Part 2

6. Katsokaa nyt, miksi tämän mainitsen; tahdon nimittäin teille osottaa, mistä epäsuopeus minua kohtaan on aiheutunut. Minä nähkääs oraakelin vastauksen kuultuani ajattelin itsekseni seuraavasti: "Mitähän jumala sanoillaan tarkoittanee ja mitä tahtonee hän niillä arvoitella? Minä nimittäin kyllä tiedän, ett'en ole viisas suurissa asioissa enempää kuin pienissäkään; mitä hän siis tarkoittanee sanoessaan minun olevan viisaimman? Valehdella hän tietysti ei saata, sillä se ei ole hänelle mahdollista." -- Pitkän aikaa oli minulla hänen sanojensa tarkoitus selvittämättä; lopulta sitten käännyin, vaikka vasta paljon arveltuani, seuraavalla tavalla asiata tutkimaan. Menin erään sellaisen luo, joka yleensä kävi viisaasta, ajatellen, että täällä jos missään saattaisin kumota jumalanlauselman ja osottaa oraakelille: "mies tässä on kuin onkin minua viisaampi, vaikka sinä olet minut siksi selittänyt". Kun tätä miestä tutkin keskustelemalla hänen kanssaan -- nimeähän ei minun tarvitse mainita, oli vain muudan valtiomies, jota tutkiessani tein seuraavanlaisen huomion, Athenalaiset --, kävi minulle selväksi, että hän oli sekä useiden muiden ihmisten että eritenkin omissa silmissään viisas, mutta että hän todellisuudessa kuitenkaan ei ollut sitä. Sen jälkeen koetin osottaa hänelle, että hän vain kuvitteli olevansa viisas, mutta ett'ei hän itse asiassa ollut sitä. Siitäpä suuttuivat minuun sekä hän että monet niistä, jotka kuuntelivat keskusteluamme. Poislähtiessäni arvelin itsekseni: "tätä miestä olen minä kyllä viisaampi; sillä ei kumpikaan meistä näy mitään kaunista ja jaloa tietävän, mutta tämä kuitenkin kuvittelee tietävänsä jotakin, vaikkei mitään tiedä, kun sitä vastoin minä yhtä vähän kuvittelen tietäväni kuin itse asiassa tiedän. Tuntuupa siis siltä, että minä olen juuri tämän vähäisen verran viisaampi kuin hän, että, mitä en tiedä, sitä en myöskään kuvittele tietäväni."

7. Tämän jälkeen menin toisen luo, joka kävi vielä viisaammasta miehestä kuin edellinen, ja tein uudelleen aivan saman huomion; ja täällä jouduin taas sekä hänen että useain muiden vihoihin. Sen perästä kävin järjestäin useampain luona tehden surukseni ja pelokseni sen havainnon, että olin vihattu; kuitenkin näytti minusta olevan pakko pitää jumalan asiaa suurimmassa arvossa. Minun oli siis oraakelinvastauksen sisältöä yhä edelleen tutkiakseni käytävä kaikkien niiden tykönä, joiden yleisesti katsottiin jotakin tietävän. Nimessä koiran,[8] Athenalaiset -- minun täytyy nimittäin lausua teille totuus -- tottatotisesti tulin kokemaan jokseenkin seuraavaa: ne, jotka olivat suurimmassa maineessa, olivat minusta melkein kaikkein puutteellisimmat, kuu minä heitä jumalan vihjauksen mukaan tutkin, kun sitävastoin toiset, jotka yleensä kävivät vähempiarvoisista, tuntuivat olevan ymmärryksen puolesta laatuisampia. Minun täytyy esittää teille koko ympärikulkuni, jonka vaivoin suoritin -- jotta oraakelin vastaus lopullisesti kuitenkin tulisi kumoamattomaksi. Valtiomiesten perästä menin runoilijain, sekä traagillisten ja dithyrambisten että muitten tykö siinä mielessä, että täällä verekseltä havaitsisin itseni heitä oppimattomammaksi. Siis otin heidän teostensa joukosta esille ne, jotka katsoin heidän huolellisimmiksi luomikseen, ja kyselin heiltä, mihin niillä tähtäsivät, jotta minä samalla myös jotakin heiltä oppisin. Oikeinpa minua hävettää sanoa teille totuus, Athenalaiset; kuitenkin on se lausuttava. Sanalla sanoen puhuivat melkein kaikki, jotka kulloinkin olivat läsnä, viisaammin kuin runoilijat itse niistä asioista, joista nämät olivat runoilleet. Havaitsin siis vähässä ajassa runoilijoihinkin nähden sen tosiasian, ett'eivät he viisauden avulla runoilleet runoelmiaan, vaan jonkunlaisen luonnonvaiston ja jumalallisen innostuksen vaikutuksesta niinkuin ennustajat ja tietäjät. Sillä myös nämät puhuvat paljon kaunista, mutta eivät tiedä, mitä puhuvat. Saman huomasin olevan myös likipitäin runoilijain laidan. Samalla havaitsin, että he runoilija-lahjansa vuoksi luulivat myös kaikessa muussa olevansa viisaimmat ihmiset, vaikkeivät kuitenkaan sitä olleet. Läksin siis heidänkin luotaan pois siinä arvelussa, että olin heitä samassa kohden edellä kuin valtiomiehiä.

