vv. 263-84, nähdään kyllä joskus harvoin, vaan toisilla sanoilla; nämät

tässä lienevät jonkun loitsun mukaan kokoonpannut.

[1864] Tavataan Suomeksi ainoasti yhdessä kappaleessa (sillä Ganand. s. 87 ja Topel. vanh. run. I s. 58 Kemistä mahtavat olla yhtä kirjaanpanoa); mutta se on vanha, jo viime vuosisadalla saatu ja sama seikka lauletaan myös Virossa Kalevinpojasta, joten sille täytyy lukea suurempi arvo.

[1865] Ganander'in kappaleessa: Karjalaan Köyretyiselle sepälle; Venäjän puolella joskus lisätään: "Venäjälle". Tavallisesti ei kuitenkaan ole mitään paikanmääräystä. Sepän emäntä on Venäjän puolella usein Syöjätär, arvattavasti pahuutensa tähden. Enimmiten, erittäin Inkerissä, on hän vaan "sepän emäntä", yhdessä kappaleessa (Europ. G N 618 kenties Veskelyksestä) sepän akka käyräselkä, parissa vaan seppä Ilmollisen l. Ilmarisen emäntä (Europ. K N 197 luultavasti Uhtuesta, G N 56 Himolasta).

[1866] Ainoasti kahdessa kappaleessa: Topelius'en, ja Boren. 1872 N 187 Repolasta.

[1867] Soutaminen ja tarpominen ainoasti Venäjän puolella. Suomessa ne joskus ilmautuvat tulen synnyn sisässä, siihen eksyneenä.

[1868] Enimmiten karjan nukuttamisella ja karhuin sekä susien kotiinajolla; ainoasti harvoin (Europ. G N 56 Himolasta, 618 Ilamantsista ynnä muutamissa inkeriläisissä kappaleissa) hän _muuttaa_ lehmät pedoiksi, niinkuin painetussa Kalevalassa. Ainoasti Himolassa ja Ilamantsissa hän saa siihen ulkoa neuvoa, edellisessä Luojalta taivaassa, jälkimmäisessä maammoltaan haudasta. Varista en ole missään tavannut, ja jos se olisikin saatu jostain nyt hukkuneesta kirjaanpanosta, niin se on liian yksinään, kelvatakseen Sigurd'in lintuihin verrattavaksi.

[1869] Europ. G N 56.

[1870] R. 33: 223-38.

[1871] Europ. G 618 Ilamantsista.

[1872] Lönnr. A II 5 N 79, 9 N 35; Boren. 1871 N 85 Vuokkiniemeltä.

[1873] S. 153-6.

[1874] S. 175, Verhandl. d. gel. estn. Gesellsch. V 4, s. 89 y.m.

[1875] S. 155-6, 175 y.m. siellä mainitsematonta; vert. s. 266. -- Myös Lapissa tuttu (s. 192).

[1876] Vertaa Eddaa, Gylfaginn. 48.

[1877] S. 316-18.

[1878] Esim. Paldani I N 11, II N 14.

[1879] Niinkuin näimme (s. 318 muistutuksessa) tekee vastaava saksalainen satu pojan _sepän_ lapseksi, joka hänet myö papille. Tämä sepän mainitseminen ja myöminen saattavat tämän toisinnon suomalaista lähemmäksi kuin venäläiset. Näkyy siis myös olleen länsimaista vaikutusta. Kenties on satu Venäläisillekin tullut Saksasta, sillä se löytyy Saksan vaikutuksen alla suuresti olleilla Vendiläisillä, vaan ei Servialaisilla (ei uhkatyöt, vaikka tosin karhun poika). Vert. kuitenkin myös petoin kotiintuonti Tatareilla s. 224.

[1880] Vert. Tveriläistä toisintoa.

[1881] S. 148, 175 (akanat).

