Part 19

Ruotsalaisen teatterin kannatusyhdistyksen vuosikokouksessa huhtikuun keskivaiheilla konsuli N. Kiseleff luopui johdosta ja sijaan valittiin viisimiehinen johtokunta, jonka huomattavimmat jäsenet olivat lääketieteen tohtorit C. F. Wahlberg ja W. Grefberg. Edellinen hieman tunnettu kirjailijana, jälkimäinen kuuluisa häikäilemättömästä ruotsinkiihkoisuudestaan. Uuden johtokunnan aikeista ilmaantui pian tietoja sanomiin. Oopperaa oli jatkettava ja entistä tarmokkaammin; eikä varoja puuttunut. Eräs yksityinen pohatta oli muka lahjoittanut 40,000 markkaa ja samalla oli päätetty kerrassaan nujertaa eli "tappaa" suomalainen ooppera. Toiset puhuivat kauniimmin "vapaasta kilpailusta", mutta se oli naurettavaa -- niin erilaiset olivat kilpaehdot.

Ruotsalaiselle teatterille suotu avustus yleisistä varoista käsitti nimittäin seuraavat määrät:

Valtioapu teatteriseurueelle..... Smk 12,000;-- " jonka käytäntö riippui " 8,000:-- kenraalikuvernöörin määräyksestä " orkesteria varten " 12,000:-- Koronvapaus 100,000 mk:n lainasta " 5,000:-- " 120,000 " " " 6,000:-- " 50,000 " " " 2,500:-- S:ma 45,500:--

Tätä laskelmaa vastaan väitettiin kyllä ruotsalaiselta taholta, että oli väärin ottaa lukuun maksamattomat korot, ne kun tulivat teatteritalon hyväksi; mutta tositeossa ne sittenkin muodostivat suuren avustuksen kannatusyhdistykselle, koska vapautus korkojen maksamisesta teki talonyhtiölle mahdolliseksi tyytyä saman verran vähempään vuokraan. Sitä paitse sama yhtiö oli myöntänyt kannatusyhdistykselle 3,000 mk. maksuna keisarillisesta aitiosta. Ainoa määrä, joka ei ollut täysin varma, oli kenraalikuvernöörin määräyksestä riippuva, se kun _saattoi_ jäädä käyttämättä -- vaikkei semmoista koskaan kuultu.

Suomalaisella teatterilla taasen oli:

Valtioapua teatteriseurueelle Smk. 8,000:-- " orkesterille " 8,000:-- Koronvapaus Arkadiayhtiölle annetusta 60,000 mk:n lainasta " 3,000:-- S:ma 19,000:--

Kun tähän yleisistä varoista myönnetyn avustuksen erilaisuuteen tulee, että ruotsalainen yleisö varakkaampana helposti voi suoda ja todella soikin teatterilleen kaksi kertaa suuremman kannatuksen (ruotsalaisella olikin jo, sanottiin, 40,000 mk. kannatusta; suomalainen _toivoi_ saavansa 20,000), että toinen toimi kaikin puolin mukavassa, toinen ränstyneessä, akustisesti epäedullisessa teatterissa ja lopuksi että onnellisemmalla kilpailijalla oli pääkaupungin lukuisa hienosto puolellaan, niin -- oliko järkevää puhua vapaasta kilpailusta! Mihin kilpailu välttämättömästi oli johtava ja mitä se oikeastaan merkitsi, lausutaan eräässä Morgonbladetin johtavassa (31/5):

"Varmuudella voidaan ennustaa, että kilpailu kahden oopperan välillä Helsingissä on vievä toisen tai toisen, kenties molemmat perikatoon. Ruotsalaisen oopperan perustaminen tietää sentähden avonaista hyökkäystä jo olemassa olevaa Suomalaista oopperaa vastaan, sitä enemmän hyljättävä, kun tarkoitus on hävittää kotimaisten taiteilijain kannattama taidelaitos.[73] Olemme vakuutetut siitä, että kaikki kotimaisen taiteen ystävät tuskissaan näkevät semmoisen lopputuloksen mahdollisuuden. Ainoastaan häikäilemättömyys ja ahdas puoluekäsitys, joka ei voi tunnustaa jokaista jaloa uhrautuvaa työtä taideharrastustemme hyväksi, saattaa hyväksyä sentapaisia suunnitelmia -- jos niitä todella on olemassa."

