v. 1854 paraista Kalevalan ja Kantelettaren ynnä muutamista muista

ennen julkaistuista runolauluista kokoonpannun kirjan nimellä _Karjalan kevätkäköinen_. Vielä on hän näinä vuosina toimittanut _Ruotsalais-suomalaisen sanakirjan_, joka ilmestyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustannuksella kahdessa osassa 1852-53, sekä suomentanut Heikel'in _Mittauden oppikirjan_ 1847. Jo viimeksi mainittuna vuonna oli hän Castrén'in kehoituksesta ruvennut tutkimaan Suomen suvun entisillä ja nykyisillä asuinmailla löytyviä hautakumpuja ja paikannimiä. Niiden kaivamiseen ja kokoonpoimimiseen hän tästälähin, myöhemmin myös suomalais-ugrilaisten lukusanojen vertailemiseen indoeurooppalaisten ynnä muiden maailman kielten kanssa, kulutti enimmän osan jäljellä olevaa elämäänsä. Kuinka paljon hän tällä on tiedettä hyödyttänyt, on yhä sangen epätietoista, osaksi suurestikin epäiltävää. Huomata kuitenkin sopii hänen pääteoksensa _Tietoja suomalais-ungarilaisten kansain muinaisista olopaikoista_, joka julkaistiin Suomi-kirjassa 1868 ja 1870. Vieläkin haaveellisemmat kuin Europaeus'en tieteelliset kirjoitukset, olivat hänen valtiollis-yhteiskunnalliset sepustuksensa. Niistä mainittakoon: _Kirjoituksia Suomen kansan tärkeimmistä asioista suurimmaksi osaksi syrjäsensuureista paenneita I. Onko Suomen kansa voimihinsa päästettävä vain eikö?_ 1862 sekä hänen omaperustamansa _Kansakunnan lehti_, jota ilmestyi ainoastaan 4 numeroa lopulla vuotta 1863 ja yhtä monta seuraavan vuoden alussa.

15 p. Lokak. 1884 sammui Ohtan sairashuoneella liki Pietaria Europaeus'en monen puutteen alainen elämä, Halpa oli ollut se kuori, joka tämän hengen peitti, ja heikkona myös hengen valo sen sisällä liekehtinyt. Mutta se henki oli kuitenkin väsymättömimmän, alttiiksiantauvimman, itsensä kokonaan unohtavan työntekijän -- voisipa sanoa -- perikuvallisen työntekijän, joka ei koskaan palkkaa kysynyt, ei edes arvoa tai mainetta tavoitellut, vaan jonka ainoana haluna ja pyrintönä oli itse työ tieteen hyväksi ynnä isänmaan kunniaksi. Ja hänen nuoruutensa työ, jonka hän juuri näillä ominaisuuksilla sai suoritetuksi, on hänet jälkimaailman muistossa säilyttävä, niin kauan kuin Uutta Kalevalaa luetaan ja ihastellaan.

_Antero Varelius_, talollisen poika, on syntynyt 14 p. Heinäk. 1821 Varilan kylässä Tyrväällä. Nimensä Varelius sai hän tämän kotikylän mukaan, tullessaan Porin kouluun 1837. Ylioppilaaksi hän tuli 1843 ja maisteriksi 1847, vihittiin seuraavana vuonna papiksi ja pääsi, oltuaan apulaisena ja kappalaisena useassa paikassa, kirkkoherraksi Loimaalle 1869, jossa vielä elää ja ottaa osaa nykyajan harrastuksiin, niinkuin viimeksi hänen suuri lahjoituksensa Huittisten kansan-opistolle todistaa.

