v. Waldowin ja Sperrin väsymätöntä työtä oli meidän kiittäminen siitä,

että yhteytemme taapäin nopeasti vakaantui. Kaikki vaikeudet voitettiin niin hyvissä ajoin, etteivät sotatoimet kärsineet haittaa.

Teknillisiltä tiedonantovälineiltä vaadittiin vielä enemmän kuin Itä-Preussissä. Venäläiset olivat hävittäneet ne muutamat pylväsjohdot, mitä maassa oli, pylväät itse kaataneet. Saatoimme rakentaa muutamia kenttäjohtoja, niillä meidän täytyi tulla toimeen; emme vielä olleet tottuneet siihen ylellisyyteen, jota myöhemmin johtojen rakentaminen asemasodassa tarjosi. Henkilö-voimavaunut ja viestiratsastajat, nämä kukin viesti-välimatkaansa hoitaen, olivat varmimmat yhdysneuvot. Vähälukuiset kipinäasemamme olivat jälleen hyvänä apuna. Täälläkin minun onnistui aina saada selvä käsitys asioista ja ajoissa toimittaa perille käskyni.

Väestö ei tuottanut meille vaikeuksia. Se oli aulista eikä vastustanut määräyksiämme. Lausuttiin sekin ajatus, että sitä olisi käytettävä venäläisiä vastaan, mutta tätä oli mahdoton toteuttaa. Itävalta-Unkarin armeijan n.s. puolalaiseen legioonaan kuului enimmäkseen Galitsian puolalaisia, jotka olivat velvolliset palvelemaan Itävalta-Unkarin armeijassa. Vasta myöhemmin selvisi tämä minulle koko laajuudessaan.

IV.

Lokak. 4 p:nä alkoivat Itävalta-Unkarin armeijan päävoimatkin, 2:nen, 3:s ja 4:s armeija marssia eteenpäin, kulkien 5 p:nä Wislokan yli. Venäläinen ei tehnyt jäykkää vastarintaa. Itävalta-Unkarin joukot saapuivat jo 9 p:nä Sanille ja tunkeutuivat Przemysliin.

Itävalta-Unkarin armeija ja 9:nnen armeijan oikea sivusta taistelivat lokak. 4 p:nä Klimontowin ja Opatowin luona venäläisiä tarkka-ampuja-brigaadeja vastaan, jotka pääsivät leikistä kylläkin vähällä. Itävalta-Unkarin armeija siirsi nyt painopisteensä Sandomiriin, kun taas 9:nnen armeijan oikea sivusta jatkoi marssiaan Veikseliä kohti Sanin suistamon yläpuolelle.

XX armeijaosasto saapui Kielcen luoteispuoliseen seutuun, XVII armeijaosasto helpon taistelun jälkeen Radomiin ja kehiytyi sinne. Frommelin joukko-osasto oli saapunut Tomaschowin--Koljuschkin aseman linjalle, 8:s ratsuväkidivisioona oli Rawan seuduilla. Kalischin ja Thornin välillä rajansuojelusjoukkomme etenivät hitaasti Puolaan, muutoin niitä käytettiin suojelemaan yhteyttämme taapäin.

Sillä välin saapui yhä enemmän tietoja, että siperialaisia armeijakuntia oli tuotu Varsovaan ja että Veikselin oikealla rannalla Sanin suusta pohjoiseen eteni suuria voimia. Saimme sen käsityksen, että 9:ttä armeijaa vastaan valmistettiin vihollisen puolelta suurta sotaretkeä. Tämä vahvisti minun mielipidettäni omiin sotatoimiimme nähden. Meidän tuli saavuttaa Veikselin linja ja pitää se hallussamme, sillä välin kuin Itävalta-Unkarin armeija Sanin luona kävi venäläisten kimppuun ja löi heidät, siten saaden aikaan pääratkaisun.

Yksityiskohtaisemmin määritellen tuli meidän ensinnäkin saavuttaa todennäköiset ylimenopaikat Sanin suun ja Ivangorodin välillä ja eristää tämä linna, parhaassa tapauksessa anastaa sen vasemmanpuolinen sillanpää. Vielä meidän tuli vartioida Veikseliä Ivangorodin ja Varsovan välillä. Vihdoin meidän tuli iskeä isku Varsovan eteläpuolelle kokoontuvia siperialaisia armeijaosastoja vastaan sekä yksin tein eristää, ehkäpä valloittaakin linnoitus. 9:s armeija yksin oli liian heikko suorittamaan yksin kaikki nämä lukuisat tehtävät. Itävalta-Unkarin armeija oli saatava avuksemme ja sitä varten siirrettä melkoinen matka pohjoista kohti.

Ensinnäkin 9:s armeija oli vedettävä jyrkkään pohjoista kohti.

XVII armeijaosasto, jota kenraali v. Mackensen johti, sai käskyn marssia Varsovaa kohti.

Frommelin ryhmän käskettiin toimia ohjeittensa mukaan.

XX:n armeijaosaston piti vartioida Ivangorodia ja estää vihollista pääsemästä linnoituksen pohjoispuolella millään kohdalla Veikselin yli.

Kaartin reserviosasto sai samanlaisen käskyn linnoituksen eteläpuoliseen Veikselin osaan nähden Novo Alexandrijaan saakka tämä mukaan luettuna.

Siitä etelään piti maanpuolustus-osaston puolustaa Veikseliä.

XI armeijaosasto astui Itävalta-Unkarin armeijan puitteisiin antaakseen sille enemmän kiinteyttä. Sen piti puolustaa Veikselin linjaa etelään Annopoliin saakka ja siellä itse kulkea joen yli, kun kauempana etelässä oli kuljettu Sanin yli. Kenraali v. Conrad antoi käytettäväksemme kaksi ratsuväki-divisioonaa, joista 3:s annettiin XX:lle armeijaosastolle Veikselin vartioimista varten, 7:s Frommelin joukko-osastolle.