8. Lopulta menin käsityöläisten luo; sillä itsestäni tiesin, ett'en suoraan sanoen mitään taitanut, näistä sen sijaan, että kohtaisin heissä miehiä, jotka taisivat useita kauniita töitä. Enkä tässä kohden pettynytkään, vaan he taisivat, mitä minä en taitanut, ja olivat minua siinä määrin viisaampia. Mutta, Athenalaiset, sama vika kuin runoilijoissa oli mielestäni parhaimmissa käsityöläisissäkin: koska he oman ammattinsa alalla tekivät oivaa työtä, katsoi jokainen, että hän oli myös muilla kaikkein tärkeimmillä aloilla viisain, ja tämä heidän harhaluulonsa sumensi heidän viisauttaan, niin että minä oraakelin puolesta kysyin itseltäni, ottaisinko mieluummin ollakseni, niinkuin itse olin, taitamatta heidän taitojaan, mutta myöskin vapaana heidän tietämättömyydestään, vaiko kumpaisessakin suhteessa ollakseni heidän kaltaisensa. Vastasin itselleni ja oraakelille, että minun oli parempi olla, niinkuin olin.

9. Tämänpä tarkasteluni johdosta, Athenalaiset, olen yhtäältä joutanut useitten ihmisten vihan alaiseksi (ja mitä ankarimman ja vaivalloisimman vihan alaiseksi, niin että paljon panettelua on siitä johtunut), toisaalta taas saanut tämän "viisaan" nimen. Sillä läsnäolijat ovat aina kulloinkin olettaneet minussa itsessäni sitä viisautta, jonka olen näyttänyt toiselta puuttuvan. Mutta itse asiassa, Athenalaiset, näyttää vain Jumala olevan viisas, ja tarkoittaakin hän nähtävästi tällä oraakelinvastauksellaan sitä, _että ihmisviisaus on jotenkin vähäarvoista, vieläpä aivan arvotonta_. Myös on ilmeistä, ett'ei hän tahdo sanoa tätä erityisesti Sokrateesta, vaan käyttäessään minun nimeäni valitsee minut ainoastaan esimerkiksi, ikäänkuin hän sanoisi: "se teistä, ihmiset, on viisain, joka niinkuin Sokrates on havainnut, että hän itse teossa on, mitä viisauteen tulee, aivan arvoton."

_Ensiksi minä_ sen johdosta vielä nytkin astuskelen Jumalan mielen mukaan ympäri ja tutkin ja perään sekä kaupunkilaisia että muukalaisia, jos vaan katson jonkun heistä viisaaksi; ja kun en enää pidä häntä sinä, autan Jumalaa näyttämällä tuolle, ett'ei hän ole viisas. Tältä toimeltani ei minulla myös ole ollut aikaa mitään mainittavaa toimittaa valtiollisen elämän alalla enempää kuin kotini piirissäkään, vaan olen köyhiäkin köyhempi tämän Jumalalle pyhitetyn palvelukseni takia.

