Part 20

Syyskuun ensi päivinä Ida Basilier oli vielä mukana viidessä näytännössä, nimittäin kahdessa 1/9 ja 3/9, jonka ohjelma käsitti Norman (1:sen ja 5:nnen kuvaelman) sekä Jeannetten häät, kerran Trubadurissa (2/9) ja kaksi kertaa (5/9 ja 7/9) Sevillan Parranajajassa. Illalla ennen viimeistä näytäntöä kävivät oopperaköörin varsinaiset ja vapaaehtoiset laulajat kunniatervehdyksellä taiteilijattaren luona ja lauloivat hänen asuntonsa edustalla. Jäähyväisnäytännössä oli huone ahdinkoon asti täynnä ystäviä ja ihailijoita. "Koko illan kuluessa sai laulajatar yleisön puolelta vastaanottaa innokkaita ja hartaita suosionosotuksia. Lukuisia kukkavihkoja annettiin ja heitettiin hänelle ja niiden oli tarkoitus sanoa: tervetullut pian takaisin!"

Seuraavana päivänä -- syyskuun 8 -- tapahtui vielä haikeampi hyvästijättö. Silloin näet _Elis Duncker_, sairastettuaan lavantautia noin kolme viikkoa, vaipui kuoleman uneen. Morgonbladetin muistosanoista lainaamme seuraavat rivit:

-- "Todellinen kutsumus ja jalo henki veivät Dunckerin taiteen alalle, kun hän jo oli suorittanut lakitieteellisen tutkinnon yliopistossa. -- -- Dunckerilla oli korkea käsitys taiteesta, jolle oli antautunut; hän piti sitä kunniassa, oivalsi sen laadun ja päämäärän ja sivistyneenä miehenä hän ymmärsi että ollakseen sen arvokas tulkitsija täytyi hänen työllä ja opinnoilla valloittaa sen ulkonaiset keinot ja tunkeutua sen olentoon; vasta sen jälkeen hän kykenisi tositaiteellista tuottamaan. Näin hienotunteisena hän ei tahtonut esiintyä ennen kun tiesi kykenevänsä suorittamaan tehtävänsä loukkaamatta taidetta. Hän ei ollut niitä, jotka milloin tahansa ovat valmiit ottamaan minkä roolin tahansa ja väkisin pyrkivät tehtäviin käsiksi, ymmärtämättä mitä ne vaativat ja tuntematta voimiaan -- mikä aina osottaa dilettanttimaisuutta ja enimmäkseen todistaa taiteellisen tulevaisuuden mahdottomuuttakin; hän päinvastoin pelkäsi tulla pakotetuksi esiintymään liiaksi ja liian varhain. Sentähden hänen esityksensä ei ollutkaan hätätyötä, vaan harmooninen taiteentuote, joka vaikutti miellyttävästi, kauniisti ja ylentävästi kuulijaan. Näin pitäen taidettaan korkealla ja vaatien paljo itseltään, Duncker, jolla oli pehmeä ja suloinen baritoniääni, ihan varmaan olisi tullut eteväksi laulajaksi ja tuottanut kunniaa maallemme. Hänen liian varhainen poismenonsa on suuri tappio erittäinkin Suomalaiselle oopperalle, joka oli häneen kohdistanut suuria toiveita, ja herättää vilpitöntä surua kaikissa taiteenystävissä."