Näitä käskyjä toimeen pantaessa syntyi monessa kohden katkeria taisteluita.

XVII armeijaosasto marssi Radomista Bialobrshegin kautta jyrkkään vasemmalle ja tapasi jo 9 p:nä lokak. Grojetzin luona ja sen itäpuolella sinne kokoontuvat siperialaiset joukot. Ankarain taistelujen jälkeen ne työnnettiin takaisin Varsovaa kohti. Kenraali v. Mackensen lähestyi kintereillä ja veti kenraali Frommelin vasemman sivustansa tueksi. Jo 12 p:nä hän oli linnoituksen vieressä sen eteläpuolella.

Kaatuneelta tai haavoitetulta venäläiseltä upseerilta löydettiin 9:nnen p:n tappelutanterelta käsky, josta saimme erinomaisen tärkeitä tukikohtia.

Yksi XX:n armeijaosaston brigaadi ryhtyi Ivangorodin pohjoispuolella Kosjenitzen luona taisteluun vihollista vastaan, joka oli sillä kohdalla heikoin voimin kulkenut Veikselin yli. Se ei voinut karkoittaa sitä takaisin.

Kaartin reserviosasto kävi Nowo Alexandrijan luona joen yli tulleen vihollisen kimppuun ja ajoi sen Veikselin toiselle rannalle sangen katkerien taisteluiden jälkeen, joihin maanpuolustus-osastokin otti osaa.

Kauempana etelässä venäläinen ei vielä ollut kulkenut Veikselin yli.

Päämajamme oli Radomissa.

V.

Grojetzin luota löydetty käsky antoi meille selvän käsityksen vihollisen aikeista. Suuriruhtinaan suunnitelma oli suuripiirteinen ja meille vaarallinen. Paljon yli 30 venäläisen armeijaosaston, jotka oli vankasti oikealle puolelle kokoon kasattu, piti Varsovan ja Sanin suun välillä kulkea Veikselin yli ja muiden voimain etelämpänä Sanin yli. 14 divisioonan tuli vain lyödä Mackensenin ryhmän viisi. Suuriruhtinas aikoi pohjoisen puolitse suurin voimin kiertää 9:nnen armeijan ja käydä sen samoin kuin Itävalta-Unkarinkin armeijan kimppuun rintaman puolelta, samalla kuin hän vasemmalla siivellään piti hallussaan Przemyslin itäpuolisia kukkuloita. Näihin sotatoimiin suuriruhtinas toi osia Rennenkampfinkin armeijasta. Jos suunnitelma onnistui, oli Venäjän voitto varma, johon ententen strateegiset laskut osaksi perusturvatkin.

En vielä ollut menettänyt toivoani, että Itävalta-Unkarin armeija löisi venäläiset Sanin itäpuolella ja kulkisi Sanin poikki. Tosin Sanin suun pohjoispuolella olevat joukot tarvitsivat jonkun verran, vaikkei aivan suurtakaan, vahvistusta ja tuntuvaa äkillistä taajennusta Varsovaa ja Ivangorodia kohti.

Samalla Luoteis-Puolaan marssinut V:n, II:n ja XVII:n armeijaosaston nostoväki lähetettiin Bshuran alajuoksua kohti.

Erikoisen jälkitarkastelun alaisiksi otettiin selkäpuoliset yhteydet. Liiankin helposti saattoi peräytyminen käydä välttämättömäksi. Rautateitten hävitystä valmisteltiin muun muassa sen kautta, että hankittiin varalle suunnattomat määrät räjähdysaineita.

Lokakuun 15 p:stä täytyi kenraali v. Mackensenin Varsovan eteläpuolella puolustaa itseään vihollisen vahvoja hyökkäyksiä vastaan ja kauempana etelässä venäläinen yhä ja yhä koetti kulkea Veikselin poikki. Kävi tarpeelliseksi lähettää XX:n armeijaosaston 37:s jalkaväkidivisioona Kalvarijaa kohti. Se esti siellä pääsyn joen yli, mutta vihollisjoukko, josta osia jo oli tullut vasemmalle rannalle, pääsi muutamalla mustelmalla. Divisioona jäi siihen seutuun. Sekin annettiin kenraali v. Mackensenin komentoon.

41:nen jalkaväkidivisioona ja Itävalta-Unkarin 3:s ratsuväkidivisioona seisoivat Pilitzan suulla aina Kosjenitzeen asti etelässä.

Kaartin reserviosasto oli ryhtynyt Ivangorodia eristämään. Se aikoi työntää takaisin vihollisen Kosjenitzen kohdalla, jossa se vielä oli Veikselin vasemmalla rannalla. Sillä oli sitä varten apunaan myös yksi XI:n armeijaosaston brigaadi, jonka armeijan-ylikomento oli sen käytettäväksi lähettänyt.

Kosjenitzen tappelu on aina pysyvä minulle unohtumattomana. Vietiin todella neljä brigaadia Veikselin kapealle rantueelle, jonka rankkasade oli kastanut kuravelliksi. Ivangorodin edustalla seisovan brigaadin työnsi voimakas venäläinen hyökkäys takaisin. Minun täytyi pelätä, että venäläisten hyökkäys ulottuisi aina neljän yllä mainitun brigaadin sivustaan saakka, ja tilan ahtaus taas mitä suurimmassa määrässä rajoitti niiden rintaman kehittämistä ja puolustautumista. Sinä yönä en voinut kertaakaan silmiäni ummistaa. Seuraavana aamuna kävi selville, ettei asema Ivangorodin edustalla ollutkaan niin kireä. Kosjenitzen luona kesti taisteluita liejussa, venäläinen kun kävi kimppuun. Kammolla sitä muistelevat kaikki joukot, jotka siihen osaa ottivat.