10. Mutta lisäksi ne nuorukaiset, jotka seuraavat minua vapaasta tahdostaan, -- ne, joilla siihen on enimmän aikaa, nim. rikkaimpain kansalaisten pojat -- kuuntelevat ilolla, miten ihmisiä tutkitaan; myös koettavat he, minua jäljitellen, usein itsekin toisia tutkia ja tapaavat tällöin luulenma runsaan määrän sellaisia ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä jotakin, mutta jotka todellisuudessa tietävät vähän tai eivät tiedä mitään. Siitäpä suuttuvat ne henkilöt, joita he tutkivat, minuun eikä heihin ja väittävät, että Sokrates on mitä häijyin olento ja turmelee nuorisoa. Mutta kun heiltä kysyy, mitä hän tekee ja mitä hän opettaa, koska kerta turmelee, eivät he osaa mitään sanoa, vaan ovat ymmällään; mutta jotteivät _näyttäisi_ neuvottomilta, turvautuvat he siihen syytökseen, joka on käsillä kaikkia filosoofeja vastaan, mainiten, "että hän tutkii yläilmain ihmeitä ja maan alustaa, ei tunnusta jumalia ja vääntää vääryyden oikeudeksi." Sillä totuutta eivät he luullakseni mielellään tahtoisi sanoa, nim. että he tekeytyvät tietäviksi, vaikkeivät mitään tiedä. -- Kunnianhimoisia, innokkaita ja monilukuisia kun he, ajattelenma, ovat ja kun he sen lisäksi osaavat panna kokoon minusta puheita, joita uskotaan, ovat he sekä aikaisemmin että nyt täyttäneet korvanne kiivailla parjauksilla. Näiden joukosta ovat nyt minun kimppuuni käyneet Meletos, Anytos ja Lykon, Meletos runoilijain puolesta minua vihaten, Anytos käsityöläisten ja valtiomiesten ja Lykon puhujain.[9] Sen vuoksi minua myös, niinkuin alussa sanoin, ihmetyttäisi, jos näin lyhyessä ajassa kykenisin poistamaan mielestänne tämän epäsuopeuden, sittenkuin se on varttunut näin suureksi.

Tässä on teillä, Athenalaiset, totuus, ja olen sen lausunut julki salaamatta ja peittämättä teiltä mitään, oli seikka suuri tai pieni. Kuitenkin tiedän jotenkin varmaan, että juuri sen kautta saatan itseni vihatuksi. Mutta se taas todistaa, että minä puhun totta ja että juuri tämä on minun huono huutoni ja nämät sen syyt. Jos te joko nyt tai vastedes tutkitte asiaa, niin kyllä havaitsette sen tällaiseksi.

11. _Ensimäisten_ syyttäjieni kanteisiin nähden riittäköön jo tämä puolustussanakseni teidän edessänne; tämän jälkeen koetan puolustautua Meletosta, tätä kunnon miestä ja isänmaan ystävää vastaan, joksi itseänsä sanoo, ja yleensä myöhempiä syyttäjiäni vastaan. Ottakaamme siis uudelleen näidenkin kannekirja tarkastettavaksemme, koska he tavallansa ovat uusia syyttäjiä. Kanteensa on likipitäin seuraava:

_Sokrates on rikollinen, sikäli kuin hän turmelee nuorukaisia eikä tunnusta valtion Jumalia, vaan toisia, uusia daimonisia asioita_.[10]

Tällainen on nyt heidän syytöksensä, ja sitä tahdomme kohta kohdalta tarkastaa.

Hän siis väittää minua rikolliseksi, mikäli turmelen nuorukaisia. Mutta minäpä, Athenalaiset, väitän Meletosta rikolliseksi, koska hän totisessa asiassa laskee leikkiä ja kevytmielisesti haastaa ihmisiä oikeuteen, ollen innokkaasti huolehtivinaan seikoista, jotka kuitenkaan eivät kuuna päivänä ole vähemmitenkään olleet hänen sydämellään. Että näin todellakin on laita, sen koetan tehdä myös teille selväksi.

