Part 13

"Vastaanottakaa suosiollisesti, kunnioitettu Rouva, myötäseuraava vähäinen rahasumma -- koottu 'Preciosa' näytelmä antamalla tänä iltana -- halpana osoitteena siitä syvästä ja vilpittömästä kiitollisuudesta, jota tunnemme Teitä kohtaan siitä, että Te jalolla alttiiksi panemisellanne olette raivannut tietä kansalliselle draamataiteelle isänmaassamme ja etevällä taidollanne lemmekkäästi johdattanut sen ensimäiset horjuvat askeleet tällä tiellä. Yhtä vakuutetut kuin olemme, että tämä näin hyvillä enteillä perustettu taide on varttuva ja kasvava sekä rikkaita hedelmiä kantava, yhtä varmaan on muisto Teistä ja Teidän ansiostanne oleva siihen kiinnitetty ja aina elävä. Kunnioituksella, kiitollisuudella":

"Minä Ahnger, Emilie Bergbom, Ottilia Meurman, Anton Almberg, Alfred Cedervaller, Kaarlo Engelberg, M. Alarik Zitting, Emilie Paldani, Mimmi Cadenius, Augusta Johnson, Ina Brotherus, Mimmi Fabritius, Alma Paldani, Otto Ticcander, Augusta Bergbom, Elis Stenberg, Fridolf Wahlström, Therese Decker, Helena Aminoff, Hilma Aminoff, Joh. Castrén, Ismaël Edvard Nyberg, Edvard Lang, Georg Ahlén, Karl Kaslin, Aina Kruskopf, Waldemar Jahnsson, Alfred Poppius, Olga Tamelander, Gideon Brummer, Rafael Laethén, Constance Björkman, David Airaksinen, Elisabeth Avellan, Johannes Lagus, Carola Avellan, Werner Strömmer, Olga Parastschuk, Nikodemus Hauvonen, Ida Molander, Karl Collin, Eva Ticcander, Adla Wetzer, Aina Strömborg, Welly Oiva Gottlund, G. Cederhvarf, L.N. Achté, Aina Tavaststjerna, Hilda Stråhlman, Hilja Tavaststjema, Betty Stråhlman, Amelie Stråhlman, Elna Aminoff, Reinh. Castrén, H. Nybergh, David Hahl, Joh. Alfr. Winsten, Ernst Fr. Albrecht, Theodor Leopold Eck, A.J. Ahnger, Wendla Arppe, Alfred Backman, Petter Ervast, F.F. Brummer, Oskar af Heurlin, Oskar Gröneqvist, Kaarlo Bergbom."

Olemme ottaneet tähän 69 allekirjoittaneen nimetkin, jotta nähtäisiin kutka "Preciosassa" esiintyivät. Huomattava on kuitenkin, että jotkut ensi näytännössä mukana olleet olivat matkustaneet pois ja toisia astunut heidän sijaansa sekä myöskin, että joukossa luultavasti on joitakuita, jotka ottivat osaa kunnioituskirjeeseen ilman että olivat näyttämöllä myötävaikuttaneet.

Se menestys jolla tähän asti oli toimittu, sai Kaarlo Bergbomin ystävineen toimien Suomalaisen seuran nimessä ryhtymään yhä suurempiin puuhiin. Jo toukokuulla tiettiin kertoa, että "syyssäsongi" tulisi olemaan loistava. Ida Basilier, joka puolikolmatta vuotta harjoitettuaan lauluopintoja Parisissa ei enää aikonut sinne palata, oli syyskaudeksi otettu draamallisen osaston palvelukseen, ja hänen avullaan oli ensimäinen oikea ooppera -- Giuseppe Verdin "Il Trovatore" -- suomeksi esitettävä. Eikä siinä kylläksi, edemmäskin ulottuivat suunnitelmat. Päättymäisillään olevan näytäntökauden jälkeen oli rouva Raa eroava ruotsalaisesta teatterista tehdäkseen opintomatkan ulkomaille, syksyksi 1871 hän palaisi ja silloin perustettaisiin teatterikoulu, jossa hän olisi opettajana ja joka ei ainoastaan tyytyisi oppitunteihin suljettujen ovien sisällä, vaan, kerättyään parhaiten edistyneet oppilaat, alusta alkaen koettaisi esiintyä, joskin vaatimattomana, kumminkin julkisesti toimivana teatteriseurana. Valmistuakseen tähän tehtävään ja voidakseen muutoinkin entistä paremmin vaikuttaa asian hyväksi rouva Raa oli opiskellut suomenkieltä ja lähtisi täksi kesäksi Keuruulle kansan keskellä varttuakseen tämän kielen käytännössä. -- Nämä niinkuin muutkin sentapaiset suunnittelut ja valmistelut ovat vaillinaisesti tunnetut. Ne kätkeytyvät luonnollisesti niiden tulosten taakse, jotka tosiasioina ovat esiintyneet julkisuudessa; ainoastaan yksityisissä kirjeissä tavataan niistä satunnaisia tietoja.

