v. 1838 ehdoittanut, oli koko hanke silloin tullut epämääräiseen

tulevaisuuteen lykätyksi. Mutta 1842 vuoden alussa tämä toivo viimein sai vakaan, todellisen muodon; akatemia päätti lähettää kielitieteellisen tutkijan Siperiaan ja uskoi tämän tehtävän Castrén'ille. Hän oli parast'-aikaa Lönnrot'in seurassa ja kustannuksella Suomen Lapissa, josta he pitkittivät matkansa Venäjän Lapin ja Karjalan kautta Arkangel'iin saakka. Täällä sai Castrén taas toisen ilahduttavan sanoman, että hänelle oli Suomen valtiovaroista määrätty 1000 hopearuplaa Euroopan Samojeedein tutkimista varten. Näin saattoi hän siis tieteen hyväksi käyttää sen väliajankin, joka vielä oli kuluva, ennen kuin akatemian kustantama, vuodeksi 1843 määrätty retki oli alkava. Marraskuussa 1842 läksi hän nyt Arkangel'ista itäänpäin ja tuli vasta Marraskuussa 1843 Obdorsk'in kaupunkiin Siperiassa. Koko tämän vuoden oli hän oleskellut Samojeedein sekä näiden keskellä kulkevain Syrjäänein seurassa, tutkiskellen kumpaisenkin kansan kieltä, vanhoja tapoja sekä taruja. Tultuansa näin viimein toiveittensa luvattuun maahan, täytyi hänen vaan valitettavasti kohta jälleen siitä poislähteä. Matka Arkangel'ista Obdorsk'iin on ollut vaivaloisin kaikista hänen retkistään. Ajellessaan tundralla sai hän välistä läpikastuneena lumituiskusta istua tuntikausia Pohjan jäisessä myrskyssä. Asua tuli majoissa, joissa lattialla oli rakojen kautta sisään tuiskunneita lumikinoksia ja joissa piti kirjoitella susiturkki päällä, taikkapa teltoissa, joissa epäilytti: "pitikö koko aika pitää sateesta läpikastunut puoli liossa, vai kääntää toinen kuivaksi jäänyt ylös vuorostaan osaansa saamaan". Tästä kaikesta oli Castrén'in terveys kokonaan murtunut. Lääkärin käskystä täytyi hänen mennä takaisin kotimaahan, jossa hän sitten viimeisti matkalla jo kyhäilemänsä _Syrjäänin kieliopin alkeet_ 1844 ja Helsingissä sotamiehenä olevan Tsheremissin avulla valmisti vielä _Tsheremissin kieliopin alkeet_ 1845, molemmat latinan kielellä. Syrjäänin kielen alalta hän julkaisi myös tohtoriväitöksensä _De nominum declinationibus in lingua syrjaena_ 1844.

Jälleen vahvistuneella terveydellä läksi Castrén lopulla Helmikuilta 1845 suurelle Siperian-retkellensä, jolta vasta palasi ummelleen neljän vuoden päästä. Ensimmäisen vuoden tutki hän Ostjakkeja ja Samojeedeja Irtish- sekä Ob-jokien latvapuolella, ja muutti sitten v. 1846 Jenisei-joelle, jonka suun läheisyydessä, Turuhansk'issa, kolkoimmalla pohjan perällä hän vietti enimmän osan sitä vuotta. Näin perin pohjin tutkittuansa sen puolen Samojeedeja, palautui hän taas jokea myöten etelään, matkalla ottaen selvää ennen aivan tuntemattomien, n.k. Jenisein Ostjakkein kielestä. Keväästä 1847 syksyyn 1848 oleskeli hän Jenisein latvoilla sekä Sajan'in vuoristossa, jopa käväisi pikimmältään myös Kiinan rajankin takana. Tarkoituksena oli hänellä muutamien siellä ennen olleitten, vaan nyt jo tatarilaistuneitten Samojeedi- ja Ostjakki-heimojen etsiminen. Täällä tutustui hän samassa Tatarien, sitten Baikal-järven takana käydessään vielä Tungusien ja Burjatienkin (Mongolien) kieleen. Yllä kerrottuin laveain tutkimusten suureet saaliit olivat kuitenkin kalliilla hinnalla maksetut. Tälläkin matkalla oli Castrén saanut kokea sanomatonta vaivaa ja puutetta, erittäin Jenisein suulla. Sen kautta oli hänen terveytensä enimmästi ollut niin huono, että hän ajottain tuskin pysyi koossa. Olipa kerran verenkohtaus Baikal-järven aroilla v. 1848 jo melkein äkkiä lopettaa hänen elämänsä. Ihmeellistä on, kuinka hän näin heikkona kuitenkin sai niin äärettömän paljon työtä valmiiksi.

