Part 21

Mainittuaan suureksi onneksi, että nti Signe Hebbe oli kunnioittanut näyttämöämme vierailullaan, puhuja kiittää vieraan kykyä "muodostamaan aavistuksemme sisäisen, hämärän maailman taiteen jaloiksi, ihastuttaviksi, kirkkaiksi haamuiksi" ja jatkaa sitten: "Kaunotaide on, niinkuin jokainen meistä tietää, ennen kaikkea muodostamiskykyä. Joka laji taidetta on tavallaan jaloa kuvanveistoa. Meilläkin, jotka emme ole taiteilijoita, on sydämemme syvyydessä monta suurta aavistusta, monta jaloa tunnetta, mutta ei kykyä nostaa hämärää aarretta päivän valoon. Meidän täytyy usein Goethen Mignonin kanssa tunnustaa: Ich möchte dir mein ganzes Innre zeigen, allein das Schicksal will es nicht![91] Tämä kohtalo ei paina kunnioitettua vierastamme. Ken on nähnyt ja kuullut nti Signe Hebben näyttelevän ja laulavan ajattelematta suurta ja jaloa veistokuvaa, ken ei ole ihaillut tätä kykyä luoda muotoon mikä muutoin vain on hämärä aavistus, salainen sisäinen liikutus ja väreily esineissä? _Gretchen, Violetta, Leonora_ eivät enää ole meillä olemassa ainoastaan sävelten maailmassa: nämät olennot seisovat silmiemme edessä marmoriin veistettyinä tai valettuina pronssiin ja kauvan ne tässä muodossa luovat katseensa meihin, tehden meissä nti Hebben muiston yhtä häviämättömäksi kuin he itse ovat. Meidän näyttämömmekin on hyötyvä näiden olentojen katselemisesta."

Sen jälkeen puhuja kääntyy vieraan osottamaan myötätuntoisuuteen nuoren näyttämömme harrastuksia kohtaan ja lisää: "Mutta nti Hebbe ymmärtääkin muita paremmin, kuinka vaikea meidän päivinämme ideaalisen taiteen on saada tarpeensa tyydytetyksi. Aikamme näyttää ojentavan kaikki kätensä teollisuudelle. Se on tullut levottomaksi aarteenkaivajaksi. Ei missään näy meidän olevan mahdollista säilyttää sitä lepoa, sitä rauhaa, sitä hiljaisuutta, jossa taiteen ideaaliset olennot viihtyvät. Ja kun laskelmien tuskista uupunut mies illalla laahaa itsensä taiteen temppeliin, pyytää hän ennen kaikkea virkistystä väsyneelle mielelleen. Taide siis näyttää olevan vajoamaisillaan sille kannalle, jolla se on olemassa ainoastaan 'lystin vuoksi'. Mieleeni johtuu eräs Ibsenin luoma hämärä haamu. Hän on alkuaan suuriluontoinen mies, mutta ei ole saanut mitään suurta ja jaloa tehtävää elämässä, joka olisi kehittänyt hänet luonteeksi. Hän antautuu milloin mihinkin huvituksiin, nautinnoihin. Väsyneenä tähän rauhattomuuteen hän vihdoin autiolla arolla tapaa kohtalon daimonin napinvalajan haamussa. Napinvalaja tahtoo ottaa hänet taiteensa niinkuin muunkin hylkytavaran: kuin kuluneet lantit on hänet heitettävä valinkauhaan uudestaan valettavaksi -- sillä hän ei ole luonne, hän on napinvalajan väitteen mukaan kuluttanut pois tarkoituksensa merkin otsastaan. Olen ymmärtänyt tämän hämärän haamun, kun olen käsittänyt sen erinäisiä suuntia ajassamme edustavaksi tyypiksi. Jos kansat tahtovat säilyttää tarkoituksensa merkin kasvoissaan, on välttämätöntä ylläpitää ihanteellisia harrastuksia. Ideaalinen taide leimaa näkyvimmin kansat niillä tunnusmerkeillä, jotka pelastavat meidät synkän napinvalajan vaatimuksista tuolla arolla. Se vaatimaton yritys, jota sanomme lyyrilliseksi näyttämöksemme, on syntynyt tarpeesta koota voimamme, jotta, jos mahdollista, pienessä maassamme ideaalinen taideaisti heräisi ja eläisi." --

Nti Hebbe lähti 4/11 Turkuun, antaakseen siellä Navrátilin ja Bergholmin avulla kolme lyyrillis-draamallista iltamaa.

