Part 24

-- -- Arvostelija katsoo miellyttäväksi velvollisuudekseen tunnustaa melkoisen edistyksen, joka on huomattavana hra Bergholmin Mefiston ja Bertramin välillä. "Totta on että laulajan luonteenlaatu ei oikein sovellu draamallisen todenperäisesti esittämään näitä pahan perusjohteen ruumistuksia, jotka runoilijat ovat katsoneet hyväksi ajatella puoleksi filosoofisesti, puoleksi satumaisesti; mutta laulaja voi lohduttaa itseään sillä että harvalla näyttämöllä maailmassa on taiteilijoita, jotka täysin kykenevät esittämään näitä pirunrooleja. Kaikissa tapauksissa kuulee jälkimäisessä osassa harvoin sitä laulun jouduttamista, joka Faustissa ja joissakuissa muissakin oopperoissa häiritsee hra Bergholmin esitystä, ja muutamissa kohdin (esim. buffaduetin ja kohtauksen Alisan kanssa 3:ssa näytöksessä) hän laulaa ansiokkaasti. Onnellisin hetki on laulajalla kuitenkin (saman näytöksen 2:ssa kuvaelmassa) herättämiskohtauksessa luostarin ristikäytävässä. Hra Bergholmin miehekäs ääni pääsee siinä oikein esiintymään ja ilmaisee koko heleän raikkautensa -- joka muuten tapahtuu yhteislaulu-kohdissakin."

"Raimbaultin osassa eräs nuori tenorilaulaja, hra Vuorio, astui ensi kerran näyttämölle. Ääni on vastaiseksi vähän harjotettu, mutta sillä on viehättävä heleys ja voima. Ballaadi 1:ssä näytöksessä näytti käyvän hänen voimiensa yli, mutta siinä kättentaputuspuuskassa, jolla yleisö palkitsi 3:n näytöksen buffaduetin, oli hra Vuoriolla runsas osa. Laulajan miellyttävä ääni ja näyttämölle soveltuva ulkonäkö näyttävät kehottavan jatkamaan opintoja."

"Erityisen kiitoksen ansaitsee aseairueitten kauniisti laulettu kvartetti 2:n näytöksen finaalissa sekä 'helvetinvalssi' ja suuri kirkkokööri viime näytöksen lopussa. Pääansio tästä tulee luonnollisesti hra Hrimalylle, oopperan kapellimestarille, ja se todistaa uudestaan kuinka kelvollinen hän on edesvastuulliseen virkaansa ja kuinka hartaasti hän tekee työtä tyydyttääkseen mitä häneltä toivotaan." -- --

Viimeisissä näytännöissä esitettiin neljä eri oopperaa tunnetusta ohjelmistosta. Rykmentin tytär annettiin 21/5 ja 23/5, Ida Basilier nimiroolissa ja Passinen Toniona; Taikahuilu 25/5 (Bergholmin hyväksi), 27/5 ja 30/5 Ida Basilier Yön kuningattarena ja Lydia Lagus Paminana; Ernani 29/5 ja Sevillan Parranajaja 1/6. Tämä viimeinen näytäntö oli samalla Ida Basilierin hyvästijättö-ilta, ja ihastuttava Rosina oli senkin tähden muitten edellä innostuneitten suosionosotusten, esiinhuutojen ja kukkatervehdysten esineenä. Lopuksi täytyi Bergbominkin tulla näkyviin. Kumminkaan laulajatar ei ainiaaksi eronnut oopperastamme -- hän oli luvannut vieläkin palata.

* * * * *

Täydentääksemme kertomustamme teatterin toimesta tänä kevätkautena on lopuksi huomio käännettävä puheosastoon, joka huhtikuun loppupuolella ja toukokuulla näytteli Pietarissa. Ensiksi Vilho samoinkuin edellisenä vuonna vuokrasi kauppapalvelijain klubin tilavan huoneuston, ja näytännöt alkoivat 22/4 Sirkan esittämisellä. Alku oli lupaava, m.m. siihenkin nähden että suuri, vapaamielinen venäläinen sanomalehti Golos oli sopinut suomalaisiin oloihin hyvin perehtyneen kirjailijan W. G(olovinin) kanssa, että tämä lehdessä arvostelisi suomalaisia näytäntöjä. Ensi illasta Golovin kirjoittikin seuraavaan suopeaan tapaan:

