Part 17

"Hän menee siis ansaan, tulee viimeistään puoli tuntia keski-yön jälkeen ja lähettää Klealle terveisiä tämän sisarelta Ireneltä. Hän harjoittaa rakkautta ja viettelemistä oikein suuressa määrin ja ostaa ruukunkantajattaret parittain, niin kuin kyyhkysiä torilta tahi sandaalia suutarin puodista.

"Katsopas vaan miten tuo houkkio kirjoittaa kreikkaa! Näitä muutamia sanoja kirjoittaissaan hän tekee kaksi virhettä, kaksi oikeata koulupojan pukkia!

"Poika veitikalla on tänään ollut liian onnellinen päivä, voidakseen vielä odottaa onnellista iltaakin, sillä jumalilla on se paha tapa, että he kauvan suosikkiaan hyväiltyään, pusertavat kätensä syöväksi nyrkiksi.

"Amasthean sarvesta on tänään vuotanut onnea hänen päälleen: ensiksi hän kaappasi minulta aivan nenäni edestä pikku Hebeni, kaikkien Irenejen Irenen, jonka minä huomenna toivoin periväni häneltä, sitten hän sai minulta lahjaksi paraat kyreneläiset ratsuni ja samalla mielittelevän vakuutuksen minun kalliista ystävyydestäni, sitten minun kaunis sisareni otti hänet vastaan, ja tasavaltaisen sydäntä miellyttää enemmän kuin luulisikaan se, että ruununkantaja on armollinen hänelle, ja lopuksi kutsuu häntä salaiseen kohtaukseen hänen viehättävän kultansa sisar, joka, jos sinä Zoë puhut totta, on kaunotar ja vielä suuremmoisen kaunis.

"Siinä on tämän matosen maailman asukkaalle yhden ainoan päivän varaksi, joka pian päättyy, kun se kerran on alkanut, liiaksikin hyvää, ja oikeus vaatii että me käymme kohtalolle avuksi ja taitamme tämän unikukan, joka pyrkii veljiään ylemmäksi. Tuhansilla, joille käy huonommin, olisi syytä valittaa syrjään-jäämisestään."

"Ilokseni minä näen sinun olevan hyvällä tuulella," Euleus sanoi.

"Olen sellaisella, kuin olen," kuningas häntä keskeytti. "Minä luulen iloista laulua laulaneeni ainoastaan pimeässä mieltäni rohkaistakseni. Jos minä olisin paremmassa sovussa sen kanssa, mitä muut ihmiset kutsuvat levottomuudeksi niin kyllähän minulla olisi syytä pelätä puolestani, sillä siihen taisteluun, jonka olemme alkanut, minä olen pannut ruunuja enemmänkin alttiiksi.

"Vasta huomenna ratkaistaan, onko peli voitettu vai menetetty, mutta sen minä tiedän jo tänäpäivänä, että minä mieluummin näen vehkeeni Philometoria vastaan ja toiveeni molempien Egyptien ruunujen suhteen menevän hukkaan, kuin juonemme Roomalaisen henkeä vastaan, sillä ennenkuin tulin kuninkaaksi, olin ihminen, ja pysyisinkin sinä, jos minun ainoastaan kahdella jalalla seisova valta-istuimeni nyt murtuisi minun painoni alla.

"Minun hallitsija-arvoni on ainoastaan puku, vaikka kyllä kallein kaikista puvuista. Joka sitä sokaisee tahi vahinkoittaa, sille minä aivan hyvin saatan antaa anteeksi, jos anteeksi antaminen laisinkaan on minun asiani, mutta joka liian lähelle lähestyy Euergetes ihmistä ja uskaltaa loukata tätä ruumista ja sielua, joka on siihen kätketty, ja tehdä tyhjäksi, mitä hän haluaa ja vaatii, sen minä säälimättä tallaan maahan, sen minä tahdon repiä palaisiksi! Roomalaisen tuomio on ratkaistu, ja jos sinun murhamiehesi tekevät tehtävänsä ja jumalat tyytyvät uhriin, jonka minä teurastutan heille auringonlaskun aikaan tehtäväni onnistumiseksi, niin Publius Cornelius Scipio on kahden tunnin kuluttua vuodattanut verensä.