Lokakuun lopulla meni Fidelio vielä kolme kertaa peräkkäin, rva Achté Leonorana. Taiteilijatar lauloi tämänkin osan suurella menestyksellä, mutta kun ooppera oli laadultaan liiaksi ylevän musikaalinen voidakseen tulla suuren yleisön suosimaksi, kaivattiin jälleen uutta. Ja uutta valmistettiinkin, nimittäin Auberin _Musta Domino_, jonka esitys alkoi 1/11, ja Meyerbeerin _Hugenotit_, joka oli oleva syyskauden päävaltti.

Mustan Dominon ensi illasta sanotaan, että lukuisa yleisö vastaanotti oopperan vilkkaalla suosiolla. Eikä kumma että sävelteoksen ilosta sätkähtävä eloisuus vaikutti kuulijoihin, kun useimmat osat musikaalisessa suhteessa edustettiin menestyksellisesti ja loistavat köörit soivat raittiisti ja tasaisesti. Varsinkin herätti huomiota nti _Naëmi Ingman_, nuori ensikertalainen, pääosassa. Heleä ääni, sangen kehitetty koloratuuri ja hyvää, taiteellista kasvatusta todistava esitys tekivät hänen laulunsa miellyttäväksi, samalla kun luonteva näytteleminen puhui hänen edukseen. Laulajatarta palkittiin lämpimillä kättentaputuksilla ja esiinhuudoilla. -- Nti Wikström esiintyi kaikella kunnialla taloudenhoitajattarena, Klaudiana, ja rva Aura Thuring Brigittana, joka osa kyllä ei ollut hänen luontonsa mukainen, mutta jossa hänen helkkyvä äänensä ja sivistynyt näyttelemisensä kuitenkin tekivät hyvän vaikutuksen. "Amatööri" (Hannes Hahl) hoiti oivallisella bassoäänellään hyvin portivartijan Gil Perezin osaa. Himberg -- Horaziosta ja Pesonen -- Don Julianosta sanotaan vihdoin, että he tyydyttivät enemmän laulunsa kuin näyttelemisensä kautta. -- Ooppera annettiin vielä yhtä mittaa neljä kertaa (3/11-14/11). Valitettavasti sairauskohtaus pakotti kaksi kertaa peruuttamaan ilmoituksen neljännestä näytännöstä -- vastoinkäyminen, joka aina vaikuttaa häiritsevästi yleisön osanottoon.

Alkuaan oli suunniteltu, että Hugenotit jo marraskuulla esitettäisiin ensi kerran, mutta tositeossa se myöhästyi -- emme tiedä mistä syystä -- niin että viikko joulukuuta oli kulunut, ennen kun sen ensi ilta koitti. Tästä johtui että marraskuukin muodostui tukalaksi oopperalle. Mustan Dominon jälkeen olivat näytännöt kolmen viikon aikana harvat ja tulotkin tietysti huonot. Esitettiin näet Norma 17/11 ja 3/12, nti Ingman Adalgisana ja Achté Polliona, Fidelio 19/11 ja kuvaelmia Trubadurista sekä Laululintunen 23/11 ja 26/11. Pikku laulukappale otettiin esitettäväksi Lydia Laguksen tähden, joka toista vuotta kestäneen sairauden takia oli ollut estetty laulamasta. Vihdoin hän nyt oli toipunut ja lauloi varovaisuudesta ensiksi vanhan loistoroolinsa teatterin ensi vuosilta. Yleisö toivotti hänet ilolla tervetulleeksi takaisin näyttämölle, tyystin havaiten kuinka laulu nyt soi kehittyneen taiteellisesti.

Miltä tämä aika monine vastuksineen tuntui Bergbom-sisaruksista, näemme eräästä kirjeestä nti Elfvingille samalta päivältä, jolloin nti Hebbe matkusti Turkuun.

