v. Löbellille käsitykseni puolalaisen armeijan luomisen

välttämättömyydestä. Seurasin hänen toivomustaan ja perustelin mielipidettäni, jonka mukaan oli välttämättä luotava puolalainen armeija, yksityiskirjeessä sillä, että sota vaati ankarasti lisäväkeä.

En ole yksityiskohtaisesti selvillä siitä, mitä Berliinissä tapahtui. Valtakunnankansleri ja kenraali v. Beseler puolsivat siellä hartaasti puolalaisen armeijan muodostamista ja Puolan kuningaskunnan perustamista. Puolan kuningaskunnan luomista vastaan esitettiin kuitenkin useilla tahoilla Saksaa vakavia epäilyksiä. Heti levisi Berliinistä käsin huhuja, että minä olin suunnitelman luoja. Minä pyysin useaan kertaan hallitusta tekemään selkoa tapausten kulusta, mutta pyynnöistäni huolimatta ei yksikään valtiomies, ikävä kyllä, selittänyt asiaa kaikin puolin. Kuten sukellussotakysymyksessäkin, samoin nyt syksyllä 1916 sekoitettiin ylin armeijanjohto, joka ei itse antanut siihen aihetta, toisen kerran poliittiseen riitaan, vieläpä harhaanjohtavalla tavalla. Oliko ihme, oliko muuta kuin inhimillistä, että minä näiden seikkojen vuoksi tunsin suorastaan loukkaantumista ja kyllästystä? Kaikki herrat, jotka ovat minun kanssani tehneet työtä, tietävät, että minä olin valmis avoimeen keskusteluun, kuuntelin mielelläni vastaperusteluja, mutta vaadin tinkimätöntä suoruutta.

Valtiokansleri antoi vielä minun nähtäväkseni Puolan kuningaskunnan perustamista koskevan julistuksen tekstin.

Julistus itsessään oli epäselvä. Esitin sen mielipiteenäni.

Marraskuun 5:nnen julistus kuningaskunnan perustamisesta, samoin kuin kaikki toimenpiteet puolalaisen armeijan muodostamiseksi, olivat iskuja ilmaan. Meille selvisi aivan pian, että kenraali v. Conrad oli arvostellut olosuhteita oikein. Toiveet, että puolalaiset joukot vahvistaisivat armeijaamme, minun oli pakko lopullisesti jättää. Kenraali v. Beselerkin huomasi nyt erehtyneensä. Kysymys puolalaisen armeijan perustamisesta oli siten mennyt kokonaan myttyyn. Silloin tällöin ilmoille tullutta ajatusta, että oli muodostettava kansallinen puolalainen joukko, edustivat kenraali v. Beseler ja Itävalta-Unkarin hallitus, mutta ylin armeijanjohto asettui tästä alkaen siihen nähden kielteiselle kannalle. Sen mielestä Puolan epäselvän suhtautumisen vuoksi saattoi sen asestamisesta nyt koitua vaara, jonka torjumiseen ylimmällä armeijanjohdolla oli yhtä suuri velvollisuus kuin aikaisemmin yritykseen saada täältä sotavoiman lisäystä.

Näissä tuloksettomissa neuvotteluissa meni sanomattoman paljon aikaa ja voimia hukkaan ja niissä oli vain mielenkiintoista se itsepäisyys, millä Itävalta-Unkarin valtiomiehet ajoivat meidän etujamme vastaan kohdistuvia tarkoituksiaan Puolassa.

Puolalaisen armeijan luominen raukesi poliittisista syistä. Puola näytti mieluummin tahtovan saavuttaa tarkoituksensa ententen avulla, asettumalla Saksan ja Itävalta-Unkarin vastustajaksi. Puolalla oli tarpeeksi väkeä, vaikka se antoikin työmiehiä Saksalle ja Itävalta-Unkarille. Väkikysymys ei tässä mielessä ole armeijan muodostamista koskevassa asiassa näytellyt ylipäänsä mitään osaa. Oli selvää, että me edelleenkin koetimme saada Puolasta mahdollisimman paljon työvoimia ja käyttää maata sotatehtävissä hyväksemme.

Jos nyt Puolan ja meidän itäalueittemme olosuhteet yhdistetään tähän Puolan kuningaskunnan perustamista tarkoittavaan yritykseen, niin ammutaan yli maalin. Ilman Puolan kuningaskunnan julistamista ja puolalaisen armeijan muodostamisyritystäkin olisi näihin ilmiöihin johduttu, niihin oli syynä yksinomaan historialliset olosuhteet, puolalaisten luja kansallistunto ja saksalaisten ja puolalaisten välillä ennestään vallinnut vastakkaisuus.