[1882] Virossa tämä paimenen kosto löytyy satuna erikseen Kalevinpojan runoista (s. 176). Luultavasti se vaan on satunnaista kaikua Suomesta.

[1883] Se vastaa painetun Kalevalan r. 31: 1-89, 105-212, r. 34: 95-106, r. 36: 235-50. Lönnrot'in lisäämiä seassa ovat: _nimen paneminen Kullervolle_, r. 31: 80-82, vähän muutettuna Väinämöisen tuomiosta (katso edempänä) -- _piirustukset puuhun, Untamon päätös kasvattaa poika orjana sekä varoitus Kullervolle_, vv. 189-212, minulle tuntemattomista lähteistä -- Kullervon päätös mennä sotaan_, r. 34: 101-106, arvattavasti Lönnrot'in oma -- _miekan saanti ja kosto Untamolle_, r. 36: 235-50, löytyvät tosin parissa kappaleessa, vaan toisilla sanoilla; miekka taotetaan sepällä. Ukolta rukoilee Väinämöinen puukkoa tulen synnyssä (samoin puoskaroija kuoharin luvussa) ja siitä tämä mahtaa olla mukaeltu. Sodan kuvaus on minulle tuntemattomasta lähteestä, sillä Inkerissä myöhemmin tavattu ei voinut olla Lönnrot'ille tuttu ja onkin toisin.

[1884] S. 281.

[1885] S. 189.

[1886] S. 371. Se on jokseenkin vahvistunut tähän yhteyteen, koska on tuttu yli koko Inkerin alueen.

[1887] Riita kalavesistä, on harvinainen (Europ. G N 35 ja Boren. 1872 N 187 Repolasta, Reinh. 11 N 287 d Lempaalasta, Europ. I N 162 Toksovalta).

[1888] Tämä seikka löytyy harvoin, vaan sangen laajalta. Aspelin, joka Kalevan pojan auringon personoimaksi käsittää, selittää että nousevan auringon säteet tässä kultaavat metsän (Kaleval. tutk. s. 141). Mutta koko runo ei minusta ole ollenkaan tuommoisella alkuperäisellä kannalla; se liikkuu täydesti ihmis-elämässä. Se on siis satunnaisesti muualta lainattu koriste (vert. loitsuja, Lönnr. S. N 215, Q 248, 287 y.m.).

[1889] Ahlqv. B N 263 Ilamantsista. Se on siis luultavasti satunnaista, joten vertaaminen Sigurd'in äitiin rauennee.

[1890] S. 337; 224, 216, 275-9.

[1891] Vilkinatarinassa poika tosin myös rikkoo astian, johon on ollut pantu vesillä kulkemaan, mutta yhtäläisyys ei ole niin likeinen kuin tatarilaisen kanssa, ja puheenalainen seikka -- luultavasti sekaan tullut Genoveva-tarinasta -- ei muulloin ilmau kertomuksissa Sigurd'ista.

[1892] S. 226.

[1893] S. 319.

[1894] Yhtyminen sisaren kanssa sitä vastaan ei voi kuulua tähän, koska se vasta niin myöhään liittyi Kalevanpojan nimeen.

[1895] S. 224, 277, 319 muistutuksessa.

[1896] Yhtäläisyydet Kalevinpojan kohtaloissa suomalaisen runon kanssa ovat vaan yleiset, niinkuin kostonvelvollisuus, murha sepän talossa. Ainoa likeinen yhtäläisyys on kätkyen särkeminen, joka on itäistä kaikua.

[1897] Boren 1872 h 186 Repolasta, Europ. G N 35 samoin, N 56 Himolasta.

[1898] Ahlqv. B N 263.

[1899] Europ. H N 21.

[1900] Castrén A I 1204 N 5.

[1901] S. 374.

[1902] Tämän seikan on Lönnrot vähän muutettuna pistänyt Kullervon runoon, r. 31: 78-82.