"Hän on oikeutettu nauramaan Euergetes ihmiselle, mutta sentähden on minulla ihmisenä oikeus ja kuninkaana myöskin täysi valta, pitää siitä huolta, että tämä on hänen viimeinen naurunsa. Jos voisin murhata Rooman, niin se minua ilahuttaisi, sillä Rooma yksin estää minua olemasta suurin aikamme suurista kuninkaista, mutta huomenna saan minä tuntea vielä suurempaa iloa kuullessani, että raatelevat pedot ovat rikki repineet Publius Cornelius Scipion ja hänen ruumiinsa on niin silvottu ettei hänen oma äitinsä voisi häntä tuntea, kuin jos sanansaattaja toisi sanoman, että Karthago on murtanut Rooman vallan."

Euergetes oli lausunut nämä viimeiset sanat äänellä, joka ukkoisen jyrinän tavoin raju-ilman äkkiä puhjetessa jymisi yhä kovemmin, syvemmin ja kiivaammin.

Kun hän vihdoinkin vaikeni, Euleus sanoi:

"Tätä iloa, hallitsijani, eivät kuolemattomat sinulta estä. Ne oivat miehet joita sinä armollisesti suvaitsit käydä katsomassa, osaavat pilkkaansa yhtä tarkkaan kuin Zeus ukon nuoli, ja koska me Roomalaisen ratsujen hoitajan kautta tiedämme, mihin hän on kätkenyt Irenen, niin tämä yhtä vähän pääsee käsistäsi, kuin Ylä- ja Ala-Egyptin ruunu. -- Salli minun nyt panna viitta ympärillesi, ja sitten ilmoittaa henkivartijoille, että he ympäröitsevät sinua asuntoosi palatessasi."

"Vielä yksi asia," kuningas huusi pidättäessään eunukkia. "Apishautojen luona on aina sotajoukkoja, joiden tulee vartioida pyhiä paikkoja; eivätköhän ne ole sinun ystäviesi tiellä?

"Minä olen", Euleus vastasi, "kutsuttanut kaikki sotamiehet ja aseelliset vartijat viimeiseen mieheen asti Memphiisen ja antanut viedä heidät valkean muurin luo. Varhain huomenna, ennenkuin sinä ryhdyt toimeen, lähetetään heidän siaansa voimakkaampi osasto, ettei se täällä suurentaisi veljesi joukkoja, kun taisteluun ryhdytään."

"Minä kyllä olen palkitseva toimeliaisuutesi," Euergetes sanoi, eunukin huoneesta lähtiessä.

Klea kuuli senjälkeen taas ovea avattavan ja lukuisien hevoisten kavioillaan tömisyttävän kivettyä pihaa.

Kun hän sitten vavisten astui ikkunan luo, hän näki itse Euergeteen ja suuren lujaraajaisen ratsun joka hänelle tuotiin.

Hirviö kietoi levottomasti hyppivän hevoisen harjan kätensä ympäri ja Klea luuli, että tämä kauhean kookos ruumis ainoastaan monen miehen avulla saattoi päästä hevosen selkään; mutta hän erehtyi, sillä voimakkaasti hypähtäen jättiläinen keikahti hevosen selkään ja ajaa karautti vankilan pihasta, ohjaten korskuvaa orittaan ainoastaan säärillään, komean seuruensa ympäröimänä.

Vähäksi aikaa piha jäi aivan tyhjäksi ihmisistä, sitten riensi sen yli mies, joka aukaisi sen huoneen oven, jossa Klea oli, ja sanoi olevansa Glaukuksen käskynalainen ja lähettiläs.

