Part 17

Tämän jälkeen rva Winterhjelm esiintyi ainoastaan kolme kertaa: nimittäin 7/12 Ofelian mielipuolisuuskohtauksessa Hamletissa, jonka ohella annettiin Mustalainen, loppukuvaelma Luciasta sekä Remusen kotiripitykset; 9/12 taiteilijattaren itsensä toimeenpanemassa iltamassa, jonka ohjelma oli sekakielinen, siinä kun rva Winterhjelm yhdessä rva Kruskopfin (o.s. Grabow), entisen ruotsalaisen näyttelijättären, kanssa näytteli huvinäytelmän Balskorna (Tanssikengät), saman rouvan ja hrojen Agardhin, Renholmin ja Böökin kanssa kohtauksia Regina von Emmeritz'istä, ja Lean suomalaisten näyttelijäin avustamana, jonka ohella Bergholm, Navrátil ja Ericsson lauloivat; ja vihdoin 12/12 Maria Tudorissa. Tämä viimeinen näytäntö muodostui kauniiksi hyvästijättö-juhlaksi. Kun murhenäytelmä oli päättynyt ja rva Winterhjelm jo useat kerrat innostuneesti huudettu esiin, tapahtui mitä loistavin kunnianosotus siten että orkesterinjohtaja ojensi näyttämölle esiintyvälle rva Aspegrenille _kultaisen laakeriseppeleen_, jonka tämä soittokunnan toitottaessa ja yleisön huutaessa: "eläköön!" laski taiteilijattaren päähän. Oli juhlallinen ja liikuttava hetki, kun mahdollisen suurin ylistyksen ja kiitollisuuden osotus suomalaisen teatteriyleisön puolesta annettiin Lean unohtumattomalle esittäjälle.

Semmoinen oli yleisön kiitos taiteilijattarelle; Kaarlo Bergbom taasen, jonka välityksellä rva Winterhjelm oli tullut tehneeksi mitä hän tehnyt oli suomalaisen näyttämön hyväksi ja joka samalla paremmin kuin muut oli oppinut tuntemaan hänet ihmisenä, kirjoitti 14 p. jouluk. hänen albumiinsa seuraavat sanat:

Ruusujaan, ohdakkeitaan, ne kohtalo tarjosi sulle, Ruususet muille sa annoit, itselles ohdakkeet vaan.

Suuri, missä tavalliset ihmiset ovat pienet; Pieni, missä tavalliset ihmiset ovat suuret.

Kahdesta juurikään mainitusta ohjelmasta lukija on huomannut, että lauluosasto oli palannut Helsinkiin. Ennen kun jatkamme kertomustamme näytännöistä Helsingissä, on katsaus luotava oopperan vierailuun _Turussa_. -- Siellä alotettiin Lucrezia Borgialla, joka esitettiin kolme kertaa, 7, 9 ja 10 p. marrask. Siinä esiintyivät samat taiteilijat kuin Helsingissä, mutta kohta sen jälkeen Duncker matkusti ulkomaille (Berliniin ja Parisiin) ja nti Tallgren oli niinikään vapaa. Näissä ensimäisissä näytännöissä oli vähänlaisesti väkeä, vaikka esitys olisi ansainnut parempaa kohtelua yleisön puolelta. Achté oli lyhyessä ajassa saanut puutteellisen soittokunnankin jotakuinkin kuntoon ja pääroolit olivat hyvissä käsissä. Nervander huomauttaa seikkaperäisessä arvostelussaan, että rva Achté ei pannut painoa Lucrezian luonteen epäinhimilliseen puoleen vaan jalosti sitä, samalla myöntäen että hänen luonnekuvansa oli rikaspiirteinen ja draamallinen (esim. kohtauksessa herttuan kanssa 2:ssa näytöksessä). Duncker Ferraran herttuana olisi saman arvostelijan mukaan saanut käyttää voimakkaampia värejä. Varsinaiseksi loistokohdaksi muodostui kolminlaulu 2:ssa näytöksessä. -- Toiseksi tuli kaksi Lucia-näytäntöä, 14/11 ja 16/11, joissa Navrátil ensi kerran lauloi Turussa ja jotka annettiin ihan täysille huoneille. Uusi tenori tuli kohta yleisön suosikiksi, ja rva Achtén nerokas esitys Luciana näyttää, jos mahdollista, vaikuttaneen entistä syvemmin. Jälkimäinen näistä näytännöistä oli viimeinen, missä rva Achté lauloi, kohta sen jälkeen hän matkusti Tukholman kautta Parisiin. -- Kolmas ja viimeinen tällä erää annettu ooppera oli Alessandro Stradella, joka esitettiin neljä kertaa, 21-28 p. Tässäkin oli Navrátilin menestys täydellinen. Yleisön mieltymys nousi nousemistaan ja saavutti ihastuksen huipun Stradellan rukouskohtauksessa viime näytöksessä. Turun yleisö kohteli nti Weckselliäkin myötätuntoisesti, eikä kumma, sillä hän oli Turussa syntynyt, vaikka sittemmin Helsinkiin muuttanut.