Dunckerin hautajaiset tapahtuivat Helsingin hautausmaalla sunnuntaina 10/9 taajan ystäväjoukon ja Suomalaisen oopperan jäsenten läsnä ollessa. Sinä päivänä ei ollut näytäntöä.[86]

* * * * *

Nyt on siirryttävä puheosastoon, joka kesäkuun ensi päivinä oli saapunut _Mikkeliin_ ja 5/6 oli alkanut näytellä siellä. Tällä ennen käymättömällä paikkakunnalla annettiin 10 näytäntöä, viimeinen 25/6. Ohjelmisto käsitti enimmäkseen suuria näytelmiä, nimittäin Jeppe Niilonpojan, Viuluniekan, Sirkan, Narcisse Rameaun, Mariannen ja _Roistoväen_. Viimemainittu Karin (Christersonin) tekemä suomennos Overskoun 5-näytöksisestä huvinäytelmästä Pak, oli uusi ja esitettiin 24/6. Keskimäärin tuotti ilta noin 250 mk.[87] -- Mikkelin ajan historiaan kuuluu kaksi kihlausta. Benjamin Leino ja Mimmy Hellstén tekivät näet siellä ikiliiton ja nti Tötterman otti vastaan kihlat kauppias Lindströmiltä Mikkelistä. Edellinen pari jäi yhä edelleen teatteriin, mutta jälkimäisen liiton kautta seurue menetti yhden jäsenen, joka oltuaan mukana alusta alkaen viime aikoina oli menestyksellä esiintynyt huomattavammissakin rooleissa. -- Näytäntöjen päätyttyä enin osa seuruetta palasi Lappeenrantaan, siellä hajaantuakseen yhden kuukauden lomalle.

Heinäkuun lopulla kokoonnuttiin jälleen _Savonlinnaan_, jossa annettiin 5 näytäntöä, 27/7-6/8. Muun muassa näyteltiin Roistoväki, "jota nimeä fiinimpi yleisö näkyy pelkäävän". -- Vilhon kirjeet tänä kesänä eivät olleet iloisia. Tulot Savonlinnassa olivat kyllä keskimäärin 268 mk illalta, mutta mihin se riitti, kun Pietarista saakka oli vaillinki kassassa ja kuukausi oli pidetty lomaa. Täytyi siis yhä pyytää rahoja Helsingistä. Ja sitten muut vastukset. Oli luvattu että Savonlinnassa saataisiin sali ilman vuokraa, mutta siitä huolimatta oli Vilho pakotettu rakennuttamaan näyttämön, joka maksoi noin 200 mk. Ei siis kumma, että hän huokailee: "Ette voi uskoa kuinka kurjamaiselta tuntuu muutella teatterista teatteriin, joissa ei ole kaikkein välttämättömimpiäkään koristuksia eikä edes ainoata huonetta, ainoata metsää!" Edelleen vaivasivat häntä yksityisten seurueenjäsenten juonittelut ja oikut, joista Vilhon täytyi kertoa pahimmat jo itsensäkin tähden, sillä asianomaiset eivät säästäneet "tohtoria" kuulemasta heidän mielipiteitään niin toisesta kuin toisesta. Kumminkin näkyy kaikesta, että uskollisempaa Suomalaisen teatterin palvelijaa ei ollut kuin Vilho. Paha vaan että hänen terveytensä yhä oli heikonlainen. Savonlinnassakin hän jälleen oli muutamia päiviä vuoteenomana.

Savonlinnasta mentiin _Kuopioon_, jossa ensi näytäntö oli 9/8. Täällä olo venyi pitkäksi, aina syyskuun loppuun, jolloin viimeinen näytäntö oli 27/9. Alkuaika olikin sangen edullinen: kuusi ensimäistä iltaa antoi keskimäärin 415 mk; mutta sitten tulot alentuivat ja olivat viimeisellä kahdella viikolla niin huonot, että keskimäärin saatiin vain 260 mk. Tähän tuli lisäksi että teatterista vaadittiin entistä korkeampi vuokra, 60 mk illalta. Seuraus oli että Vilhon, ennen kun seurue pääsi lähtemään, täytyi pyytää noin 1,000 mk apua. -- Ohjelmistoon ilmaantui huomattava uutuus, kun J. Enlundin suomentama Oehlenschlägerin _Aksel ja Walborg_ näyteltiin ensi kerran 1/9.