Siten tiedämme, että rouva Raa todella heinäkuulla lähti Jyväskylän kautta Keuruulle. "Jyväskylässä", hän kirjoittaa Bergbomille, "minut vastaanotettiin semmoisella riemulla kuin olisin ollut rakas ystävä. Ylitarkastaja Cygnaeuksen perhe oli niin sanomattoman rakastettava ja sydämellinen minua kohtaan, etten voi koskaan unohtaa sitä." Cygnaeuksen luona tuli tri Schildt, jonka lehdessä ennen oli ollut mitä ankarimpia hyökkäyksiä teatteria vastaan, esittämään "yleisen pyynnön kaupungin puolesta", että näyttelijätär antaisi yleisön kuulla jollei muuta niin ainakin lausuntoa. Kun rouva Raa ei kuitenkaan katsonut mahdolliseksi esiintyä yksistään lausujana, niin heräsi ajatus "Lean" näyttelemisestä, johon hän puoleksi suostuikin ukko Schildtin äärettömäksi ihastukseksi. Kuitenkin vaati asia valmistuksia ja sentähden se lykättiin siksi kun näyttelijätär oli päättänyt olonsa Keuruulla. Eräästä myöhemmästä kirjeestä (16/8) nähdään puuhan jo olleen niin edistyneen, että rouva Raa antoi määräyksiä pukujen lähettämisestä Helsingistä Jyväskylään. Mistä syystä asiasta ei sittenkään tullut mitään, on tuntematonta. -- Keuruulla rouva Raa asui eräässä talossa kirkonkylässä. Hän oli tyytyväinen hiljaiseen sisämaan elämään ja ystävälliseen kohteluun, joka kaikkialla tuli hänen osakseen (m.m. pappilassa rovasti Bergrothin perheessä). Samana kesänä oleskelivat myöskin neidit Elisabet ja Kaarola Avellan Keuruulla Häkkisellä, ja heidän luonaan rouva Raa oli vieraana viikon päivät tehden matkan kirkkoveneellä. Näyttelijätär vakuuttaa, että hänen olonsa Suomen sisämaassa suomea oppimassa ei suinkaan tuntunut hänestä "uhraukselta", vaan oli hän toimiva suomalaisen teatterin aikaansaamiseksi ja kohottamiseksi niin kauan kuin häntä tarvittiin.

Edelleen tiedämme Bergbomin elokuun alkupuolella lähettäneen Ouluun Ida Basilierille "Trubadurin" ja Massen operetin "Jeannetten häitten" partituurit suomennettuine teksteineen. "Olen kerrassaan hämmästynyt ja ihastunut", laulajatar vastasi, "onnistuneesta suomennoksesta. Olen todella ihmeissäni nähdessäni kuinka uskollisesti ranskalainen teksti on käännetty niin kokonaan erilaiselle kielelle kuin suomi; poljennosta ja musiikista on täydellisesti lukua pidetty.[63] Trubaduria olen jo harjoitellut -- se on ihanaa! En koskaan olisi uskonut, että kaunis kielemme olisi niin sointuvaa laulussa! Itse satakieli-aria helkkyy suloisesti suomeksi. Pelkään vain etten varsinkaan Trubadurissa jaksa tyydyttää vaatimuksia -- kumminkin toivon yleisön antavan anteeksi vasta-alkajalle." -- Samassa kirjeessä Ida Basilier kertoo Oulussa tutustuneensa tenorilaulajaan Gunnar Fogelbergiin, joka edellisenä näytäntökautena oli debyteerannut Tukholman oopperassa. Hänellä oli miellyttävä, laajanlainen ääni, hän oli halukas tulemaan joksikin ajaksi Helsinkiin ja laulaisi mielellään suomeksikin, jollei se vain olisi hänelle mahdotonta. Vihdoin laulajatar mainitsi, että hänen "pikku sisarensa" oli myöskin tuleva Helsinkiin ja he voisivat ehkä yhdessä laulaa kohtauksen "Noita-ampujasta", vaikka hänen äänensä on heikonlainen. Eräs serkku, maisteri J.A. Bergman, käänsi par'aikaa tekstiä. Kaikki mitä näin esiteltiin kirjeessä, oli syksyllä toteutuva.

