Part 22

-- _Vive l'Empereur! Vive le Roi de Rome! Vive l'Empereur!_[120] -- huudettiin riemastuneina.

Aamiaisen jälkeen saneli Napoleon de Beaussetin läsnäollessa käskynsä armeijalle.

-- _Courte et énergique_![121] -- virkkoi Napoleon, kun hän oli korjauksitta, yhdellä kertaa lukenut kirjotetun julistuksen. Käskyssä sanottiin:

"Sotilaat! Nyt alamme taistelun, jota olette kiihkeästi odottaneet. Voitto riippuu teistä. Se on teille välttämätön; se tuottaa teille kaikki mitä tarvitsette, mukavat asunnot ja pikaisen paluun takaisin isänmaahan. Toimikaa niin, kuin toimitte Austerlitzissa, Friedlandissa, Vitebskissa ja Smolenskissa. Saakoot jälkipolvet ylpeinä muistella teidän urotöitänne tänä päivänä. Saakoot he sanoa jokaisesta teistä: hän oli suuressa tappelussa lähellä Moskovaa!"

-- _De la Moskova_! -- toisti Napoleon ja käskettyään herra Beaussetin, joka piti matkustamisesta, mukaansa ajoretkelle hän astui teltistään satuloitujen ratsujen luo.

-- _Votre Majesté a trop bonté_,[122] -- virkkoi Beausset keisarin kutsuun lähteä mukaan: hänen mielensä teki nukkumaan eikä hän toisekseen osannut eikä uskaltanut ratsastaa.

Mutta Napoleon nyökäytti päätään matkailijalle ja Beaussetin täytyi lähteä. Napoleonin tullessa ulos teltistä kaikuivat kaartilaisten huudot hänen poikansa muotokuvan ympärillä entistä voimakkaampina. Napoleon rypisteli kasvojaan.

-- Ottakaa pois tuo, -- sanoi hän juhlallisen majesteetillisesti muotokuvaan viitaten. -- Hän on liian nuori näkemään taistotannerta.

Sulettuaan silmänsä ja painettuaan päänsä kumaraan huokasi Beausset syvään tahtoen tällä liikkeellä osottaa miten syvästi hän osasi käsittää ja arvostella keisarin sanat.

XXVII.

Elokuun 25 p:n vietti Napoleon, kuten hänen historioitsijansa kertovat, kokonaan hevosen selässä seutua tarkastaen, suunnitelmia punniten, joita hänen marsalkkansa hänelle esittivät ja itsekohtaisesti antaen käskyjä kenraaleilleen.

Venäläisten joukkojen aseman alkuperäinen linja pitkin Kolotshan jokivartta murrettiin ja osa tätä linjaa, nimittäin venäläisten vasen siipi siirrettiin taapäin Shevardinon redutin vallottamisen tähden edellisenä päivänä. Tämä osa linjaa ei ollut lujitettu eikä sitä enää suojannut joki, niin että sen edessä oli kaikista avoimin ja tasaisin tanner. Jokaiselle sotilas- ja myöskin siviilihenkilölle oli päivänselvää, että ranskalaiset kävisivät juuri tämän linjan kimppuun. Näytti siltä, ettei siihen tarvinnut paljoa vaivata ajatuksiaan, ei tarvittu Napoleonin eikä hänen marsalkkojensa suurta huolekkuutta eikä puuhailua eikä vähimmässäkään määrässä sitä erityistä korkeaa kykyä, jota sanotaan nerokkuudeksi ja josta niin mielellään Napoleonia kehutaan. Mutta historioitsijat, jotka jälestäpäin ovat kuvanneet tämän tapauksen ja ne miehet, jotka silloin Napoleonia ympäröivät, ajattelivat toisin samoin kuin hän itsekin.