Neuvoteltaessa Puolan kuningaskunnan perustamisesta ja puolalaisen armeijan luomisesta koskettelimme myöskin erikoisrauhan mahdollisuutta Venäjän kanssa. Esitettiin, mitä luonnollisia vaikeuksia niiden pyrkimysten vuoksi syntyisi, joita keskusvalloilla oli Puolaan nähden. Erikoisrauha Venäjän kanssa on aina Saksan kansan ajatuselämässä näytellyt erikoista osaa. Sain jo syksyllä 1914 "taatun" ilmoituksen kreivi Witten oleskelusta Berliinissä. Se oli tietenkin houretta. Englanti ja Ranska pitivät liian lujasti käsissään Venäjää. Stürmer oli jo kauan ollut Venäjällä pääministerinä. Alettiin taaskin puhua rauhan mahdollisuuksista hänen myötävaikutuksellaan. Tietysti olisi minustakin rauha Venäjän kanssa ollut koko joukon mieluisampi kuin koko puolalainen armeija ja etenkin Puolan kuningaskunta, jota minä syntyperäisenä posenilaisena sydämeni sisimmässä vastustin. Puolan armeija saattoi merkitä meille vain muutamia divisioonia, jotka sen kevennyksen rinnalla, minkä Venäjän luopuminen Saksan vihollisista olisi tuonut, eivät olisi merkinneet mitään. Laskutehtävä oli sangen helppo. Siihen ei kannata tuhlata sanaakaan. Heikko kohta oli siinä, että tässäkin tapauksessa toiveista ja toivomuksista oli vielä pitkä matka rauhaan, eivätkä diplomaatitkaan ja valtakunnan hallitus päässeet toiveita ja toivomuksia pitemmälle. He tunsivat kai itsekin, ettei asiassa ollut mitään pohjaa, muutoinhan he eivät olisi esittäneet Puolan-ohjelmaa, joka oli niin jyrkästi tähdätty Venäjää vastaan. Nytkään ei päästy sellaisia rauhaa koskevia mietteitä pitemmälle, joita milloin hyvänsä saattoi hautoa. Ei ollut puhettakaan minkäänmoisesta mahdollisuudesta, johon olisi voitu tarttua, jotta olisi päästy edes yleensä yhteyteen Stürmerin kanssa, yhtä vähän kuin mistään Stürmerin etäisimmästäkään yrityksestä. Ei kukaan uskonut rauhan mahdollisuuteen Venäjän kanssa. Sotatilanne syys- ja lokakuussa ei ollut siihen sopiva, vaikkakin ententen täytyi jo lokakuussa huomata, ettei suuri rynnäkkö syksyllä 1916 tulisi onnistumaan. Lokakuun 21:senä viittasi valtakunnankansleri siihen, ettei siihen aikaan ollut olemassa mitään toiveitakaan erikoisrauhasta Venäjän kanssa. Venäjä oli muka niin riippuvainen Englannista.

* * * * *

Jotta voisin hankkia ylimmälle armeijanjohdolle välttämättömän perustan sodan jatkamiseen ja vahvistaa sotakoneistoa, oli minun käytävä muokkaamaan laajaa ja syvää työmaata. Minä en tietystikään voinut itse olla kaikkialla auraa ohjaamassa enkä kylvämässä. Missä huomasin kykeneviä yhteistyön suorittajia ja yhtä vakavaa suhdetta sotaan, siellä kohosi hyvä kylvö, mutta paikoitellen orasti se heikosti eikä pelto kantanut mitään hedelmää. Ilmestyipä rikkaruohoakin ja se tukahdutti sen, mikä siihen asti oli rehoittanut.

ENTENTEN RYNNISTYS 1917 VUODEN ALKUPUOLISKOLLA

I.

Inhimillisten laskelmien mukaan oli meidän puolustustaistelujemme painopiste vuonna 1917 oleva lännessä, jos kohta idässäkin vielä oteltaisün kuumasti. Välitön yhteistyö Itävalta-Unkarin armeijan ylikomennon kanssa ei enää ollut siinä määrin tarpeen vaatima kuin Romaanian sotaretken aikana, päällystön järjestely kun oli itärintamalla sen jälkeen tehty yksinkertaisemmaksi. Ylin armeijanjohto kuului nyt länsirintamalle. Minä ehdotin uudeksi päämajaksemme Spaata taikka Kreuznachia. Spaa hyljättiin, Kreuznach oli erittäin sopiva, sen ohi kun kulki useita rintamalle johtavia lennätinlinjoja. Sikäläiset hotellit ja vieraskodit olivat majapaikoiksi sopivia. Annettiin määräys, että Kreuznach, Münster am Stein ja Bingen oli varustettava päämajaa varten, muuton laskettiin voivan tapahtua helmikuun loppupuoliskolla. Toistaiseksi pidettiin sekin mahdollisuus avoinna, että palattaisiin Plessiin takaisin.

Itävalta-Unkarin armeijan ylikomento asettui Badeniin Wienin lähelle.

Helmikuun 1:senä 1917 alkoi sukellussota. Kävi pian ilmi, ettei tarvittu erikoisia suojatoimenpiteitä Hollantia eikä Tanskaa vastaan. Tähän tehtävään varatut esikunnat ja joukot vapautuivat siirtymään länsirintamalle.