Kuopiossa melkein kaikki teatterin jäsenet kävivät tanssikoulua, "eräs ruotsalainen tohtorinna Lindh opettajattarena". Tästä Vilho ei pitänyt, syystä kun "tohtorinna" ei pystynyt opettamaan muuta kuin tavallisia seuratansseja; mutta toiset väittivät Bergbomin antaneen suostumuksensa. -- Muutoin Vilho tapansa mukaan kertoo pikku piirteitä teatterin elämästä. Nummisuutareita katsomaan (8/9) hän oli toivonut täyttä huonetta, mutta todellisuudessa tuli ylen huono (282 mk). Suurin syy oli se, että samana päivänä oli syksyn ensimäinen tanssi-iltama, johon vietiin klanetinpuhaltajakin, niin että "kraatari Antreksen" täytyi puhaltaa huilua klanetin asemasta(!) Sitä paitse Vilho sanoo olevan "mahdotonta arvata vahinkoa, jonka Ahlqvistin ja hänen heimolaistensa parjauskritiikki[88] on meille sekä täällä että muuallakin tehnyt". -- Markkinain aikana (14/9) oli yksi erittäin hyvä huone: 575 mk. Kaikki huokeammat paikat oli myyty, mutta useita kalliimpia nähtiin tyhjinä. "Kaupunkilaiset olivat poissa, ja syystä, sillä kovin tukalaa on näytellä niin tottumattomalle yleisölle kuin markkinaväki. Mitään oikeata rauhaa ei hartainkaan kuulija semmoisena iltana voi saada." -- Teatterin jäsenistä pääsi Lundahl syyskuun 1 p:stä vapaaksi lähteäkseen Kööpenhaminaan opintomatkalle. Se tuotti paljo vaikeuksia ohjelmistoon nähden, kun hän oli ollut mukana niin monessa kappaleessa ja aina jossakin pääroolissa. -- Toiselta puolen Kuopion aikana liittyi seurueeseen nti _Kaarola Avellan_ ja on se luettava merkkitapauksiin näyttämömme historiassa. Jos luetaan pois hänen sisarensa nti Aura Avellan, joka lyhyen ajan toimi teatterissa (kts. siv. 93), ja nti Emilie Stenberg, jonka ala saavuttamansa iän tähden oli rajoitettu, oli nti Kaarola Avellan ensimäinen yläluokka-perheestä lähtenyt nuori nainen, joka antautui näyttelijättäreksi. Sitä paitse oli hän hartaalla työllä valmistautunut tätä uraa varten. Talvella 1874-75 hän ensin Tukholmassa oli harjotellut kaunolukua rva Betty Almlöfin johdolla, kesällä sen jälkeen Kangasalla koettanut täydellisentää suomenkielen taitoansa ja jälleen seuraavana talvena nauttinut mainitun etevän opettajattaren ohjausta näyttämötaiteessa. Tieto nti Avellanin tulosta Suomalaiseen teatteriin oli ilosanoma sen ystäville, sillä sanomattakin ymmärtää että ainoastaan vanha perinnäinen ennakkoluulo oli estänyt korkeamman sivistyksen omistaneita liittymästä siihen, ja tämän ennakkoluulon oli nti Avellan rohkeasti voittanut. -- Toinenkin uusi jäsen tuli täällä seurueeseen, nimittäin _Rietrikki Kauhanen_, Kuopion lyseon oppilas. Hän oli muonakauppiaan poika ja 24-vuotias. Pieniä sivurooleja ylemmäs hän ei päässyt, mutta käytännöllisenä miehenä hän eri tavoin osottautui hyödylliseksi teatterille.