-- "Koko syksy on ollut niin raskas ja vaikea, että tuskin olen mihinkään pystynyt; sitä paitse olen ollut sairas ja olen vieläkin. Hyvin vaikeata on meidän nyt ollut noin kaksi kuukautta ja samallainen tulee tämäkin olemaan. Joulukuun alussa Hugenotit valmistuu ja silloin toivon lehden kääntyvän. Puhun sinulle kaikesta, joka painaa sydäntäni, mutta muista että tämä on ainoastaan sinulle. Surkeutemme ei tarvitse eikä saakaan tulla maailman tietoon -- ennen kun kaikki murtuu, ja jollei ihmeitä tapahdu, se aika tulee ensi keväänä; siksi täytyy meidän kestää, vaikka taistelu joskus on kovin vaikeaa. Täytyyhän meidän toki näyttää valtiopäiville, että olemme eläneet. Raskasta ja katkeraa on toki näin taistella ja puuhata -- saippuakuplan tähden, sillä eihän ooppera muuta ole, jollei se elä kauemmin kuin kevääseen. Älä kuitenkaan puhu kellekään, olkoon se kuka tahansa, vaikeasta asemastamme."

"Tänään Signe Hebbe matkusti Turkuun ja saat nyt itse nähdä hänet. Olemme paljo pitäneet hänestä sekä näyttämöllä että ulkopuolella. Hän on ollut koko ajan kiltti ja rakastettava. Saat nähdä pari hänen loistokohtaansa: kuolemankohtauksen Traviatassa ja kirkkokohtauksen Faustissa. Hän on mielestäni verraton Traviatassa ja kuolee niin että oikein peljästyy." --

Syy siihen epätoivonsävyyn, joka leimaa tämän Emilien kirjeen, oli tietysti taloudellisen aseman jatkuva huonontuminen. Siitä saamme alempana tietoja; nyt on kerrottava tapahtumasta, joka, vaikkei Suomalaisella teatterilla ollut mitään sen kanssa tekemistä, kumminkin oli omansa vaikeuttamaan oloja. Tarkoitamme kuuluisaa, vieläkin muistossa elävää "Yölepakon" häväistysjuttua Ruotsalaisessa teatterissa. Jutun vaikutukset estävät näet meitä sivuuttamasta sitä tässä kertomuksessa.

Ruotsalainen teatteri, joka varhemmin syksyllä oli antanut Rossinin Wilhelm Tell oopperan, oli -- niinkuin johtokunta sanomissa nimenomaan selitti -- huomattuaan että suuret oopperat eivät kannattaneet "'inhan voiton' tähden, koska 'uhrautuva rakkaus' ei maksanut näyttelijäin palkkoja" ja koska "puhtaille on kaikki puhdasta ja epäpuhtaille kaikki epäpuhdasta(!)", ottanut näyteltäväkseen taiteellisesti arvottoman ja siveellisesti loukkaavan Joh. Straussin operetin Yölepakko. Se esitettiin 17, 18 ja 19 p. marrask. ja silloin joukko ylioppilaita Uudessa teatterissa toimeenpani ilta illalta yhä kiivaampia mielenosotuksia, siksi kunnes viranomaiset yliopiston sijaiskanslerin alotteesta kielsivät "sisällykseltään tunnetusti epäsiveellisen" kappaleen näyttelemisen. Tästä syntyi tietysti kauhea jupakka yleisössä ja sanomalehdistössä. Ruotsalaisen teatterin johtokunnalle osotetuista, sanomissa julaistuista vastalauseista ja muista kirjoituksista näkyy, että mielipaha ja suuttumus ei suinkaan rajoittunut yksistään suomenmielisten piireihin; mutta kun neljä mielenosottajaa, jotka poliisin toimesta joutuivat yliopiston kurinpito-toimikunnan eteen, olivat suomenmielisiä eikä katsottu tarpeelliseksi tutkiakaan kutka muut olivat viheltäneet, niin työnnettiin vaan koko syy fennomaanien niskaan. Itsessään tämä ei ollut hämmästyttävää, sillä puoluetaistelun raivotessa nämä jo olivat tottuneet tasamielellä vastaanottamaan paljo pahempiakin syytöksiä; mutta mikä teki asian ikäväksi oli se, että teatterien kilpailu sekotettiin samaan sykkyrään. Eräässä lähetetyssä kirjoituksessa (Mbl. 25/11) kohtaamme seuraavat valaisevat sanat:

"Mutta mikä on sitte syynä kiukkuun? Ainoastaan maalainen syrjäisessä sopukassa kaivannee selitystä siihen. Ken ei tunne sitä omituista asemaa, jossa teatterimme jo kauvan ovat olleet toisiinsa? Puolueiden väli yleisössä ja sanomalehdistössä on mitä kirein; ja mitä toiselta puolen vaaditaan on välttämättömästi toiselta puolen vastustettava -- asia olkoon muutoin kuinka oikea tahansa. Ruotsalainen teatteri on jo ennenkin osottanut mieltymystä Offenbachin laatuun, joka kaikkialla suuressa maailmassa on näyttäytynyt tuottavaksi; ja kun sen vastustajat ovat moittineet sitä suuntaa, on ystävien tietysti täytynyt puolustaa sitä".[92]

