Part 23

Lauantaina 10/3 _Ida Basilier_ saapui ja tervehdittiin häntä asemalla ylioppilaslaululla ja eläköönhuudoilla. Edellisenä syksynä laulajatar erottuansa oopperasta oli lähtenyt Ruotsiin ja Norjaan. Tukholmassa hän oli antanut kaksi konserttia, yhdet aamupäivälaulajaiset rva Trebellin ja Konrad Behrensin kanssa sekä kuninkaallisessa oopperassa laulanut kaksi kertaa Rosinana; Kristianiassa hän taasen antoi viisi konserttia ja esiintyi kahdeksan kertaa Rosinana. Jälkimäisessä kaupungissa piti hänen myös esiintyä Faustissa, ja ooppera oli jo ilmoitettu, kun teatteri paloi. Paitse muualla oli laulajatar kotimatkallaan Lyybekissä laulanut kaksi kertaa Rosinan ja yhden kerran Margaretan osan. Kaikkialla ihailtuna ja laakereita niitettyään nti Basilier jälleen tuli ihastuttamaan sitä yleisöä, jolle hän kumminkin oli rakkahin; mutta tällä kertaa tunnelma ei ollut suruton. Kristianiassa nti Basilier näet oli mennyt kihloihin Aftenpostenin toimittajan Johan Magelsenin kanssa, ja uutinen herätti kysymyksen, onko tämä käynti ehkä viimeinen?

Taiteilijatar alotti vierailunsa Margaretana Faustissa, joka meni kolme kertaa peräkkäin (13/3-18/3). Lämpimästi, kättentaputuksilla, kukilla ja esiinhuudoilla, yleisö toivotti suosikkinsa tervetulleeksi. Hänen äänensä soi heleästi ja raikkaasti kuin ennen ja samoin oli esityskin entisellään. Toisessa näytännössä Lydia Lagus ensi kerran lauloi Siebelin osan "raittiisti ja suloisesti". Erittäin hän "tositunteella ja hienolla, taiteellisella vivahduttamisella" esitti romansin neljännestä näytöksestä. Kolmannen näytännön jälkeen lisätään, että "nti Lagus luo runollisen, sulokkaan kuvan Siebelistä; tällä roolilla nuori laulajatar on astunut taiteilijain riviin. Hänen laulunsa, täynnä musikaalista innostusta, osottaa sen ohella hillitsemiskykyä ja yksityiskohtien vivahduttamista, joka hämmästyttää. Näytteleminen on vapaata ja aina harkittua. Hänen esitystään leimaa luonnonraittiin runouden tuoksu, kotiseutujen kanervakukkain lahjottama. Uskallamme toivoa paljon 'laululintuseltamme'."

Muistuttaaksemme että elettiin valtiopäivien aikaa, mainitsemme tässä näytäntöjen välissä eräät pidot, jotka muutamat talonpoikaissäädyn jäsenet toimeenpanivat Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran vuosikokouksen jälkeen 16/3. Ylioppilastalolla vietettyjen pitojen tarkoitus oli ensikädessä kunnioittaa Seuran toimimiehiä, mutta samalla muitakin, jotka olivat työtä tehneet suomenkielen ja kirjallisuuden hyväksi. A. Meurman piti ensimäisen puheen Runebergin, Fredr. Cygnaeuksen, Lönnrotin ja Snellmanin kunniaksi. Edusmies Brusila puhui kamarineuvos Rabbelle, Heikkilä nuoremmille suomenkielisille kirjailijoille, Lukander tri Bergbomille ja Suomalaisen teatterin läsnäoleville jäsenille, Riihimäki isänmaalle ja H. Jaatinen naisille. Erittäin huomautetaan, että useimmat puhujat alkoivat joillakin Runebergin sanoilla -- merkillinen kunnioitus runoilijaa kohtaan, jonka _viimeinen_ kevät oli käsissä, vaikkei kukaan voinut tietää niin olevan laidan. Edelleen pidettiin puheita Yrjö Koskiselle, Uuden Suomettaren toimittajille y.m. Vastauspuheessaan Yrjö Koskinen huomautti siitä erikoisesta merkityksestä korkeamman henkisen viljelyksen edistämiseen nähden, joka talonpoikaissäädyllä maassamme oli, kun se näet oli ymmärtäväisesti ja auliisti ottanut kannattaakseen kansallista kirjallisuutta, kansallista taidetta ja kansallisia oppilaitoksia. Jotain siihen verrattavaa oli tuskin muissa maissa tavattavissa.