"Minun herrani," harmaantunut vartija sanoi tytölle, "lähettää sinulle terveisensä ja käskee sanomaan, ett'ei hän ole tavannut Roomalaista, Publius Scipiota, eikä tämän Korintholaista ystävätä kotona. Hän on estetty itse sinua tapaamasta, sillä hänellä on yllin kyllin tekemistä, koska molempien kuninkaiden sotamiehiä on majoitettu valkean muurin luo ja heidän välillään syttyy kaikenlaisia riitoja. Sinä et saatakaan jäädä tähän huoneesen, sillä tänne tuodaan heti muutamia alapäälliköitä, jotka ovat nostaneet riitaa. Glaukus antaa sinun valita, tahdotko että minä vien sinut hänen vaimonsa luo, vai tahdotko palata omaan temppeliisi. Jälkimäisessä tapauksessa viedään sinut vaunuilla -- sillä kaupunki on ylen täynnä juopuneita sotilaita -- toiseen ravintolaan, Kakemista lukien, joka on erämaan rajalla ja josta sinä varmaankin saat seuralaisen, jos ilmoitat itsesi ravintolan isännälle. Ajopelin täytyy vähän ajan perästä olla jälleen täällä, sillä ne ovat kuninkaan, ja jos pidot päättyvät aikaisin saattasi muuten tulla puute vaunuista."

"Minä tahdon palata sinne, mistä olen," Klea keskeytti innokkaasti lähettilään. Saata minut heti vaunuille."

"Seuraa minua sitten," vanhus pyysi.

"Mutta minä olen hunnutta", Klea huomautti, "eikä minulla ole muuta kuin tämä ohut puku ylläni. Raa'at sotamiehet ovat repineet peitteen kasvoiltani ja viitan hartioiltani."

"Minä tuon sitten sinulle överstin viitan, joka on täällä viereisessä päällikköjen huoneessa, ja myöskin hänen matkahattunsa, jonka leveät reunat peittävät sinun kasvosi. Komean ja kookkaan vartalosi tähden sinua saattaa luulla mieheksi, ja se onkin hyvä, sillä kovin ahdisteltaisiin naista, joka tähän aikaan lähtee palatsista. Huomenna orja noutaa kapineet temppelistänne.

"Minä uskallan kyllä jättää ne sinun haltuusi, sillä minun herrani on käskenyt pitämään sinusta huolta, niinkuin olisit hänen oma tyttärensä. Hän käskee myöskin sanomaan sinulle, ja sen olin vähällä unhoittaa, että sinun sisaresi on seurannut Roomalaista, Publius Cornelius Scipiota, eikä tuota toista hyvin vaarallista miestä, se sinun piti saada tietää. Odota nyt, minä pyydän, siksi kun palajan; siihen ei paljon aikaa mene."

Muutaman minuutin jälkeen vartia palasi tuoden muassaan suuren viitan, johon Klea kääriytyi, ja leveäreunaisen matkahatun, jonka Klea painoi päähänsä, ja vei hänet sitten siihen palatsin osaan, jossa kuninkaan tallit olivat.

Hänen täytyi pysyä aivan lähellä miestä, ja pian sen jälkeen hän seisoi vaunuissa ja ajaja, luullen häntä jalosukuiseksi makedonialaiseksi, jota joku rakkauden kohtaus viekoittaisi yön helmaan lähtemään, vei hänet toisen Serapeumiin vievän tien varrella olevaan ravintolaan.

YHDEKSÄSTOISTA LUKU.

Sill'aikaa kun Klea kuunteli Euergetes kuninkaan ja eunukin keskustelua, Kleopatra istui teltassaan ja puetti itseään yhtä huolellisesti, mutta toiseen pukuun, kuin edellisenä iltana.