Napoleon ratsasti pitkin kenttää syvämietteisesti harkiten palkkasuhteita, nyökytteli itsekseen päätään milloin hyväksyvästi, milloin epäluuloisesti ja ympärillään oleville kenraaleille ilmaisematta sitä syvämietteistä ajatuskulkua, joka johti hänen päätöksiään, hän lausui näille vain lopulliset johtopäätöksensä käskyjen muodossa. Kun Davoust, jota nimitettiin Eckmühlin herttuaksi, oli esittänyt, että venäläisten vasen siipi pitäisi saartaa, sanoi Napoleon, ettei sitä tarvinnut tehdä. Kenraali Compansin ehdotukseen (hänen oli määrä tehdä rynnäkkö fleschien kimppuun) saada marssittaa divisioonansa metsän kautta Napoleon sitävastoin ilmaisi suostumuksensa, vaikka niinkutsuttu Elchingenin herttua eli Ney uskalsi huomauttaa, että marssi metsän kautta on vaarallista ja voi hajottaa divisioonan järjestyksen.

Tarkastettuaan Shevardinon redutin vastapäätä olevaa seutua mietiskeli Napoleon jonkun aikaa ääneti ja osotti paikkoja, joihin piti rakentaa huomiseksi kaksi patteria toimimaan venäläisten varustuksia vastaan ja myöskin niitä paikkoja, joihin patterien rinnalle piti kenttätykistön asettua.

Annettuaan nämä y.m. määräykset palasi Napoleon kortteeriinsa, jossa hänen sanelunsa mukaan kirjotettiin taistelukäsky.

Tämä käsky, josta ranskalaiset historioitsijat puhuvat erityisen innostuneina ja muut historioitsijat syvällä kunnioituksella, oli seuraava:

Aamun sarastaessa kaksi patteria, jotka yöllä ovat rakennetut tasangolle, jonka on miehittänyt Eckmühlin prinssi, avaavat tulen kahta vastapäätä olevaa vihollispatteria vastaan.

Samaan aikaan 1:sen armeijaosaston tykistön päällikkö, kenraali Pernetti siirtyy Compansin divisioonan 30 tykin ja Dessaixin ja Friantin divisioonien kaikkien haupitsien kera eteenpäin, alkaa tulen ja lennättää kranaattisateen päin vihollisen patteria, jota vastaan toimii:

24 kaartin tykistön tykkiä, 30 Compansin divisioonan tykkiä, ja 8 Friantin ja Dessaixin divisioonien tykkiä. Yhteensä 62 tykkiä.

3:nnen armeijaosaston päällikkö, kenraali Fouché asettaa kaikki 3:nen ja 8:nen armeijaosaston haupitsit, yhteensä 16, patterin siiville, joka on määrätty pommittamaan vasemman puolen varustuksia, joten sitä vastaan tulee yhteensä 40 tykkiä.

Kenraali Sorbierin täytyy olla valmis heti ensi käskyn saatuaan jouduttamaan kaartin tykistön kaikki haupitsit jompaakumpaa varustusta vastaan.

Tykistön pommittaessa marssii ruhtinas Poniatovski kylään ja metsään ja saartaa vihollisen aseman.

Kenraali Compans marssii metsän kautta ja vallottaa ensimäiset varustukset.

Kun täten on ryhdytty taisteluun, tullaan vihollisen liikkeiden mukaisesti antamaan uusia käskyjä.

Vasemmalla siivellä alkaa pommitus heti, kun on saatu kuulla pommituksen alkaneen oikealla siivellä. Morandin divisioonan ja varakuninkaan divisioonien tarkk'ampujat alkavat kiivaan tulen huomattuaan ryntäyksen alkaneen oikealla siivellä.

Varakuningas miehittää kylän ja menee kolmen siltansa yli pysyen samassa linjassa Morandin ja Gerardin divisioonien kanssa, jotka hänen johdollaan marssivat reduttia kohti ja tulevat samaan linjaan armeijan muiden joukkojen kanssa.