Muutoin kirjoittaja, jonka mielestä ainoastaan yksi ooppera Helsingissä oli mahdollinen, huomauttaa siitä nurinkurisuudesta, että valtio kannattaa kahta yritystä, joiden kilpailu on haitaksi itse sille päämäärälle, jota avustus tarkoittaa, ja ehdottaa että asetettaisiin jonkunlainen ylijohto, jonka asiana olisi katsoa ettei valtioapua ilmeisesti käytetä päätarkoitusta, taiteen edistämistä vastaan. Tämä itsessään järkevä ajatus että valtiolla olisi jotakin sanottavaa asiassa ei haihtunut aivan tyhjiin, vaikkei se toki hedelmääkään tuottanut. Siitä enemmän vastedes.

Vielä lisättäköön sekin "epäsoinnun" ilmiö, että tänä keväänä ensiksi syntyi julkinen hajaannus ylioppilaslaulajien kesken. Suomenmieliset laulajat tyytymättöminä laulunjohtajan vastahakoisuuteen ottaa ohjelmistoon suomalaisia lauluja perustivat oman laulukunnan. Tämä tapahtuma, joka nykyään tuntuu niin luonnolliselta, herätti sekin aikoinaan "pahaa verta" ja eräästä kirjeestä näkyy, että niin kaukana kuin Pietarissa eräs virkamies, kun häntä kehotettiin avustamaan suomalaista oopperaa, vastasi: "ennen olisin mielelläni sen tehnyt, mutta kun fennomania on aikaansaanut hajaannuksen ylioppilaslaulajien kesken, niin en minä" -- --(!) Tässä ilmenee kaikessa naivisuudessaan kiihtyvän puoluekiistan vaikutus ihmisiin. "Ennen mielelläni, mutta kun se tai se seikka (jolla ei ole mitään tekemistä suomalaisen teatterin kanssa) on tapahtunut, niin en minä anna avustusta -- enkä edes mene sitä katsomaan!"

Puhenäytännöissä (122) näyteltiin 53 kappaletta:[74]

12 kertaa Mustalainen; 9 " Narcisse Rameau; 8 " _Nummisuutarit, Kihlaus_, Preciosa, Yhdistysjuhla, Hääilta; 7 " Toinen tai toinen naimaan; 6 " Sven Dyringin koti, Puolan juutalainen, Marianne, Maria Tudor, Remusen kotiripitykset, Lemmenjuoma; 5 " Laululintunen, Viuluniekka, Sirkka, Jeppe Niilonpoika, Ei ollenkaan mustasukkainen; 4 " Orposisarukset, Yökausi Lahdella; 3 " _Lea, Anna Skrifvars_, Rouget de Lisle, Gringoire, Työväen elämästä, Suorin tie paras, Suuria vieraita, Kavaluus ja rakkaus, Deborah, Hamlet (Ofeliakoht.); 2 " _Margareta_, Riita-asia, Eroamattomat, Kassan avain, Sinua vaan!, Onhan pappa sen sallinut, Marin rukkaset, Oma Toivoni; 1 " _Saaristossa, Lemun rannalla, Yö ja päivä, Erehdykset, Lapsuuden ystävät, Bartholdus Simonis_, Michel Perrin, Monsieur Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Pekka Patelin, Macbeth (koht.).

Näistä oli kotimaisia 11 ja ohjelmistolle uusia 11: Nummisuutarit, Sirkka, Yö ja päivä, Kassan avain, Sinua vaan!, Onhan pappa sen sallinut, Mr Herkules, Ohdakkeet ja laakeri, Hänen ylhäisyytensä etuhuoneessa, Puolan Juutalainen, Oma Toivoni.