Palattuaan pääkaupunkiin lauluosasto ei enää vanhalla vuodella esittänyt mitään oopperaa. Lydia Laguksen pitkällinen sairaus oli, niinkuin jo tiedetään, estänyt syksyä varten laaditun suunnitelman toteuttamista. Rykmentin tytär ja Don Juan, joista varsinkin jälkimäinen oli ajateltu näytäntökauden alkupuolen loistokohdaksi, jäivät odottamaan suosiollisempaa aikaa. Kuitenkin laulajatar joulukuulla oli niin toipunut, että ryhdyttiin uutta oopperaa harjottamaan, ja oli Ernani ensimäinen, johon käytiin käsiksi.

Lauluosaston valmistaessa uutta puheosasto näytteli. Ennen joulua annettiin kaksi näytäntöä, joista toisessa 19/12 kolme iloista huvinäytelmää: ensi kerran esitetty G. von Moserin 1-näytöksinen _Onhan pappa sen sallinut_, jossa Vilho ja Tervo sekä neidit Aalberg ja Stenberg huvittivat "naturalistisella esityksellään", Ei ollenkaan mustasukkainen, missä rva Aspegrenia kiitetään "vivahdutetusta ja eloisasta näyttelemisestä" ja Suuria vieraita, jossa Vilho voitti toiset "oivallisella irvikuvamaalauksella". Vuoden viimeiset näytännöt olivat 26/12, jolloin ohjelmana oli Preciosa, nimiroolissa nti Aalberg, joka viehättävällä olennollaan teki edullisen vaikutuksen ja sai kättentaputuksia ja esiinhuutoja osakseen, ja 28/12, jolloin näyteltiin Marianne, jossa rva Aspegren kyvykkäästi kuvasi päähenkilön ja Leino Mariannen miehenä Bertrandina esiintyi tavalla, joka tuotti kunniaa nuorelle näyttelijälle.

Uuden vuoden päivänä 1876, kolme vuotta runoilijan kuoleman jälkeen, näyteltiin Kiven Nummisuutarit ensi kerran Helsingissä. Yleisö vastaanotti merkillisen uutuuden suurella mielihyvällä, vaikka komedia huolimatta lyhennyksistä tuntui pitkältä ja esityksen realismi hieman liialliselta. Se joka epäilemättä onnistui parhaiten oli Benjamin Leino. Näyttelijä oli tyystin harkinnut osansa ja suoritti sen johdonmukaisesti; hän antoi Eskossaan eheän tyypin, ja se on enemmän kuin voidaan vaatia vasta-alkajalta.