Lännessä oli otettava laskelmissa lukuun, että englantilaiset jatkaisivat hyökkäystään Sommen taistelukentällä ja laajentaisivat sitä ehkä pohjoiseen päin. Oli mahdollista, että sitä seuraisi ranskalaisten hyökkäys Royen ja Noyonin välillä, mutta todennäköisempää, että Ranska rynnistäisi, kuten syksyllä 1915, Soissonsin--Reimsin--Argonnen rintamaamme vastaan. Entente olisi käyttänyt strateegisesti hyväkseen hyökkäyksiään puristamalla meidän Ranskaan tunkeutuvan kaaremme kumpaakin sivustaa, kaari kun tarjosi suotuisia mahdollisuuksia. Ei saattanut arvata, minkä rintaman osan ranskalaiset erikoisesti valitsisivat rynnistyksensä kohteeksi. Silloin saattoi heidän sivuhyökkäyksensä Royen tienoilla myöskin olla mahdollinen. Tiedustelut viittasivat myöskin Lothringin rintamaan ja Sundgauhun, missä asemiemme järjestelytyö ei vielä ollut mitenkään merkittävämmin edistynyt. Me tunsimme siellä aina jonkinmoista epävarmuuden tunnetta, sillä siinä seudussa olivat paikalliset yritykset milloin tahansa mahdollisia ja me saimme vain vaivalla sinne vahviketta.

Myöskin Verduniin viittasivat välistä tiedonannot. Siellä pystyi ranskalainen aina hyökkäämään. Lopuksi puhuttiin englantilaisten hyökkäysrintaman pitentymisestä pohjoiseen, joten rintamassamme ei ollut ainoatakaan kohtaa, jota emme olleet pakotetut varustamaan sitkeän puolustuksen varalta. Asema oli epäselvä.

Ei ollut epäilemistäkään, etteivätkö taistelut Isonzon rintamalla tulisi jatkumaan. Trieste pysyi Italian pyrkimysten määränä. Makedoniassa ja Vardarin varrella olivat hyökkäykset enemmän kuin todennäköisiä, Turkissa -- samoin kuin Palestiinassa ja Bagdadia vastaan saattoi niitä varmasti odottaa.

Idässä pidin luultavana hyökkäystä erityisesti rintaman eteläosaa, Itävalta-Unkarin joukkoja vastaan. Venäläisten äkillinen hyökkäys Mitaun suunnalla tammikuun lopulla oli pelästyttänyt itärintaman ylipäällikköä ja myöskin meitä; se saatiin juuri ja juuri pysähtymään, kun kiireesti koottiin reservit.

Milloin suuri rynnistys oli alkava, sitä ei vielä osattu arvata. Idässä sitä tuskin saattoi odottaa ennen huhtikuuta. Venäläisten suuri kevätrynnäkkö 1916 oli alkanut maaliskuussa ja ilmasuhteet sekä keli olivat sitä pahasti haitanneet. Niin varhainen uusinto ei ollut varsin todennäköistä, oli mahdollista, että ententekin lännessä viivyttäisi siihen saakka hyökkäystään. Asema Sommella oli niin kireä, että meidän täytyi pitää mahdollisena rynnistyksen alkamista jo aikaisemmin.

Yleinen tilanne pakotti meidät lykkäämään taistelun lännessä niin pitkälle kuin suinkin, jotta sukellussota ennättäisi ratkaisevasti vaikuttaa. Myöskin taktilliset seikat ja niiden lisäksi ampumatarpeiden puute puhuivat sen puolesta.

Samaan aikaan oli meidän rintamanlyhennyksellä päästävä edullisempaan voimainryhmitykseen ja varattava itsellemme suuremmat reservit. Belgiassa ja Ranskassa oli meillä 154 divisioonaa noin 190:tä osittain tuntuvasti vahvempaa divisioonaa vastassa, mikä oli pitkällä rintamallamme sangen epäedullinen voimasuhde. Oli pyrittävä myöskin siihen, että rintaman osia säilytettäisiin mahdollisimman kauan vihollisen suurrynnistyksiltä, ja estettävä vastustajaa käymästä niiden kimppuun vahvoin voimin. Sen kautta samalla saavutettiin asemia, joihin heikommat ja taistelun kuluessa uupuneet divisioonat voitiin asettaa.

Nämä näkökohdat, jotka liittyivät mitä läheisimmin sukellussodan aloittamiseen, johtivat päätökseen, että peräydyttäisiin Ranskaan pistäytyvästä rintamamme kaaresta Siegfried-asemiin, joiden piti olla maaliskuun alussa puolustuskunnossa, ja uusien asemiemme edustalla toimitettaisiin suunnitelmallisesti 15 km levyisellä alalla valmisteltu hävitys.

Kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmä oli laatinut päiväkirjan muotoon ohjelman tyhjennys- ja hävittämistöistä käyttäen ohjelmasta salanimeä 'Alberich' ja jakanut sen viiden viikon osalle. Me saatoimme -- jos vihollisen hyökkäys teki sen välttämättömäksi -- keskeyttää tämän työn koska tahansa ja lähteä liikkeelle. Pääasia oli välttää taistelua; samalla tuli pitää huolta siitä, että koko meidän varastomme -- paitsi rakennetuissa asemissamme kiinni oleva -- sekä sotatarveraaka-aineet kuljetettiin pois. Vihdoin vielä oli hävitettävä kulkutiet, asumukset ja kaivot, jotta vaikeutettaisiin vihollisen asettumista lähiaikoina vahvoin voimin uusien asemiemme edustalle. Kaivojen myrkyttäminen oli kielletty.

Rintaman siirtoa koskevan päätöksen tekeminen oli äärettömän vaikea. Sehän merkitsi meidän heikkoutemme tunnustamista, minkä luonnollisesti täytyi vaikuttaa viholliseen innostavasti ja meihin lamauttavasti. Mutta kun se oli sotilaallisesti välttämätöntä, ei ollut valitsemisen varaa. Päätös oli toteutettava. Kenraali v. Kuhl ja minä neuvottelimme asian toteuttamisesta yhtämittaa. Kenraalisotamarsalkka ja hänen Majesteettinsa antoivat suostumuksensa. Helmikuun 4:ntenä annettiin käsky, että Alberich oli suunnitelman mukaisesti pantava täytäntöön. Ensimmäinen Alberich-päivä oli helmikuun 9:s. Peräytymisen tuli alkaa maaliskuun 16:ntena, mutta se voitiin, jos vihollinen painostaisi, aloittaa koska tahansa aikaisemminkin. Tässä tapauksessa olisi kuitenkin, puhumattakaan suuresta varastojen menetyksestä, suuri osa hävitystoimintaan perustuvasta tehosta mennyt hukkaan. Samaan aikaan sai everstiluutnantti Nicolai ohjeet vihollisen harhaan viemisestä erikoisten ilmoitusten avulla, jotka oli sen tietoon saatettava. Hänen ja eversti v. Haeftenin oli pidettävä huoli siitä, ettei oman maan eikä puolueettomien maiden sanomalehdistö saattaisi julkisuuteen mitään huomiota herättävää. Minä ilmoitin valtiokanslerille henkilökohtaisesti aikeistamme.

Alberich-työt kehittyivät järjestelmän mukaisesti. Ne onnistuivat täydellisesti. Tyhjennetyltä alueelta otettiin talteen paljon taideaarteita ja maasotaa koskevien Haagin määräysten mukaisesti vietiin säilytettäviksi alueelle, jota pidimme miehitettynä. Syvästi surkuteltavaa oli, että paljon asukkaitten omaisuutta ja tavaraa turmeltui, mutta se ei ollut autettavissa. Suuri osa asukkaista siirrettiin itään, ainoastaan vähäinen osa jätettiin paikoilleen erinäisille paikkakunnille, kuten Noyoniin, Hamiin, Nesleen, muutaman päivän muonamäärällä varustettuna. Toisaalta ei viholliselle saanut antaa vähääkään työ- ja puolustuskykyistä väkeä lisävoimaksi, toisaalta tuli sille jättää mahdollisimman paljon ruokittavia.

Englantilaisella Sommen-rintamalla ei taistelutoiminta ollut koskaan kokonaan tauonnut. Maaliskuun alussa lisääntyivät merkit, joista voi päättää taistelun Sommen pohjoispuolella alkavan uudelleen. Myös Royen eteläpuolella tulivat ranskalaisten hyökkäysaikeet yhä selvemmin näkyviin. Aiheutuivatko nämä molemmat meidän toimistamme, täytyy jättää ratkaisematta. Sotajoukon paikallisjohtajien hermot joutuivat kovaan koetukseen, kun heidän kaikesta huolimatta oli odotettava, kunnes alkuaan siirron aloittamiseen määrätty aika oli saapunut. Ihan täydellisesti ei tätä voitukaan toteuttaa, sillä pohjoisessa tehtiin pienempiä rintamasiirtoja noin 11:nnestä, etelässä noin 13:nnesta päivästä lähtien, jotta voitaisiin välttää vihollisen yhä todennäköisemmäksi käynyt hyökkäysyritys.

Suuri peräytymisliike alkoi sitten suunnitelmanmukaisesti maaliskuun 16:ntena ja se tehtiin yhtäpäätä muutamin suurin siirroin. Ylin armeijanjohto piti yleensä tärkeänä, että vältettiin taistelua ja että sotajoukoilla oli tilaisuus järjestää Siegfrid-asemat, ennenkuin vihollinen saapuisi ylivoimaisena niiden edustalle. Paikoittain olivat varaväkenä olleet divisioonat sijoitetut uusiin asemiin; toisin paikoin täytyi vihollista vastassa seisseiden joukkojen jäädä yhä edelleen rintamalle.

