v. Richthofenin ratsuväkiosasto, XX armeijaosasto ja 3:s

kaartindivisioona Hohensalzan eteläpuolella, marssin suuntana Kutno.

XVII armeijaosasto Gnesenin kaakkoispuolella, marssin suuntana Lentschytza.

XI armeijaosasto Wreschenin itäpuolella, marssisuunnassa Kolo--Donibe.

Frommelin ratsuväkiosasto Unjejowin ja Sieradzin välillä, marssisuunnassa Lodz.

Posenin joukko-osasto Kalischin ja Sieradzin välillä, marssisuuntana Lask.

Breslaun joukko-osaston nostoväeltä ei voinut paljoakaan odottaa, enempää kuin sinne saapuvilta Itävalta-Unkarin ratsuväkidivisiooniltakaan. Muita voimia ei toistaiseksi ollut paikalla. Kauempana etelässä ei ollut ajattelemistakaan ryhtyä vielä hyökkäykseen. Ei voinut tulla kysymykseenkään, että kenraali v. Woyrsch, jota vihollinen tuimasti lähenteli, yksin olisi ryhtynyt hyökkäämään.

Veikselin kaarteessa oli Wlozlawek venäläisten miehittämä, mutta muutoin asema oli jotenkin epäselvä aina Wartheen saakka. Täällä oli I:nen venäläinen armeija, josta kuitenkin osa vielä oli Veikselin oikealla rannalla. Se oli 10-14 divisioonan suuruinen. 8:sta 10:een divisioonaa täytyi varmaan olla Veikselin ja Warthen välillä. Heti Warthen pohjoispuolella voimakkaat venäläiset ratsuväkijoukot tunkeutuivat rajaa kohti. Venäläisen armeijan pääosa oli yhtenäisessä linjassa saavuttanut Warthen Sieradzin--Nowo Radomskin--Krakovan koillispuolisen seudun pohjoispuolella. Toisia osia oli saapunut Galitsiaan Dunajecin varrelle ja tunkeutunut syvälle Karpaatteihin. Vastustajan liikkeissä oli tapahtunut seisahdus. Rautateiden hävityksellä oli ollut tarkoitettu vaikutus. Mutta merkit viittasivat siihen, että meidän nyt täytyi valmistua etenemisen jatkamiseen.

Kenraali v. Mackensen alkoi marrask. 11:ntenä viipymättä sotatoimet; saatoimme vain antaa tähän suostumuksemme. Jo etenemisen ensi päivinä tapahtui Wlozlawekin, Kutnon ja Domben luona sangen ankaria ja molemmin puolin sangen suuria tappioita tuottavia tappeluita täydelleen yllätettyä venäläistä vastaan. Vihollinen työnnettiin kaikkialla takaisin.

Samalla kuin 9:nnen armeijan pääosat herkeämättä etenivät suuntaan Lodz--Koljuschkin asema, suojasi kenraali v. Morgen I:n reserviosaston keralla Lovitschin pohjoispuolisissa seuduissa sen sivustaa. Häntä ahdistettiin sangen ankarasti. Alussa hän puolustautui siten, että itse ryhtyi pontevasti toimimaan, sitten vain torjuen päältään Nowo Georgiewskin kautta Veikselin vasemmalle rannalle eteneviä venäläisiä armeijaosastoja. Mlawan luota vaikuttavaa painostusta saimme kiittää siitä, että tämä eteneminen tapahtui vain verkalleen.

9:nnen armeijan keskusta, v. Richthofenin ratsuväkiosasto, 3:s kaartindivisioona ja XXV reserviosasto murti lopullisesti edessään olevan vastustuksen. Se kulki Lovitschin--Lodzin linjan poikki ja tunkeutui Brsheshinyn kautta kauas etelään. Se oli suunnannut katseensa vain tänne ja länteen päin ja tähtäsi suureen menestykseen. 9:nnen armeijan käsky, josta minullakin oli tieto, että sen piti Skiernjewitzen luo asettua varustettuihin asemiin, ei saapunut perille; ylikomento oli jäänyt liian kauas jäljelle.

XX, XVII ja XI armeijaosasto, jotka olivat vetäytyneet yhteen sangen ahtaalle alalle, kohtasivat 17 p:nä Lodzin pohjoispuolella voimallisen vihollisen ja taistelivat sen kanssa. Frommelin ratsuväkiosasto ja Posenin joukko-osasto pääsivät Warthen itärannalla vain hitaasti eteenpäin.