Kuinka yritettiin sekottaa suomalaista näyttämöä kysymykseen, huomaa jo ylempänä mainitusta ruotsalaisen johtokunnan selityksestä, jossa se lausuu sitä vähemmän osanneensa aavistaa että Yölepakko loukkaisi ketään, kun Suomalaisessa teatterissa "sanomalehtien riemuitessa" oli annettu -- Traviata, olevinaan kokonaan huomaamatta, että Euroopan etevimmille näyttämöille kotiutunut traagillinen draamatuote, jossa epäsiveellisyys ja rikollisuus vievät perikatoon, toki on jotakin toista kuin suurkaupunkien kolmannen ja neljännen luokan teattereista tavattu kappale, missä epäsiveellisimpiä suhteita kuvataan mitä luonnollisimpina, ilman moitteen hiiskaustakaan.

Ei ole säilynyt ainoatakaan kirjettä, jossa Kaarlo tai Emilie olisivat lausuneet sanan tämän tapauksen johdosta, mutta sitä ilmankin voimme ymmärtää, että se painoi heidän mieltänsä. Mitä enemmän puoluekiihko yltyi, sitä toivottomammaksi kävi yritys, jonka menestys riippui mahdollisen laajasta myötätuntoisuudesta yleisön puolelta.

Vihdoin oli pitkällisten ja huolellisten harjotusten jälkeen Meyerbeerin suuri, 5-näytöksinen, Perttulin yön verilöylyyn päättyvä ooppera _Hugenotit_ valmis. Ensi ilta 8/12 oli Suomalaisen oopperan loistavimpia. Sävelteos esitettiin täydelle huoneelle mitä suurimmalla menestyksellä. "Kaikki, soolo- ja yhteislaulunumerot, köörit ja orkesteri, yhtyi mahtavaan vaikutukseen ja herätti toisen suosionmyrskyn toisensa perästä; erittäin olivat suosionosotukset innostuneita suuremmoisen ja varsin onnellisesti suoritetun toisen näytöksen ja Valentinen (rva Achté) ja Raoulin (Navrátil) mestarillisesti laulaman, sydäntäkouristavan kaksinlaulun jälkeen neljännessä näytöksessä." Näytännön lopussa huudettiin taiteilijoitten rinnalla esiin myöskin kapellimestari Hrimaly ja Bergbom. -- Paitse mainituita kiitettiin hyvästä tuloksesta nti Ingmania (kuningatar Margareta), rva Aura Thuringia (paashi Urbain), Hannes Hahlia (Marcell), Achtéta (Nevers) ja Bergholmia (kreivi de St. Bris). Lukuisat kööritkin, joissa laulajien luku nousi yli 50, onnistuivat oivallisesti. Vihdoin pidettiin oopperan näyttämöllejärjestelyä koristuksineen ja kauneine pukuineen erittäin onnistuneena. Niinkuin tavallista on kun tämä pitkä ooppera näytellään, oli useita lyhennyksiä tehty -- varsinkin 5:nnessä näytöksessä -- mutta kuitenkin kesti ensi näytäntö klo 1/2 12:een. Seuraavat näytännöt alotettiin klo 1/2 7 -- Näytännön jälkeen köörilaulajat kävivät Bergbomin asunnon edustalla laulamassa.

Hugenotit meni vielä neljä kertaa ennen joulua (10/12-17/12). Ennen viimeistä näytäntöä julkaistiin Morgonbladetissa arvostelu, josta otamme seuraavat kohdat:

