Part 36
Pierre oli poistunut kotoaan ainoastaan sen tähden, että olisi päässyt irti hänen ympärilleen punoutuneen elämän vaatimusten vyyhdistä, jota hän silloisessa mielentilassa ei ollut kyennyt selvittämään. Hän oli mennyt Josef Aleksejevitshin asuntoon muka selvittelemään vainajan kirjoja ja papereita, mutta oikeana syynä oli kuitenkin se, että hän halusi tyynnytystä elämän huolista ja Josef Aleksejevitshin muiston kera punoutui hänen mieleensä ikuisten, rauhallisten ja ylhäisten ajatusten maailma, jotka olivat aivan vastaisia sille levottomalle sekavuudelle, johon hän tunsi itsensä vaipuvan. Hän etsi hiljaista turvapaikkaa ja tämän hän todella löysikin Josef Aleksejevitshin kabinetissa. Kun hän istui haudanhiljaisessa kabinetissa käsivaraan nojaten vainajan pölyisen kirjotuspöydän ääressä, alkoi hänen mieleensä tyynesti ja vaikuttavasti nousta äskeisten päivien ja varsinkin Borodinon taistelun muistoja sekä myöskin muistoja oman mitättömyytensä ja valheellisuutensa kalvavasta tunteesta verrattuna niiden ihmisten totuuteen, yksinkertaisuuteen ja voimaan, jotka olivat painuneet hänen sieluunsa nimellä: _he_. Kun Gerasim oli herättänyt hänet mietteistä, tuli Pierren mieleen ajatus, että hän ottaa osaa Moskovan aijottuun -- kuten hän sen tiesi -- kansanpuolustukseen. Tässä tarkotuksessa oli hän heti paikalla pyytänyt Gerasimia hankkimaan itselleen viitan ja pistoolin ja ilmottanut Gerasimille aikomuksensa jäädä Josef Aleksejevitshin taloon salanimellä. Mutta yksinäisyydessä ja joutilaisuudessa ensimäistä päivää viettäessään (Pierre oli moneen kertaan koettanut terottaa huomiotaan vapaamuurarien käsikirjotuksiin, mutta siitä ei tullut mitään) kuvastui useita kertoja hämärästi hänen mieleensä entuudestaan tuttu ajatus hänen nimensä kabalistisesta merkityksestä Bonaparten nimen yhteydessä; mutta tämä ajatus, että hänen, _l'Russe Besuhof_, oli ennalta määrätty panna raja _pedon_ vallalle, nousi hänen mieleensä myöskin ainoastaan yhtenä niistä haaveista, jotka aiheettomasti ja jälkeä jättämättä väikkyivät mielikuvituksissa.
Kun Pierre viitan ostettuaan (tarkotuksessa ainoastaan ottaa osaa Moskovan kansanpuolustukseen) oli tavannut Rostovilaiset ja Natasha oli sanonut hänelle: "jäättekö kaupunkiin? Oo, miten mainiota!" oli hänen päähänsä välkähtänyt ajatus, että hänen todellakin olisi hyvä jäädä Moskovaan, vaikka se vallotettaisiinkin ja täyttää se, mikä hänelle oli ennalta määrätty.
Seuraavana päivänä kävi Pierre Trigorin tulliportin ulkopuolella mielessä ainoastaan ajatus siitä, ettei säästäisi itseään eikä missään kohden jäisi jälelle _heistä_. Mutta kun hän oli palannut takasin ja tullut vakuutetuksi siitä, ettei Moskovaa ryhdytäkään puolustamaan, tunsi hän yht'äkkiä, että se mikä ennen oli esiintynyt ainoastaan mahdollisuutena, oli nyt muuttunut välttämättömyydeksi ja pakoksi. Hänen täytyi salata nimensä ja jäädä Moskovaan, kohdata Napoleon ja surmata tämä joko oman perikatonsa uhalla tahi tehdäkseen lopun koko Europan onnettomuudesta, joka Pierren mielestä oli johtunut yksistään Napoleonista.