Venäläinen tuumi sieppaamamme kipinäviestin mukaan lähteä Lodzista peräytymään. Ilomme oli suuri. Mutta suuriruhtinaan valtava tahto piti, kuten toisesta kipinäsanomasta saimme tietää, joukkoja paikoillaan. Olimme kärsineet pahan pettymyksen.

Veikselin oikealla rannalla olevat venäläiset joukot saivat käskyn kulkea Veikselin poikki lukuun ottamatta niitä osia, jotka jäivät Mlawan luo. Hyvä oli, että tämä edelleenkin tapahtui vain vitkastellen, muutoin olisi kenraali v. Morgenin asema käynyt vielä vaikeammaksi.

Skiernjewitzen kautta takaisinvirtaavat, Varsovan luona lyödyt voimat koottiin linnoituksen viereen sen länsipuolelle; ne oli uudelleen johdettava eteenpäin.

Venäläisten oikea sivusta keräytyi Lodzin ympärille. 2:sen ja 5:nnen venäläisen armeijan toimettomana olevasta rintamasta siirtyi osia Koljuschkia kohti ja myös Lodzin länsipuolitse pohjoista kohti. Nämä tapasivat täällä yllättäen XI:n armeijaosaston ja ahdistivat sitä ankarasti.

Vahvistettu XXV reserviosasto oli kokeneen johtajansa, kenraali v. Sehäffer-Boyadelin johdolla, jonka esikuntapäällikkö oli eversti v. Massow, 22:seen päivään mennessä tunkeutunut kauas Brsheshinyn ohi. V. Richthofenin ratsuväkiosastosta oli osia saapunut Petrikaun ja Tomaschowin läheisyyteen. Jalkaväki-divisioonat kaartoivat Lodzin kaakkoispuolitse länteen; suuria toivottiin. Silloinpa muuttuikin asema.

XXV:n reserviosaston yhteys XX:n armeijaosaston kanssa katkesi. Vihollista ei Lodzin luona voitu työntää takaisin. Se päinvastoin oli työntänyt takaisin XX:n armeijaosaston ja tunkeutunut molempain armeijaosastojen sisempien siipien väliin. Skiernjewitzestä tunkeutuivat Varsovan länsipuolelle uudelleen kootut voimat minkään pidättämättä jälleen Brsheshinyä kohti. XXV:s reserviosasto ja sen luona olevat joukko-osat olivat eristetyt, etelästä käsin kävivät niiden kimppuun Koljuschkin asemalle marssivat 5:nnen venäläisen armeijan osat.

Ne taistelut, jotka nyt sukeutuivat kenraali Litzmannin johtamaa 3:tta kaartindivisioonaa, XXV:ttä reserviosastoa ja v. Richthofenin ratsuväkiosastoa vastaan, on kapteeni v. Wulffen erikoisesityksessä yksityiskohtia myöten mestarillisesti kuvannut. Voin siis viitata siihen. Vihollisen kipinäsanomista saimme Posenissa, taistelukentältä kaukana, tietää, kuinka toivehikkaana venäläinen piti tilannetta, kuinka se varustautui ratkaiseviin taisteluihin, kuinka se riemuitsi, kun muka oli saamaisillaan vangiksi monta saksalaista armeijaosastoa. Vihollinen varusteli jo junia, joilla vangit kuljetettaisiin pois. En voi sanoin kuvata, mitä tällöin tunsin. Mistä olikaan kysymys! Ei ainoastaan niin monen urhoollisen miehen vangiksijoutumisesta ja vihollisen voitonriemusta sen johdosta, vaan menetetystä sotaretkestä! 9:s armeija olisi tämän tappion jälkeen täytynyt viedä takaisin. Kuinka olisi silloin vuosi 1914 päättynyt?

Brsheshinyn episodi päättyi loistavaan urotyöhön. Piiritetyt saksalaiset joukot murtautuivat yöllä marrask. 25 päivää vastaan ulos pohjoista kohti. Mukanaan ne toivat yli 10.000 vankia ja paljon anastettuja tykkejä.

Läpimurtautuneet osat pysäytettiin XX:n armeijaosaston ja I:n reserviosaston väliin. Muodostui terävä yhtenäinen rintama, jota vastaan venäläinen suotta tuimasti törmäsi.