Kaikki tämä täytyy panna täytäntöön järjestyksessä (_le tout se fera avec ordre et méthode_) säilyttämällä, mikäli mahdollista, joukkoja reservissä.

Keisarillisessa leirissä lähellä Moschaiskia, 6 p:nä syyskuuta vuonna 1812.

Tämä taistelujärjestys, joka on hyvin epäselvästi ja sotkuisasti kirjotettu, jos ilman uskonnollista sokeutta Napoleonin nerollisuutta kohtaan sallitaan kosketella hänen määräyksiään, sisälsi neljä kohtaa -- neljä määräystä. Ei ainoakaan näistä määräyksistä tullut eikä voinutkaan tulla täytetyksi.

Taistelujärjestyksessä sanotaan ensiksikin, _että Napoleonin valitsemalle paikalle pystytetyt patterit, joiden kanssa Pernettin ja Fouohén tykistön oli jouduttava samaan linjaan, yhteensä 102 tykkiä, alkaisivat tulen ja lennättäisivät luotisateen venäläisten fleschiä ja reduttia vastaan_. Tätä ei voitu tehdä, koska Napoleonin määräämistä paikoista luodit eivät kantaneet venäläisten kaivoksille, joten nuo 102 tykkiä ampuivat tyhjään siihen saakka, kun lähin päällikkö siirrätti ne vastoin Napoleonin määräystä lähemmä.

Toinen määräys oli se, _että Poniatovski, marssien kylän kimppuun metsäin kautta, saartaisi venäläisten vasemman siiven_. Tätä ei voitu tehdä eikä tehtykään siitä syystä, että Poniatovski marssiessaan kylää kohti metsään tapasi siellä Tutshkovin, joka sulki häneltä tien, joten hän ei voinut saartaa eikä saartanutkaan venäläisten asemaa.

Kolmas määräys: _kenraali Compans marssii metsään vallatakseen ensimäiset varustukset_. Compansin divisioona ei vallannut ensimäisiä varustuksia, vaan se lyötiin takasin, sillä metsän läpi tultuaan sen täytyi järjestää rivinsä kartessitulessa, josta Napoleon ei tiennyt.

Neljäs: _varakuningas valtaa kylän (Borodinon) ja marssii kolmen siltansa yli pysyen samassa linjassa Morandin ja Friantin divisioonien kanssa (joista ei sanota mihin ja milloin heidän piti marssia), jotka hänen johdollaan liikkuvat reduttia kohti ja tulevat samaan linjaan muiden joukkojen kanssa_.

Vaikeata on saada selvää tästä sekavasta aikakaudesta, mutta mikäli voi päättää niistä yrityksistä, jotka varakuningas teki koettaessaan täyttää saamansa käskyt, oli hänen marssittava Borodinon kautta vasemmittain reduttia vastaan, Morandin ja Friantin divisioonien oli taas lähdettävä samaan aikaan liikkeelle keskustasta.

Tämä, kuten muutkaan taistelujärjestyksen kohdat, ei tullut eikä voinutkaan tulla täytäntöön. Borodinon ohi päästyään lyötiin varakuningas takasin Kolotshan rannalla, jota etemmä hän ei päässyt. Morandin ja Friandin divisioonat taas eivät vallottaneet reduttia, vaan työnnettiin nekin takasin ja taistelun lopussa otti redutin haltuunsa ratsuväki (luultavasti aivan odottamaton ja kuulumatonkin yllätys Napoleonille). Siis ei yksikään taistelujärjestyksen määräyksistä tullut eikä voinutkaan tulla täytetyksi. Mutta taistelujärjestyksessä sanotaan, _että kun näin on ryhdytty taisteluun, tullaan antamaan vihollisen liikkeen mukaisia määräyksiä_, josta syystä voisi näyttää, että Napoleon olisi taistelun kestäessä antanut kaikki tarpeelliset käskyt. Mutta näin ei tapahtunut eikä voinutkaan tapahtua, -- koska Napoleon oleskeli koko taistelun ajan niin kaukana siitä, että (kuten sittemmin on näyttäytynytkin) hän ei voinut tietää taistelun kulkua eikä siis ainoakaan hänen määräyksistään tullut täytetyksi taistelun kestäessä.