Kaikki ei tänään ollut tainnut käydä hänen mielensä mukaan, sillä kahden hänen kamarineitsyensä silmät olivat itkusta punaset. Hänen leikkitoverinsa Zoë luki taaskin, muttei tällä kertaa helleniläisiä filosoofeja, vaan juutalaisten Psalmien kreikkalaista käännöstä, joiden runollisesta arvosta muutamia päiviä sitten juhla-aterialla oltaissa oli väitelty.

Israelilainen kenraali Onias oli väittänyt, että nämä runot vetivät vertoja Alkmenin tahi Pindaron runoille ja esittänyt niistä muutamia paikkoja, jotka olivat miellyttäneet kuningatarta.

Tänään ei ajatteleminen häntä miellyttänyt, vaan hän tarvitsi jotain outoa, tavatonta ajanviettoa ja käski sentähden Zoën avaamaan hebrealaista kirjaa, jonka käännöstä Aleksandriassa asuvat helleniläiset juutalaiset pitivät oivallisena, niin vieläpä itse Jumalan antaman hengen tekona, ja jonka hän jo entisestään oli oppinut tuntemaan israelilaisten ystäviensä ja pöytäkumppaniensa kautta.

Neljännes-tunnin oli Kleopatra tainnut kuunnella Zoën esittelyä, kun torven toitotus kajahti hänen telttaansa vievien portaiden luota, ilmaisten miespuolen tuloa.

Tyytymättömänä kuningatar katseli ympärilleen, käski ystävätärtään keskeyttämään lukemistaan ja sanoi:

"Nyt en tahdo tavata puolisoani. Mene, Thaïs, sano portailla olevalle eunukille, että minä pyytäisin ett'ei Philometor minua nyt häiritse. Lue edelleen Zoë!"

Kymmenen uutta Psalmia oli luettu ja muutamia värssyä oli Kleopatran käskystä uudelleen kahdesti ja kolmasti kerrottu, kun kaunis athenalaisnainen, hehkuvin punaposkin palasi ja sanoi liikutetulla äänellä:

"Sinun puolisosi, kuningas, ei tahdo sinun kanssasi puhella, vaan veljesi Euergetes."

"Hän olisi voinut valita toisen ajan", Kleopatra vastasi ja katseli seuranaistaan.

Thaïin silmät olivat maahan luodut ja sormillaan hän hypisteli pukuaan, puhuessaan hallitsijattarelleen; mutta kuningatar, jolta ei mikään jäänyt huomamaatta, mitä hän vaan tahtoi nähdä, ja joka tänään ei ollut naurutuulella eikä jättänyt mitään tavatonta huomaamatta, jatkoi viipymättä kovin ärtyneenä pistävän terävällä äänellä: "Minä en suvaitse, että minun sanansaattajani antavat kenenkään viivyttää itseään, olkoonpa se sitten kuka hyvänsä; tiedä se! Lähde heti paikalla luotani ja mene huoneesesi, jossa saat olla siksi kun minä tänä yönä tarvitsen sinua riisuutuessani. Andromeda saa -- kuuletko eukko, sinä saat tuoda veljeni luokseni ja sinut hän, luullakseni pikemmin päästää takaisin, kuin Thaïin. Sinun ei tarvitse peiliin tirkistellä, sillä sinun rypyissäsi ei ole mitään muuttamista. Eiköhän pääkoristeeni jo liene valmis! Heitä Olympias, hartioilleni, palttinaviittani, ja sitten hän tulkoon! Tuossahan hän onkin! Sinä pyydät ensiksi lupaa, veljeni, etkä kuitenkaan viitsi odottaa, siksi kun sen saat."

"Ikävöiminen ja odottaminen", Euergetes vastasi, "ovat semmoisia, jotka huonosti soveltuvat yhteen. Pelkkien sotamiesten ja mässääjien parissa olen kuluttanut tämän illan, sitten olen käynyt vankilassa, vielä kerran katsomassa muutamaa rehellistä naamaa, olen nopeasti käynyt kylvyssä, koska teidän pahantekiöittenne asunnoissa tahraantuu pahemmin, kuin tässä pienessä jumalten majassa, joka näyttää ja tuoksuu niinkuin Aphroditen pukeumishuone, ja nyt minä haluan ennen ateriaa kuulla muutamia oivallisia sanoja."