Sotaliikkeen suurta päämäärää, venäläisen armeijan tuhoamista Veikselin kaarteessa, ei oltu saavutettu. Meillä ei ollut siihen riittäviä voimia.

Kenraali v. Conrad oli sillä välin käskenyt Boehm-Ermollin armeijaa, Woyrschin armeijaosastoa ja Krakovan eteläpuolella seisovaa Itävalta-Unkarin armeijaa hyökkäämään. Taisteluilla oli paikallista menestystä. Sangen pian ne kuitenkin laimenivat. Strateegista merkitystä niillä ei enää ollut.

Aina marraskuun loppuun venäläinen vuorostaan kävi sangen ankarasti 9:nnen armeijan kimppuun, hyökäten kauempana etelässäkin, mutta se ei missään saavuttanut sanottavaa menestystä.

Marraskuun lopussa ja joulukuun alussa minulla oli vielä kerran tilaisuus sivumennen noudattaa entistä sotaliike-aatettani, kun 8:nnen armeijan 1:nen jalkaväkidivisioona ja vihdoin lännestä apujoukot saapuivat, mutta oli joukkoja sijoitettaessa myös otettava lukuun vihollisen hyökkäystenkin torjuminen, etenkin I:n reserviosaston kohdalla.

Zastrowin joukko-osaston onnistui vallata Zjiechanow ja Prassnysch. Venäläinen oli sieltä siirtänyt voimia Veikselin vasemmalla rannalle. Ratsuväkidivisioonat eivät kuitenkaan päässeet pitemmälle, sää oli käynyt liian huonoksi. Hevosetkaan eivät vielä olleet talvikengässä. Vihollinen ryhtyi pian vastahyökkäyksiin. Zastrowin joukko-osaston täytyi jälleen peräytyä Mlawaan.

Veikselin kaarteessa tapahtui uudelleen ylenmäärin katkeria hyökkäystaisteluita.

III reserviosasto ja XIII armeijaosasto liitettiin 9:nnen armeijan johtoon ja sijoitettiin kauimmaksi sen vasemmalle sivustalle. Kun tilanne oli erittäin vakava I:sen reserviosaston luona, tapahtui tämä heti niiden saavuttua. Yhtenäistä taistelutoimintaa ei täällä syntynyt. Ehkä olisin menetellyt oikeammin, jos olisin ehdottanut erityisen armeijaosan muodostamista, joka olisi ollut välittömästi itäisen rintaman ylipäällikön johdossa. Siten olisimme saaneet tehokkaamman vaikutuksen sotatoimiin.

9:nnen armeijan vasen siipi oli nyt käynyt niin vahvaksi, ettei ollut mitään pelon syytä, se saattoi vihollisen asemain kautta verkalleen tunkeutua Bshuraa kohti; tämä oli kuitenkin puhtaasti rintamakamppailua eikä enää suuripiirteistä kiertämistä. Samalla saatoimme rintamankin kohdalla ryhtyä hyökkäykseen aina Woyrschin armeijaosaa myöten, se mukaan luettuna. II armeijaosasto oli sijoitettu Sieradzin itäpuolelle, 48:s reservidivisioona rintaman vahvistukseksi Breslaun joukko-osaston luo. II:n armeijaosaston hyökkäyksellä joulukuun alussa oli täysi menestys, se tunkeutui tuimasti Lodzin suuntaan. Valitettavasti oli tämä painostus 14 päivää aikaisemmin puuttunut.

Venäläinen tyhjensi Lodzin jouluk. 6:ntena ja peräytyi Miashgan taa. Kauempana etelässäkin pääsimme etenemään, vihollinen kun oli marraskuun jälkipuoliskolla siellä heikontanut voimiaan voidakseen pitää Lodzin hallussaan.

Jouluk. 15:ntenä valloitettiin pohjoisella sivustalla Lowitsch; rintaman kohdalla tapahtui edelleenkin paikallisia etenemisiä.

Krakovan eteläpuolella asema marraskuun lopulla oli käynyt kireämmäksi. Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento oli hartaasti pyytänyt saada yhden saksalaisen divisioonan rintamansa vahvistukseksi. Raskaalla sydämellä lähetimme sinne 47:nnen reservidivisioonan. Puhtaasti teoreettiselta kannalta katsoen tämä näytti olevan erehdys. Tapaukset kuitenkin osoittivat meidän menetelleen oikein. Divisioona tuli perille parhaiksi pelastaakseen taistelun. Kenraali v. Conrad pyrki täällä Karpaateilta kiertämään venäläisten eteläisen siiven. Voidakseen sen tehdä hän oli suuresti heikontanut rintamaansa. Limanowa--Lapanowin pulista rikkaassa taistelussa jouluk. 3:nnesta sen 14:nteen päivään onnistui hänen voittaa venäläiset Dunajecin länsipuolella; tämä oli Itävalta-Unkarin aseille kaunis menestys niiden monien vastoinkäymisten jälkeen, joita Itävalta-Unkarin armeija oli sotaretken alusta saakka kärsinyt.