12. Tuleppa tänne Meletos, ja vastaa: Etköhän katso mitä tärkeimmäksi, että nuorisosta tulee kunnollisinta kansaa? -- Tiettävästi. -- No hyvä, mainitse sitten näille miehille, kuka sitä parantaa. Luonnollisesti sinä sen hyvin tiedät, koska asia kerta on sydämelläsi. Sen turmelijanhan olet, kuten väität, löytänyt, nimittäin minut, ja sen vuoksi myös tuot minut näiden eteen ja syytät minua; no mainitse nyt myös sen _parantaja_ ja ilmoita näille, kuka hän on... Huomaatko, Meletos, että olet ääneti etkä tiedä, mitä sanoa? Eikö tämä sentään ole sinusta häpeällistä, samalla riittävä todistus sille minun väitteelleni, ett'ei nuoriso lainkaan ole ollut huolenpitosi esineenä? Vaan sano nyt kumminkin, hyvä mies, _kuka_ sitä parantaa. -- Lait. -- Mutta enhän minä, paras ystävä, tätä kysynyt, vaan mikä ihminen on moiseen kykenevä, ihminen, joka toki edellytyksenä taitaa myös nämät lait. -- Tuomarit tässä, Sokrates. -- Mitenkä sanot, Meletos? Nämätkö siis ovat omansa nuorisoa kasvattamaan ja parantamaan? -- Varsin niin. -- Tokkohan kaikki vaiko ainoastaan toiset, toiset eivät? -- Kaikki. -- Hyvinpä Herran nimessä puhut ja suurenpa määrän sellaisia mainitset, jotka osaavat heitä hyvässä edistää! Entäs edelleen! Parantavatko nämät kuulijatkin sitä vai eivätkö? -- Myös nämät. -- Mitenkä taas on neuvosmiesten laita? -- Myös neuvosmiehet. -- Mutta eivätkö sitten kansankokousten osan-ottajat turmele nuorisoa? Vai parantavatko hekin kaikki sitä? -- Myös he. -- Näyttääpä siis siltä, että kaikki muut Athenalaiset jalostavat sitä paitsi minä, joka yksinäni turmelen. Näinkö tarkoitat? -- Totta totisesti niin tarkoitan. -- Varsinpa kovan kohtalon omaksi minut tuomitset! Vastaa minulle: Näyttääkö sinusta näin olevan laita, myös kun on puhe hevosista, nim. että kaikki muut ihmiset parantavat niitä paitsi yksi, joka ne turmelee? Vai eikö aivan päinvastoin vain yksi tai muutamat aniharvat, nim. ratsumestarit, kykene niitä parantamaan, kun sen sijaan useimmat turmelevat hevosia niitä pidellessään ja käyttäissään? Eikö näin ole laita, Meletos, sekä kun on kysymys hevosista että kaikista muista eläimistä? Kyllä varmaan, joko sen sitten sinä ja Anytos kiellätte tai myönnätte. Taivahainen olisi todellakin nuorten onnellisuus, jos yksi ainoa vain heitä turmelisi, kaikki muut sitävastoin hyödyttäisivät. Mutta, Meletos, sinä osotat yltäkyllin, ett'et koskaan ole nuorista piitannut, ja selvään ilmaiset välinpitämättömyytesi, nim. ett'et ole yhtään väliä pitänyt siitä, jonka vuoksi kuletat minut oikeuteen.