V.

Viides näytäntökausi, 1876-77.

Ennen olemme säännöllisesti alottaneet uuden luvun seuraamalla puheosastoa kesäiselle kiertomatkalle; nyt on syytä poiketa tästä tavastamme ja ensiksi katsella, miten ooppera menestyi näyttelyn aikana, jolloin se, ollen itsekin jonkunlainen näyttelyesine, toisin kuin muina kesinä, oli täydessä toimessa. Mutta sitä ennen luokaamme katsaus uusiin taiteilijavoimiin, joita oli kiinnitetty taikka koetettu kiinnittää oopperaan alkavaksi näytäntökaudeksi.

Elis Duncker, joka -- vietettyään talvensa Berlinissä enemmän kuullakseen kuin harjottaakseen laulua ja erittäin myöskin perehtyäkseen oopperain näyttämölle järjestämiseen -- maaliskuulla oli muuttanut Parisiin jatkaakseen samoja tutkimuksia, oli luvannut tulla kotia kesäkuun lopulla ja jälleen ryhtyä oopperan palvelukseen. Kuinka lyhyt aika hänellä oli siihen käytettävänä, sitä ei kukaan aavistanut! -- Bruno Holm, jonka opintoaika Lampertin luona Milanossa oli umpeen kulunut, oli niinikään antanut lupauksen tulla heinäkuun aluksi. Tosin oli Ruotsalainenkin teatteri tehnyt hänelle tarjouksen, mutta koska hän "oli kauan ihaillut Suomalaisen oopperan hämmästyttävää edistystä" ja sen ohella huomannut, että "kaikki suomalaiset kyvyt kokoontuivat sinne", ei hänkään epäillyt panna voimaansa alttiiksi samaa yritystä varten.[75] Mieluimmin hän sanoi laulavansa baritoniosat Ernanissa, Faustissa ja Traviatassa, mutta Trubaduria oli Lamperti käskenyt hänen välttää: "Minä kiellän sinua ehdottomasti liiaksi huutamasta(!)" Valitettavasti Holmin myöhemmin täytyi ilmoittaa, että hän lääkärin määräyksestä oli pakotettu olemaan alkukesän Karlsbadissa parannuksilla eikä siis voinut tulla ennen kun elokuulla. -- Kevättalvella Emilie Bergbom tiedusteli Alma Fohströmiltä, eikö hän tahtoisi ensi kerran astua näyttämölle Suomalaisessa oopperassa. Laulajatar vastasi kuitenkin epäävästi, sillä rva Nissen-Saloman oli kieltänyt häntä esiintymästä ennen kun opinnot olivat täysin loppuun saatetut; mutta niin pian kun hän hallitsi itseänsä, oli hän "suurimmalla ilolla noudattava tarjousta ja kiitollisin sydämin tekevä mitä kykeni vähäisillä voimillaan edistääkseen Suomalaisen oopperan korkeita harrastuksia". Keväämmällä (22/4 ja 6/5) nti Fohström antoi ensimäiset konserttinsa Helsingissä. Yliopiston juhlasali oli kumpanakin iltana täpötäynnä yleisöä, joka lämpimästi ihaillen tervehti uutta, mitä suurimpia lupaavaa laululintusta. -- Edelleen Naëmi Ingman, joka tämänkin talven oli jatkanut opintojaan Parisissa, oli lupautunut koko näytäntökaudeksi oopperan jäseneksi, ja samoin Niilo Kiljanderkin, joka Tukholmassa oli opiskellut professori Güntherin johdolla.

