Part 25

Euergetes ei olisi, vaikka henkensä olisi menettänyt, toista kertaa tervehtinyt, kun Corneliolainen oli ylenkatsonut hänen ensi tervehdystään.

Sentähden hän kuninkaallisen arvokkaasti pani kädet ristiin rinnalle ja sanoi:

"Olen pahoillani, että kaikista onnentoivotuksista, joita minulle tänään lausutaan, viimeiseksi saan vastaan ottaa sinun."

"Sitten olet muuttanut mieltäsi," Publius vastasi ja oikaisi solakkaa vartaloaan, joka oli kuningasta korkeampi. "Kuuliaita välikappaleita sinulta ei puutu ja tänä yönä sinä olet koettanut toimittaa niin, että vasta varjojen maailmassa saisit ottaa vastaan onnentoivotukseni."

"Minun sisareni", Euergetes vastasi olkapäitään kohottaen, "ylisti eilen sinun puheesi suoraa yksinkertaisuutta; mutta tänään sinä suvaitset puhua arvoituksilla, niinkuin egyptiläinen merkkien selittäjä."

"Niitten selittäminen ei ole vaikeata sinulle eikä tuolle", Publius vastasi kylmästi ja osoitti kädellään Euleusta, "niillä käärmeillä jotka ovat teidän käskyläisinänne, on voimakasta myrkkyä ja terävät hampaat, kuitenkaan eivät he tällä kertaa ole osanneet uhriinsa vaan ovat kuninkaan vieraan asemesta lähettäneet haadekseen erään Serapion erakko raukan."

"Sinun arvoituksesi käyvät yhä vaikeimmiksi!" kuningas sanoi, "minun käsitysvoimani ainakaan ei ole kyllin kehkeytynyt niitä selittämään ja minun täytyy pyytää sinua puhumaan vähemmin hämärillä sanoilla taikka selittämään minulle niitten merkityksen."

"Myöhemmin," Publius sanoi päättävästi, "sillä nämä seikat koskevat minua itseäni ja minä seison tässä Rooman valtion nimessä, jonka palveluksessa minä olen. -- Jo tänään saapuu tänne Juventius Thalma tasavallan lähettiläänä ja tämä kirjoitus valtuuttaa minut hänen sijaisekseen siksi kun hän tulee tänne."

Euergetes otti sinetillä suljetun kääryn jonka Publius hänelle antoi.

Sillä aikaa kuin hän repi sen auki ja pikaisesti silmäili sen sisältöä, ovi uudelleen aukesi ja posket punaisina, tukka pystyssä Hieraks, kuninkaan uskollinen ystävä, näkyi kynnyksellä.

"Hän on meidän!" hän huusi, ennenkuin astui kynnyksen yli. "Heliopoliin kohdalla hän vaipui hevoisen selästä."

"Philometor!" Kleopatra huusi ja syöksyi Hieraksin luo. "Sanoitko hänen vaipuneen hevoisen selästä? Oletko hänet murhannut?"

Näistä sanoista kuului niin suurta tuskaa, niin suurta kauhistusta, että sotapäällikkö sanoi sääliväisesti: "Rauhoitu, ylhäinen rouva, puolisosi otsahaava ei ole vaarallinen. Auringon temppelin suurien salien lääkärit ovat sitoneet hänen haavansa ja ovat sallineet minun tuoda hänet tänne paareilla."

Kuulematta Hieraksin puhetta loppuun Kleopatra riensi ovelle, mutta Euergetes astui hänen tielleen ja käski omituisella ankaralla tavallaan, joka ei sietänyt mitään vastustusta.

"Pysy paikoillasi siksi, kunnes minä itse seuraan sinua hänen luokseen. Minä tahdon pitää teitä molempia luonani."

"Että sinä kaikilla mahdollisilla kidutuksilla saattaisit pakoittaa meitä luopumaan vallastamme," Kleopatra sanoi. "Tänään on onni sinulle suotuisa ja me olemme sinun vankinasi."

"Sinä olet vapaa korkea kuningatar," Roomalainen keskeytti, "ja myöskin kuningas Philometorille minä vaadin vapautta senaatin nimessä ja minulle annetun valtuuskirjan nojalla."

