Part 6

Kohta istuimmekin salongin nahkasohvalla, sikarit hampaiden välissä. Kapteeni pani eteeni paperiarkin, jolle oli piirretty _Nautiluksen_ asemakaava ynnä pituus- ja läpileikkaus. Sitten hän alotti selityksensä seuraavaan tapaan:

"Kas tässä, herra Aronnax, näette aluksemme eri mittasuhteet. Se on pitkähkö, kartiomaisiin keuloihin päättyvä lieriö ja muistuttaa suuresti sikaria. Lieriön pituus päästä päähän on 70 metriä ja suurin vahvuus 8 metriä. Se ei ole rakennettu teidän kaukomatkahöyryjenne tapaan, mutta se on pituuteensa nähden kyllin suippea jolta vesi helposti juoksee sen sivuja pitkin aiheuttamatta kululle liikaa vastusta.

"Näistä mittaluvuista saatte helposti _Nautiluksen_ pinta-alan ja tilavuuden. Edellinen on noin 1,100 neliömetriä ja jälkimäinen 1,500 kuutiometriä, toisin sanoen: täydellisesti veteen upotettuna se työntää tieltään 1,500 kuutiometriä vettä eli painaa saman luvun tonneja.

"Kun suunnittelin tätä vedenalaista alusta laskin että siitä, sen ollessa tasapainoasennossa vedessä, ainoastaan yhdeksän kymmenettä osaa painuisi pinnan alle ja jälellä oleva kymmenes osa kohoisi veden yläpuolelle. Aluksen tulisi näin ollen työntää tieltään vesimäärä, joka vastaa yhdeksän kymmenettä osaa sen tilavuudesta, siis 1,350 kuutiometriä eli toisin sanoen: alus painaisi tämän määrän tonneissa. En siis rakentaessani laivaani näiden mittasuhteiden mukaan saanut mennä tämän painomäärän ylitse.

"_Nautilus_ on kokoonpantu kahdesta rungosta, sisä- ja ulkopuolisesta, jotka ovat liitetyt toisiinsa T-muotoisilla rautapulteilla, niin että ne ovat kuin yhtä kiinteätä kappaletta ja kykenevät vastustamaan valtameren raivoisimpiakin hyrskyjä.

"Nämä rungot ovat teräslevyistä, joiden tiheys on seitsemän tahi kahdeksan kertaa veden tiheyttä suurempi. Sisärunko on 5 sentimetriä vahva ja painaa 394 tonnia. Ulkorunko eli emäpuu on 50 sm. korkea ja 25 sm. paksu ja painaa yksinään 62 tonnia. Koneisto ja painolasti, väliseinät ja sivukaaret, kokoelmat ja kalustus tulevat lisäksi, niin että laivan kokonaispaino nousee juuri 1,350 tonniin. Onko tämä nyt teillä selvillä?"

"Kyllä."

"Kun siis _Nautilus_ ui vedessä, kohoaa siitä yksi kymmenes osa pinnan yläpuolelle. Mutta jos laitan säiliöitä, joihin mahtuu uupuvan kymmenennen osan eli 150 tonnin paino, ja täytän ne vedellä, niin painaa alus 1,500 tonnia eli työntää saman määrän vettä tieltään ja painuu siis kokonaan pintaan. Niin olenkin tehnyt; säiliöt ovat laivani alaosassa. Minä väännän hanoja, säiliöt täyttyvät vedellä ja _Nautilus_ laskeutuu aivan pinnan tasalle."

"No hyvä, kapteeni, mutta nyt meitä kohtaa päävaikeus. Saatan kyllä käsittää, että voitte laskeutua vedenpinnan tasalle. Mutta kun pyritte syvemmälle, niin eikö alustanne kohtaa alhaalta ylöspäintyöntävä paine, joka 10 metrin syvyydellä vastaa yhtä atmosfeeria eli siis 1 kilogramman painetta neliösentimetriä kohti?"

"Aivan niin, herrani."