Ainoastaan St. Quentinin eteläpuolella tuli hyökätä vihollisen kimppuun, kun oli kuljettu Sommen ja Crozat-kanavan yli. Niin tehtiinkin, mutta hyökkäystä ei toimitettu kyllin tarmokkaasti. Sen seuraukset eivät olleet silmiinpistävät. Kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmä ja me ylimmässä armeijanjohdossa olevat olimme harkinneet, olisiko mahdollista tehdä vastahyökkäys koko Siegfrid-rintamalla. Me olisimme tahtoneet mielellämme korvata huomattavalla taktillisella menestyksellä sen, että olimme peräytymisemme muodossa tunnustaneet heikkoutemme. Voimasuhteet ja sotajoukkojen tila tekivät kuitenkin mahdottomaksi asettaa taistelukentälle, josta tiet oli hävitetty, niin suuria voimia, että menestys olisi ollut varma. Väkisinkin täytyi ylimmän armeijanjohdon jättää suuri vastahyökkäys tekemättä.

Ententen joukot seurasivat perääntyvän armeijamme kintereillä. Peräytymistämme ne koettivat väittää suureksi menestykseksi itselleen. Sanomalehdistössä oli kuitenkin niin tehokkaasti ja taitavasti valmistettu maaperää, ettei tämä niille onnistunut. Todellisuudessa ne eivät olleet saavuttaneet mitään sotilaallista menestystä. Ne eivät olleet myöskään estäneet tyhjentämis- ja hävittämistöitämme, mistä saamme kiittää liikkeelle panemiamme tietoja. Koko siirto on johtajain ja sotilaiden loistava teko ja todistaa Saksan armeijan yleisesikunnan huolellista ja kaukonäköistä toimintaa.

Me seisoimme nyt lujemmissa asemissa ja rivimme olivat suljetummat. Tähänastiset asemamme olivat olleet liian venytetyt. Vihollinen huomasi, että sen taktilliset toimenpiteet oli tehty tyhjiksi.

Entiseen suuntaan se ei enää voinut hyökätä. Alue, jonka läpi olimme kulkeneet, oli tullut tyhjäksi ruokavaroista. Jotta siinä voitaisiin käydä sotaa, oli se ensin saatava kuntoon. Jotta siltä käsin voitaisiin hyökätä, oli ensin äärettömän paljon rakennettava. Siksi asettuikin vihollinen suhteellisesti vähäisin voimin uuden rintamamme eteen. Me saatoimme puolestamme nyt divisioonia erottamalla ohentaa rintamaamme. Se, mitä me Alberich-siirrolla ja Siegfrid-asemiin asettumisella olimme tarkoittaneet, oli täydellisesti saavutettu. Ja Siegfrid-rintama on kestänyt kauan. Peräytymisestämme olemme saaneet täyden korvauksen! Kaikki johtajat toivoivat, että Saksan armeijalla olisi ollut hyvin paljon tällaisia betonisuojuksisia Siegfrid-asemia; sodankäynti vuonna 1918 olisi silloin ollut paljon helpompaa. Mutta niiden rakentamiseen ei saatu työvoimia. Hyvien varustuksien voima väheni myöhemmin myös siitä syystä, että tankit kulkivat leveimpienkin esteiden yli.

Meidän täytyi tyytyä siihen, että entente näiden erittäin tehokkaiden hävitysten ja asukkaitten siirron vuoksi nimitti meitä taas hunneiksi ja pani meitä vastaan liikkeelle koko kiihoitusvarastonsa. Se sai tehdä niinkuin se halusi. Me olimme toimineet sotalakien nojalla, mutta emme tehneet hävitystyötä edes siinä mittakaavassa kuin tehtiin Yhdysvaltain kansalaissodassa. Peräytyessämme 1914 Puolassa me olimme säästäneet maata hävitykseltä. Silloin kiinnitin kaikki toivoni ainoastaan rautateitten hävittämiseen, kun välimatkat olivat suuret. Täällä, missä matkat olivat lyhyet, täytyi maata kohdella kovakouraisemmin. Siellä voimme me jättää vihollismaan asukkaat rauhaan, täällä tekivät inhimillisyys ja hätäpuolustus asukkaiden siirron tarpeelliseksi. Olisiko meidän pitänyt jättää heidät tuhon omiksi hävitetylle seudulle? Kaikki toimenpiteemme määräsi sodan välttämätön pakko. Muutoin noudatettiin niin suurta inhimillisyyttä kuin suinkin oli mahdollista. Me olimme liian suuria, tehdäksemme pahaatarkoittavilla toimenpiteillä ja epäoikeutetulla ankaruudella toisten onnettomuuden vielä suuremmaksi. Niin ei ollut laita vain täällä, niin oli laita kaikkialla. Ainoastaan milloin sotilaallinen turvallisuutemme niin vaati, kuten esim. vakoilun estämisessä, menettelimme me ankarasti.

II.