-- -- "Suomalaisten taiteilijain esitys oli yhteisnäyttelemisen puolesta erinomainen ja herätti paikottain äänekkäitä suosionosotuksia. Varsinkin miellyttivät rva Aspegren (Sirkka) ja nti Savolainen (eukko Fadet) sekä näyttelijöistä hra Törmänen yksinkertaisena, mutta hyväntahtoisena ja iloisena Didierinä. Hra Törmänen ei ole ainoastaan lahjakas näyttelijä, vaan myöskin oiva erinäisten näytelmien suomentaja. -- Hra Leinokin oli sangen onnistunut Fadetten rakastajana (Landrin). Seurueen primo amorosona on hän vallan paikallaan -- kaunis ulkonäöltään ja täsmällinen näyttelemisessään. -- Semmoisen vaikutuksen meihin teki ensimäinen pintapuolinen tutustuminen Suomalaiseen teatteriin. Aikomus on antaa 8 näytäntöä, joihin saadaan tilata pilettejä. Huone oli kukkuroillaan: yli 300 katsojaa -- kunnioitettava luku ensi illaksi. Väliaikoina kuultiin miltei yksinomaan suomea puhuttavan. Koristukset ja puvut sangen tyydyttävät pienelle teatterille".[98]

Samassa lehdessä kerrottiin, että Suomalainen oopperakin oli tulossa Pietariin. Huhu oli luultavasti saanut alkunsa siitä että Ida Basilier näinä päivinä saapui sinne. Laulajattaremme antoi 24/4 hovilaulajain-kappelin salongissa konsertin, josta sanomien arvostelut olivat hyvin kiittäviä. Aikakauskirjassa Russkoje Obosrenie esim. sanottiin, että "suomalaisen oopperan primadonna olisi koristus mille eurooppalaiselle oopperalle tahansa" ja että "hänen tuskin kuuluva pianissimonsa muistutti Kristina Nilssonia". Toiset laulajaiset olivat suomalaisessa P. Marian kirkossa -- seurakunnan turvattomien lasten hyväksi -- ja niissä esiintyi avustajana nti Anna Forstén Viipurista. Paitse näissä konserteissa lauloi taiteilijatar myöskin Suomalaisen teatterin näytännössä 29/4 Jeannetten häissä. Eräässä kirjeessä Morgonbladetiin sanotaan, että yleisössä nähtiin "ylhäisempienkin piirien" edustajia sekä venäläisiä, että laulajatar harvinaisen heleällä ja loistavalla äänellään ja huolellisella näyttelemisellään herätti kuulijoissa erinomaista huomiota ja kiitollista ihailua ja että hänelle innokkaitten suosionosotusten keskellä Pietarin suomalaisen naisyhdistyksen puolesta ojennettiin jättiläiskukkakimppu, joka kultaisen nauhakirjoituksen mukaan oli omistettu "Suomen ilolinnulle". Paitse laulukappaletta kuului ohjelmaan Lea ja Toinen tai toinen naimaan. Edellisessä teki nti Avellan mitä kauniimman debyytin täkäläisellä suomalaisella näyttämöllä, ja me kuulimme erään kolme vuosikymmentä keisarillisessa teatterissa toimineen etevän näyttelijän, joka, vaikkei hän osaa suomenkieltä, oli näytännössä läsnä, antavan sen mairittelevan lausunnon nti Avellanista, "että hän etevällä plastiikallaan ja viehättävällä lausumisellaan on edistyvä pitkälle". Mutta myöskin muut tämän illan esiintyjät, Pesonen Jeannetten häissä, Vilho, Lundahl, Leino y.m. toisissa näytelmissä saivat ansaittua tunnustusta. -- Vilho kirjoittikin (30/4) samasta illasta: "Näytäntö oli sangen onnistunut. Yleisö aivan mieltynyt, eikä ainoastaan Jeannetten häihin." --

Samana päivänä kun Ida Basilier antoi kirkkokonsertin, oli Aksel ja Walborg näytelty. Siitä kirjoittaa W. Golovin Russkoje Obosreniessä:

-- "Suomalaiselle seurueelle on annettava oikeudenmukainen tunnustus. Murhenäytelmä esitettiin ylipäätään varsin hyvin. Erittäin ihastuttivat meitä hrat Böök ja Lundahl Akselina ja Wilhelmina sekä rva Aspegren vaaleaverisen Walborgin roolissa. Vehkeilevänä munkkina menestyi Vilho sangen hyvin. Sankari, sankaritar ja munkki kuolevat aika tehoisasti näyttämöllä. Hra Leino oli täysin tyydyttävä arkkipiispana, ja hra Törmänen huvitti yleisöä yövahdin vähäpätöisessä osassa." --[99]