Toinen kansallinen heräys oli syvästi vaikuttanut juuri silloin ylioppilaaksi tulleesen Varelius'een ja saattanut häntä ryhtymään isänmaallisiin toimiin niin hyvin kaunokirjallisella kuin tieteellisellä alalla. Jo v. 1845 oli hän julkaissut ensi osan _Enon opetuksia luonnon asioista_ ja v. 1846 toimittanut painosta Sääksmäen _Ritvalan Helkavirret_, selityksillä varustettuina. Suomettaren ensimmäiseen vuosikertaan hän antoi muun muassa pari suomennettua novellia: Mosen'in _Ismaelin_ ja Oehlenschläger'in _Luostariveljekset_, jotka molemmat myös erikseen samana vuonna ilmestyivät. Seuraavana vuonna hän painatti omatekoisen huvinäytelmän _Vekkulit ja Kekkulit_. V. 1847 oli hän Pietarin akatemian antamalla apurahalla matkustellut omassa maassa kansatieteellisillä tutkimuksilla, joiden tulokset ilmestyivät, paitsi saksaksi akatemian toimituksissa, myös ruotsiksi 1847 vuoden Suomi-kirjassa nimellä _Bidrag till Finlands kännedom i ethnografiskt hänseende_ (Lisiä Suomen tuntemiseen kansatieteelliseltä kannalta). Vielä julkaisi hän 1854 vuoden Suomi-kirjassa lavean _Kertomuksen Tyrvään pitäjästä_ sekä v. 1856 toisen osan _Enon opetuksia_. Myös on hän ollut apulaisena Europaeus'en ruotsalais-suomalaisen sekä Lönnrot'in ison suomalais-ruotsalaisen sanakirjan toimittamisessa. Papiksi tultuansa on hän sitä paitsi suomentanut joukon hengellisiä kirjasia, sekä kirkkolakikomitean valvonnan alla pannut kokoon uuden kirkkolaki-ehdoituksen. V. 1868 hän kansantajuisessa kirjasessa selitti _Mikä mies oli Agricola?_

_Paavo Tikkanen_ syntyi Iisalmella 2 p. Maalisk. 1823. Hänen isänsä Antti Tikkanen oli varakas ja itsenäinen talonpoika, seudullaan kuulu "prokuraattorin" nimellä, koska oli niitä harvoja, jotka jo silloin uskalsivat ponnistella virkavaltaa vastaan. Äiti oli Kiuruveden vanhaa, mahtavaa Remes-sukua, joka Porthan'in ajoilta on meille tunnettu. Poika osoitti niin suurta lukuhalua, että päätettiin laittaa hänet opin tielle. Koska Savossa ei vielä ollut kymnaasia, täytyi hänet käyttää Porvoossa asti, josta hän v. 1841 pääsi yliopistoon. V. 1847 seppelöittiin hän maisteriksi ja sai 1860 tohtorin arvon. Nuorena ylioppilaana jo oli hän alkanut harrastaa suomenkielisen kirjallisuuden kartuttamista. Savokarjalaisten toimittamissa _Lukemisissa Suomen kansan hyödyksi_ on hänen suomennoksiansa Runeberg'in _Hauta Perhossa_ sekä Oersted'in selitys ukkosesta; jota paitsi hän itse on siihen kirjoittanut johdatuksen yleiseen maantietoon ynnä Suomen maantiedon. Näinä aikoina, niinkuin on mainittu, hän myös suomensi Oehlenschläger'in _Eräkäs_ nimisen jutelman Annikassa 1846. Vielä samana vuonna antoi hän omia suomalaisia runojansa Berndtson'in toimittamaan ruotsinkieliseen _Necken_-kalenteriin sekä painatti Suomenmaan kartan, ensimmäisen, jossa nimet olivat suomalaiset. Vuosi 1847 tuli vihdoin hänen elämänsuunnallensa ratkaisevaksi. Suomettarelle, jonka toimitukseen hän nuorukaisen innostuksella oli antautunut, sai hän antaa suurimman osan elämäänsä. Jo vuoden kuluttua lehden perustamisesta oli hän jäänyt melkein yksin siitä huolta pitämään, siksi kuin sen täytyi lakata 1850. Vuodesta 1853 oli hän jälleen alkanut avustaa Polén'in toimittamaa Suometarta ja v. 1856. astunut hänen rinnalleen sekä seuraavana vuonna hänen sijalleen toimittajaksi. Vv. 1857-59, 1861-63 oli lehden toimituksen taakka taas yksin-omaan hänen hartioillaan. V. 1860 hän sitä kantoi yhdessä _Ahlqvist'in_ ja v. 1864 _Hannikaisen_ kanssa. Viimeiseen asti pysyi hän vanhalle Suomettarelle uskollisena apumiehenä. Uuteenkin Suomettareen otti hän sen ensimmäisenä vuonna osaa.

Hänen sepittämistään kirjoista mainittakoon vielä: _Suomen suuriruhtinanmaan nykynen tilasto_ 1848 ja samana vuonna rahvaallemme kehoittavaksi esimerkiksi lentokirjana levitetty _Pitäjänkoulu Lajusissa Lihvinmaalla_, sekä tohtoriväitöksenä julkaistu _Väkiluvun ja asukasvaiheiden suhteita Suomessa_ 1859. Myös kokoili hän ahkerasti lisiä Suomen ja etenkin syntymämaakuntansa Savon historiaan. Sen ohessa oli hänellä asioitsijatoimiakin. Yhdessä Kellgren'in kanssa perusti hän