Tätä paitse oli sopimus tehty kahden ruotsalaisen oopperataiteilijan kanssa heidän vierailustaan näyttämöllämme. Jo talvella oli Fritz Arlberg kirjoittanut ja tarjoutunut vierailemaan kesällä, ja toukokuulla Signe Hebbe teki samanlaisen tarjouksen. Lähemmän sopimuksen teki Bergbom itse Tukholmassa. Kun näet Emilie oli noudattanut Ida Basilierin ystävällistä kehotusta tulla hänen kanssaan Karlsbadiin, oli Kaarlokin päättänyt tehdä pienen virkistysmatkan ja 18 p. toukok. lähtenyt Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Berliniin. Kummaltakin on säilynyt yksi matkakirje, ja teemme niistä joitakuita otteita. Kaarlo kirjoittaa Berlinistä Emilielle Karlsbadiin:

"Rakas, oma sisareni! Olen sydämestäni iloinen, että sinulla on ollut hyötyä matkastasi. On minullakin ollut, mutta luullakseni olisi ollut viisaampaa, jos minäkin olisin tullut Karlsbadiin, sillä en ole ollut oikein terve. -- -- Hebbe ei vaikuttanut minuun erittäin edullisesti. Deklamoitsi taiteen olevan hänelle kaikki kaikessa ja vähän välittävän rahoista, mutta päätti häveliäästi pyytämällä 500 mk (300 riksiä) illalta. Sanoin että valitettavasti en voinut antaa enemmän kuin 300. Luulin jutun siihen päättyneen, mutta seuraavana päivänä kaunoinen Signe kirjoitti, että hän asiaa mietittyään tyytyi 300 markkaan. Hän on siis sidottu 1 p:stä syysk. 10 p:ään lokak., kymmeneksi illaksi, ja laulaa italiankielellä Faust, Fidelio ja Traviata. Epäröin kauvan ennen kun kirjoitin alle, mutta jäädä yksin Naëmi Ingmanin kanssa (jos Emmyn terveys pettäisi) silloin kun hän ei vielä oikeastaan osaa mitään, sitä en uskaltanut. -- Arlberg on sitoutunut 1 p:stä 20 p:ään heinäk. Hän laulaa 3 kertaa Ernanissa ja samoin Trubadurissa. Hän saa myös 300 mk. illalta. Pistää vihakseni että hän luultavasti olisi tullut vähemmästäkin, mutta kun hän kysyi mitä Hebbe saa, en voinut tarjota vähemmän." --

"Stjernströmin kanssa olen sopinut [Suomalaisen oopperan esiintymisestä Tukholmassa] tulevana vuonna noin 10 p:stä toukokuuta kolme tai neljä viikkoa eteenpäin. Teatteri tuottaa noin 2,000 riksiä bruttoa; päiväkustannuksia hän ei vielä voinut tarkoin määrätä. Se olisi rahallisesti sievä yritys, jos donnamme olisivat voimissaan ja ohjelmisto taiteellisestikin hyvin järjestetty. Muutoin luulivat ne, joiden kanssa puhuin asiasta, että sentapainen "Gastspiel" pitäisi tuottaa rahaa.[76] -- -- Kiljander[77] tulee heinä- ja elokuuksi. Hän saa laulaa Valentinin y.m. pikku osia. Syksyllä täytyy hänen palata Tukholmaan, mutta hän tulee takaisin viimeisellä laivalla ja jää sitten meille. -- -- Passinen[78] oli, paha kyllä, lähtenyt päivää ennen kun tulin. Hänellä kuuluu olevan loistava tenori, vaikka hän on tottumaton seuraelämään. Güntherillä oli kuitenkin suuria toiveita hänestä. Oltuansa vuoden Tukholmassa hän edelleen osaa ainoastaan suomea." -- --