Toukokuun 2 p. annettiin Oma Toivoni sekä 5 p. Lääkäri vastoin tahtoansa ja Mustalainen. -- "Tulot kahdesta ensimäisestä näytännöstä olivat 600 ruplaa yhteensä, Jeannette-illasta vähän yli 500 r., mutta kahdesta viimeisestä vain vähän päälle 300 yhteensä." Näin kirjoitti Vilho (9/5), lisäten että päiväkustannukset nousivat 150 à 160 ja päivärahat (lisämaksu näyttelijöille Pietarin aikana) viikolta 133 ruplaan. Seuraus oli että tulot eivät riittäneet palkkoihin, varsinkin kun kurssi oli perin alhainen, ja hän pyysi 450 r. puolikuunpalkkoja varten. Tästä näkyy että alkukin kääntyi huonoksi, ja yhä surkeammiksi Vilho paran kirjeet muuttuivat toukokuun jatkuessa. -- Seuraavat kolme näytäntöä kauppapalvelijain klubin huoneustossa -- Enon rahat (9/5); Viuluniekka (12/5); Orposisarukset ja Riita-asia (17/5) -- eivät tuottaneet paljo muuta kuin päiväkustannukset. -- "Tähän saakka 381 ruplan tappio", Vilho ilmoitti, ollen niin alakuloinen että jätti kokonaan kertomatta, että hän oli saanut laakeriseppeleen ja sen lisäksi "arvokkaan lahjan"; sitä vastoin hän mainitsi että näyttämö oli liian ahdas Maria Tudorille sekä että Björnsonin Konkurssi kyllä oli valmis, mutta nimi oli hänestä kovin "kamala". Hän oli toivonut saavansa vuokrata Mikaelinteatterin huokeasta hinnasta ja siten ansaita enemmän, mutta toivo petti, kun teatteria oli alettu korjata. -- Sitte Vilho vuokrasi Buffateatterin, mutta kun oli etukäteen maksettava 200 rupl. eikä sitä voitu tehdä ennen kun rahoja tuli Helsingistä, ei 17/5 ja 28/5 välillä näytelty kertaakaan. "Théâtre Bouffessa", joka kaikkine päiväkustannuksineen maksoi 300 rupl. illalta ("siis se on kuitenkin halvempi kuin ennen muinoin kiviteatteri Helsingissä!" Vilho huomauttaa), annettiin kolme näytäntöä: 28/5 Lea, Natalia ja Nadeschda ja Mustalainen; 29/5 Remusen kotiripitykset, Lääkäri vastoin tahtoansa ja Suuria vieraita; sekä 3/6 Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Yökausi Lahdella, Kihlaus ja Laululintunen. -- Viimeistä näytäntöä varten Lydia Lagus oli tullut Pietariin ja aikomus oli ollut antaa Lemmenjuomakin, mutta kun erehdyksestä nuotit oli lähetetty Helsinkiin, oli tyytyminen yhteen ainoaan laulunäytelmään. Nti Lagusta tervehdittiin kyllä myrskyisesti; mutta silti eivät viimeiset näytännöt suurestikaan parantaneet asemaa. Vilho ilmoitti 2/6 vaillingin nousevan 2,088 ruplaan, johon tuli "niinkuin voita leivälle" kesäkuun palkat! Tosin oli suomalaisten kesken Pietarissa pantu toimeen jonkunlainen "subskriptsiooni" eli avunkeräys, mutta mitä se tuottaisikaan, oli varma että suurin osa tuota summaa oli lähetettävä Helsingistä. Vilho, joka nimellisesti vastasi kaikista veloista ja sitoumuksista, kärsi tietysti sanomattomasti. "Mitä tulee tehdä?" hän kirjoittaa. "Luotanko subskriptsiooniin? Odotanko apua köyhästä Suomesta? -- Surkeus, surkeus. En kehtaa, enkä voi voivotella niinkuin pitäisi, mutta meidän naisemme sen sijaan itkevät joka kerta kun ovat puheillani. -- Sinun huomattavaksesi tahdon mainita, että _kaikki_ minun toverini tässä kurjuuden tilassa ylipäänsä ovat käyttäytyneet hyvin kärsivällisesti, miltei jalosti." -- Kun Helsingistä oli saatu 1,600 rupl. seurue 5/6 lähti kotimaahan, jossa työ jälleen oli alkava heinäkuun alussa Kuopiossa. Vilhon täytyi vielä jäädä muutamaksi päiväksi, siksi kun velat oli suoritettu.