-- -- "Niin harvinaisen lahjakkaalle draamalliselle laulajattarelle kuin rva Achté on Valentinen mahtava osa kiitollinen tehtävä. Erittäin onnellista on että se niin hyvin sopii hänen mezzosopranolleen. Emme voikaan muuta kuin ehdottomasti ihailla sitä ilmehikästä tapaa, millä hän esittää kärsivän, rakastavan naisen, joka sortuu elämän koviin ristiriitoihin. Rva Achtéssa sulaa suuressa määrässä laulu ja näytteleminen yhteen sopusointuiseksi kokonaisuudeksi, ja se innostuksen hehku ja tuli, joka puhkeaa näkyviin intohimoisemmissa olosuhteissa, on yhtä tärkeä osa kuin musikaalinen varmuus siinä eheässä taideluomassa, joka hänen Valentinensa on. Eritoten on mainittava neljännen näytöksen suuri kohtaus Valentinen ja Raoulin välillä, yksi rva Achtén ja oopperan loistokohtia. -- Hra Navrátililla oli niinikään tässä intohimoisessa kohtauksessa tilaisuutta näyttää kykynsä voimakkain puoli. Hänen esityksensä oli muutoin tavallisuuden mukaan huolellinen ja ansiokas. Suurimpia laatuaan hänen luonnolliset äänivaransa eivät ole, mutta sitä enemmän on arvoa annettava taiteilijalle, joka, käsittäen tehtävänsä, varmasti kehitetyllä laulumetoodilla ja huolellisella äänensä käyttämisellä osaa voittaa vaikeuksia, jotka vähemmän tottuneelle olisivat kerrassaan mahdottomia. Paha vaan että hra Navrátil tämän oopperan aikana ei ole ollut oikein voimissaan. -- Margaretan osan lauloi kiitettävästi nti Ingman, joka varsinkin koloratuurilaulussa osottaa edistymistä. Kuitenkin toivoisimme enemmän täsmällisyyttä näyttelemisessä ja lämpöä esityksessä. -- Reippaasti ja miellyttävästi esiintyi tunnettu ja arvossa pidetty musiikinharrastaja [rva Aura Thuring] eloisan ja keimailevan paashin roolissa. Huomautamme äännännän puhtaudesta, jossa hän, huolimatta kauniista äänestään, ei aina ole tyydyttänyt korkeampia vaatimuksia. -- Hra Hahl puolestaan kerrassaan yllätti yleisön hyvällä käsityksellään ja esityksellään Marcelin kauniissa ja tärkeässä osassa. Päättäen tästä debyytistä -- ennen koulutusta -- on hra Hahlilla syvine, menevine äänineen lupaava tulevaisuus näyttämöllisenä laulajana. Jo nyt ilmenee esityksessä mitä parasta ennustavaa tasaisuutta ja sydämellisyyttä. -- Hra Bergholmkin ansaitsee kiitosta; neljännen näytöksen salaliittokohtauksessa on hänen äänensä vaikuttava, vaikkei hänellä ole tarpeellisessa määrässä yltiöpäistä hehkua. Ja vihdoin on hra Achtélle tunnustus suotava hänen ansiostaan kokonaisuuden onnistumisessa. -- Hrimalylla on suuri kunnia tilapäisesti lisätyn laulukunnan harjottamisesta. Voimaan ja täsmällisyyteen nähden ovat köörit täysin tyydyttävät; suuremmoinen salaliittokööri ja vaikea kiistakööri suoritetaan todella mallikelpoisesti." -- --

Ennen vuoden loppua annettiin enää vain kaksi näytäntöä: Laululintunen ja Norma 26/12 ja Musta Domino 28/12. --

* * * * *

Joskaan vuodenvaihde ei vaikuttanut muutosta lauluosaston toiminnassa, lienee kuitenkin sopivata taasen palata puheosastoon, jonka jätimme silloin kun se Jämsästä matkusti _Hämeenlinnaan_. Täällä rva Th. Hahnsson, Vilhon kirjeen mukaan, oli tilannut sille Nordinin salin (vuokra: 5 prosenttia bruttotuloista) ja ensi näytäntö (Yhdistysjuhla, Toinen tai toinen naimaan) oli 17/11. Kaikkiaan annettiin 9 näytäntöä -- viimeinen 5/12. Merkillisin ilta oli 28/11, jolloin _Lea_ meni ensi kerran toinen näyttelijätär kuin rva Raa nimiroolissa. Siinä debyteerasi näet nti Kaarola Avellan ja sanotaan sen tapahtuneen varsin suurella menestyksellä. Viimeksi esitettiin Aksel ja Walborg, "joka näkyi suuresti tyydyttävän hämeenlinnalaisia". Vilholla oli ollut paljo puuhaa Trondhjemin tuomiokirkon rakentamisesta Nordinin salonkiin! -- Keskitulo näytännöistä oli 260 markkaa.