XXVIII.

Useat historioitsijat sanovat, etteivät ranskalaiset voittaneet Borodinon taistelua siitä syystä, että Napoleonilla oli ollut nuha ja jollei hänellä olisi ollut nuhaa, niin olisivat hänen määräyksensä sekä ennen taistelua että sen jälkeen olleet vieläkin nerokkaammat ja niin olisi tuho perinyt Venäjän, _et la face du monde eut été changée_.[123] Niistä historioitsijoista, jotka vakuuttavat, että Venäjän valtakunta muodostui yhden miehen -- Pietari Suuren tahdosta, että Ranska vaihtui tasavallasta keisarikunnaksi ja Ranskan armeija marssi Venäjälle yhden miehen -- Napoleonin tahdosta, on semmoinen päättely, että Venäjä pysyi mahtavana sen vuoksi, että Napoleonilla oli elok. 26 p:nä kova nuha, ehdottoman johdonmukainen.

Jos Napoleonin tahdosta riippui ryhtyä tai olla ryhtymättä Borodinon taisteluun ja hänen tahdostaan riippui antaa se tai se määräys, niin on ilmeistä, että nuha, joka vaikutti hänen tahtonsa ilmaukseen, on saattanut olla syynä Venäjän pelastumiseen ja että siis se kamaripalvelija, joka ei muistanut antaa Napoleonille elok. 24 p:nä vedenpitäviä saappaita, on ollut Venäjän pelastaja. Tällä ajatuspohjalla on johtopäätös epäilemätön; se on yhtä epäilemätön, kuin sekin johtopäätös, jonka Voltaire teki piloillaan (itsekään tietämättä, mistä hän laski pilaa) sanoessaan, että Bartolomeuksen yö aiheutui Kaarle IX vatsataudista. Mutta niistä, jotka eivät myönnä, että Venäjä muodostui yhden miehen -- Pietari I tahdosta ja että Ranskan keisarikunta syntyi ja sota Venäjää vastaan alkoi yhden miehen -- Napoleonin tahdosta, on tämmöinen päättely ei ainoastaan väärä ja järjetön, vaan myöskin vastoin koko ihmiskunnan olemusta. Kysymykseen siitä, mikä muodostaa historiallisten tapahtumain vaikuttimen, esiintyy toinen vastaus, ja tämä vastaus on se, että maailmantapausten kulku on ylhäisestä ennaltamääräyksestä ja riippuu niiden ihmisten vapaan tahdon kaikkien ilmausten yhdynnästä, jotka ovat osallisia noihin tapauksiin ja että Napoleonien vaikutus niiden tapausten kulkuun on vain näennäistä ja kuviteltua.

Niin kummalliselta kuin ensi katseelta tuntuukin otaksuma siitä, että Bartolomeuksen yö, jonka toimeenpanoon Kaarle IX antoi käskyn, ei tapahtunut hänen tahdostaan, vaan että hänestä vaan tuntui, että hän oli käskenyt tehdä niin; ja että Borodinon verilöyly, joka nieli 80 tuhatta uhria, ei tapahtunut Napoleonin tahdosta (vaikka hän antoikin käskyjä taistelun alkamisesta ja sen kestäessä), vaan että hänestä vain tuntui, että hän oli käskenyt tehdä niin; niin kummalta kuin tuntuukin tämmöinen otaksuma, -- käskee kuitenkin ihmisarvo, joka sanoo, että vaikka kukaan meistä ei olekaan suurempi, niin ei missään tapauksessa myöskään pienempi ihminen kuin mikä Napoleon tahansa, sentään myöntämään kysymyksen tämmöisen ratkaisun oikeaksi. Ja monilukuiset historialliset tutkimukset vahvistavat tämän otaksuman aivan riittävästi.