13. Vielä sano meille, kautta Zeuksen, Meletos, onko parempi asua kunnon ihmisten seassa vaiko kunnottomien?... Vastaa, ystäväni, sillä en mitään vaikeata sinulta kysy. Eivätkö kunnottomat ihmiset tee jotakin pahaa niille, joiden kanssa kulloinkin joutuvat tekemisiin, kunnolliset taas jotakin hyvää? -- Varsin niin. -- Onkohan siis ketään olemassa, joka mieluummin tahtoisi saada vahinkoa kuin hyötyä niistä, joiden parissa hän oleskelee? Vastaa, hyvä mies, sillä myös laki käskee sinua vastaamaan. Onko ketään, joka kernaammin tahtoisi saada vahinkoa? -- Ei suinkaan. -- No hyvä: kun olet haastanut minut tänne nuorison turmelemisesta ja pahentamisesta, niin onko ajatuksesi se, että teen sitä _tahallani_ vaiko _vasten tahtoani_? -- Tahallasi, se on minun ajatukseni. -- Mitä, Meletos? Oletko sinä, joka olet noin nuori, niin paljon viisaampi kuin minä, joka olen näin vanha, että sinä puolestasi olet havainnut pahain ihmisten aina tekevän jotakin pahaa niille, jotka ovat heidän lähin ympäristönsä, hyväin taas jotakin hyvää, kun sitävastoin minä edistyneeltä ymmärtämättömyydeltäni en edes sitä käsitä, että, jos teen jonkun niistä, joiden parissa oleskelen, kunnottomaksi, niin joudun vaaraan itse saada hänen puoleltaan jotakin pahaa kokea, -- jonka takia myös tuotan itselleni tahallani, kuten sinä väität, tämän niin suuren onnettomuuden? Tätä minä en usko, Meletos, enkä luule kenenkään muunkaan uskovan. Ei, vaan joko minä en turmele nuorisoa tai, jos turmelen, niin vasten tahtoani, niin että kummassakin tapauksessa valehtelet. Mutta jos vasten tahtoani turmelen, niin ei lakien mukaan saa tällaisista aiheettomista hairahduksista haastaa tänne, vaan on moinen otettava yksityisesti opetettavaksi ja varotettavaksi. Sillä selvää on, että, jos saan oppia, lakkaan tekemästä sitä, mitä vasten tahtoani teen. Mutta sinäpä olet välttänyt seurustelemasta kanssani ja opettamasta minua; sitä et ole tahtonut tehdä; sen sijaan olet haastanut minut tänne, minne lakien mukaan tulee manata niitä, jotka tarvitsevat rangaistusta, vaan ei niitä, jotka kaipaavat enempää oppia.

14. Mutta, Athenalaiset, tämä on jo käynyt selväksi asiaksi, mitä sanoin, nimittäin, ett'ei Meletos ole näistä seikoista milloinkaan mitenkutenkaan huolehtinut. Yhtä kaikki sano meille, Meletos, miten väitteesi mukaan nuorisoa turmelen. Enkö silminnähtävästi -- opettamalla kasvavaa polvea kieltämään valtion jumalia ja niiden sijasta tunnustamaan "toisia daimonisia asioita?" Etkö väitä tätä, että opettamalla sitä turmelen? -- Varsinpa niin; se on minun vakaa väitteeni. -- Juuri näiden jumalien nimessä, Meletos, joista nyt on puhe, lausu vielä selvemmin, jotta sekä minä että nämät miehet käsittäisimme. Sillä minä puolestani en kykene käsittämään, tarkoitatko, että opetan nuorukaisia kyllä tunnustamaan _joitakuita jumalia_ oleviksi, joten siis itsekin tunnustan jumalia olevan olemassa enkä ole varsinainen jumaltenkieltäjä ja sillä tavalla rikollinen, mutta ei samoja, joita valtio tunnustaa, vaan toisia, niin että sinä minua syytät tästä toisten jumalten opettamisesta; vai väitätkö, ett'en itse laisinkaan tunnusta jumalia ja että sitä muillekin opetan. -- Tätä väitän, ett'et laisinkaan tunnusta jumalia. -- Oi kumman Meletos, mitä varten tätä väität? Enkö siis tunnusta aurinkoa ja kuuta jumaliksi, niinkuin kaikki muut ihmiset? -- Eihän mitenkään, Zeuksen nimessä, tuomarit, koska hän kerta arvelee auringon olevan kiveä, kuun maata. -- Anaxagorastako nyt luulet syyttäväsi, rakas Meletos? Ja onko sinulla niin huonot ajatukset näistä miehistä ja katsotko heidän olevan niin vähän lukeneita, ett'eivät tiedä Klazomenelaisen Anaxagoraan teoksen olevan täynnä näitä opinkappaleita? Siis käyvät kuitenkin nuorukaiset minulta hakemassa näitä oppeja, joita he, jos korkeintaan maksavat drakhman, useasti kyllä saattavat ammentaa itselleen orkheestran esityksistä, voidakseen jälestäpäin nauraa Sokrateelle, jos hän omiksi keksimikseen väittäisi niitä, -- oppeja, jotka kaiken päälliseksi ovat niin suunnattomia.[11]