Pierre tiesi yksityiskohtiaan myöten erään saksalaisen ylioppilaan toimeenpaneman murhayrityksen Bonapartea vastaan Wienissä 1809 ja tiesi myöskin, että ylioppilas oli ammuttu. Mutta se vaara, jonka alaiseksi Pierre pani henkensä aikeensa toteuttamiseksi, kiihdytti häntä entistä enemmän.
Kaksi yhtä voimakasta tunnetta ajoi Pierreä vastustamattomalla voimalla hänen aikeensa toteuttamista kohti. Toinen oli uhrin tarpeellisuuden ja yleisen onnettomuuden tuntemisesta johtuvan kärsimyksen tunne, se sama tunne, jonka tähden hän 25 p:nä elokuuta oli lähtenyt Moschaiskiin ja tunkeutunut keskelle kuuminta taistelua, jonka tähden hän nyt oli karussa kotoaan ja elämän ylellisyydestä ja mukavuuksista välittämättä nukkui vaatteet päällä kovalla sohvalla sekä söi samaa ruokaa Gerasimin kera. Toinen oli hämärä, aito venäläinen halveksumisen tunne kaikkea sovinnaista, keinotekoista ja inhimillistä sekä kaikkea sitä kohtaan, jota suurin osa ihmisiä pitää korkeimpana onnena maailmassa. Ensi kerran oli Pierre kokenut tätä kummallista, kiehtovaa tunnetta aatelin kokouksessa, kun hän yhtäkkiä tunsi, että rikkaus ja valta ja voima ja elämä ja kaikki se, jota ihmiset suurella hopulla kokoavat ja säästävät, että jos kaikki se on minkään arvoista, niin on se vain sen nautinnon vuoksi, jolla kaikki nuo voi hylätä.
Tämä oli samallainen tunne kuin sekin, jonka tähden tarjokassotamies juo viimeisen kopekkansa ja päihtynyt särkee ikkunoita ja peiliä ilman minkäänlaista nähtävää syytä ja tietäen, että se vaatii hänen viimeiset rahansa; se tunne, jonka tähden ihminen tehdessään (pahassa tarkotuksessa) mielettömiä tekoja, aivan kuin koettelee oman valtansa ja voimansa kantavuutta.
Aina siitä päivästä saakka, jolloin Pierre ensi kerran oli kokenut tätä tunnetta aatelin kokouksessa, oli hän alituisesti ollut sen vaikutuksen alaisena, mutta nyt vasta löysi hän sille täydellisen tyydytyksen. Sitä paitsi kannatti tänä hetkenä Pierren aikeita ja esti häntä irtautumasta näistä se, minkä hän jo oli niiden toteuttamiseksi tehnyt. Karkaaminen kotoa, kauhtana, pistooli, hänen ilmotuksensa Rostovilaisille, että hän jää Moskovaan -- kaikki tämä olisi sekä kadottanut merkityksensä että ollut halpamaista ja naurettavaa (josta Pierre oli hyvin arka), jos hän kaiken tämän jälkeen olisi lähtenyt Moskovasta samoin kuin muutkin.
Pierren ruumiillinen vointi, kuten tavallista, oli henkisen voinnin kaltainen. Outo ja karkea ruoka, viina, jota hän näinä päivinä joi, sikarien ja viinien puute, likaiset, muuttamattomat alusvaatteet, kaksi puoleksi unetonta yötä, jotka hän oli viettänyt lyhyellä sohvalla, kaikki tämä oli pitänyt Pierreä semmoisessa ärtymyksen tilassa, joka oli lähellä mielisairautta.
