Chapter 2

KALLE (itsekseen): Nyt rohkeutta vaan! (Ääneen:) Ei se tuli kaapista.

PUMMI ja VIHTORIIN. Kaapista! Kuka kaapissa on?

KALLE. Niin, kuulkaapas nyt, kun minä kerron. Se on kauhea juttu! Juuri kun istuin täällä kaikessa hiljaisuudessa, niin täyttää ovesta mustapartainen mies kiiluvine silmineen ja revolveri kourassa. »Pummi on minun kintereilläni, piiloita minut, nuorukainen», huutaa hän, »tahi olet kuoleman oma!» Vavisten säikähdyksestä aukaisen kaapin oven ja työnnän hänet sisään ja hän uhkaa vielä, että »jos vaan ilmaiset minut, sinä jeeveli, niin ensimmäiseksi sinä saat kuulan pääkalloosi ja --»

VIHTORIIN. Mitä helkkarissa sinä tuossa lörpöttelet -- --?

PUMMI (vavisten): O-o-onko se mahdollista -- --!

KALLE. Niin, herra vallesmanni kyllä ymmärtää. Senvuoksihan olin niin peloissani, senvuoksihan en uskaltanut avata. Mutta minä olen keksinyt keinon millä tavalla me hänestä -- --.

VIHTORIIN. Mitä tyhmyyksiä tämä on! Olkoon siellä mitä tahansa, niin kyllä minä -- --.

PUMMI. Herra Jumala, elä liikahda! (Kallelle:) Te olette keksinyt keinon, sanotte -- --.

VIHTORIIN. Minä luulen, että setä vapisee. Se uljas Pummi! Hahahaa!

PUMMI. Elä naura, tämä on tosiasia -- tämä on tosiasia -- --.

KALLE. Niin, minä olen ajatellut näin. Me laskemme hänet menemään, emme ole häntä huomaavinamme. Kun minä aukaisen kaapinoven, niin kääntyvät herrat poispäin ja hän pujahtaa tiehensä ja me pääsemme koko miehestä. Eikö se ollut oiva ajatus?

PUMMI. Mutta jos hän mennessään ampuu meitä selkään -- --?

TYYNE (aivastaa).

PUMMI (hyppää ilmaan): Jestan! Se oli hän!

KALLE. Jos herrat siis nyt hyväntahtoisesti kääntäisivät selkänsä, niin minä -- --.

PUMMI. Tule tänne, veli, minun viereeni! Tämä on viimeinen hetki elämässäni, sen tunnen selvään!

KALLE (kaapin ääressä jännityksessä): Joko saan -- --?

VIHTORIIN (itsekseen): Kyllä minä tästä selvän otan (Ääneen:) Ann' tulla vaan!

KALLE. Elkää nyt vaan katsoko! (Itsekseen:): Onnistukoon tai ei, niin -- -- (Aukaisee oven.)

TYYNE (hiipii ulos sormi huulillaan.)

VIHTORIIN (kääntyy äkkiä): No, sun peijakas! Hahahaa!

PUMMI (kääntyy myös): Mi-mitä? Tyyne??

TYYNE. Setä hyvä -- elä nyt -- --.

Laulu n:o 4. Kvartetto. Sävel: Fredman epistola »Knappt Jeppe hant ur gluggen gå in.»

PUMMI.

Tuon uskalsitte saakeli soi! Nyt tuskin silmiins' uskoa voi, Jo kiukustani heti haljeten Saan halvauksen.

KALLE ja TYYNE.

Oi, anteeks suokaa kerta nyt tää, Meill' yksin ain' on niin ikävää, Siit' toista päivää on, kun tavattiin -- --.

PUMMI.

Huut hiivattiin!

VIHTORIIN.

Kas noin nyt setä puijattu on, Siis ryhdy karskiin tuomiohon: Vain liittäös yhtehen lempivät nuo, Niin poissa on harmisi tuo.

PUMMI.

Vaikk' eessäin vaipuis' nyyhkyttäen He polvilleen, en taipuisi en. Se mieltäni ei tule horjuttamaan (Tyynelle:) Mars kotiin vaan!

PUMMI (laulun jälkeen): En anna myönnytystäni en, en!

VIHTORIIN. Miksi ette?

PUMMI. Hän on minua narrannut eikä hän vaimoa voi elättää.