Matkansa loppuaikoina oli Castrén huolissaan siitä, mitenkä voisi toimeentulonsa laittaa semmoiselle kannalle, että saisi aikaa kokoelmiensa tieteelliseen järjestämiseen ja toimittamiseen. Joku häntä kehoitti kirkkoherran virkaa hakemaan, mutta Castrén tulisella kiivaudella kielsi. "Ennemmin", kirjoitti hän vastaukseksi, "asuisin ruotivaivaisena jossain yliskammarissa, kuin 30 hopeapenningin edestä uhraisin tieteeni; ihmisen elämä on niin lyhyt, ett'ei tarkimmallakaan yhdenmukaisuudella voi saada paljoa aikaan". Pietarin akatemia kuitenkin osaksi huojensi tämän huolen sillä, että otti hänet ylimääräiseksi apulaiseksi 600 ruplan palkalla. Tarjottiin hänelle vakinaistakin virkaa paljoa suuremmilla eduilla, vaan koska sitten olisi täytynyt jättää oma maa, ei hän siihen suostunut.

Vasta v. 1851 Maaliskuun 14 päivänä saattoi viimein kotimaa tarjota jalolle pojalleen sopivan turvallisen paikan. Silloin Castrén vastaanotti uuden, yliopistoomme perustetun Suomen kielen ja kirjallisuuden professorin viran, jonka valtakirjan kansleri ja perintöruhtinas, sittemmin keisari Aleksanteri II, omin käsin toi hänelle. Nyt koitti Castrén'ille häiritsemätön onnen aika. Vapautettuna toimeentulon huolista taisi hän täydellä voimallaan ryhtyä tärkeihin töihinsä. Saksankielinen _Ostjakin kieliopin koe_ oli häneltä valmistunut v. 1849; professorin virkaa varten oli hän kirjoittanut väitöksen _De affixis personalibus linguarum altaicarum_ (Altailaisten kielten persoonallisista liitteistä); nyt hän pani enimmän aikansa samojeedin kielioppiin, johon hän viiden vaivaloisen vuoden kuluessa oli kerännyt aineksia ja jota hän aikoi elämänsä päätyöksi. Sen ohessa piti hän luennoita Suomen suvun sukulaissuhteista sekä jumalaistarustosta. Iloon mielenmukaisesta, hyvin edistyvästä työstä liittyi onni saada oma koti perustetuksi. Mutta tämä kirkas hetki Castrén'in elämässä oli liian lyhyt-aikainen. Tundrilta saatu keuhkotauti oli kyllä täällä kotona näennäisesti poistunut, mutta se teki salaisesti työtään, siksi kun 7 p. Toukok. 1852 sai tehtävänsä täytetyksi.

