ oli, syksyllä ja talvella laulettuansa Englannissa ja Norjassa, Hankoniemen kautta 9/3 saapunut Helsinkiin. Syystä kun Mozartin _Don Juania_ harjotettiin, lykkääntyi kuitenkin laulajattaren ensi esiintyminen 21 p:ään, jolloin annettiin Sevillan Parranajaja Kiljander -- Figaron hyväksi. Rosinaa tervehdittiin, niinkuin aina, esiinhuudoilla ja kukilla. Näytäntö uudistettiin vielä 24/3, jonka jälkeen 25/3 esitettiin kohtauksia Taikahuilusta ja Stradellasta. Sitte vasta, 27/3, tuli Don Juanin kauvan valmistettu ja odotettu ensi ilta. -- Huone oli täpösen täynnä, ja ilolla yleisö jälleen oli todistajana läsnä, kun Suomalainen teatteri leikkasi kauniin voittolaakerin. Sillä pelkillä kotimaisilla voimilla suoritettiin tämä säveltaiteen mestariteos tavalla, jota kannatti verrata monen paljo suuremman näyttämön esitykseen. Se oli kunniakas ilta suomalaiselle oopperalle ja hyvin ansaittuja olivat suosionosotukset, joita tuhlaamalla jaettiin päähenkilöille Bruno Holmille -- Don Juan ja neideille Ida Basilier -- Zerlina, Naëmi Ingman -- donna Elvira ja Lydia Lagus -- donna Anna sekä Hrimalylle. Sivuosissa esiintyivät Bergholm -- Leporello, Vuorio -- don Ottavio, J. E. Cajanus[120] -- kuvernööri.

Kun ooppera oli annettu neljä kertaa korotetuilla ja kerran (2/4) tavallisilla hinnoilla, kohtaamme Morgonbladetissa B:n kirjoittaman seikkaperäisen arvostelun, josta otamme seuraavat piirteet:

Holm, joka kuukauden ajan Pietarissa etevimpäin italialaisten laulajain[121] johdolla oli tutkinut rooliansa, oli ensimäisinä iltoina sekä laulussa että näyttelemisessä hieman epävarma, mutta ilta illalta hän suoritti ylen vaikean tehtävänsä tasaisemmin, hienommin ja johdonmukaisemmin. Laadultaan erinomaisen hieno ja luontehikas kvartetti ensi näytöksen toisessa kuvaelmassa ja vielä enemmän toisen näytöksen yhteislaulu todistivat tämän parhaiten; kummassakin kohdassa havaitsi, kuinka hyvin Holm kykeni esittämään Mozartin nerokasta luonnekuvausta rohkeasta aatelismiehestä, hän kun joka hetki hallitsi yhtä hyvin muut äänet kuin myöskin kiitettävällä tavalla draamallisesti koko situatsionin. Tämmöiset ansiot yhdistyneinä luonnon antamaan ihanaan ääneen, vartaloon ja olentoon oikeuttavat asettamaan hänen Don Juaninsa hyvin korkealle. -- Nti Basilierin ranskalainen koulu tuli siellä täällä kuuluviin, mutta siitä huolimatta oli hänen laulunsa hienosti vivahdutettua ja tunnelmallisesti sopusointuista. Oikea helmi oli esim. aaria, jolla Zerlina koetti viihdyttää Masetton vihaa. -- Nti Lagus oli varsin etevä donna Annana. Ihanat sävelet, jotka tulkitsevat kainon, jalon tytön tuskaa, alakuloisuutta ja vihastusta, saivat tosin laulajattaren ponnistamaan kaunista ääntään, mutta siinä ei ilmaantunut mitään häiritsevää, eikä ole kuulunut kuin yksimielinen tunnustus siitä tavasta, jolla hän esitti loistavan resitatiivin ja aarian ensi näytöksen toisessa kuvaelmassa sekä donna Annan viimeisen aarian. -- Nti Ingman oli oikein käsittänyt tehtävänsä, joka on oopperan vaikeimpia. Todellisella tyydytyksellä kuultiin Elviran ensimäinen aaria ja hänen äänensä oli vaikuttavasti osallisena ihanassa sekstetissä kolmannen näytöksen lopussa. Vihdoin vakava tunnelma hänen kehotuksessaan Don Juanille viime näytöksessä oli olosuhteiden mukainen ja tuotti osalle jalon, sovinnollisen ilmeen. Leporellon osa ei sopinut Bergholmille, eikä Vuorio, kokematon kun oli näyttämöllä, voinut tyydyttää Ottaviona, mutta edellisen laulun nuhteettomuus ja jälkimäisen kaunis, sulava ääni teki kuitenkin miellyttävän vaikutuksen. -- Hrimalylle tuli erityinen kiitos hänen työstään, joka oli hyvä näyte taiteellisesta kyvystä ja väsymättömästä tarmosta.