Kello kävi jo kahta päivällä. Ranskalaiset olivat lopullisesti marssineet Moskovaan. Pierre tiesi tämän, mutta hän ei ryhtynyt vielä toimimaan, vaan ajatteli ainoastaan aijettaan, jota hän punnitsi pienimpiä yksityiskohtia myöten. Haaveillessan näitä asioita ei Pierren mieleen noussut elävää kuvaa itse murha-iskun toimituksesta eikä Napoleonin kuolemasta, vaan sen sijaan kuvitteli hän surullisella nautinnolla ja tavattoman selvästi omaa perikatoaan ja omaa sankarillista miehuuttaan.
"Niin, minun on yksin kaikkien puolesta voitettava tahi sorruttava!" ajatteli hän. "Niin, minä lähden ... ja sitte yht'äkkiä... Olisikohan pistoolilla vai tikarilla?... Saman tekevä muuten. En minä sinua rankaise, vaan kaitselmuksen käsi ... minä sanon (mietti Pierre sanoja, jotka hän lausuisi Napoleonia murhatessaan). -- Ottakaa vain ja teloittakaa minut", puheli Pierre itselleen kasvoilla surullinen, mutta luja ilme ja pää kumarruksissa.
Samaan aikaan kun Pierre keskellä lattiaa seisoessaan mietiskeli tällä tavoin, aukeni kabinetin ovi ja sen kynnykselle ilmestyi ennen aina aran Makar Aleksejevitshin muoto, joka nyt oli kerrassaan muuttunut.
Hänen viittansa oli levällään. Kasvot olivat punaiset ja muodottomat. Hän oli nähtävästi päihdyksissä. Huomattuaan Pierren hän alussa joutui hämilleen. Mutta nähtyään, että Pierrenkin kasvoilla oli hämmästyksen leima hän heti reipastui ja astui hoippuvin askelin keskelle huonetta.
-- Ne ovat peloissaan, -- sanoi hän käheällä, luottavalla äänellä. -- Uskokaa pois, minä en antaudu, uskokaa pois ... eikö niin herra?
Hän vaipui hetkeksi ajatuksiinsa, mutta huomattuaan samassa pöydällä olevan pistoolin tempasi hän sen yhtäkkiä nopeasti käteensä ja juoksi käytävään.
Gerasim ja piharenki, jotka olivat tulleet Makar Aleksejevitshin jälestä, pysähdyttivät hänet eteisessä ja ryhtyivät ottamaan häneltä pois pistoolia. Pierre meni eteiseen ja katseli säälin ja inhon tuntein tuota mielipuolta ukkoa. Makar Aleksejevitsh koetti kasvot ponnistuksista vääristyneinä pitää pistoolia kädessään ja huusi käheällä äänellä nähtävästi kuvitellen mielessään jotain juhlallista.
-- Aseisiin! Pistin taisteluun! Älä luule, et sitä saa! -- sähisi hän.
-- Heittäkää jo, olkaa hyvä, heittäkää. Jättäkää tosiaankin! No, barin, riittää jo ... -- puheli Gerasim koetellessaan kääntää Makar Aleksejevitshia kyynärpäistä ovea hohti.
-- Kuka sinä olet? Bonaparte! ... -- kirkui Makar Aleksejevitsh.
-- Älkää viitsikö enää, hyvä herra. Lähdetään huoneeseen lepäämään. Antakaa pistooli minulle.
-- Pois, halpa orja! Älä koske! Mikäs tämä on? -- kirkui Makar Aleksejevitsh pistoolia heilutellen. -- Pistintaisteluun!
-- Käy kiinni, -- kuiskasi Gerasim piharengille.
Nyt tarttuivat miehet Makar Aleksejevitshin käsiin ja laahasivat hänet ovelle.
Eteinen täyttyi käsirysyn ruskavista äänistä ja tikahtumaisillaan olevan juopuneen äänen uikutuksista.
Yhtäkkiä kaikui uusi, vihlova naisen ääni ulkoportailta ja kyökkipiika lennähti eteiseen.