Ennen kun eroamme siitä surkeasta episoodista, jonka tämä Pietarinmatka muodostaa teatterin historiassa, on mainittava yksi Vilhon kirje (22/5), joka vähemmän koskee hetken murheita kuin kirjoittajan käsitystä teatterioloista yleensä ja joka päättyy siihen, että hän ilmoittaa ehdottomasti -- luopuvansa. Niistä syistä, jotka hän luettelee, on oikeastaan tärkein se, josta hän ennenkin oli valittanut, että useat seurueen jäsenet olivat unohtaneet tehtävänsä kansallisen merkityksen ja tahtoivat vain olla "artisteja"; toisista on yleiseltä kannalta huomattavimpana pidettävä ilmeinen kateus tai katkeruus oopperaa kohtaan. Vilhosta on ooppera verrattava madame Pompadouriin, puheosasto Narcisse Rameauhon(!), ja sama käsitys tulee kerran ilmi eräässä Kallion kirjeessä, jossa sanotaan oopperan syövän mitä draamallinen osasto ansaitsee. Tositeossa ei ole lainkaan oudoksuttava että seurueessa, joka vuosi vuodelta kierteli ympäri maata kaupungista kaupunkiin, heräsi jonkunlainen kateus pääkaupungissa loistelevaa oopperaa kohtaan, semminkin kun yleisön suosio jakaantui epätasaisesti, eivätkä laulutaiteilijatkaan tainneet olla näyttämättä, että he pitivät itseään yliluokkalaisina verrattuina näyttelijöihin. Tämä asianlaita oli varmaan omansa kypsyttämään Bergbom-sisaruksien ajatusta, jonka yhä useammin alamme kohdata varsinkin Emilien kirjeissä, että näet oopperan ylläpitäminen ajan pitkään oli mahdoton. -- Mitä tulee Vilhon luopumisaikeeseen, niin ei siitä kirjeissä sen enempää puhuta. Luultavasti Kaarlo ystävällisellä kirjeellä rauhotti hänet.

Kertomalla Suomalaisen teatterin näyttämöllisen toimen vaiheet kevätkaudella 1877 emme läheskään ole tyhjentäneet ainettamme. On näet nyt luotava katsaus niihin seikkoihin, joihin jo ylempänä vuodenvaihteella lyhyesti viittasimme.

Johdannoksi otamme pari kohtaa Emilie Bergbomin kirjeestä nti Elfvingille (13/2). Paheksittuaan että ystävä on niin kauvan saanut odottaa kuulumisia häneltä, kirjoittaja jatkaa:

-- -- "Mutta miksi vaivaisinkaan sinua, osaaottavainen Bettyseni, kuulumattomilla huolillamme ja kärsimyksillämme. Olomme ovat sietämättömän vaikeat; ei voi enää selvästi ajatellakaan ja ymmärräthän kuinka tuhoisasti se vaikuttaa työvoimaan ja -kykyyn. Aina näyttelystä saakka (se on siitä kun matkustajaliike lakkasi) on meillä ollut kurjan kurjaa. Dagbladin y.m. alituinen toitotus Emmy Achtén liiottelusta on vähitellen tunkeunut yleisöön ja seuraus on että olemme näytelleet tyhjille huoneille.[100] Et voi käsittää kuinka lohdutonta tavasta on ollut; tulot eivät ole aina riittäneet päiväkustannuksiinkaan. Tämän sanon sinulle -- älä anna muitten mitään tietää huolistamme. -- Hugenotit ovat nyt jälleen elähyttäneet laimenevaa mielenkiintoa, mutta Navrátil (joka koko talven on ollut heikonlainen) ei jaksa laulaa rasittavaa osaansa useammin kuin joka 6 tai 8 päivä emmekä sentähden voi esittää oopperaa niin usein kuin pitäisi ja saada sitä loppuun näytellyksi ennen Achtéiden lähtöä. Ensi tiistaina he esiintyvät viime kerran; minä päivänä taasen Ida tulee, en taida tarkalleen sanoa, toivon kuitenkin tässä kuussa. -- Koska luullakseni pieni yleiskatsaus asemaamme huvittaa sinua, tahdon mahdollisuuden mukaan selittää asiamme. Syksyn ja etenkin jouluajan tyhjät huoneet saivat meidät päättämään, että ooppera oli lakkautettava 1 p. kesäk., mutta koska emme luulleet tekevämme oikein, jos toimeenpanisimme päätöksemme ilmoittamatta sitä puolueelle, kutsuimme erinäisiä henkilöitä neuvotteluun ja esitimme heille surkean asemamme. Useimmat eivät tahtoneet kuulla puhuttavankaan oopperan kuolemasta, vaan vaativat että ryhdyttäisiin suurempiin ponnistuksiin. Sen johdosta ja myöskin korkeammalta paikalta annettujen pienten viittausten vuoksi päätettiin, että teatterin tulisi anoa korotettua valtioapua ja sen ohella anomuksessa huomauttaa kuinka paljo huokeammaksi ja paremmaksi kaikki tulisi, jos molemmat teatterit näyttelisivät suuressa teatterissa, niin että siellä ylläpidettäisiin suomalainen ooppera ja ruotsalainen puhenäyttämö. Nyt tästä paraikaa neuvotellaan; hallitus ei ole meille vastahakoinen, mutta Ruotsalaisen teatterin johtokunta näyttää keksivän kaikellaisia verukkeita asian estämiseksi, toisen toista viekkaamman. Arvatakseni juttu päättyy niinkuin viime kesänä, kun oli kysymys yhteisestä juhlanäytännöstä -- me saamme kärsiä lukemattomia ikävyyksiä ja loukkauksia, ja lopuksi tulos on kuitenkin -- ei mitään. Vaikea on tietysti se hetki oleva kun ooppera kuolee, mutta kumminkin odotan sitä jollakin tyytyväisyydellä, sillä nykyinen asema on ollut kauhea. Muista, oma Bettyseni, että minä puhun tähän tapaan ainoastaan sinulle -- eihän minun sovi muita kohtaan olla näin avonainen. -- -- Kiitos, rakas ystäväni, kukkalähetyksistäsi;[101] ne ovat aina tervetulleita. Mitä viuhkoihin tulee, pelkään niiden olevan liian yksinkertaisia. Et voi uskoa kuinka hyvältä tavasta tuntuu, että ainakin sinä ystävyydessä olet mukana puuhissamme -- kaikki ovat ystäviä kun asiat menee hyvin, harvat auttavat kun käy huonosti." -- --