Tämä puhe, joka Morgonbladetin kautta tuli ruotsalaisenkin yleisön tietoon, herätti melkoista huomiota. "Finsk Tidskriftissä" luettiin sen johdosta katkeran ivallinen jutelma ja muutkin ruotsalaiset lehdet koskettelivat sitä pahaa sisua ilmaisevalla tavalla; mutta tositeossa on kieltämätöntä että 1870-luvun kansalliset harrastukset koulun, kirjallisuuden ja taiteenkin alalla olisivat olleet turhat, jollei yhteinen kansa olisi suonut sille apua, josta puhuja sitä kiitti. -- Juhlassa vallitsi lämmin, luottavainen henki ja se päättyi vasta aamun koittaessa ollen laatuaan semmoinen, että "sen vertaista meidän maassamme ei ennen ole vietetty" (U. S.).

Ida Basilierin toinen vierailurooli oli Rosina Sevillan Parranajajassa, joka myöskin annettiin kolme kertaa peräkkäin (20/3-25/3). Kiljander oli Figaro, Navrátil Almaviva, Bergholm Bartholo, Hannes Hahl Basilio ja nti Wikström Marcellina. Ihastuttavasta Rosinasta ei ole mitään lisättävää entiseen, ja Navrátil suoriutui musikaalisen taitavasti osasta, joka ei kuitenkaan ollut hänelle sopivimpia. Kiljander näytti kuinka kauniita tuloksia huolelliset opinnot voivat tuottaa, vaikkei hänen äänensä luonnostaan ollut rikkaimpia. Hänen lausuntansa oli taitava ja laulunsa kiitettävä aistin ja draamallisen ilmeen puolesta. Kumminkin olisi voimakkaampi ääni ollut tarpeen. Bergholmille annettiin tunnustus sekä laulusta että humoristisesta näyttelemisestä; ja tyydyttävä oli nti Wikströmkin, ja Hahlin mahtava bassoääni vaikutukseltaan oivallinen. --

Kolmannen näytännön edelläkäyvänä iltana lauluosaston taiteilijat antoivat "erinomaisen onnistuneen" konsertin yliopiston juhlasalissa, joka ahdinkoon asti oli täynnä väkeä. Tietysti Ida Basilier loisti toisia kirkkaammin, mutta mainittava on, että Lydia Lagus silloin ensi kerran lauloi konserttisalissa ja "ihastutti yleisöä erittäinkin romansilla 'Robert Paholaisesta'; äänensä soi raittiin heleänä ja vaikeammatkin kohdat hän esitti sulavalla ja kelpo koulua osottavalla tavalla". Konsertti oli huokeuden puolesta (piletti maksoi 1:50) n.s. kansantajuinen; menestys herätti ajatuksen vastedeskin toimeenpanna samanlaisia ja niitä annettiinkin sitte 2/4 ja 10/5.[96] -- Toinen konsertti, joka myöskin sai alkunsa Suomalaisen oopperan piiristä, oli Bruno Holmin antama, 27/3. Tämä laulaja, joka jo lähes vuosi sitten oli lupautunut oopperan palvelukseen, oli samoin kuin nti Lagus sairauden tähden ollut estettynä esiintymästä; nyt hän ensi kerran astui yleisön eteen ja saavutti täyden menestyksen.