"Mutta jollette rupea täyttämään koko _Nautilusta_ vedellä, niin en näe muutakaan keinoa sen upottamiseksi."

"Herra professori", vastasi kapteeni Nemo, "te ette saa sekoittaa statiikkaa (lepo-oppia) dynamiikkaan (liikevoima-oppiin), sillä silloin teette mitä ikävimpiä erehdyksiä. Ei ole lainkaan vaikeata painua valtameren suurimpiinkaan syvyyksiin, sillä kaikilla kappaleilla on taipumus uppoamiseen. Seuratkaa nyt todisteluani."

"Olen pelkkänä korvana, kapteeni."

"Kun tahdoin tutkia, paljonko painoa _Nautilukselle_ oli lisättävä jotta se uppoisi, niin tarvitsi minun vain pitää silmällä, paljonko pienemmäksi meriveden tilavuus käy meidän tullessamme yhä alempiin kerroksiin."

"Se on selvää", vastasin.

"Mutta vaikka ei olekaan aivan mahdotonta puristaa vettä kokoon, tekee se pusertamiselle kuitenkin mitä tehokkainta vastustusta. Uusimpien tutkimusten mukaan on tämä tilavuudenvähennys ainoastaan 436 kymmenmiljoonasosaa yhtä atmosfeeria eli 10 metriä kohti. Jos tahdon vajota 1,000 metrin syvyyteen, niin lasken suuriko on tilavuudenvähennys 1,000 metriä korkean vesipatsaan alla eli toisin sanoen 100 atmosfeerin paineen vallitessa. Vähennykseksi saan 436 sadastuhannesosaa. Minun on siis lisättävä _Nautiluksen_ painoa niin, että se 1,500 tonnin sijasta painaa 1,506 tonnia. Koko painonlisäys on siis vain 6 tonnia. Mutta minulla on laivassani varasäiliöitä, joihin mahtuu aina 100 tonniin vettä. Voin siis laskeutua melkein niin syvälle kuin vain tahdon. Kun sitten haluan taas nousta vedenpintaan, niin tarvitsee minun vain poistaa säiliöstä tämä vesimäärä; ja jos tahdon että _Nautilus_ kohoo kymmenenteen osaan koko kantavuudestaan eli että sen kymmenes osa uiskentelee pinnan yläpuolella, niin tyhjennän kaikki säiliöt."

Tällaista numerotodistelua vastaan ei minulla ollut mitään väittämistä.

"Minä hyväksyn laskelmanne, kapteeni", sanoin; "ja vaikeata olisikin sotia niitä vastaan, kun jokapäiväinen kokemus todistaa ne oikeiksi. Mutta oletanpa että vielä on jälellä muuan suuri vaikeus."

"Mikä sitten, professori?"

"Kun olette 1,000 metrin syvyydellä, pusertaa _Nautituksenne_ kylkiä 100 atmosfeerin paine. Jos siis tällöin tahdotte tyhjentää varasäiliönne ja nousta pintaan, on teidän pumppujenne voitettava tämä 100 atmosfeerin vastapaine, joka nousee 100 leiviskään neliösentimetriä kohti. Tämä taas edellyttää voimaa..."

"Jonka vain sähkö voi minulle antaa", kiiruhti kapteeni Nemo keskeyttämään. -- "Minä toistan vielä kerran, että koneitteni tuottama voima on melkein rajaton. Muistanette itse, kuinka voimakkaita vesipatsaita pumppuni viskasivat _Abraham Lincolnin_ kannelle. Muuten käytän varasäiliöitäni ainoastaan laskeumakseni suhteellisesti matalalle, 1,500--1,800 metriä syvälle ja säästän siten koneitani. Mutta kun minua haluttaa tutkia valtameren pohjaa 7--8,000 metrin syvyydellä, käytän toisia, yhtä tehokkaita keinoja."

"Minkälaisia, kapteeni?"

"Tällöin saan etsimättä tilaisuuden selittää teille, miten _Nautilusta_ ohjataan".

"Olen kovin utelias kuulemaan."