"Minunko suustani?" Kleopatra kysyi.

"Niilin ja Ilissuksen varsilla ei ole ketään, joka paremmin taitaisi puhua."

"Mitä sinä tahdot minulta?"

"Minäkö sinulta?"

"Varmaankin, sillä noin ystävällisesti sinä puhut ainoastaan silloin, kun pyydät jotakin."

"Sanoinhan jo sinulle! Minä haluan sinulta kuulla jotakin sattuvaa, jotakin sukkelaa, jotakin mieltä virkistävää."

"Sukkeluutta ei väkisin voi saada, niinkuin kamarineitsyen voi kutsua luokseen. Vaatimatta se ilmaantuu ja mitä kovemmin sitä vaaditaan, sitä varmemmin se pysyy poikessa."

"Tuo kyllä voi olla muitten suhteen tosi, mutt'ei sinun, joka, vakuuttaessasi, ett'ei sinulla ole mitään attikalaista suolavarastoa, kuitenkin käytät sitä. Suloa ovat kaikki velvolliset tottelemaan, vieläpä sukkeluuskin ja teräväkielinen, itse jumaloitakin pilkkaava Momus."

"Sinä erehdyt, minun neitinikään eivät palaa oikeissa ajoin, kun annan heidän toimeksi sanan viennin sinulle."

"Eikö sallittaisi Aphroditen temppeliin kuljettaissa myöskin uhrata Sulottarille?"

"Jos minä olisin jumalaton, niin ne rukoilijana eivät minua liioin mielyttäisi, jotka pitävät palvelijoitani vertaisinani."

"Sinun moitteesi on aivan oikeutettu, sillä sinä voit vaatia, että, niinkuin juutalaiset kunnioittavat yhtä Jumalaa, kaikki, jotka tuntevat sinut, kunnioittaisivat ainoastaan yhtä jumalatonta. Mutta, minä pyydän, älä toista kertaa vertaa itseäsi sieluttomaan kyprolaiseen neitoon. Sinun suloutesi tähden tuota vielä voisin suvaita, mutta kuka on koskaan nähnyt Aphroditea, joka lukee filosofillisia ja vaikeasti käsitettäviä teoksia? Minä olen varmaankin häirinnyt teitä ankarissa tutkimuksissanne. Mitä kirjaa sinä käärit kokoon, ihana Zoë?"

"Juutalaisten pyhää kirjaa, kuninkaani," kysytty vastasi; "minä tiedän ett'et sinä siitä pidä."

"Ja pidättekö te siitä, jotka luette Homerosta, Pindarosta, Sophoklesta ja Platoa," Euergetes kysyi.

"Minä tapaan siinä paikkoja, jotka todistavat syvää elämän viisautta, ja toisia paikkoja, joissa ei kukaan voi kieltää löytyvän korkeata runollista ylevyyttä", Kleopatra vastasi. "Useissa on tosin peräti barbaarinen sivumaku ja minä kaipaan juuri niissä psalmeissa, jotka me tänä päivänä luimme ja joita paraiten saattaisi pitää hymneinä, tavujen luvun ja mitan noudattamista, lujien sääntöjen seuraamista, lyhyesti sanoen tarkkaa muotoa. Kuninkaallinen runoilija David oli, lyyrynsä ääressä laulaessaan, yhtä suuresti jumalallisen innostuksen valtaamana, kuin muutkin runoilijat, mutta hän ei näy samoinkuin meidän runoilijamme, halunneen voittaa vaikeuksia, joita he itse asettavat itselleen. Runoilijan täytyy orjallisesti noudattaa niitä lakeja, joihin hän vapaaehtoisesti sitoutuu, ja sovittaa jokaisen sanansa niiden mukaan, ja kumminkin tulee näyttää siltä, kuin hänen puheensa ja laulunsa vapain siivin liiteleisi eteenpäin. Psalmien hebrealaisessa alkutekstissäkään ei ole mitään meetrillisiä sääntöjä."