"Hra Holm osotti omistavansa pehmeän, täyteläisen, väriltään miellyttävän ja kehitykseltään etevän äänen. Esitys on huolellinen pienimpiin yksityiskohtiin saakka, melkein sanoisimme sitä siroksi. Teeskentelemätön yksinkertaisuus ja lämpö sekä varma, musikaalinen käsitys tekevät hra Holmin laulun suuressa määrässä sydämelle puhuvaksi. Varsinkin hänen pianonsa on mitä tasaisin ja luontevin, todella ihmeen kaunis. Illan esityksistä päättäen laulaja pitää enimmän romansintapaisista, tunteellisista sävellyksistä. Schubertin laulut ja romansi Tannhäuserista onnistuivat kenties parhaiten ja näyttivät myös enimmän miellyttävän yleisöä." -- --

Tämän yhteydessä mainittakoon, että sanomat tähän aikaan tiesivät kertoa nti Alma Fohströmin päättäneen opintonsa Pietarissa. Hän oli jo siellä julkisesti esiintynyt laulajaisissa ja saavuttanut mitä ehdottomimman tunnustuksen laulunsa hurmaavaisuudesta. Hänessä yhtyi muka Pattin hieno koloratuuri ja Nilssonin sympaattinen vivahduttamiskyky, hän oli kirkas, säteilevä tähti, jolla vain oli valittavana taivas millä halusi loistaa. Uskollisena ennen antamaansa lupaukseen hän ilmoitti Emilie Bergbomille olevansa valmis syksyllä ensi kerran esiintymään näyttämöllä Suomalaisessa oopperassa.

Kilpailu oopperan kanssa oli ymmärrettävästi epäedullinen puheosastolle, sillä korvia hivelevä laulu houkutteli aina useampia teatteriin kuin vakava puhedraama. Sentähden sen Helsingissä oloa ei ulotettukaan kauvemmas kuin 18 p:ään huhtik. Loppuajan ohjelmat olivat Narcisse Rameau, joka annettiin 23/3 sekä 4/4 ja 5/4. Marianne 2/4, Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Mustalainen ja Riita-asia 8/4, Pekka Patelin ja Jeannetten häät 114 -- Ida Basilier Jeannettena -- ja viimeksi _Daniel Hjort_ 16/4 ja 18/4. Helsingistä seurue matkusti Pietariin.

Kirjeessä nti Elfvingille Emilie Bergbom lausuu: "Hupaista oli puheosaston täällä ollessa; se on edistynyt suuresti ja toisella kerralla Daniel Hjort meni oikein hyvin. Ensi kerralla oli yhteisnäyttö vähän niin ja näin ja henkilöt hieman kotiutumattomia, mutta toisena iltana oli aivan toisin. Voithan luulla arvosteluani puolueelliseksi, mutta näytelmän hyvää menestystä todistaa se, että Dagblad ei repinyt alas sitä, vaikka se kuuluu aikoneen niin tehdä." --

Pari viikkoa puheosaston lähdettyä Morgonbladet (n:ris 99 ja 107) julkaisi yleiskatsauksen sen esityksiin, josta saadaan tietää millä kannalla se nykyään oli:

Arvostelija tunnustaa edistyksen todistavan, kuinka ahkerasti oli tehty työtä; että silti puutteita huomattiin on ymmärrettävää -- onhan näyttämötaide korkeimpia ja vaikeimpia. Ylipäätään oli ohjelmisto hyvä, ei mitään ala-arvoista. Schiller, Molière, Kivi, Wecksell edustivat parhainta, mutta Erckman-Chatrianinkin nerokas sielunkuvaus Puolan juutalainen oli luettava loistonumeroihin. Parhaiten onnistui seurue edelleenkin porvarillisissa ja kansankuvauksissa: semmoiset kappaleet kuin Nummisuutarit, Kihlaus, Puolan juutalainen ja Mariannekin tekivät ehyen, miellyttävän vaikutuksen. Näytelmiä valitessa olisi ehkä enemmän silmällä pidettävä hyvän yhteisnäyttelemisen mahdollisuutta kuin loistoroolin hankkimista jollekin seurueen paremmista kyvyistä -- niinkuin nähtävästi joskus on tapahtunut. Pahinta oli että alkuperäisiä kappaleita ei ollut ilmaantunut. Mitä se merkitsee että esitettävänä oli kotimainen alkuteos, näki Nummisuutarien menestyksestä. Se voitiin antaa useimmin ja se herätti suurinta mielenkiintoa -- todistus suomalaisen teatteriyleisön turmeltumattomasta aistista. -- Että teatterikoulu olisi tarpeen, sen huomaa siitä että monen näyttelijän lausunta on epätyydyttävä ja että itse puhe-elimet usealla näyttävät kaipaavan harjottelua.