Eräs sairaustapaus häiritsi näytäntöjen tasaista menoa. Yksi näytäntö jäi kokonaan antamatta, 7/4 esitettiin kohtauksia Don Juanista ja Taikahuilusta sekä Jeannetten häät ja vasta 10/4 ja 14/4 meni taas Don Juan, välissä 12/4, Hrimalyn hyväksi, Juutalaistyttö. Tämän näytännön lopussa ansiokas orkesterinjohtaja tuli huomattavan kunnianosotuksen esineeksi. Hänelle annettiin kukkakimppuja (yksi johtokunnalta), kaksi laakeriseppelettä (toinen orkesterin jäseniltä) ja kultasormus (oopperan taiteilijoilta). -- Nämä näytännöt olivat viimeiset pääsiäisen edellä.

Tähän pistämme otteen eräästä Emilie Bergbomin kirjeestä nti Elfvingille (24/4):

-- "Hupaista oli että puheosasto erosi Turusta niinkuin tapahtui; taloudellinen tulos tosin ei ollut loistava, mutta parempaa ei voisi missään odottaa näinä vaikeina aikoina. Kumminkin voidaan tästä lähtien Turku aina ottaa lukuun. -- Olemme puolestamme tyytyväiset, ja sinun ansiosi on että teatteri tuli Turkuun. -- Toukokuun keskivaiheilla Kaarlon täytyy matkustaa Poriin sopimaan palkkaehdoista; luultavaa on että moni tulee sanomaan: 'minä eroan', sillä mahdotonta on antaa palkkavaatimusten nousta kuinka korkealle tahansa. Velat kasvavat ja meidän täytyy entistä enemmän sovittaa suu säkkiä myöten. Totta kyllä voidaan sanoa, että ooppera nielee enemmän kuin puheosasto, mutta muistettava on jälkimäisen suuri kannatus; mutta ovathan puhenäyttämönkin menot suuremmat kuin sen tulot. -- Hyvin ikävä oli Törmäsen eroaminen, hän on melkein korvaamaton -- niin näppärä ja hyvä hän on suomentajana. Näyttämöllä hänen sijansa on helposti täytetty, mutta kuinka vaikea on saada hyviä käännöksiä, sitä et arvaakaan. -- Sanomista olet nähnyt, että Hrimaly on mennyt ruotsalaisten puolelle! Samalla aikaa kun hän neuvotteli heidän kanssaan, hän vakuutti että hän ei mitenkään voisi menetellä niin! 'Ainoastaan jos hän olisi saksalainen taikka juutalainen', se voisi tulla kysymykseen. -- Annan hänen suurelle kyvylleen täyden tunnustukseni, mutta kumminkaan en tule kaipaamaan häntä, sillä koko kevätkauden hän on ollut ikävänlainen. Vahinko että Vilho on niin kivuloinen ja saamaton; mitä luonteeseen tulee on hän kumminkin jalompi ja parempi kuin useimmat muut. Vaikka hän on niin monta vuotta ollut johtajana ja usein ollut pakotettu yksin päättämään asioista, ei hän sittenkään ole tullut sille tyrannimaiselle ja itsevaltiaalle kannalle, jolle niin helposti asettuu täällä teatterissa. Vilhon hyvät puolet pistävät silmään kun vertaa häntä toisiin ja erikoisesti on ollut niin laita verratessa häntä Hrimalyyn. -- Ikävä että kaikki taas on lykätty viime hetkeen; 29/4 on kokous, jossa päätetään tulevaisuudesta. Kaarlo tahtoo kovin matkustaa ulkomaille ensi vuonna ja siinä tapauksessa ei kaikki voi olla niin järjestettyä kuin nyt." --

