v. 43-102, 105-116, epäilemättä Lönnrot'in omaa kokoonpanoa; kaikissa

käsikirjoituksissa tuuli vie Väinämöisen Pohjolaan -- _Pohjan piian ja emännän aamupuuhat_, vv. 133-58, kyllä löytyvät osaksi käsikirjoituksissa, mutta ovat runsaasti täytetyt balladeista. Piika tavataan ainoasti yhdessä toisinnossa (Lönnr. A II 9 N 33 Jyskyjärveltä). -- _Tiedustelu Väinämöisen kotiperästä_, vv. 203-18, luultavasti Lönnrot'in oma -- _Väinämöisen uusi valitus_, vv. 245-66, on myös suurimmaksi osaksi täytetty lyyrillisistä lauluista; vv. 259, 262 (löytyvät kuitenkin Lönnr. A II 3 N 65, vv. 253-8 useammissa) -- osa _Väinämöisen kotiin-ajoa_, r. 10: 13-20, 43-52, luultavasti Lönnrot'in oma -- osa _puhetta Ilmarisen kanssa_, vv. 67-80, samoin; kultakuusessa ei kansan laulutavan mukaan ole koskaan _kuu eikä otava_, vaan _näätä_ ja _orava_ (vv. 119-20, 142-3 y.m.) -- _Kuusen puhe_. vv. 151-8, luultavasti Lönnrot'in oma -- _neidon pukeutuminen_, vv. 217-50, arvattavasti erilauluista mukaeltu -- _Sammon taonnan kuvaus_, vv. 281-413, alkupuoli (318:een värssyyn) ynnä vv. 391-402 raudan synnystä, muu kultaneidon taonnasta. Kansan laulutavan mukaan ei ole Sammon valmistus koskaan kuvattu useammilla kuin 4:llä säkeellä (Päivät Sampoa takovi, Kirjokantta kirjottavi; Saipa Sammon valmiiksi, Kirjokannen kirjotuksi). Vanhempaan painokseen oli Lönnrot vasta ottanut yksistään raudan synnystä täytettä; uuteen hän lisäsi otteita kultaneidon eteläisestä toisinnosta. Kuitenkin hän vaihtoi kansan laulujen miekan jouseksi ja lisäsi omasta päästään auran, saadaksensa neljä eri elatuskeinoa edustetuksi. -- _Sammon kiinnittäminen maa-emään_ y.m., vv. 430-2, on otettu yhdestä Vipusen kappaleesta (Lönnr. A II 3 N 62 Vuonnisesta) -- _Ilmarisen kosinta ja tytön vastaus_, vv. 433-62, edellinen mukailus kilpakosinnasta, jälkimmäinen lyyrillistä laulua.

[1680] Harvoin, enimmiten vaan yhdessä kappaleessa ilmautuvia ja siis satunnaisia lisäyksiä ovat: puhe siitä, että _Väinämöinen on maalla vierahalla_, r. 7: 191-200, Uhtuesta Lönnr. A II 9 N 31; _kullan tarjoominen lunnaiksi_, vv. 301-10, samasta paikasta (eksynyt sekaan kilpalaulannosta); _Pohjolan emännän varoitus_, vv. 351-57, samasta paikasta. Tämän Lönnrot on sovittanut liitteeksi Sampojakson ja pilven neidon kosinnan välille, mutta oikeastaan Väinämöinen sitten ei tapaakaan tätä, vaan Ilmarisen, niinkuin kappaleen oikea jatko (r. 10: 53, 55-8) osoittaa; _Väinämöisen pititteleminen Lappalaiselle_, r. 10: 21-6, Lönnr. A II 5 N 8; _Ilmarisen tulo koirien huomaamatta_, vv. 183-200, muutamissa kappaleissa (eksynyt Lemminkäisen runosta); _Sammon erimyllyjen luettelo_, vv. 414-6, Akonlahdelta, Europ. K N 77; _Sammon sulkeminen kivimäkeen_, vv. 423-6, Tsenasta, Topel. Vanh. run. II s. 16; _Ilmarisen sentimentaalisuus_, vv. 473-82, Lonkasta Lönnr. A II 5 N 22.

[1681] Esim. Slöör VII N 31 Lempaalasta, Reinh. pitkä vihko 11 N 279 Sakkulasta, Europ. pitkä vihko 3 N 116 Markkovasta.

[1682] Esim. Ahlqv. B N 254 Ilamantsista, Boren. 1871 N 57 Jyvälahdelta.

[1683] Siitäkö kenties tulee että Suomen Karjalassa Kojonen kosii Koskelta?

[1684] Tämä seikka löytyy vaan muutamissa täydellisimmissä kappaleissa.

[1685] Hilferd. p. 889, 915 y.m.

[1686] _Keskustelu Ilmarisen ja Pohjolan emännän sekä neidon välillä_, r. 38: 1-76, 95-110, osaksi lyyrillisistä kappaleista kokoonpantu, osaksi arvattavasti Lönnrot'in omaa. (Kojosen runoon ei kuulu muuta kuin vv. 99. 101) -- _lapsen varoitus_, vv. 77-94, häävirsistä -- _neidin valitus_, vv. 125-30, on lyyrillistä -- _Kojosen, ja neidon kiista_, vv. 131-78, löytyy muutamissa Salmin kihlakunnan ja Aunuksen kilpakosinnan toisinnoissa ja on nähtävästi venäläisistä häälauluista peräisin (katso s. 323); vv. 137-42 ovat vaan toisesta runosta -- _nuorikon uskottomuus ja lokiksi laulaminen_, vv. 254-6, 279-86, kuuluu Ilamantsin kilpakosintaan -- _Ilmarisen arvelut ja loppupuhe Väinämöisen kanssa_, vv. 257-72, 315-28, ovat nähtävästi Lönnrot'in omaa.

[1687] Vienassa tavataan siitä ainoasti joku hämärä kaiku. Eräässä Vipusen runossa Lonkasta (Lönnr. A II 5 N 24) Väinämöinen tekee veneen "vanhan värttinän muruista, keträvarren kiertimestä". Lopumpana tuleekin sitten polven haava, vaan ei neidon kosinta. Muutamassa kilpakosinnassa Vuonnisesta (Lönnr. A II 3 N 65) Pohjan akka "istuu ilman vempelellä." Borenius'en tuomassa karhun runossa (1872 N 25 Latvajärveltä) sanotaan mesikämmenelle: "istu ilman vempelellä, taivon kaarella kajota!"