Tehtyään nämä yleiset muistutukset laitoksesta, joka oli kohonnut sille kannalle, että ankarampi kritiikki oli oikeutettu, arvostelija kääntyy yksityisiin näyttelijöihin. Naisista oli rva Aspegren yhä etevin. Hänellä oli soinnukas, sympaattinen ääni vallassaan, hän liikkui vapaasti ja näytteli miltei aina harkitusti ja huolellisesti. Ainoastaan kasvojeneleitä häiritsi tavasta omituinen tyytymätön piirre suun ympärillä. Mariannessa esitys oli voimakas ja tosielämän läpitunkema. Katrina hän tosin muistutti rva Raa-Winterhjelmiä, mutta kuitenkaan hän ei orjallisesti jäljitellyt esikuvaa, vaan loi Katrin joissakin määrin toisenlaiseksi kuin se ennen on nähty. Jos rva Aspegren jäikin esikuvan jälkeen hurjassa tarmokkaisuudessa, sai hän sitä vastoin tuon kovia kokeneen kansannaisen lempeämmän puolen selvemmäksi ja hänen esityksensä oli senvuoksi kenties enemmän omansa herättämään myötätuntoisuutta. Rva Aspegren oli vähemmän noita kuin nainen. --

Rva Lundahlkin oli hyvin käyttökuntoinen; mutta vaikka hänellä oli edullinen ulkonäkö ja huolellinen näyttelemistapa, puuttui häneltä lämpöä ja tunnetta, jota paitse hänen lausunnassaan joskus huomattiin häiritsevä ääntäminen. Paras hän oli markiisitar Pompadourina Narcisse Rameaussa, jona hän kokonaan nojasi rva Winterhjelmiin. Ebba Stenbockina hän varsinkin viime näytöksessä oli liian kylmä. -- Nti Avellania kirjoittaja oli nähnyt ainoastaan Sigrid Stålarmina Daniel Hjortissa ja hän rajoittaa sentähden arvostelunsa tunnustukseen, että näyttelijättären esitys osotti sekä taipumuksia että opintoja, joskaan hän ei vielä ollut täysin kotiutunut näyttämöllä eikä tyydyttävästi perehtynyt suomenkieleen. Yksityiskohdissa (esim. vankilakohtauksessa) nti Avellan onnistui hyvin. Neidit Tötterman ja Aalberg sekä rva Leino näyttäytyivät hekin entistä tottuneemmiksi.