Mutta onko, kautta Zeuksen, todellakin ajatuksesi se, ett'en laisinkaan tunnusta jumalia? -- Sitä et, Zeuksen nimessä, tee, et mitenkutenkaan. -- Kukaan ei sinua, Meletos, usko, etpä luulenma itsekään. Minusta on nimittäin tämä mies, Athenalaiset, varsin julkea ja hillitsemätön ja hän on suoraan sanoen nostanut tämän kanteen vain julkeudesta ja hillitsemättömyydestä ja nuoruuden kevytmielisyydestä. Sillä tuntuu siltä, kuin hän sepustaisi arvoituksen ja tekisi seuraavan koetuksen: "tokkohan viisas Sokrates huomaa, että teen hänestä pilaa ja puhun ristiin, vai onnistuuko minun vetää nenästä sekä häntä että toisia, s.o. kuulijoita?" Katson nimittäin, että hän puhuu ristiin kanteessaan aivan niinkuin hän sanoisi: "Sokrates on rikollinen, koska hän ei tunnusta jumalia, vaan tunnustaa jumalia." Mutta niinhän puhuu vain se, joka laskee leikkiä.

15. Katsokaa nyt kanssani, Athenalaiset, miten omituinen hänen puheensa on minun ajatukseni mukaan. Mutta sinä vastaa meille, Meletos! Te taas, niinkuin alussa sanoin, muistakaa, ett'ette pidä melua, jos totutulla tavallani puhun.

Onko mitään ihmistä, Meletos, joka kyllä tunnustaa ihmis-asioita olevan olemassa, mutta ei itse ihmisiä?... Hän vastatkoon, Athenalaiset, älköönkä tuontuosta elämää pitäkö!... Onko ketään, joka ei tunnusta hevosia olevan olemassa, mutta sen sijaan hevos-asioita? Tai onko ketään, joka ei tunnusta huilunsoittajia olevan olemassa, mutta kyllä huilunsoittajia koskevia asioita? Ei ole, hyvä mies; joll'et sinä tahdo vastata, niin sanon minä sen sinulle ja näille muille. Mutta ainakin seuraavaan kysymykseen vastaa: onko ketään, joka tunnustaa "daimonisia asioita" olevan olemassa, mutta ei itse daimoneja? -- Ei ole. -- Miten suuren palveluksen olet minulle tehnyt, kun viimeinkin näiden pakotuksesta vastasit! No -- etkö siis väitä minun tunnustavan ja opettavan "daimonisia asioita", olkoot sitten uusia tai vanhoja; tunnustanhan ainakin "daimonisia asioita" väitteesi mukaan, ja oletpa sinä tämän vieläpä valallakin vahvistanut kannekirjassasi. Mutta jos kerran tunnustan "daimonisia asioita", niin varsin on minun pakko tunnustaa myös daimoneja. Eikö niin?... Kyllä; minä nim. otaksun sinun myöntävän, koska et vastaa. Mitä taas daimoneihin tulee, niin emmekö arvele niiden olevan joko jumalia tai ainakin jumalten lapsia?... Myönnätkö vai etkö? -- Myönnän. -- Jos siis tunnustan daimoneja, kuten sinä väität, ja jos ensiksi daimonit ovat jumalia, niin tätäpä kaiketi kutsun arvoitusten puhumiseksi ja leikin laskemiseksi, tätä, että väität minun yhtäältä jumalia kieltävän, mutta toisaalta niitä tunnustavan, koska kerta daimoneja tunnustan. Jos taas daimonit ovat jumalten lapsia, jonkunlaisia äpäriä, joita, niinkuin myös yleensä kerrotaan, luonnottaret tai jotkut muut olennot ovat heille synnyttäneet,[12] niin mikäpä ihminen saattaisi tunnustaa jumalten lapsia oleviksi, mutta samalla ei itse jumalia? Sillä tämä olisi yhtä mieletöntä kuin jos joku tunnustaisi hevosten ja aasien sekasikiöitä, muuleja, oleviksi, mutta ei itse hevosia ja aaseja. Siis, Meletos, sinun on täytynyt nostaa tämä kanne joko koetellaksesi meitä tai koska et tietänyt mitään todellista rikosta, mistä syyttää. Miten voisitkaan kenellekään uskottaa, vaikkapa hänellä olisi vain hivenen verta ymmärrystä, että sama ihminen yhtäältä tunnustaa daimoneja ja jumälia koskevia asioita, mutta toisaalta on tunnustamatta daimoneja, jumalia ja puolijumalia! Sehän olisi tuiki mahdotonta!