"Niittäkin voi tulla toimeen", Euergetes vastasi. "Ei Platokaan huoli tavujaan mitata, ja minä tunnen paikkoja hänen teoksissaan, jotka ovat suurimmassa määrässä runollisen kauneita. Sitä paitse on minulle näytetty että hebrealainenkin runollisuus, samoinkuin egyptiläinen, noudattaa erityisiä sääntöjä, joita minä kumminkin mieluummin kutsuisin rhetorillisiksi kuin runollisiksi. Ensimmäinen jäsen lauseessa asetetaan toiselle vastakohdaksi, joka vahvistaa edellistä toistamalla käsitteen uudessa muodossa, tahi siinä olevan vastakohdan kautta asettaa sen käsitteen kirkkaampaan valoon. Siten he menettelevät samoinkuin puhujat tahi niin kuin myöskin maalarit, jotka mielellään asettavat synkän värin valoisan viereen siten enentääkseen jälkimäisen loistovoimaa. Tämmöinen menetystapa ei ollenkaan ole paha, eikä suinkaan ole se, joka tekee tämän kirjan minulle vastenmieliseksi monine lauseineen, jotka saattavat miellyttää itselleen kuuliaita alamaisia haluavia kuninkaita ja isiä, jotka tahtovat kasvattaa itselleen ja lae'ille kuuliaisia poikia. Myöskin ne taitavat miellyttää äitiä, jotka eivät muuta toivo kuin että heidän lapsensa pääsisivät tämän maailman kautta kulkemaan niin rauhallisesti kuin mahdollista, loukkaamatta ja loukkautumatta, ja että he eläisivät kauemmin kuin korpit ja tammet ja että heitä siunattaisiin niin useilla jälkeläisillä kuin mahdollista.

"Niin, ne ovat hyvin arvokkaita nämä opetukset, koska ne vapauttavat sen joka niitä seuraa, itsensä puolesta ajattelemasta. Sitä vartenhan Juutalaisten suuri Jumala onkin sanasta sanaan tavaillut näiden kirjoittajille kaiken, mitä näissä kirjoissaan niinkuin kyttyräselkäinen kirjurini, Philippus, lausuntoni mukaan kirjoittaa sen mitä tahdon muistoon panna. He pitävät jokaista jumalan kieltäjänä ja temppelin häväisijänä, joka vaan sanoo jotakin tuolle käärylle kirjoitettua vääräksi tahi ainoastaan inhimilliseksi. Platon aate-oppi ei suinkaan ole huono, ja kuitenkin on Aristoteles asettanut sen ankaran arvostelun alaiseksi ja koettanut kumota sitä. Minä kallistun enemmän Stagyritien mielipiteisin, sinä jalon athenalaisen, ja kuinka monesta suloisesta, opettavaisesta hetkestä tulee meidän kiittääkään tämän käsitteemme erilaisuuden synnyttämää väittelyä. Kuinka hauskalta kuuluu, kun Aleksandrian museumissa noitten ahkerien tuulenpieksäjien kesken platolaiset ja Aristoteleen puoltajat joutuvat niin kiivaasen tukkanuottaan, että he molemmin puolin kovin mielellään heittäisivät vaskipikareilla toinen toistaan kalloon, joll'eivät säälisi minun maksamaa viiniäni. Me etsimme totuutta, Juutalaiset taas luulevat että heillä se jo täydelleen on.

"Siinä luulossa ovat nekin heistä, jotka innokkaasti tutkivat meidän filosofimme teoksia, ja kuitenkin tämän kirjan kirjoittajat tuntevat ainoastaan esineitten todellisuuden, ja heidän jumalansa, joka yhtä vähän suvaitsee muita jumalia rinnallaan kuin käsityöläisvaimo toista vaimoa miehensä huoneessa, on muka luonut maailman tyhjästä, ainoastaan siihen tarkoitukseen, että häntä siinä kunnioitettaisiin ja peljättäisiin.