VIHTORIIN. No, mitä siihen tulee, että hän on pitänyt meitä narrina, niin se osoittaa, että hänellä on fiksu pää ja sehän on miehen parhaimpia ominaisuuksia, ja vaimonsa hän kyllä tulee kunnollisesti elättämään, siitä minä vastaan. Sillä, niinkuin jo sanoin, ovat asiani paljon muuttuneet. Kaupungissa on juuri perustettu suuri yhtiö, minä tulen yhdeksi johtajaksi ja Kalle saa siellä hyvän paikan konttoristina.

KALLE. Onko se mahdollista! Kuinka minä voin teitä kiittää!

TYYNE. Mikä onni!

VIHTORIIN. Ja jos setä vielä tekee vaikeuksia, niin saan ilmoittaa, että panen koko tämän kauniin historian sanomalehtiin päällekirjoituksella: Se uljas Pummi. Se tulee kuulumaan pulskalta, vai mitä?

PUMMI. Sinä uskaltaisit!

VIHTORIIN. Miks'en?

PUMMI. Mutta minä vien sinut oikeuteen.

VIHTORIIN. Valitettavasti on todistajia.

TYYNE. Ei setää panna sanomiin.

VIHTORIIN. Kylläh! Aivan varmaan! Mutta jos suostutte, tarjoon herrasväelle parhaimman päivällisen, minkä kievarin muori voi valmistaa. Ja sitten juodaan vasta-kihlattujen malja ja unhoitamme koko tämän ikävän jutun. No?

PUMMI. Hm! Sanomalehtiin -- --. Se on hävytöntä -- --!

VIHTORIIN. Siis suostutte?

PUMMI. Elähän nyt kiirehdi -- annappas, kun minä mietin --.

VIHTORIIN. Kas nyt on oikea ääni kellossa! Sitähän minäkin, että -- --.

PUMMI (ärjäsee): En minä mitään ole sanonut!

VIHTORIIN. Kyllä minä ymmärrän puoleksikin laulettua laulua.

(Tällä välillä on tiuku soinut pari kertaa ja muutamia henkilöitä, Siltavouti heidän joukossaan, saapunut puotiin).

VIHTORIIN. Mutta, kas, kun en ole huomannutkaan, että sinne näkyy tulleen ostajia puotiin! Onhan siellä itse kanttorskakin. No, tämäpä oli oivallinen sattuma! -- Hyvä herrasväki! Saanko pyytää teitä astumaan tänne sisään vähäsen. Minulla olisi jotain teille ilmoitettavaa.

OSTAJAT (pari naista ja pari miestä): Päivää, herra kauppias! Päivää, herra vallesmanni! Päivää!

VIHTORIIN. Minä vain tahtoisin kertoa teille pienen hauskan uutisen. Olkaat hyvät, onnitelkaa tätä nuorta vasta-kihlattua paria! Eläköön Kalle ja Tyyne! Eläköön!

PUMMI. Se ei ole totta -- -- minä en ole -- --.

VIHTORIIN. Niin, ei ollut aikomus sitä niin pian julkaista, mutta kun siihen nyt on niin sopiva tilaisuus, niin -- --. Eläköön!

OSTAJAT. Eläköön! Sepä nyt hauskaa -- Sitähän me ajattelimmekin -- paljon onnea -- pitkää ikää -- --!

PUMMI (jäykästi): Ei maksa vaivaa, ei maksa vaivaa -- --.

TYYNE. Ethän sinä ole hyvin äkäinen meille, setä?

PUMMI (ärjäsee): Elkää puhuko minulle! Ja menkää naimisiin vaikka heti paikalla, että pääsen teitä näkemästä!

KALLE ja TYYNE. Kiitos, kiitos!

VIHTORIIN. Ja kaapin saatte minulta häälahjaksi.

Laulu n:o 5. Loppukööri. Sävel: Fredmanin epistola »Solen glimmar blank och trind.»

OSTAJAT ja VIHTORIIN.

Teitä näin nyt yhtyen Saamme onnitella, Lemmestänne iloiten Teille toivotella: Elämänne tulvillaan Olkoon nyt ja ainiaan Rauhaa rakkautta vaan -- --! (kumartavat) Saamme onnitella!

ESIRIPPU.