Borodinon taistelussa ei Napoleon ampunut yhtään laukausta kehenkään eikä surmannut ainoatakaan miestä. Kaiken tämän tekivät sotamiehet. Hän siis ei tappanut ihmisiä.

Ranskan armeijan sotamiehet eivät menneet Borodinon taisteluun surmaamaan lähimäisiään Napoleonin käskystä, vaan omasta halustaan. Koko armeija -- ranskalaiset, italialaiset, saksalaiset ja puolalaiset, -- tunsivat sen armeijan edessä, joka sulki heiltä tien Moskovaan, että _le vin est tiré et qu'il faut le boire_.[124] Jos Napoleon olisi nyt kieltänyt heitä tappelemasta venäläisten kanssa, olisivat he surmanneet hänet itsensä ja menneet tappelemaan venäläisten kanssa, sillä se oli heille välttämätöntä.

Kun he kuuntelivat Napoleonin käskyä, jossa heidän haavojensa kuoleman palkaksi luvattiin jälkipolvien tunnustus siitä, että hekin olivat olleet Moskovan suuressa taistelussa, huusivat he: "_vive l'Empereur_!" samoin kuin he huusivat: "_vive l'Empereur_!" nähdessään pojan muotokuvan, jossa tämä lävisti maapallon pelikepakolla ja samoin kuin he olisivat huutaneet: "_vive l'Empereur_!" minkä tyhmyyden johdosta tahansa. Heillä ei ollut muuta valinnan varaa eikä tekemistä kuin huutaa: "_vive l'Empereur_!" ja mennä tappelemaan saadakseen voittajien ravinnon ja levon Moskovassa. He eivät siis surmanneet Napoleonin käskystä itsensä kaltaisia.

Eikä Napoleon myöskään ohjannut taistelun kulkua, sillä hänen taistelujärjestyksestään ei tullut ainoakaan kohta toteutetuksi ja taistelun aikana hän ei tiennyt, mitä hänen etupuolellaan tapahtui. Ei siis sekään, miten joukot surmasivat toisiaan, tapahtunut hänen tahdostaan, vaan hänestä riippumatta niiden tuhansien ihmisten omasta tahdosta, jotka yhteisesti ottivat osaa taisteluun. Napoleonista _vain tuntui_ siltä, että kaikki tapahtui hänen tahdostaan. Senpä vuoksi kysymyksellä siitä, oliko Napoleonilla nuha vai ei, ei ole historiaan nähden sen suurempaa merkitystä kuin kysymyksellä minkä alhaisarvoisen sotamiehen nuhasta tahansa.

Napoleonin nuhalla elok. 26 p:nä ei ollut sitä suuremmalla syyllä merkitystä, koska kirjailijoiden todistukset siitä, että muka Napoleonin nuha oli syynä hänen taistelusuunnitelmaansa (joka ei ollut laadittu niin hyvin kuin edelliset) ja käskyihinsä taistelun aikana, jotka eivät olleet niin hyviä kuin ennen, -- ovat aivan epäoikeutettuja.

Ylempänä jäljennetty taistelusuunnitelma ei suinkaan ollut huonompi, vaan koko joukon parempi niitä edellisiä suunnitelmia, joiden perusteella ei oltu voitettu taisteluja. Luullut määräykset taistelun aikana eivät myöskään olleet entisiä huonompia, vaan aivan samallaisia kuin muulloinkin. Mutta suunnitelma ja määräykset näyttävät vain huonommilta edellisiä siitä syystä, että Borodinon taistelu oli ensimäinen, jota Napoleon ei voittanut. Kaikki mainioimmat ja syvämietteisimmätkin suunnitelmat ja määräykset näyttävät hyvin huonoilta ja jokainen sotaoppinut arvostelee niitä merkitsevin kasvoin, silloin kun taistelua ei ole voitettu niiden mukaisesti; ja kaikista kehnoimmat suunnitelmat ja määräykset näyttävät oivallisilta ja vakavat tutkijat todistelevat kokonaisissa teoksissa kehnojen käskyjen ansioita, silloin kun niiden perusteella on voitettu taistelu.