"Tukholmasta mainitsen seuraavat näkemäni: Wilhelm Tell, oivallisesti esitetty (tanskalainen baritoni Tellinä); Mignon, jotenkin ikävästi näytelty (Moe suloinen, muut keskinkertaisia); Rykmentin tytär (Moe ei ollut Basilierin varjokaan, ei hituistakaan sitä isänmaallista pontevuutta, joka estää roolin vajoomasta ravintolaneidin kannalle); Noita-ampuja (kunnioitettava, pensioninarvoinen esitys); Lemmenjuoma (aika hupaisesti näytelty: Janson, Westberg ja ensikertalainen nti Niehoff). Edelleen Helgolannin sankarit teki syvän, sydäntäkouristavan vaikutuksen (Dorsch, melkoisen mieltäkiinnittävä, järjestely hyvä); Rolandin tytär, tunnollisesti järjestetty, mutta käsityöntapaisen proosan rasittama j.n.e. -- Kööpenhaminassa en nähnyt mitään; kaikki teatterit suljetut. Sitä paitse satoi aamusta iltaan. Istuin Thorwaldsenin museossa, se oli Kööpenhaminani. Ne, joita hain (Hoedt, Thomsén) olivat matkoilla. -- Hampurissa näin satunäytelmän Matka kuuhun, äärettömän loistokas ja äärettömän ikävä. -- -- Sydämellisiä terveisiä Idalle. Kaarlosi."

Emilie kirjoittaa Karlsbadista nti Elfvingille (11/6):

"Rakas ystävä! -- -- Nyt olemme juoneet terveysvettä noin 3 viikkoa ja olemme siis pian valmiit lähtemään. Lauantaina 24 p., siis itse Juhannuspäivänä lähdemme Lyybekistä suoraan Helsinkiin ja toivomme olevamme siellä 27 p. aamulla. -- Noin 21 p. on Kaarlo oleva kotona alottaakseen puuhansa. Luulen tämän kesän tulevan raskaaksi ja sentähden tarvitaan hyvät voimat. -- -- Minulle on Karlsbadissa olo tehnyt hyvää; Ida on myöskin tyytyväinen, vaikka parannusjärjestelmä on vähän väsyttänyt häntä. -- Enemmän kuin mistään muusta olen nauttinut sanomattoman ihanasta Dresdenin galleriasta. Onhan siitä lukenut ja kuullut paljo, mutta eivät mitkään kertomukset eikä valokuvat vastaa todellisuutta. Kahdessa päivässä tietysti emme ennättäneet tutustua kaikkeen, vaan tyydyimme suurimpiin mestareihin. Rafaelin madonna on niin käsittämättömän kaunis, että se, miten hyviä jäljennöksiä onkin nähnyt, todellisuudessa hämmästyttää katsojaa. -- -- Täältä Karlsbadista olen pikimmältään käynyt Pragissa, ja se oli hauska matka. Minun piti käydä siellä tehdäkseni välikirjat neljän soittoniekan kanssa orkesteriamme varten. -- Minulla oli onni nähdä Palackyn[79] hautajaiset ja jotakin niin suuremmoista en ole voinut kuvitella. Kaikki oli surussa, surulippuja liehui useimmilla rakennuksilla, kirkoilla, silloilla y.m. Balkongit olivat mustalla verhotut ja ajuritkin olivat kiinnittäneet mustia lippuja ja suruharsorosetteja hevosiinsa. Kirkonkellot pauhasivat, kanuunat jyrähtelivät, kaikki oli valaistu ja kymmeniä tuhansia ihmisiä käveli saatossa kirstun edellä ja jäljessä. Lähetystöjä koko maasta, kaupunkien, kylien, kuntien lähettämiä; kaikkien liput (yli 320) olivat suruharsoitetut. Lukemattomia soittokuntia ja lauluyhdistyksiä, jotka väliin lauloivat, astui saatossa. Sadottain seppeleitä, laakeri-, palmu- ja kukkaseppeleitä kannettiin mukana. Kullakin yhdistyksellä oli oma pukunsa, joka enensi juhlallista vaikutusta. Oli naisyhdistyksiäkin, kunnianeitsyeitä, valkoisiin puettuina mustine vyöhikköineen olkapäillä. Katselin saattoa eräästä akkunasta ja sitä kesti puoli kolmatta tuntia." --