Muutkin pääosat esitettiin hyvin ja koomillisella voimalla, varsinkin oli Vilho hyvä Topias, Kallio Sepeteus ja eräs "amatööri" lautamies. Sitä vastoin Lundahl Nikona ei samassa määrässä tyydyttänyt katsojia. -- Näytelmä annettiin vielä kaksi kertaa 7/1 ja 9/1, joista jälkimäinen näytäntö oli puheosaston viimeinen. Oli näet päätetty että sen nyt tuli lähteä itäänpäin, aina Pietariin saakka. Teatterin ystävät, jotka ylipäätään olivat olleet sangen tyytyväisiä puheosaston edistykseen, pitivät mainitun näytännön jälkeen seurueelle jäähyväiskekkerit toivottaakseen sille onnea uudelle kiertomatkalle.

Ohimennen mainittakoon, että Törmänen syksyn alusta oli oleskellut Kööpenhaminassa, josta hän lähetti tyytyväisiä kirjeitä. Hän ei voinut kyllin kiittää tri W. Thomsénin ja prof. Hoedtin suurta ystävällisyyttä häntä kohtaan. Heidän avullaan hän sai vapaan pääsön kunink. teatterin näytäntöihin, ja hän näyttää ripeästi edistyneen näyttämön ja draamakirjallisuuden tuntemuksessa. Milloin hän ei ollut teatterissa hän luki ja käänsi näytelmiä. Loppuajalla Törmäsen terveys oli huono, mutta silloin hän asuikin Thomsénin luona, eläen "kuin taivaan ilossa". "Lieneekö muualla maailmassa hänen perheensä vertaista väkeä!" Pietarissa Törmänen jälleen yhtyi seurueeseen.

Oopperanäytännöt alkoivat Verdin _Ernanin_ ensi illalla 4/1 ja annettiin tämä ooppera kuusi kertaa peräkkäin, viimeinen 16/1. Huoneet olivat hyviä ja yleisön tyytyväisyys eneni samassa määrässä kuin esitys ilta illalta tuli täydellisemmäksi. Pääansio oopperan menestyksellisestä suorituksesta oli tällä kertaa mieslaulajien puolella. Nimiroolissa oli Navrátil niin etevä, että sitä sanottiin hänen parhaimmaksi osakseen; sekä laulaen että näytellen oivallisesti loi hän eloisan ja kauniin kuvan V. Hugon aitoromanttisesta sankarista. Elviran osa oli uskottu nti Wecksellille, joka kyllä osotti huomattavasti edistyneensä ensi debyyttinsä asteelta ja myöskin osasi vaikuttavasti ottaa osaa yhteislauluun; mutta toiselta puolen ei ollut riittävästi kypsynyt onnistuakseen semmoisissa vaativammissa kohdissa kuin esim. ensi näytöksen suuri aaria. Sen ohella tehtiin muistutuksia äänen väräjämisestä, jota, joskin sitä oli koulussa opetettu, ei voitu lukea hänen laulunsa ansiopuoliin. Carlo I:nä Achté onnistui paremmin kuin yhdessäkään edellisessä roolissa. Hänen komea vartalonsa ja mahtava äänensä olivat siinä paikallaan ja hän esitti oivallisesti useimmat lauluosansa; resitatiivissa sitä vastoin lausunta antoi aihetta muistutuksiin. Vihdoin oli Bergholmilla vanhan Silvan osassa kiitollinen tehtävä, josta hän suoriutui ansiokkaasti. Pienienkin osien edustajat saivat kiitosta: nti _Alma Wikström_[64] -- Giovanna, Ericsson -- Riccardo, Aspegren -- Jago. Orkesterin johto oli Richard Faltinin taatuissa käsissä. Oopperan esittäminen lakkautettiin tällä kertaa siitä syystä että Achté matkusti ulkomaille, jonne hänen rouvansa oli marraskuulla lähtenyt.

Tammikuun lopulla annettiin neljä kertaa Alessandro Stradella, jonka, kiitos olkoon Navrátilin, yleisö mielellään kuuli uudestaan. Kolmannella kerralla 27/1 ojennettiin taiteilijalle laakeriseppele, jonka nauhoissa nähtiin "Z. Topeliuksen ehdottamat suomalaiset värit, valkea ja sininen".

