v. 1881 ja päätti silloin etenkin Lindholmin, Munsterhjelmin ja

Holmbergin maisemamaalauksen viehättämänä ruveta taiteilijaksi. Ensin hän opiskeli neljä vuotta Pietarin taideakatemiassa, mutta vasta v:sta 1886, jolloin hän muutti Parisiin ja tuli T. Robert-Fleuryn oppilaaksi, pääsi hänen taiteilijakehityksensä oikeaan vauhtiin. 1888 v:n salongissa Järnefeltillä oli näytteillä laatukuva "Kapakassa" ja taideyhdistyksen näyttelyssä s.v. useita teoksia, joista etevin oli "Savolaisvene". Jo näissä teoksissa hän osottautui ranskalaisen koulun taitavaksi oppilaaksi, jonka vakavanluontoinen realismi kuitenkin on omatakeinen ja käsitykseltään terve. Myöhemmistä teoksista mainitsemme hienoa väriaistia todistavat, raitisluontoiset maisemakuvat "Pyykkiranta" (1889) ja "Maisema Pohjois-Savosta" (1891), sekä A. Ahlqvistin, A. Meurmanin ja J. Ph. Palmenin muotokuvat. Talvikautena 1890-91 ollessaan Parisissa on nuori taiteilija muun muassa työskennellyt kahden alttaritaulun suorittamiseksi ("ristiinnaulitseminen" Keuruun ja "Jesus käypi veden päällä" Jyväskylän kirkkoa varten) ja kilpailussa yliopiston juhlasalin seinämaalauksia varten saanut palkinnon luonnoksistaan. Vaikka samasta taidekoulusta lähtenyt on Gallén taiteilijaluonteeltaan melkoisesti eriävä. Erottuaan ruotsalaisen normalikoulun neljänneltä luokalta nautti hän neljä vuotta Helsingissä tarjona olevaa alkeisopetusta taiteessa ja lähti sitten v. 1884 Parisiin tullakseen Bouguereau'n y.m. johdon alaiseksi. Gallénin teoksissa ei kuitenkaan opettajain vaikutusta ole huomattavissa, vaan on hän koko luontonsa vilkkaudella omistanut Parisin taiteen edistyneimmän realismin perusjohteet. Jo kotona näytteillä ollut "Akka kissan kanssa" oli hänen ensimäinen taulunsa salongissa (1885). Vv. 1888 ja 1889 on hän Parisissa ja myöhemmin Lontoossakin näytellyt "Kansanelämää" ja "Ensimäinen oppitunti"; ja v. 1891 "Johanna kirkossa" ja "Haavakuume", jonka viimeisen taulun tähden hän nimitettiin sen taiteilijaseuran jäseneksi, joka v:sta 1890 alkaen toimittaa näyttelyjä Marskentän palatsissa. Näihin kaikkiin kansanelämän kuviin taiteilija on etsinyt aiheet Suomen sisämaista. Hänen mieltymyksensä perisuomalaisiin aiheisiin osottaa myöskin suuri kolmiosainen, valtion tilaama maalaus, jossa hän on kuvannut Kalevalan Ainotarinaa. Gallén'in tekemistä muotokuvista ovat seuraavat kaksi tärkeimmät, nimittäin tehtaanisännän G. A. Serlachiuksen, jonka hän on kuvannut keskellä tehdastansa, ja talonpoikaissäädyn puhemiehen K. J. Slotten. V. 1891 annettiin taiteilijalle ensimäinen palkinto savokarjalaisen osakunnan toimeenpanemassa kilpailussa Kalevan kuvittamista varten sekä palkittiin hänen soinnutuksensa juur'ikään mainitussa yliopiston toimittamassa kilpailussa. Tämän lahjakkaan taiteilijan teosten tunnusmerkkinä on paitse erinomaista teknillistä taitoa impressionismin tapainen realismi, väriaistin tuoreus ja harvinainen kuvitusvoiman virkeys.