[1903] Ulkopuolella mainittuja kyliä on se Vienan läänistä aniharvoin saatu, ainoasti Latvajärven Arhipalta, Lönnr. A II 6 N 92, Venehjärveltä Cajan N 159 ja Suurjärveltä Gen. 1872 N 78.

[1904] Lönnr. Q K 141 Enolta. Paitsi tätä katkelmaa Kalajoelta, s, 147-8.

[1905] S. 153. Reinholm'in keräelmäin 63:ssä vihkossa on vielä se tarina että Hiidet Pyhänmaan pitäjästä läksivät pois punaisella veneellä; Laitilan saaristossa on se toisinto että Kalavan pojat purjehtivat pois Suomesta paaden päällä.

[1906] Samojedilaisen tarinan sukulaisuus yllämainitun kanssa (s. 217) lienee epäiltävää laatua.

[1907] Tämä hautaamistapa oli Varjägien kautta myös Venäläisille tullut tutuksi, katso heidän lauluissaan esimerkki s. 320.

[1908] Samoin Boren. 1872 N 87 Vuonnisesta, Cajan N 161 Arhipalta.

[1909] Esim. Gen. 1872 N 49 Lonkasta: Puhui poika puolikuinen, Kaksiviikkoinen Kaleva (Castrén N 4 samasta paikasta vielä: 2 viikkoinen karehti -- siinä näkyy alkusoinnun vaikutus).

[1910] Kalevalan 50:teen runoon, joka tämän tapauksen laulaa, on Lönnrot tämän johdosta luonnollisesti pannut useita lisäyksiä: _kotonaolon ja kainouden kuvaus_, vv. 1-42, löytyy suurimmaksi osaksi Ontrein laulussa tuomiosta (Lönnr. A II 3 N 43), mutta sekaan on myös pantu lisiä Iron runosta -- _paimenessa olo_, vv. 43-59, luultavasti Lönnrot'in kokoonpanemaa -- _kysymys käeltä_, vv. 60-72, lyyrillistä (samoin vv. 73-8) -- _lapsen syntyminen, katoominen ja löytäminen_, vv. 81-420, suurimmaksi osaksi Luojan surmavirrestä -- _Väinämöisen jäähyväispuhe_, vv. 487-500, 507-12, varmaan Lönnrot'in omaa -- _loppu_, vv. 513-620, yleisiä loppusanoja.

[1911] Vienan läänin Aino-runo alkaa aina: Anni tyttö, aino neiti; mutta kun Anni jo oli kilpakosinnassa käytetty nimi, Lönnrot, peläten sekoitusta Ilmarisen sisaren kanssa, tekaisi tälle neidolle laatusanasta uuden, hyvin soman.

[1912] Sirel. 194, Polén 122, Europ. G N 586, kaikki Salmin kihlakunnasta.

[1913] Semmoisia ovat: _Joukahaisen kadehtiminen ja ajo Väinölään_, r. 3: 1-90, kokoonpantu kaikellaisista laulunsipaleista (vv. 41-66 eräästä myös Lemminkäisen surmassa käytetystä runosta) -- _puhe nuoruudesta ja vanhuudesta_, vv. 115-24, tuntemattomasta lähteestä -- _Väinämöisen teeskelty nöyryys_, vv. 135-44, samoin -- enin osa _Joukahaisen tietovaroja_, opettavaisista runoista, vv. 151-2 (esim. Slöör IV N 20 Sakkulasta), 153-70 (Lönnr. A H 6 N 108, 8 N 28), 175-82 (monessa, esim. Lönnr. Q N 24, Reinh. 11 N 307), 195-7 (osaksi Lönnr. A II 6 N 107), 199-206 eriloitsuista, 207-10 (osaksi Lönnr. Q N 123) -- _Joukahaisen kerskauksen valheeksi ajaminen_, vv. 235-54, nähtävästi Lönnrot'in oma mukailus -- _Väinämöisen kieltäyminen kahdentappelusta_, vv. 263-70, luultavasti Lönnrot'in omaa -- _Väinämöisen laulun kehuminen_, vv. 284-94, muualta mukaeltu -- _Joukahaisen huolimaton ajo_, vv. 489-97, tuntemattomasta lähteestä (vert. r. 11: 111-6; kenties mukailus runoreen rikkumisesta) -- _Ainon valitus ja äidin lohdutus_, vv. 537-80, suurimmaksi osaksi lyyrillisistä lauluista, vähemmäksi Lönnrot'in omaa (ainoasti vv. 539-40, 552, 571-2, löytyvät yhdessä kappaleessa, Europ. G N 652 Ilamantsista, jossa päinvastoin äiti suree tyttären pois-antamista, tämä puolestaan lohduttaa).