Seurueen miespuolisista jäsenistä oli Vilho ensimäinen. Se kunnioitettava into, millä hän oli antautunut taiteeseensa oli täysin menestynyt. Parempaa käin hänen esityksensä Puolan juutalaisessa arvostelija ei koskaan ollut nähnyt suomalaisella näyttämöllä ja harvoin suurissakaan teattereissa. Varsinkin melodraamassa se on niin voimakasta ja todenperäistä, että se vastustamattomasti tempasi jokaisen katsojan mukaansa, mutta osotti samalla malttia ja taiteellista itsensä hillitsemistä, joille on sitä suurempi arvo annettava kun rooli helposti voisi vietellä liiotteluun. Ylipäätään näyttävät tarmokkaat roolit, jotka vaativat teräväpiirteistä luonnekuvausta (niinkuin esim. Rémy Mariannessa) olevan sopivimmat Vilholle; kumminkin menestyy hän oivallisesti koomillisissakin (esim. Topiaksena Nummisuutareissa ja Pekka Patelinina). Hän on kaikissa suhteissa yksi seurueen pylväitä. Lundahl on erittäin lahjakas ja älykäs. Hänen puhe-elimensä eivät kuitenkaan näy olevan taivutettavissa selvään lausumiseen, jota paitse liikunnoissakin huomaa pitkällisen kivuloisuuden aiheuttamaa hervottomuutta. Sentähden olisi väärin ankarasti arvostella hänen Daniel Hjortiaan ulkonaisten puutteitten takia, joiden parantaminen ei ole näyttelijän vallassa. Epäedullista oli hänelle myöskin että Fritiof Raan esitys vielä on tuoreessa muistossa. Mielihyvällä Lundahl nähtiin uudestaan Narcisse Rameauna, jota hän näyttelee ansiokkaasti. Erityinen tunnustus on näyttelijälle suotava eloisasta tavasta, millä hän esittää mustalaista samannimisessä unkarilaisessa komediassa. Böökillä on sangen edullinen ulkonäkö ja komea vartalo ja hänestä voi tulla hyvä näyttelijä. Enemmän miehuutta, vähemmän herkkätunteisuutta olisi kuitenkin tarpeen. Rooleissa, joissa tunteellisuus on paikallaan, Böök on oivallinen. Juhana Flemingiä on tuskin kukaan kuvannut niin hyvin kuin hän. -- Leinokin on varsin lupaava kyky, niinkuin näkyy ei ainoastaan hänen loistoroolistaan, Eskosta, vaan muistakin. Arvid Stålarmia hän esitti jotenkin ansiokkaasti, vaikka liikunnot olivat liian nuorekkaita ollakseen tarpeellisen arvokkaita. Leinonkin vartalo on komeanlainen; äänen karkeus olisi ajoissa poistettava. -- Kallion käyttökelpoisuus koomillisella alalla on tunnettu, mutta Choiseulin herttuana (Narcisse Rameau) ja Kaarlo herttuana (Daniel Hjort) hän oli vähemmän onnistunut. -- Vasta-alkajia ovat Tervo, Törmänen ja Kivekäs, eivätkä he vielä pysty suurempiin tehtäviin, joskin kuta kuinkin pitävät paikkansa pienemmissä. Kivekäs oli siten aika uljas Olavi Klaunpoika. -- Aspegren ja Himberg ovat viime aikoina paraasta päästä hoitaneet oopperain sivurooleja. Edellinen näytteli kuitenkin melko hyvin Bertrandia Mariannessa. Hänet luetaankin seurueen parempien kykyjen joukkoon. -- Arvostelijan loppupäätös on se, että puheosaston esitykset osottavat niin ahkeraa harrastusta ja tasaista edistymistä, että se ennen pitkää on kykenevä suorittamaan korkeampiakin tehtäviä.

Ensimäinen oopperanäytäntö pääsiäisen jälkeen oli tiistaina 3/4, jolloin Hugenotit annettiin Navrátilin hyväksi. Ida Basilier oli hyväntahtoisesti ottanut laulaakseen Valentinen korkeatraagillisen osan, vaikka se ei kuulunut hänen alaansa. Ymmärtäähän sen että hän ei semmoisessa tehtävässä voinut kilpailla edeltäjänsä kanssa, mutta silti hän erinäisissä kohtauksissa oli loistavakin. Niin esim. laulajatar kohtauksen jälkeen Raoulin kanssa kolmannessa näytöksessä huudettiin esiin esiripun ylhäällä ollessa. Kiljander oli lauluun ja näyttelemiseen nähden ansiokas Nevers. Illan sankarille Navrátilille osotti yleisö suurta suosiota. Lähes kaksi vuotta tämä ulkomaalainen oli yhä uusissa rooleissa esiintynyt näyttämöllämme, ilman että hän olisi menettänyt arvoansa taikka häneen olisi väsytty. Tämän selittää yksistään se tosiasia, että hän antautui joka tehtäväänsä samalla puhtaalla taiteellisella innolla ja rakkaudella. -- Sama ohjelma uudistettiin 9/4 ja 13/4 ja olisi se esitetty 6/4:kin, jollei sairauskohtaus olisi pakottanut vaihtamaan sitä Faustiin.