"Mitähän filosofillisesti sivistyneet Juutalaiset, jotka tuntivat Empedokleensa -- ja minä myönnän, että niitä on Aleksandriassa useita, jopa taitavia ja erittäin teräväjärkisiä, -- käsittävät tyhjästä luomisella? Eiköhän heitä arveluta, ajatellessaan sen lauselman totuutta, ettei siitä, jota entisestään ei ole olemassa ollut, saata tulla mitään, eikä mikään, joka kerran on olemassa ollut, saata kokonaan kadota. Johdonmukaista on ainakin se, että he antavat ihmisen elämän päättyä siihen olemattomuuteen, josta kaikki oleva on lähtenyt. Tämän kirjan mukaan eläminen ja kuoleminen ei liioin hyödyttäisi. Tähän olemattomuuteen kuoleman jälkeen minä kyllä ihmisenä saatan suostua, joka tiedän pitää arvossa unennäöistä vapaata unta täysin määrin nautittuani päivän iloja, ja joka mieluimmin heittäytyisin olemattomuuden autioon kuiluun, joll'en saisi pysyä Euergeteenä, -- mutta filosoofina minä en koskaan, en milloinkaan saata siihen suostua!"

"Sinun täytyykin," kuningatar vastasi, "yksin-omaisesti mitata kaikkea henkesi mitalla, sillä jumaluus, joka on varustanut sinut runsailla luonnonlahjoilla, jättäen tuhansia ilman niittä, on sen tiedän jo ammoisista ajoista, tehnyt sinusta sen elimen kuuroksi ja sokeaksi, joka välittää uskonnollisia ja siveellisiä tunteita. Jos tämä elin sinussa saattaisi kuulla tahi nähdä, niin sinä yhtävähän kuin minäkään saattaisit päästä siitä vakuutuksesta, että nämä kirjat ovat täynnä syvää totisuutta ja että ne voimakkaasti valtaavat lukijan mielen.

"Ne sitovat noudattajansa tarkkoihin lakeihin, poistavat katkeruuden kärsimyksistä, opettaessaan, että ankara isä lähettää meille vaivoja, jotka milloin esitellään kasvatuskeinoina, milloin rankaistuksina ankaroiden ja tarkkaan määrättyjen käskyjen rikkomisesta. Heidän jumalansa asettaa omituisessa, järkähtämättömässä, mutta ankarassa viisaudessaan ne, jotka hänen käskyjään noudattavat huonolle kiviselle tielle, koetellakseen heidän voimiaan, ja antaakseen heidän viimeinkin saavuttaa sen ihanan tarkoitusperän, jonka he alusta alkaen ovat tunteneet."

"Kuinka oudolta nämä sanat kuuluvat kreikkalaisnaisen lausumina," Euergetes keskeytti sisartaan. "Sinä varmaankin puhut juutalaisten ylimmäisen papin pojan mukaan, joka lämpimästi ja taitavasti osaa puolustaa julmaa jumalataan."

"Minä luulin," Kleopatra vastasi, "että juuri sinua, jossa en tunne mitään heikkoa, tämän lujan, ylen voimallisen jumaluus-olennon piti miellyttämän. Kun äskettäin juutalaisten sotamiesten översti Dositheos, joka on oppinut mies, koetti minun puolisolleni kuvata suurta, ainoata jumalaa, johon hänen kansansa niin järkähtämättömästi luottaa, silloin minusta meidän kauniit, iloiset jumalamme melkein näyttivät olevan hauskoja rakastuneita keikaria ja iloisia naisia ankaran, voimakkaan miehen rinnalla, joka voisi niellä heidät kaikki, jos vaan tahtoisi, niinkuin Kronus omat lapsensa."