Sanoma Dunckerin kuolemasta saavutti seurueen Kuopiossa ja Vilho kirjoitti sen johdosta:

"Te olette eläneet kovin surullisia päiviä Dunckerin kuoleman tähden. Me voimme tuskin pitää asiaa totena, ja sentähden kaipauksemme on muuttunut enemmän kummastukseksi kuin todelliseksi suruksi. Minä, joka melkein joka hetki olen ollut pakotettu ajattelemaan kuolemaani, olisin sanonut sitä mielettömäksi, joka olisi luullut Dunckerin elämän loppuvan ennen kun minun. Terveyteni on jonkun aikaa taas ollut jotenkin hyvä, ja kummallista kyllä Dunckerin kuolemansanoma on ollut minulle hyvin suureksi lohdutukseksi, sillä nyt tunnen itseni kymmenen kertaa terveemmäksi kuin ennen."

Alkuaan oli kiertomatka ollut niin suunniteltuna, että seurue Kuopiosta lähtisi Ouluun, mutta jo Savonlinnasta Vilho esitti epäilyksiä tätä vastaan. Toiselta puolen tulisi matka kovin kalliiksi ja toiselta puolen oli ohjelmistoon karttunut liian vähän uutta, jota oululaiset eivät ennen tunteneet. Sitte päätettiinkin että teatterin oli pysyminen etelämpänä, lähinnä noudattaen kutsumusta tulla _Jyväskylään_, jossa ei koskaan ennen oltu teatteria nähty. Sinne siis matkustettiin Kuopiosta ja ensimäinen näytäntö (Työväen elämästä, Suorin tie paras ja Kihlaus) seurahuoneen pienessä salongissa oli 1/10. Yleisö oli erinomaisen tyytyväinen ja innostunut; olihan kaikki sille uutta! Mitä tämä merkitsi, näkee siitä, että kun Kuopiossa 23 näytäntöä 7 viikon aikana antoi keskimäärin 369 mk illalta, tuotti pienemmässä Jyväskylässä 16 näytäntöä 4 viikossa 411 mk illalta. Paitse pienempiä kappaleita näyteltiin Sirkka, Oma Toivoni ja Kavaluus ja rakkaus, kukin kaksi kertaa, sekä Jeppe Niilonpoika ja Sven Dyringin koti, kumpikin yhden kerran.

Eräs silloinen alkeisopistolainen[89] kertoo siitä innostuksesta, jonka teatteri herätti hänessä ja monessa muussa, jotka sinä syksynä Jyväskylässä ensi kerran näkivät varsinaisia näyttämöllisiä esityksiä: "Minusta tuntuu vieläkin, että ne olivat juhlanäytäntöjä, joka ainoa. Muistan kuinka vähistä varoista huolimatta 'täytyi' päästä niihin, ainakin joka 'premiääriin'. Ja eiköpähän ne näytännöt, niin pienessä kaupungissa ja siihen aikaan, olleet premiäärejä joka ainoa. Muistan myöskin, kuinka sitä ponnisteli läksyjen lukemisessa, että vain saisi aikaa päästä teatteriin." Sama kertoja luettelee muististaan kappaleet, jotka silloin näyteltiin ja näyttelijät, jotka hän silloin näki ensi kerran esiintyvän. Muiden muassa näyttää Ida Aalberg jo silloin suuresti ihastuttaneen nuoria katsojia näytelmässä Onhan pappa sen sallinut. "Mikä sulous! Minäkö yksin silloin huokailin hänen ikkunansa takana! Minäkö yksin ostin hänen pienen valokuvansa!" -- Paitse kertojaa sai Jyväskylässä silloin pysyviä vaikutuksia näyttämötaiteesta seminaarin oppilas, nykyinen etevä laulaja Abraham Ojanperä, joka oli mukana avustamassa kun Sven Dyringin koti esitettiin, niinikään rva Minna Canth, joka tähän aikaan vain kirjoitteli pikku kertoelmia, mutta jonkun vuoden päästä oli ilmaiseva oikean neronsa näytelmänsepittäjänä, ja vihdoin postivirkamies Robert Kiljander, joka vastedes oli antava pirteitä huvinäytelmiä Suomalaiselle teatterille.

