Part 5

[15] Kleisthenes oli 6:nen vuosisadan lopulla jakanut Athenan kansan valtiollisessa suhteessa 10 fyyleeseen (oik. = sukukuntaan). Kustakin näistä määrättiin vuosittain arvalla 50 jäsentä senaattiin l. neuvostoon, jonka koko jäsenluku oli siis 500 (myöhemmin lisättiin fyyleiden lukumäärää, ja tuli silloin neuvoston jäseniä olemaan 600). Koko neuvosto ei kuitenkaan aina saattanut olla koolla, mutta korvattiin se puute prytaanijärjestelmällä. Uskottiin nim. vuoroonsa kunkin fyylen jäsenten huostaan juoksevain asiain toimittaminen ja esitysten valmistaminen neuvoston kokouksiin, ja mikäli nyt fyyleitä oli kymmenen, kesti tällaista vuoroa 35-36 päivää (karkausvuosina 38-39 p.). Tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sitä toimittavan fyyleen jäseniä prytaaneiksi. Heidän virkahuoneenaan oli skias l. tholos, jossa he myöskin söivät valtion kustannuksella. He kutsuivat kokoon sekä neuvoston että myöskin kansan. Keskuudestaan määräsivät he arpomalla itselleen kuksikin päiväksi eri esimiehen, jolla oli hallussaan avaimet valtion aarteistoon ja arkistoon sekä Athenan valtionsinetti, ja oli tämä itseoikeutettu esimies myös hänen päivänään pidetyissä neuvoston- ja kansankokouksissa (vasta myöhemmin tapahtui tässä kohden muutos).

Mainittu esimiehyys osui Sokrateelle siksi päiväksi, jolloinka Athenalaiset kansankokouksessa tuomitsivat samalla äänestyksellä kuolemaan "kaikki ne kymmenen strateegia, jotka eivät olleet korjuuseen ottaneet meritaistelussa kuolleita sotureja." Tätä menetystä katsoi Sokrates laittomaksi ja paneutui sitä vastaan, mutta menestyksettä, sillä muista prytaaneista ei kukaan häneen yhtynyt. Itse asiassa olikin strateegien tuomitseminen kolmin kerroin laitonta. Sillä ensiksi ei kansankokouksella ollut valtaa tuomita heitä, vaan olivat he kansantuomioistuinten tuomittavia, ja toiseksi oli laeissa määräys, ett'ei samalla äänestyksellä saanut useampia yht'aikaa tuomita; kolmanneksi ei strateegeille suotu, niinkuin olisi pitänyt, tarpeellista aikaa puolustukseen.

Taistelu, jota tarkoitetaan, oli taistelu Arginusisten saarten luona, missä Athenalaiset v. 406 voittivat Spartalaisten laivaston. Athenalaisten puolella oli johto ollut kahdeksan strateegin käsissä -- kaikkiaan oli strateegeja kymmenen ja he muodostivat Athenan sotalaitoksen esimieskolleegion -- ja heitä oli myrsky estänyt täyttämästä velvollisuuttaan niitä kansalaisia kohtaan, jotka taistelussa olivat henkensä menettäneet. Heitä yhtäkaikki syytettiin tästä, ja seurauksena oli, että kuusi heistä sai päällään maksaa luonnon epäsuopeuden (kaksi heistä ei laisinkaan palannut Athenaan, ja välttivät he sen kautta kuoleman).

Huomattava on, ett'ei meidän tekstikohtamme esitä tapausta aivan tarkalleen, sikäli kuin Sokrates tasaluvuin puhuu kymmenen strateegin tuomitsemisesta.

[16] Nämät ilmianto ja korjuuseen saatto olivat kaksi erinäistä, yleisyydestä poikkeavaa tapaa saattaa toista tuomiolle. Molempia käytettiin ainoastaan, jos rikos oli ilmeinen. Mitään haastetta ei silloin annettu rikolliselle; myöskin sai hän suoraa päätä, ell'ei hänellä ollut tarpeellisia takaajia, marssia vankeuteen ja siellä odottaa tuomiotaan. Erotuksena oli vain, että, kun ilmiantoa käytettiin, niin kantaja vain ilmoitti rikollisen asianomaiselle virkamiehelle, jonka työksi sitten itse vangitseminen jäi, sen sijaan kuin korjuuseen saatto tuli käytäntöön, jos itse kantaja kävi rikolliseen käsiksi ja kuljetti hänet virkamiehen luo.

[17] Kriton oli varakas Athenalainen, joka piti hyvin tarkkaa huolta omaisuudestaan. Hän oli jokseenkin saman-ikäinen kuin Sokrates sekä oli ollut nuoruudestaan asti tämän hartaimpia ystäviä. Vaikk'ei hänellä ollut erityistä synnynnäistä taipumusta filosofliaan, näkyy hän kuitenkin Sokrateen vaikutuksesta sitä harrastaneen, vieläpä kerrotaan hänen kyhänneenkin filosoofisia kirjoitelmia. Mutta vielä suurempaa ihastusta ja harrastusta herättivät hänessä Sokrateen käytännölliset elämänohjeet -- käytännöllinen filosofiia. Kun Sokrates oli tuomittu kuolemaan, niin valmisti hän tälle tilaisuuden pakenemaan vankilasta ja siten välttämään pahantekijänkuolemaa. Mutta Sokrates hylkäsi hänen hyväntahtoisen suunnitelmansa, selittäen hänelle, että kansalaisen ensi velvollisuus on totella lakeja. Sokrateen keskustelun hänen kanssaan on Platon meille säilyttänyt "Kriton" nimisessä dialoogissaan, joka sekä historialliselta perustaltaan että aatesisällykseltään on läheisimmässä yhteydessä tämän teoksen kanssa.