Näin vuosi oli alkanut verraten hiljaisesti, mutta nyt _Ida Basilier_ oli tulossa. Loistavan kotimaisen konserttimatkansa jälkeen laulajatar syksyllä oli matkustanut Kristianiaan herättääkseen siellä saman riemastuksen kuin muualla (jäähyväislaulajaisista puolet yleisöä palasi tilan puutteesta) ja sitte Göteborgin kautta Lyybekkiin, jossa hän esiintyi Rosinana, ollen sielläkin suosionosotusten esineenä, jommoisia vanhan hansakaupungin teatterissa tuskin ennen oli nähty. Tällä ajalla sovittiin kirjeenvaihdossa Emilie Bergbomin ja laulajattaren välillä vierailusta Helsingissä. Nti Basilier lupasi tulla helmikuun alussa ja hän toivoi saavansa ensiksi esiintyä "vanhassa Jeannetten häissä", ensimäinen uusi ooppera olisi Faust, maksu määrättäisiin sen mukaan kuin hän tekee hyötyä -- "kaikissa tapauksissa en laula Suomessa tulojen tähden, vaan sen tähden että mieleni tekee laulaa". Lyybekistä hän matkustaisi Viipuriin, jossa aikoi vähän viipyä Forsténin perheessä, jonne Margaretan osa oli lähetettävä, niin että hän voisi siellä opetella sitä. -- Tämän mukaan Ida Basilier tulikin Viipuriin tammikuun keskivaiheilla. Kun Fichtelbergerin oopperaseurue paraikaa antoi siellä näytäntöjä, taiteilijatar yleisön suureksi ihastukseksi esiintyi näyttämöllä Rosinana ja antoi sitä paitse konsertin. Helsinkiin hän saapui 29/1 ja tervehdittiin häntä asemalla raikkailla eläköönhuudoilla.

Ensimäinen näytäntö, jossa Ida Basilier esiintyi, oli 1/2, ja käsitti ohjelma: _Jeannetten häät_ sekä 2:sen ja 3:nnen näytöksen Stradellasta. Mainehikkaaksi tullut laulajatar vastaanotettiin myrskyisillä suosionosotuksilla, jotka yhä kiihtyivät kun nähtiin ja kuultiin, kuinka loistavan taiteellisesti ja suloisesti hän nyt esitti kujeellisen Jeannetten, jona hän puoli kuudetta vuotta varhemmin oli ensi kerran astunut näyttämölle. Pesonen oli sangen miellyttävä Jean. -- Sen jälkeen seurasi 3/2 ja 6/2 sekaohjelma, joka alkoi konserttiosastolla ja päättyi Jeannetten häihin. Sillä välin oli Gounodin ooppera _Faust_ harjotettu valmiiksi ja oli sen loistava ensi ilta, johon jo hyvissä ajoin piletit myytiin korotettuihin hintoihin, 10/2. -- Eilen, sanotaan Morgonbladetissa seuraavana aamuna, näytti Suomalainen ooppera runsaassa ja hämmästyttävässä määrässä mitä se voi aikaansaada. Näytäntö oli suuri merkitykseltään ja vaikutukseltaan. Tämä ooppera ei ole helposti näyteltyjä ja sen eilinen, odottamattoman hyvä onnistuminen todistaa silmin nähtävästi mikä elämänvoima piilee suomalaisessa lyyrillisessä näyttämössä. Uskallamme sanoa, että yleisö harvoin on mennyt teatterista semmoisen tunnelman vallassa kuin eilen. Ei ainoastaan Navrátil ollut hehkuva, etevä Faust ja Ida Basilier innostuttava Margareta, vaan muutkin suorittivat osansa niin, että kokonaisuus oli ilmehikkään draamallisen ja musikaalisen eloisuuden leimaama. Bergholm Mefistona, Ericsson Valentinina, rva Aura Thuring Siebelinä pitivät kaikki hyvin puoliaan, köörit olivat oivalliset, yhteisnäytteleminen varsin tyydyttävä, näyttämöllepano kiitettävä. Ihastus oli yleinen ja paitse esiintyviä huudettiin orkesterin johtaja, Faltin, ja kaiken luoja, Kaarlo Bergbom, näyttämölle vastaanottamaan sydämestä lähtenyttä kiitosta.