* * * * *

Lauantaina 1 p. heinäk. avattiin virallisesti Suomen ensimäinen yleinen näyttely, joka paitse teollisuutta käsitti myöskin taide- ja viime hetkessä suurella tarmolla aikaansaadun kansatieteellisen osaston. Miten merkillinen ilmiö kulttuurielämässämme tämä näyttely olikaan, ei sillä voi olla laajempaa tilaa teatterimme historiassa. Sanottakoon vain että se laatuaan ensimäisenä oli omansa hämmästyttämään sekä kotoisia että vieraita; mutta jotta sitä olisi voitu oikein arvostella, olisi, niinkuin eräässä sanomalehdessä avauspäivänä lausuttiin, näyttelyrakennuksen fasaadilla Kaivopuistossa pitänyt olla seuraava tiedonanto: "Kaikki mitä nähdään näitten seinien sisällä on vain pieni osa Suomen kansaa tuottanut. Historiallisten olojen tähden on tämän kansan suuri enemmistö kielensä kautta ollut suljettuna pois sivistyksen lähteiltä. Tuskin nimeltäkään se tuntee teollisuutta ja vielä vähemmän se tietää mitä se merkitsee kansan itsenäiseen toimeentuloon nähden. Kirjallisuuskin, josta muut kansat ammentavat oppia, on siltä suljettu, samoin kuin puutteellinen sivistys on estänyt sitä oppimasta ulkomaan esimerkistä." -- Avausjuhlallisuuden ohjelmakin puheineen lauluineen oli puhtaasti ruotsalainen.[80]

Suomalaisen oopperan ensi näytäntö oli 4/7, jolloin Faust näyteltiin. Esiintyjät, Ida Basilierista ja Navrátilista alkaen, olivat samat kuin ennen paitse _Kiljanderia_. Valentinina hän kohta pääsi yleisön suosioon, sekä äänellään, joka oli sulava ja sointuva, joskaan ei vahva, että käytöksellään näyttämöllä, jolle hänen vartalonsa oli sopiva. Vasta-alkaja palkittiin esiinhuudoilla. -- Toisessa näytännössä 7/7 esitettiin Ernani ja oli se, lausutaan Morgonbladetissa, taiteellisesti tasaisempi ja pyörennetympi kuin yksikään edellinen. Elviran osassa yleisö pitkän ajan päästä jälleen sai tervehtiä "lemmittyänsä" Emmy Achtéta, joka mahdikkaasti ja sydäntäkouristavalla intohimoisuudella tulkitsi vaikean roolin. Carlo I:nä taasen esiintyi hra _Fritz Arlberg_ ensi kerran. Kättentaputukset, jotka seurasivat hänen tositaiteellista esitystään, nousivat myrskyksi, kun hän yllätti kuulijoita laulamalla kolmannen näytöksen finaalin suomenkielellä. Kolmas, joka taiteellisuuteen nähden tyydytti yhtä korkeita vaatimuksia, oli Navrátil nimiroolissa. Kun vielä mainitsemme ettei Bergholminkaan (Silva) tarvinnut hävetä seurassa, että köörit tavallisuuden mukaan lauloivat hyvin sekä että orkesteria johti taitava _Bohuslav Hrimaly_, joka alkaneeksi näytäntökaudeksi oli kapellimestarina otettu oopperan palvelukseen, niin voimme ymmärtää suuremmoisen menestyksen.[81] Ihastunut yleisö jakeli kukkia rva Achtélle ja kättentaputuksia ja esiinhuutoja kaikille, niin ettei tahtonut loppua tulla. -- Sama ooppera 9/7.