Rouva Raa oli todella alkavaksi näytäntökaudeksi eronnut ruotsalaisesta teatterista, ja kun hän lykkäsi lähtönsä ulkomaalle joulun aikaan, ei mikään estänyt häntä syksyllä esiytymästä erinäisissä suomalaisissa näytännöissä. Ensimäiset näistä näytännöistä toimeenpani hän itse, palattuaan Keuruulta, suomalaisten ystäviensä avulla hankkiakseen matkarahoja, ja kaksi varhaisinta tapahtui Turussa, jossa sitä varten jo kesäkuulla oli valmistuksiin ryhdytty. Syyskuun 23 p. saatiin Suomen vanhassa pääkaupungissa -- jollei oteta lukuun 1600-luvun näytäntöjä -- ensi kerran kuulla suomenkieltä teatterilavalta. Ohjelma käsitti Bergbomin "Paola Moronin" ja O. Gastineaun yksinäytöksisen huvinäytelmän "Pitokengät" eli "Tanssikengät" (jälkimäistä nimeä käytettiin myöhemmin Helsingissä). Tässä hupaisessa puhelukappaleessa on ainoastaan kaksi naisosaa, ja rouva Raa näytteli toisen (Marguerite de Chatenay). Muut näyttelijät kummassakin näytelmässä olivat turkulaisia, josta näkyy että ei ainoastaan pikku komedia vaan "Paola Moronikin" oli Turussa uudestaan harjoitettu. Teatterin sanotaan olleen täynnä katsojia, jotka vilpittömillä suosionosoituksilla ilmaisivat tyytyväisyytensä. "Todella ihmetyttävää", kirjoitettiin U. S:lle, "oli se taito ja sujuvaisuus, millä rouva Raa puhui äidinkieltämme, jota hän niin vähässä ajassa on oppinut; selvää on, että tämmöisen taidon saavuttamiseksi tarvitaan intoa ja rakkautta, jota ei löydy juuri joka hengessä, ja joka sen vuoksi ansaitsee sitä suuremman kunnioituksen ja kiitoksen." "Paola Moronin" tekijä, tohtori Bergbom, joka itse oli saapunut Turkuun johtamaan näytäntöpuuhaa, huudettiin hänkin esille. Suomalaisen näytännön vaikutuksesta mainitsee siteeraamamme kirjoittaja, että "moni ylpeä ylimys ja moni 'fiini fröökinä' on sen kautta tullut huomaamaan, että isäimme kieli, josta hän tätä ennen on puhunut pilkalla ja ylenkatseella, kuitenkin kelpaa muuhunkin kuin ainoastaan torilla käytettäväksi, että sillä voi esittää korkeimpiakin henkisiä asioita ja että se kaikuu kauniilta ja suloiselta". -- Näytäntö annettiin toistamiseen 25 p., jolloin jälkikappaleena esitettiin Benedixin "Riita-asia".