Sen johdosta että kaartin reserviosasto oli lähetetty pohjoiseen, oli maanpuolustusosasto ryhtynyt puolustamaan Nowo Alexsandrijan kohdalla olevaa ylimenopaikkaa.

Kosjenitzen taistelun vielä parhaillaan riehuessa sain lentäjäin tuoman tiedon, että Ivangorodin eteläpuolellakin Veikselin yli oli kulkenut suuria vihollisvoimia. Tilamme oli sen johdosta käynyt ehdottomasti erinomaisen vakavaksi. Armeijan-ylikomennolla ei ollut käytettävänään minkäänlaisia reservejä, kaikki oli käytetty. Hyvä oli, että tieto osoittautui vääräksi. Lentäjä oli luullut Kosjenitzen taistelupaikan olevan Ivangorodin eteläpuolella.

Maanpuolustus-osastolle ei ollut tapahtunut mitään erikoista. Kasimiershin kohdalla Nowo Aleksandrijan eteläpuolella estettiin sillan teko. Ylempänä jokivarressa venäläinen vielä pysyi odottavalla kannalla.

Aikomuksemme päästä Veikselin linjalle olimme saavuttaneet, mutta Varsova ja Ivangorod jäivät vihollisen käsiin ja Ivangorodin pohjoispuolella Kosjenitzen luona oli vihollinen saanut haltuunsa ylimenopaikan, vaikka huononkin.

VI.

Veikselin eteläpuolella ei Itävalta-Unkarin armeijan ollut onnistunut kulkea Sanin poikki eikä Przemyslin itäpuolella edetä. Kenraali v. Conrad kuitenkin toivoi vielä saavuttavansa menestystä.

Kuta kauemmin ratkaisu Sanin eteläpuolella viipyi, sitä pakottavammaksi kävi 9:nnen armeijan vasemman siiven vahvistaminen, sen asema kun kävi yhä kireämmäksi. Se oli mitä täydellisimmässä vuorovaikutuksessa Sanin tapausten kanssa. Jos siellä edettiin, voitiin Varsovan luona ottaa vaarojakin kaupan päälle, muussa tapauksessa meidät Varsovan luona tuhottaisiin.

Apujoukkojen avulla asema voitiin jonkin aikaa säilyttää. Ylimmältä armeijanjohdolta oli mahdoton mitään saada. Uudet vastamuodostetut armeijaosastot se oli lähettänyt Ypernin luo, XXV:n reserviosaston Itä-Preussiin, jossa asema oli käynyt vakavammaksi.

Armeijan-ylikomento ajatteli kaartin reserviosaston, maanpuolustusosaston ja XI:n armeijaosaston vapauttamista Veikselin puolustuksesta ja Itävalta-Unkarin joukkojen tuomista sijaan, joten mainitut voimat olisi siirretty pohjoista kohti, taikka, ja se olisi ollut meille mieluisinta, vasen siipemme suoraan noilla joukoilla vahvistettu. Veikselille varustautuneet saksalaiset joukot olisivat siinä tapauksessa voineet jäädä sinne. Veikselin linja olisi siten saatu todella turvatuksi. Jokainen vaihto olisi sitä paitsi ehdottomasti vaatinut kallista aikaa. Asema ei sietänyt viivytystä.

Kenraali v. Conrad niinikään piti taistelurintaman vahvistamista Pilitzan pohjoispuolella tarpeen vaatimana, mutta hän vastusti jyrkästi sitä, että siellä käytettäisiin Itävalta-Unkarin joukkoja molempia ratsuväkidivisioonia lukuun ottamatta. Käännyimme ylimmän armeijanjohdon puoleen ja H.M. Keisari kääntyi Keisari Frans Josefin puoleen, joka antoi suopean vastauksen. Itävalta-Unkarin ylikomento pysyi kuitenkin mielipiteessään. Annettiin käsky kolmen preussilaisen armeijaosaston vaihtamisesta. Ivangorodin edustalla tuli vaihdon I:sen armeijan osiin kenraali v. Conradin käskystä tapahtua sillä tavalla, että ylimenopaikat jätettäisiin vapaiksi. Itävalta-Unkarin joukkojen piti sitten tunkea takaisin Veikseliin perässä tulevat venäläiset. Tästäkin me hartaasti varoitimme, mutta kohtalon piti saada kulkea tietään.

Itävalta-Unkarin jalkaväkijoukko-divisioonat, jotka I:sestä armeijasta lähetettiin vapauttamaan Veikselin luota maanpuolustus-osastoa ja kaartin reserviosastoa, lähestyivät hitaasti. Kaikkien osien vaihtamista ei ennen 20 p:ää voitu loppuun suorittaa. Varsovan luona oli asema sillä välin kehittynyt senluontoiseksi, että nopea päätös oli tarpeen. Vihollisen kiertoliike lähestyi yhä tuntuvammin. Novo Georgiewskin ja Varsovan luona vihollisen painostus kävi yhä kovemmaksi.

Syntyi valtava jännitys. Liian vaarallista olisi ollut suostua taisteluun. Nyt kävi selville, että oli tullut hetki kenraali v. Mackensenin peräyttämiseksi Varsovan luota. Se ei saanut tapahtua liian varhain, eikä liian myöhään. Se oli raskas päätös. Mitä sanottaisiin kotimaassa? Lokakuun 17 p:n iltana päätin hetken tulleen, jona minun tuli käskeä hänet peräytymään. Pyysin kenraalieversti v. Hindenburgia, että hän nyt kutsuisi kenraali v. Mackensenin ryhmän pois Varsovasta lounaiseen suuntaan Rawan--Skiernjewitzen--Lowitschin linjalle. Saatoimme toivoa, että meidän onnistuisi tuoda vapautettu maanpuolustus-osasto vielä hyvissä ajoin asemiin Nowe Miaston ja Rawan välille Pilitzan pohjoispuolelle. Tähän muodostui uusi rintama, jota vastaan venäläinen jouti rynnätä. Tosin nostoväki ja ratsuväki vain puutteellisesti suojasi sen vasenta sivustaa, mutta olihan mahdollista vetää se taapäin. Jos venäläinen puraisisi lujasti kiinni, niin kävi mahdolliseksi lähettää sen sivustaan sillä välin yhtyneet tai paikalla olevat XX, XI armeijaosasto ja kaartin reserviosasto Pilitzan yli Nowe Miaston itäpuolelta ja tavoittaa ratkaisevaa taistelua. Näillä sotatoimilla voitaisiin voittaa aikaa. Oli vihdoinkin päästävä varmuuteen siitä, saavuttaisiko Itävalta-Unkarin armeija Sanin eteläpuolella menestystä.