Pääsiäisen jälkeen alettiin 22/4 Juutalaistytöllä, jossa Lydia Lagus ja Navrátil herättivät yhä lämpimämpää myötätuntoisuutta. Sairaustapauksen takia esitettiin 26/4 Martha; mutta 28/4 ja 30/4 sekä 2/5 jälleen Don Juan. Keskimäinen näistä näytännöistä annettiin Bruno Holmin hyväksi; huone oli hyvä, ja tyytyväinen yleisö ilmaisi runsain määrin suosiotaan laulajalle. Jopa ojennettiin hänelle ensimäinen laakeriseppelekin. Juutalaistyttö seurasi 5/5, ja 10/5 annettiin Lydia Laguksen hyväksi näytöksiä (2, 3, 4) samasta oopperasta sekä yksi näytös (2) Noita-ampujasta. Yleisö oli lukuisa, ja "nti Lagus, joka Rachelina sekä Agathana oli oikein haltioissaan ja sai kuulijat innostumaan, huudettiin esiin lukemattomia kertoja sekä sai vastaanottaa laakeriseppeleen ja kukkavihkoja. Yhdessä näistä oli rahalahja -- vähän lisää matkakassaan sitä ulkomaanretkeä varten, jolle laulajatar piakkoin aikoo lähteä" (U. S.). --

Ida Basilier, joka näinä viikkoina oopperanäytäntöjen lomissa oli antanut jäähyväiskonsertteja eri kaupungeissa, oli jälleen saapunut Helsinkiin. Täällä hän 12/5 ensi kerran kuulutettiin avioliittoon kunink. valtuusmiehen, toimittaja Johan Magelsenin kanssa Kristianiasta ja samana päivänä hän vielä kerran esiintyi Margaretana Faustissa, joka silloin esitettiin 43:nnen kerran (28:nnen kerran nti Basilierin kanssa) -- mikä näytäntöluku on korkeampi kuin mitä ainoakaan ooppera taikka puhedraama meillä oli kolmessa vuodessa saavuttanut. Huomattava näytäntö oli myöskin 14/5, jolloin annettiin kohtauksia Faustista, Noita-ampujasta ja Juutalaistytöstä, ja Navrátil (niin silloin luultiin!) lauloi viimeisen kerran suomalaisella näyttämöllä. Yleisön hyvästijättö etevälle taiteilijalle, jonka esityksessä aina oli havaittu "totuutta ja eloa" ja joka täysin määrin oli ansainnut oopperamme ystävien kiitollisuutta, oli varsin sydämellinen. Näytännön lopussa hän kymmenkunta kertaa huudettiin esiin ja orkesterin toitottaessa hänelle ojennettiin laakeriseppele, jonka sinivalkoisissa nauhoissa oli kirjoitus: _Josef Navrátilille kunnioituksella ja kaipauksella Suomalaisen oopperan ystäviltä 14/5 1878_ sekä luettelo niistä 15:stä osasta, jotka hän täällä oli esittänyt: _Manrico, Edgardo, Stradella, Ernani, Faust, Florestan, Raoul, Lyonel, Robert, Almaviva, Tamino, Max, Arthur, Elvino, Eleazar_. Samalla hänelle annettiin muistoksi kaunis albumi, jossa oli Suomalaisen teatterin jäsenten ja lähimpien ystävien muotokuvia sekä valokuvia Helsingin kaupungista. Näytännön jälkeen kokoontuivat teatterin lähimmät näyttämölle, missä A. Almberg lämpimin sanoin esitti vieraan maljan, vieraan, jota ei enää vieraana pidetty, sillä hän oli oppinut ymmärtämään meidän harrastuksiamme ja oli niiden hyväksi uhrannut parhaat voimansa -- ei palkan edestä, vaan hengenheimolaisena ja ystävänä. --