[1688] Ainoasti yhdessä epäiltävässä kappaleessa (M. Äyräpää N 1 Liperistä), jossa havaitaan muutakin kirjan vaikutusta, sanotaan hän Pohjan morsiameksi. Muita Lönnrot'in lisäyksiä painetussa Kalevalassa ovat: _neidon kutominen ja Väinämöisen matka_, r. 8: 1-24, eri paikoista kokoonpantu; tähän kuuluvia ovat ainoasti vv. 3-4 -- _alku Väinämöisen ja neidon keskustelua_, vv. 25-90, suurimmaksi osaksi lyyrillisistä lauluista, vv. 27-8 eräästä loitsusta, 32-6 sisaren turmelus-runosta -- _toinen ehto_, vv. 107-118, Inkerin kosintarunoista (välistä Kojosen runossa) -- _veneen työntäminen_, vv. 127-30, kanteleen synnystä -- _Väinämöisen kerskaus_, vv. 133-8, Lönnrot'in oma.

[1689] Beckerin lisäys Ganand. Mythologiaan s. 98, Urajärvelrä.

[1690] Becker A II 650 N 2.

[1691] Gottl. N 738 Norjan Savolaisilta. Tästä näkyy, että tämä muoto jo 300 vuotta takaperin oli tunnettu Pohjois-Savossa.

[1692] Esim. Veske Võrun puolelta N 1, Jaagumann Setumaalta N 7.

[1693] Sitä on tallella viidettäkymmentä kappaletta.

[1694] Muodostukset Samme, Sole, Salvi ja Solte ilmautuvat myös joskus, mutta ovat epäilemättä väännöksiä. Välistä nähdään uuden-aikuiset nimet Mari t. Anni. Painetuissa Kalevinpojan runoissa tavattava Linda on tietääkseni saatu ainoasti yhdestä ainoasta käsikirjoituksesta (Neus'in käsikirj. EBF 1. 232 N 330, epätietoista mistä).

[1695] Muutamissa kappaleissa "minä" kävelee tietä, jota Luoja ja Maaria, tai orja ja karja, orjat ja sorsat, taikkapa viimeinmainitut yksin ovat kulkeneet ja jolle heidän jälkiinsä on kultaa jäänyt. Sen "minä" vie kotiin ja siitä kasvaa Salme. Näiden muodostusten ymmärtämiseksi tulee meidän tietää, että neitsyt Maaria monessa loitsussamme on astunut Ilman immen sijaan. Hän tuo voiteita, pyyhkii pois kipuja, kehrää suonilankaa. Kaikissa näissä toimissa nähdään samojen loitsuin toisissa kappaleissa pilven päällä, kaaren reunalla istuva ilman impi, ja Maariallakin on hyvin usein vielä joku mainesana, joka hänen alkuperähänsä viittaa. Hän ajaa t. lentää pilvellä (esim. Polén N 16 Laatokan luoteisrannikolta, Europ. K N 498 Kuolemajärveltä), hän on pilvien pitäjä (esim. Härkönen M N 26 Kajaanin puolelta), käy kuun kehää, päivän päärmettä myöten (Ahlqv. B N 294 Ilamantsista) y.m. Joskus ilmautuvat molemmat rinnakkain, esim. tulen synnyssä, jossa välistä toinen tuo hyytä, toinen pyyhkii kipuja ja hankkii voiteita. Erittäin on Maaria ilman neidon sijassa melkein yksin-omaisesti niukahdus-luvussa, luultavasti siitä syystä, että hän sen alussa _ajaa_ yhdessä Jesuksen l. _Luojan_ kanssa. Tällä matkalla hevosen jalka niukahtuu, ja silloin Maaria, ainakin muutamissa toisinnoissa, valaa _kultaa_ ja hopeaa suonien liittimeksi. Virolaisillekin on tämä luku ollut tuttu, sen todistaa kumminkin yksi sieltä saatu kappale (Kreutzw. Myth. u. mag. L. s. 122). Alku on poissa, koska ei loitsijaa millään tavoin saatu sitä täydellisesti lausumaan. Toinen toisinto, legendaan yhdistynyt, (Neus N 116 Pihkovan puolelta) kertoo, kuinka Jesus kulkee Maarian kanssa joen rantaa myöten ja pyrkii yli. Hevonen ei ota heitä viedäkseen, koska sanoo jo niin paljon häävieraita ylikuljettaneensa, että suu suitsien kohdasta on verissä. Härkäkin esteleikse sillä että ies on taittanut häneltä niskan, sarvet ovat sammaltuneet. He silloin _kidlalla_ paikkaavat niskan, hopealla sarvet. Härkä vie heidät joen yli _häihin_. Toisessa legendassa Maaria kulkee, kadonnutta Jesus-poikaansa hakien, maantietä myöten (Neus N 33). Nähtävästi on näiden runojen välityksellä Maariaksi muuttunut ilman neito antanut kosijansa tulla tieltä löydetylle neidolle. Muutamissa toisinnoissa Salme ei synnykään kullasta, vaan tämä tulee ainoasti viehättimeksi, joka hänelle tuottaa kosijoita. Toisissa kulta vaan viedään sepälle Riian kaupunkiin ja taotaan koristeiksi. Molemmat nämät myös todistavat, että Salmen synty tällä tavoin ei ole alkuperäinen. -- Inkerissä tapaamme yleisesti toisenkin Luojan ja Maarian ajolla alkavan runon, nimittäin sen legendan, missä _orjan_ sielu korjataan autuuteen. Katkelma siitä Neus'in kokoelmassa (N 60 c Lajusista) todistaa, että sekin Virossa oli tuttu. Se selittää, kuinka kulta välistä löytyy orjan tieltä. Paikoittain Virossa alkaa Salmen runo pellon kyntämisellä, pellavan kylvöllä sekä kullan poimimisella sen päästä. Siihen on tainnut vaikuttaa tulen synty, jossa ilman immellä on tekemistä, ja josta Inkerissäkin pari säettä usein on eksynyt Saaren neidon kosinnan alkuun. Pärnonmaalla neito joskus harvoin saa alkunsa lehdestä t. kukkasesta; se on mahtanut tulla slavilaisissa saduissa yleisestä seikasta. -- Kalevipoeg-runoissa, niinkuin tiedämme, lauletaan Salmen synty toisella tavalla. Siinä vaimo metsästä löytää kanan, panee sen kotona vakkaan, jossa siitä kasvaa nuori, kaunis neito. Tämä toisinto on melkein yksin-omaisesti saatu Viron itäkulmalta. Mistä se on syntynyt, en nyt tiedä selittää. Huomattava on vaan kaikessa erilaisuudessa sukulaisuus edellisten muodostusten kanssa, siinä että kana, samoin kuin tieltä löydetty kulta, lehti y.m., pannaan vakkaan kasvamaan.