Ulkoilmamaalaus, jota nuoret taiteilijamme ovat oppineet Parisissa yksinomaisesti suosimaan, on vaikuttanut sen, että useimmat heistä maalaavat samalla aikaa sekä henkilö- että maisemakuvia. Varsinaisia maisemanmaalaajia on sen tähden taiteemme myöhimpänä kehitysjaksona tuskin ilmestynytkään. Ainoa mainittava on _Viktor A. Westerholm_ (s. Turussa 1860), joka saatuaan alkuopetusta R. W. Ekmanin ja Th. Waenerbergin johdolla opiskeli Düsseldorfissa taideakatemian ja Eug. Dückerin oppilaana. Tämän ajan huomattavimmat teokset, henkilömaalaus "Atelierin sisusta, sanomia lukeva mies" (1888) ja maisemakuva "Lokakuunpäivä Ahvenanmaalla" (1885), molemmat taideyhdistyksen kokoelmassa, ja "Ekkeröön postilaituri" (1885), ovat voimalliseen tekotapaan ja maiseman mielialan käsittämiseen nähden arvokkaita, mutta kuitenkin on Turun piirustuskoulun johtajana toimiva taiteilija sen jälkeen parin Parisin matkan johdosta kerrassaan antautunut ulkoilmamaalaajaksi tavoitellakseen välittömimpää luonnon tulkitsemista.

* * * * *

Vaikka Suomen taiteen kehitys entisyyteen verrattuna on ollut hämmästyttävän nopea, ja sen historialla siis on eteviä taiteilijoita ja kauniita teoksia mainittavana, on toiselta puolen myöntäminen, että näiden ilahuttavain ilmiöiden hajanaisuus vielä tekee vaikeaksi huomata sitä yhdistävää "punaista lankaa", joka osottaisi ne yhden maan ja yhden kansan tuottamiksi. Tosin voisi luetella yhteisiä piirteitä ja niiden etupäässä huomauttaa siitä suoruudesta ja teeskentelemättömyydestä, joka on suomalaisten taiteilijain kiitettävin puoli, mutta ylipäätään on kehityskausi liian lyhyt sentapaiseen arvosteluun.

Kuitenkaan ei ole syytä epäillä, että tuo yhtenäisyys kerran selvästi ilmaantuisi. Jos myönnämmekin että ulkomaalaisen taiteen mahtava vaikutus ja se uudenaikainen oppisääntö, joka unohtamalla aatteellisen sisällyksen asettaa tekniikan taiteen pääasiaksi, yhteen aikaan näytti johtavan kehitystä harhaan; niin on viime aikoina jälleen ilmaantunut vastakkaisia oireita. Nuoremman polven etevimmät maalaajat ja kuvanveistäjät osottavat näet jälleen kasvavaa taipumusta palata kotimaisten aiheiden käsittelemiseen. Tämä onkin ilahuttavin puoli nykyaikaisessa taiteessamme, sillä jos taiteilijat verrattomasti edistyneemmällä teknillisellä taidolla varustettuina alkavat noudattaa Ekmanin ja hänen aikalaistensa osottamaa aihevalintaa, niin on taiteemme suomalaisuus taattu.

Viiteselitykset:

[1] _J. R. Aspelin_, Suomen asukkaat pakanuuden aikana, Helsingissä 1885. sisältää tietoja ja kuvia näistä ja kohta alempana mainituista muinaisesineistä.

[2] Vrt. _W. Stassow_, L'ornement national russe. Pietarissa 1872.

[3] Vrt. _W. Lübke_, Taiteen historia. I. s. 353.

[4] Vanhempien pilarien yläpuolelle jääneet entisten holviruoteiden olkakivet ja muurissa nähtävät jäljet niiden kohdalla sekä akkunain korkea asema osottaa, että keskilaivan seinät ovat yhtä myöhäisiä kuin v. 1466 rakennettu uusi holvi.

[5] Seinissä nähdään pyörösauvoista muodostettuja pilastereita, jotka nykyään ovat virattomia, sillä holviruoteet yhtyvät seinään niiden yläpuolella olkakivien välittämällä. Pilasterit ovat muodostukseltaan gootilaisia, ja on siis tällä kirkolla, joka todennäköisesti on jo 1100-luvulla perustettu, niitä ennen ollut kolmas, arvattavasti puinen katto.

[6] Kemiön kirkon rakensi, kertoo paikallistarina, kolme munkkia, jotka olivat Ruotsin Wreta luostarista kotoisin, ja on heidän muistonsa säilynyt muun muassa kirkon lähellä olevan Wredabyn nimessä.

[7] E. Nervander. Kirk. tait. Suomessa, II, kuv. 7.

[8] Jo Turun tuomiokirkon johdosta mainitun Konrad Bitz'in muistoksi oli v. 1823 revityn Siuntion sakariston päädyssä seuraava kirjoitus:

Thä Biscop Conrad Bidze then Finska kyrkan styrde Och kyrkor öfveralt i Finland bygga lät, Thä blef jag byggder och jag Petri namnet ärfde. 1460.