Hämeenlinnasta muutettiin _Tampereelle_, jossa 12/12 alotettiin samalla ohjelmalla kuin edellisessä kaupungissa. Näytäntöjä annettiin aina helmikuun keskivaiheille saakka; viimeinen oli 13/2. Tammikuun lopulla oli kuitenkin viikon väliaika, jolloin ei näytelty; silloin kävi, niinkuin alempana saamme nähdä, osa seuruetta vierailulla Helsingissä. Ohjelmisto oli pääasiassa entinen. Lea meni kaksi kertaa, Aksel ja Walborg kolme, joista kaksi täydelle ja yksi hyvälle huoneelle. Uutuuksia olivat: ensimäinen Molièren komedia näyttämöllämme, Vilhon suomentama _Lääkäri vastoin tahtoansa_-- Vilho pääroolissa, 2/2, ja Törmäsen kääntämä, Th. Barrièren 3-näytöksinen huvinäytelmä _Enon rahat_, 7/2. Yleisö oli yleensä tyytyväinen, ja tekivät tulot keskimäärin 315 mk illalta.

Vielä mainittakoon että vuoden vaihteessa taikka oikeastaan vähän varhemminkin oli seurueeseen liittynyt uusi jäsen, _Rudolf Kivekäs_ (Löfving), 21 v., nimismiehen poika Lapvedeltä, käynyt viisi vuotta Haminan kadettikoulua ja ollut muutamia vuosia lääninkonttoristina Viipurin lääninhallituksessa. Tämä nuori mies ei ollut lahjaton, mutta jo puolentoista vuoden päästä hän meni Ruotsalaiseen teatteriin. Edelleen tarjoutui Tampereella kaksi nuorta neitiä teatteriin. Toinen, _Hilma Rosendahl_, jäikin useiksi vuosiksi seurueeseen. Hän oli ravintoloitsijan tytär, "sivistynyt ja koulunkäynyt", Vilho kirjoittaa, "sekä varreltaan sopiva ja ulkomuodoltaan kauniinpuoleinen".

* * * * *

Edessämme on 1877 vuoden kevätkausi, jolloin Suomalainen teatteri tavallista enemmän oli yleisen huomion esineenä. Tämä aiheutui ensiksikin siitä, että se viisivuotiskausi, joksi kannatusyhdistys oli perustettu, nyt oli umpeen kulumassa ja että siis uusi pohja oli laskettava yritykselle, toiseksi siitä, että hallituksen puolelta viritettiin n.s. yhteenliittymis- eli fusioonikysymys, joka tarkoitti yhteistoiminnan aikaansaamista teatterien välillä ja joka, vaikka se lopulta raukesi tyhjiin, kumminkin synnytti loppumattomia neuvotteluja ja sovinnonhieromisia, ja vihdoin kokoontuivat jälleen säädytkin ja niilläkin oli sanansa sanottava taidelaitoksesta, joka oli alkuunpantu edellisten valtiopäivien päättyessä. Kaikesta tästä on järjestänsä selkoa tehtävä, mutta parhainta lienee ensin kertoa itse teatterin toiminnasta ja vasta sitten ottaa muut asiat puheeksi.

Uudenvuoden päivänä Suomalaisen teatterin ystävät kävivät kunniatervehdyksellä Emilie Bergbomin luona ja antoivat hänelle muistolahjaksi hopeiset kirjoitusneuvot, samalla kun dosentti Perander sydämellisin sanoin kiitti häntä siitä verrattomasta uutteruudesta, jolla hän oli hoitanut kannatusyhdistyksen taloutta ja muutenkin toiminut teatterin hyväksi. -- Ehtoolla esitettiin Fidelio, rva Achté ja Navrátil pääosissa, ihastuneelle huoneelle. Lähinnä sen jälkeen 4/1 saatiin pitkän ajan päästä kuulla Fra Diavolo. Rva Achté sekä Achté ja Bergholm hoitivat entisiä tehtäviään, mutta lady Pamelan osan lauloi rva Aura Thuring ja Lorenzon _Jaakko Passinen_, kumpikin ensi kerran; niinikään oli toisella rosvolla uusi edustaja, Hannes Hahl, toista näytteli niinkuin ennen Pesonen. Kaikki nämä uudet voimat esiintyivät yleisön mielihyväksi, mutta suurempaa huomiota kuin muut herätti Passinen, joka jo näytäntökauden alussa oli otettu oopperan jäseneksi, mutta vasta nyt esiintyi ensi kerran näyttämöllä. Debyytti oli sangen lupaava. Heleä tenoriääni oikein yllätti kuulijoita ja kolmannen näytöksen kavatiinan hän lauloi niin sulavan soinnukkaasti, että se oli kohta uudistettava. Sitä vastoin hän oli aivan tottumaton liikkumaan näyttämöllä. -- Musta Domino annettiin 6/1 ja Fra Diavolo toistamiseen 7/1.