Tämä kävi yhä epäiltävämmäksi. Jopa venäläinen yöllä lokak. 18 p:ää vastaan päinvastoin kulki Sanin yli ja siten teki juuri sen, mitä Itävalta-Unkarin 4:s armeija ei saanut aikaan.

Kenraali v. Mackensen marssi yöllä 19 p:ää vastaan pois Varsovan edustalta. Nämä liikkeet, joita oli jo kauan valmistettu, suoritettiin mallikelpoisessa järjestyksessä. Vihollinen ei saanut saalista ja vasta myöhemmin alkoi vähitellen ahdistaa tuimemmin.

Lokak. 25 ja 26 p:nä käytiin kenraali v. Mackensenin ja ajoissa saapuneen maanpuolustus-osaston, samoin kuin 37:nnen jalkaväkidivisioonankin kimppuun Nowe Miaston pohjoispuolella niiden uusissa asemissa tavattoman kiivaasti. Vasemman siiven täytyi polveta taapäin Lodzin suuntaan ja myös 37:s jalkaväkidivisioona oli vedettävä takaisin Pilitzan etelärannalle. Muutoin me seuraavinakin vaikeina taistelupäivinä pysyimme aseman herroina. Mutta hyökkäyksestä Pilitzan yli ei tullut mitään. Itävaltalaiset kärsivät Ivangorodin luona tuntuvan tappion ja peräytyivät Radomiin.

Oli tapahtunut se, mitä päämajamme oli pelännytkin. Itävalta-Unkarin I:nen armeija, joka lokak. 21 p:stä oli seisonut Ivangorodin edustalla vartioimassa, oli laskenut Veikselin poikki liian paljon venäläisiä; sen sijaan, että se olisi työntänyt vihollisen takaisin, kärsikin se itse tappion.

Itävalta-Unkarin armeijan vasemmalla sivustalla koetimme kaartin reserviosaston avulla parhaan taitomme mukaan torjua onnettomuuden. Mutta mahdotonta oli asiaa enää auttaa. Venäläinen tunki päälle Nowo Alexandrijasta ja Ivangorodista ja Pilitzankin suun kohdalla kulki Veikselin poikki.

Itävalta-Unkarin armeijan päätöksestä peräytyä Radomiin sain vasta sattuman kautta tiedon. Kaartin reserviosaston aseman vuoksi everstiluutnantti Hoffmann paikalla pani vastalauseen. Itävalta-Unkarin armeija jäi paikalleen vielä muutamaksi tunniksi, mikä kävi aivan helposti päinsä. Kaartin reserviosasto tuli näin autetuksi, mutta hyökkäystä Pilitzan yli suunnassa pohjoisesta etelään ei ollut ajattelemistakaan, sen oikeanpuolinen sivustasuoja kun oli puserrettu luttuun.

Mackensenin ryhmän vasemman siiven tueksi siirrettiin nyt XI armeijaosasto pitkin marssein Lodzin luoteispuoliseen seutuun.

Itävalta-Unkarin armeijan peräytyminen Ivangorodista Radomiin oli täydelleen muuttanut aseman. Nyt oli odotettavana, että vihollinen koko Veikselin rintamalla ryhtyisi ankarasti ahdistamaan. Meidän täytyi epäillä, tokko itävalta-unkarilaiset joukot kykenisivät sitä vastustamaan. Veikselin eteläpuolellakin asema oli käynyt yhä arveluttavammaksi. Kaikki toivo suotuisasta aseratkaisusta oli lopullisesti menetetty. Jos 9:s armeija olisi jäänyt tähän yhteisasemaan paikoilleen, olisi siitä vain seurannut, että se aikanaan olisi kierretty ja lyöty. Itävalta-Unkarin armeijan kohtalo olisi silloin ollut itsestään selvä. 9:s armeija oli tuotava takaisinpäin, jotta se uudelleen voisi toimia. Selvää oli, että tämä liike vaikuttaisi itävalta-unkarilaisiin joukkoihin. Mutta venäläisten hyökkäys olisi muutoinkin pakottanut sen peräytymään.

Itävalta-Unkarin puolelta myöhemmin sanottiin, että Itävalta-Unkarin armeija oli peräytynyt, koska 9:s armeija oli peräytynyt; tämä sekä on että ei ole totta. Vaietaan siitä, että syynä 9:nnen armeijan peräytymiseen oli yksinomaan se, ettei sodan alussa niin urhea Itävalta-Unkarin armeija voinut täyttää tehtäväänsä, se kun ei vielä ollut toipunut Lembergin tappeluitten jälkivaikutuksista.

VII.

27 p:nä annettiin käskyt lähteä paluumatkalle, jonka todennäköisyys oli niin sanoaksemme ollut ilmassa. Asema oli erinomaisen kriitillinen, lokakuun sotatoimilla oli voitettu aikaa, mutta ne eivät olleet menestyneet. Näytti siltä, kuin nyt pitäisi tapahtua sen, mitä oli tahdottu estää syyskuun lopulla rintamaansijoittumisella Ylä-Schlesiaan ja siihen liittyvällä etenemisellä: suuresti ylivoimaisen venäläisen armeijan hyökkäys Poseniin, Schlesiaan ja Mähriin kävi todennäköiseksi.