R. Hausen. Ant. gj. u. e. antiqv. forskningsresa 1870. s. 8.

[9] Hra Emil Nervander, joka vanhojen kirkkomaalaustemme tutkijana ja uudistustoimen johtajana on suorittanut ansiokkaan työn Suomen sivistyshistorialle, huomauttaa main. kirjasessaan s. 42, että jotenkin "omituiset kasvojentyypit Paraisissa tuntuvasti muistuttavat Bellingen kirkon holvimaalauksia Odense'in amtissa Tanskanmaalla."

[10] Kts. Goldschmidt, Adolph. Lübecker Malerei und Plastik bis 1530. Lübeck 1839. Sisältää 43 isoa valopainos-kuvalehteä.

[11] Samoilta ajoilta eli tarkemmin 1200-luvun alkupuolelta on myös _Porvoon_ tuomiokirkon suuri kullattu hopeakalkki, yksi merkillisimpiä keskiaikaisia taideteoksia Suomessa, vaikka arvattavasti 1600-luvulla tänne tuotu. Kahdeksalla relievikuvaelmalla ja kasviaiheisella koristuksella ja emaljilla ylen rikkaasti peitetty teos on etevimpiä laatuaan ja vallan harvinainen. Kalkin tekijä, _Sifridus_ nimeltä, muutoin tuntematon Saksan taiteen historiassa, oli varmaan ala-reiniläiseen kouluun kuuluva mestari ja ehkä Trier'in kaupungista kotoisin, jossa on syntynyt pari muutakin tekotavaltaan yhdenlaista teosta. Kts. minun julkaisemaani kuvallista kirjoitusta, Suomalaisia kalkkeja I-II S. Muinaismuistoyhdistyksen Aikakausk. VII ja VIII: sekä Aikakauskirjan "Zeitschrift f. bild. Kunst" liitteenä ilmaant. Kunstgewerbeblatt, 1885, s. 97 ss.

[12] Vrt. _Goldschmidt_, main. t. Taf. 11.

[13] Vrt. p. Birgittaa Goldschmidt'in kuvaamaan triptykoniin Schwerinin museossa (main. t. Taf. 16).

[14] S. Muinaismuisto-yhdistyksen aikakauskirja I, kuv. III, IV, V.

[15] Vrt. XV. Lübke, Taiteen historia. II, s. 69.

[16] Tämä kammottavan naturalistinen osa muistomerkkiä on nykyään laudoilla suljettu katsojilta.

[17] Vaskipiirroksiin on nimen jälkeen jollakin itsetunnolla liitetty sanat "natif finnois" (syntynyt suomalainen).

[18] Kun Brenner aateloitiin v. 1712. pani hän vaakunakilpensä yläpuolelle kypärin ja sen päälle roviosta nousevan feenikslinnun.

[19] S(aara) E. W(acklin). Hundrade Minnen från Österbotten. II, s. 65 ss. Siinä kerrotaan myöskin, että Toppelius olisi Lumijoen kestikievarissa maalannut paratiisin kuvan, joka peitti kokonaisen seinän. Paitse Aatamia ja Eevaa oli maalauksessa nähtävänä kaikellaisia eläviä, pulkassa istuva, peuralla ajava lappalainen ja alastomia poikia luistelemassa lammen jäällä.

[20] Tätä taulua varten tilasi Elias Brenner v. 1705 veistoksilla koristetut puitteet kuvanveistäjältä Casper Schröderiltä Tukholmassa. _Aspegren_, Pedersöre socken II. s. 71-72.

[21] Tämä samoin kuin kaksi alempana mainittua N. Schillmarck'in maalaamaa muotokuvaa myytiin C. Eichhorn'in huutokaupassa v. 1890 Tukholmassa, ja tulivat ne kaikki silloin suomalaisen omistajan haltuun.

[22] Kirjallinen, 30 p. Kesäkuuta 1813 kanslerin vahvistama ohjelma on pääasiassa prof. J. F. Walleniuksen tekemä. Määräykset olivat osaksi liian seikkaperäiset kuvanveistotaiteen noudatettaviksi. Niin esim. vaadittiin että Räntämäen seutu Aurajoen rannalla on luonnon mukaan kuvattava.

[23] Taulussa ei näy tekijän nimeä eikä myöskään kirkon arkistosta ole saatu tietoja siitä: mutta kuitenkaan ei Finnbergin muitten teosten tuntija voi epäillä, että se on hänen kädestään lähtenyt.

[24] Lähes kolmekymmentä Holmbergin maalaamaa taulua ja harjoitelmaa on kuvattu teoksessani "Werner Holmberg, elämä ja teokset", 1890.