Weihrotherin laatima Austerlitzin taistelun suunnitelma oli täydellisyyden esimerkki tämänlaatuisista tekeleistä, mutta sitäkin moitittiin, moitittiin sen täydellisyyden ja liian suuren seikkaperäisyyden tähden.

Napoleon täytti Borodinon taistelussa vallanedustajan tehtävänsä yhtä hyvin, jopa paremminkin kuin muissa taisteluissa. Hän ei millään tavalla vahingoittanut taistelun kulkua. Hän yhtyi järkeviin mielipiteisiin, ei sotkenut, ei puhunut vastoin omia sanojaan, ei pelännyt eikä paennut taistelutantereelta, vaan tahdillisena ja kokeneena sotilaana täytti tyynesti ja arvokkaasti näennäisen päällikkyydenpitäjän tehtävät.

XXIX.

Palattuaan huolestuneena toiselta retkeltään asemaa tarkastamasta sanoi Napoleon:

-- Shakkinappulat on pantu paikoilleen, huomenna alkaa peli.

Hän käski tuomaan itselleen totia, kutsui luokseen Beaussetin ja alkoi tämän kanssa keskustella Parisista ja muutamista muutoksista, jotka hän aikoi toimeenpanna keisarinnan hovimenosääntöön, ihmetyttäen prefektiä muistavuudellaan hovielämän pienistäkin yksityisseikoista.

Hän kyseli ja puheli kaikenmoisista pikkuasioista, laski leikkiä Beaussetin matkustushalusta ja loruili niin huolettomasti, kuin jokin kuuluisa, varma ja taitonsa tunteva leikkaaja, sillä aikaa kun hän käärii hihojaan ja pukeutuu valkeaan esiliinaansa ja sairasta sidotaan penkkiin. "Asia on kokonaan minun käsissäni ja päässäni selvänä pienimpiäkin seikkoja myöten. Kun on ryhdyttävä toimeen, teen minä sen parhaimmin kuin kukaan muu, nyt voin laskea leikkiä; ja kuta enemmän lasken leikkiä ja olen tyyni, sitä enemmän täytyy teidän luottaa minuun, olla levollinen ja ihmetellä neroani."

Juotuaan toisen totilasinsa läksi Napoleon lepäämään voimistuakseen vakavaan tehtävään, joka, kuten hänestä tuntui, hänen oli huomenna suoritettava.

Hän oli vaipunut ajattelemaan huomispäivän tehtäväänsä siinä määrin, ettei saanut unta, ja vaikka hänen nuhansa oli iltakosteuden vaikutuksesta pahentunut, meni hän kaikuvasti nenäänsä niistäen kolmen aikaan yöllä telttinsä suureen osastoon. Hän kysyi, eivätkö venäläiset olleet peräytyneet. Hänelle vastattiin, että vihollisen tulet vilkkuvat yhä entisillä paikoilla. Hän nyökäytti päätään hyväksyvästi.

Päivystävä upseeri tuli telttiin. -- _Eh bien, Rapp, croyez vous, que nous ferons de bonnes affaires aujourd'hui_?[125] -- kysyi hän adjutantilta.

-- _Sans aucun doute, Sire_[126] -- vastasi Rapp.

Napoleon katsahti häneen.

-- _Vous rappelez-vous, Sire, ce que vous m'avez fait l'honneur de dire à Smolensk_, -- sanoi Rapp _le vin est tiré, il faut le boire_.[127]

Napoleon muuttui synkän näköiseksi ja istui kauan ääneti pää käsivarassa.