Peräytymisliikkeestämme odotin maaliskuun lopulla olevan strateegisena seurauksena, että englantilaisten hyökkäyskohta siirtyisi pohjoiseen. Missä hyökkäys tulisi tapahtumaan, sitä ei varmuudella voinut sanoa. Mahdollista oli, että se tapahtuisi Arrasin luona. 3:s armeija oli helmikuun keskipalkoilla 1917 niillä paikoin Champagnessa, missä syyskuussa 1915 oli taisteltu, ryhtynyt paikalliseen yritykseen, joka tarkoitti siirtymistä edullisempiin asemiin. Siirtyminen oli onnistunut. Sotasaaliin joukossa oli tammikuun 29:ntenä annettu Ranskan 2:sen jalkaväkidivisioonan päiväkäsky, joka viittasi ilmeisesti siihen, että huhtikuussa oli odotettavissa ranskalaisten suurhyökkäys Aisnen varrella. Tämä oli erittäin tärkeä tieto. Tästä lähtien kiinnitettiin vähän huomiota ilmoituksiin, joissa puhuttiin Lothringenissa ja Sundgaussa tapahtuvista hyökkäyksistä.

Suurien työvoimiensa avulla oli ententen onnistunut muodostaa sekä Verdunin rintama-alueesta että suuresta osasta muuta rintamaansa hyökkäyskenttä, johon oli hankittu riittävästi kuljetuslaitteita ja sotatarvelaitoksia. Sen vuoksi se saattoi siirtyä hyvin pian eri tahoilla rintamaa hyökkäämään tarvitsematta ilmaista tarkoituksiaan suurten valmistustöiden kautta. Vaikka lentäjämme ottivat valokuvia vihollisen asemain rakentelusta ja varustustöistä ja näin saatuja tietoja tarkistettiin jatkuvasti uusilla lentoretkillä, saatoimme me olla selvillä vihollisen aikeista vain yleisin piirtein.

Ranskalaisten rintama Vaillysta Aisnen varrelta aina Argonneihin saakka oli erittäin hyvin varustettu, jonka vuoksi siellä ei tarvittu mitään töitä hyökkäyksen varalta. Mitä töitä oli tehty Chemin des Damesin eteläpuolella, sen saimme nähdä hyökkäyksemme aikana vuonna 1918. Työ näyttää tehdyn jo 1915-16; ehkä aikoivat ranskalaiset käydä v. 1916 tällä taholla hyökkäykseen, mutta sen esti saksalaisten hyökkäys Verduniä vastaan.

Asema länsirintamallamme oli lujittunut; mutta Sommen taistelun ja Verdunin luona käytyjen kamppailujen aiheuttama painostus tuntui yhä mielialassa ja lisäsi jännitystä, joka luonnollisesti liittyy jokaiseen puolustukseen ja kuluttaa hermoja.

Päällystön järjestely oli saatu paremmaksi.

Kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmään kuuluivat 4:s, 6:s, 1:nen ja 2:nen armeija ja oli se sijoitettu Kanaalin ja La Fèren välille.

Sen jatkona oli Verdunin itäpuolelle, Orneen asti ulottuva Saksan kruununprinssin armeijaryhmä -- 7:s, 3:s, 5:s armeija, joiden jälkeen seurasi kenraalisotamarsalkka Württembergin herttua Albrechtin armeijaryhmä, josta oli luovutettu 4:s armeija Sixt v. Arminille -- armeijaosastot C, A., B. --; sen esikunnanpäällikkönä oli kenraali Krafft v. Dellmensingen. Tämän armeijaryhmän perustamisesta olivat olot Elsass-Lothringenin rintamalla tulleet huomattavasti paremmalle kannalle.

Arrasin ja Laonin välillä toimeenpannun rintamanlyhennyksen johdosta vapautui sieltä 1:sen armeijan ylikomento. Se siirrettiin Saksan kruununprinssin armeijaryhmään Reimsin molemmin puolin, 7:nnen ja 3:nnen armeijan väliin. Sellainen armeijan ylikomennon poistaminen ja siirtäminen on pitkällinen tehtävä, se kun vaatii samalla muutoksia armeijan etappijärjestelyyn. Sitä ei voida tehdä käden käänteessä, jos tahdotaan välttää hyvin suuria häiriöitä. Minä toivoin, että armeijan ylijohto päämajoineen voitaisiin sijoittaa Retheliin, ennenkuin ranskalaisten hyökkäys Saksan kruununprinssin armeijaryhmää vastaan alkoi.

Armeija oli Alberich-siirron avulla saanut vielä lisäksi kaksi kuukautta aikaa lepoon ja sotilaalliseen valmistautumiseen. Voimat olivat kyllä suuressa määrin palanneet, mutta kruununprinssi Rupprechtin armeijaryhmässä oli vielä väsyneitä divisioonia.

Sotilaallinen harjoitustyö oli saatu kohoamaan. Vasta muodostetut osastot oli jo osaksi sijoitettu rauhallisille rintamille, osaksi niitä paraikaa saatettiin sijoituskuntoon. Romaaniasta oli Belgiaan saapunut divisioonia. Ylin armeijanjohto oli myös vaihtanut länsirintamalla olevia vähemmin taistelukykyisiä joukkoja itärintamalta tuotuihin taistelukuntoisiin joukkoihin, vaikka tämä rintama siten heikkeni.