"Kääntyäksemme oikeaan tai vasempaan käytämme lavallista peräsintä ruotelirattaineen ja -kettinkineen. Mutta laskeutuaksemme veteen ja noustaksemme jälleen pinnalle on meillä laivan sivuilla erityiset ohjauslaitteet. Semmoisina on kaksi tasoa, jotka ovat kiinnitetyt väkevään akseliin ja joita sen avulla voi mielin määrin kallistella. Kun ne ovat yhdensuuntaiset laivan pituussuunnan kanssa, kuljemme vaakasuorasti eteenpäin. Asettamalla ne etunojoon käy kulkumme potkurin avulla syvyyttä kohti, ja takanojoon asetettuina ne ohjaavat meidät ylös pintakerroksiin. Ja jos haluan aivan nopeasti kohota vedenpintaan, irroitan potkurinkoplauksen, jolloin vedenpaine nostaa laivan aivan kuin kaasulla täytetyn ilmapallon kohtisuorasti ylös."

"Mainiota, kapteeni!" huudahdin. --"Mutta kuinka perämies veden sisässä ollen voi seurata määräämäänne suuntaa?"

"Hän on sijoitettu mykiömäisillä lasiseinillä varustettuun komeroon, joka sijaitsee _Nautiluksen_ yläosassa."

"Voiko lasi kestää sellaista painetta?"

"Aivan hyvin. Vaikka lasi onkin haurasta kolauksille, on se kyllin sitkeää vastustamaan melkoistakin painetta. On todettu sentimetrin vahvuisen lasin kestävän 16 atmosfeerin paineen, ja meidän lasimme on 30 kertaa paksumpaa."

"Se kelpaa, kapteeni Nemo; mutta näkemiseen vaaditaan valoa, ja minä ihmettelen kuinka keskellä vesivuorien hämäryyttä..."

"Peränpitäjän komeron takapuolella on väkevä sähkövalonheittäjä, joka valaisee merta lähes kilometrin laajuudelta."

"Hyvä, hyvä, herra kapteeni! Nyt käsitän, mistä se salaperäisen miekkavalaan fosfori kimmellys lähti, joka meille oppineille tuotti niin paljon päänvaivaa. Ja mitä tulee _Scotian_ ja _Nautiluksen_ yhteentörmäykseen, joka aikoinaan synnytti sellaisen melun, oli se kaiketi vain tapaturma?"

"Pelkkä tapaturma. Minä kuljin ainoastaan sylen syvyydellä vedenpinnasta, kun törmäys tapahtui. Eivätkä seuraukset olleetkaan sen pahemmat."

"Ei lainkaan. Mutta mitä kamppailuunne _Abraham Lincolnin_ kanssa tulee..."

"Professori, olen pahoillani että niin sattui käymään yhdelle Amerikan sotalaivaston paraimmista aluksista; mutta se hyökkäsi kimppuuni, ja minun oli pakko puolustaa itseäni. Tyydyinhän kumminkin vain siihen, että saatoin sen taistelukyvyttömäksi. Lähimmässä satamassa frekatti voi helposti korjata vaurionsa."

"Ah, kapteeni Nemo, teidän _Nautiluksenne_ on kerrassaan ihmeteltävä alus!"

"Niin onkin, professori; ja minä rakastan sitä kuten itseäni. Jos merellä kohtaa vaara jotakin teidän laivoistanne, niin on silloin ensi tunne laivassa sellainen, kuin avautuisi pohjaton kuilu sen alla ja vierellä. _Nautiluksen_ miehistöllä ei koskaan ole sellaista tunnetta. Minun laivani kaksinkertaisia terässeiniä ei mikään voima murra; siinä ei ole purjeita huolehdittavina; ei ole pelkoa höyrykattiloiden räjähtämisestä, tulipalon vaarasta, hiilien loppumisesta, myrskyistä, yhteentörmäyksistä. Täällä saavat mielet aina olla levolliset. Eikö tämä ole kaiken purjehtimisen ihanne? Ja jos on totta, että koneenkäyttäjä luottaa laivaansa enemmän kuin sen rakentaja, ja rakentaja enemmän kuin kapteeni, niin ymmärrätte että minä voin täydellisesti luottaa _Nautilukseeni_, sillä minä olen yhdellä haavaa sen kapteeni, rakentaja ja koneenkäyttäjä."