-- _Cette pauvre armée_, -- virkkoi hän äkkiä, -- _elle a bien diminué depuis Smolensk. La fortune est une franche courtisane, Rapp; je le disais toujours, et je commence à l'éprouver. Mais la garde, Rapp, la garde est intacte_?[128] sanoi hän kysyvästi.

-- _Oui, Sire_,[129] vastasi Rapp.

Napoleon otti pastillerin, pisti sen suuhunsa ja katsoi kelloa. Häntä ei nukuttanut, ja aamuun oli vielä kotvan odottamista eikä ajan kuluksi voinut enää antaa määräyksiäkään, koska ne kaikki olivat jo annetut ja niitä pantiin parhaillaan täytäntöön.

-- _A-t-on distribué les biscuits et le riz aux régiments de la garde_?[130] -- kysyi Napoleon ankarasti.

-- _Oui, Sire_.[131]

-- _Mais le riz_?[132]

Rapp vastasi, että hän oli ilmottanut hallitsijan määräykset riisin jakamisesta. Mutta Napoleon puisti päätään tyytymättömänä aivan kuin uskomatta, että hänen määräyksensä olivat toimitetut. Palvelija toi totia, Napoleon käski tarjoamaan toisen lasin Rappille ja mitään virkkamatta hän alkoi tyhjentää toista lasia pitkin kulauksin.

-- Minulla ei ole maku- eikä hajuaistia, -- sanoi hän lasia haistellen. -- Tuskastuttaa jo tämä nuha. Ne tyrkyttävät lääketiedettään. Mikä lääketiede se on, kun eivät osaa nuhaa parantaa! Corvisart antoi minulle näitä pastilleria, mutta niistä ei ole mitään apua. Minkä ne voivat parantaa? Parantaminen on mahdotonta. _Notre corps est une machine à vivre. Il est organisé pour cela, c'est sa nature; laissez-y la vie à son aise, qu'elle s'y défende elle même: elle fera plus que si vous la paralysiez en l'encombrant de remèdes. Notre corps est comme une montre parfaite que doit aller un certain temps; l'horloger n'a pas la faculté de l'ouvrir, il ne peut la manier qu'a tâtons et les yeux bandés... Notre corps est une machine à vivre, voilà tout_.[133]

Ja aivan kuin jouduttuaan määritelmien, _définitions_, alalle, joista hän piti, lausui hän yht'äkkiä uuden määritelmän.

-- Tiedättekö, Rapp, mitä on sotataito? -- kysyi hän. -- Se on taito olla määrättynä hetkenä voimakkaampi vihollista. _Voilà tout_.

Rapp ei vastannut mitään.

-- _Demain nous allons avoir affaire à Koutouzoff_![134] sanoi Napoleon. -- Saadaanpa nähdä. Muistakaa, että hän komensi Braunaussa armeijaa eikä kertaakaan kolmessa viikossa noussut hevosen selkään mennäkseen tarkastamaan varustuksia. Saadaanpa nähdä!

Hän katsoi kelloa. Se oli vasta neljä. Häntä ei nukuttanut, toti oli lopussa eikä vieläkään ollut mitään tekemistä. Hän nousi ylös, käveli edestakaisin, otti päälleen lämpimän nutun ja lakin ja läksi ulos teltistä. Yö oli pimeä ja kostea; tuskin huomattavaa kosteutta laskeutui ylhäältä. Ranskan kaartin nuotiot eivät palaneet kirkkaina ja kaukaa savun läpi kiilui venäläisten tulet. Kaikkialla oli hiljaista, kuului selvään liikettä ja kopinaa ranskalaisten joukkojen keskuudesta, jotka olivat lähdössä asemilleen.