Viimeinen näytäntö Jyväskylässä oli 1/11, ja seuraavana iltana pitivät kaupunkilaiset seurueelle pienet läksijäispidot, jossa sitä kiitettiin käynnistä ja pyydettiin tulemaan vastakin. Sen jälkeen tapahtui lähtö. Aikomus oli ollut matkustaa suoraan Hämeenlinnaan; mutta kun ratsutilallinen Severus Konkola oli pyytänyt seuruetta tulemaan _Jämsään_ ja luvannut vapaan matkan, päätettiin noudattaa kutsua. Tietysti oli joukossa semmoisia, joista ei tämä ollut oikein comme il faut, mutta Vilhosta oli, niinkuin todella olikin, varsin hauska koe kerran pysähtyä varakkaaseen maalaiskuntaan, oikein kansan keskeen. Jämsässä annettiin uudessa, vielä puutteellisesti varustetussa kansakoulun juhlasalissa neljä näytäntöä (5/11-12/11), joiden ohjelmat oli kokoonpantu pikku kappaleista (suurin oli Yhdistysjuhla, kotimaisia: Kihlaus ja Sotavanhuksen joulu, erikoisnumeroita: Sailor-boy ja Poika comique tanssit, joista edellinen oli annettu Jyväskylässäkin). Tulot tekivät yhteensä 1,043 mk. 75 p., siis noin 260 mk illalta. -- Konkolan kustannuksella oli suurin osa puvustoa lähetetty Lahteen ja hän olisi höyrylaivallaan vapaasti vienyt sinne koko seurueenkin, mutta kun suora tie Hämeenlinnaan oli huokeampi kuin Lahden kautta ja rekikeli oli hyvä, matkustettiin kyydillä uuteen olopaikkaan.

* * * * *

Saatettuamme puheosastoa näin kauvas on katsottava, kuinka lauluosaston kävi _Helsingissä_. Emilien kirjeistä nti Elfvingille näkyy, ettei luottamus tulevaisuuteen ollut kehuttava.

"Jotenkin raskasta on näin kesän helteessä" -- kirje on päivätty 6/8 -- "lakkaamatta puuhata, mutta raskain on kumminkin se ajatus, että kenties koko tämä työ on turha ja että kaikki on romahtava maahan kuin lastulinna". Kovin häntä vaivasi tuo alituinen kilpajuoksu, johon Ruotsalaisen teatterin oopperahanke pakottamalla pakotti. "Surkeaa on että meidän pienillä apulähteillä täytyy ylläpitää kahta oopperaa, kun yleisö on niin pieni kuin se on." Muun muassa kerrottiin erään ruotsalaisen teatterin johtokunnan jäsenen lähteneen hakemaan toista primadonnaa rva Engdahlin lisäksi. Nti Elfving oli suositellut kahta nuorta neitiä (Malmström ja Conradi) Suomalaiseen oopperaan.[90] Emilie lupaa ottaa heidät turviinsa. "Erittäin hauskaa on että heidän vanhempansa tahtovat uskoa tyttärensä Suomalaiselle teatterille. Kyllä koetan pitää huolta heistä; ikävä vain että aikani on niin vähissä, etten ennätä niin paljo kuin soisin. Me teemme kyllä mitä mahdollista on, että henki ja elämänsävy teatterissa pysyisi hyvänä, ja minusta sen jäsenet ovatkin -- ainakin kaikkein useimmat -- perin siivoja." -- -- "Se täytyy sinun kumminkin sanoa nuorille daameille, että heidän tulee alistua noudattamaan sääntöjä, jotka koskevat kaikkia köörilaulajia; muutoin syntyy pelkkiä poikkeuksia. Ruotsalainen teatteri houkuttelee tavan takaa meikäläisiä sinne, heidän köörinsä ei ole riittävän suuri ja on erittäin mukava ottaa meiltä semmoisia, joita jo olemme opettaneet ja harjottaneet. Emme sentähden mielellämme näkisi, että ne, jotka meille tulevat, pitäisivät Suomalaista teatteria jonkunlaisena valmistavana kouluna Ruotsalaiselle." -- Kirjeissä puhutaan Ericssonistakin, joka vietti kesänsä parannuksilla Naantalin kylpylaitoksessa. Hänet otettaisiin edelleen oopperan palvelukseen, jos hänen äänensä on tullut entiselleen, sillä Navrátilia väsytti laulaa kolme kertaa viikossa ja aikomus oli syyskuun alussa näytellä useamminkin. "Meidän täytyy jännittää voimiamme tänä vuonna, jos tahdomme että oopperalla on tulevaisuutta." -- Tositeossa ei Ericsson enää palannut.