"Mutta miten voitte rakentaa tämän ihmeellisen alukseen niin salaa, kenenkään siitä tietämättä?"

"Sen jok'ainoa osa, herra Aronnax, on tuotu maapallon eri osista. Emäpuun valmisti Creusot Ranskassa, rungon teräslevyt Laird Liverpoolissa, potkurin Scott Glasgowissa ja potkurinakselin Penn & C:o Lontoossa. Vesisäiliöt ovat Cail & C:on tehtaista Pariisissa, koneisto Kruppilta Preussissa, keula Ruotsin Motalasta, matemaatilliset kojeet Hart Brothers'ilta New Yorkissa j.n.e. Ja kultakin näiltä tein tilaukset eri nimiin."

"Mutta olihan nämä osat liitettävä toisiinsa ja alus jossakin kokoonpantava?"

"Se tapahtui autiolla valtameren saarella. Siellä minä itse kasvattamaini ja opettamaini kelpo miesten kanssa panin kokoon joka erän. Sittekun alus oli valmiiksi saatu, poltimme poroksi telakkamme, jottei jäänyt jälkeäkään kielimään hankkeestamme asianosattomille."

"Mutta sittepä maksoikin aluksenne aika paljon?"

"Rautalaiva maksaa 1,125 markkaa tonnilta, _Nautiluksen_ kokoinen siis 1,687,500 markkaa. Sen kokoonpaneminen ja kaikilla kojeilla ja tarve-aineilla varustaminen maksoi 2 miljoonaa, ja lisäksi tulee sen taide- ja luonnontieteellisten kokoelmain arvo, noin 5 miljoonaa markkaa."

"Sallitteko minun kysyä vielä yhtä asiaa, kapteeni Nemo?"

"Kysykää, professori."

"Te olette siis hyvin rikas?"

"Rikkaudellani ei ole rajoja, herrani; minä voisin, haitatta itselleni, hyvin maksaa Ranskan valtiovelan."

Minä tuijottelin tuohon merkilliseen mieheen. Leikittelikö hän minun herkkäuskoisuudellani? Tulevaisuus oli sen näyttävä.

XIII LUKU.

Musta virta.

Sen osan maapallon pintaa, jonka vesi peittää, lasketaan käsittävän yli 38 miljoonaa hehtaaria. Tämä vesimäärä on tilavuudeltaan noin 2,255 miljoonaa kuutiopeninkulmaa ja muodostaisi pallon, jonka halkaisija olisi 26 peninkulmaa ja paino 3,000 biljoonaa tonnia. Samansuuruisen vesimäärän tuottaisivat maapallon kaikki vesistöt ja virrat yhteensä 40,000 vuoden aikana.

Geoloogisten aikakausien vaihtuessa seurasi vesikautta tulikausi. Valtameri peitti aluksi koko maankamaran. Mutta vähitellen nousi siluurisena aikana vesien kohdusta vuorenhuippuja ja saarelmia, jotka jälleen katosivat osittaisissa vedenpaisumuksissa, mutta ilmestyivät uudelleen, kasvoivat yhteen ja muodostivat mantereita, kunnes kiinteä maa vihdoin sai nykyisen maantieteellisen hahmonsa.

Mantereiden muoto sallii jakaa vedet viideksi valtamereksi: Pohjoiseksi ja Eteläiseksi jäämereksi, Intian-mereksi, Atlannin mereksi ja Tyyneksi mereksi.

Viimemainittu ulottuu pohjoisesta napapiiristä eteläiseen ja idässä Aasian rannikosta Amerikan mantereeseen lännessä ja peittää siis 145 pituusastetta. Se on rauhallisin kaikista meristä; sen virrat ovat leveät ja hitaat, aikavedet matalat, sen sademäärät runsaat. Tällaista merta risteilemään oli sallima nyt nakannut minut niin merkillisten olosuhteiden vallitessa.