Asemain rakentamista joudutettiin. Kun oli peräydytty Siegfried-asemille, siirrettiin sieltä vapautuneet työvoimat niiden rintamain taa, joilla hyökkäystä voitiin odottaa. Nyt täytyi siellä kiireesti täydentää selkäpuolella olevia asemavarustuksia. Sotavälinevarustukset olivat parantuneet. Ampumatarvevarastojen runsaus johtui etupäässä kulutuksen vähentymisestä viime kuukausina. Reservivarasto oli saatu kokoon ja se oli jonkunlaisena turvana, elleivät taistelut idässä ja lännessä tulisi hyvin pitkällisiksi. Hindenburg-ohjelma alkoi näyttää tehoaan. Ampumatarpeiden jatkuva saanti rintamalle oli taattu.

Italian rintamalla oli hiljaista. Makedoniassa oli helmi- ja maaliskuussa ententen paikalliset hyökkäykset Monastirin luona ja Cernan mutkassa verisesti torjuttu.

Turkin Aasian-sotanäyttämöillä olivat taistelut alkaneet heti sodankäyntiin sopivan vuodenajan tultua. Englantilaiset olivat saaneet valmiiksi varustelunsa ja kävivät hyökkäykseen. Eversti v. Kressin ansio on, että hyökkäys, jonka englantilaiset tekivät Palestiinassa Gazaa vastaan, epäonnistui.

Mesopotamiassa kävi hyvin pian ilmi, että Irak-alueella toimiva turkkilainen armeija ei ollut vastustuskykyinen. Kut-el-Amara antautui helmikuun 25:ntenä. Jo maaliskuun 11:ntenä valtasivat englantilaiset Bagdadin. Se oli Turkille raskas tappio. Turkin oli tämän vuoksi pakko tyhjentää myös persialainen raja-alueensa. Näitten tapausten vuoksi pyysi Enver, että Saksan ylin armeijanjohto antaisi hänen käytettäväkseen saksalaisen armeijaryhmäkomennon ja saksalaisen retkikunnan, jotta hän voisi valloittaa takaisin Bagdadin. Tämän toimenpiteen valmisteluun kului useita kuukausia. Etappijärjestelmän tuli olla valmiina, ennenkuin joukot lähtivät liikkeelle. Amanustunnelin avaaminen leveäraiteisliikenteelle tammikuussa 1917 ja mahdollisuus voida avata Taurus-tunneli syksyyn mennessä kapearaiteisliikenteelle paransivat kulkuyhteyttä Vähässä Aasiassa. Enverin suunnitteleman yrityksen toteuttaminen näytti mahdolliselta. Me voisimme ehkä pienten saksalaisten pataljoonain avulla saada suuria turkkilaisia joukkoja uudestaan taisteluun ja pakottaa Englannin siirtämään Irakiin huomattavia sotavoimia. Ylin armeijanjohto suostui -- vaikkakaan ei hyvillään -- Enverin pyyntöön. Kenraali v. Falkenhayn tuli Enverin toivomuksesta armeijaryhmän päälliköksi. Sotaministeriö ryhtyi muodostamaan pientä Aasiaan lähetettävää joukkoa.

Idässä oli tapahtunut suuri muutos. Maaliskuussa kukisti ententen kannattama vallankumous tsaarin. Vahvasti sosialistinen hallitus otti vallan käsiinsä. Epätietoista on, mistä syistä entente kannatti vallankumousta. Huomasiko se edessään voimakkaan kansanliikkeen, jota se ei voinut estää, ja siksi liittyi siihen, vai oliko tsaari sisäisten mullistusten pelosta alkanut suosia rauhaa, minkä vuoksi hänet oli syrjäytettävä? Vai oliko vielä muita syitä? Varmaa vain on, että entente toivoi vallankumouksesta menestystä sodankäynnille, ainakin se tahtoi pelastaa, mitä pelastettavissa oli. Siksi se toimi epäröimättä. Tsaarin, joka ententen mieliksi oli aloittanut sodan, piti kukistua. Tässä ilmeni suunnaton tahdon voima, joka ei säikähtänyt mitään, kun sota oli saatettava voittoon isänmaan onneksi. Entente olisi toiminut, vaikka Stürmer vuonna 1916 todella olisi suosinut rauhaa.

Vallankumouksen puhkeaminen paljasti täydelleen Venäjän olojen räikeyden. Kansassa ja sotajoukossa vallitsi mädännäisyys; muutoin olisi vallankumous ollut mahdoton. Sielläkin oli sotajoukko osa kansasta, kuten meillä; sielläkin olivat sotajoukko ja kansa yhtä. Kuinka usein olinkaan toivonut Venäjän vallankumouksen puhkeamista, jotta sotilaallinen asemamme olisi käynyt helpommaksi; aina oli se jäänyt pelkäksi haaveeksi. Nyt se oli tapahtunut ja tuli kuitenkin yllätyksenä. Suunnaton paino putosi hartioiltani. En pitänyt silloin mahdollisena, että Venäjän tapahtumat pääsisivät kalvamaan meidänkin voimiamme.