Faust annettiin uudestaan 11/7 ja sitte Trubaduri 13/7 niin tavattomat esiintyjät eri rooleissa, että yksistään sentähden joka salongin sopukka täyttyi ja myöhästyneiden täytyi joukottain palata kotia -- sanoisimmeko -- tyhjin korvin. Missä tahansa olisikin kelvannut ja ihastusta herättänyt näytäntö, jossa kuultiin Ida Basilier Leonorana, Emmy Achté Azucenana, Navrátil Manricona ja Arlberg Lunana. Ensi kerran Suomen etevimmät laulajattaret esiintyivät samassa oopperassa ja vaikutus oli mahtava. Ida Basilier lauloi tietysti paljo täydellisemmin kuin 1870, jolloin hän juuri Leonorana oli alkanut kotiuduttaa oopperaa suomalaisella näyttämöllä, ja Emmy Achté suoritti -- kiitos hänen mezzosopranonsa -- Azucenan osan yhtä erinomaisesti kuin ennen Leonoran. Täydennyksen tuottivat Navrátil ja Arlberg. -- Lauantaina 15/7 sama ooppera.

Yleisö, joka oli saapuvilla viimemainituissa loistonäytännöissä, oli muutoinkin juhlatuulella. Oli näet Aleksanteri II:sen suvinen aika, jolloin luottamuksellinen suhde Suomen kansan ja hallitsijan välillä sai tulevaisuutemme kauniina kangastamaan, ja juuri silloin, perjantaiehtoolla (14 p.) olivat H.H.M.M:nsa keisari ja keisarinna sekä perintöruhtinas puolisoineen, Edinburghin herttuattaren ja suuren seurueen kanssa tulleet vierailemaan Helsinkiin. Vastaanotto oli sydämellinen ja korkeat vieraat osottivat puolestaan sanoillaan ja käytöksellään hyvin viihtyvänsä suomalaisten kesken. Käynnin lähin ulkonainen aihe oli tietysti näyttely.

Kaupungin valtuuston asettama toimikunta, jonka asiana oli järjestää juhlallisuudet ylhäisiä vieraita varten, oli m.m. aikonut toimeenpanna Uudessa teatterissa juhlanäytännön, jonka ohjelma olisi jaettu ruotsalaisen ja suomalaisen näyttämön taiteilijain välillä. Jälkimäiset olisivat esittäneet kohtauksia Parranajajasta (Ida Basilier ja Elis Duncker) sekä Trubadurista (rva Achté), mutta hanke meni myttyyn, kun keisarin sanottiin lausuneen arvattavasti kyllä käyvänsä teatterissa; mutta -- tavallisessa näytännössä. -- Tositeossa lauloivat suomalaiset laulajattaret neidit Ida Basilier (Venzano-valssin) ja Alma Fohström (aarian Ernanista) sekä rva Engdahl (venäläisen kansanlaulun) lauantaina juhlapäivällisillä keisarillisessa linnassa. Sen jälkeen tapahtui ylioppilasten laulutervehdys, jossa tilaisuudessa keisari kuultuaan laulettavan venäläisen kansanlaulun suomalaisin sanoin ja tanskalaisen Kong Kristian laulun lausui toivomuksen kuulla Maamme-laulunkin, ja samana iltana kävivät keisarilliset Ruotsalaisessa teatterissa. Kaksi seuraavaa iltaa käytettiin tanssiaisiin kenraalikuvernöörillä ja kansanjuhlaan Eläintarhassa, ja jälkimäisenä keisari ja keisarinna jo lähtivät paluumatkalle. Sitä vastoin perintöruhtinas ja hänen puolisonsa, jotka matkoillaan Suomen saaristossa olivat tulleet erityisesti kansan suosimiksi, vielä jäivät tänne, ja tiistaina he kävivät m.m. yliopistossa, ylioppilastalolla ja illalla Arkadiateatterissa. Täällä, jossa pyhänä ei oltu ollenkaan näytelty ja maanantaina oli esitetty kohtauksia Ernanista (3:s näytös), Parranajajasta (2:sta näytöksestä) ja Luciasta (3:s ja 4:s kuvaelma), oli nyt ohjelmana nämä kahden jälkimäisen oopperan kohtaukset. Ensimäisen rivin perimmäiset aitiot ja lämpiö olivat eristetyt ja koristetut ylhäisiä kävijöitä varten, joita lukuisan[82] juhlapukuisen yleisön seisoessa tervehdittiin venäläisellä ja suomalaisella kansallislaululla. Parranajajan laulukohtauksessa Ida Basilier lauloi satakieliaarian Jeannetten häistä ja Minun kultani. Tämän samoin kuin muittenkin loistokohtien jälkeen suvaitsi perintöruhtinas alottaa suosionosotukset. Eläköön- ja hurraahuudoilla yleisö lausui jäähyväisensä, kun vieraat näytännön päätyttyä poistuivat. -- Elokuun lopulla kertoivat sanomalehdet, että perintöruhtinas v.t. kenraalikuvernöörin, vapaaherra Indreniuksen kautta oli kummallekin Suomalaisen oopperan primadonnalle, rva Achtélle ja nti Basilierille, lähettänyt jalokivillä ja helmillä koristetun rannerenkaan sekä samalla lausunut, että heidän erinomaiset esityksensä näytännössä 18 p. heinäk. olivat kerrassaan yllättäneet hänet.[83]