"Herrani", sanoi kapteeni Nemo, "jos suvaitsette niin määräämme nykyisen asemamme ja teemme siitä matkamme lähtökohdan. Kello on nyt neljännestä vaille 12; me palaamme siis jälleen vedenpintaan."

Hän painoi kolme kertaa sähkökellon nappulaa. Pumput rupesivat ajamaan vettä pois säiliöistä; manometrin neula osotti paineen vähenemisellä _Nautiluksen_ kohoamista, ja vihdoin se kävi aivan liikkumattomaksi.

"Nyt olemme saapuneet merenpintaan", sanoi kapteeni.

Nousin ylös keskeisiä kiertoportaita ja seisoin pian _Nautiluksen_ yläkannella.

Tämä kohosi vain metrin verran vedestä. Laivan etu- ja peräkeulalla oli tuo sukkulan muoto, joka teki sen niin sikarin näköiseksi. Huomasin sen limittäisesti yhteenliitettyjen teräslevyjen muistuttavan isojen maamatelijain suomuspanssaria. Siksipä oltiinkin erehdytty luulemaan sitä -- kiikarillakin katsoen -- joksikin jättimäiseksi merihirviöksi.

Keskellä yläkantta, puolittain aluksen runkoon hautautuneena oli pursi, näyttäen jonkinlaiselta kasvannaiselta hirviön kupeella. Kannen etu- ja takaosassa kohosi kaksi miehenkorkuista komeroa, seinät osaksi mykiömäisestä lasista; toiseen oli sijoitettu aluksen perämies, toisessa oli mahtava sähköheijastin hänelle tietä valaisemassa.

Meri oli ihana, taivas huikean kirkas. Pitkä alus tuskin keinuilikaan leveissä pinta-aalloissa, joilla vieno itätuuli piti virinää. Sumuton taivaanranta helpotti tähtitieteellisten havaintojen tekemistä. Ei karia, ei saarta eikä laivanmastoa pistänyt missään esiin rannattomasta ulapasta.

Kapteeni Nemo määräsi sekstantin avulla auringon korkeuden. Konetta kannattava käsi oli värähtämätön kuin marmoripatsaan käsi.

"Kello on 12", hän sanoi. "Herra professori, ehkäpä suvaitsette..."

Loin viime silmäyksen merelle, jolle Jaapanin rannikon läheisyys antoi kellertävän värin, ja laskeusin sitten salonkiin. Siellä määritteli kapteeni asemamme -- se oli 137°15' läntisellä pituus- ja 30°7' pohjoisella leveysasteella.

"Olemme noin 400 kilometrin päässä Jaapanin rannikosta. Tästä päivästä, marraskuun 8:nnesta kello 12 päivällä laskemme siis merenalaisen tutkimusmatkamme alkavaksi."

"Herra ohjatkoon meitä väkevällä kädellään!" huudahdin.

"Ja nyt, herra professori, jätän teidät rauhassa jatkamaan tutkimuksianne. Suuntamme on itäkoillinen, ja vettä on kuusikolmatta syltä yllämme. Näistä isoasteikkoisista karttalehdistä voitte lähemmin seurata matkaamme. Teidän luvallanne vetäydyn toimiini."

Kapteeni Nemo kumarsi ja jätti minut yksin sekaviin mietteisiini matkastamme, aluksesta ja sen päälliköstä.

Kokonaisen tunnin olin vaipunut ajatuksiin, koettaen selvittää itselleni tätä kiehtovaa salamyhkäisyyttä.

Sitten sattuivat silmäni pöydälle levitettyyn isoon pallokarttaan, ja minä laskin sormeni juuri siihen kohtaan, missä äsken määräämämme leveys- ja pituusasteet leikkasivat toisiaan.