Helmikuun alussa tiesivät sanomat Suomalaisen teatterin johtokunnan kääntyneen hallituksen puoleen, anoen että tälle laitokselle (joka tähän asti oli saanut 16,000 mk vuotuista valtioapua -- puolet orkesteria, puolet puheosastoa varten -- samalla kun ruotsalainen teatteri oli saanut kaikkiaan 32,000 mk vuodessa) yleisistä varoista myönnettäisiin vuotuisena lisäapuna 16,000 mk, että tämä lisäys luettaisiin näytäntökausilta 1875-76, 1876-77 ja 1877-78 sekä että siis edelliseltä ja juoksevalta vuodelta saataisiin ennen saadun lisäksi yhteensä 32,000 mk, joka summa toivottiin saada kohta. Tämä anomus johti siihen, että n.s. _fusiooni- eli molempien teatterien yhieenliittymiskysymys_ tuli päiväjärjestykseen. Aivan uusi ei kysymys ollut, sillä tiedämmehän jo edellisestä että niissä piireissä, jotka ymmärsivät teatterien välillä alkaneen kilpailun turmiollisuuden ja käsittivät kuinka luonnotonta oli että valtio avustuksellaan ylläpiti tätä kilpailua, oli yksityisesti harkittu yhteistoimen mahdollisuutta näyttämöjen välillä; mutta vasta nyt se hallituksen alotteesta tuli vakavien neuvottelujen esineeksi. Senaatissa sanotaan etupäässä senaattorien Molanderin ja V. Haartmanin kannattaneen aatetta, ja lauantaina 17 p. helmik. kokoontui edellisen kutsumuksesta erinäisiä kummankin teatterin kannatusyhdistyksen jäseniä asiaa pohtimaan. Se muoto, jossa yhteenliittyminen tässä ensin ehdotettiin ja jossa ei ainoastaan suomenmieliset vaan myöskin hallituksen jäsenet ja tasapuoliset ylipäätään ajattelivat sitä mahdolliseksi, oli seuraava: suomalainen ooppera ja ruotsalainen puhenäyttämö liittyisivät yhteen niin että kummallakin olisi oma johtajansa (regissöörinsä), joiden yli olisi asetettuna hallituksen määräämä intendentti. Koko talouden hoito, jota valtio kannattaisi melkoisella avulla, olisi yhteinen. Näytännöt annettaisiin Uudessa teatterissa, harjotukset olisivat Arkadiassa, jossa myöskin suomalainen puheosasto -- joka olisi fusioonista kokonaan erillään -- Helsingissä ollessaan saisi näytellä. -- Kaikki Ruotsalaisen teatterin edustajat olivat kuitenkin ehdottomasti fusioonia vastaan, vetäen esiin kaikellaisia käytöllisiä vastuksia, jotka muka estivät sen toteuttamista; mutta jos fusiooni väkisin oli toimeenpantava, niin he katsoivat suotavammaksi, että molemmat puheosastot ryhtyisivät yhteistoimeen -- suomalaisesta oopperasta he eivät tahtoneet mitään tietää. Turhaan osotettiin toiselta taholta, että vastukset olivat voitettavissa ja että suomalaisen puheosaston asettaminen ruotsalaisen rinnalle ei mitenkään vastaisi fusioonin tarkoitusta, sillä saattoihan edellinen, suomalaisen yleisön harvalukuisuuden tähden ainoastaan lyhyet ajat kerrallaan näytellä Helsingissä. Kolmannen fusioonimuodon professori L. Mechelin esitti kokoukseen lähettämässään kirjeessä, jossa hän puolsi yhteenliittymistä, joka käsittäisi molemmat puheosastot ja yhteisen, kumpaakin kieltä käyttävän oopperan. -- Kun tuloksettoman keskustelun lopussa hallituksen puolelta toivottiin, että seikkaperäisen suunnitelman laadinta uskottaisiin yhteisesti asetettavalle toimikunnalle, huomautettiin ruotsalaiselta taholta, että ruotsalainen kannatusyhdistys ei kaivannut fusioonia eikä siis myöskään tahtonut olla osallinen sitä suunniteltaessa. Silloin hallituksen edustajat sanoivat asettavansa toimikunnan, ja maaliskuun 1 p. saatiinkin tietää, että fusiooni-komitean jäseniksi oli kutsuttu Suomalaisen teatterin kannattajista professori O. Donner, tohtori K. F. Ignatius ja ylitarkastaja A. F. Laurell sekä Ruotsalaisen teatterin kannattajista professori L. Mechelin, hovineuvos W. Brummer ja kauppaneuvos N. Kiseleff.

Tämä toimikunta tarvitsi seitsemän(!) viikkoa tehtäväänsä. Sillä aikaa ja ylipäätään koko kevätpuolen vuotta vilisi sanomalehdissä kirjoituksia teatterikysymyksestä, milloin kunkin toimituksen laatimia milloin yksityisten lähettämiä. Jos pidetään edellisiä silmällä, ainoastaan Åbo Underrättelser asettui suoraan fusioonia vastustavalle kannalle; U. Suometar ja Morgonbladet sekä myöskin Östra Finland (Gabr. Lagus) ja Hufvudstadsbladet puolsivat ehdottomasti yhteenliittymistä muodossa: ruotsalainen puheosasto ja suomalainen ooppera, eikä vihdoin Helsingfors Dagbladkaan ollut yhdistymistä vastaan, vaan kannatti, tosin varovaisin sanoin, Mechelinin ensi kokoukselle ehdottamaa muotoa. Mitä toisiin kirjoituksiin tulee, suomen- ja tasamielisten tekemät puhuivat fusioonin puolesta, ruotsinmielisten kirjoittamat taasen vastaan. Mahdotonta ja tarpeetonta on lähemmin selostella tätä "artikkelien" tulvaa; ainoastaan jotkut valaisevimmat ansainnevat huomiotamme.

Perusteellisimpia on kaksi kirjoitusta Morgonbladetissa: "1866 ja 1876. Teatterimme"; (3/2)[102] ja "Kansallinen vai yleismaailmallinen taide?" (23/2). Edellisestä, joka on seitsemän palstaa pitkä, teemme tarkemmin selkoa, vaikka se ei suorastaan koskekaan fusioonikysymystä, vaan Suomalaisen teatterin syntyä ja kehitystä ylipäätään.