Surun ja kaipauksen katkeruutta lievitti kuitenkin osaksi se havainto, että vainajan vaivannäkö, vaikka hän kesken työnsä suoritusta poistemmattiin, ei ollut turha. Hänen kokoelmansa huomattiin jo alkuaan olevan niin hyvässä järjestyksessä, että niistä toinenkin voi arvokkaita teoksia kokoon panna. Näin saatiin ennen mainitun Pietarin akatemikon _Anton Schiefner'in_ jalomielisellä avulla Castrén'in kuoleman jälkeen painosta: _Samojeedin kielioppi_ ynnä _Sanaluetteloita_ 1854-55, _Tungusin kielen peruspiirteet_ 1856, _Burjatein sekä Koibalein ja Karagassein (tatarilaistuneitten Samojeedein) ynnä Jenisein-Ostjakkien ja Kottein kielten kielioppien kokeita_ 1857-58, kaikki saksankielellä. Toisten ystäväin toimesta taas ilmestyivät ruotsiksi nimellä _Nordiska resor och forskningar_ (samaan aikaan tai myöhemmin myös saksalaisessa käännöksessä): Castrén'in _Matkakertomukset_ kahdessa osassa 1852 ja 1855, _Suomalaisen mythologian luennot_ 1853, _Kansatieteelliset luennot Altain kansoista _ 1857 sekä kaikellaiset pienemmät kirjoitukset kahtena nidoksena 1858 ja 1870.

Castrén avasi tieteelle ihan uuden, äärettömän avaran ja tärkeän työalan. Hän perusti koko ural-altailaisen sukukunnan vertailevan kielitieteen. Ennen häntä oli tähän kuuluvain kansain heimolaisuudesta keskenään ollut ainoasti hämärä aavistus; hän sen todisti ja järjesti nämät kansat sen mukaan. Selvitettyään suomalais-ugrilaisten kansojen keskenäistä yhteyttä, hän osoitti Suomen suvun kaukaisempaa heimolaisuutta Samojeedein, Turkkilaisten, Mongolein ja Tungusein kanssa. Tähän kieliheimolaisuuteen hän myös perusti ajatuksen Suomen suvun lähdöstä Altai-vuorilta. Siellä hän oli löytänyt niin hyvin Turkkilaisten ja Samojeedein kuin myös Ostjakkein viimeiset jäljet. Ja koska Ostjakit epäilemättä ovat Suomen sukua, päätti hän siitä, että Altai on myös "Suomen kansan alkukehto". Itse hän katsoi tämän havainnon sangen tärkeäksi kansallisessakin suhteessa, ei vaan tieteellisessä. "Melkein koko Suomen suku", sanoi hän, "on viime aikoihin asti seisonut huomaamatta jätettynä ja hyljättynä maailman historiassa. Tuntematta sen muinaisia oloja, on pidetty sen hajanaisia haaroja hyödyttöminä oksina ihmiskunnan sukupuussa. Mutta kun kerran sukulaisuus suomen ja samojeedin kielten välillä on toteen näytetty, mikä valo sen kautta koittaa Suomalaisten muinais-ajalle, laajoille sukulaissuhteille ja maailmanhistorialliselle arvolle!" Mitenkä näitä Castrén'in päätelmiä tulevaisuudessa muodosteltaneenkin, varmaa ainakin on, että hänen suurten tutkimustensa jalot ilmituotteet ovat Lönnrot'in Kalevalan rinnalla tuntuvasti kohottaneet kansallistunnetta omassa maassamme, samassa kuin ne ovat tehneet Suomen kansan nimen enemmän tunnetuksi ja kunnioitetuksi ulkomailla.

* * * * *

Eikä siinä kyllin. Castrén'in innostava esimerkki on myös epäilemättä osaltansa vaikuttanut siihen vilkastuvaan harrastukseen, joka on nähtävänä suoranaisesti suomenkielen alalla. Yhä useampia kielioppeja ja erikoistutkimuksia ilmestyy, joita kaikkia on enää mahdoton ottaa huomioon. Esitettäköön tässä ainoasti ne kielemme harrastajat ja tutkijat, jotka vielä Castrén'in eläissä kirjoittivat suomeksi. Lönnrot'ia lukuun-ottamatta, ei niitä ole kuin kolme, nimittäin: _Volmari Styrbjörn Schildt eli Kilpinen, Henrik Konstantin Corander ja Kustaa Eerik Eurén_.