"Siinä se juuri onkin," Euergetes huusi, "mikä minua tässä harha-opissa etenkin harmittaa. Se hävittää suruttoman elinhalun, ja joka kerran, kun olen lukenut Hebrealaisten kirjaa, juontuu mieleeni kaikki se, mitä en ollenkaan mielelläni ajattele. Ikään kuin kiusallinen velkoja se muistuttaa jokaisesta tehdystä rikoksesta, mutta minä puolestani rakastan iloa ja vihaan ikävää varoittajaa. Ja oletkohan sinäkin, ihanimpani, elämäsi paraassa kukoistuksessa..."

"Mutta minä ihmettelen kaikkea suurta", Kleopatra keskeytti hänet, "ja eikö sinusta tunnu rohkealta ja ihanalta, että tuo suurenmoinen aate: on ainoastaan yksi voima, joka panee maailman liikkeesen ja täyttää sen, jota Egyptiläiset huolellisesti peittävät ja salaavat, jota Niilin papit uskaltavat kertoa ainoastaan suosituilleen niistä, jotka ovat päässeet heidän vanhojen mysteerioittensa osallisuuteen ja jonka helleniläiset filosoofit tosin pelotta lausuivat, mutta jota ei vielä mikään helleni ole saattanut kansan uskontoon, että se aate on Juutalaisten pyhässä kirjassa vapaasti ja julkisesti lausuttu? Joll'ei Hebrealaiskansa olisi sinulle niin vastenmielinen ja jos sinä, niin kuin minun puolisoni ja minä, olisit ahkerasti tutkistellut heitä koskevia seikkoja ja heidän uskoaan, niin sinä olisit kohtuullisempi heitä ja heidän kirjojaan kohtaan ja tuota suurta, luovaa ja ylläpitävää henkeä, heidän jumalaansa --"

"Sinä sekoitat tämän kateellisen kovin vastenmielisen ja pahasisuisen, maailman tyrannin Aristoteleen yleisen hengen kanssa," Euergetes lausui. "Synneiksi, pelkiksi synneiksi, hän nimittää enimmän siitä, joka helposti taivuttaa puolelleen, ja jonka sinä ja minä ja kaikki viisaat Kreikkalaiset tarvitsemme elämämme nautintoihin. Ja kuitenkin! Jos minun veljeni asuisi Aleksandriassa, niin tämän jumalan viisaillen palvelijoille varmaankin onnistuisi taivuttaa hänet tämän suuren koulumestarin palvelijaksi, joka rankaisee kasvatuksen puutteessa olevia sikiöitään tulella ja tuskalla."

"Minä en tahdo kieltää," Kleopatra vastasi, "että minustakin Juutalaisten oppi on jotakin huolestuttavaa ja että seuraamalla sitä samalla katkeroittaa elämänsä ilon. Mutta olkoon kylliksi näistä asioista, joita minä yhtävähän kuin sinäkään tahtoisin nauttia jokapäiväisenä ravintona. Iloitkaamme, että olemme Hellenejä ja menkäämme viimeinkin aterioimaan. Pelkäänpä, että kovin niukassa määrässä olet täällä löytänyt sen, mitä hait."

"Ei, ei, minä tunnen tänä päivänä olevani niin omituisesti liikutettuna, ja Aristarkkoksen kanssa työskentelemisestä ei kuitenkaan olisi mitään lähtenyt. Vahinko vaan, että aloimme puhua noista barbaarilaisista asioista, on niin paljon kauniimpia ja mieltä ylentävämpiä aineita. Muistatko vielä, miten yhdessä luimme murhenäytelmien kirjoittajia ja Platoa."

"Ja miten sinä maantiedettä esiteltäissä usein puutuit opettajamme Agatharkhideen puheesen huomauttaaksesi häntä hänen erehdyksistään? Oletko Kyrenessä pitkittänyt noita opintojasi?"