Merellä on suuret virtansa kuten mantereillakin. Niiden uomat erottuvat muusta vedestä lämpömääränsä ja värinsä kautta. Huomattavin näistä merivirroista on Golf-virta. Tiede on määritellyt maapallolla viiden suuren merivirran suunnat: yksi kulkee Atlannin meren pohjoisosassa ja toinen sen eteläosassa, kolmas Tyynen valtameren pohjos- ja neljäs sen eteläosassa sekä viides Intian meren eteläosassa. On luultavaa että aikoinaan oli kuudeskin merivirta Intian meren pohjoisosassa, kun Kaspian meri ja Aral-järvi muodostivat sen kanssa yhden ainoan suuren vesialtaan.

Tällä kohdalla näyttihe pallokartalla yksi näistä virroista, jaapanilaisten Kuro-shivo eli Musta virta, joka lähtien Bengalin lahdesta ja lämmittyään troopillisen auringon kohtisuorista säteistä kulkee Malakkan salmen kautta, seuraa Aasian itärannikkoa ja kääntyy vihdoin Tyyneen meren pohjoisosassa Aleuttien saaria kohti, kantaen mukanaan kamferipuiden runkoja ja muita ohikulkemiensa maiden tuotteita sekä värjäten valtameren aaltoja lämpimäin vettensä puhtaalla indigovärillä. Tämän virran suuntaa _Nautilus_ nyt noudatti. Minä seurasin sitä silmilläni; näin sen katoavan Tyyneen meren äärettömyyteen ja tunsin itsekin katoavani sen mukana, kun Ned Land ja Conseil vihdoin ilmestyivät salongin ovelle.

Molemmat kelpo toverini jäivät suu auki ällistelemään edessään ilmautuvia ihmeitä.

"Missä olemmekaan, missä me nyt olemmekaan?" huudahti kanadalainen. "Quebecinko museossa?"

"Hyvät ystävät", vastasin, viitaten heitä astumaan sisään, "ette ole Kanadassa, vaan _Nautiluksessa_ kuusikolmatta syltä syvällä merenpinnan alla."

Nyt rupesi Ned Land ahdistamaan minua kysymyksillään: olinko saanut selville mikä kapteeni Nemo oli miehiään, mistä hän oli kotoisin ja minne hän meidät oikein vei j.n.e. Selitin hänelle kaikki vähäiset tietoni ja kysyin, mitä hän puolestaan oli havainnut.

"En ole nähnyt enkä kuullut niin mitäkään. En ole edes miehistöstä nähnyt vilaustakaan. Lieneeköhän sekin sähköllä käypä? Tiedättekö, professori, paljonko heitä tosiaan on? Kymmenen -- kaksikymmentä -- viisikymmentä vai satako?" hän jatkoi, yhä hautoen vanhaa karkausajatustaan.

"En voi ilmoittaa sitä teille, mestari Land; mutta parempi on että iäksi kaikeksi heitätte turhat tuumailut _Nautiluksen_ valtaamisesta tai siitä karkaamisesta. Tämä alus on uudenaikaisen laivanrakennustaidon mestariteos; sen näkemättä jääminen olisi minua suuresti surettanut. Monet kadehtisivat meiltä tilaisuutta päästä näkemään moisia ihmeitä. Olkaamme nyt vain levollisia ja katselkaamme, mitä ympärillämme tapahtuu."

"Katselkaamme!" toisti harpuunamestari kohauttaen olkapäitään; "mitäpä tässä rautavankilassa saa katsella? Mehän kuljemme ja purjehdimme silmittömästi kuin sokeat."

Tuskin olivat nämä sanat lähteneet Ned Landin huulilta, kun sähkövalo sammui ja tuli niin äkkiä pimeä, että silmiin teki kipeätä.

Me jäimme seisomaan mykistyneinä, osaamatta arvata minkälainen yllätys meitä nyt tuli kohtaamaan, miellyttäväkö vai ikävä. Kuului kirisevä ääni, aivan kuin olisivat _Nautiluksen_ kylkilevyt luisuneet toistensa ylitse.

