Part 10

"Me tarvitsemme Hebeä, ja otamme siis hänet, mistä vaan saamme. Jos teitä tytön noutaminen peloittaa, niin on se tapahtuva minun käskystäni. Serapiin papisto on parhaasta päästä kreikkalainen, ja helleniläinen on heidän johtajansakin. Hänen kaltaisensa ei pidä paljon väliä puolikasvuisesta lapsesta, jos tämä miellyttää teitä tai minua. Hän tietää yhtä hyvin kuin me kaikkikin, että toinen käsi pesee toisen. Nyt kysytään vaan -- sillä naisen itkua minä mielelläni välttäisin, -- tuleeko tyttö, kun me häntä kutsumme, mielellänsä vai eikö. Mitä sinä luulet Korintholainen?"

"Minä luulen, että hän mieluummin tahtoo päästä tänään kuin huomenna vankeudestaan vapaaksi," Lysias vastasi. "Irene on luonnoltaan iloinen, nauraa viattomasti ja heleästi niinkuin leikkivä lapsi, ja hän saa sitä paitse nähdä vielä nälkääkin häkissänsä."

"Minä noudan siis hänet huomenna!" Euergetes huudahti.

"Mutta," Kleopatra keskeytti veljensä puheen, "Asklepiadorin on totteleminen meitä eikä sinua, ja me, minä ja puolisoni..."

"Te ette tahtoisi turmella hyvää sopuanne pappisväen kanssa!" Euergetes nauroi. "Jos he olisivat edes Egyptiläisiä! Sillä heidän temppelipesiinsä ei juuri hyvin nahoin voikaan tunkeutua, mutta tässä on, niinkuin sanottiin, kysymys vain Kreikkalaisista. Mitä teidän tarvitsee heitä pelätä? Jääköön sitten minun puolestani Hehe sinne, missä hän on, mutta minä olen kerran ihastunut näihin kuviin ja lähden huomenna heti noustuani Aleksandriaan, joll'ette pane asiata toimeen ja jos estätte minulta, Herakleelta, morsiamen, jonka jumalat ovat hänelle valinneet. Mitä sanon, sen sanon, eikä minulla ole koskaan ollut tapana myöntyä: Muuten on jo aika näyttäytyä täällä vieressä aterioitseville ystävillemme. He käyvät jo iloisiksi, eikä enää liene liian aikaista."

Näin sanottuansa Euergetes nousi sijaltansa ja viittasi luoksensa Hieraksin ja erään kamaripalvelijan, joka ojenteli hänen läpinäkyvän vaatteensa poimuja, sill'aikaa kun Philometor ja Kleopatra kuiskuttelivat keskenänsä olkapäitään kohotellen ja päätänsä pudistellen, ja Publius puhui hiljaa Korintholaiselle puristaen lujasti oikealla kädellään hänen rannettansa:

"Sinä et saa heitä auttaa, jos ystävyytemme on sinulle rakas. Niinpian kuin sopii lähdemme pois."

Euergetes ei mielellään odottanut.

Hän kääntyi jo oveen päin, kun Kleopatra kutsui hänet takaisin ja sanoi ystävällisesti mutta hiukan moittien:

"Sinä tiedät, että me mielellämme noudatamme egyptiläistä tapaa ja täytämme kaikki, mitä ystävä ja veli haluaa syntymäpäiväksensä saada, mutta juuri sen tähden ei olekaan oikein, että sinä niin uhkamielisesti vaadit sellaista, jota emme mielellämme kieltäisi, vaan jota emme kuitenkaan saata täyttää ikäviin rettelöihin joutumatta. Vaadi, me pyydämme sinua, jotakin muuta, ja me lupaamme sen varmaan sinulle, jos vaan voimme!"

Nuori jättiläinen vastasi tähän sisarensa pyyntöön kova-äänisellä naurulla, väänteli käsivarsiansa, huiskutteli kieltävästi kättään ja huusi sitten:

"Ainoaa, minkä mielelläni teiltä tahtoisin saada, ette kumminkaan vapa-ehtoisesti anna, ja siis pysyn vaatimuksissani. Te hankitte mulle Hebeni tai muuten lähden tieheni!"

Uudestaan Kleopatra vaihtoi puolisonsa kanssa lyhyitä sanoja ja nopeita silmäyksiä, ja Euergetes katseli sitä silmät leveellänsä, hajoitti säärensä hajalleen, nojasi valtavaa ruumistaan eteenpäin ja asetti nyrkkinsä lanteilleen.