Meidän etenemisemme painostuksesta Puolassa ja Galitsiassa venäläisten rintama peräytyi Bshuran ja Rawkan välisen osan ylitse Pilitzan, Nidan ja Dunajecin taa.

Kenraali Boroevicin kiertoliike Karpaateilta Sanin ja Dunajecin välillä kohtasi pian ylivoimaisen vihollisen, joka vitkastelematta itse kävi hyökkäykseen. Itävalta-unkarilaisten kiertävä siipi tungettiin takaisin Karpaateille. Täällä alkoi muodostua tilanne, jolla sitten oli mitä laajakantoisin merkitys 1915 vuoden päätöksille.

Veikselin kaarteessa, varsinkin 9:nnen armeijan luona, tapahtui vielä sarja paikallisia taisteluita, jotka olisi ollut parempi jättää. Tunsimme vielä liian vähän juoksuhauta-sotaa. Tapeltiin liian paljon umpimähkään. Minun olisi pitänyt paikalla käydä tuimemmin kiinni, kuten myöhemmin teinkin. Tarjona oli vaara, etteivät tappiot olleet sopusoinnussa saavutusten kanssa. Johdon velvollisuus on pitää tästä huoli.

Veikselin pohjoisrannalla venäläinen miehitti Plotzkin ja tunkeutui aina Wlozlawekin tasalle saakka. Kaupungin itäpuolella saatoimme pitää hallussamme Veikselin oikean rannan kukkulat, joilta rataa voitiin vallita. Tänne oli kuitenkin 9:nnelle armeijalle syntynyt pitkä sivusta Bshuran suun ja Wlozlawekin välille. Sitä oli herkeämättä silmällä pidettävä. Veiksell ei jäätynyt. Siitä ei tullut 9:nnelle armeijalle vaaraa.

Maamme etelärajalla Veikselin itäpuolella asema pysyi ennallaan. Kestävissä jännittävissä taisteluissa 8:s armeija pääasiassa säilytti linjansa. Venäläisten murtautumisella Masurin-järvien sulkulinjan läpi eräästä kohdasta oli vain paikallinen merkitys.

Kaikilla rintamilla varustettiin asemia uutteraan.

Sotatoimien aikana meille tuotti huolta rautateiden kuntoon paneminen, me itse kun olimme vähän aikaisemmin niin perinpohjin hävittäneet ne. Kaikin voimin teimme nyt työtä saadaksemme ne korjatuiksi, mutta runsaan ajan kesti, ennenkuin rautatieliike kävi todella säännölliseksi. Joukkojen, jotka olivat ylenmäärin rasittuneet, täytyi sen vuoksi vielä paljon kärsiä. Se varsinkin oli valitettava asia, ettemme voineet ajoissa toimittaa perille joululähetyksiä. Tämä oli rautateille melkoinen tehtävä; rakkaudenlahjoja virtasi silloin vielä runsaasti. Lomalupiakaan ei voitu antaa niin paljon kuin olisi suotavaa ollut.

Oman aikansa vaativat toimet vallatun Puolan osan hallitsemiseksi; nyt niillä ei enää ole minkäänlaista mielenkiintoa. Maalla ei ollut syytä valittaa, vaikka otimmekin arvokkaat sotaraaka-aineet, kuten asemamme vaati.

Itävalta-Unkarin kanssa keskusteltiin molemminpuolisten etappialueitten uudelleen rajoittamisesta. Välipuheet, jotka olin tehnyt syyskuussa toisilla edellytyksillä, kaipasivat luonnollisestikin muuttamista. Valitettavasti ylin armeijanjohto ja Berliini, arvatenkin Itävalta-Unkarin toimesta, nyt sekaantuivat keskusteluihin. Tästä ei ollut asialle hyötyä, asianomaiset kun eivät tunteneet kysymyksessä olevia tapauksia. Tähänkin on enää turha puuttua. Virkatoimeni vaati minua käsittelemään koko joukon sotilaspoliittisia kysymyksiä, jotka minulle tuottivat enemmän harmia kuin sisällistä tyydytystä.