Tämän jälkeen Ida Basilier lähti lyhyelle Pietarinmatkalle. Hänen poissa ollessaan annettiin huhtikuun loppupuolella Ernani, osaksi uusilla laulukyvyillä: Naëmi Ingman Elvirana ja _Bruno Holm_ Carlo I:nä. Ensi ilta oli 20/4 ja Holm astui silloin ensi kerran näyttämölle yleisön eteen. Menestys oli täydellinen, sillä hänen laulussaan havaittiin sama taiteellinen hienous ja tunne, joka jo konsertissa oli herättänyt huomiota ja mieltymystä, ja tuli siihen vaikutusta enentämään yhtä hieno ja ilmehikäs näytteleminen. Näytäntö uudistettiin 22/4 ja 25/4; kolmantena kertana nti Ingmanin hyväksi. -- Näistä näytännöistä taikka oikeammin vain kahdesta uudesta esiintyjästä kirjoittaa nimimerkki T(aavi Hahl) Morgonbladetiin (n:o 98):

"Naëmi Ingmanin resettinäytäntö oli niitä, jotka ovat omansa kotimaisen laulutaiteen ystävissä elähyttämään ja lisäämään toiveita tämän ihanan taiteen tulevaisuudesta maassamme. Laulajatar suorittaa Ernanissa viidennen roolinsa -- eikä ole vähässä määrässä kiinnittänyt yleisön huomiota. -- Elviran osa on se, jossa hän tähän saakka luullaksemme on onnistunut parhaiten. Kauniin koloratuuriaarian ensi näytöksessä hän lauloi luontevasti ja miellyttävästi ja äänen entistä raittiimpi heleys saa toivomaan pitkällisen epäterveyden vihdoinkin menevän ohi. Erittäin miellyttävä yllätys oli kuulla, kuinka hänen äänensä vaikuttavasti piti puoliaan yhteislaulukohdissa, niin ettei se edes kolmannen näytöksen finaalissa jättänyt toivomisen sijaa. Vaikka nti Ingman liikkuu luontevasti ja pehmeästi näyttämöllä, ei hän vielä kykene tyydyttävästi panemaan painoa situatsioonin erikoisluonteeseen taikka yksilöllistyttämään kuvattavaa luonnetta. -- -- Bruno Holmin debyyttirooli oli hänelle erinomaisen sopiva, se kun ei ainoastaan sallinut hänen italialaisen koulunsa esiintyä kauniissa valossa, vaan tarjosi laulajalle runsaasti tilaisuutta näyttää hienoa musikaalista aistiaan. Ilta illalta hän on ollut vapaampi vasta-alkajan ramppikuumeesta, joka alussa haittasi varsinkin fortekohtia; sitä vastoin hänen pianonsa jo ensi kerralla oli kaunis ja miellyttävä. Äännäntä on puhdas ja oikea, ja taiteellisesti pyöristetty esitys ilmaisee tyylin alkua. [Tehtyään erinäisiä yksityiskohtaisia muistutuksia, arvostelija jatkaa:] Se tosiasia että Holm jo ensi kerran esiintyessään on kyennyt eloisasti ilmaisemaan ne tunteet, jotka hän tahtoi esittää, herättää meissä mitä parhaimpia toiveita, ja kun hän suuremman tottumuksen kautta on saanut kuninkaallisemman ryhdin, vakavamman, ylpeämmän kävelytavan sekä oppinut hienommin vivahdetusti kuvaamaan espanjalais-ritarillista galanteriaa, niin on hänen Carlonsa oleva oikea kotimaisen lyyrillisen näyttämön koristus."