Tämä asento ilmaisi niin paljon röyhkeyttä ja rohkeata poikamaisen vallatonta vaativaisuutta, että Kleopatra vaan vaivoin saattoi olla vastenmielisyyttänsä ilmaisematta, ennenkuin hän sanoi:

"Koska kerran olemme veljiä ja sisaria ja pysyttääksemme vaivoin saatua rauhaa, niin tahdomme myöntyä. Parasta on, että pyydämme Asklepiodorilta..."

"Kas se on oikein, siskoseni! Hanki minulle vaan Hebeni! Miten sen saatte toimeen, on minusta saman tekevä ja se on oleva teidän asianne. Huomen-illalla pidetään koetus ja ylihuomenna on tuleva näytäntö josta vielä lasten lapsetkin ovat kertovat. Eikä ole puuttuva loistavaa katselijakuntaakaan, sillä papillisilla siteillä ja asulla kaunistetut onnentoivottajani tulevat toivottavasti oikeaan aikaan. Tulkaa, herrat, mennään katsomaan mitä hyvää tuolla sisällä on pöydän ääressä kuultavana ja juotavana."

Ovet avautuivat, soitantoa, kovaa puhetta, maljojen kilinää ja naurua kaikui niitten kautta ruhtinasten huoneesen ja kaikki kuninkaallisen pariskunnan vieraat, paitse eunukki, seurasivat Euergetestä.

Kleopatra antoi heidän mennä ja oli ääneti; ainoastaan Publiukselle hän huudahti "hyvästi!", mutta Korintholaista taas hän pidätti luonansa ja sanoi:

"Sinä Lysias olet saanut nämä ikävät asiat toimeen. Koeta nyt saada ne hyviksi ja tuo tyttö meille. Älä estele! Minä olen häntä suojeleva; huolellisesti suojeleva, luota siihen!"

"Hän on siveä neito," Lysias vastasi, "eikä varmaankaan seuraisi minua hyvällä. Kun minä ehdotin häntä Hebeä esittämään, ajattelin, että yksin sana teidän, kuningasten suusta olisi kylläksi pakoittamaan temppelin johtajan suostumaan siihen, että hän uskoisi hänet teille muutamiksi hetkiksi viattomaan näytelmään. Suo anteeksi, jos minäkin jätän sinut. Minulla on vielä ystäväni lippaan avain ja minun pitää viedä se hänelle pois."

"Jospa veisimme hänet salaa sieltä?" Kleopatra kysyi puolisoltaan, sitten kun Korintholainenkin oli seurannut muita vieraita.

"Mutta ei vaan mitään ylellistä, ei mitään väkivaltaista!" Philometor kuningas huudahti huolestuneena. "Parasta olisi, että kirjoittaisin Asklepiodorille ja pyytäisin häneltä, että hän uskoisi tämän Ismenen tai Irennen, tai mikä tuon pahan onnen lapsen nimi onkaan, muutamaksi päiväksi sinulle, Kleopatra, jota hän on miellyttänyt. Saatanhan minä häntä huomauttaa tämänpäiväisen peltolahjoituksen lisäämisestä, joka jäi paljoa pienemmäksi, kuin hän oli toivonut."

"Minä pyydän, armollinen herra," sanoi alamaisesti Euleus, joka nyt oli yksinään kuninkaallisen pariskunnan kanssa, "minä pyydän, ett'et tässä tilaisuudessa suuria lupaa, sillä jos niin teet, niin Asklepiodor heti pitää sinun toivettasi tärkeänä..."

"Jota se ei ole eikä saakaan olla," kuningatar puuttui puheesen. "Olisi häpeällistä; jos nälkäisen olennon, vettä kanniskelevan tytön tähden tuhlaisi niin paljon sanoja ja kärsisi niin paljon levottomuutta, mutta miten saamme tämän asian päättymään? Minkä neuvon sinä annat Euleus?"

"Kiitos kysymästäsi, korkea ruhtinatar," Euleus vastasi. "Herrani, kuninkaan pitää minun mielestäni tuottaa tyttö tänne, vaan ei väkisin, kenenkään miehen avulla, jota hän tuskin niin kerkeästi seuraisi, kuin pitäisi, vaan jonkun naisen avulla.

"Minä muistelen tuota vanhaa egyptiläistä satua kahdesta veljestä, joka teille kyllä on tuttu.

"Pharao halusi saada nuoremman veljen vaimon, joka asui seeterivuorella, ja lähetti aseellisia miehiä häntä noutamaan; mutta vain yksi palasi heistä takaisin sillä Batau oli tappanut kaikki muut. Sitten lähetettiin eräs vaimo varustettuna kauniilla koristuksilla, jollaisia naiset rakastavat ja tätä kaunotar seurasi vastustamatta palatsiin.