Vaikka kevätkausi läheni loppuansa, oli uusi ooppera valmistuksen alaisena, nimittäin Donizettin _Don Pasquale_. Kun Don Juan (niinkuin luultiin!) oli annettu viimeisen kerran 19/5, oli tämän sävelteoksen ensi ilta 22/5 ja esiintyivät siinä: Ida Basilier -- Norina, Pesonen -- Don Pasquale, Holm -- Malatesta ja Himberg -- Ernesto. Näytäntö sujui oivallisesti, tunnelman ollessa eloisa ja riemuisa. "Ida Basilier oli mitä parhain Norina, hienon kujeikas ja vilkas näyttelemisessään ja säteilevän helmeilevä laulussaan. Holm esitti tohtorin osan con amore ja loisteli italialaisessa laulutaituruudessa. Pesosen tyven naurettavaisuus ansaitsi tunnustusta ja Himbergin kaunis ääni vaikutti miellyttävästi." -- Don Pasquale meni sitte kolme kertaa peräkkäin, 24, 26 ja 28 p., mutta 30/5 tuli lukuisista pyynnöistä kaikkein viimeinen Don Juan-näytäntö.

Don Pasquale oli Morgonbladetin arvostelijan (Alpha) mukaan -- kiitos olkoon Ida Basilierin mestarillisen esityksen -- asetettava täydellisimmän rinnalle mitä lauluosasto oli aikaansaanut. Nti Basilierin Norina oli samanlaatuinen ja yhtä viehättävä kuin hänen Rosinansa Sevillan Parranajajassa ja Mariensa Rykmentin tyttäressä. Kaikki nämä roolit olivat hänen luontonsa mukaisia ja taiteellisesti harvinaisen täydellisiä niin näyttelemiseen kuin lauluun katsoen. -- Samana päivänä 31/5 kun oopperaa tähän tapaan arvosteltiin, esitettiin se viimeisen kerran, ja Ida Basilier lausui tai oikeammin lauloi silloin jäähyväisensä yleisölle. Vaikka syystä toivottiin ettei tämä ilta ylipäätään olisi viimeinen, jona häntä kuultaisiin, laulajatarta, joka laulunsa mahdilla oli niin syvästi tunkenut kansalaistensa sydämiin, oli se sittenkin viimeinen, jona Ida Basilier esiintyi ulkonaisestikin suomalaisena taiteilijana, sillä ei täyttä kahta viikkoa myöhemmin (12/6) hän vietti häänsä norjalaisen sulhasensa kanssa. Ei siis ihme että oopperan ystävät avasivat sydämensä muuttoon valmistautuvalle "laululinnulle", joka heleällä äänellään oli saanut suomalaisen lyyrillisen näyttämön syntymään ja sitten lähes kymmenkunta vuotta uskollisesti sitä tukenut. Kun itse ooppera lämpimien suosionosotusten säestämänä oli sujunut loppuunsa, alkoi varsinainen kunnioituksenmyrsky. Kun näyttämö oli peitetty kukkakimpuilla, Kaarlo Bergbom soittokunnan toitottaessa astui esiin ja antoi laulajattarelle laakeriseppeleen sinivalkoisine nauhoineen, joihin oli painettu sanat: _Ida Basilier 1870-78. Jeannette, Agatha, Leonora, Rosina, Martha, Marie, Margareta, Leonora, Violetta, Valentine, Isabella, Yön kuningatar, Zerlina, Norina_ --

_Anna luoja, suo Jumala, Anna onni ollaksesi, Hyvin ain' eleäksesi_.