Peräytymisen yleiset ohjeet olivat jo Saksan joukoille tunnetut. Niille oli moneen kertaan ilmoitettu, että kaikki, jota paitsi voitiin toimeen tulla, oli lähetettävä kauas taapäin. Yleiseen oli täten toimittu, yksityisissä tapauksissa vain rintamalla oli enemmän kuin siellä piti olla. Raskaat vaunumme ja teitten huonous tuottivat minulle vakavia huolia.

Liikkeet olivat suoritettavat mikäli mahdollista läntiseen suuntaan, jotta päästäisiin kierroksesta.

Pääpiirtein "strateeginen peräytymisemme", joksi sotilaat sen ristivät, suoritettiin suunnitelman mukaisesti ja mallikelpoisessa järjestyksessä. Maata säästettiin. Peräytymisemme on kaikkina aikoina oleva varman ja humaanisen sodankäynnin esikuva.

Oikealla sivustalla oli kaartin reserviosaston asema vaikea, Itävalta-Unkarin armeija kun yhä enemmän menetti vastustusvoimaansa ja vihollisen rintamahyökkäysten edessä peräytyi.

Itävalta-Unkarin armeijat peräytyivät Veikselin kahden puolen aina Krakovan tasalle ja osat Karpaateille Przemyslin lounaispuolelle saakka.

9:nnestä armeijasta täytyi:

Kaartin reserviosaston, XX:n armeijaosaston ja maanpuolustusosaston peräytyä Kielce--Tomaschow linjan kautta Krakovan--Tschenstochaun linjaa kohti puoliväliin, jopa Tschenstochaun pohjoispuolelle saakka.

XVII:n armeijaosaston ja Frommelin osaston Petrikaun--Lodzin kautta, maanpuolustus-osastoon liittymällä, Wjeluniin.

Tschenstochaun ja Wjelunin luo oli varustettu asemat.

XI armeijaosasto kulki Sieradzin lounaispuolisiin seutuihin.

Prosnan ja Warthen välille yhdistyivät kenraali v. Frommelin johtoon, joka nyt luovutti pois 35:nnen reservidivisioonan ja kreivi v. Bredowin maanpuolustusdivisioonan komentovallan, 5:s ratsuväkidivisioona, joka tuli lännestä, 8:s ratsuväkidivisioona ja 7:s Itävalta-Unkarin ratsuväkidivisioona.

Nostoväki-muodostukset peräytyivät linjalle Kalisch--Wreschen--Thorn.

Venäläinen seurasi kaikella mahdilla. Itä-Preussissä ja Mlawan luonakin se kävi kimppuumme suurella voimalla. Asema kävi sangen vakavaksi. Etsimme tilaisuutta käydäksemme peräytymisestä hyökkäykseen, mutta Itävalta-Unkarin armeijan naapuruus oli liian epävarma tekijä mihinkään sotatoimeen, jokainen rintamaisku sitä paitsi kohdistui vihollisen vahvaan kohtaan. Menestystä ei voitu saavuttaa.

Oli tehtävä uusi suuri päätös. Yhä selvemmäksi minulle kävi, että tämä päätös vain saattoi olla voimallisten armeijanosain lähettäminen rautatietä Hohensalzan ja Thornin seuduille, josta niiden tuli pitkin Veikseliä Lodzin--Lowitschin suunnassa toimia etenevän venäläisen armeijan sivustaa vastaan pysäyttääkseen sen. Toinen asia oli, mitä voimia saatoimme tähän liikkeeseen käyttää.

Ensinnäkin oli tarpeellista pidättää venäläistä niin kauan kuin mahdollista ja pysyttää se poissa Saksan radoilta. Rautateiden ja maanteiden hävitys oli mallikelpoisesti valmisteltu. Kokemus oli meille opettanut, että uudenaikainen armeija voi edetä noin 120 km rautatien-päätekohdistaan. Jos tämä piti paikkansa, ja jos meidän onnistui hävittää rautatiet siten kuin toivoin, niin saatoimme ottaa lukuun, että joksikin aikaa pakottaisimme ilman asevoimaakin venäläisen armeijan pysähtymään, ennenkuin se rajallemme pääsisi. Kaikista valmistuksista huolimatta ei ollut mahdollista saada rautateiden hävitystä todella tehokkaasti toteutetuksi, joukot tahtoivat yhä vain viivytellä, ennenkuin siihen ryhtyivät. Mutta ei auttanut, minä käskin ja valvoin, että se tapahtui. Kapteeni Sperr oli tässä erinomaisena apunani. Maantiesillat joukot muitta mutkitta tuhosivat. Suurenmoisia töitä suoritettiin. Minulla oli se tyydytys, että vihollisen eteneminen kävi yhä hitaammaksi ja todentotta seisahtuikin yllä mainitun matkan päähän, vaikka jätimmekin jälkeemme suuria maantuotevarastoja. Olin kieltänyt niitä hävittämästä.

VIII.

Jo lokakuun lopulla oli kenraali v. Falkenhayn kutsunut minut Berliiniin. Kenraali v. Conrad oli hänelle ehdottanut, että lännestä vietäisiin suuria voimia itään. Kenraali v. Falkenhayn puhui toivehikkaasti Ypernin hyökkäyksestä eikä halunnut tehdä päätöstä. Armeijan-ylikomennon aikeista en voinut hänelle antaa varmoja tietoja. Kaikki oli vielä epämääräistä. Berliinissä olin mielestäni kuin toisessa maailmassa. Ero sen suunnattoman jännityksen välillä, jota olin sodan alusta pitäen kokenut, ja Berliinin elämän välillä oli liian valtava. Siellä vallitsi huvittelun- ja nautinnonhimo. Puuttui vakavuutta, jota vaikea sotatilanteemme vaati. Se teki minuun vastenmielisen vaikutuksen ja tunsin itseni vieraaksi. Saavuttuani taas Tschenstochauhun ja toverien piiriin olin tyytyväinen.