Veri tulvaili Euergeteen poskiin ja silmiin, kun hän kuuli nämä sanat, ja tuskin voiden hillitä itseään, hän enemmän sammalsi kuin lausui:

"Popilius Laenas piirsi enovainajani Antiokhuksen ympärille piirin ja uhkasi häntä Rooman vihollisuudella, jos hän astuisi sen yli. Sinä luultavasti tahdot voittaa rohkean maanmiehesi, jonka suku on paljoa alhaisempi kuin sinun, mutta minä, minä..."

"Sinun on lupa asettautua Rooman tahtoa vastaan", Publius keskeytti kuningasta tylysti ja kylmästi, "mutta jos sinä sen uskallat, niin se julistaa minun kauttani sinut vihollisekseen. Minä seison tässä senaatin nimessä ja se koettaa täyttää sitä sopimusta, jonka mukaan tämä valtakunta eroitettiin Syriasta, mutta samalla se velvoittaa sinua ja veljeäsi jakamaan Egyptin hallituksen keskenänne. Äsken tapahtuneitten seikkojen muuttaminen ei ole minun vallassani, mutta se on minun velvollisuuteni, että säilytän Roomalle mahdollisuuden antaa kummallekin teistä, mikä on tuleva tasavallan sopimuksen mukaan. Kaikissa niissä kysymyksissä, jotka koskevat tätä sopimusta, on Roomalla ratkaiseva valta, ja minun velvollisuuteni on pitää siitä huolta, ettei syyttäjää estetä elävänä ja vapaasti astumasta suojeliansa eteen. Senaatin nimessä minä vaadin sinua Euergetes antamaan viedä kuningas Philometorin, sinun veljesi, ja kuningatar Kleopatran, sinun sisaresi, sinne, johon he haluavat."

Syvään hengittäen voimattomassa raivossa, milloin nyrkkiään puristellen, milloin vapisevia sormiaan väännellen Euergetes seisoi vähän aikaa äänettömänä Roomalaisen edessä, joka kylmän rauhallisesti ja kysyväisesti katsoi häntä kasvoihin. Sitten pyyhki hän rajusti molemmilla käsillään tukkaansa, pudisteli kovasti päätään ja sanoi: "Kiitä senaattia ja sano sille, että minä tiedän, mitä me olemme sille velkaa, ja että minä ihmettelen sen viisautta, joka mieluummin näkee Egyptin jaettuna, kuin voimakkaisiin käsiin yhdistettynä. Philometor on vapaa ja sinä Kleopatra olet myöskin."

Tuokion hän oli ääneti. Sitten hän naurahti ja sanoi sisarelleen:

"Sinut, sisareni, varmaankin hellä sydämesi vie rakkauden siivillä haavoitetun puolisosi luo!"

Kleopatran kalpeat posket olivat käyneet Roomalaisen puhuessa tulipunaisiksi, ja antamatta vastausta veljensä pilkallisiin sanoihin, hän astui ylpeästi oveen päin. Kun hän kulki Publiuksen sivuitse, hän sanoi armollisesti liikuttaen kaunista kättään: "Me olemme senaatille kiitollisia."

Publius kumarsi syvään hänelle, mutta tämä läksi huoneesta kääntäen päänsä Roomalaisesta poispäin.

"Sinä olet unhottanut viuhkaimesi ja lapsesi tänne!" kuningas huusi hänen jälkeensä, mutta Kleopatra ei enään kuullut näitä sanoja, sillä veljensä huoneen edustalla katosi ikään kuin tuuleen hänen väkinäinen levollisuutensa, ja painaen käsillään vasten ohimoitaan hän riensi ikään kuin vihollisten seuraamana alas palatsin portaita myöten.