-- Nyt ne tulivat! Taivaan Herra siunatkoon!... Jumaliste ne ovat niitä. Neljä miestä, hevosväkeä! ... -- haipatti hän.
Gerasim ja piharenki laskivat käsistään Makar Aleksejevitshin ja käytävästä, josta äänet olivat nyt vaienneet, kuului selvästi muutamien nyrkkien kolkutusta ulko-oveen.
XXVIII.
Pierre, joka oli päättänyt, ettei hän ennen aikeensa toteuttamista ilmaiseisi säätyään eikä ranskankielen taitoaan, seisoi puoliavoimen oven kynnyksellä aikoen heti paikalla piilottautua, kun ranskalaiset saapuisivat sisään. Mutta kun ranskalaiset olivat astuneet sisään, ei Pierre poistunutkaan ovelta, sillä voittamaton uteliaisuus pidätti häntä.
Ranskalaisia oli kaksi. Toinen oli upseeri, pitkä, muhkea ja kaunis mies, toinen oli nähtävästi sotamies tahi upseerin palvelija, pieni, laiha ja auringon paahtama mies, jonka posket olivat painuneet kuopille ja kasvoilla oli tylsä ilme. Upseeri, joka käveli kepin turvin ja ontui, kulki edellä. Muutamia askeleita astuttuaan pysähtyi upseeri aivan kuin päätettyään mielessään, että tämä asunto oli hyvä, kääntyi ovensuussa seisoviin sotamiehiin ja huusi näille kovalla päällikön äänellä, että he ajaisivat hevoset pihaan. Sitte nosti upseeri komealla liikkeellä kyynärpäänsä ylös, kohenteli viiksiään ja kosketti kädellään lakkinsa laitaa.
-- _Bonjour, la compagnie_![223] -- virkkoi hän iloisesti ja katseli hymyillen ympärilleen.
Kukaan ei vastannut mitään.
-- _Vous êtes le bourgeois_?[224] -- kysyi upseeri Gerasimilta.
Gerasim katsoi upseeriin pelästyneenä ja kysyvästi.
-- _Quartire, quartire, logement_, -- sanoi upseeri katsoen pieneen mieheen kiireestä kantapäähän asti ja suopeasti hymyillen. -- _Les français sont de bons enfants. Que diable! Voyons! Ne nous fâchons pas, mon vieux_,[225] -- lisäsi hän nujuuttaen harteista pelästynyttä ja äänetöntä Gerasimia.
-- _A ça! Dites donc, on ne parle donc pas français dans cette boutique_,[226] -- sanoi hän ympärilleen katsellen ja huomattuaan Pierren. Pierre poistui ovelta.
Upseeri kääntyi taas puhuttelemaan Gerasimia. Hän vaati, että Gerasim näyttäisi hänelle talon huoneet.
-- Barin ei ole ... ei ymmärrä ... minä teidän ... -- puheli Gerasim koettaen tehdä sanansa käsitettävämmäksi siten, että hän lausui ne väärin.
Ranskalainen upseeri levitteli naurussasuin käsiään Gerasimin nenän alla tahtoen tällä tavoin osottaa, ettei hänkään ymmärtänyt häntä ja läksi sitten ontuen ovelle, jonka luona Pierre seisoi. Pierre aikoi poistua piilottautuakseen upseerilta, mutta samassa hän näki keittiön ovesta ilmestyvän Makar Aleksejevitshin, jolla oli pistooli kädessä. Makar Aleksejevitsh katsahti ranskalaiseen upseeriin mielipuolen kavalin katsein, nosti pistoolin ja tähtäsi. -- Pistintaisteluun! ... -- kiljasi päihtynyt ja painoi pistoolin liipasinta. Ranskalainen upseeri kääntyi huutoon päin ja samassa silmänräpäyksessä hyökkäsi Pierre käsiksi päihtyneeseen. Samassa hetkessä kun Pierre tarttui pistooliin, ehti Makar Aleksejevitshin sormi vetäistä liipasimesta, jolloin kuului huumaava laukaus ja ruudinsavu peitti kaikki. Ranskalainen kalpeni ja pakeni nopeasti takasin ovelle.