Suomalaisen seuran toiminta syksyllä alkoi 11 p. lokakuuta iltamalla, jossa rouva Raa lausui Kallion iki-ihanan "Oma maa" runoelman ja Ida Basilier esitti useita soololauluja. Alku oli siis hyvä, ja tämä syksy tulikin loistavimmaksi ajanjaksoksi seuran elämässä. Silloin näet sen draamallinen osasto sai aivan erinomaista aikaan ja sen tavalliset iltamatkin olivat erittäin onnistuneita. Muun muassa on merkille pantava, että Alma Fohström näissä iltamissa ensi kerran esiytyi suuremman yleisön edessä. Luultavaa on, että tulevan kuuluisan laulajattaren vanhempi sisar, nti Augusta Fohström, joka oli nti Augusta Bergbomin koulutoveri ja jossa suomalaisuuden asia oli herättänyt mielenkiintoa, ensiksi kertoi Emilie Bergbomille 15-vuotiaan sisarensa harvinaisesta lauluäänestä. Miten lieneekään, varmaa on että tämä Emilie Bergbomin kehoituksesta lauloi ensin yhdessä ja sitten muutamissa toisissakin iltamissa. Laulajatar itse muistelee vielä laulaneensa Collanin "Rose-Marie", arian "Excusez du peu!" oopperasta "Traviata" ja "Minun kultani", ja olivat suosionosoitukset olleet erinomaisen lämpimiä. Eikä sitä kenkään oudoksune, joka muistaa pienen vaaleapukuisen tyttöhaamun silloisen seurahuoneen salin lavalla. Hänen hienot kauniit kasvonsa rusottivat kultakiharain keskeltä ja helkkyvä laulu oli luontaisen musikaalisen aistin leimaama, joka sai jäykimmänkin kuulijan huomaamaan, että tässä oli jotakin jokapäiväisyydestä eroavaa. -- Se menestys, jonka laulajattarenalku saavutti Suomalaisen seuran iltamissa, kuuluu ratkaisevasti vaikuttaneen kysymykseen hänen tulevaisuudestaan. Harjoitettuaan opintoja nti Anna Blomqvistin edessä Alma Fohström 1873 lähti Pietariin ruvetakseen rouva H. Nissen-Salomanin oppilaaksi. Kun ehdimme Suomalaisen oopperan aikaan, on kerrottava mitä tästä Suomalaisen seuran suosikista sukeutui.

Mitä teatterinäytäntöihin tulee, annettiin samoin kuin Turussa ensimäinen näytäntö Helsingissäkin, 17 p. lokak., rouva Raan nimessä "Suomalaisen seuran draamallisen osaston ja neiti Ida Basilierin suosiollisella avulla". Paitse "Paola Moronia" joka keväällä oli näytelty ainoastaan yhden kerran, kuului ohjelmaan jo ylempänä mainittu V. Massen operetti "Jeannetten häät". Edellisessä huomattiin rouva Raa kieleen nähden niin edistyneeksi, että tuskin mitään enää oli muistutettavana. Sen ohella kiitettiin Noran osassa neiti Handolinia (joka kesällä Suomalaisen seuran apurahalla varustettuna oli opiskellut suomenkieltä). Suurin osa mielenkiintoa oli sinä iltana kuitenkin varattu operetille, sillä siinä Ida Basilier ensi kerran julkisesti esiintyi näyttämöllä. Ja hän -- tuli, lauloi ja voitti. Hän liikkui näyttämöllä kuin tottunut näyttelijätär, ja hänen heleä äänensä kaikui keveästi ja sulosointuisesti. Tietysti enensi hänen esiintymisensä ja kokonaisuuden vaikutusta se, että hänen vastanäyttelijänsäkin, ylioppilas Viktor Cajanus, huolimatta ensikertalaisuudestaan, oivallisesti suoriutui tehtävästään. Solakkavartaloinen Jean kauniine baritoniäänineen ja viehkeä helkkyääni Jeannette muodostivat mitä somimman pariskunnan, ja kun he laulun lomissa puhuivat keskenään, soi suomenkieli heidän huuliltaan sirommin kuin sitä ennen oli näyttämöltä kuultu. Ihastus olikin suuri, ja Julius Krohn lausui: "Nyt kuultiin ensi kerran suomea teatterissa!"