[18] _Sphettolainen_ = kotoisin Sphettos deemoksesta. Paitsi fyyleisiin jakaantui Athenan kansa vielä deemoksiin. Nämät, jotka olivat paikallisia kokonaisuuksia, olivat vastoin edellisiä kunnallisia laitelmia, ja oli niitä monta kertaa enemmän. Kleistheneen mainitaan tasoittaneen niiden luvun 100:ksi sekä jakaneen ne eri fyyleitä kohti siten, että kukin fyylee käsitti 10 sellaista; tämä määrä lisääntyi kuitenkin vähitellen, läheten lopulta kahtasataa.

[19] _Aiskhines_ oli Sokrateen merkillisimpiä oppilaita. Hänen tiedetään kirjoittaneen joukon iloisia ja havainnollisia dialoogeja.

[20] _Kephisialainen_ -- Kephisia deemoksesta.

[21] _Epigenes_ esiintyy Xenophonin "Sokrateen muistelmissa", missä Sokrates suosittaa hänelle voimistelua.

[22] _Theageesta_ kertoo Platon toisaalla, että hänellä oli heikko terveys ja että hänen sen vuoksi täytyi pysyttäytyä erillään valtiontoimista.

[23] _Platon_ = filosoofi.

[24] _Apollodoros_ oli sen mukaan, kuin Platon "Symposionissa" ja "Phaidonissa" hänet esittää, kiihkeästi innostunut Sokrateesen. Hänellä olikin tästä liikanimi manikós (= intoileva).

[25] Kummallakin asian-osaisella oli tavallisesti määrätty aikansa, jonka hän (ja hänen avustajansa) sai puhua; enempi puhe oli mahdollinen vain, jos toinen luovutti hänelle siihen osan omasta ajastaan, kuten nyt tässä Sokrates on valmis Anytokselle tekemään (syrjään astumaan).

[26] Tuomioistuin, joka Sokrateen asian käsitteli, oli n.s. heliaia eli kansantuomioistuin. Kansantuomareina olivat teoriiassa kaikki kansalais-arvossa olevat 30 vuotta täyttäneet Athenalaiset, käytännössä kuitenkin vain ne näistä, jotka olivat käyneet siksi ilmoittautumassa. He muodostivat 10 osastoa, joissa oli kussakin (varajäsenten kanssa) 500 jäsentä. Niistä käytettiin yhtä tai useampia -- välistäpä ei tarvittu kokonaistakaan -- aina sen mukaan, miten tärkeä-arvoinen oikeudenkäynti oli, ja siksi on istuvain tuomarien lukumäärä lähteissä hyvin vaihteleva (200, 400, 500, 1,000, 1,500, 2,000 ja 2,500).

Sokrateella oli tuomareita 500. Diogenes Laerteelainen mainitsee nim., että Sokrateen langettamista äänesti 281, ja puheessaan Sokrates itse sanoo, että, jos 30 miestä olisi toisin äänestänyt, niin olisi hän päässyt vapaaksi; siis olisi sen mukaan 221 (= 281-60) äänestänyt Sokrateen vapauttamista ja kokonaissumma noussut 502:teen. Kun tasainen luku 500 kuitenkin on todennäköisempi, on otaksuttavaa, että Sokrates tässäkin kohden umpimäärin puhuu 30:stä äänestä 31:den sijasta, joka äänimäärä antaa meille luvut 281 ja 219 sekä kokonaissumman 500.

[27] Jos Meletos olisi yksinänsä esiintynyt syyttäjänä, niin ei edes viides osa tuomareista (tässä = 100 tuomaria) olisi äänestänyt hänen hyväkseen. Mutta silloin olisi häntä kohdannut lain määräämä rangaistus: hän olisi saanut sakkoja tuhat drakhmaa (= lähemmä 1,000 markkaa) ynnä kadottanut oikeuden viedä ihmisiä tuomiolle.

[28] _Prytaneion_ -- uudempi Akropoliin juurella etelän puolella. Täällä söivät eräät papilliset virkamiehet, joita valtio elätti. Samoin söivät siellä valtion kustannuksella ulkovaltain lähettiläät ynnä joukko muita vieraita. Näinä viimemainittuina olivat joko ne kansalaiset, jotka itse olivat erityisesti ansioituneet valtion suhteen (esim. voittaneet Kreikan juhlaleikkilöissä) tai joiden (esi-)isäin laita oli ollut se. Tällainen "ruokakumppanuus" prytaneionissa kävi suurimmasta arvon tunnustuksesta.

[29] _30 hopeamnaata_ -- likemmä 3,000 markkaa. Ks. selit. 4.

[30] _Päällysmiehillään_ tarkoittaa Sokrates yksitoistamiehistön virkakuntaa. Tämän hallussa oli valtion vankilat ja se piti huolen tuomittujen ruumiinrangaistusten toimeenpanosta.

[31] Tavallinen tapa, jolla tuomareita puhuteltiin, oli: "tuomarit!" Tämän sijasta on kuitenkin Sokrates pitkin matkaa käyttänyt puhuttelua: "Athenalaiset!", joka puhuttelutapa tuli kansankokouksissa käytäntöön. Nyt hän kuitenkin lausuu: "tuomarit!". Syy, miksikä hän ennen ei ole sitä tehnyt, on selvä: hän on tahtonut säästää mainittua sanaa "tuomari", kunnes kävisi selväksi, mihin määrään sitä todellisuudessa voi tuomareista käyttää. Sen nimityksen saavat nyt osalleen vain ne, jotka (molemmilla kerroilla) ovat äänestäneet hänen hyväkseen.

[32] _Minos, Radamanthys ja Aiakos_ olivat uskontarujen mukaan manalan tuomarit. Kun ihminen kuoli, niin joutui hänen sielunsa heidän tutkittavakseen ja sai heiltä tuomion sen mukaan, miten he havaitsivat hänen maailman ilmoilla eläneen; hurskaat he laskivat "autuasten saarille", jumalattomille taas määräsivät eri rangaistuksia. Niinpä esim. Sisyphos, joka oli vehkeillyt jumalia vastaan, sai rangaistukseksi alati vierittää kallionmöhkälettä mäkeä myöten ylös; kun hän juuri oli pääsemässä mäen päälle, vyöryi se aina alas, ja oli hänen taas uudestaan alkaminen. -- Mainittujen kolmen tuomarin lisäksi nimittää Sokrates (Platon) vielä neljännen, Triptolemoksen. Tämä mies tavataan Demeter thesmophoroksen taruissa; hän esiintyy niissä maanviljelyksen ja siitä nousevan sivistyksen levittäjänä. Manalan tuomarina ei häntä sen sijaan muualla mainita kuin tässä. Yleensä käsittelee Platon myyttejä hyvin vapaasti, ja siltä kannalta on selitettävä myös tämä tuomarien 4-luku.

[33] _Orpheus ja Musaios_ kävivät Kreikan varhaimmista runoilijoista. Orpheuksen kerrotaan laulaneen ja soittaneen niin, että kuollut luontokin alkoi elää ja rientää häntä kuulemaan (verrattava suomalaisten Väinämöiseen). Hänen nimellään kävi joukko lauluja, mutta valheellisesti; ne olivat nähtävästi vasta myöhempinä aikoina syntyneet Dionysos-palveluksen keskuudessa, niinkuin itse Orpheuskin on katsottava vain tämän palveluksen olennoimaksi. -- Musaios mainittiin Orpheuksen oppilaaksi. Sama on tietysti sanottava hänenkin persoonansa historiallisesta todenperäisyydestä.

[34] Hesiodos kävi didaktisen epoksen isästä ja pääedustajasta, niinkuin Homeros sankariepoksen. Hän oli Boiotialainen ja eli noin 750-700 e.Kr. -- joli'ei nimittäin hänen persoonansa laita ole sama kuin Homeroksen.

[35] _Palamedes_ oli Homeroksen mukaan kuninkaanpoika Euboiasta ja maineessa viisautensa vuoksi. Myöhempi taru tiesi hänestä kertoa, että Kreikan sotajoukko kivitti hänet Troiassa kuolijaaksi, sittenkuin Odysseus oli saattanut hänet syyttömästi epäluulon alaiseksi.

[36] _Aias_ oli Homeroksen sankareita hänkin, kotoisin Salamiin saarelta. Iliadin aineistoa käsittelevä "Pikku Ilias" niminen epos lauloi hänen traagillisesta lopustaan, ja on se aiheena myöskin Sophokleen "Aias mastigophoros" tragediiassa. Kreikkalaiset ovat siinä tuominneet Akhilleuksen aseet Odysseukselle eikä hänelle, jonka kostoksi hän päättää surmata vääryydentekijänsä. Mutta Athene jumalatar estää hänet siitä sumentamalla hänen järkensä, niin että hän vihamiestensä sijasta syöksyykin Kreikkalaisten yhteiskarjan kimppuun ja tuhoo sen. Kun hän sitten jälleen tulee tajuntaansa, niin hän käsittää, että hänen on valittava kahden välillä: joko antautua häpeällisen rangaistuksen alaiseksi tai itsensä surmaamalla pelastaa sankarimaineensa. Hän valitsee jälkimäisen ja työntyy miekkaansa.

[37] = Agamemnon, Kreikkalaisten ylipäällikkö Troian sodassa. Hänet mainitsee Sokrates niinkuin myös Odysseuksen ja Sisyphoksen erinomaisen älynsä vuoksi.

[38] Ks. selit. 32.