Alakuloisuutta, jolla syyskausi alkoi, enensi tietysti suuressa määrässä Dunckerin kuolema. Niinkuin jo tiedämme näyteltiin syyskuun ensi viikolla, Ida Basilierin täällä ollessa, tavallista useammin -- Helsingissä oli silloin näyttelyn ja sen ohella toimeenpantujen kokousten tähden paljo matkustavaisia; mutta sen jälkeen "sesonki" ei enää tahtonut muodostua loistokkaaksi. Niin etevä laulajatar kuin _Signe Hebbe_ olikin, ei hän tuottanut onnea näyttämöllemme.

Nti Hebben vierailu alkoi 11/9, jolloin hän esiintyi Margaretana Faustissa. Kuuluisaa taiteilijatarta tervehdittiin vilkkaasti ja havaittiin hänen esityksensä varsinkin traagillisissa kohtauksissa mestarilliseksi. Sama näytäntö uudistettiin 13/9 ja, kun Lucia oli annettu välissä, kolmaskin kerta 17/9. Mutta tämä näytäntö kääntyi onnettomaksi. Kiljander, joka ennen oli laulanut Valentinin osan, oli lähtenyt Tukholmaan, ja Bergbom uskalsi antaa roolin Lindströmille. Tämä näyttäytyi kuitenkin liian kokemattomaksi siihen ja koska, tavallisuuden mukaan, onnettomuus ei tule yksinään, niin sattui nytkin toinen ikävä erehdys toisensa perästä -- osallisten mielipahaksi, pahansuopien iloksi ja johtajan tuskaksi. Ainoastaan Signe Hebbe ja Navrátil pitivät puoliaan; mutta pääasia oli että Faust, jota kahdeksan kuukauden aikana oli loistavasti näytelty 22 kertaa, nyt 23:tena kertana teki melkein haaksirikon. --

Näiden näytäntöjen jälkeen tunnustettiin laajemmassa arvostelussa (Mbl. 19/9) nti Hebbe suuriarvoiseksi taiteilijaksi. Sekä äänen käytäntöön että näyttelemiseen nähden oli hänen tekniikkansa erinomainen; kaikki vaikeudet oli voitettu, niin että esitys vaikutti teeskentelemättömän luonnolliselta. Alkupuolella hän ei (niinkuin Ida Basilier oli tehnyt) pannut painoa Margaretan naiviseen viattomuuteen ja kainoon neitseellisyyteen, vaan kuvasi hänet intohimoiseksi, jopa keimailevaksikin. Oikeampi ja sattuvampi oli hänen esityksensä myöhemmin, niin esim. katedraalikohtaus oli aivan sydäntäkouristava. Kaikissa tapauksissa laulajattaren vierailu oli luettava Suomalaiselle näyttämölle kunniaksi ja sen jäsenille oli kieltämättä hyödyllistä tutustua niin kehittyneeseen taiteeseen kuin hänen.