Marrask. 3:ntena aamupäivällä olin mielessäni selvillä siitä, että oli tarpeen ryhtyä uudelleen toimeen. Ehdotin kenraalieversti v. Hindenburgille, että hän suostuisi ennen pohdittuun ajatukseen sotaväen keräämisestä Hohensalzan luo. Käskyt paikalla annettiin ja ylimmälle armeijanjohdolle lähetettiin tieto päätöksestä.

Se oli mitä suurimmalla huolella nähnyt, kuinka asiat idässä kehittyivät.

Mlawassa ja Itä-Preussin itärajalla asema kävi päivä päivältä vakavammaksi. Uudesti muodostettu XXV reserviosasto, joka oli lähetetty Itä-Preussiin vahvistukseksi, oli sankarillisesti taistellut. Pian kuitenkin kävi selville, että uusien muodostuksien taisteluarvo oli paljon pienempi kuin niiden joukkojen, jotka oli koottu kauan palvelleesta miehistöstä ja joille oli annettu verekset ja toimitarmoiset upseerit. Näissä uudestamuodostetuissa armeijaosastoissa oli itse ihmisaines ihmeteltävän hyvä, mutta miehet eivät vielä olleet sotamiehiä. Sankarius ja uhrautuvaisuus eivät korvanneet puuttuvaa opetusta. Ne monet vakinaiseen väkeen kuulumattomatkin upseerit, jotka jälleen oli otettu niissä palvelukseen, tekivät minkä suinkin voivat, mutta heiltä sentään puuttui harjaannus. Poikkeuksia luonnollisestikin oli. Armeijaa ei luoda muutamassa viikossa. Siihen tarvitaan pitkällistä opetusta ja traditsiooneja. Sen osoittavat englantilaisetkin divisioonat ja amerikkalaiset joukot; niidenkin täytyi raskailla uhreilla maksaa pelkäämättömyytensä. XXV reserviosasto ei ollut voinut muuttaa itärajalla tilannetta. Nyt oli odotettava, että suuriruhtinas valtavalla ylivoimallaan Veikselin kaarteesta suuntaisi Saksaa ja Itävaltaa vastaan ratkaisevan iskun, ja samalla kävisi Veikselin itäpuolella olevan saksalaisen maan kimppuun, koettaakseen saada sielläkin aikaan ratkaisun ja ainakin estääkseen meitä voimiamme siirtämästä.

Preussin kuningaskunnan koko itärajalla täytyi kehittyä taisteluita, jotka olivat keskenään mitä läheisimmässä yhteydessä. Yhtenäinen ja luja johto oli välttämätöntä. Tätä oli jo pohdittu kun Berliinissä tapasin kenraali v. Falkenhaynin. Marrask. 1 p:nä oli Hänen Majesteettinsa nimittänyt kenraalieversti v. Hindenburgin itään ylipäälliköksi, vapauttaen hänet samalla 9:nnen armeijan ylipäällikön toimesta. Tähän toimeen nimitettiin meidän ehdotuksestamme kenraali v. Mackensen. Minä jäin kenraalieversti v. Hindenburgin esikunnanpäälliköksi. Useimmat työtovereistani siirtyivät uuteen esikuntaan.

Idän ylipäällikön käskyvalta käsitti nyt epäämättömästi 8:nnen ja 9:nnen armeijan ynnä I:n, XX:n, XVII:n, II:n, V:n ja VI:n armeijaosaston sijaiskenraalikomennot Itä- ja Länsi-Preussissä, Pommerissa, Posenissa ja Schlesiassa näissä maakunnissa olevine linnoineen.

Myöhemmin Soldaun--Mlawan linjalla oleva Zastrowin joukko-osasto, joka vielä kuului 8:nnen armeijan johtoon, siirtyi välittömästi itäisen rintaman ylipäällikön alle.

Johtojärjestely oli hyvä. Se kohotti ylipäällikön armeijanjohdon yksityisseikkain yläpuolelle. Siitä huolimatta vaativat joskus olot puuttumaan armeijainkin käskypiiriin ja antamaan armeijan-ylikomennolle ohjeita. Helppoa se ei minulle ollut. Alussa ehkä liian usein laiminlöin sen, myöhemmin toivoakseni löysin oikean tien.

Itäisen rintaman ylipäällikön päämaja sijoitettiin Poseniin. Asetuimme asumaan kuninkaalliseen linnaan ja jäimme sinne 1915 vuoden helmikuun alkuun. Se oli sanomattoman rasittava ja työteliäs aika. Täällä kehittyi se säännöllinen elämä, jota olen erooni saakka viettänyt.

IX.

Kauttaaltaan tietoisina edesvastuun suunnattomasta suuruudesta olimme me päämajassa kaikki selvillä siitä, mistä oli kysymys. Posenissa tunsimme selvemmin kuin Puolassa kotimaan suonentykytyksen ja tunsimme sen huolestuksen vihollishyökkäyksen ja sen kauheitten seurauksien johdosta. Sotilaallisilla toimilla meidän vielä täytyi lisätä sen levottomuutta. Odotettavain tappeluiden tulos ei ollut varma Venäläisten ylivoima oli valtava, joukkomme olivat kovin rasittuneet, liittolaisten taistelukunto vähäinen.