Ernani ilmoitettiin vielä kerran annettavaksi, mutta jostakin syystä näytäntö peruutettiin. Puolen toista viikon aikana ei annettu mitään oopperaa ja saivat tällä välin laulun ystävät esteettömästi ihailla Alma Fohströmiä kolmessa konsertissa (kaksi yliopiston juhlasalissa ja yksi Nikolainkirkossa). Sen ohella hän lauloi Ruotsalaisessa teatterissa näytösten välillä; mutta kun hän 4/5 aamulla lähti opintomatkalle Italiaan, oli hän varmasti lupautunut lokakuulla esiintymään suomalaisella näyttämöllä. --

Viime mainittuna päivänä oli Arkadiassa jälleen merkillinen premiääri. Silloin esitettiin näet Meyerbeerin suuri ooppera _Robert Paholainen_. Navrátil nimiroolissa, Ida Basilier Isabellana, Lydia Lagus Alisana, Bergholm Bertramina ja _Rainer Vuorio_[97] Raimbaultina. Huone oli täpötäynnä, menestys täydellinen ja lopussa huudettiin paitse taiteilijoita Bergbomkin esiin. Sunnuntaina 6 p. toukok. ooppera oli annettava toistamiseen ja näytäntö oli jo alkanut, kun tieto saapui, että _Runeberg klo 2 1/2 i.p. oli vaipunut kuoleman uneen_. Näytäntö lakkautettiin kohta. -- Robert Paholainen näyteltiin sitte vielä viisi kertaa (8, 11, 13, 15 ja 18 p.) ja oli tulot lähinnä viimeisestä näytännöstä määrätty Lydia Laguksen hyväksi.

Taavi Hahlin arvostelusta otamme pääkohdat:

-- -- "Hyvällä aistilla oopperamme jätti pois 2:n ja 3:n näytöksen balettikohtaukset. Mutta joskin Robertin esitys tässä kohden oli puutteellinen, tarjosi soitannollinen osa, joka toki oopperassa on katsottava pääasiaksi, sitä suuremman nautinnon musiikinystäville. Suomalainen ooppera on onnekseen saanut uskoa Isabellan osan Ida Basilierille. Ne, jotka tuntevat laulajattaren kyvyn, tietysti eivät ole epäilleet hänen voivan kiitettävästi suorittaa tämänkin loistavan tehtävän, mutta hänen ehdottomimpia ihailijoitaankin lienee kumminkin yllättänyt se korkea taiteellisuus, johon hän tässä roolissa oli kohonnut. Mikä näyttämö tahansa voisi ylpeillä siitä tavasta, millä laulajatar esittää sisilialaisen, kunnioitukseen ja kuuliaisuuteen tottuneen ruhtinaantyttären muuttumista rakastavaksi, nuoreksi naiseksi, joka vuorottain kauhun ja lemmen valtaamana taistelee hurjaa, taikavoimalla varustettua rakastajaansa vastaan, ja vihdoin rukouksillaan rauhottaen hänen rajua intohimoaan saa hänet purkamaan lumouksen ja polvistuen henkensä uhalla alistumaan hänen tuomioonsa. Hyvin harkittu näytteleminen ja sen kanssa yhteensulanut lauluesitys vivahdutetaan hienosti toiminnan mukaan ja saavuttaa huippunsa 4:n näytöksen ihanassa kavatiinassa (armo-aariassa). Erittäin on meidän julkilausuttava ihastuksemme siitä aitotaiteellisesta älystä, jolla nti Basilier tässä kohtauksessa ymmärtää säästää äänivarojaan, niin että hän jatkuvalla kohoamisella situatsioonin korkeimpana hetkenä aikaansaa mitä sydäntäkouristavimman vaikutuksen. Niinkuin nti Basilier laulaa Isabellan osan Robertissa hän luultavasti ennen ei ole mitään laulanut, ja arvostelija on epätietoinen, onko Helsingissä mitään laulettu, joka niin korkeassa määrässä olisi ollut kypsyneen taiteellisuuden leimaamaa kuin tämä."