Seuraava näytäntö, joka niinkuin myöhemmätkin jälleen annettiin Suomalaisen seuran draamallisen osaston nimessä, oli määrätty 25 p:ksi lokak., mutta tapahtui todellisuudessa vasta 29 p. Syy lykkäykseen oli vaikeus ruotsalaisen teatterin kanssa sopia orkesterista, joka oli yhteinen. Kun Bergbom pyysi orkesteria harjoitusta varten, ilmoitettiin ruotsalaiselta taholta milloin mikäkin este. Rettelöt, jotka tästä johtuivat ja jotka -- niin ainakin suomalaisten puolella luultiin -- olisivat olleet vältettävissä, jos hyvää tahtoa olisi ollut, jatkuivat näinä aikoina lakkaamatta, eikä lopuksi ollut muuta neuvoa kuin ruveta puuhaamaan omaa orkesteria. Richard Faltin, joka 1869 keväällä kutsuttuna ruotsalaisen teatterin soittokunnan ynnä sinfoniakonserttien johtajaksi oli Viipurista muuttanut Helsinkiin, ja josta Suomalaisen seuran soitannolliset harrastukset olivat saaneet hartaan ystävän, alkoi silloin kerätä amatöörejä orkesteriksi, joka vapauttaisi seuran ruotsalaisen teatterin mielivallasta. Tehtävä ei ollut helpoimpia, mutta silti se onnistui, ja ansaitsee Faltin tästä niinkuin myöhemmästäkin, vastedes kerrottavasta toimestaan Suomalaisen oopperan hyväksi mitä vilpittömimmän tunnustuksen. Tämä nykyään Suomessa niin tunnettu ja kunniassa pidetty säveltaiteilija, joka syntyneenä 1835 Danzigissa oli 1856 tullut Viipuriin Behmin saksankielisen koulun soitannonopettajaksi ja sitten on meillä kotiutunut, niinkuin ennen häntä Fredrik Pacius, tutustui kohta muutettuaan Helsinkiin Bergbom sisarusten kanssa, ja samalla hänet valloitti heidän palava kansallinen ja taiteellinen innostuksensa. Niin sai suomalaisen näyttämön aate alkuperäisestä saksalaisesta, Faltinista, niinkuin ennen ruotsalaisesta naisesta, rouva Raasta, mitä kykenevimmän edistäjän. Ja vielä tänä päivänäkin hän muistellen noita innostuksen aikoja tunnustaa, että semmoisia ihminen kokee ainoastaan kerran elämässään.

Mainitussa näytännössä lausui ensin rouva Raa Johanna d'Arc'in molemmat mainiot monoloogit Schillerin "Orleansin neitsyeestä", toiseksi Ida Basilier esitti kohtauksen rukin ääressä ja peilin edessä Gounodin "Faust" oopperasta, jonka jälkeen tuli "Tanssikengät" ja "Jeannetten häät". Tällä kertaa esiintyi tavallista vähemmän dilettantteja, ja oli näytäntö sentähden yleissävyltään entisiä taiteellisempi. Hyvin näkyi, että rouva Raa antoi katkelmia yhdestä traagillisen ohjelmistonsa pääosia, ja Ida Basilier, joka lauloi Margaretan osan ranskankielellä, miellytti suuresti näyttäessään, että hän osasi laskea persoonallisuuttaan Parisissa opittuun taiteelliseen muotoon. "Tanssikengissä" näytteli kappaleen toista osaa rouva Raan rinnalla nuori ja kaunis rouva Jenny Ståhlberg (o.s. Westerlund) varsin viehättävästi.

Kolmas näytäntö oli marraskuun 1 p. ja siinä tarjottiin uutta hyvää parhaimman entisen lisäksi. Ohjelman kaksi ensimäistä numeroa oli samat kuin edellisellä kerralla, mutta sen jälkeen tuli "Lea" ja toinen näytös C.M. von Weberin "Noita-ampujasta". "Lea", jota ei oltu näytelty toukok. 10 p. jälkeen 1869, oli tietysti monelle uusi, ja niillekin katsojille, jotka olivat olleet mukana tuona verrattomana "ensi iltana", oli mitä suurin nautinto jälleen nähdä Charlotte Raa itämaisena neitsyeenä.