Kun keisarillinen juhla-aika oli ohi, jatkettiin näytäntöjä hyville ja täpötäysille huoneille, sillä näyttely houkutteli Helsinkiin yhä uusia matkustajia, jotka samalla halusivat omin korvin kuulla oopperaamme. Kaksi viikkoa peräkkäin vaihtelivat Faust, Lucia ja Trubaduri, jossa viimeisessä Ida Basilier ja Emmy Achté yhä esiintyivät rinnakkain. Elokuun 6 p:stä alkoi Sevillan Parranajaja, Ida Basilier ja Elis Duncker pääosissa (Navrátil Almaviva, Bergholm Bartholo, Aspegren Bazilio ja nti Wikström Martha) vaihdella toisten oopperain kanssa; mutta ainoastaan 6/8 ja 11/8 lauloi Duncker mukana. Laulaja sairastui näet lavantautiin, josta hän ei enää toipunut. Poikkeuksen soitannollisten näytäntöjen sarjasta teki rva Winterhjelmin 15/8 toimeenpanema draamallis-soitannollinen iltama. Tämä taiteilijatar oli heinäkuun lopulla tullut Helsinkiin yksityiselle käynnille ja esiytyi julkisesti yhden ainoan kerran. Ohjelma oli pääasiallisesti ruotsinkielinen (Octave Feullet'in proverbi Harmaa hiuskarva ja mestauslavakohtaus Daniel Hjortista, jotka näyttelijätär esitti ruotsalaisen näyttelijän hra Hillbergin kanssa); suomenkieltä edusti Jeannetten häät.[84]

Uusi ooppera, Verdin _Violetta_ (Traviata), ilmestyi ohjelmistoon 21/8. Nimiosassa esiintyi Ida Basilier, Navrátil oli Alfred Germont, Achté George Germont, nti Wikström Flora, Lindström parooni Douphol. Huone oli tietysti täynnä, ja joskin ensi näytännössä huomattiin epätasaisuuksia, oli Ida Basilier "niin sielukas, lämmin ja liikuttava Violetta, että harva lienee hänet voittanut, ja Navrátil suoritti roolinsa tavallisella taidolla, musikaalisen varmasti ja draamallisen eloisasti". -- Sama ooppera esitettiin myöskin 23/8 ja 27/8; välissä (25/8) oli Trubaduri ja jäljessä (29/8) Lucia-näytäntö. Elokuun 31 p. tuli taas Parranajaja, jossa Figarona ensi kerran esiintyi Kiljander ja Baziliona "amatööri, jolla oli syvä, oivallinen bassoääni sekä hyvät, koomilliseen suuntaan käyvät näyttelijälahjat". Uusi Figaro "näytteli vilkkaasti ja lauloi musikaalisesti" ja teki siis hyvän vaikutuksen yleisöön; amatööri Bazilion osassa oli ylioppilas _Johannes Hahl_.[85]