Part 4

27. Mahdollisesti arvelette, että minä myös tätä sanoessani puhun samallaisesti kuin tuonaan, jolloin puhuin vaikeroimisesta ja rukoilemisesta, nim. liian itsetietoisesti; mutta niin ei kuitenkaan ole asian laita, Athenalaiset, vaan on se pikemmin seuraava: Minä olen vakuutettu siitä, ett'en tahallani ole vääryyttä tehnyt kenellekään ihmiselle, mutta teitä en nyt saa sitä uskomaan, syystä että niin vähän aikaa olemme toistemme kanssa puhuneet. Sen sijaan, jos teillä olisi sama laki kuin muilla kansoilla, jos ette käyttäisi kuolemanrangaistusten käsittelyyn vain yhtä päivää, vaan useita, olisin luulenma kyllä saanut teidät uskomaan; mutta nyt, kun aikaa on niin vähän, ei ole helppoa puhdistaa itseään ankarista panetteluista. Koska siis vakaumukseni on se, ett'en ole tehnyt vääryyttä kenellekään toiselle, niin paljon puuttuu siitä, että tekisin vääryyttä itselleni ja itse väittäisin omaksi vahingokseni, että ansaitsen kärsiä jotakin pshaa, ja sen johdosta ehdottaisin itselleni jotakin sellaista. Mitähän nyt niin pelkäisin, että sen tekisin? Ehkäpä saada kärsiä sitä, mitä Meletos ehdottaa, sitä, mistä sanon, ett'en tiedä, onko se hyvää vaiko pahaa? Paremmaksuisinko ehkä ennen sitä jotakin semmoista, jonka varmaan tiedän pahaksi -- ja mitä siinä tapauksessa ehdottaisin? Tokkohan _vankeutta_? Mutta miksi minun pitäisi elää vankeudessa ja olla kulloisen virkakunnan, yksitoistamiehistön, orjana? Vaiko sakkoja ja vankeutta, kunnes ne suorittaisin? Mutta tämä tekisi saman kuin äsken mainitsemani rangaistus, sillä minulla ei olisi rahaa millä maksaa. Mutta pitääkö minun sitten kenties ehdottaa _maanpakoa_? Mahdollisesti määräisitte minulle sen. Lujastipa tosiaankin olisin kiintynyt elämääni, jos olisin siihen määrään ymmärtämätön, ett'en kykenisi käsittämään, että, kun te, jotka olette kansalaisiani, ette voi sietää minun elämäntapaani ja puheitani, vaan ne ovat tulleet teille liian rasittaviksi ja kiusallisiksi ja te sen johdosta nyt koetatte niistä vapautua -- silloin saattavat tietysti toiset niitä kärsiä! Kaukana siitä, Athenalaiset! Kaunis olisi siis elämäni, jos näin ijäkäsnä miehenä lähtisin maanpakolaisuuteen ja siellä eläisin muuttaen kaupungista toiseen ja tullen aina pois karkotetuksi. Sillä sen kyllä tiedän, että, minne ikinä joudunkaan, siellä nuorukaiset kuuntelevat puheitani aivan niinkuin täällä; ja jos tällöin käsken heidät pois, niin he itse karkotuttavat minut vanhemmilla miehillä, joita siihen taivuttavat; ell'en taas sitä tee, niin heidän isänsä ja sukulaisensa ajavat minut pois juuri heidän takiaan.

28. Nyt saattanee jokunen tokaista: "Eikö sinun käy hiljaa ja ääneti eläminen maankarussa?" Mutta tätäpä juuri on monelle teistä kaikkein vaikeinta vakuuttaa. Sillä jos sanon, että tämä on tottelemattomuutta jumalaa kohtaan ja minun sen vuoksi on mahdoton elää hiljaisuudessa, ette usko minua, koska muka sanon toista kuin ajattelen. Ja jos taas sanon, että tämä sattuu olemaan vieläpä ihmisen korkein hyvä, että hän joka päivä keskustelee hyveestä ja muusta, josta olette kuulleet minun keskustelevan, kun sekä itseäni että muita tutkin, mutta että elämä ilman tutkimista ei ole sen arvosta, että ihmisen kannattaa sitä elää, niin uskotte sanojani vielä vähemmän. Näin on kuitenkin asian todellinen laita minun käsittääkseni, Athenalaiset; mutta sitä ei ole helppo toisille vakuuttaa. Lisäksi tulee, ett'en ole tottunut katsomaan itseäni mitään pahaa ansaitsevaksi. Niin, ehdottaisinpa, jos minulla olisi rahaa, sakkoja sen verran, kuin voisin suorittaa, sillä se ei tuottaisi minulle mitään vahinkoa; mutta nytpä minulla ei ole rahaa, ell'ette tahtoisi määrätä juuri sen suuruista summaa, kuin jaksaisin maksaa. Mahdollisesti, nähkääs, saattaisin suorittaa teille yhden hopea-mnaan;[29] sen suuruisen summan siis ehdotan. -- Mutta tämä Platon, Athenalaiset, samoin Kriton, Kritobulos ja Apollodoros kehottavat minua ehdottamaan 30 mnaata ja lupaavat itse mennä takaukseen; minä siis ehdotan sen määrän, ja takaajiksi saatte nämät miehet, joihin voitte täysin luottaa.

(Toisen äänestyksen perästä.)

29. Lyhyen ajan vuoksi, Athenalaiset, hankitte niiden puolelta, jotka tahtovat herjata valtiotanne, itsellenne sen maineen ja syytöksen, että olette tappaneet Sokrateen, viisaan miehen; viisaaksi he tietysti kutsuvat minua, vaikk'en sitä olekaan, kaikki ne, jotka haluavat soimata teitä. Jos siis olisitte vielä vähän aikaa odottaneet, niin se, mitä tässä olette tavoittaneet, olisi tapahtunut itsestään; näettehän ikäni, miten se jo on etäällä elon tiellä ja lähellä kuolemaa. Tätä en sano teille kaikille, vaan niille, jotka ovat tuominneet minut kuolemaan. Näille samoille lausun vielä seuraavankin. Mahdollisesti arvelette, Athenalaiset, että minut on langetettu sellaisten sanain puutteesta, joilla olisin voinut taivuttaa teitä, jos olisin katsonut tarpeelliseksi tehdä kaikkea ja puhua kaikkea syytöksestä vapautuakseni. Kaukana siitä. Tosin olen saanut tuomion osalleni puutteesta, mutta en sanojen puutteesta, vaan koska minulta on puuttunut julkeutta, hävyttömyyttä ja tahtoa puhua sellaista, mikä olisi ollut teille suloisinta kuulla -- kuulla minun itkevän ja vaikeroivan sekä tekevän ja puhuvan paljon muuta semmoista, joka omasta mielestäni olisi ollut arvolleni alentavaista, mutta jonka tapaista te nähtävästi olette tottuneet muilta kuulemaan. Mutta en tuonaan katsonut vaaran johdosta täytyväni tehdä mitään, joka olisi ollut vapaalle miehelle sopimatonta, enkä nytkään kadu, että näin itseäni puolustin, vaan paljoa mieluummin tahdon sellaisen puolustuksen perästä maata haudassa kuin päinvastaisen perästä elää. Sillä ei oikeudessa ole enempää kuin sodassakaan minun tai kenenkään muun lupa vain sitä tavoitella, miten päästä kuolemaa mistä hinnasta hyvänsä pakoon. Myös taisteluissa on nimittäin monesti nähtävissä, että kuolemaa kävisi kylläkin välttäminen, jos sekä heittäisi aseensa että kääntyisi takaa-ajajia rukoilemaan; ja yleensä on kaikissa vaaroissa keinoja tarjona, joilla voi välttää kuoleman, jos vaan julkeaa tehdä ja puhua kaikkea. Tämä ei ole tosiaankaan vaikeata, Athenalaiset, nim. päästä kuolemaa pakoon, vaan paljoa vaikeampi on päästä kehnoutta pakoon; sillä tämä kiitää ketterämmin kuin kuolema. Nyt on siis minut, sikäli kuin jo olen hidas ja vanha, hitaampi takaa-ajaja ennättänyt, minun syyttäjäni sen sijaan, mikäli he ovat reippaita ja nopeita, ketterämpi, s.o. kehnous. Ja minä lähden täältä nyt pois, sittenkuin te olette tuominneet minut kuolemaan vikapääksi, mutta nämät lähtevät täältä niin, että totuus on tuominnut heidät kehnouteen ja vääryyteen vikapäiksi. Ja minä pysyn oikeudenpäätöksessä ja samoin hekin. Mahdollisesti pitikin tämän näin käydä, ja luulenpa, että niin onkin parasta.

30. Mutta mitä tämän perästä tapahtuu, sen tahdon teille ennustaa, te, jotka olette langettaneet minut. Sillä olen jo siinä tilassa, missä ihmiset eritenkin kykenevät ennustamaan. Teille siis, miehet, jotka olette tuominneet minut kuolemaan, sanon, että teitä kohtaa heti minun kuolemani jälestä rangaistus, joka, kautta Zeuksen, on paljoa vaikeampi kuin se kuolemanrangaistus, jonka olette minulle tuominneet. Nyt olette nimittäin tehneet tämän siinä luulossa, että olette päässeet tekemästä tiliä elämästänne, mutta itse asiassa käy teille aivan päinvastoin, se on minun vakaumukseni. Suurempi tulee olemaan niiden lukumäärä, jotka vaativat teitä tilille -- tähän asti olen minä heitä pidättänyt, vaikka te ette ole sitä huomanneet, ja he ovat sitä työläämpiä, kuta nuorempia ovat, ja teitä sapettaa sitä enemmän. Sillä jos luulette, että ihmisiä tappamalla voitte estää jotakuta moittimasta itseänne siitä, ett'ette elä oikealla tavalla, niin ette arvostele asiata oikein. Tällä tavoin ei nimittäin ole mahdollista siitä päästä eikä kaunistakaan; sen sijaan on se tapa samalla kaunein ja helpoin, ett'ei sorra muita, vaan itse hankkeutuu mitä parhaimmaksi. Tätä siis tahdon teille, jotka olette minut langettaneet, ennustaa, ennenkuin eroan teistä.

31. Niiden kanssa taas, jotka ovat äänestäneet minun vapauttamistani, puhuisin mielelläni siitä, mikä tässä on tapahtunut, niin kauvan kuin päällysmieheni[30] ovat toimessa, eikä minun vielä tarvitse mennä sinne, missä minun pitää kuolla, sittenkuin olen sinne tullut. Se aika viipykää vielä, Athenalaiset, minä pyydän. Sillä ei mikään estä meitä juttelemasta toistemme kanssa, niin kauvan kuin se on sallittu. Teille siis, joita pidän ystävinäni, tahdon selittää, mitä minulle nyt oikeastaan on tapahtunut. Sillä minulle on, tuomarit[31] -- _teitä_ kutsun kaiketi oikealla nimellä, jos kutsun tuomareiksi -- todellakin jotakin ihmeellistä tapahtunut. Se ennustava ääni, jonka on tapana soida rinnassani, on koko edellisenä elin-aikanani alati ollut erityisen eloisa ja vastustanut minua varsin vähäpätöisissäkin seikoissa, kun olen ollut aikeissa tehdä jotakin oikeasta poikkeavaa; nyt on minulle, kuten itsekin näette, tapahtunut semmoista, jota moni ehkä pitäisi ja jota todellakin pidetään äärimmäisenä pahana, mutta siitä huolimatta ei jumalallinen ennemerkki ole minulle vastustusta tehnyt, ei aamulla kotoa lähtiessäni eikä silloin, kun astuin tänne oikeuteen, eikä myöskään niissäkään kohden puhettani, kun aijoin jotakin sanoa. Ja kuitenkin on se muissa puheissani kyllä usein keskeyttänyt minua keskellä puhettani; mutta nyt tässä asiassa ei se ole estellyt minua niin missäkään kohden, joko sitten olen tahtonut tehdä tai puhua jotakin. Minkä siis otaksun syyksi tähän? Sen aijon sanoa teille: näyttää siltä, että se, mikä tässä nyt on minua kohdannut, on ollut hyvää, eikä ole mahdollista, että olisimme oikeassa, niin monta kuin meitä on, jotka arvelemme kuoleman olevan pahaa. Minulla on tähän pätevä todistus; tavallisen ennemerkin olisi nimittäin täytynyt asettua estävästi tielleni, jos en olisi ollut tekemässä mitään hyvää.

32. Katsokaamme myös seuraavalla tavalla, miten runsas on toivomme, että se on jotakin hyvää. Kuoleman täytyy olla jompaakumpaa kahdesta mahdollisuudesta: joko se on olemattomuuden tila, jossa kuolleella ei ole mistäkään mitään aistimusta, tai on se, niinkuin tavallisesti sanotaan, sielun siirto ja muutto tästä paikasta toiseen. Jos nyt kuolemassa ei ole mitään aistimusta, vaan se on kuin uni silloin, kun nukkuu mitään unta näkemättä, niin olisihan se ihmeen ihana voitto. Minä nimittäin uskon, että, jos jonkun pitäisi muiden joukosta valita tämä yö, se, jolloinka hän nukkui niin, ett'ei laisinkaan nähnyt unta, ja sen yön rinnalle asettaa elämänsä kaikki muut yöt ja päivät sekä sitten niitä tarkastettuaan sanoa, miten monta päivää ja yötä hän on elämänsä kuluessa elänyt, jotka olisivat olleet parempia ja suloisempia kuin tämä yö -- niin uskon, ett'ei ainoastaan jokainen tavallinen ihminen, vaan itse suurkuningaskin havaitsisi, että nämät ovat toisiin päiviin ja öihin verraten helposti laskettavissa. Jos siis kuolema on sellaista, katson minä puolestani sen eduksi, sillä ijankaikkisuus ei siten näytä olevan enempää kuin yksi ainoa yö. Mutta jos kuolema taas on jotakin semmoista kuin matkustus toiseen paikkaan ja totta on, mitä kerrotaan, että siellä siis kaikki vainajat ovat, niin mitähän hyvää voitaisiin ajatella, joka olisi tätä suurempi? Sillä jos saapuu tuonelaan, sittenkuin on päässyt vapaaksi näistä tässä, jotka kutsuvat itseään tuomareiksi, ja tapaa ne, jotka tosiaan ovat tuomareita -- tietenkin ne, joiden myös yleisesti kerrotaan siellä tuomitsevan, nimittäin Minoksen, Radamanthyksen, Aiakoksen ja Triptolemoksen,[32] sekä kaikki muut puolijumalat, jotka eläessään ovat olleet oikeutta noudattavia, niin voisiko tämä matka olla mikään onnettomuus? Tai edelleen: miten paljon moni teistä siitä maksaisikaan, jos hänen sallittaisiin tavata Orpheus, Musaios,[33] Hesiodos[34] ja Homeros!... Minä puolestani olen halukas useita kertoja kuolleena olemaan, jos tämä on totta; sillä eritenkin olisi minulle siellä-olo ihmeiksi suloista, kun tapaisin Palamedeen[35] ja Telamonin pojan Aiaan[36] sekä kaikki muut muinaiset sankarit, jotka väärä tuomio on hengiltä saattanut, ja voisin verrata omia kärsimyksiäni heidän kärsimyksiinsä: sepä ei olisi minun luullakseni niinkään sulotonta. Ja nyt pääasia, aikansa viettäisi tutkimalla ja peräämällä sikäläisiä, niinkuin olen täkäläisiin nähden tehnyt, ja kävisi silloin selville, kuka heistä on viisas ja kuka kuvittelee olevansa sitä, vaikkei olekaan. Miten paljon maksaisikaan, tuomarit, jos saisi tutkia häntä, joka vei suuren sotajoukon Troiaa vastaan,[37] tai Odysseusta tai Sisyphosta,[38] -- niin, kävisipä luetteleminen tuhansia muitakin, sekä miehiä että naisia, joiden kanssa olisi mahdottoman onnellista keskustella ja seurustella niinkuin myös heitä tutkia. Joka tapauksessa on selvää, ett'eivät sikäläiset tämän vuoksi ketään tapa; sillä paitsi sitä, että sikäläiset muissa suhteissa ovat täkäläisiä onnellisemmat, ovat he jälellä olevaksi ajakseen kuolemattomat -- jos muuten on totta, mitä kerrotaan.

38. Vaan teidän, tuomarit, tulee toivoa hyvää kuolemasta ja vain tätä seikkaa pitää totena, ett'ei kunnon mies voi saada mitään pahaa osakseen, ei eläessään eikä kuoltuaan, ja että jumalat pitävät huolta hänen kohtalostaan. Ei minunkaan nykyinen kohtaloni ole mikään sattuma, vaan tämä on minulle selvä asia, että kuolema ja elämästä erillään-olo jo oli minulle eduksi. Sen vuoksi ei myöskään ennemerkki minua missäkään kohden pidättänyt, ja sen vuoksi olen minä puolestani myös kokonansa vihaa tuntematta langettajiani ja syyttäjiäni kohtaan. Kuitenkaan eivät he tässä mielessä minua langettaneet ja syyttäneet, vaan koska luulivat, että he sen kautta vahingottaisivat minua. Tästä saattaa heitä syystä moittia.

Mutta tätä yhtä asiaa tahdon kuitenkin heiltä anoa. Kun poikani ovat tulleet täysikasvuisiksi, niin kostakaa heille, miehet, kiusaamalla heitä samalla tavalla, kuin minä olen teitä kiusannut, jos he rahasta tai jostakin muusta mielestänne pitävät kernaampaa huolta kuin hyveestä, ja jos he kuvittelevat jotakin olevansa, vaikk'eivät sitä ole, niin soimatkaa heitä, niinkuin minä olen teille tehnyt, siitä, ett'ei heillä ole huolena se, minkä pitäisi sinä olla, ja että he kuvittelevat olevansa jotakin, vaikkeivät ole minkään arvoisia. Ja jos te tämän teette, olen saanut oikeutta teiltä, sekä itse että poikani. Vaan nytpä jo on aika lähteä täältä, minun kuolemaan, teidän elämään; mutta kumpi meistä menee parempaan oloon, on salassa kaikilta paitsi jumalalta.

Selityksiä.

[1] Useat Athenan komediainkirjoittajat tekivät Sokrateen ilveilynsä esineeksi. Näiden joukossa oli myös Athenan suurin koomikko Aristophanes, joka "Pilvissään" ilveili Sokratesta. Tämän näytelmän tarkoituksena oli vastalauseen pano (sofistien) uudelle ajansuunnalle, ja sen perikuvalliseksi edustajaksi oli Aristophanes valinnut juuri Sokrateen, osaksi syystä että Sokrateen ulkomuoto oli siinä suhteessa hyvin kiitollinen, osaksi koska kukaan ei ollut yhtä tunnettu kuin hän. Sokrates esiintyy siinä mietiskelevänä luonnonfilosoofina, joka ilmassa heiluen tähystelee tähtiä ja palvelee pilvenhattaroita jumalinaan. Samalla ilmenee hän miehenä, joka osaa tehdä väärästä asiasta oikean. S.o. hänen niskoilleen asetetaan yhtäältä mekaaninen maailmankatsanto, toisaalta moraalisen tunnon löyhyys, joka ei kammoa tekemästä mitä tahansa oman edun vuoksi. Tämä oli tietysti Sokrateen olennon suurinta vääristelyä, sillä kumpaisessakin suhteessa oli hän tosiasiallisesti suora vastakohta. Yleensä oli kappale omansa tehoisasti enentämään ihmisten väärää käsitystä Sokrateesta, joskaan sen esittäminen ei tuonut tekijälleen toivomaansa voitonlaakeria. Toisinnetussa muodossaan -- tekijä lähti nim. tekemään uudestaan sitä -- on se säilynyt.

[2] Mainitut miehet olivat niitä sofisteja, jotka enimmän herättivät huomiota. He antoivat yksityisille henkilöille, niinkuin ainakin sofisteilla oli tapana, maksusta opetusta -- tapa, jota Sokrates tässä neljännessä luvussa iroonillisesti käsittelee. Heistä oli merkillisin epäilemättä _Gorgias_ Leontinin kaupungista Siciliassa. Hänen varsinainen merkityksensä oli puhetaidon alalla. Hän oli niin valtaava puhuja, että kun hän v. 427 kotikaupunkinsa lähettinä tuli Athenaan, niin katsoivat tämän asukkaat juhlapäiviksi niitä päiviä, jolloinka hän julkisuudessa esiintyi. Hänen puheensa olivat suurimmaksi osaksi n.s. korupuheita. Ne olivat täynnänsä puhekuvioita (figureja) ja vertauksellisia lauseparsia (metaforeja), ja tuli hän sen kautta kehittäneeksi ylempää, runollisuuteen nousevaa puhumistapaa. Suuresti vaikutti hän myös joonilaisuuden lieventämän attilaisen murteen levenemiseksi. Hän eli ja vaikutti muuten harvinaisen pitkän ajan: kuoli vasta 105 tai 109 vuoden vanhana, oltuaan aina viime hetkiin saakka täysissä hengen voimissa. Hänelle mainitaan Kreikkalaisten pystyttäneen kultaisen muistopatsaan Delphoihin.

_Prodikos_ oli kotoisin Keos saarelta. Hän oli kuuluisa synonymiikan alalla. Niin-ikään olivat maineessa hänen moraaliset esitelmänsä, joita hän piti pitkin Kreikkaa; ne olivat oikeastaan vain osia hänen "Horai" teoksestaan. Tämä sisälsi m.m. tarun tienristeikossa olevasta Herakleesta.

_Hippiaan_ kotip. oli Elis kaupunki samannimisessä Peloponneson maakunnassa. Häneltä tunsi antiikin aika etupäässä historiallisia ja retoorisia teoksia. Hänen monipuolinen henkensä oli sen lisäksi kotoutunut myös matematiikassa ja astronomiiassa.

[3] _Kallias_ oli Athenan rikkaimpia, enimmän huomattuja henkilöitä. Hänen kotinsa oli vieraanmajana vaeltaville sofisteille, joita hän suosi. Tämä liikanainen vieraanvaraisuus y.m. teki kuitenkin lopun hänen varoistaan, niin että hän kuoli perin köyhänä.

[4] _Euenos_ oli eleeginen runoilija, ja on häneltä muutamia pienempiä runoja säilynytkin. Tässä meidän teoksessamme hän taas mainitaan sofistina ja nuorison opettajana, mutta mahtoi olla siinäkin suhteessa ala-arvoinen, ainakin hintansa halpuudesta päättäen. Hän nim. antoi opetusta 5 mnaasta sen sijaan kuin esim. Protagoras maksatti itselleen 100 mnaata. -- Mnaa, nimittäin hopea-mnaa, oli = vähää vaille 100 markkaa, siis 5 mnaata = lähemmä 500 mk.

[5] = Apollonin avulla.

[6] _Khairephon_ oli Sokrateen hartaimpia ystäviä ja oppilaita. Luonteeltaan oli hän, niinkuin tässäkin mainitaan, hyvin kiivas. Kuten Sokrates, joutui hänkin komediainkirjoittajain pilkan alaiseksi; niinpä esiintyy hän Sokrateen kanssa äsken mainituissa "Pilvissä". Puoluekannaltaan oli hän täysi demokraatti. Kun Athena v. 404 joutui 30-miehistön hallittavaksi, täytyi kansanpuolueen päämiesten paeta maasta; kuitenkin palasivat he jo ennen vuoden kuluttua Thrasybuloksen johdolla ja karkottivat vuorostaan tyrannit. Kansanpuoluelaisten mukana pakeni ja palasi myös Kairephon.

[7] _Pythia_ oli Apollonin naispappi Delphoissa, ja antoi hän Apollonin nimessä oraakelinvastaukset.

[8] Tätä vannomismuotoa käyttää Sokrates Platonin teoksissa, aina kun hän koomillisesti ilmaisee hämmästystä tai vastenmielisyyttä. Sen kautta ei hän myöskään liioin tule turhaanlausumaan jumalain nimiä.

[9] Näistä 3 miehestä oli Meletos varsinainen kantaja; toiset 2 olivat vain hänen avustajiaan (synegoroi).

Tosin laissa oli nimen-omaan määrättynä, että asianosaisten tuli itsensä puhua puolestaan, mutta harvoin lienevät tuomarit kuitenkin kieltäneet käyttämästä avustajaa (avustajia), jos kantaja tai vastaaja sitä pyysi. Tällainen avustaja liitti puheensa heti sen asian-osaisen esitykseen, jota kän auttoi. Hyvin tavallista oli, että hän puhui paljoa laajemmin kuin asian-osainen itse, joka usein kokonansa jätti asian avustajansa ajettavaksi. (Näitä avustajia käy siis useissa tapauksissa vertaaminen meidän asian-ajajiimme).

Myös Sokrateen oikeudenkäynnissä vaikuttivat avustajat enemmän tuomarien päätöksiin kuin syyttäjä itse, joka näkyy olleen vain vähäpätöinen runoilija. Enimmän painoivat nähtävästi Anytoksen sanat hänen valtiollisen merkityksensä johdosta: hän oli ollut korkeimmissa valtionviroissa sekä auttanut Thrasybulosta kolmikymmenmiehistön karkottamisessa.

[10] "_Daimoninen asia_" (damiónion) oli Sokrateen omaperäinen, uusi uskonkäsite. Se oli hänellä "jumalan ennustava ääni", joka varoitti häntä, niin usein kuin hän aikoi tehdä jotakin väärää l. pahaa. Ne, jotka eivät häntä käsittäneet, luulivat hänen puhuvan jostakin uudesta jumal' _olennosta_. Itse asiassa katsoi Sokrates kuitenkin sitä vain Jumalan välittömäksi ilmoittimeksi ihmissydämessä (välillisiä olivat hänestä oraakelivastaukset ja enteet) -- omantunnon jumalalliseksi ääneksi.

Että Sokrates omaatuntoa saattoi kutsua nimellä "daimoninen asia", johtuu hänen daimoni-käsityksestään, joka sekin oli hänellä omaperäinen. Homeroksella on daimoni milloin = ylimalkaan jumaluus, milloin = joku määrätty jumala, Hesiodos taas mainitsee sillä nimellä ihmisten suojelijahenkiä erottaen nämät yhtäältä varsinaisista jumalista, toisaalta puolijumalista (sankareista), ja, kuten sivulta 31 havaitsemme, oli olemassa sellainenkin käsitys, joka teki daimonit jumalien äpärälapsiksi; mutta Sokrateella oli daimoni nähtävästi = jumala, maailmaa hallitseva yksi jumala. Siis merkitsee "daimoninen asia" jumalallista, jumalasta peräsin olevaa asiaa. Mutta juuri semmoiseksi katsoo Sokrates omantunnon.

[11] Sokrates tarkoittaa, että, jos suoritti sisäänpääsymaksun teaatteriin, joka maksu korkeintaan oli 1 drakhma, niin monesti saattoi kuulla Anaxagoraan oppsja esitettävän niissä näytelmäkappaleissa, joita siellä annettiin. Yhtäältä oli nimittäin orkheestra se paikka teaatterissa, missä koori ja uusimpain tutkimusten mukaan myös näyttelijät esiintyivät, ja toisaalta on tunnettua, että näytelmäinkirjoittajat usein punoivat kappaleisiinsa filosoofein oppeja ja ajatelmia. Eritenkin oli niin Euripideen laita; hänen säilyneistä tragediioistaan näemme sen, sillä niissä kohtaa meitä filosoofinen mietelmä milloin koorilauluissa, milloin dialoogisissa osissa. Vielä tiedetään hänestä, että hän oli Anaxagoras fllosoofin oppilas, ja lähellä on siksi ajatus, että hän usein esitti juuri tämän oppeja. -- Anaxagoras eli viidennellä vuosisadalla (synt. v. 500 e.Kr.). Hän ensimäisenä lausui ajatuksen: kaiken järjestää järkiperäinen henki, ja aikaansai sen kautta käänteen Kreikan filosofiiassa. -- Drakhma on vähää vaille 1 markka (1/100 mnaata).

[12] Ks. selit. 10.

[13] Tässä ottaa S. väitteensä tueksi esimerkin Homeroksen runoista. -- Niinkuin merenjumalatar Thetis oli ennustanut, sortui Akhilleus Pariin lennättämään nuoleen pian sen jälkeen kuin hän oli Hektorin surmannut.

[14] Potidaian, Amphipoliin ja Delionin taistelut tapahtuivat Peloponnesolaissodassa.

_Potidaia_, kaupunki Khalkedikeen niemimaalla, oli heti sodan alussa luopunut Athenasta, joka siksi lähetti sotajoukon saattamaan sitä jälleen alamaisuuteen. Kaupungin edustalla syntyi taistelu, joka päättyi Athenalaisten eduksi. Kuitenkin saivat he itse kaupungin haltuunsa vasta parin vuoden piirityksen perästä. Potidaian taistelussa oli Sokrateskin mukana, ja pelasti hän silloin nuoren Alkibiaden hengen.

_Amphipoliin_ luona -- joka sekin oli Khalkedikeen ääressä Strymon joen varrella -- taisteltiin taas kymmenen vuotta myöhemmin (v. 422). Athenalaisten päällikkönä oli nahkuri Kleon, Spartalaisten Brasidas; molemmille päälliköille oli tämä taistelu heidän viimeisensä. Athenalaiset joutuivat siinä tappiolle.

_Delion_ oli Apollonin pyhäkkö Boiotiassa. Täälläkin Athenalaiset kärsivät tappion törmättyään yhteen Boiotialaisten kanssa (v. 424). Sokrates otti myös siihen taisteluun kunnolla osaa; vihollisia paettaissa mainitsee kertomus -- tosin epäluotettava -- hänen pelastaneen Xenophonin.