Kun hänen askeleitaan enää ei kuulunut, niin Euergetes kääntyi Corneliolaisen puoleen ja sanoi:

"Koska nyt olet täyttänyt sen, mitä pidät velvollisuutenasi, niin pyydän minä sinua selittämään niitä hämäriä sanoja, jotka äsken lausuit, jotka luultavasti eivät olleet lausutut Euergetes ruhtinaalle vaan ihmiselle. Jos ymmärsin oikein, niin sinä tarkoitit, että sinun henkeäsi olisi täällä väijytty ja että sinun asemastasi olisi murhattu eräs noista kummallisista Serapiille pyhitetyistä vanhuksista."

"Sinun ja sinun auttajasi Euleuksen käskystä," Publius lisäsi kylmästi.

"Tule tänne, eunukki!" kuningas huutaa kajahutti vapisevalle päällikölle ja katsoi häntä silmiin kauhean uhkaavan näköisenä: "Oletko sinä pestannut murhaajia tappamaan tätä meidän huoneemme jaloa vierasta, minun ystävääni, joka uhkasi tuoda ilmi sinun ilkeytesi?"

"Armoa!" eunukki valitteli ja lankesi polvilleen kuninkaan eteen.

"Hän tunnustaa ilkityönsä!" Euergetes huudahti, liikutti kädellään välikappaleensa vyötä ja käski Hieraksia viipymättä antamaan hänet vartiotten käsiin ja kaikkien nähden hirttämään hänet kuninkaan linnan korkean portin edustalla.

Eunukki tahtoi rukoilla armoa ja puhua, mutta voimakas sotapäällikkö, joka vihasi eunukkia, tempasi hänet ilmaan ja työnsi hänet huoneesta.

"Sinulla oli syytä valittaa," Euergetes sanoi, sillä aikaa kuin portailta kuului poislaahatun eunukin kirkuminen, "mutta sinä näet, miten minä tiedän niitä rankaista, jotka uskaltavat loukata meidän vieraitamme."

"Tänään hän saa kärsiä, mitä hän jo monta vuotta sitten olisi ansainnut," Publius vastasi, "mutta nyt kun me olemme kahden kesken mies miestä vastaan, täytyy minun sinunkin kanssasi päättää tilini. Euleus on sinun käskystäsi ja sinun palveluksessasi ollessaan ärsyttänyt kaksi murhaajaa minun päälleni --"

"Publius Cornelius Scipio!" kuningas keskeytti uhkaavalla äänellä vihollistaan; mutta Roomalainen jatkoi kylmästi ja rauhallisesti.

"Minä en puhu mitään, mitä en todistajien kautta voi näyttää toteen ja minä olen kahdessa kirjeessä totuuden mukaan kertonut mitä Euergetes kuningas tänä yönä on yrittänyt tehdä Rooman valtakunnan lähettiläälle. Toinen kirje on kirjoitettu isälleni, toinen Popilius Laenakselle, ja molemmat ovat jo matkalla Roomaan. Ne avataan, niin olen määrännyt, joll'en minä tästä päivästä lukien kolmen kuukauden kuluttua ole vaatinut niitä takaisin. Sinä näet tästä olevan sinulle tärkeätä, että suojelet minun henkeäni ja täytät, mitä minä sinulta aion vaatia. Jos sinä täytät minun tahtoni kaikessa mitä sinulta vaadin, niin on se, mitä tänä yönä on tapahtunut, sen minä lupaan sinulle, ja minä en ole vielä milloinkaan sanaani syönyt, pysyvä salaisuutena sinun ja minun kesken ja erään kolmannen, jonka vaiti-olon minä saatan taata."

"Puhu!" kuningas sanoi, heittäytyi lepovuoteelle ja repi Publiuksen puhuessa sulkia Kleopatran tänne jättämästä viuhkaimesta.

"Ensiksi minä vaadin, että kuninkaallista sukua oleva krematistien päämies Syrakusalainen Philotas julistetaan syyttömäksi ja että hän ja hänen vaimonsa vapautetaan pakkotyöstä ja että heidät lähetetään takaisin kultakaivoksista."

"Molemmat ovat kuolleet", Euergetes sanoi; "minun veljeni saattaa sen todistaa."