Ylpeään tyydytyksen tunteeseen, jonka sotatilanteen muodostuminen itärintamalla oli meille tuottanut, lankesi varjo. Itävalta-Unkarin armeija oli Serbiassa taistellut onnettomasti. Se oli marraskuun lopulla tunkeutunut syvälle maahan. Belgrad oli valloitettu jouluk. 2:sena. Itävalta-Unkarissa riemuittiin. Mutta jo samoina päivinä jolloin Lodz valloitettiin ja Limanowan luona taisteltiin, peräytyivät Itävalta-Unkarin joukot Serbiasta voitettuina. Ne eivät enää olleet täysiarvoinen taisteluvoima. Alussa ne olivat arvostelleet vastustajansa liian heikoksi, nyt ne tekivät päinvastaisen virheen, antoivat niille liian suuren arvon ja kauhistuivat paljasta lukua. Tästä taikauskosta ja jonkinlaisesta heikkouden tunteesta, jota tämä alkuaan urhoollinen armeija näitä vihollisia kohtaan tunsi, ei se sen koommin päässyt vapaaksi.

Posenin linnassa kehittyi sopusointuinen esikunta-elämä, yhteisesti kannetut huolet, samoin kuin yhteisesti ansaittu mainekin olivat meidät yhteen liittäneet. Tavaksi kävi, että illallisen jälkeen vielä jäimme joksikin aikaa yhteen. Istuimme silloin pyöreän pöydän ympärillä, jolla oli viuhkapalmu. Sen olimme saaneet lahjaksi Hänen Majesteetiltaan Keisarinnaltamme, todella saksalaiselta naiselta, jota aina muistelen syvimmällä kunnioituksella.

Minulle tämä lyhyt hetki oli levähdystä näiden neljän sotakuukauden melkein ylivoimaisen työn keskellä.

Valtava taistelu oli päättynyt. Uutta oli tulossa! Saksa ja Itävalta-Unkari oli venäläisvaarasta pelastettu. Kaikki suuriruhtinaan suunnitelmat olivat menneet myttyyn. Hänen hyökkäyksensä Preussin itärajaa vastaan ja eteneminen Veikselin länsirantaa pitkin olivat kärsineet haaksirikon ja samalla rauenneet kaikki ententen toiveet, että sotavuosi 1914 päättyisi sille voitollisesti. Tämän rinnalla ei paljoa merkitse se, että Itä-Preussin itäosa ja suuri osa Galitsiaa oli annettu viholliselle alttiiksi, vaikka se olikin hyvin valitettavaa.

Puolan sotaretken toinenkin osa oli mainetyö. Sotahistoria tuntee vähän sen vertoja.

Sotajoukkomme, jotka elokuun alusta olivat yhtämittaa taistelleet tai olleet liikkeellä, olivat osoittaneet olevansa kaiken kiitoksen yläpuolella. Nytkin ne jälleen olivat voittaneet melkein kaksinkertaisen ylivoiman. Vain semmoisten päälliköiden ja sotamiesten avulla oli mahdollista ylivoimaakin vastaan toteuttaa rohkeita aikeita.

Kunnia ja ikuinen muisto 1914 vuoden saksalaiselle armeijalle!

MASURINMAAN TALVITAISTELU HELMI- JA MAALISKUUSSA 1915

I.

Vuoden 1914 sotaretki ei saanut aikaan ratkaisua. Kuinka siihen oli vuonna 1915 pyrittävä, siitä en voinut luoda itselleni käsitystä. Vuoden vaihteessa oli muodostettu neljä uutta armeijaosastoa, joiden piti helmikuussa olla taistelukunnossa. 1914 syksyllä uusia joukkoja muodostettaessa saadut kokemukset oli otettu varteen. Nämä joukko-osastot olivat taistelutehoisemmat kuin silloiset muodostukset, sillä jokaiseen komppaniaan oli annettu kantajoukko sotaa kokeneita ja erikoisen kunnollisia upseereja, aliupseereja ja sotamiehiä. Korkeammatkin paikat oli sangen hyvin täytetty. Minä toivoin luonnollisestikin, että nämä neljä armeijaosastoa lähetettäisiin itään, jotta voisimme antaa Venäjälle edelleenkin iskuja ja heikontaa sen vastustusvoimaa, sikäli kuin omat voimamme sallivat. Suunnittelimme Itä-Preussissa uutta taistelua. Strateegisesti se olisi ollut aivan mahdollinen Karpaateillakin, jos Unkarin rautateitä olisi rauhan aikana paremmin kehitetty.