Teatterin ystäväpiireissä oli näinä aikoina kerrottu mieltäkiinnittävästä uutuudesta, joka oli tulossa, nimittäin Mozartin _Taikahuilusta_. Tämä toinen ooppera klassillista saksalaista ohjelmistoa näyttämöllämme meni ensi kerran 12/1. Ihana, ihastuttava sävelteos onnistui oivallisesti, ja yleisö oli niinkuin ymmärtää saattaa erinomaisen mielissään, eikä ainoastaan sitä, vaan se tunsi kansallisen itsetuntonsa vahvistuvan uudesta taiteellisesta voitosta. Kun ooppera oli edelleen esitetty kolme kertaa (14, 16, 19 p.), arvosteltiin sitä Morgonbladetissa tähän tapaan:

-- "Beethovenin Fidelio, Meyerbeerin Hugenotit ja Mozartin Taikahuilu, tämä kultainen apilalehti, on tulos kolmen vuoden uhrautuvasta työstä ihanteellisten arvojen palveluksessa. Kuka muu kuin se voimakas henki, joka on meille tämän kaiken hankkinut, olisi voinut edes uneksia semmoista? Ja näiden sävelteosten esittäminen, joka jo itsessään on niin merkillistä syrjäisessä maassamme, on meille suomalaisille sitä merkillisempi, kun näemme sen tapahtuvan ylpeän tietoisina siitä, että kaikki esiintyjät, yhtä välttämätöntä poikkeusta lukuunottamatta, ovat maanmiehiämme. Olemme nyt vähitellen, perinnäisellä itsemme halveksimisella vuosikausia tuhlattuamme rahoja ja rakennettuamme yhä pettävän toivomme taiteemme kehityksestä joukkojen palkkaamiseen läntisestä naapurimaastamme, tulleet ymmärtämään ja tietämään, että Suomessakin on kykyä ja älyä, jota näyttämötaide vaatii. Ja kumminkin on täten vain ensi askel astuttu korkeampaa kehitystä kohti. Olemme oppineet tuntemaan ja esittämään mitä ulkomaalaiset maailmannerot ovat näyttämöä varten sommitelleet. Jälellä on antaa kotimaisillekin sävelille tilaa näyttämöllä. Suomalaisen kansan runsaasta soitannollisesta varastosta on luotava teoksia, jotka tunnemme omaksemme. Jotakin aivan uutta on aikaansaatava. Suomalainen kantele on pukeutuva muotoon ja saava sisällyksen, joka saavuttaa muun maailman kummastuksen. Vasta silloin on meillä suomalainen ooppera korkeimmassa merkityksessä. Ja kun on kysymys kansallisesta kehityksestämme, emme enää pidä mitään mahdottomana. Suomalainen ooppera nykyisessä muodossaan oli takavuosina mahdottomuus; nyt se on olemassa. Miksei läheinen tulevaisuus antaisi suomalaisen draamallisen säveltämistaidonkin nousta taimelle?"

"Kaikki suuri maailmassa on alkuaan ollut pientä; vähäpätöisestä, pilkatusta asemasta Suomalainen teatteri äärettömien vaikeuksien läpi on kohonnut maamme laatuaan etevimmäksi sivistyslaitokseksi. Se on välttänyt alhaista ja likaista, joka täyttää kukkaron ja syövyttää ihanteellisuuden ja siveyden." -- (Huomautetaan sitten että ooppera ei missään tule toimeen omilla tuloillaan ja että yksityisten suoma avustus ennen tai myöhemmin on osottautuva riittämättömäksi). "Kuka on turvaava kansallista lyyrillistä näyttämöämme? Se joka vuosien kuluessa vaivaloisesti on rakennettu, ei saa hävitä. Miten meillä asiaa käsitettäneekään, muissa Euroopan maissa kansallisomaisuutta suojellaan häviöstä ja laiminlyönti siinä kohden katsotaan pyhäinryöstöksi. Jätämme asian valistuneen hallituksen harkittavaksi." -- --