"Nyt se on loppujen loppu!" sanoi Ned Land.

Äkkiä valahti valo taas hehkumaan salongin kummallakin sivuseinällä kahdesta soikeasta aukosta. Juokseva vesi näkyi aivan selvästi sähkövalossa. Kaksi lasilevyä vain erotti meitä merestä. Ensin vavahdin pelosta ajatellessani että nuo heikot väliseinät painuisivat sisään, mutta ne olivat upotetut vankkoihin vaskikehyksiin, jotka voivat vastustaa millaista painetta hyvänsä.

Me erotimme merta aivan selvästi ainakin kilometrin päähän _Nautiluksen_ ympärillä. Mikä näky! Mikä kynä voisikaan kuvata valovaikutelmia noissa läpikuultavissa vesikerroksissa!

Me tunnemme meren läpinäkyväisyyden ja tiedämme että sen kirkkaus on paljon suurempi kuin lähdeveden. Kivennäiset ja elimelliset ainekset, joita se sisältää, lisäävät sen läpinäkyväisyyttä. Erinäisissä kohdissa Antillien luona, missä vettä on 75 syltä, voi ihmeen selvästi pinnalta nähdä hiekkapohjan. Auringonsäteiden läpitunkevaisuus ei näytä loppuvan edes 150 sylenkään syvyydellä. Ja nyt tämän vesivuoren keskellä, joka läikkyi ja päilyi korkealla _Nautiluksen_ yläpuolella, loisteli sähkövalo itse aaltojen kohdussa. Se ei enää ollut valaistua vettä, vaan nestemäistä valoa.

Salongin kummallakin sivulla aukeni akkuna tuohon tutkimattomaan vesikuiluun. Salongin sisässä vallitseva hämäryys sai ulkopuolisen valon hohtamaan sitä kirkkaammin, ja me katselimme tuota näkyä akkunoista, aivan kuin olisi niiden kirkas kristalli ollut suunnattoman akvaarion lasiseinä.

"Te halusitte katsella, Ned ystävä; no, katselkaa nyt!"

"Merkillistä, merkillistä!" jupisi kanadalainen, joka näytti unohtaneen pahantuulensa ja alistuneen vastustamattoman viehätyksen valtaan. -- "Kannattaisipa matkustaa pitkältä saadakseen ihailla moista näkyä!"

Koko kahden tunnin ajan _Nautilusta_ saattoi meren ihmeellinen armeija. Laivan kupeilla leikki ja pyörähteli kilpaa uiden ja toisiaan ajellen mitä moninaisin runsaus harvinaisia mereneläviä: vihreitä meriruutanoita, joiden kylkiä koristi kaksinkertainen musta juova, siniruumiisia ja hopeapäisiä Jaapanin makrilleja, Jaapanin salamantereita, hämähäkkinahkiaisia, joilla oli kahta metriä pitkä ruumis, päässä pienet vilkkaat silmät ja suunnaton kita täynnä teräviä hampaita, monia muita mainitsematta.

Ihastuksemme kasvoi kasvamistaan. Ned mainitsi kaloja nimeltä, Conseil luokitteli niitä ja minä katselin hurmautuneena niiden notkeita liikkeitä ja kauniita muotoja. Ei ollut koskaan ennen minulla ollut tilaisuutta nähdä näitä eläimiä elävinä ja vapaudessaan, luonnollisessa olotilassaan. En tahdo luetella kaikkia niitä lajeja, jotka soluivat siinä hurmautuneiden silmieni editse, kaikkia noita Kiinan ja Jaapanin merten harvinaisuuksia. Näitä kaloja, joita oli lukuisammin kuin lintuja ilmassa, veti epäilemättä sähkövalon huikaiseva hohde lähelle meitä.

Äkkiä valahti valoa salonkiin, seinän rautalevyt luistivat taas umpeen ja viehättävä näköala katosi. Mutta kauvan aikaa siitä vielä uneksin, kunnes katseeni osui väliseinällä riippuviin merkkikojeisiin. Kompassi osotti yhä pohjoiskoilliseen, manometri näytti viiden ilmakehän painetta, joka vastasi viidenkolmatta sylen syvyyttä, ja sähköllä käypä loki ilmotti nopeudeksemme 15 solmuväliä. Kello oli viisi.