Jo vuodenvaihteessa Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento pelkäsi, että Przemysl keväällä kukistuisi ja lisäksi se pelkäsi, että Unkariin hyökkäisi suuri vihollisen sotavoima, Siellä venäläinen oli jatkanut hyökkäystään kenraali Boroevicin armeijaa vastaan ja saanut haltuunsa Karpaattien harjanteen. Kenraali v. Conrad tahtoi nyt itse ryhtyä suurisuuntaiseen vastahyökkäykseen ja samalla päästää Przemyslin piirityksestä.

Minusta näytti olevan syytä tukea Itävalta-Unkarin armeijaa Karpaateilla sen sisällisten olojen vuoksi; siihen oli sitäkin enemmän syytä, kun Venäjän armeijaan ei muualta voitu tarmokkaasti päästä käsiksi. Kysymyksenalaista vielä oli, oliko se Itä-Preussissä mahdollista; emme vielä tienneet, saisimmeko oikeuden käyttää noita neljää joukko-osastoa. Minun täytyi sentähden kannattaa saksalaisten voimain lähettämistä Unkariin, ottamalla niitä itärintaman ylipäällikön käskynalaisista joukoista. 9:s armeija oli Puolassa sangen suppealla alalla. Asemat olivat parhaillaan syntymässä. Maailmansota oli opettanut, että asemasodassa puolustuksen rintamaleveydet voivat olla melkoista suuremmat kuin oli tähän saakka otaksuttu. 9:nnestä armeijasta voitiin ottaa koko monta divisioonaa muualla käytettäväksi. Rintamahyökkäysten jatkamista täällä tai Pilitzan eteläpuolella, jota eräältä taholta ehdotettiin, en voinut hyväksyä. Unkarin rintamaa varten vapautettiin II:n armeijaosaston ylikomento, 1:nen jalkaväkidivisioona ja 48:s reservidivisioona, sitä paitsi yksi vahvistettu kolmen rykmentin brigaadi, josta myöhemmin muodostettiin kaartindivisioona, ja 5:s ratsuväkidivisioona. Samalla tuotiin vielä lisää reservejä itärintaman ylipäällikön käytettäväksi. Jos luvattujen apujoukkojen kanssa kenraali v. Conradin aikoma hyökkäys voitiin toteuttaa, oli se parempi kuin pelkkä torjuminen.

Kenraali v. Conrad puolestaan päätti mikäli mahdollista heikontaa Serbian rajalla olevia joukkoja ja kuljettaa Karpaateille kaikki, mitä suinkin liikeni. Hän aikoi päävoimillaan Uzsokin ja Duklan solain väliltä suunnata pääiskun Przemysliä kohti. Idempänä piti saksalaisten joukkojen itävalta-unkarilaisilla joukoilla vahvistettuina seurata saksalaisena etelä-armeijana päävoimain etenemistä Przemysliä kohti ja olla päävoimain oikeanpuolisena sivustaporrastuksena.

Saksalainen eteläarmeija, jonka komentaja, kenraali v. Linsingen, oli erinomaisen huolellinen ja tarmokas johtaja, oli siksi heikko, ettei sillä voitu kiertoliikettä suorittaa. Sen olisi täytynyt kaartaa kaukaa Bukovinan kautta. Ei rautatieverkkokaan soveltunut semmoisiin aikeisiin.

Meidän keskustellessamme sotatoimista yllätti minut ylimmän armeijanjohdon sähkösanoma, jonka mukaan minusta oli tullut eteläarmeijan yleisesikunnanpäällikkö.

Kenraalisotamarsalkka v. Hindenburg ei tahtonut erota minusta. Seikkaperäisessä kirjelmässä hän Hänen Majesteetiltaan pyysi, että minä saisin jäädä hänen luokseen ja entiseen toimeeni.

Samoin kuin silloin Insterburgissa hyvästelin kuitenkin nytkin esikunnan ja astuin uuteen toimeeni, ollen kuitenkin varma siitä, että pian saisin palata takaisin.

Matkalla Karpaateille keskustelin Breslaussa kenraalien v. Conradin ja