Riistettyään päihtyneen kädestä pistoolin ja heitettyään sen lattialle kiiruhti Pierre upseerin luo ja unohdettuaan päätöksensä olla ilmaisematta ranskankielen taitoaan puhutteli hän upseeria ranskaksi.
-- _Vous n'êtes pas blessé_?[227] -- kysyi hän.
-- _Je crois que non_, -- vastasi upseeri itseään kopeloiden. -- _Mais je l'ai manqué belle cette fois-ci_, -- lisäsi hän osottaen seinään, josta oli lohennut rappausta. _Quelle est cet homme_?[228] -- kysyi upseeri luoden Pierreen tuiman katseen.
-- _Ah, je suis vraiment au désespoir de ce qui vient d'arriver_, virkkoi Pierre nopeasti ja kokonaan unohtaen osansa. -- _C'est un fou, un malheureux qui ne savait pas ce qu'il faisait_.[229]
Upseeri astui Makar Aleksejevitshin luo ja tarttui hänen kaulukseensa.
Makar Aleksejevitsh heilui seinää vasten turvautuen huulet riipuksissa aivan kuin torkkuvalla.
-- _Brigand, tu me la payeras_! -- sanoi ranskalainen laskien kätensä irti. -- _Nous autres nous sommes cléments après la victoire, mais nous ne pardonnons pas aux traîtres_,[230] -- lisäsi hän synkän juhlallisin kasvoin ja komein pontevin kädenliikkein.
Pierre suostutteli yhä vieläkin ranskankielellä upseeria olemaan rankaisematta päihtynyttä, mieletöntä miestä. Upseeri kuunteli ääneti eikä muuttanut muotoaan, ennenkuin vähän ajan päästä, jolloin hän hymyillen kääntyi Pierreen. Hän katsoi muutaman tuokioisen viime mainittuun. Hänen kauniille kasvoilleen nousi traagillisen lempeä piirre ja hän ojensi kätensä.
-- _Vous m'avez sauvé la vie! Vous êtes français_,[231] sanoi upseeri.
Ranskalaisesta oli tämä johtopäätös kaiken epäilyksen ulkopuolella. Suuren työn voi tehdä ainoastaan ranskalainen ja hänen, _m-r Ramballïn capitaine du 13-me léger_ -- hengen pelastaminen, oli epäilemättä mitä suurin teko.
Mutta niin epäilemätön kuin olikin tuo johtopäätös ja sille perustuva upseerin vakaumus, katsoi Pierre tarpeelliseksi riistää häneltä tämän vakaumuksen.
-- _Je suis Russe_,[232] -- virkkoi Pierre nopeasti.
-- _Ti-ti-ti, à d'autres_, -- virkkoi ranskalainen pyöritellen sormeaan nenänsä edessä ja hymyillen. -- _Tout à l'heure vous allez me corter ça_, -- lisäsi hän. -- _Charmé de rencontrer un compatriote. Eh bien! Qu'allons nous faire de ce homme_?[233] -- kysyi hän Pierreitä tällä kertaa puhutellen häntä aivan kuin veljeään.
Vaikka Pierre ei olisi ollutkaan ranskalainen, mutta kun hän oli saanut maailman korkeimman nimityksen, ei hän voinut luopua siitä enää mitenkään, puhui ranskalaisen upseerin kasvojen ilme ja äänen sävy. Viimeisen kysymyksen johdosta selitti Pierre vielä kerran, kuka oli Makar Aleksejevitsh, selitti, että tuo päihtynyt, mieletön mies oli hetkistä ennen heidän tuloaan salaa siepannut ladatun pistoolin, jota häneltä ei oltu ehditty ottaa pois sekä pyysi lopuksi jättämään päihtyneen teon rankaisematta.