[1696] Länkelä P IV N 28 Seitskarron saaresta. Europ. I N 301 Koivistolta, Ne alkavat ristitanssilla, aivan kuin muutamat Varsinais-Viron toisinnot.

[1697] Vert. s. 128. Välistä tavataan taivaskappalten kosinta myös Saaren neidon runoon sekauneena. Joskus siinä nähdään tuo moniin virolaisiin vivahtava alku, että Kullervo kulkee kultineen, siru putoo mereen ja antaa alun saarelle sekä neidolle. Muodostuksen uutuuden todistaa se, että kosijat enimmiten eivät enään ole tarullisia.

[1698] S. 127-8.

[1699] Länsi-Inkerissä käytetyt vähennysmuodot _päivyeltä, kuuhuelta_ ovat idempänä vääntyneet _kuohuviksi t, kuohoviksi_ ja jälkimmäinen on sitten saanut rinnalleen vielä _maahovinkin_, esim. Stråhlm. Venjoelta N 103; Saukko U N 39 Hiitolasta, Europ. v. 3 N 139 Inkerolta (maahyviltä).

[1700] Tusinamäärä kappaleita, useimmat Salmin kihlakunnasta. Onpa yksi (Ahlqv. B N 12) Ilamantsista, yksi (Europ. G N 43) Repolasta, yksi (Europ. G N 600) luultavasti Veskelyksestä.

[1701] Yhdessä nähdään myös kosija Inkeriltä, joka samaan suuntaan viittaa. Yhdessä (Lönnr. Q N 449 Enolta) tulee niitä suvesta ja Pohjolasta, toisessa (Lönnr. R N 99 Jaakkimalta) Kemijoelta; Veskelyksen runossa on myös koko joukko sen puolen kyläin nimiä; repolaisessa useampia eläviäkin tulee kosimaan, nähtävästi vaikutus niistä, jotka Kojosen ajaessa tien poikki hyppäävät. Näissä runoissa samoin kuin myös Viipurin läänin etelärajallakin, ilmautuu näet Kojosen poika viimeisenä ja onnellisena kosijana. Siihen luultavasti se on syynä, kun kuuhuen kosija muutamassa kappaleessa on vääntynyt "Kojovin" kosijaksi.

[1702] Paitsi näitä on huomattava 1:n runo Kantelettaren 3;ssa osassa, joka on melkein aivan samallainen kuin Neus'in kokoelmaan painettu Salmen runo, paitsi että neidon nimi on Suometar ja hän syntyy karjatieltä löydetyn sorsan munasta. Lönnrot esipuheessa sanoo saaneensa sen Suomen Karjalasta, ja vanhassa painoksessa on takana pari toisintoa muutamista säkeistä, joista luulisi voivan päättää, että hänellä oli enemmän kuin yksi kappale tätä runoa. Kumma kyllä ei kuitenkaan ole tallella muuta kuin yksi Juvalta saatu (S N 133), joka silminnähtävästi ei ole mitään muuta kuin käännös Virosta. Ensin se on suomennettu sanasta sanaan (Poppius'enko kautta?) ja sitten monissa kohdissa korjattu paremman runomitan vaatimusten mukaan. Nimet Suometar ja Salme nähdään siinä rinnakkain. Luultavasti Lönnrot sittemmin ei enää muistanut runon syntyperää ja painatti sen Kantelettareen kansanrunona (mitä saantipaikkoihin tulee, on hän jo pari vuotta ensimmäisen runomatkansa jälkeen usein osoittanut, että hänen muistonsa semmoisissa asioissa ei ollut millään muotoa luotettava). Nimi Suometar yksin jo voisi tehdä runon epäiltäväksi, koska kansanruno ei koskaan voi näin personoida kotimaansa nimeä. Inkeristä on tosin Stråhlman sittemmin (Tyröstä II N 34) tuonut yhden kappaleen samaa runoa; mutta useat selvät merkit todistavat että se on kirjasta kansan sekaan tullut. Samalla lailla saatiin jo v. 1847 Vuoleen pitäjästä Inkeristä painetun kanssa täydesti yhtäpitävä kappale kanteleen syntyä (siinä on muun muassa kaikki kuultelevien elävien erilajit). Mutta Kalevalan ensimmäisen painoksen ulostullessa ei ollut vielä kukaan runonkerääjä käynyt Inkerissä. Se on siis selvä todistus, ettei se siitä ollut voinut kirjaan tulla, vaan on päinvastoin lukemisen kautta saatu kirjasta.

[1703] Myös meilläkin tutut.

[1704] S. 303, 326-8.

[1705] Lappalaisilta tavatut hämärät jäljet (s. 192) tuskin kuulunevat tähän tai lienevät välitetyt Suomen kautta.

[1706] S. 157-8. Vertaa suomalaiseen runoon Väinämöisen syntymisestä ja Luojan valitukseen mordvalaisessa luomisrunossa (s. 197.).

[1707] Virossakin tosin jo löytyy tarina Väinämöisen kosimisesta ja vanhuuden tähden hylkäämisestä (s. 165); mutta sitä ei ole enempää kuin yksi kirjaanpano, sekin muodossaan kovin uuden-aikuinen. Luultavasti se vaan on hämärää kaikua Suomesta.

[1708] Esim. Krickman Maaholmasta Varsinais-Virossa N 33.

[1709] S. 216.

[1710] S. 222.

[1711] Saxo Grammaticus'en historia, Müller'in painos vuod. 1839, lib. V s. 235.

[1712] Toista on se, että meidän kosintarunoihimme on otettu yhtä toista, jolla on vastineensa Mordvalaisten häätavoissa (s. 203). Se todistaa vaan häätavat vanhaksi yhteiseksi perinnöksi, vaan ei suinkaan kosintarunoja, joihin on muukalaisen tarina-aineen koristukseksi pantu sekaan muutamia omia piirteitä.

[1713] Siksi sitä Venäjän puolella enimmiten nimitetään.