Rajamaakuntain asekuntoinen nuoriso siirrettiin pois. Tutkittiin strateegisia asemia ja annettiin käsky ryhtyä niitä varustamaan. Puolan vuorikaivokset jo toisin paikoin tehtiin käyttökelvottomiksi ja ryhdyttiin toimiin Saksan puoleisten rautateiden hävittämiseksi, samoin kuin rajaseudunkin vuorikaivosten. Ylä-Schlesian vuorikaivosten hävittämiseksi tehtävistä valmistuksista kehoitti VI:nnen armeijaosaston ylikomento minun pyynnöstäni erästä maakuntansa vuorikaivosvirastoa tekemään ehdotuksia, jotka sitten päätettiinkin toteuttaa. Nyt levisi kautta maakunnan kauhistus. Minun täytyi rikkoa vuorikaivokset siten, ettei venäläisille pitkiin aikoihin kävisi mahdolliseksi niitä käyttää, sitä vaativat sotilaalliset edut. Englantilaiset myöhemmin mitä säälimättömimmin hävittivät Romanian öljykentät; yhtä ratkaiseva merkitys on kivihiilellä sodankäyntiin. Erään korkeamman viranomaisen lausunnon perustuksella kävi kuitenkin mahdolliseksi rajoittaa valmistavia toimia.

Rajamaakuntaimme puolalaisten seutujen mieliala ei ollut suopea, ne pysyivät hyvin umpimielisinä ja odottavalla kannalla. Ei kukaan selvänäköinen mies voinut muuta odottaakaan.

Heikommuutemme johdosta oli odotettavaan ratkaisuun nähden tärkeätä, että Preussin linnoituksista ja alaisiksemme määrättyjen virkaatekeväin kenraalikomentojen hallusta saimme kaikki käyttökelpoiset joukot ja kenttäsotaan kelpaavat sota-aseet. Jo elokuussa 1914 olimme alkaneet idässä muodostaa nostoväestä, maanpuolustusväestä ja muista linnoitusmuodostuksista divisioonia yhtä suuren luvun, kuin niitä kenraali v. Moltkella oli käytettävänään Königgrätzin taistelussa. Nämä divisioonat saivat myöhemmin numerot kuten vakinaisetkin divisioonat, mutta niiden luonne ei silti muuttunut. Varsinkin taisteluun ja marssiin nähden niille oli asetettava toiset vaatimukset kuin nuoremmista ikäluokista muodostetuille joukoille. Usein tämä ei hädän pakottaessa ollut mahdollista. Nämä joukot ovat saaneet aikaan enemmän kuin niiltä kohtuudella voitiin odottaa; kotimaataan ja sen keralla tavaraansa ja omaisuuttaan, vaimojaan ja lapsiaan ne ovat puolustaneet mitä suurinta uhrautuvaisuutta osoittaen.

Preussin itärajalla oli 8:nteen armeijaan vähitellen muodostettu muutamia maanpuolustusdivisioonia. Soldaun luo oli Veikselin linnoitusten sota-varusväestä ja nostoväestä muodostettu rajansuojelusjoukko, kaksi divisioonaa käsittävä Zastrowin joukko-osasto, myöhemmin XVII reserviosasto. Thornin linnoitus, jonka ensimmäinen pääreservi -- 35:s reservidivisioona -- oli Tschenstochaun luona, asetti vähitellen uuden pääreservin: sitä sanottiin v. Dickhuthin joukko-osastoksi. Sitä myöhemmin käytettiin Veikselin oikealla rannalla Plockin suunnalla. Thornin pääreservin ensinnäkin muodosti v. Westernhagenin nostoväki-brigaadi, joka lähetettiin Bshuraa kohti ja joka 9:nnen armeijan peräytyessä oli kulkenut takaisin Wlozlawekiin.

Poseninkin linnoitus oli jo luovuttanut yhden pääreserveistään. Kenraali kreivi v. Bredow oli erinomaisen etevästi johtanut sitä Frommelin joukko-osastossa Puolan sotaretkellä. Hänen maanpuolustusosastollaan ei ollut kenttäkeittiöitä ja venäläisten kimppuun hän kävi sillä verukkeella, että muka aikoi lähteä niitä noutamaan, -- ja hän noutikin ne. Nyt Posenin linnoitus ja maakunta antoivat uusia voimia. Posenin joukko-osasto, joka koottiin Kalischin seuduille, oli sangen vahva divisioona, joka oli suurella huolella varustettu. Posenin kuvernööri kenraali v. Koch ja hänen esikuntapäällikkönsä eversti Marquard ponnistivat erikoisesti voimiaan sen hyväksi.

VI:n armeijaosaston sijaiskenraalikomennon piti Kempenin itäpuolella muodostaa rajan suojelusta varten Breslaun joukko-osasto. Kesti verrattain kauan, ennenkuin tämä oli tehty ja joukko-osasto oli taistelukunnossa.

Majuri v. Bockelberg oli minulle oivana apuna näiden uusien joukkojen muodostamisessa.

X.

Kuta enemmän ajatuksineni syvennyin nyt edessäni olevaan uuteen tehtävään, kuta jyrkemmin asema ja suunnaton vaara kävivät ilmi, sitä selvemmäksi alkoi minussa kiteytyä päätös kehittää Tschenstochaussa päätetty sotaliike mikäli mahdollista suureksi tuhoiskuksi; se yksin saattoi lopullisesti pelastaa meidät. Ei riittänyt se, että vihollinen vain seisautettiin. Tämäkään ajatus ei syntynyt yht'äkkiä, vaan kehittyi vähitellen.

Mitä itäisen rintaman ylipäälliköltä itseltään riitti, se koottiin hyökkäystä varten Wreschenin ja Thornin välille. Kenraali v. Conrad oikeana sotilaana osoitti meille mitä suurinta myötämielisyyttä.