Ranskalainen upseeri pullisti rintansa ja teki kädellään kuninkaallisen liikkeen.
-- _Vous m'avez sauvé la vie! Vous êtes français. Vous me demandez ca grâce? Je vous l'accorde. Qu'on emmène cet homme_,[234] -- sanoi ranskalainen upseeri nopeasti ja pontevasti tartuttuaan Pierren kainaloon, jonka hän henkensä pelastamisen tähden oli ylentänyt ranskalaiseksi, hän läksi kävelemään tämän kanssa huoneisiin.
Kun pihalla olevat sotamiehet olivat kuulleet laukauksen, tulivat he eteiseen ja kysyivät, mitä oli tapahtunut sanoen olevansa valmiit rankaisemaan syyllisiä. Mutta upseeri pysähdytti heidät ankarasti.
-- _On vous demandera quand on aura besoin de vous_,[235] -- sanoi hän.
Sotamiehet poistuivat. Upseerin palvelija, joka tällä välin oli ehtinyt käydä keittiössä, tuli upseerin luo.
-- _Capitaine, ils ont de la soupe et du gigot de mouton dans la cuisine_, -- ilmotti hän. -- _Faut-il vous l'apporter_?[236]
-- _Oui, et le vin_,[237] käski kapteeni.
XXIX.
Kun ranskalainen upseeri ja Pierre olivat astuneet huoneisiin, piti Pierre velvollisuutenaan uudestaan todistaa kapteenille, ettei hän ollut ranskalainen ja hän aikoikin jo poistua, mutta ranskalainen upseeri ei tahtonut kuulla tästä puhuttavankaan. Hän oli niin tavattoman kohtelias, rakastettava, hyväntahtoinen ja vilpittömän kiitollinen henkensä pelastamisesta, ettei Pierrellä ollut sydäntä vastustaa häntä, vaan kävi istumaan hänen kanssaan saliin, ensimäiseen huoneeseen, johon he olivat tulleet. Vastaukseksi Pierren vakuutuksiin, ettei hän ollut ranskalainen, kohotteli kapteeni ainoastaan olkapäitään nähtävästi jaksamatta käsittää, miten oli mahdollista kieltäytyä ottamasta vastaan niin mairittelevaa nimitystä sekä sanoi, että jos Pierre välttämättömästi tahtoi olla venäläinen, niin olkoon niin, mutta että hän tästä huolimatta kuitenkin on elämänijäkseen kiitollisuuden velassa henkensä pelastamisesta.
Jos tällä ranskalaisella olisi ollut jonkunkaan verran kykyä käsittää muiden tunteita ja jos hän olisi arvaillut, mitä Pierre tunsi nyt, olisi Pierre varmaankin poistunut hänen luotaan, mutta tämän miehen vilkas välinpitämättömyys kaikesta, mikä ei ollut häntä itseään, voitti Pierren.
-- _Français ou prince russe incognito_,[238] -- sanoi ranskalainen upseeri katsahdettuaan Pierren hienoihin, vaikkakin likaisiin alusvaatteisiin ja jalokivisormukseen. -- _Je vous dois la vie et je vous offre mon amitié. Un français noublie jamais ni une insulte, ni un service. Je vous offre mon amitié. Je ne vous dis que ça_.[239]
Ranskalaisen upseerin äänen kaiussa, kasvojen ilmeissä ja käden liikkeissä oli niin paljon hyväsydämisyyttä ja kiitollisuutta (ranskalaisen kannalta ajateltuna), että Pierre vaistomaisesti vastaten hymyllä ranskalaisen hymyyn tarttui tämän ojentamaan käteen.