Kun ooppera sen jälkeen oli esitetty kaksi kertaa 11/2 ja 13/2, tuli Navrátilin vilustumisen tähden puolentoista viikon pysähdys, jolloin annettiin Jeannetten häät konserttiosaston kanssa. Neljäs Faust-näytäntö oli 23/2 ja seurasi niitä sitte vielä kahdeksan yhdessä jaksossa (viimeinen 12/3) ja myöhemmin lisäksi neljä, 23/3 ja 26/3 sekä 9/4 ja 19/4, joten tämä ooppera yhtenä ainoana kevätkautena näyteltiin kaikkiaan 16 kertaa -- todella suuremmoinen ennätys silloisessa Helsingissä.

Ja menestys oli hyvin ansaittu, sillä Faustin esitys oli ei ainoastaan etevintä mitä Suomalainen ooppera siihen saakka oli aikaansaanut, vaan ylipäätäänkin erittäin tyydyttävä. Sanomattakin on selvää, että näyttämöllejärjestely oli vaatimaton verrattuna siihen mitä nähdään suurissa teattereissa; mutta toiselta puolen Bergbom oli osannut toimittaa kaikki niin, ettei draamallisen toiminnan kehyksessä huomattu mitään häiritsevää puutetta. Edelleen oli Faltin innostuksella harrastanut orkesterin kohottamista tehtävän tasalle -- ja siinä onnistunutkin, ja köörit olivat erinomaisesti harjotetut, vapaaehtoiset avustajat kun eivät olleet säästäneet aikaa eikä työtä.[65] Mitä solisteihin tulee on kyllä totta että Margaretan osa oli vähemmän Ida Basilierin luonteenlaadun mukainen kuin Rosinan, mutta silti hän kykeni pitämään esitystään taiteellisella kannalla. Hän pani pääpainon Gretchenin, tuon kokemattoman porvaritytön viattomuuteen, puhtauteen ja herttaiseen vaatimattomuuteen, mutta saatti myöskin sydäntäkouristavasti ilmi hänen tuskansa ja epätoivonsa huomatessaan itsensä rikolliseksi ja ylenannetuksi. Toisluontoinen taiteilijatar olisi tehnyt luonteen hehkuvammaksi ja intohimoisemmaksi, vaikka tuskin sentään todellisemmaksi. Navrátil, joka lauloi kauniimmat osat ja suurimmankin osan rooliaan suomenkielellä (muun osan saksaksi) oli niinikään tehtävänsä tasalla. Sitä vastoin Mefistofeles oli liian vaikea Bergholmille, eikä sitä sovi ihmetellä, sillä onhan se oopperakirjallisuuden vaativimpia. Kumminkin hän teki asiansa niin, että esitys kävi päinsä ja muutamin kohdin ansiokkaastikin. Ericssonin Valentin näytti huomattavaa edistystä ja rva Aura Thuring antoi niin miellyttävän ja johdonmukaisesti väritetyn kuvan Siebelistä, että se olisi luettu kunniaksi näyttämöön tottuneellekin. Nti Wikström vihdoin esitti Marthan ja Bergbomin löytämä "pikku tenori" Lindström Wagnerin osan niinkuin vasta-alkajilta saattoi odottaa. -- Että ensi illan riemastus ei ollut turhanpäiväinen ja aiheeton, todistaa parhaiten näytäntöjen tavaton luku. Seitsemännen näytännön jälkeen lakkautettiin pilettien hinnankorotus. Esimerkkinä että yleisön innostus oli kestävää laatua, mainittakoon mitä sanotaan kymmenennestä näytännöstä 8/3: yleisö oli lukuisa ja "suurimmassa määrässä sähkötetty", salonki kaikui suosionmyrskyistä, kolmannen näytöksen lopussa nti Basilier sai mitä komeimman jättiläiskukkakimpun ja näytännön lopussa huudettiin laulajatar, Navrátil ja Bergbom useita kertoja esiin ja näyttämölle heitettiin joukko kukkakimppuja!