_Volmari Styrbjörn Schildt eli Volmari Kilpinen_, joksi hän itseään kirjoituksissaan nimitti, oli syntynyt Laukaalla 31 p. Heinäk. 1810; hänen isänsä oli kapteeni Uudenmaan rykmentissä. Hän pääsi ylioppilaaksi 1825, suoritti filosofian kandidaatti-tutkinnon 1833 ja seppelöittiin maisteriksi 1836, tuli lääketieteen lisensiaatiksi 1838 ja tohtoriksi 1840. Määrättiin piirilääkäriksi Jyväskylään 1839, jossa virassa pysyi vuoteen 1889, ja kuoli 8 p. Toukok. 1893. Arvidsson'in kirjoituksista kiihtyneenä harrasteli Kilpinen kaiken ikänsä suomenkielen edistymistä. Maisteriväitöksekseen hän suomensi ensimmäiset kaksi lukua _Xenophon'in Anabasis'ta_ 1832; samoin myöhemmin neljä ensimmäistä kirjaa ynnä osan viidettä _Euklideen alkeista mittaustieteessä_ 1847. Siihen aikaan vielä suurta korkeampaan sivistykseen kuuluvien sanojen puutetta yritti hän auttaa sepittämillänsä uusilla, joista koko joukko löytyy hänen kirjoituksessaan _Muutama sana suomenkielen rikastuttamisesta_, Suomi-Kirjassa 1844. Mutta tässä sepittämisessä ei hän onnistunut yhtä hyvin kuin Lönnrot, josta syystä useimmat hänen ehdoittamistaan sanoista ovat jääneet käyttämättä. Kuitenkin on hän, niinkuin kerran leikillä kehui, muun muassa suomalaisen _tieteen ja taiteen_ isä. Vielä huonompi menestys oli toisella hänen mielituumallaan, että nimittäin suomalaisessa kirjoituksessa ruvettaisiin pitennysmerkkinä kaksoisvokaalien asemesta käyttämään hänen keksimiänsä "venykkeitä". Hänen kirjoituksiansa siitä aineesta on _Suomi_-kirjassa 1856: _Sananen suomenkielen ulkomuodosta ja venytysmerkistä_, samoin toisen jakson ensi osassa: _Sanapuvullinen kysymys_; Kirjallisessa Kuukauslehdessä ynnä muissa aikakautisissa julkaisuissa sekä erityisessä kirjasessa, joka ilmestyi nimellä: _Nītæ næitæ, nītelmiæ, væitelmiæ, vestelmiæ, sotielmia, sovinto, Jyvæskylæssæ, Keski-Somen kirjapainiossa_ 1889. Käytännöllisesti on hän koettanut edistää sitä muutosta kirjojen palkitsemisella, jotka tämmöisellä tavalla painettiin, niinkuin _Kiljander'in_ ensimmäinen _Nadeschdan_ suomennos vuodelta 1860, _J. Sārisen_ kääntämä kaksi-osainen Leo'n _Kristillinen uskonnon ja kirkon historia eli tosine_ 1862-63 y.m. Paitsi jo mainittuja kirjoituksia on _Suomi_ kirjassa vielä pari Schildt'in tutkimusta _Suomalaisista sukunimistä_ 1857 ja 1859. Vielä on hän toimittanut _Kansan Lehteä_ Jyväskylässä vv. 1868-70.

Vaivaloiset virkatoimet estivät Schild'iä mielensä mukaan jatkamasta kirjallisia pyrintöjänsä. Mutta sen sijaan hän käytännöllisillä aloilla pontevasti toimi suomalaisuuden hyväksi. Hän oli paikkakuntalaistensa etupäässä siinä hankkeessa, jolla saatiin aikaan suomenkielinen oppilaitos Jyväskylään. Hän oli myös ensimmäinen maamme lääkäreistä, joka käytti virkakirjoituksissaan suomenkieltä. Hänen lukuisista ja suurista lahjoituksistaan paikkakuntansa henkisten rientojen kannattamiseksi mainittakoon ainoasti 40,000 markan suuruinen pohjarahasto suomenkielisen yliopiston perustamiseksi Jyväskylään.

_Henrik Konstantin Corander_ oli syntynyt 21 p. Syysk. 1814 Mikkelissä, jossa isä oli nimismiehenä. Tuli ylioppilaaksi 1833 ja maisteriksi 1836 sekä vihittiin papiksi 1837. Oli vuodesta 1843 opettajana, enimmäkseen Viipurissa. Suoritti filosofian tohtoritutkinnon 1857 ja nimitettiin suomenkielen dosentiksi yliopistoon 1860, mutta pysyi kouluvirassaan vuoteen 1867, jolloin pääsi kirkkoherraksi Antreaan. Kuoli 16 p. Tammik. 1878. Hänen toimittamansa on ensimmäinen _Suomalajnen kjelioppi koulujen tarpe'eksi_, vuodelta 1845; niin myös ensimmäinen suomenkielinen dosenttiväitös: _Suomalaisten nimukka- ja lausukka- (eli tehdikkö-) sanojen jakauntumisesta taivutuksen suhteen_ 1859. Sitä paitsi on hän julkaissut latinankielisen tohtoriväitöksen suomenkielen alalta 1853 ja ruotsinkielisen oppikirjan suomenkielessä 1866.[167]

_Kustaa Eerik Eurén_ syntyi 24 p. Syysk. 1818 Porin kaupungissa, jossa isä kuului alhaisempaan porvariväkeen. Turun kymnaasiin tultuaan täytyi hänen jo vuoden kuluttua erota varattomuutensa tähden. Hän sai sitten kirjanpitäjän paikan Leineperin rautatehtaassa Ulvilassa. Käytännöllisten töittensä tähden ei hän kuitenkaan kokonaan jättänyt tieteellisiä opintojaan. Päivän oltuansa tehtaan palveluksessa pani hän puolet yöstä lukuihinsa. Tällä rautaisella ahkeruudella onnistui hänen v. 1841 päästä yliopistoon, jossa suoritti maisteritutkinnon 1844. Sen jälkeen antautui hän koulun palvelukseen, toimittaen ensi alussa kymnaasin-apulaisen virkaa Turussa. V. 1852 määrättiin hän raamatun alkukielten lehtoriksi ja v. 1857, jolloin Hämeenlinnan kymnaasi perustettiin, muutettiin hän sinne historian lehtoriksi. Samassa uskottiin hänelle tuon uuden opiston ensimmäiset järjestämistoimet sekä vv. 1857-63 sen johto rehtorina. Hämeenlinnassa hän kuoli 13 p. Helmik. 1872.

Kymnaasin apulaisena suomea opettaessaan oli Eurén saanut kokea soveliaan kieliopin ja sanakirjan puutetta, ja koko innollaan ryhtynyt tämän puutteen täyttämiseen. V. 1846 tuli painosta _Grunddragen till finsk formlära_ (Suomenkielen muoto-opin pääpiirteet), jossa hän koulunuorison hyödyksi käytti Lönnrot'in ja Castrén'in tutkimuksia. Tätä lyhyytensä vuoksi vaikealukuista kirjasta seurasi v. 1849 lavea _Finsk språklära_ (Suomen kielioppi) sekä sitten v. 1851 _Finsk språklära i sammandrag_, alemmille kouluille aiottu lyhennys. V. 1852 täytti suomenkielistenkin kouluin tarpeen _Suomalainen kielioppi Suomalaisille_.[168] Viimeksi ilmaantui v. 1860 _Suomalais-ruotsalainen sanakirja_, sekin, niinkuin on mainittu, pääasiallisesti Lönnrot'in runsaitten kokoelmain ja tutkimusten avulla. Kaikki nämät teokset ovat erinomaisessa määrässä helpoittaneet ja jouduttaneet kansankielen tuntemisen leviämistä ylhäisempiin säätyihimme, jota paitsi kieliopit ovat suomenkielen muoto-opille antaneet lopullisen vakavuuden. Vielä on Eurén toimittanut osaksi suomentamalla, osaksi itse sepittämällä toista sataa kansankirjasta. Hänen aikaisemmista suomennoksistaan mainittakoon: Beecher-Stowe'n _Setä Tuomon tupa_ 1856, _Suomalaisia Uuteloita_ 1858 sekä Goldsmith'in _Maapapin Wakefjeldissa elämä_ 1859; alkuperäisistä kirjoituksista ovat huomattavat useain Suomen historiassa merkillisten miesten elämäkerrat, viisi vihkosta vuodelta 1858. Myös on hän toimittanut moniaita sanomalehtiä, nimittäin _Talousseuran Sanomia_ 1851-53, _Sanomia Turusta_ 1854 sekä perustamaansa _Hämäläistä_ 1857-71.