Signe Hebben toinen rooli oli Violetta, jona hänet nähtiin ensi kerran 22/9. Hänen esityksensä tässä osassa oli edellistä mestarillisempi ja eheämpi, ja sankaritar tuli syvästi liikuttavaksi, mieltä järkyttäväksi naishaamuksi. -- Ooppera annettiin vielä peräkkäin kolme kertaa. Suosionosotuksia Hebbe sai kylläkseen, mutta huone oli vain "sangen hyvä", jotka sanat arvostelijan kielessä merkitsevät: korkeintaan puolillaan, ja siitä näkee että taiteilijatar ei kyennyt nostamaan semmoista innostusta kuin rva Achté ja Ida Basilier. -- Kuinka asiat olivat, näemme seuraavasta otteesta Emilie Bergbomin kirjeestä Ida Basilierille 27/9:

-- "Sitte kun sinä lähdit, on meillä ollut ainoastaan vastoinkäymisiä ja ikävyyksiä. Sinun kanssasi katosi elähyttävä aines sekä näyttämöltä että salongista. Pelkomme Signe Hebbeen nähden on valitettavasti osottautunut täydelleen oikeaksi. Kaksi ensimäistä Faust-näytäntöä annettiin täysille huoneille, mutta jo kolmantena salonki oli tyhjä, ja kaikki Traviata-illat ovat olleet hyvin huonoja, vaikka jokaisen täytyy tunnustaa, että Hebbe esittää osansa oivallisesti. Voit ymmärtää kuinka on ollut tuskallista: hän on kuitenkin etevä taiteilija ja meidän täytyy hävetä hänen edessään, että yleisö on niin välinpitämätön. Sunnuntaina menee Traviata viimeisen kerran; 10/10 Fidelio alkaa, mutta mitä on annettava väliajalla on vielä tietämätöntä. Holm on täällä, mutta ei voi vielä laulaa; hän on kumminkin parantumaisillaan. Lydia Lagus on myös täällä, mutta hänen laitansa on huolestuttava. Pari viikkoa ennen kun hän lähti kotoa muuttui ilma pahanlaiseksi ja samassa hänen tilansa huonontui, ja nyt hän ei voi laulaa säveltäkään. Hän on hyvin murheellinen ja masentunut, ja meillekin se on suuri suru. -- Älä kerro kellekään, ettei täällä osata antaa arvoa Signe Hebbelle. Kenties käy paremmin Fideliossa. Hän on erittäin ystävällinen ja rakastettava ja on koko ajan ollut niin kohtelias ja suopeamielinen, ettemme soisi hänen tietävän kuinka laita oikein on. Kaikki, jotka ovat nähneet hänet, ovatkin hyvin ihastuneita -- vahinko vaan että yleisö on ollut niin harvalukuinen. Hän on varsin hupainen ja iloinen [seurassa] ja minä voin nyt hyvin käsittää, että sinä ja Mili niin pidätte hänestä. Tunnustaa täytyy että hän on tavallista etevämpi nainen." -- --