[1714] S. 144, 132-3, 150, 153. Kaikkiansa on tallella enemmän kuin 150 kappaletta.

[1715] Painetussa Kalevalassa se täyttää r. 20 ja 26-9, pää-asiassa noudattaen Vienan laulutapaa. Lönnrot'in sekaanpanemia ovat ensiksikin: _ison härän iskeminen_, r. 20: 1-118, joka ei kansan laulussa koskaan ole tässä yhteydessä. Virossa se melkein aina ilmautuu kiitoslaulussa isäntäväelle pidoissa, erittäin talkkoissa (esim. Peet Viljannista N 367, Kallas Saarenmaalta O N 4, Grenzstein Pärnumaalta, N 31); Inkerissä joskus harvoin kanteleen synnyssä, niin että sen sarvet viedään sepälle kanteleen aineksiksi (Europ. I N 453, 477 Venjoelta); yhtä harvoin laivaretkessä, niin että iso härkä teurastetaan linnasta lihaa vaativille miehille (Groundst. N 223 Soikkulasta, Törner. N 377, luultavasti samoin); yhdessä nykyään saadussa Repolan kilpalaulannossa Väinämöinen sen laulaa esiin Joukamoisen kiusaksi (Bern. N 6); yhdessä Lonkan pistoksen synnyssä hän vetää ulos pistokset (Lönnr. A II 5 N 10); usein se on "Hämeen ihmeet" nimisen pilkkarunon seassa (esim. Reinh. XII N 93 Sakkulasta, Europ. G N 484 Suistamolta, Lönnr. A II 5 N 82 Uhtuesta); Suomen puolella se usein tavataan voiteen luvussa, niin että härästä saadaan tarpeelliset lääkkeet (esim. Lönnr. S N 108 Juvalta, Arvids. C V N 5 Lohtajalta, Ganand. Mythol. s. 10); hyvin usein myös sitä joka paikassa lauletaan aivan itsekseen tai kaikellaisten loruin seassa. Useimmat yhteydet jo harvinaisuutensa kautta osoittavat että ovat satunnaiset. Hämeen ihmeihin on iso härkä nähtävästi senvuoksi eksynyt, koska hänen "häntänsä Hämeessä heiluu." Virolaiset pitolaulut sisältävät tavallisesti ainoasti muutamia säkeitä, jotka pikemmin tuntuvat kaiulta Suomesta t. Inkeristä. Hyvin viehättävältä sitä vastaan näyttää yhteys voiteen luvun kanssa. Onhan tuo iso sonni, jonka pikku mies merestä (ukkonen) iskee, selvästi sadepilvi. Tämä muodostus on Suomessa yleisin ja tässä runossa enimmiten (ei kuitenkaan Inkerissä) nähtävät paikannimet viittaavat meidän maata alkukodiksi. Mutta epäilystä nostaa se seikka, että Inkerin alueessa hyvin usein on härän sijassa iso sika, joka saadaan palkaksi työstä _taivahassa_ ja jota tappamaan tullut ukko (hänkin joskus _taivahasta_) pelästyen kapuaa kuuseen, _muut jumalat_ muihin puihin. Siinä näkyy olevan selvä muisto Skandinavein jumalille ravintona olevasta Sährimner-karjusta (s. 296) ja mahdollista olisi, että härkä vaan olisi siitä väännös. Mutta voivat myös molemmat olla erikseen syntyneet ja skandinavilainen sika entiseltä olleesen sekaunut. -- Muita lisäyksiä ovat: _Osmottaren jauhon keskustelu oluesta_, r. 20: 127-42, nähtävästi Lönnrot'in omaa -- _puhe oluen hyvyydestä_, vv. 399-430, suurimmaksi osaksi luultavasti Lönnrot'in omaa (oluen vaikutus löytyy kuitenkin Viron runoissa; kenties siis meilläkin lyyrillisissä vaikken ole sitä tavannut) -- _lapsen tuominen laulajaksi_, vv. 537-46, minulle tuntemattomasta lähteestä -- _Lemminkäisen anelut ja päätökset savun nähtyä_, vv. 459-84, 489-98, arvattavasti Lönnrot'in omaa -- _Lemminkäisen kerskaus ja äidin vastaus_, r. 26: 289-314, edellinen kappale loitsuin mukaan sovitettu, jälkimmäinen epäilemättä Lönnrot'in tekemä side -- _orjan ilmoitus_, vv. 375-82, luultavasti Lönnrot'in oma -- _Teerien kohtaaminen_, vv. 425-38, ei löydy minulle tutuissa käsikirjoituksissa -- _Kokon uhkaus_, vv. 473-82, samoin -- _alkulause_, r. 27: 1-14, varmaan Lönnrot'in tekemä -- _Lemminkäisen niskoittelu_, vv. 267-72, kenties sananlaskua -- _kaulan valaistus_, vv. 361-6, minulle tuntemattomasta lähteestä -- _loppusanat_, vv. 405-20, luultavasti Lönnrot'in omaa -- _sidekappale_, r. 28: 1-26, varmaan samoin -- _utusanat_, vv. 37-46, loitsua -- _puhe haukalle_, vv. 57-64, tuntemattomasta lähteestä -- _osa Lemminkäisen ja äidin puhetta_, vv. 123-36, 165-76, samoin -- _Lemminkäisen vastaus piilon-ehdoituksiin ja vala_, vv. 235-76, edellinen tuntemattomasta lähteestä, jälkimmäinen Kyllikin runosta mukaeltu -- _jäähyväiset_, r. 29: 10-24, lyyrillistä -- _tuulen sanat_, vv, 35-42, loitsua -- _Saaren neitoin istuminen niemellä_, vv. 43-78, mukaelus kilpakosinnasta -- osa _keskustelua neitoin kanssa_, vv. 115-150, minulle tuntemattomasta lähteestä (seassa muutamia säkeitä, 127-8, 149-50 kuoharin luvusta; pieni pala, 131-4 Inkerin kilpakosinnasta) -- _Lemminkäisen voimallinen laulu_, vv. 151-214 lyyrillisistä lauluista kokoonpantu -- _aamulla varhain nouseminen_, vv. 265-78, mukailus eräästä balladista -- _purren veistäminen_, vv. 305-26, mukailus Väinämöisen retkistä -- _merimiehen sanat_, vv. 329-36, loitsua -- _jäähyväiset_, vv. 345-56, lyyrillistä -- _äidin tapaaminen_, vv. 449-588, kaikellaisista, varsinkin lyyrillisistä lauluista kokoonpantu.

[1716] K. Krohn'in tuoman tiedon mukaan.

[1717] Ei Aunuksessa.

[1718] Ei Pohjanmaalla.

[1719] Ei Inkerissä, mutta kuitenkin Virossa.

[1720] Ei Pohjanmaalla eikä Aunuksessa.

[1721] Ei Pohjanmaalla. Ei myös Ilamantsissa, jossa Lemminkäisen surma on tähän liittynyt. Vienan Rajaryhmässäkin puuttuvat nämä loppuseikat usein, koska ne ovat siellä Kullervon sisarenturmelukseen siirtyneet.

[1722] Lemmingine Salmen häissä (s. 172) Virossa (siitä käännös Viipurin rannikolla s. 130) on silminnähtävästi kaikua Suomesta. -- Ilamantsissa Lemminkäinen kertovärssyssä välistä sanotaan myös Kalevan pojaksi. Se on nähtävästi kaikua Kalevan suvun surmaamisesta Kullervon päärunossa, joka oikeastaan inkeriläinen laulu täällä on varsin vähän tunnettu.

[1723] Parissa Ilamantsin runossa, Aspelin A II N 4 Kajaanin kulmalta ja Gottlund N 441 Savosta. Edellisissä Lemminkäinen saa surmansa, viimeinmainittu on katkelma. Ensinmainituissa sanotaan hääpaikka myös Hiitolaksi, joka on tullut sen seudun kilpakosinta-runosta. Samoin mainitaan se Ilamantsissa Väinöläksi, johon on syynä sokean paimenen sekoitus Väinölän sokean ukon kanssa, joka samalla seudulla on koiran synnyttäjä.

[1724] Inkerissä sitä tosin ei kuule, mutta Virossa ovat, niinkuin pian saamme nähdä, tässä puheena olevat pidot tähden pojan häät. Yhteydessä tämän kanssa sopii huomauttaa, että parissa Vienan runossa "Päivän poika naitetahan, Kuun kehotar kihlatahan." Edellinen säe myös Savosta on tavattu.

[1725] Yllämainitussa kappaleessa Kajaanin kulmalta.

[1726] Becker N 30 (Lönnr. kopio) Pohjanmaalta, Lönnr. E N 548 ja Q 223 Kivijärveltä.

[1727] S. 133.

[1728] Esim. Sommer N 9 Varsinais-Virosta, Peet N 404 Viljamaista.

[1729] S. 406.

[1730] M Uus. N 2.

[1731] S. 326-7.

[1732] Vert. Kurschat, Wörterb. d. litth. Sprache; Schwenck, Mythol. d. Slaven s. 116, Mannhardt s. 79.

[1733] Kaukomieli pohjoisissa toisinnoissa on nähtävästi syntynyt kansan-etymologian kautta, kun sen luultiin johtuvan _kauka_-sanasta.

[1734] Kreutzw. Myth. u. Mag. Lied. s. 12-3, 41. Hupel'in sanakirjassa on vielä _Kõuke_ ja _kõue mitristamine_, jälkimmäinen siis viittaava nominatiiviin _kõug_, joka täydesti vastaa meidän Koukoa; kõuke olisi Suomeksi pikemmin koukko. Säilynyt on vanha, muoto myös useissa paikannimissä, esim. _Kõukse mõis, Kõuko-mõis_.

[1735] Katso Kreutzw. samassa paikassa.

[1736] Esim. kóuon päälliset = karhun peijaiset.

[1737] Esim. vihko Z käsikirj. viime vuosisadalta N 2 Pohjois-Savosta, Lönnr. K N 712, luultavasti Pielisjärveltä.

[1738] Schwenck Mythol. d. Slaven s. 98-9. Suomessa on Päivölän runo välistä yhdistetty Sampsan ohran kylvön kanssa, joka, niinkuin tiedämme, myös tuntuu olevan liettualaista syntyperää.

[1739] S. 268-270.

[1740] Juh. Kotti 1877 N 10 Võrun kaupungin seudulta, Pihkovan rajan läheltä. Toinen samalta seudulta saatu (Erlemann C N 37 b) on vaillinaisempi.

[1741] Kalevip. 20 runo. Kannuin puute niin-ikään löytyy kenties eriksensä eräässä kosintarunossa (s. 174).

[1742] Saaressa käynti ei löydy Aegir'in pitoin kuvauksessa, kuitenkin on se hyvin toisen skandinavilaisen tarinan kaltainen (vert. s. 271).

[1743] Suomalainen on, paitsi kokoonsovitusta, kuitenkin myös piilopaikkain vaali, niinkuin ne pohjoisissa toisinnoissa ilmaantuvat. Ne ovat aina toisenlaiset kuin alkukuvassa, Inkerissä erilaatua kuin Suomessa; vaan täällä, samoin kuin Vienassakin muistuttavat Ural-altailaisissa usein käytetystä runollisesta kuvasta (vert. s. 204, 217.)

[1744] S. 150, 153. Myös onkiminen häränpäällä on ollut siellä tuttu suorasanaisena tarinana. Kenties on yhteensulattaminenkin tapahtunut ulkopuolella Inkeriä. Tässä edistyneemmässä muodossa lauletaan runoamme ainoasti Länsi-Inkerissä, jossa kaikellaista vaikutusta sekä Länsi- että Pohjois-Suomesta voi havaita. Muun muassa on tässäkin runossa pitojen sivunimenä välistä Väinämöisen keräjät, samoin kuin Ilamantsissa.

[1745] S. 265-7.

[1746] S. 144.

[1747] Itse Päivölän retkessä on vaan jäljellä Osmottaren (= Odin'in tyttären) ilmauminen oluen keittäjänä ja välistä käytteen saaminen tappelevien elävien kuolasta (esim. Ahlqv. B. N. 195 Ilamantsista). Tuonelassa käynti ei ilmau yhdessä tämän runon kanssa, vaan on kuitenkin säilynyt jokseenkin täydellisenä yhteen suden syntyyn eksyneenä (Ahlqv. B N 163 Ilamantsista), jota paitsi löytyy pari pientä katkelmaa. Päivölän retki siellä enimmiten päättyy Lemminkäisen surmalla; mutta kuitenkin on isännän tappokin säilynyt yhdessä toisinnossa (Europ. v. 3 I s. 5) ja myös yhteen kilpakosintaan (Europ. G N 656) eksynyt.

[1748] Lisätodisteena lainaan on myös Väinämöisen ja Tuonelan neidon keskustelun yhdenkaltaisuus toisessa skandinavilaisessa tarussa tavattavan Tuonelassa-käynnin kanssa (s. 258). Sivumennen huomattakoon, että kristillinen loppumoraali ei koskaan ilmau tässä yhteydessä, vaan ainoasti yhdessä Lemminkäisen surmavirren kappaleessa (Europ. G N 649).

[1749] Lönnrot on tämän toisinnon käyttänyt lyhentämällä, jättäen itse käynnin kuvauksen pois (r. 20: 521-6, r. 25: 673-716).

[1750] Esim. Gen. 1872 N 73 Liedmasta Kullervon sisaren turmelemiseen, Boren. 1872 N 145 Kiimasjärveltä Sampojaksoon, Lönnrot A II 6 N 32 Jyvälahdelta tulen syntyyn.

[1751] Semmoinen on yksi Uhtuesta saatu (Lönnr. A II 9 N 39), jossa oran ohessa kuitenkin sanojakin haetaan (saman runon uudemmasta kirjaanpanosta, Bern. N. 84, on ora jo pois kulunut). Tuonelan neito tässä nielee Väinämöisen, joka sekoitus Vipusen kanssa selittääkin sanojen hakemisen. Cajan'illa on kaksi kappaletta (N 27 ja 44, luultavasti myös Uhtuesta), joissa niin-ikään Tuonelan neito nielee Väinämöisen; toisessa hän hakee oraa rekeä, toisessa sanoja venettä varten. Näissä yksistään ilmaantuu tuo luonnoton kohta, että Väinämöinen vatsassa rakentaa veneen; luultavasti se on eksynyt tänne verenseisatus-luvusta, jossa Suonetar, veneellä kulkien suonia myöten, liittää katkelmat yhteen. Nähtävästi on tämän sekoituksen alkulähteenä tuo Akonlahden runo, jossa Väinämöinen ensin hakee Tuonelta oraa rekensä korjaamiseen, sitten Vipuselta sanoja veneen tekoon.

[1752] Näitäkin on hyvin harvassa, esim. Lönnr. A II 6 N 4 Uhtuesta.

[1753] Kahdessa toisinnossa, Topel. vanh. run. I s. 27 ja Sjögren Q N 43, molemmat Vuokkiniemeltä.

[1754] Reinh. XI N 208 b Sakkulasta.

[1755] Esim. Groundstr. N 77 b Skuoritsasta, Saxb. N 277 Vuoleelta, Reinh. XI N 208 Sakkulasta, Lönnr. S N 216 Kesälahdelta.

[1756] Toisinto tästä on nähtävästi tuo vanha saksalainen laulu Vodan'in hevosen jalan niukahduksesta, joka kristilliseen muotoon laitettuna on meillekin levinnyt tavallisena niukahduksen lukuna.

[1757] D. Herabk. d. Feuers u. d. Göttertranks s. 67.

[1758] Yleisesti (Savossa, Inkerin alueessa, Virossa) mainitaan epilliset runot ylimalkaan nimellä: _rekivirsi, regivärs_.

[1759] Onpa meille kuitenkin jo myös tullut vanhempien muotojen jälkiä, joissa taivaallisen olueen alku-merkitys, _sade_, pilkoittaa läpi. Niin esim. parissa Vienan toisinnossa (Lönnr. A II 5 N 49 ja Boren. 1872 N 110 Vuonnisesta), niinkuin tiedämme, oluen-panija ihmettelee mikä terhen on päivän edessä, kun ei olut happane. Indo-Eurooppalaisilla, niinkuin Kuhn näyttää, oli taivaan juoma ja tuli myös pantu yhteyteen lehmien herumisen kanssa. Samoin meidän karjaluvuissamme maito usein käsitetään maan alla, vuoressa (sadepilvessä) piileväksi, jossa sitä kyyt juovat.

[1760] Yksi kohta painetussa oluensynnyssä, joka kuitenkin juuri harvoin tavataan sen yhteydessä, vaan enimmiten erikseen, on tuo humalan, ohran ja veden yhtymisen toivo (r. 20: 159-66). Se nähdään myös Virolaisilla (s. 167) sekä Mordvalaisilla (s. 202) ja mahtaa siis olla ikivanha yhteinen laina Liettualaisilta (katso s. 332-3). Lainaamisen todistaa se seikka, että Itä-Suomalaisten olut vieläkin pannaan ilman humalatta.

[1761] Katso s. 375.

[1762] S. 155-6.

[1763] Huomaa Odin'in ja Osmon yhtäpitäväisyys, josta ennen on ollut puhe (s. 237).

[1764] Eräässä Viron kappaleessa (Roots N 80 Kaplasta Harjumaalla) on iso sika liitetty yhteen Päivölän pitoin kanssa. Runo alkaa näet oluen juomisella, kannun vanteitten poisviskaamisella sekä ison tammen kasvamisella.

[1765] Sivumennen tahdon viimein vielä viitata muille tutkijoille yhtä seikkaa, joka näkyy antavan syytä epäillä Odhrörir-tarun skandinavilaistakin alkuperää. Tuo viisas mies, jonka veristä olut saatiin, on _Kvâsir_, jossa on mahdoton olla näkemättä venäläistä kaljan nimitystä _(kvaas)_. Sen lisäksi on myös skandinavilaisten runouden jumalan nimi samaa sukuperää; sillä _Brage_ on aivan sama kuin Venäläisten _braga_ = vierre. Pankaamme tähän lisään, että Vaneilla, joiden sovintojuhlassa Asain kanssa olut tehtiin, on useammilla slavilaiset tai liettualaiset nimet (esim. Fjörgyn = Perkunas.) Viimeinkin on skandinavilaiskielissä yksinään seisova _öl_-sana (olut) nähtävästi sama kuin liettualainen _alus_. Näiden kaikkein syitten nojalla ei liene kuitenkaan tuo nykyään hylätty Vanein selitys Vendeiksi kaikkea perää vailla.

[1766] Esim. Hilferd. N 47 Pudogasta, likellä Äänisjärveä.

[1767] Tästä samasta venäläisestä on jo ennen ollut lyhyt viittaus (s. 309), mutta minä panen sen tähän nyt täydellisempänä, löydettyäni siitä useampia toisintoja.

[1768] S. 314.

[1769] _Santti_ (= Viron _sant_) on köyhä, suntti kenties siitä vaihdos; vai lieneekö virolainen _sundi =_ käskijä, siis herra?

[1770] S. 340.

[1771] S. 310-11.

[1772] Muutamissa toisinnoissa ei kutsuta Lemminkäistä sen vuoksi, kun on "pitänyt pyhäiset piiat, naiset namasterin" (monasterin.) Siinä on siis tuo väärä käsitys vielä enemmän kehitetty. -- Muutamissa tämän venäläisen laulun kappaleissa kyyhkynen lentää kaukamailla olevan Dobryinjan luo ja ilmoittaa hänelle vaimon uskottomuuden. Olisiko siitä tullut sanantuoja kyyhkynen Ilamantsin kilpakosinnassa?

[1773] Siitäkö lienee tullut, vai vallattomasta elämästä Saaressa, että Lemminkäistä monesti ei tahdota kutsua senvuoksi, kun oli sata naista narrannunna.

[1774] Huomaa ettei tässä ole käytetty suomenpuolista sanaa _vaimo_, vaan sen sijaan karjalaista _nainen_.

[1775] S. 308.

[1776] S. 314. Yhdessä Länsi-Suomen sadussa tosin Pohjolan akka ja Munapoika kumpikin sylkevät koiran ja panevat ne vastakkain tappelemaan (s. 154); mutta se yhtäläisyys on kuitenkin varsin pieni, ja koko seikka voinut tulla venäläisistä saduista, jotka meidän satuihimme ovat suuresti vaikuttaneet. -- Kaikille tai useammille pohjoisille toisinnoille yhteiset Ilamantsista alkain ovat vielä äidin varoitukset ja surmain luetteleminen, jotka näkyvät tulleen sekaan Lemminkäisen surmavirrestä, rautapaitaan pukeuminen, otettu kosijan loitsurunosta; evään säästäminen säkkiin näkyy tulleen Elinan surmasta (katso s. 149.) Yksistään Suomen Pohjois-Karjalalle omituinen on häätuvan kuvaus (r. 20: 119-26) sekä joku sukkeluus esim. veden vaatiminen, millä pestä kädet puhtaiksi veristä (r. 27 401-4.) Yksistään yhdessä Kiteen kappaleessa kosija kerskaa jousestansa (r. 26: 357-60; vert. s. 144).

[1777] S. 312. R. 29: 226-30, esim. Europ. K N 3 Repolasta. Toinen tähän kuuluva kohta, luettelo kuinka monessa talossa hän teki vallattomuuttansa, on yhteinen muutamille harvoille Aunuksen ja Vienan Rajaryhmän runoille, (esim. Europ. K 3 Repolasta, Lönnr. A II 7 N 9 Akonlahdelta) ja nähtävästi otettu inkeriläisistä lyyrillisistä lauluista ja häärunoista (s. 133).

[1778] Reunamuistutuksessa nyt minun hallussani olevassa Kalevalan vanhan painoksen kappaleessa.

[1779] Hyvin harvinainen tässä yhteydessä (esim. Top. vanh. run. I s. 3 Tsenasta); useammin vielä yksiksensä (esim. Caj. N 167 Latvajärven Arhipalta).

[1780] Lönnr. A II 6 N 72 Latvajärven Arhipalta. Venäläiset sen ovat kenties saaneet Tatareilta (s. 225).

[1781] Esim. muut ne kapoilla kantoi, minä en määrin mätkäellyt (r. 27; 108-114, painetussa ilman syyttä huonommaksi muutettu) -- oluen rahalla vaatiminen (r. 27: 201-4) -- luitten ja kalanpäitten tarjoominen (r. 27: 133-6, luultavasti paimenlaulusta) -- oman miekkansa pilkallinen halventaminen (r. 27: 284-6) -- ei tässä pidot parane (r. 27: 259-60) -- ilmoitus että oluet jo ovat jaetut (27: 77-82, 89-90) näkyy olevan otettu eräästä Inkerissä yleisestä lyyrillisestä laulusta.

[1782] R. 27: 367-73, Lönnr. K 562; (s. 314).

[1783] R. 28: 49-56. A II 9 N 40. Näin ollen tämä siis tuskin sopinee verrattavaksi samallaiseen seikkaan Odhrörir-tarussa.

[1784] R. 26: 343-47, esim. Lönnr. A II 3 N 42 Ontreilta. Oikeastaan hän sen "kärjessä kääntyy", joka näyttää, että se on otettu samaista lähteestä kuin Kullervon itsemurha (katso tätä).

[1785] Säkeet 359-500. Enin osa näistä lauluista on hyvin yleinen, säkeet 439-46 vaan ovat harvinaisesta sotalaulusta.

[1786] Vv. 12-316, muutamat rivit poisluettuna, joissa kuvataan, kuinka pakkanen kyhnii Ahdin. Nämät puolestaan tavallisesti ei löydy loitsuna käytetyssä pakkasen luvussa.

[1787] Lönnr. A II 6 N 5, ja Boren. 1872 N 38 Uhtuesta.

[1788] Törner. N 378.

[1789] Esim. Lönnr. A II 2 N 4 Akonlahdelta, Europ. K N 39 Kiimasjärveltä. Eräässä sisaren turmelusrunossa, Boren. 1871 N 90 Vuonnisesta, Saaren neidot rukoilevat pakkasta kylmimään Ahtia merelle.

[1790] Huomattava on että tässä ryhmässä ei ole mitään tietoa Ahdin retkestä, joten Tiera sitä helpommin saattoi eksyä muualle.

[1791] Esim. Lönnr. A II 6 N 24 ähkyn luvussa, Ganand. s. 90 (Iki-Tiitty, Äijön poika) sisäliskon sanoissa, mutta varsinkin hevosen luvussa, esim. Asp. A I N 6. Tieran ilmautumisen tässä kenties sopisi selittää. Hänen sijassaan nähdään toisissa saman loitsun toisinnoissa _Rukotivo Äijön poika_. Mutta se on nähtävästi väännetty Rugovit'istä, joka näkyy olleen paikallinen toisintonimi Vendiläisten pääjumalalla Svantovit'illä, jolla oli erittäin pyhä valkoinen hevonen. Hän oli sotajumala niinkuin Skandinavein Tyr, ja hänen kädessään oli niin lujasti kiinnitetty miekka, ettei sitä voinut pois-ottaa, kättä poikki hakkaamatta. "Se oli syy, miksi se silvottiin" sanoo Schwenck (slav. mythol. s. 138-42) asiaa tarkemmin selittämättä; mutta se muistuttaa mieleen, että myös Tyr eräässä taistelussa oli menettänyt toisen kätensä.

[1792] Esim. Lönnr. S N 171 Kesälahdelta, Q N 332 Ilamantsista. Niinkuin s. 468 sanottiin, on laiva kaikellaisista Ahdille sopivista aineksista tehty.

[1793] S. 153.

[1794] S. 246.

[1795] S. 270.

[1796] S. 402.

[1797] Lönnr. A II 6 N 5.

[1798] Europ. K N 4, 12, Berner N 2.

[1799] Enin osa Kyllikin runosta, niinkuin se nyt on painettuna, on siis muualta lisätty. Vv. 4-8 ovat nähtävä sti Lönnrot'in omia -- _Kaloin kasvaminen_ kuuluu katkelmaan Kauosta (esim. Lönnr. Q 223 Kivijärveltä) -- _Lemminkäisen muodon kehuminen_, vv. 11-2, löytyy muutamassa hänen surmarunossaan, käytettynä herätyksen jälkeen (Cajan N 26) -- _naisissa eläminen_, vv. 13-20, minulle tuntemattomasta lähteestä -- _Kyllikin kasvaminen_, vv. 21-30, mukaeltu eräästä balladista -- _Päivän y.m. kosinta_, vv. 31-60, ennen mainitusta kosintarunosta; Laatokan pohjoispuolella se on joskus Kojosen pojan runon kanssa sekoitettu, josta Lönnrot luultavasti sai aiheen sen liittämiseen tähän -- _Keskustelu äidin kanssa ja tulo Saarem_, vv. 61-124, osaksi lyyrillistä (esim. vv. 87-92, katso Lönnr. S N 15 y.m.), osaksi Päivölän pidoista (vv. 95-6), enimmäksi Lönnrot'in omasovittamaa -- _keskustelu Saaren neitoin kanssa, y.m_., vv. 125-62, osaksi mukaeltu Päivölän retkestä, osaksi Lönnr. omaa (vv. 159-60 kilpakosinnasta) -- _Kyllikin ylenkatse_, vv. 171-86, lyyrillistä -- _ryöstö_, vv. 187-234, suureksi osaksi Vienassa tavallisesta Tuiretuisen runosta (hän sanotaan myös joskus Lemminkäiseksi), osaksi myös nähtävästi Lönnrot'in omaa (esim. vv. 213-28) -- _Kyllikin valitus_, vv. 235-44, on alku Vienassa laulettuun Kojosen l. Joukosen runoon -- _Lemminkäisen lohdutus_, vv. 245-88, osaksi lyyrillistä (vv. 250-4 tavataan usein balladeissa ja myös ovat tulleet erääsen Kerimäeltä saatuun Lemminkäisen kosintaan; humorillista pilaa lehmistä en ole tavannut, mutta on sekin nähtävästi lyyrillistä kansanlaulua), osaksi Lönnrot'in omaa, niinkuin myös seuraava kappale, vv. 288-308, tehty valojen mukaan -- _jäähyväiset_, vv. 315-26, erään balladin mukaan -- _tuvan näkö_, vv. 327-42, osaksi erään balladin mukaan, osaksi arvattavasti Lönnrot'in omaa -- _kotiin tulo ja osa Lemminkäisen puhetta_, vv. 343-4, 363-70, eräästä Vellamon neidon onkimisen toisinnosta (Cajan N 59); toinen osa keskustelusta, vv. 347-62, on nähtävästi Lönnrot'in omaa -- _äidin kiitos_, vv. 371-402, häärunoista -- _Lemminkäisen puhe Pohjan neidosta ja äidin varoitus_, r. 12: 109-28, tuntemattomasta lähteestä.

[1800] S. 144.

[1801] S. 262-3 306-7, 310.

[1802] Se löytyy tosin vaan yhdessä toisinnossa Pudogasta Aunuksessa (Hilferd. p. 316); mutta myös eteläisissä lauluissa on siihen vivahtavaa: Dobr. ei sano pyytävänsä kultaa eikä hopeaa, vaan ainoasti äidin siunausta (esim. Kirejev. II s. 4 Simbirsk'istä). -- Ennen esiintuotu vertaus, mikä koskee puhetta heidän alhaisesta sukuperästään, on epäiltävä, koska Kalevalaan painettu ei löydy minulle tietyissä käsikirjoituksissa.

[1803] Lemminkäisen surma nykyisessä muodossansa täyttää enimmän osan 12:tta runoa sekä kokonaan runot 13-15. Lisäyksiä ovat: osa _Lemminkäisen kerskausta_, r. 12: 157-84, loitsusta -- _varominen luvuilla_, vv. 217-96, melkein kaikki loitsuista, enimmiten varous- ja kosiomiehen sanoista -- _ajo_, vv. 297-310, nähtävästi Lönnrot'in omasovittamaa -- enin osa _Lemminkäisen keskustelua Pohjolan emännän kanssa_, r. 13: 4-26, sovitettu erään balladin mukaan -- _puhe Lyylikin kanssa suksista_, vv. 33-64, Lönnrot'in omaa -- _metsästäjän luku_, r. 14: 1-244, 253-64, loitsua -- _hevosen haku_, vv. 281-302, Lönnrot'in sovittamaa, säkeet 282-3, 289-92 kanteleen synnystä -- _rukous Ukon puoleen ja sen täyttäminen_, vv. 303-22; edellisestä ainoasti osa epillisissä runoissa, muu loitsusta lisätty, ja jälkimmäinen sen mukaan tehty -- _enin osa hevosen pyynnistä ja ajo_, vv. 323-48, 355-64, kaikellaisista kokoon sovitettu -- _meno joutsenen ammuntaan_, vv. 378-94, samoin -- _Lemminkäisen valitus_, vv. 425-34, luultavasti lyyrillistä -- _äidin ja Kyllikin huoli_, r. 15: 1-22, Lönnrot'in kokoonpanema suureksi osaksi lyyrillisen laulun mukaan -- _selitys että Lemm. on lähetetty hirven pyyntiin_, vv. 101-114, lisätty hirven hiihdännän liittämisen vuoksi -- _pojan tiedusteleminen_, vv. 127-88, 214-38, suurimmaksi osaksi Luojan surma nimisestä legendasta (puulta tiedusteleminen on harvinainen) -- _osa pojan haravoimisen kuvausta_,