3. Maamiehen ystävä ja Kanava.

Sitä periaatettansa, että oli kirjoitettava suomenkielellä, eikä ainoastaan suomenkielestä, koetti Snellman itsekin toteuttaa ryhtyessään rinnan _Saima_-lehden kera toimittamaan _Maamiehen ystävää_. Tämän tarkoitus oli rahvaanlehden ja sen mukainen oli myös sen sisällys. Se kertoili _Uusilaatuisesta navetanrakennuksesta, Erinäisten riistain kasvannosta ja elatus-aineesta ynnä Kylmänneistä potaatista_, huomautti että: _Jo nyt pitää ruveta eläville havuja syöttämään_, ja selitteli, varoittaakseen kotiviinan poltosta: _Mitä siitä rankista karjalle hyvää on?_ Sitten se osoitti: _Kuinka viisas mies lapsensa kasvattaa_, sekä kyseli: _Osaattakko, pojat, lukuja laskea?_ tai _Olettako, miehet, urkuja kuulleet?_ Vielä se opetti, että: _Ei mene aurinko mihinkään ja Jos aurinko seisoo, kyllä kuu juoksee_; puhuipa joskus myös _Ulkomaan asioista ja Kuopion pitäjän miehistä_. Niinkuin muutamista näistä päällekirjoituksista voi arvata, osasi Snellman pukea jokapäiväisimmät aineet huvittavaiseen muotoon ja siten pitää vireillä lukuhalua ja tiedonharrastusta. Vaan päämääränä tätäkin lehteä toimittaessaan oli hänellä kansallistunteen herättäminen. Heti ensimmäisessä numerossa hän oli esittänyt: _Mitkä Suomalaiset ovat?_ ja seuraavassa ottanut puheeksi _Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran_, sitten kertonut: _Mikä tieto vanhoilla Suomalaisilla oli Jumalasta ynnä Kristin-opin levittämisestä Suomenmaassa_ sekä lopuksi tehnyt selkoa _Kalevalasta_.

Vuosineljänneksen kuluttua näki Snellman kuitenkin mahdottomaksi työlään kouluvirkansa ohella pitää huolta kahdesta sanomalehdestä, jotka kumpaisenkin oli melkein yksin täyttänyt ja paraasta päästä alkuperäisillä kirjoituksilla. Siitä syystä täytyi hänen jättää suomenkielisen lehden toimittaminen sen 15:stä numerosta alkaen toisiin käsiin, voidakseen kokonaan antautua elämänsä päätehtävään: sivistyneen säädyn palauttamiseen oman kansallisuutensa tuntoon. _Maamiehen ystävä_ eli vielä toistakymmentä vuotta, aina vuoteen 1855.

Snellman'in elämäkerta on niin tunnettu ja suuremmalta osalta jo niin täydellisesti esitetty valtioneuvos _Th. Rein'in_ etevässä kuvauksessa, että tässä riittänee muutamain rajaviivain piirtäminen.