Bergbom oli, noudattaen perusjohdettaan aina koettaa taiteellisessa suhteessa nousta korkeammalle, päättänyt ottaa esitettäväksi _Fidelion_, Beethovenin musikaalisesti suuriarvoisen ainoan oopperan. Harjotusten aikana annettiin Lucia ja Faust, kumpikin yhden kerran, ja sitte tuli 13/10 Fidelion ensi ilta. Yleisö oli lukuisa, joskaan ei ahdinkoon asti, ja varsinkin sen tosimusikaalinen osa havaitsi ilolla ja kiitollisuudella, että esitys oli huolellinen ja tehtävän arvoinen. Orkesteriin, jolla tässä sävelteoksessa on erittäin tärkeä osa, oli hankittu lisävoimia ja soitti se Hrimalyn johdolla täyteläisesti ja tasaisesti. Nti Hebbe Fideliona ja Navrátil Florestanina suorittivat osansa erittäin ansiokkaasti. Edellinen huudettiin esiin ensi näytöksen aarian jälkeen, jonka hän lauloi ihmeen taiteellisesti ja toisen näytöksen ensi kuvaelman loppuduetin perästä hänen Navrátilin kanssa täytyi useat kerrat tulla esiin vastaanottamaan kuulijakunnan innostuneita suosionosotuksia; jälkimäisen esitys oli kauttaaltaan sydämellinen ja vaikuttava. Marcellinan osa oli "samalla lahjakkaalla laulajattarella, joka ennen oli suuresti miellyttänyt Siebelinä" (rva Aura Thuring), Achté lauloi voimakkaasti kuvernöörin ja Bergholm taitavasti vanginvartijan osan; Lindström -- Jacquino oli tottumaton, mutta hänen äänensä oli soinnukas. -- Toinenkin näytäntö 13/10 annettiin kukkuroilleen täydelle huoneelle ja paitse pääesiintyjiä innostunut yleisö huusi esiin Bergbominkin, joka siis tänä iltana sai hyvityksen onnettomasta Faust-illasta. Sen jälkeen nti Hebbe vielä esiintyi kaksi kertaa Fideliona (17/10 Ja 19/10) ja jälkimäisellä kerralla ojennettiin hänelle ansaittuna kunnianosotuksena laakeriseppele. Taiteilijattaren jäähyväisilta oli kumminkin 22/10, jolloin hän vielä kerran lauloi Violettan osan. Esiinhuudoilla ja kukkakimpuilla yleisö runsain määrin ilmaisi kiitollisuuttaan hänen vierailustaan.

Seikkaperäisestä arvostelusta (Mbl. 27/10), jossa julkilausutaan vilpitön tunnustus siitä tavasta, jolla Beethovenin ooppera oli esitetty ja erittäin kiitetään toisen näytöksen kolminlaulua (Hebbe, Navrátil ja Bergholm) todellisena loistokohtana oopperamme toimessa ylipäätään, otamme seuraavat sanat nti Hebben täällä olosta:

"Hänen esiintymisensä on kauttaaltaan todistanut, kuinka innostunut hän on ollut tehtäväänsä. Suomalaisen teatterin ystävät ovat myöskin saaneet riittävästi kuulla hänen personallisista mielipiteistään ollakseen vakuutetut siitä, että hän on suonut odottamatonta mielenkiintoa sen harrastuksille ja on sentähden kaksinkertainen syy kiitollisesti painaa muistiin hänen käyntinsä täällä. Vaikea on sanoa, missä osassa hän on ollut etevin. Kenties on Traviata enimmin sopusoinnussa hänen lahjojensa kanssa, koska hänen draamallinen kykynsä voi siinä parhaiten esiintyä. Mutta tämä ooppera ei tyydytä yleisöämme, joka on vähän tottunut suuren maailman menoon. Emme käsitä ihmissydämen jaloutta juuri tähän tapaan, Leonoran (s.o. Fidelion) osa liikuttaa meitä syvemmin. -- -- Suomalaisen teatterin yleisö on lämpimästi kohdellut etevää vierasta, vaikkei toki semmoisella rajattomalla innostuksella kuin joskus kotimaisia laulajattariamme. Joku syy tähän voi olla siinä, että meidän enemmän luonnonraitis kuin taidetta ymmärtävä yleisömme ei ankaran taiteellisessa esityksessä ole tavannut sitä välittömyyttä, joka helpommin vaikuttaa siihen. Mutta toinen pätevä syy on se, että ei edes Patti eikä Nilsson saavuttaisi täällä suurempaa suosiota kuin 'meidän Emmyn' ja 'meidän Idan' herättämä ihastus."

Ennen lähtöään nti Hebbe antoi 24/10 konsertin yliopiston juhlasalissa, ja 26/10 joukko taiteen ja Suomalaisen oopperan ystäviä oli kutsunut hänet päivällisille Arkadian lämpiöön, jossa tilaisuudessa dosentti Perander piti puheen kunniavieraalle. Tästä kauniista puheesta otamme kaksi pääkohtaa, jotka läheltä koskevat ainettamme, jopa selittävät koko sen yrityksen synnyn, josta tämä kirja kertoo: