v. Boehm-Ermollin neljän jalkaväki- ja kahden tai kolmen

ratsuväkidivisioonan keralla Ylä-Schlesian läpi Tschenstochaun pohjoispuolella olevaan seutuun.

Kenraali v. Conradin toivomuksesta alistettiin kenraali v. Woyrsch Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennon alaiseksi.

Itävalta-unkarilaisten joukkojen saavuttua voitiin parhaillaan muodostuva Breslaun joukko-osasto supistaa vähän enemmän kokoon. Tosin tämän toimenpiteen kautta rintama jälkeen marraskuun keskivälin jonkin verran vahvistui, mutta suureen iskuun se vielä oli liian heikko.

Myöhemmin sanottiin, että Itävalta-Unkarin armeija oli puolustanut Ylä-Schlesiaa. Todellisuudessa se Tschenstochaun pohjoispuolella puolusti omaa kotimaataankin.

Luonnollista oli, että näissä oloissa katseet jälleen luotiin länteenkin. Minä kysyin itseltäni, oliko vielä toiveita voiton saavuttamisesta Ypernin luona, vai olisiko parempi tyytyä lännessä kokonaan puolustautumiseen ja suorittaa Venäjää vastaan suunnitellut sotatoimea niin pontevasti kuin suinkin. Kenraali v. Conrad oli ehdottanut tätä marraskuussa. Tämä kanta näytti minusta oikealta ja pyysin ylimmältä armeijanjohdolta lännestä apuvoimia. Niitä meille luvattiinkin molempien ratsuväkidivisioonain lisäksi; ne saapuivat kuitenkin liian myöhään ja liian vähin erinkin. Sivustahyökkäys saattoi käydä sotaaratkaisevaksi ainoastaan siinä tapauksessa, että se tapahtui yllättäen, s.o. nopeaan ja kootuin voimin yhdessä vahvan rintamahyökkäyksen kanssa. Idässä meidän täytyi viipymättä ryhtyä toimeen, vaikkapa olisimmekin marrask. 10 p:nä selvään tienneet, paljonko apujoukkoja saisimme.

Lännestä tulevat joukot olivat taisteluissa menettäneet niin paljon miehiä, etteivät ne mieslukuun nähden olleet täydelleen sotakuntoisia, enempää kuin idänkään joukot. Se seikka, että Puolan sotanäyttämön olot olivat niin kokonaan toiset kuin lännen, oli sitä paitsi alussa omiaan haittaamaan niiden toimia.

En voi yksityisseikkaisesti arvostella, olisiko apua lännestä lähetettäessä voitu menetellä toisin. Arvostelua en sen vuoksi voi julki lausua. Olen aina ollut sillä kannalla, sota-akatemian opettajanakin, että jokainen arvostelu, joka ei ole asiallisesti perusteltu, tuomitsee arvostelijan itsensä.

Pian v. Richthofenin ratsuväkiosaston jälkeen, joka saapui paikalle hyvissä ajoin voidakseen ottaa osaa etenemiseen, saapui vielä v. Holleninkin ratsuväkiosasto, 2:nen ja 4:s ratsuväkidivisioona. Se liitettiin Zastrowin joukko-osastoon.

Myöhemmin, mutta vasta etenemisen aljettua, saapui vielä: III reserviosasto, kenraali v. Beseler, tuoden 5:nnen ja 6:nnen reservidivisioonan, XIII armeijaosasto, kenraali v. Fabeck, kerallaan 26:s jalkaväkidivisioona ja 25:s reservidivisioona, II armeijaosasto, kenraali v. Linsingen, tuoden 3:nnen ja 4:nnen jalkaväkidivisioonan, XXIV reserviosasto, kenraali v. Gerok, mukanaan 47:s ja 48:s reservidivisioona. Niitä käytettiin sen mukaan kuin tilanne vaati.

Apuneuvot, jotka meillä oli marrask. 10 p:nä käytettävänämme, olivat epätäydelliset. Siitä huolimatta oli koetettava, voisimmeko ratkaisevalla iskulla lopullisesti pysäyttää Veikselin kaarteen venäläiset joukot ja saada ne luopumaan jatkamasta etenemistään, vieläpä antaa niille tuhoiskunkin. Tämä onnistuisi, jos saisimme ne tungetuksi pois Varsovan luota. Jos kuitenkin olisimme tähän liian heikot, täytyisi meidän tyytyä tuohon pienempään tulokseen. Sekin oli valtavan suuri.

XI.

Marraskuussa sotatoimet alkoivat edistyä, niinkuin oli odotettukin. Venäjän armeija ryhtyi kaikkialla suorittamaan suuriruhtinaan sille antamia suuria tehtäviä.

8:nnen armeijan kimppuun hyökättiin. I:n ja XXV:n reserviosaston pois luovutettuaan se koetti suojella Itä-Preussin itärajaa venäläisten ylivoimaisia hyökkäyksiä vastaan, mutta ajan pitkään tämä kävi mahdottomaksi. Marraskuun puolivälissä se vietiin taapäin Masurin-järville ja Angerapp-asemille.

Itä-Preussin itäosa oli siten jälleen jätetty venäläisille. Se on saanut paljon kärsiä. Vaikka tämä olikin odotettavaa, oli 8:tta armeijaa kuitenkin täytynyt heikontaa. Venäläinen seurasi perässä tuimasti ja kävi uusienkin asemien kimppuun. Siitä huolimatta päätettiin viedä 9:nnen armeijan 1:nenkin jalkaväkidivisioona Veikselin länsipuolelle taistelemaan. Uskallettiin paljon, jotta tärkeimmällä kohdalla saavutettaisiin päämäärä.

Zastrowin joukko-osaston kimppuun käytiin Mlawan--Prassnyshin asemilla ja sen täytyi perääntyä Soldaun--Neidenburgin suuntaan. Ankarin taisteluin vihollisen hyökkäys täällä pysäytettiin. Koko tilanne Veikselin itäpuolisessa maassa näytti uhatulta, Länsi-Preussi ainakin näytti olevan mitä suurimmassa vaarassa, mutta Zastrowin joukko-osasto teki velvollisuutensa. Posenissa elimme huolestuksen hetkiä. Asema parani kuitenkin, kun v. Hollenin ratsuväkijoukko marraskuun puolivälissä saapui kummallekin siivelle.