-- _Capitaine Ramball du 13-me léger, décoré pour l'affaire du sept_,[240] -- esitti hän itsensä itsekylläisesti ja hillittömästi hymyillen, joka veti hänen huulensa viiksien alta ryppyyn. -- _Voudrez vous bien me dire à présent, à qui j'ai l'honneur de parler aussi agréablement au lieu de rester à l'ambulance avec la balle de ce fou dans le corps_.[241]
Pierre vastasi, ettei hän voi sanoa nimeään, punastui samassa ja koettaen keksiä väärää nimeä oli ryhtymäisillään selittämään niitä syitä, joiden tähden hän ei voi nimeään sanoa, mutta ranskalainen keskeytti hänet nopeasti.
-- _De grâce_, -- sanoi hän. -- _Je comprends vos raisons, vous êtes officier ... supérieur, peut-être. Vous avez porté les armes contre nous. -- Ce n'est pas mon affaire. Je vous dois la vie. Cela me suffit. Je suis tout à vous. Vous êtes gentilhomme_ -- lisäsi hän kysyvän omaisesti. (Pierre kumarsi päätään). -- _Votre nom de baptême, s'il vous plait? Je ne demande pas davantage. M-r Pierre, dites vous ... Parfait. C'est tout ce que je désire savoir_.[242]
Kun pöydälle oli tuotu lammaspaistia, munaliikutusta, teekeittiö, viinaa ja venäläisen kellarin viiniä, jota ranskalaiset olivat tuoneet mukanaan, pyysi Ramball Pierreä ottamaan osaa ateriaan ja alkoi itse samassa syödä ahneesti ja nopeasti, kuten terve ja nälkäinen ihminen ainakin, vikkelästi pureskellen voimakkailla hampaillaan, myötäänsä maiskutellen suutaan ja tuon tuostakin virkkaen: _exellent, exquis_? Hänen kasvonsa punehtuivat ja alkoivat hiestyä. Kun Pierre oli nälkäinen, ryhtyi hänkin mielellään einehtimään. Morelle, upseerin palvelija, toi kastrullin, jossa oli lämmintä vettä ja pani siihen pullon punaviiniä. Sitä paitsi hän toi pullon kaljaa, jonka hän oli ottanut keittiöstä koetteeksi. Ranskalaiset tunsivat jo tämän juoman ja se oli saanut nimenkin. He nimittivät kaljaa _limonade de cochon_ (sikalimonaati) ja Morelle kiitteli tätä _limonade de cochonia_, jonka hän oli löytänyt keittiöstä. Mutta kun kapteenilla oli viiniä, jota oli saatu Moskovan läpi marssiessa, luovutti hän kaljan Morellelle ja tarttui itse bordeauxilaiseen. Hän kääri pullon kaulaa myöten salvettiin ja kaasi itselleen ja Pierrelle viiniä. Sammutettu nälkä ja viini vilkastuttivat kapteenia entistä enemmän ja hetkeksikään herkeämättä hän puheli koko aterian ajan.
-- _Oui, mon cher M-r Pierre, je vous dois une fière chandelle de m'avoir sauvé ... de cet enragé ... J'en ai assez, voyez-vous, de balles dans le corps. En voilà une_ (hän osotti kylkeensä) _à Wagram et de deux à Smolensk_, -- hän osotti arpea poskessaan. -- _Et cette jambe, comme vous voyez qui ne veut pas marcher. C'est à la grande bataille du 7 à la Moskova que j'ai reçu ça. Sacré Dieu, c'était beau! Il fallait voir ça c'était un déluge de feu. Vous nous avez taillé une rude besogne; vous en vanter, nom d'un petit bon homme. Et, ma parole, malgré la toux, que j'y ai gagné, je serais prêt à recommencer. Je plains ceux qui n'ont pas vu ça_.[243]
-- _J'y ai été_,[244] sanoi Pierre.