_Juhana Vilhelm Snellman_, suomalaisen merikapteenin poika, oli syntynyt Tukholmassa 12 p. Toukok. 1806. Muutti seitsenvuotisena vanhempainsa mukana Kokkolaan, josta v. 1816 lähetettiin Oulun triviaalikouluun. Tuli ylioppilaaksi 1822 sekä perinpohjaisten opintojen jälkeen maisteriksi 1832 ja dosentiksi filosofiassa 1835. Jatkoi tutkimuksiansa Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa vv. 1839-42, julkaisten useita huomiota herättäneitä tieteellisiä ja kaunokirjallisia teoksia, joista mainittakoon Saksassa painettu tutkimus persoonallisuuden aatteesta _Versuch einer speculativen Entwickelung der Idée der Persönlichkeit_ 1841 ja Ruotsissa ilmestynyt valtio-oppi, _Läran om staten_, 1842. Samaan aikaan hän kotimaassa antoi ulos aikakauskirjaa _Spanska Flugan_ (Espanjan kärpänen, eräänlaisen laastarin nimitys) 1839-41. Rehtorina Kuopiossa vv. 1843-49 hän toimitteli, paitsi valtiollista _Saima_-lehteä 1844-46, kirjallisia kuukauslehtiä _Kallavesi_ 1846 ja _Litteraturblad för allmän medborgelig bildning_ 1847-49. Turhaan haettuaan avonaiseksi tullutta filosofian professorin virkaa yliopistossamme 1848 ja estettynä saamasta yksityisillä varoilla pääkaupunkiin perustettavan kauppakoulun johtajan paikkaa, jonka toiveessa oli jättänyt kouluvirkansa Kuopiossa, työskenteli hän jonkun aikaa konttoristina Borgström'in kauppahuoneen palveluksessa ja elätteli muuten satunnaisilla töillä perhettänsä Helsingissä. V. 1855 Aleksanteri II:n noustua valta-istuimelle koitti hänellekin toinen aika. Hän ryhtyi heti _Litteraturblad'ia_, jota väliajalla oli hoitanut _Sven Gabriel Elmgren_,[169] jälleen itse toimittamaan. Seuraavana vuonna hän nimitettiin "siveys-opin ja tieteiden järjestelmän" professoriksi ja v. 1863 hän kutsuttiin raha-asiain toimiston päälliköksi kotimaiseen hallitukseemme. Hänen muistoansa senaattorina on aina säilyttävä, paitsi 1863 vuoden kieliasetusta, rahanmuutos vuodelta 1865 sekä sankarimainen taistelu Suomen kansan hengissä pitämiseksi nälkätalvena 1867-68. Snellman erosi senaatista 1868, mutta otti senkin jälkeen innokkaasti osaa valtiolliseen elämäämme. Aateloituna v. 1866 oli hän läsnä kaikilla sitä seuraavilla valtiopäivillä. Litteraturblad'insa oli hän lopettanut 1863, vaan kirjoitteli vielä 1870 luvulla ahkerasti suomenmieliseen _Morgonbladet_-lehteen. Muista sen-aikuisista kirjoituksista huomattakoon _Finska studenten_ (Suomen ylioppilas) 1875. Myös on mainittava, että hän johti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimia sen esimiehenä vv. 1870-74. Snellman kuoli 4 p. Heinäk. 1881 Kirkkonummella.

* * * * *

Snellman'in vaikutus suomenkielisen sanomakirjallisuuden alalla ei rajoittunut yksistään _Maamiehen ystävän_ perustamiseen, vaan sai tämä, niinkuin on mainittu, pian seuraajia, jotka astuivat siitä vielä askelen eteenpäin. Ensimmäinen Snellman'in esimerkistä alkunsa saanut uusi yritys oli Pietari Hannikaisen _Kanava_, joka syntyi Viipurissa 1845. Jo tilaus-ilmoituksessaan se lupasi tuoda huvittavaa ja hyödyttävää lukemista kaikille säädyille. Se ei siis aikonut tyydyttää ainoasti talonpoikaisen kansan tarpeita, vaan pyrki sovittamaan sisällyksensä myös sivistyneelle lukijakunnalle kelpaavaksi. Ja tämän aikomuksensa se pani täytäntöön sangen suurella taidolla. Huvittavainen osa sisälsi runoelmia, novelleja ja näytelmiä, sekä omia että suomennettuja. Samaan kaunokirjalliseen osastoon voimme vielä lukea arvostelut uusista kirjoista, sekä koti- että ulkomaisista, ynnä arvostelut Viipurin saksan- ja ruotsinkielisistä teaatterinäytännöistä.[170] Hyödyttävässä osastossa on selvästi havaittavana _Saima_-lehden vaikutus. Sillä Kanava tarkastelee milloin tätä, milloin tuota laitosta ja olojen kohtaa maassamme, rohkeasti osoittaen, mitä oli väärää ja vaillinaista, sekä ehdoitellen parannuskeinoja. Tämäntapaiset kirjoitukset, joista mainittakoon: _Vankihuoneitten laitoksista, Hollikyydin järjestämisestä, Tilojen osituksesta, Elinkeinojen vapaudesta, Kansakouluista, Estääkkö mikä suomenkielistä kirjotuksia ottamasta oikeuksiin? ja Suomenkielen käyttämisestä_, koskivat usein kipeästi asian-omaisiin virkamiehiin, joita tietysti enimmin suututti se, että heidän toimensa täten joutuivat ennen kuulumattomalla tavalla itse kansan arvosteltaviksi. Seurauksena oli, että noita tunnettuja variksenjalkoja -- -- -- alkoi yhä tiheämmin näkyä lehden palstoilla, kunnes se 1847 vuoden lopulla kokonaan kiellettiin ilmestymästä,