"Sitten minä vaadin että erityisessä julistuksessa julistetaan, että Philotas on syyttömästi tuomittu ja että hän jälleen on asetettu täyteen arvoonsa. Sitten minä vaadin, että sinä sallit minun ja ystäväni Korintholaisen Lysiaan, niin myöskin kuvanveistäjä Apollodorin, Philotaan tyttärien Klean ja Irenen, Serapiin temppelin ruukunkantajattarien kanssa estämättä lähteä Egyptistä. -- Sinä arvelet vastatessasi?"

"En", kuningas vastasi ja kohotti kättään ilmaan, "sillä tällä kertaa minä olen joutunut tappiolle."

"Philotaan tyttärille, Klealle ja Irenelle," Publius jatkoi järkähtämättömän tyynenä, "pitää heidän vanhemmiltaan ryöstetty omaisuus annettaman takaisin."

"Armaittesi kauneus ei näy sinua tyydyttävän", Euergetes puuttui ylenkatseellisesti Roomalaisen puheesen.

"Se tyydyttää minua täydellisesti. Viimeiseksi minä vaadin, että puolet tästä omaisuudesta annettaisiin Seraapiin temppelille, että jumala mielellään ja vastustelematta luopuisi palvelijattaristaan. Toinen puoli on annettava minun asian ajajani Aleksandrialaisen Dicaearkhuksen haltuun, koska minä en tahdo että Klea ja Irene ilman niitä myötäjäisiä, jotka heille ovat tulevat, puolisoina tulevat minun ja ystäväni Lysiaan perheesen. Tunnin kuluttua täytyy julistuksen ja peruutuskirjan olla minun käsissäni, sillä niin pian kuin Juventius Thalma on saapunut tänne -- ja minä odotan häntä, niinkuin jo sanoin, vielä tänä päivänä --, niin me aiomme lähteä Memphiistä ja Aleksandriassa astua laivaan."

"Kummallinen sallimus!" Euergetes sanoi, "sinä ryöstät minulta koston ja rakkauden, ja minä näen kuitenkin olevani pakoitettu toivottamaan sinulle onnea matkalle. Minun täytyy uhrata uhri Poseidonille, Kyprolaiselle jumalattarelle ja Diaskuureille, että ne soisivat sinun laivallesi onnellista matkaa ja kuitenkin on sillä laivalla se mies, joka vastaisuudessa on Roomassa vahingoittava minua katkeralla vihollisuudellaan enemmän kuin kukaan muu."

"Minä pidän sen puolta teistä joka on oikeassa."

Tervehtien ylpeästi kättään liikuttaen Publius läksi huoneesta, mutta Euergetes hypähti pystyyn vuoteeltaan niinpian kuin ovi Roomalaisen mentyä oli sulkeutunut, pudisti uhkaavasti nyrkkiään ja huusi:

"Ylpeä veitikka, sinä ja sinun paisunut patriisiylpeytesi saatatte kyllä minua vahingoittaa Tiberin luona, mutta lopuksi minä kumminkin teistä huolimatta pääsen voitolle. Rooman senaatin nimessä sinä risteilet minun tieni. Jos Philometor odottaa konsulien ja senaattorien etuhuoneissa, niin kenties tapaamme toisemme siellä, mutta minä koetan myöskin käyttää kansaa ja tribuunia hyväkseni!

"Kummallista! Yhdessä tunnissa on tässä päässä enemmän hyviä ajatuksia, kuin tuommoisen kylmän veitikan kokonaisessa vuodessa; ja kuitenkin olen minä häntä huonompi ja, jos tahdon olla rehellinen, niin täytyy minun myöntää, ettei ainoastaan hänen onnensa minua voittanut, vaan myöskin hänen viisautensa. Menköön hän ylpeän Heransa kanssa; minua kutsuu sen siaan Aleksandriassa kymmenet Aphroditet!

"Tästä lähin minä olen niin kuin Hellas ja hän niinkuin Rooma. Me ajelemme auringon valossa liidellen sitä mitä sielumme haluaa ja mitä mielemme tekee, he hakevat silmät maahan luotuina vakavin askelin valtaa ja etua. Siten he pääsevät pitemmälle kuin me, ja kuitenkaan -- en minä tahtoisi vaihtaa kohtaloani heidän kanssaan!"

Loppu.