Luonnollista on että Ida Basilierin pitkä vierailu sai yleisön vertaamaan häntä Emmy Achtéhen ja väittelemään kummankin ansioista. Kaikuna näistä väittelyistä saattaa pitää erään nimettömän[66] kirjoituksen Morgonbladetissa (9/3), jossa molemmat laulajattaret saavat täyden tunnustuksen. Siitä lainaamme seuraavat rivit:

"Suomalaisella oopperalla on ollut se erinomainen onni, että sen ensi askeleita on tukenut kaksi kykyä, joiden vertaista tuskin voi toivoa Suomessa nähtävän ja kuultavan vuosikymmenien kuluessa. Tämä onni on niin suuri, että miten paljo luotettaneekaan johtajan suureen taitoon ja tarmoon, Suomalainen ooppera tuskin sitä ilman olisi ollut mahdollinen. -- -- Vanhemmat henkilöt maassamme, jotka ovat kuulleet ja nähneet Jenny Lindin näyttämöllä, sanovat rva Achtén esiintymisen muistuttavan heitä tästä perin draamallisesta laulajattaresta. Hänkään ei ollut paikallaan konsertissa; vasta näyttämöltä hänen äänensä yhdessä ylen etevän näyttelemisen kanssa oikein ihastutti. Mielipuolisuuskohtaus Luciassa oli hänenkin etevimpiä loistokohtiaan. Olemme kuitenkin kuulleet samojen henkilöiden vakuuttavan, että Strömer-Achté näyttelemiseen nähden voidaan asettaa suuren laulajattaren rinnalle. Pacius kuuluu ensi kerran palattuaan Lucia-näytännöstä Suomalaisessa teatterissa innostuneena huudahtaneen: 'So was hab' ich noch nie gesehen und gehört!'[67] Ja joskin luultavaa on, että hän tyynemmällä hetkellä olisi mukaillut lausettaan, niin on selvää että kyky, joka viettelee semmoisen asiantuntijan semmoiseen huudahdukseen, ei ole jokapäiväinen laatuaan. -- -- Jo kasvojeneleet asettavat hänet suurten näyttämötaiteilijain tasalle. Komea, mutta samalla notkea vartalo, kaunis, ilmehikäs ulkonäkö ja luonnonraitis rohkeus, joka ikäänkuin leikkii mitä kiihtyneimpien sieluntunnelmien esittämisellä, ovat lahjoja, jotka ovat määränneet hänen taiteellisen kutsumuksensa. Lisää siihen laulutaito, joka halusta noudattaa innostuksen käskyä, ja varma käsitys siitä mitä olosuhteet myöntää sen käskeä, niin selittää tämä ansiopuolten sarja sen mahtavan vaikutuksen, jonka hän erehtymättömästi on aikaansaanut."

"Yhtä varmaan kuin opera seria on rva Achtén, yhtä varmaan on opera comique nti Basilierin ala."