Ned Land ja Conseil palasivat hyttiinsä, ja minäkin vetäydyin kammiooni. Siellä odotti minua päivällinen. Siihen kuului kilpikonnanlientä, meriruutanaa kuohukastikkeen kera (sen maksa erikseen keitettynä oli hienointa mitä tiedän) ja harvinaisen merilohen selkäpaistia.

Illan vietin lukien, kirjoittaen ja mietiskellen. Sitten uni rupesi pettämään minua; minä heittäydyin meriruohopatjoille ja nukuin pian sikeästi, _Nautiluksen_ soluessa vinhaa vauhtia Mustan virran uumenissa.

XIV LUKU.

Kutsukortti.

Seuraava päivä oli marraskuun 9:s. Minä heräsin pitkästä unesta -- olin nukkunut kaksitoista tuntia. Conseil saapui tapansa mukaan tiedustamaan "miten olin yöni viettänyt" sekä auttamaan minua pukeutuessa. Hän oli jättänyt kanadalais-ystävänsä niin sikeästi nukkumaan, kuin ei tämä ikänään olisi muuta tehnytkään. Annoin kelpo palvelijani jaaritella mielensä mukaan, välittämättä vastata hänelle. Tahdoin vain tavata kapteenia.

Heti kun olin saanut vaatteet päälleni, kiiruhdin salonkiin. Se oli tyhjä. Jäin tutkimaan museon lasikaappien aarteita sekä isoja herbaarioita, jotka olivat täynnä mitä harvinaisimpia, kuivattuinakin värinsä hyvin säilyttäneitä merikasveja. Varsinkin zoophytit eli eläinkasvit ynnä monenlaiset levät olivat museossa runsaasti edustetut.

Koko päivänä ei minulla ollut kunnia nähdä kapteeni Nemoa. Salongin isot akkuna-aukot siimoin pysyivät suljettuina.

_Nautiluksen_ suunta oli itäkoillinen, sen nopeus kaksitoista solmuväliä ja syvyys vaihteli viidestä kolmatta kolmeenkymmeneen syleen.

Seuraavana päivänä, marraskuun 10:ntenä, jatkui yhä samaa yksinäisyyttä. En nähnyt ainoatakaan aluksen miehistä; Ned Land ja Conseil viettivät suurimman osan päivää luonani. Heitäkin oudoksutti kapteenin selittämätön poissaolo. Oliko tuo merkillinen mies tullut sairaaksi -- vai oliko hänellä nyt toiset aikomukset meidän suhteemme?

Mutta kaikissa tapauksissa oli meillä, kuten Conseil sanoi, täydellinen vapautemme ja meitä ravittiin yltäkylläisesti ja hienosti. Emme voineet mistään valittaa, ja kohtalomme eriskummallisuus antoi olollemme sellaista viehätystä, ettemme halunneetkaan valittaa.

Tänä päivänä minä alotin pitää seikkailuistamme päiväkirjaa, jonka avulla kykenen nyt jälkeenpäin esittämään niitä paljon seikkaperäisemmin kuin muuten olisi mahdollista.

Marraskuun 11 päivänä, aamulla varahin _Nautiluksen_ sisäosiin virtaava raitis ilma tiesi, että olimme taasen nousseet valtameren pinnalle uudistamaan happivarastoamme. Nousinpa siis keskusportaita myöten yläkannelle.

Kello oli kuuden tienoissa, ilma oli pilvinen, meri harmaa mutta tyven. Olikohan kapteeni Nemo, jota halusin tavata, nyt täällä ylhäällä? En nähnyt ketäkään muuta kuin perämiehen, joka oli vangittuna lasikoppiinsa. Nojaten purren runkoon hengitin ihastuneena suolaista meri-ilmaa.