16. Mutta, Athenalaiset, todistaakseni, ett'en ole Meletoksen syytöksiin vikapää, en nähtävästi tarvitse pitkää puolustusta, vaan riittää jo tämä. Mitä taas aikaisemmin olen sanonut, että useilla tahoilla olen tullut runsaan vihan esineeksi, se tietäkää todeksi. Tämä seikka se myös minut langettaa, jos nimittäin minut langetetaan: ei Meletos tai Anytos, vaan yleinen epäsuopeus ja viha. Nämät ovat jo ennen langettaneet monta muuta jaloa miestä ja luullakseni vielä tulevat tekemään sitä; sillä ei ole pelkoa, että minuun pysähdyttäisiin.

Mutta nytpä joku kenties tokaisee: "Etkö siis häpeä, Sokrates, moista työskentelyäsi, joka nyt uhkaa viedä sinulta henkesi?" Tälle antaisin minä seuraavan kohtuullisen vastauksen: "Et ole oikeassa, ystäväni, jos arvelet, että miehen, jolla on edes vähäisen arvoa, tarvitsee kiinnittää huomiota elämän ja kuoleman vaaraan eikä vain sitä katsella, onko se, mitä hän tekee, oikein vai ei, onko se kunnon vai huonon miehen työtä. Kehnoja olisivat tietenkin olleet sinun katsantotapasi mukaan kaikki ne puolijumalat, joiden päivät päättyivät Troiassa, sekä muutkin että eritenkin Thetiin poika, joka siihen määrään halveksi vaaraa jokaisen häpeän rinnalla, että, kun hänen mielensä halasi Hektorille surmaa ja hänen äitinsä, joka oli jumalatar, tällöin puhutteli häntä jokseenkin seuraavaan tapaan: 'Poikani, jos kostat Patroklos toverisi kuoleman ja surmaat Hektorin, kuolet itsekin; sillä kotipaikalla Hektorin perästä -- sanoo äiti -- joudut sinä kohtalon omaksi', niin hän, näistä sanoista huolimatta, ei välittänyt kuoleman vaarasta, vaan katsoi pelottavammaksi elää pelkurin elämää ja ystäviänsä kostamatta, ja hän tiuskasi sen vuoksi vastineeksi: 'Heti paikalla Tuoni minut korjatkoon, kunhan vaan pääsen rankaisemaan rikollista, jott'ei tarvitsisi jäädä tänne kaarevain laivain luo kaikkien nauruksi ja maaemon rasitukseksi'.[13] Luuletko ehkä, että hän piittasi kuoleman vaarasta?" Sillä näin on, Athenalaiset, asian todellinen laita: _Sillä paikalla, jonne joku oman valintansa mukaan asettautuu tai jonne esimies hänet asettaa, pitää hänen minun mielestäni myös pysyä ja kohdata vaara tavalla, joka ei ota kuolemaa tai mitään muuta huomioon ennen häpeätä_.