"Nti Basilierin näytteleminen ja laulu ovat laatuaan sentapaista, joka ainoastaan etevimmillä lyyrillisillä näyttämöillä on tarjona. -- Vaikea on sanoa kummalleko suomalaisen laulunäyttämön suurelle laulajattarelle luonto on lahjoittanut rikkaamman äänen. Nti Basilieria ei ole koeteltu laulussa, jonka tulee ilmaista korkeinta intohimoa. Että rva Achtén ääni semmoisissa kohdissa joskus tuntuu väkinäiseltä ei ole lainkaan ihmeellistä. Sillä eivät mitkään muut, ei mies- eikä naisäänet, kuin italialaiset täysin riitä semmoisiin voimankokeihin. Korkeassa äänistössä on nti Basilier ehdottomasti voitolla. Hänen sillä äänikerralla liukas huiluäänensä vaikuttaa kahdenkertaisella voimalla hänen erinomaisen laulutaitonsa kautta. Yhdessä vilkkaan, keveän, ranskalaisesti iloisen ja kuitenkin hienotunteisen näyttelemisen kanssa saa tämä laulu dramaattisen ilmeen, joka tekee nti Basilierin esiintymisen verrattomaksi, nimittäin meillä ja suomalaiselta laulajattarelta. Sillä kuinka harvinainen rva Achtén tapainen draamallinen kyky ja laulutaito lieneekin, voi Suomalainen ooppera kuitenkin toivoa, että se tulevaisuudessa olisi joskus korvattavissa. Mutta semmoinen ranskalainen eloisuus ja suloisuus kuin nti Basilierin on suora poikkeus kaikesta suomalaisesta. -- -- [Puhutaan sitte jännityksestä, millä odotettiin laulajattaren esiintymistä Faustissa]. Pietarissa on Pattin 'juveliaaria' kaiken ihastuttavan laulun non plus ultra. Ja mikä ihme! Arkadiateatterimme oli juuri tätä aariaa varten saava helmilaulajattaren, jonka vertaista helmien luojaa ja sirottajaa harvat ovat kuulleet, jotka eivät ole kuulleet jumalallista Pattia. Mutta nti Basilier täyttää Margueriten osan ei ainoastaan viehkeällä laululla, vaan näyttämöllisellä taiteella, joka on herättänyt iloista hämmästystä ja, jos mahdollista, enemmän ihailua kuin Rosina. -- -- Oikein oivaltaen mitä Goethen Gretchen on ja on oleva, hän ei ole näyttelemisessä eikä laulussa tavotellut suurta traagillisuutta. Hänen hiljainen sydämellinen, kohtaloonsa alistuvainen Margueritensa ei ole tärisyttänyt katsojaa, vaan valloittanut kaikkien sydämet. Se on enemmän kuin Gounodin Marguerite oikeastaan voi vaatia, mutta johon Goethen Gretchenillä on täysi oikeus."

"Mutta todellisuudessa tämä on enemmän kuin on pyydettävä draamalliselta laulajalta hänen oman alansa ulkopuolella. Olisi halu sanoa: semmoinen monipuolisuus on liikaa. Rva Achté sai pienen naisellisen päähänpiston esiintyä Fra Diavolossa ja teki siinä aivan oikein korkeampien vaatimusten kannalta katsoen -- rakastettavan fiascon. Siihen oli hänellä täysi oikeus. Sillä korkeatraagillinen kyky niinkuin hänen ei voi antaa parempaa kielteistä todistusta siitä mikä hänen oikea kutsumuksensa on. Nti Basilierin kyky on selvästi monipuolisempi. Hän liikkuu myös vapaasti konserttisalissa, joka tositeossa on lähempänä koomillista kuin traagillista näyttämöä." --

"Pääkaupungin yleisö ei väsy kuulemaan ja ihailemaan nti Basilieria; mutta rva Strömer-Achtéta ei sentähden vähemmän kaivata. Kun hän jälleen esiytyy, on Suomalaisen oopperan ystävillä oleva uusi juhlapäivä." --[68]