"Alisan osa on Lydia Laguksen käsissä, joka siinä ensi kerran on esiintynyt suuressa roolissa. Ja ilolla tunnustamme hänen onnistuneen erinomaisesti. Nti Laguksella on laaja ja voimakas, heleä mezzosoprano, ilmehikkäät kasvot ja näyttämölle erittäin sovelias vartalo. Äänen taiteellisessa kehityksessä hän kyllä ei vielä ole saavuttanut päämääräänsä, mutta kuitenkin hän jo voi sitä käyttää varsin tyydyttävästi. Äännäntä on varma, esitys innokas ja usein hyvin vivahdutettu, nojaten miellyttävään, luontevaan ryhtiin ja ilmehikkäisiin kasvojeneleisiin. Eräissä kohtauksissa laulajatar näyttää semmoista kykyä panna painoa olotilan luonteenomaisiin piirteihin, että ollaan oikeutettuja mitä parhaimpiin toiveisiin. Erittäin ansiokas on sekä laulu että näytteleminen 3:n näytöksen kohtauksessa Bertramin kanssa, kun tämä noustuaan Manalasta vaatii Alisalta vaitiolon lupausta. Tässä nti Lagus ylen viehättävästi kuvaa tyttöä, joka toiselta puolen pelkää Bertramin kauheita uhkauksia, toiselta puolen palaa innosta pelastaa Robert. Muistettava on niinikään loistava tapa, millä kolminlaulu (ilman säestystä) samassa näytöksessä ja suuri samallainen yhteislaulu 5:ssä näytöksessä suoritetaan; kunnia siitä tulee nti Lagukselle sekä hroille Navrátilille ja Bergholmille yhteisesti. Molemmat nämä kolminlaulut todistavat selvästi, että nti Lagus jo on niin pitkälle edistynyt laulutaiteessa, että hän kykenee esittämään tärkeitä oopperaosia." -- --

"Hra Navrátililla Robert on uusi näyte hänen mainiosta kyvystään draamallisena laulajana. Hurja, turmelevien vaikutusten valtaan joutunut normannilainen ritari, jonka jalo luonto kuitenkin joskus pilkistää esiin, voittaa taiteilijan kauniin, ihannoitsevan esityksen kautta katsojain myötätunnon ja mielenkiinnon. Vilkkaalla osanotolla me 1:ssä näytöksessä näemme yhtä hyvin sankarin surun (kohtaus Alisan kanssa) kuin hänen peli-irstailunsa ja nautimme kumpaakin oivasti kuvaavasta musiikista. Tunnetun kauniin sisiliaanan Navrátil laulaa hienon musikaalisesti niinkuin hänen tapansa on, ja vallan kiitettävästi avustaa häntä tässä näytöksessä kööri, joka etenkin viimeisinä iltoina on eloisasti ja voimalla suorittanut vaikean osansa. Hra Navrátilin taipumuksesta ylipäätään ihannoimaan kuvattavansa johtuu luonnollisesti, että hänen Robertinsa 4:ssä näytöksessä, kun tämä taikavavalla nukutettuansa koko hovin tahtoo ryöstää Isabellan, ei näytäkään sitä uhmailevaa hurjuutta, jota olisi voinut odottaa voitonvarmalta rosvoritarilta. Mutta ei sitä pane pahaksi, kun kuulee lämpimästi ja tositaiteellisesti esitetyn herttaisen kavatiinan, joka käy prinsessan heräämisen ja sitä seuraavan kaksinlaulun edellä. Erittäin ansiokkaasti laulaja myöskin myötävaikuttaa molemmissa kolminlauluissa." -- --