-- _Bah, vraiment. Eh bien, tant mieux_, -- virkkoi ranskalainen. -- _Vous êtes de fiers ennemis, tout de même. La grande redoute a été tenace, nom d'une pipe. Et vous nous l'avez fait crânement payer. J'y suis allé trois fois, tel que vous me voyez. Trois fois nous étions sur les canons et trois fois on nous a culbuté et comme des capucins de cartes. Oh! s'était beau, m-r Pierre. Vos grenadiers ont été superbes, tonnerre de Dieu. Je les ai vu six fois de suite serrer les rangs et marcher comme à une revue. Les beaux hommes! Notre roi de Naples qui s'y cannait a crié: bravo!_ -- _Ah! ah! soldat comme nous autres!_ -- sanoi hän nauraen tuokioisen vaiettuaan. -- _Tant mieux, tant mieux m-r Pierre. Terribles en bataille ... galants_ ... (hän iski silmää naurussa suin) _avec les belles, voilà les français, m-r Pierre, n'est-ce pas_.[245]
Kapteeni oli niin viattoman ja sydämmellisen iloinen ja kokonainen ja itseensä tyytyväinen, että Pierrekin oli vähällä iskeä silmää mielihyvissään häneen katsoessaan. Sana _galant_ oli luultavasti johtanut kapteenin mieleen ajatuksen Moskovan asemasta.
-- _A propos, dites donc, est-ce vrai que toutes les femmes ont quitté Moscou? Une drôle d'idée! Qu'avaient-elles à craindre_?[246]
-- _Est-ce que les dames françaises ne quitteraient pas Paris, si les russes y entraient_?[247] -- sanoi Pierre.
-- _Ah, ah, ah!_ ... -- purskahti ranskalainen väkevään, tuliseen nauruun ja ravisti Pierreä olkapäistä. -- _Ah! elle est forte celle-la_, -- virkkoi hän. -- _Paris... Mais Paris, Paris_...[248]
-- _Paris la capitale du monde_...[249] -- sanoi Pierre päättäen ranskalaisen sanat.
Kapteeni katsahti Pierreen. Hänellä oli tapana keskellä keskustelua pysähtyä ja katsoa terävästi nauravilla, pehmeillä silmillään.
-- _Eh bien, si vous ne m'aviez pas dit que vous êtes russe, j'aurai parié que vous êtes parisien. Vous avez ce je ne sais quoi ce_.[250] -- ja sanottuaan nämä imartelevat sanat hän katsahti taasen äänettömästi Pierreen.
-- _J'ai été à Paris, j'y ai passé des années_,[251] -- sanoi Pierre.
-- _Oh ça se voit bien. Paris! ... Un homme qui ne connait pas Paris, est un sauvage. Un parisien, ça se sent à deux lieux. Paris s'est Talma, la Duschénois, Potier, la Sorbonne, les boulevards_, -- ja huomattuaan, että johtopäätös oli edellistä heikompi, hän lisäsi nopeasti: -- _il n'y a qu'un Paris au monde. Vous avez été à Paris et vous êtes resté russe. Eh bien, je ne vous en estime pas moins_.[252]
Viinin vaikutuksesta, ja niiden päivien jälkeen, jotka Pierre oli viettänyt yksinäisyydessä synkkien ajatustensa parissa, tunsi hän nyt tahtomattaankin mielihyvää keskustellessaan tämän iloisen ja sydämmellisen ranskalaisen kanssa. -- _Pour en revenir à vos dames, on les dit bien belles. Quelle fichue idée d'aller s'enterrer dans les steppes, quand l'armée française est à Moscou. Quelle chance elles ont manqué celles-là. Vos moujiks c'est autre chose, mais vous autres, gens civilisés, vous devriez nous connaître mieux que ça. Nous avons pris Vienne, Berlin, Madrid, Naple, Borne, Varsovie, toutes les capitales du monde... On nous craint, mais on nous aime. Nous sommes bons à connaître. Et puis l'Empereur_...[253] -- alkoi hän, mutta Pierre keskeytti hänet.
-- _L'Empereur?_ -- toisti Pierre ja hänen kasvoilleen nousi surullinen hämmästyksen ilme. -- _Est-ce que l'Empereur_...[254]