_Pietari Hannikainen_ oli syntynyt 24 p. Elok. 1813 Säämingin pitäjässä, jossa isä oli lautamiehenä. Kävi Savonlinnan piirikoulua, joka siihen aikaan oli saksankielinen, ja tuli v. 1833 yliopistoon, mutta erosi siitä jälleen jo v. 1835 ja rupesi maamittarin-apulaiseksi. Tällä virkatiellä sai hän v. 1857 kommissiooni-maamittarin paikan Viipurissa ja v. 1866 samallaisen Uudellamaalla.

Hannikaisen olo yliopistossa sattui samaan aikaan, jolloin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran perustamisen jälkeen alkoi ilmautua muutamia, jos kohta vähäisiä suomalaisuuden oireita, Hän oli niitä, jotka kevätjuhlassa 1834 päättivät suorittaa vapaehtoisen tutkinnon suomenkielessä; hän oli myös niitä harvoja, jotka siitä päätöksestä tekivät totta. Pysyväisempiä hedelmiä rupesi tämä hänessä itänyt innostus kuitenkin vasta vuosikymmentä myöhemmin tuottamaan. Että se tapahtui Snellman'in vaikutuksesta, osoittaa jo hänen ensimmäisten runokokeittensa ilmestyminen _Saima_-lehden palstoilla 1844.

Sanomalehden toimittajaksi, joksi hän Snellman'in esikuvaa noudattaen itse seuraavana vuonna rupesi, oli Hannikainen monin puolin erittäin sopiva: hänellä oli kaunokirjallisuuteen taipumusta; hänellä oli sujuva, selvä, kepeä kirjoitustapa, vaikka kieli ei ollut kyllin huolellisesti karsittua; hän oli kansan keskuudessa kasvanut, joten tunsi sen tarpeet ja puutteet perinpohjin. Ja ennen kaikkea oli hänellä tähän toimeen uupumaton harrastus. Kun _Kanava_ kiellettiin ilmestymästä, julkaisi hän viatonta maanviljelyslehteä _Lukemisia maamiehille_ vv. 1849-50; yhteiskunnalliset kirjoituksensa lähetti hän Suomettareen. V. 1856 pani hän alkuun Viipurissa lastenlehden, nimeltä _Aamurusko_, joka kuitenkin pian muuttui valtiolliseksi ja jatkui 1858 vuoden loppuun asti. Vv. 1861-62 toimitti hän niin-ikään Viipurissa ilmestyvää _Otavaa_. V. 1864, _Suomettaren_ tultua jokapäiväiseksi, kutsuttiin hän sen päätoimittajaksi ja oli vielä seuraavana vuonna toimituksen jäsenenä.

Näissä sanomalehdissä löytyvät myös kaikki Hannikaisen kaunokirjalliset teokset. Kanavassa jo tapaamme _Silmänkääntäjän_, sangen lystikkään ilveilyksen kahdessa näytöksessä, joka sitten myös painettiin erikseen