[1914] Vv. 101-2, 109-13, esim. Europ. G N 66 Suojärveltä.

[1915] Arhipalta, Lönnr. A II 6 N 79.

[1916] Lönnr. R N 584 Venehjärveltä.

[1917] Lönnr. A II 5 N 58, luultavasti Vuonnisesta.

[1918] Cajan N 42.

[1919] Puista Pisanmäellä, vv. 173-4, Topel. vanh. run. I s. 21 Tsenasta; tiasesta, pajusta ja kiiskistä, vv. 192, 194, 208, Lönnr. A II 3 N 39 Ontrei Maliselta; kuumasta vedestä, v. 198, Lönnr. A II 9 N 38 Uhtuesta; mullasta, v. 196, Lönnr. A II 6 N 107 Latvajärveltä. Paitsi näitä löytyy joskus toisiakin painamattomia.

[1920] Esim. Lönnr. A II 3 N 39 Vuonnisesta, Europ. K N 63 Akonlahdelta.

[1921] Useimmin koiran, esim. A II 3 N 39; hevosen ja ruoskan ainoasti Venehjärvellä, Lönnr. R N 595; jousen ja nuolien ainoasti Vuonnisessa, esim. 3: 39. Suomessa ja Inkerissä ainoasti Joukahainen itse lauletaan.

[1922] Ganand. Mythol. s. 24, luultavasti Pohjanmaalta, Reinh. 12 N 95 Sakkulasta, nähtävästi Pohjanmaalta opittu.

[1923] Vv. 261-2; esim. Ahlqv. B N 265; Sirel. N 194, Lönnr. R N 674 kenties Repolasta. Näissä kaikissa taistelu tapahtuu todella.

[1924] Ja Salmin kihlakunnassa, joihin venäjänpuolinen laulutapa myöhemmin on tuotu. Pohjanmaalla ja jo Tohmajärvellä ehdoitetaan yksistään sisar.

[1925] Lencqvist'in De superstit. veter. Fenn. s. 33, viime vuosisadalta.

[1926] Gottl. N 83 Juvalta.

[1927] Esim. Ganand. Mythol. s. 24, siis viime vuosisadalta, Becker Z N 5 Pohjanmaalta, Ahlqv. B N 265 Jaakkimalta, Europ. I N 247 Toksovalta, Länkelä VII N 4 Soikkulasta. Poikkeuksena ovat vaan nuot pari Länsi-Inkerin kappaletta, joiden vienalainen sukuperä on aivan selvä.

[1928] S. 394-5.

[1929] S. 234.

[1930] Buslajev, Venäjän kansall. runoudesta (Russk. nar.. poezia, kirjassa Istor. otsherki russk. narodn. slovesn. y.m. I s. 455-6).

[1931] Se vastaa painetun Kalevalan 5:ttä runoa. Lönnrot'in lisäämiä ovat: _alkujohto_, vv. 1-15, Lönnrot'in omatekemä liite -- _nuotanveto_, vv. 144-63, tulen synnystä (huomattava on että kansanlaulajatkin välistä pistävät tähän sekaan toisia palasia samasta loitsusta) -- _Väinämöisen valitukset_, osaksi vv. 173-9, 196-219, lyyrillisistä lauluista, osaksi, w. 184-7, 189-93, Lönnrot'in omaa -- _äidin vastauksessa_ samoin vv. 220-9 lyyrillisiä, vv. 230-41 Lönnrot'in kokoonpanemat kaikellaisista lauluista (joskus äiti todella neuvoo poikaa muualta naimaan, mutta toisilla sanoilla, niinkuin alempana tekstissä tulee puheeksi).

[1932] Lönnr. A II 3 N 32 Ponkalahdelta liki Vuonnista. Toisiin yhteyksiin on Vellamon neidon onkiminen usein eksynyt: Lemminkäisen surmaretken alkuun, koska sen sankarina usein on Lemminkäinen; usein myös kanteleen syntyyn, Sampojaksoon tai kilpakosintaan.

[1933] Esim. Lönnr. A II 3 N 38 Ontrei Maliselta, 5 N 7 Lonkasta, 3 N 32 Ponkalahdelta. Etempää on vanhempain kirjaanpanoin joukossa ainoasti Lönnr. A II 6 N 6 Uhtuesta, nykyisemmissä Bern. N 36 Minoasta. Samoilla Vuonnisen tienoilla tavataan myös onkimisrunon sekaannus Sampojakson ja kanteleen synnyn kanssa.

[1934] Esim. Lönnr. A II 6 N 66 Arhipalta, Europ. K N 89 Akonlahdelta, Cajan N 43, 59.

[1935] Europ. H N 150.

[1936] _On_ nähdään runoissa usein väliin pistettynä täytteenä, ja muodosta _Veen l. vein_ on voi helposti syntyä Väinön.

[1937] Lönnr. A II 6 N 66, Caj. 43 59, Sjögren Q N 44, Bern. N 36. Ensinmainitussa hän ei kysy äidiltä vaan lausuu: Sano, Untamo, unesi, Makuusi, maan venyjä. Se on kuitenkin vaan satunnainen muoto, tullut sen kautta, että Arhippa pistää Untamon nimen kaikellaisiin paikkoihin.

[1938] Väinölä joskus, niinkuin tiedämme, on Lemminkäisen surmarunossa yhtä kuin Päivölä.

[1939] Ainoasti kahdessa kappaleessa, Q N 44 Vuokkiniemeltä ja A II 5 N 27 Lonkasta (jälkimmäisessä kilpakosinta tulee suoraan ilman mitään tiedustelua).

[1940] S. 163. Välistä myös hän sanoo tulleensa kylväjäksi, kyntäjäksi (Oissaar Koerun pitäjästä Järvamaalla a 4) tai neitoseksi, ilmassa iloa pitämään (Veske Viljannista N 7).

[1941] E H 65 N 2, 9. Vanha kirjaanpano.

[1942] Veske N 7.

[1943] S. 329.

[1944] Pikkuseikkoineen se tosin erin-omaisen hyvin sopii painetttuun Kalevalaan, jossa Aino, päästäksensä vanhan Väinämöisen käsistä, heittää itsensä mereen ja muuttuu kalaksi, joka sitten ongitaan. Mutta nämät seikat eivät löydy kansan laulussa yhdessä, vaan on Lönnrot ne haalinut kokoon useasta runosta.

[1945] Tämä runo vastaa siis pää-asiallisesti r. 4: 1-292, 435-518. Sekaan on kuitenkin Lönnrot pannut muutamia lyyrillisiä lauluja, vv. 197-230, 235-54, 273-92, 439-46 -- _koruin poisviskaamisen_, vv. 31-8, on hän itse mukailemalla sepittänyt; tyttö oikeastaan vaan kotona kertoo, että ne ovat karisseet -- _Kuuttaren ja Päivättären lahja_, w. 135-66, on osaksi otettu muutamasta Ilamantsin balladista, jossa sitten varas vie ne korut metsään nukkuneelta tytöltä ja äiti lohdutukseksi neuvoo häntä aittaan, missä on parempia; suuri osa on kuitenkin Lönnrot'in omaa -- _korujen neuvominen aitassa_, vv. 167-88, on osaksi parista Ainon-runon kanssa sukulaisuudessa olevasta balladista (Riion poika -- Kävin pilven piirtä myöten -- katso edempänä), suureksi osaksi Lönnrot'in mukaelusta lyyrillisistä lauluista.

[1946] Katso s. 124. Se vastaa siis r. 4: 305-14, 331. Se löytyy myös pohjoisempana, Polén II 164 Impilahdelta t. Suistamolta, Lönnr. Q N 186 Tohmajärveltä, Europ. G N 290 luultavasti Korpiselältä; Virossa se on niinikään tuttu (s. 161).

[1947] Se vastaa r. 4: 317-8, 323-4, katso esim. Europ. I N 150. Neidon uppoominen kiven kanssa on Lönnrot'in omaa lisäystä.

[1948] S. 125. Se vastaa r. 4: 335-70. Säkeet: Sinne mä kana katosin, Lintu kuolin liian surman -- ovat kuitenkin vielä eriballadista, jossa eksynyt tyttö kuolee, esim. I N 164.

[1949] S. 125.

[1950] Sen kohdan on Lönnrot liittänyt vienalaiseen Ainon-runoon, r. 4: 373-430.

[1951] Esim. Europ. v. 3 I s. 21 Ilamantsista, Sirel. N 140 Suistamolta, Ahlqv. A. XIV N 10 Lempaalasta.

[1952] Länsi-Inkerissä, jossa nähdään tuntuva vaikutus noista Keski-ajan balladeista, on sulhon itsemurha sovitettu toiseen runoon.

[1953] Europ. G N 373 Korpiselältä, Boren. 1871 N 3 Säämjärveltä, Ahlqv. B N 253.

[1954] S. 141.

[1955] Olisiko kenties s. 295 mainittu germanilainen käsitys jäniksestä kuolon ennustajana vaikuttanut kutsuin siirtymisen hukkuvan Päivän pojan runoon? Se olisi sitten luultavasti jo tapahtunut hyvin aikaiseen.

[1956] Se alkaa: Mitkä nuo merellä uivat (Balladein kop. N 59), esim. Europ. G N 290 Korpiselältä, N 424 Suistamolta.

[1957] Esim. Slöör Y V N 49 Sakkulasta; Veske Haljalasta N 37. Virossa välistä veden sijasta virtaa verta, esim. Hurt Rapinalta Võrumaalla N 4, Jaagumann samaten III N 30.

[1958] Esim. Lönnr. A II 6 N 46 Jyvälahdelta, K. Krohn N 285 Hyrynsalmelta, Ahlqv. B N 318 Ilamantsista, Europ. G N 559 Suojärveltä, Reinh. v. 12 N 5 Sakkulasta, Europ. I N 141 Toksovalta; Virosta katso s. 163.

[1959] S. 329-30.

[1960] Katso esim. Eur. G N 612 luultavasti Suojärveltä, Ahlqv. A VII N 9 Sakkulasta, Slöör IX N 12 Lempaalasta, Peet Viljannista N 184.

[1961] Esim. s. 142, Saukko U N I Räisälästä.

[1962] S. 124, 161.

[1963] S 125.

[1964] Koruin ryöstäjä etelässä on aina nimetön; Suomen Pohjois-Karjalassa se on saanut venäläis-sukuisen nimen Riion poika; Vienan läänissä käytetty Osmonen, Kalevainen on nähtävästi tullut sekaan Päivölän virrestä. Joskus vielä näkyy kosijalle ihan sopimaton nimi Osmotar, Kalevatar. -- Vienalaisessa toisinnossa väärin väännetty sana _somissa_, (oikeastaan: sovissa) ja länsisuomalainen _orko_ viittaavat tuloa etelästä ja lännestä.

[1965] Eräässä virolaisessa runossa, joka luudan tekemisellä alkaa ja jossa korut ryöstetään, on rohkean rosvon nimi "Edo ilma, Päivä poega" (Stein N 57 Pihkovan puolelta). Mutta muissa saman toisinnon kappaleissa sitä ei ole, niin että se voi olla satunnainen. Muuten rosvo tässä toisinnossa saa surmansa tytön kädestä, niin että se muutenkin oleellisesti eroaa Ainon -runoista.

[1966] S. 330-1. Mereen hukkumisella, jolla myös on kaksoisensa, löytyy vastine Liettuassa.

[1967] Das Epos, Zeitschr. f. Völkerpsychol. V s. 7.

[1968] Vert. Suom. Kirj. Seuran toimesta painettavana olevassa toisintokokoelmassa esim. Ontrei Malisen Samporunoa Lönnrot'in ja Sjögren'in, Arhippa Perttusen Lönnrot'in ja Cajan'in kirjaanpanoissa ynnä niitä samaan sarjaan kuuluvia, joita Borenius on kaksi t. kolme kertaa saman miehen laulamisen mukaan kirjoittanut.

[1969] Vert. samassa kokoelmassa Tsenan Kettusen Sampo-runoa Topelius'en (1821) ja Lönnrot'in kirjaanpanossa (1834).

[1970] Siitä näkyy, kuinka erittäin varovainen pitää olla muinaistieteellisten päätelmäin perustamisessa runoihimme, vaikka käyttäisikin itse käsikirjoituksia eikä, niinkuin usein on tehty, painettua Kalevalaa.

[1971] 380.

[1972] Yhdistys tuli vielä kiinteämmäksi, kun aljettiin asettaa Joukahainen ampujaksi.

[1973] Vert. lisäksi s. 509.

[1974] Tosin siinä paraasta päästä asuu vepsänsekaisia Liiviläisiä eikä puhtaita Karjalaisia.

[1975] Huomaa että muutkin Hämäläisten jumaliksi mainitut -- Tapio, Ahti, Turisas, Kratti, Tonttu, Kalevan pojat -- ovat nimeltään tai niihin kuuluviin taruihin nähden, usein molemmissa suhteissa skandinavilaista vaikutusta osoittavia, jota vastaan karjalaisiksi sanotuissa näemme vanhojen suomalaisten rinnalla liettualaisia lainoja.

[1976] Pohjanmaalla Väinämöinen pistää Joukahaisen kuolijaksi.

[1977] Venäl. sankarilauluin synty (proishozshden. bylin, Vestn. Europy 1868 VII s. 342-3).

[1978] Istor. otsherki russk. narodn. slovesn. I s. 421, 423.

[1979] Katso Buslajev'in kirjoitus venäläisistä sankarilauluista, Russk. Vestn. 1862 VI s 28.

[1980] Aikakirjat kuitenkin myös puhuvat vanhemmastakin Dobryinjasta, joka eli Vladimir Suuren aikana. Molemmat on kansan laulu yhteen sekoittanut, (katso muist. Kirejevskin kokoelman lopussa II s I-XVII).

[1981] Kirej. V muist s. LXIII.

[1982] Sam. p. s. LXV.

[1983] Kyitten onkiminen oluesta kenties on mukailus siitä, kun Dobryinja viskaa sormuksensa viinamaljaan, josta sen hänen uskoton vaimonsa löytää.

[1984] Vert. lainoja Vasilii Buslajevitsch'in laulusta s. 308.

[1985] Prof. S. Bugges studies on north, mythol. (katso Mémoir. de la Soc. d. Antiqu. du Nord 1884 lis. s. 7-35). Kuitenkin tulee huomata, että tanskalainen muinaistutkija S. Müller arvelee ristin olevan vasta