"Sama Lea", kirjoitettiin U. S:ssa, "joka silloin lumosi katselijat, ilmaantui nyt tuttuna, rakkahana yleisölle, jonka rohkeimmat toiveet hänessä olivat toteutuneet. Vielä viehättävämpänä, vielä ihanampana, -- tahtoisimme sanoa: vielä hengellisempänä -- toimitti Lea nyt tehtävänsä; vielä luontevammin, vielä kauniimmin kuin koskaan ennen soi suomenkieli hänen huuliltaan. Se hehkuva itämainen runollisuus, joka muutoinkin ilmaantuu tässä Kiven miellyttävässä näytelmässä, sai rouva Raassa ikäänkuin näkyväisen muodon." --

"Noita-ampujan" toisen näytöksen esitys oli käynyt mahdolliseksi sen kautta, että ennen mainittu nuori ruotsalainen oopperalaulaja, Gunnar Fogelberg, kuukauden ajaksi (600 markan palkkiosta) oli otettu Suomalaisen seuran palvelukseen. Hän esiintyi nyt Maxina, Ida Basilier Agathana ja nuorempi sisar, Emmy Basilier, Annana. Fogelbergin ääni oli miellyttävä, joskaan ei tavattomampi laadultaan, Emmy oli, samanaikuisen muistoonpanon mukaan, "kuin puoleksi puhjennut ruusu", Ida voitti toiset laulun taiteellisuudessa -- kokonaisuus oli soma ja tunnelmallinen.

"Trubaduria", jota varten Fogelberg oikeastaan oli otettu, harjoitettiin näinä aikoina väsymättä. Lukuunottamatta edelläkäypiä kööriharjoituksia ynnä muita valmistuspuuhia, kesti tätä työtä vähän neljättä viikkoa, jolla ajalla ei ollut julkista näytäntöä vaan ainoastaan yksi Suomalaisen seuran iltama (8 p. marrask.), jossa Basilier sisarukset lauloivat. Vihdoin perjantaina 25 p. -- ylioppilastalon monen viikon rettelöitä puolueiden välillä aiheuttaneen vihkiäisjuhlan aattona -- oli Arkadiateatterissa oopperan ensi ilta.

Teatteri oli kukkuroillaan väkeä, tietysti etupäässä suomenmielisiä, mutta myöskin musiikin harrastajia, näyttämöllisen taiteen ystäviä ja uteliaita pääkaupungin kaikista seurapiireistä. Tapahtuma -- ensimäisen täydellisen oopperan esittäminen suomenkielellä -- oli siksi outo ja merkillinen, johdon ja esiintyvien kykyjen laatu lupasi niin paljo ja yrityksestä oli niin kauan puhuttu, että ainoastaan jyrkimmät 'viikingit'[64] pysyttelivät kaukana Arkadiasta. Ja Verdin maailmankuulu Trubaduri laulettiin ja näyteltiin niin, että yleisö hämmästyi ja ihastui. Ida Basilier Leonorana saavutti tietysti suurimman tunnustuksen, sillä hänen heleä, voimakas ja hyvässä koulussa kehitetty äänensä, hänen soitannollinen aistinsa ja esityksensä, jolla hän jo ennen konserttisalissa oli voittanut yleisön suosion, vaikuttivat näyttämöltä vielä tenhokkaammin. Mutta Fogelbergkin, joka niinkuin kaikki muutkin esitti osansa suomeksi, lauloi Manricon osan tunteellisesti ja sointuvasti; ja sangen kiitettävästi suoriutuivat niinikään Achté -- kreivi Luna -- ja neiti Ilta Lagus -- Azucena -- vaikeista tehtävistään. Kun vielä mainitsemme, että lukuisa kööri -- jonka jäsenistä, niinkuin tavallisesti meillä, toinen puoli oli nuoria naisia sivistyneistä säätyläisperheistä, toinen puoli ylioppilaita -- oli huolellisesti harjoitettu sekä että Richard Faltin, saatuansa uuden orkesterinsakin jotakuinkin tehtävän tasalle, tyynellä varmuudella johti kokonaisuutta, niin ei liene vaikea käsittää yleisön innostusta. Olihan uusi voitto merkittävä suomalaisen näyttämötaiteen hyväksi. Kun sitten laulajattaret ja laulajat olivat vastaanottaneet heille tulevat myrskyiset suosionosoitukset, alettiin huutaa Kaarlo Bergbomia esiin -- niinkuin sittemminkin oli tapana varsinaisen teatterinkin aikana, joka kerta kun näytäntöä katsottiin erikoisen merkilliseksi. Vaatimaton kun oli ja tavallisessa arkipuvussa, hän ei mitenkään halunnut noudattaa tämäntapaista kutsua. Mutta yleisö oli itsepäinen eikä rauhoittunut, ennen kuin Bergbom Leonoran ja Azucenan taluttamana oli astunut näkyville.