Sen jälkeen Richard Faltin ojensi laulajattarelle suuren kukkavihkon säveltaiteilijain puolesta sekä T. Hahl, A. Hagman ja E. G. Palmén suuren, kauniin, Hjalmar Munsterhjelmin maalaaman suomalaisen maisemataulun, joka kunnialahja oli ostettu oopperan ystävien kesken kerätyillä rahoilla uuden kodin koristukseksi. -- Kun yleisö oli poistunut, oopperan jäsenet ja läheiset vielä kokoontuivat näyttämölle maljojen ääreen. Siinä Palmén esitti "meidän Idan" ja Hagman Norjan, hänen uuden kotimaansa, maljan.

* * * * *

Näyttämöllinen vuosi oli siis jälleen kulunut umpeen -- eikä oopperasesonki suinkaan ollut vähimmän loistavia, vaikka se ja koko suomalainen teatteriyritys vuotta ennen, tulevaisuutena ollen, oli näyttänyt niin toivottomalta. Ettei vuosi mitenkään olisi voinut tulla taloudellisestikin loistavaksi, riippui ajan laadusta ylipäätään. Ajat olivat näet huonot, jopa "kovat", Venäjän ja Englannin välisen sodan uhka ja pelko oli yleinen ja niin suuri, että se tuntuvasti vaikutti yleisön elämäntapoihin, varsinkin kun taloudellinen ahdinkokin kaikkialla oli huomattavissa.

Vuoden tilinpäätöksestä annettakoon seuraavat tiedot:

Tulojen puolella on merkittynä: valtioapu 24,000, oopperanäytännöistä 79,413:71, konserteista 889:46 ja puhenäytännöistä 50,305:53, se on yhteensä 154,608:70 markkaa; menojen puolella taasen oopperaosaston palkat ja palkkiot 103,459:39, puheosaston 35,651:98, oopperan kustannukset 56,275:98, puheosaston kustannukset 32,177:35, se on yhteensä 227,564:70 markkaa. Erotus menojen ja tulojen välillä teki siis 72,956, ja kun siitä lasketaan kannatus (35,700), josta tuskin kaikki saatiin sisään, voimme laskea tappion olleen läheltä 40,000 markkaa.

Aikoja ennen kun tilinpäätös tuli tunnetuksi, oli luonnollisesti sisäänjätetty anomus valtioavusta, sillä 14 p. heinäk. 1874 ja 13 p. kesäk. 1877 myönnettyjen apurahojen aika oli umpeen kuluva 1878 vuoden mukana. Tällä kertaa pyydettiin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi 35,000 markkaa vuodelta, se on yhtä paljo kuin Ruotsalainen teatteri oli viime vuosina saanut [12,000 orkesteria ja 12,000 näyttämöä varten sekä 3,000 keisarillisesta aitiosta ja 8,000 mk kenraalikuvernöörin määräyksen mukaan käytettäväksi]. Vastaus anomukseen on päivätty 10 p. heinäk. 1878 ja sisältää, että valtioapua myönnettiin kummallekin teatterille 24,000 markkaa vuodessa, jonka lisäksi tuli 8,000 markkaa kenraalikuvernöörin määräyksen mukaan käytettäväksi _tasan_ molempien näyttämöjen hyväksi. Tämä osottaa hallituksen vihdoinkin tulleen sille kannalle, että se tahtoi jakaa samalla mitalla kummankin kieliselle teatterille ja lienee se pidettävä rauenneen fusioonipuuhan tuloksena.