8:tta armeijaa heikonnettiin, se ei voinut enää jäädä entiseen tehtäväänsä, suojelemaan Itä-Preussin itärajaa. Spirding-Seen ja Mauer-Seen äsken varustetut asemat ja linnoitetut Angerapp-asemat soivat sen sotatoimille tukea. Armeija vähitellen luovutti pois paljon tappioita kärsineen XXV:n reserviosaston, jonka tilasta vasta myöhemmin saimme tiedon, ynnä I:n reserviosaston ja 1:sen ja 36:nnen reservidivisioonan. Nämä joukot lähetettiin Thorniin, Wlozlawekin suuntaan. 8:nnen armeijan päällikön, kenraali Otto v. Belowin, täytyi nyt tarkkaan käyttää voimiaan, jos mieli säilyttää asemat, joihin hänen viime hädässä tuli asettua. Ja säilyttää hänen ne piti, vaikkapa tehtävän ratkaisu vaatisikin päälliköltä ja joukoilta tavattomia.

Zastrowin joukko-osaston tuli pitää puoliaan Soldaun luona, siitä riippui 8:nnen armeijan elämä ja Itä-Preussin kohtalo.

Erittäin tärkeätä olisi ollut, että tänne olisi voitu sijoittaa enemmän voimia. Voimallinen eteneminen Mlawasta Narewin linjaa kohti Roshanin ja Pultuskin välillä olisi ollut omiaan mitä tehokkaimmin tukemaan sotatoimiamme Veikselin vasemmalla rannalla. Meidän täytyi tyytyä vähempään, oli turvattava vasemmalla rannalla tapahtuvan sivustahyökkäyksen menestys. Muutoin hajoittaisimme voimamme. Paljon voitettaisiin jo sillä, jos voitaisiin Zastrowin joukkoa sen verran vahvistaa, että se saattaisi pitää yllä Pohjois-Puolaa kohti jonkun verran painetta ja siten edes vähäksi aikaa pitää vireillä semmoista harhakäsitystä, että moinen hyökkäys todella oli tekeillä. Nowo Georgiewskin pohjoispuolella oli melkoisia venäläisiä voimia. Veikselin vasemmalla rannalla tapahtuvaa taistelua varten oli tärkeätä saada ne siellä pidätetyiksi.

Thornin linnoituksesta voitiin Westernhagenin brigaadi ja myöhemmin osa pääreservistä lähettää Veikselin oikeata rantaa ylöspäin marssimaan. Sitä oli aiottu käyttää Plotzkin suunnalla vaikuttamaan harhaanjohtavasti Zastrowin joukko-osaston kanssa. Plotzkista oli mahdollinen tuoda se Veikselin vasemmalle rannalle taisteluun osaa ottamaan.

9:nnen armeijan ylikomento sijoitettiin Hohensalzaan. Thorniin määrättyjen 8:nnen armeijan osain -- I:n reserviosaston ja XXV:n reserviosaston -- tuli kuulua sen johdon alle.

XX armeijaosasto ja 3:s kaartindivisioona lähetettiin Ylä-Schlesiasta etelää kohti Hohensalzaan, XVII armeijaosasto Gneseniin.

V. Richthofenin ratsujoukko ynnä 6:s ja 9:s ratsuväkidivisioona, jotka tulivat lännestä, koottiin niinikään sinne.

XI armeijaosasto marssi jalan saksalaisen alueen halki Ostrowon kautta Wreschenin seutuun.

Frommelin ratsujoukko taisteli venäläistä ratsuväkeä vastaan Prosnan ja Warthen välillä Kalischin itäpuolella, sen takana Posenin joukko-osasto asettui asemiinsa.

Nostoväki, joka myöhemmin liittyi Breslaun joukko-osastoon, täytti yhä edelleen niukasti tilan aina Wieluniin saakka. Sieltä Tschenstochaun--Krakovan linjan puoliväliin seisoi kenraali v. Woyrsch, johdossaan 35:s reservidivisioona, kreivi v. Bredowin maanpuolustusdivisioona, maanpuolustusosasto ja kaartin reserviosasto ilman 3:tta kaartindivisioonaa. Se oli kosketuksessa Itävalta-Unkarin I:sen armeijan kanssa, joka ulottui Veikseliin asti; joen eteläpuolella aina Karpaatteihin saakka seisoivat taajaan yhteensullottuina liittolaisarmeijan muut osat, vuoristossa oli melkoisia voimia Unkarin suojana.

Tästä kuvasta näkyy, että varsinaiseen hyökkäykseen vihollisen sivustaa vastaan riitti vain 5 1/2 armeijaosastoa. Vihollisen rintaman kimppuun siitä, missä Warthe tulee saksalaiselle alueelle, aina Tschenstochaun seuduille saakka voitiin käydä vain aivan riittämättömin voimin. Kenraali v. Woyrschin tuli toimia yhdessä Itävalta-Unkarin armeijan kanssa. Aivan epätietoista oli, ryhtyisikö se hyökkäämään. Sen mieliala oli jälleen laskeutunut niin alhaalle kuin suinkin. Kysymykseen, kykenisikö Itävalta-Unkarin armeija kestämään vihollisen hyökkäyksen, jota yhä odotettiin, saatiin vastaukseksi, että 24 tuntia se varmasti siihen kykenisi. Hyökkäystä ei tehty. Kenraali v. Conradin ansio taaskin oli, että hän sai mielialan kohoamaan ja hyökkäysajatuksen uudelleen suosioon, mutta epäilemättä hän tarvitsi sen toteuttamiseen saksalaisten apua.

Saadaksemme sivustahyökkäyksen tehokkaammaksi ja vahvistaaksemme rintamaa olimme aikoneet viedä pohjoiseen Woyrschin armeijaosastosta melkoisia osia. Mutta kenraali v. Conrad pyysi hartaasti, että luopuisimme siitä aikeesta. Ainoastaan 3:s kaartindivisioona vietiin sen vuoksi Hohensalzaan ja yhdistettiin 9:nnen armeijan sivustahyökkäys-ryhmään.

Kenraali v. Conrad lähetti Karpaateilta rautateitse kenraali