Trubaduri annettiin vielä 29 p. marrask. sekä 2 ja 5 p. jouluk. Neljäs ja viimeinen näytäntö muodostui edellisiä juhlallisemmaksi. Joka lippu oli myyty ja ihastus nousi korkeimmilleen. Esittely oli näet parantunut parantumistaan ja viime kerralla oli vähimmän syytä muistutuksiin. Puolueettomat henkilöt, jotka usein olivat kuulleet Trubadurin Saksassa, väittivätkin, että useat osat suoritettiin meillä yhtä hyvin jollei paremmin kuin siellä. Mutta ei sekään riitä menestyksen selittämiseksi; lisäksi on lukuunotettava elävä tunto siitä ettei tässä laulettu eikä vaivaa nähty rahasta, vaan suomalaisen taiteen, suomalaisuuden, isänmaan edestä. Tämä tunto synnytti näyttämön ja katsomon välille näkymättömiä sähkövirtoja, jotka salaperäisesti innostuttivat ja liikuttivat. Eikä se tunnelma, joka oli näille näytännöille omituinen, vallannut ainoastaan ystäviä. Moni suomalaisen teatteripuuhan halveksijakin oli kerran Arkadiassa käytyään palannut toisenkin kerran. Vastahakoinen uteliaisuus oli muuttunut mielenkiinnoksi. -- Lopuksi huudettiin Bergbom taas esiin, ja yleisön tervehtiessä häntä ylistyshuudoilla hänen silmänsä loistivat ilosta. Olihan kaikki mennyt parhaimman toivon mukaan!

Seuraavana päivänä oli suuret pidot kaikille myötävaikuttaneille. Siinä tilaisuudessa annettiin Ida Basilierille komea kultainen rannerengas muinoispohjoista tyyliä, ja Julius Krohn sanoi laulajattarelle pitämässään puheessa sen olevan esikuvan niistä rakkauden ja ystävyyden kahleista, joilla Suomi pyysi sitoa laululinnun, joka ollen oikeastaan etelästä kotoisin kuitenkin silloin tällöin kävi armasta, kylmää syntymämaatansa tervehtimässä. Emme tarvitse sanoa, että puheita riitti kaikille muillekin, joilla oli osaa syksyn loistavassa teatteritoimessa.

Samana päivänä kun nämä päättäjäispidot vietettiin, kirjoitti Bergbom Otto Florellille seuraavan kirjeen, joka antaa tietoja kulissien takaa ja luo yleiskatsauksen Trubaduri -päiviin:

"Vihdoin olen siis vapaa, s.o. jälleen ihminen, ja mahdollista on ajatella muutakin kuin 'Urhosi unhoita kohta' taikka 'jää hyvästi Leonorani', muistaa muitakin velvollisuuksia kuin tarkastaa ovatko puvut ja koristukset järjestyksessä. -- -- Sinua on kauheasti kaivattu. Paitse että sinulla itselläsi olisi ollut lysti, olisi iloinen ystävällisyytesi huojentanut monen hetken, jolloin kärsivällisyys oli loppumaisillaan. -- -- Pieni mutta uskollinen joukko (m.m. täti Sanmark) oli pyhäiltana asemalla vastaanottamassa sinua, mutta -- yö petti minun, tein suuren hairahduksen' (Trubadurista -- kaikki muut sitaatit ovat nykyään vanhanaikuisia!). -- -- En matkustane ennen joulua, kun olen viipynyt niin kauan; saamme siis olla yhdessä ainakin joitakuita päiviä. Tarvitsen seurustelua ja ystävyyttä, sillä muutoin ihminen hukkuu teatterinjohtajaan."