Napoleon kulki vähän aikaa teltin edustalla, katseli tulia, kuunteli kopinaa ja tultuaan erään pitkän, karvalakkisen kaartilaisen kohdalle, joka seisoi vahtina hänen telttinsä luona ja joka keisarin ilmestyessä ojentui suoraksi kuin musta patsas, pysähtyi hän tämän eteen.

-- Mistä vuodesta palveluksessa? -- kysyi hän sillä totutulla, ankaran ja suopean sekaisella sotilaallisella karskeudella, jolla hän aina puhutteli sotamiehiään.

Sotamies vastasi.

-- _Ah! Un des vieux!_[135]

-- Onko rykmentti saanut riisiä?

-- On, Teidän Majesteettinne.

Napoleon nyökäytti päätään ja poistui hänen luotaan.

* * * * *

Kello puoli kuuden aikaan ratsasti Napoleon Shevardinon kylään päin.

Alkoi sarastaa, taivas seestyi, vain yksi pilvi komotti idässä.

Hylättyjen nuotioiden tulet leimahtelivat viimeisillään aamun kalpeassa valossa.

Oikealla pamahti jykeä yksinäinen tykin laukaus, kumisi hyvän aikaa, vaan sitte kuoli hiljaisuuteen. Kului muuan minuutti. Kajahti toinen ja kolmas laukaus. Ilma alkoi vavista. Neljäs ja viides pamahti lähellä, juhlallisesti ja tuli jostain oikealta.

Ensimäisten laukausten kumina ei ehtinyt vaijeta, kun kuului uusia ja yhä uusia toinen toiseensa yhtyen ja toisiaan säestäen.

Napoleon oli saapunut seurueineen Shevardinon redutille ja laskeutui hevoseltaan. Leikki oli alkanut.

XXX.

Palattuaan ruhtinas Andrein luota Gorkiin käski Pierre ratsupalvelijansa valmistamaan hevoset ja herättämään hänet aikaseen aamulla. Sitte hän laskeutui vuoteeseen, jonka Boris oli valmistanut hänelle nurkkaan väliverhon taa ja nukahti.

Kun Pierre heräsi seuraavana aamuna, ei tuvassa enää ollut ketään. Pienien ikkunojen lasit helisivät. Ratsupalvelija seisoi vuoteen vieressä häntä nykimässä.

-- Herra kreivi, herra kreivi, herra kreivi... -- jankkasi ratsupalvelija Pierreen katsomatta nähtävästi kadotettuaan toivonsa saada hänet hereille ja lujasti harteista nykien.

-- Mitä? Joko? -- virkkoi Pierre herättyään.

-- Suvaitkaa kuulla ammuntaa, -- sanoi ratsupalvelija, entinen sotamies, -- kaikki herrat ovat jo lähteneet, itse hänen armonsakin ajoi aikoja sitte sivu.

Pierre pukeutui nopeasti ja kiiruhti ulos. Ilma oli selkeä, raikas, täynnä kasteen tuoksua ja iloa. Aurinko, joka juuri oli kurkistautunut näkyviin pilven takaa, pursusi pilven taittamia säteitään vastapäätä olevan kadun kattojen yli tielle, jonka pölyä kaste kattoi, talojen seinille ja ikkunoihin sekä Pierren hevosiin, jotka seisoivat tuvan vierustalla. Pihalta kuului tykkien jyske tavattoman kumealta. Katua kiisi eräs adjutantti kasakka jälessä.

-- Joutukaa, kreivi, joutukaa! -- huusi adjutantti.

Käskettyään tuomaan hevoset jälestään läksi Pierre katua pitkin kummulle, josta hän oli eilen katsellut taistelukenttää. Kummulla oli joukko sotilashenkilöltä, kuului esikunta-upseerien ranskankielistä puhelua ja näkyi Kutusovin harmaa pää valkeine, punaraitaisine lakkineen, sekä harmaa niska, joka upposi harteisiin. Kutusof katseli näköputkella eteensä maantielle.