Vaikka Faustin kahdestoistakin näytös annettiin hyvälle huoneelle, oli aika tullut tarjota vaihtelua. Donizettin _Rykmentin tytär_, jonka nimiroolissa Ida Basilier oli niittänyt laakereita Tukholmassa, olikin valmis ja esitettiin ensi kerran 14/3. Tässä koomillisessa oopperassa laulajatar jälleen oli omalla alallaan, niin ettei kellään ollut vähintäkään aihetta muistutuksiin. Itse asiassa hän Mariena, krenatöörirykmentin holhottina, kerrassaan hurmasi yleisön. Hänen laulunsa ja näyttelemisensä viehätti yhtä hyvin taiteellisuutensa kuin luontaisen raittiin huumorinsa kautta. Myrskyisimmät olivat suosionosotukset jäähyväiskavatinan jälkeen toisessa näytöksessä, jonka esitys oli lämmin ja ihastuttava. Onnellisen rakastajan, Tonion, osa oli Ericssonilla; Bergholm esiintyi kersantti Sulpicenä ja nti Wikström markisinnana. Sotilasköörit laulettiin reippaasti ja soinnukkaasti, ja orkesteri oli viritetty iloiseen tunnelmaan. -- Samalla menestyksellä näytäntö uudistettiin yhdessä jaksossa kolme kertaa (15, 17 ja 19 p.). Viimeisenäkin kertana, jolloin Ericssonin pahoinvoinnin tähden W. O. Gottlund esiintyi Toniona, oli huone täpötäynnä, mutta kuitenkin oopperan yhtämittainen esitys keskeytettiin, jotta saataisiin tilaa erään saksalaisen baritonin vierailulle.

Achtén ja Dunckerin poissaollessa ooppera kaipasi varsinaista baritonilaulajaa. Kun kumminkin mielellään tahdottiin antaa Sevillan Parranajaja, otettiin lyhyeksi ajaksi avustamaan semmoinen laulaja Fichtelbergerin oopperaseurueesta. Hänen nimensä oli _Otto_ ja esiytyi hän ensi kerran -- kahden Faust näytännön välillä -- 25/3 (Marian päivänä) Carlo I:nä erinäisissä Ernanin kohtauksissa, jotka esitettiin yhdessä Rykmentin tyttären kanssa. Hra Ottolla oli hyvin kehitetty, voimakas ja syvä baritoniääni, jota paitse hän komeine vartaloineen näyttäytyi kokeneeksi näyttämölliseksi taiteilijaksi. Yleisö osotti vieraalle suurta suosiota, vaikka hänen ykstoikkoisia saksalaisia oopperaliikuntojaan moitittiin. -- Sevillan Parranajaja tuli sitte 28/3 ja se oli iloisimpia, nautintorikkaimpia ja loistavimpia näytäntöjä koko kevätkaudella. Otto oli kokenut ja taitava Figaro, Navrátil Almavivana taiteellinen sekä laulun että näyttelemisen puolesta, ja Ida Basilier aivan säteilevä Rosina. Vaikea on sanoa hurmasiko hän enemmän laulullaan vai kujeellisella, suloisella näyttelemisellään, sillä molemmat sulivat taiteelliseksi eheydeksi, jonka vaikutus oli vastustamaton. Paitse Venzano-valssia hän viime näytöksessä lauloi mestarillisesti kauniin loppuaarian Bellinin Unissakävijästä. -- Näytäntö uudistettiin peräkkäin viisi kertaa täysille ja yhtä innostuneille huoneille. Kuudentena iltana, 6/4, jolloin Otto esiintyi viimeisen kerran, oli yleisön riemu- ja suosionosotukset harvinaisen vilkkaat. Pienempien kukkavihkojen ohella nti Basilier sai yhden tavattoman suuren ja komean kukkakimpun, jonka sinivalkoisissa nauhoissa oli kirjoitus: "Suomalaisilta ylioppilailta Wilhelmin päivänä." Tietysti olivat antajat samana päivänä olleet mukana laululla tervehtimässä J. V. Snellmania, ja tahtoivat he kirjoituksellaan ilmaista, että heidän ihailunsa laulajatarta kohtaan oli sukua sen isänmaallisen innostuksen kanssa, jolla he kunnioittivat kansallista suurmiestä.