Oli mahdoton ollenkaan arvioida, missä määrin idässä tulisi tapahtumaan jännityksen laukeamista; hyökkäysmahdollisuudetkin piti yhä edelleen ottaa huomioon, mutta siitä huolimatta vallankumous, jonka kautta Venäjän sotakykyisyys väheni, merkitsi ententen voimain heikontumista ja helpotti suuresti meidän vaikeaa asemaamme. Ylin armeijanjohto tunsi helpotusta lähinnä sen kautta, että idässä säästyi sotajoukkoja ja ampumatarpeita. Ryhdyttiin myös suuremmassa määrässä kuin ennen vaihtamaan länsirintaman väsyneitä divisioonia itärintaman voimakkaampiin joukkoihin.

Venäjän armeijassa käyntiin pantavan propagandan avulla oli saatava voimakas rauhankaipuu herätetyksi.

Venäjän vallankumous oli sellaisia tapahtumia, joita ei yksikään sotapäällikkö saa laskelmissaan ottaa varmana tekijänä lukuun. Nyt se ei enää ollut pelkkä toivomus, vaan tosiasia, jota minä sotilaana saatoin käyttää hyväkseni.

Asemamme yleisluonne oli huomattavasti parantunut. Nyt suhtauduin luottavasti länsirintaman taisteluihin.

Sukellussodan tulokset olivat hyvät. Merisotalaitoksen toiveet olivat toteutuneet. Tulos oli laskelmia suotuisampi. Tonniston ja upotetun tavaran menetys ei voinut olla jälkeä jättämättä. Syysk. 7:ntenä 1918 ilmestynyt "Economist" sanoo vuoden 1917 kevättä kriitillisimmäksi ja uhkaavimmaksi ajaksi, mitä Englanti on elänyt sodan alusta alkaen. Entente olikin tästä lähtien pakotettu käyttämään merisodassa niitä ihmisvoimia ja sotatarpeita, joita se tähän asti oli voinut käyttää maasodassa. Tällainen voimain siirto merelle kasvoi ajan mittaan huomattavasti.

Yhdysvallat julistivat huhtikuun 5:ntenä, että niiden ja Saksan välillä vallitsi sotatila. Venäjän heikkeneminen, sukellussotamme saavutukset sekä toivo voida voimakeinoilla parantaa puolustusta sukellusveneitä vastaan lienevät ainakin osittain aiheuttaneet tämän toimenpiteen. Jo helmikuun 3:ntena oli Amerikka katkaissut diplomaattiset suhteensa meidän kanssamme. Mielestäni on epäilyksenalaista, olisimmeko tuona väliaikana voineet päästä sovintoon sen kanssa kajoamatta sukellussotamme perusteihin. Ulkoasiainviraston yritys antautua Meksikon kanssa sotilaallisiin suhteihin kiihoitti Yhdysvaltain mielialaa meitä vastaan. Varoituksistani huolimatta tämä virasto käytti vanhentunutta ja helposti tulkittavaa salakirjoitusta.

Heti Amerikan sodanjulistuksen jälkeen oli koko maailma aseissa meitä vastaan. Ainoastaan muutamat valtiot, niiden joukossa Argentina ja Chile, pysyivät puolueettomina vihollisen painostuksesta huolimatta.

Muutkin neliliiton vallat, paitsi Bulgaaria, asettuivat Amerikkaa vastaan sotakannalle. Amerikan lähettiläs jäi Sofiaan. Saksan hallitus ei pitänyt huolta siitä, että Bulgaarian hallitus olisi vaatinut lähettilästä poistumaan Sofiasta, vaikka minä useaan kertaan pyysin Saksan hallitukselta tällaista toimenpidettä. Tämä laiminlyönti tuli myöhemmin hyvin kalliiksi.

Amerikan liittyminen vihollisiimme ei minulle ollut yllätys. Minä olin uskonut niin tapahtuvan siinä tapauksessa, että selviytyisimme sotakentällä voittajina, vaikkapa sukellussotaa ei olisikaan käyty kireämmässä muodossa. Jo vuoden 1915 alussa oli eräs itärintamalla ollut amerikkalainen sanomalehtimies lausunut sellaisia ajatuksia. Varmaankaan tämä ei ollut ainoastaan hänen yksityinen mielipiteensä.

Amerikka ei tuntenut rauhanaikaista Saksaa ja Englannin veriheimolaisena se näki Saksan nyt, samoin kuin Euroopan tapahtumat yleensä, yksinomaan ententen silmälasien läpi. Saksalaissyntyisillä oli Yhdysvalloissa hyvin vähän vaikutusvaltaa. Epäviisasta menettelyä oli se, että me olimme pitkän aikaa, vedoten heidän syntyperäänsä, yllyttäneet heitä heidän uutta isänmaataan vastaan, ja se vaikutti vieroittavasti. Irlantilaisen kansanaineksen kanta on minulle jäänyt epäselväksi. Yhdysvallat eivät välittäneet siitä, että tätä onnetonta maata sorrettiin.

Vastaus, jonka presidentti Wilson oli lähettänyt keisarin syksyllä