"Antakaamme mekin lähettiläitten olla ja ryhtykäämme toimeen naisen avulla. Sinun leikkikumppanisi Zoë on oivallisesti sen asian toimittava. Kuka voi moittia siitä, että kauneutta rakastava neito karkaa vartijoistansa?"

"Mutta koko maailma on näkevä hänet Hebenä", Philometor huokasi, "ja julistava meidät, Serapiin palveluksen suojelijat, temppelin häväisijöiksi, jos Asklepiodor tämän sille ilmoittaa. Ei, ei, ensin pitää hyvällä rukoiltaman Asklepiodoria. Jos hän sitten alkaa vastustella, niin sitten koittakoon Zoë onneansa, vaan ei ennen."

"Olkoon sitten niin," kuningatar sanoi, ikäänkuin hänen puolisonsa ehdoitus olisi ollut hänen vahvistettavansa.

"Salli leikkikumppalisi tulla minun mukaani," Euleus pyysi, "Ja minun esittää pyyntönne Asklepiodorille. Sill'aikaa kun minä puhun Asklepiodorin kanssa, pitää Zoën kaikissa tapauksissa voittaman tyttö puolellensa, ja meidän pitää jo huomenna tehdä tehtävämme, muuten Roomalainen ennättää ennen meitä. Minä tiedän, että hän on luonut silmänsä Ireneen, joka todellakin on sangen kaunis. Hän lahjoittaa hänelle kukkia, ruokkii lintustansa fasaanilla, persikoilla ja muilla herkuilla, käy tuon pikku aarteensa viettelemänä niin usein Serapeumissa kuin vaan on mahdollista, viipyy siellä tuntikausia, on hurskaasti joka juhlakulkueessa mukana antaaksensa ne orvokit; jotka sinä hänelle armosta olet antanut, kaunottarelleen, joka varmaankin enemmän rakastaa kuninkaallisia kukkia kuin muita..."

"Valehtelija!" kuningatar huudahti keskeyttäen hovimiehen puheen niin innokkaasti liikutettuna, niin äärettömästi kiivastuneena ja raivostuneena, että hänen puolisonsa pelästyneenä astui muutamia askelia taakse päin.

"Sinä olet kielittelijä ja kurja kunnianloukkaaja! Roomalainen vastustaa sinua paljastetuin asein, mutta sinä hiivit pimeässä kuin skorppiooni ja koitat pistää vihollistasi jalkaan. Maalari Apelles on Antiphelesta vastaan tehdyssä kuvauksessansa varoittanut meitä Logoksen jälkeläisiä sinun moistesi ihmisten suhteen. Kun katselen sinua, niin muistuu mieleeni hänen kielittelemisen daimoninsa. Se viha ja hävyttömyys, joka välkkyy noista viekkaista silmistä, ja se uhkamielisyys, joka uhriansa himoiten loistaa noista punaisista kasvoista, on teille kummallekin yhteistä. Sinä varmaankin toivot, että se nuorukainen, jota Apelleen Kielittely vetää hiuksista luoksensa, olisi meidän Publiuksemme ja että sinua kuten sitäkin auttaisi kateuden kivulloinen, kuoppasilmäinen kuva ja nuo vihattavat naiset Kavaluus ja Petos? Mutta minä muistelen kohti taivasta kohotettua, jumalattaren ja kuninkaan turvaa rukoilevata kättä sekä maahan kaadetun pojan uskollista, totuutta ilmaisevaa silmäystä, ja jos Publius Scipiossa on kyllin miestä puolustamaan itseänsä julkisia hyökkäyksiä vastaan, niin kyllä minä olen suojeleva häntä takaa päin tehtyjä ryntäyksiä vastaan. Pois tästä huoneesta! Pois, sanon sinulle, ja sinä saat nähdä, kuinka rankaisemme kielittelijöitä!"

Euleus heittäytyi, kuultuansa nämät sanat, kuningattaren jalkain juureen, mutta tämä katseli pois päin hänen ylitsensä, hengittäen syvään ja sieramet jännitettyinä, kunnes hänen puolisonsa astui hänen luoksensa ja lausui lepyttävällä äänellä:

"Älä kiroa häntä kuulustamattasi, vaan nosta hänet ylös. Joka tapauksessa anna hänelle tilaisuutta lauhduttaa vihaasi sen kautta, että hän tuo tänne ruukunkantajattaren Asklepiodoria vihastuttamatta. Toimita hyvin asiasi, Euleus, ja minä olen puolustava sinua Kleopatralle."

Kuningas näytti sormellaan ovea ja Euleus poistui syvään kumartaen ja käyden takaperoa; mutta Philometor, joka nyt oli yksinään puolisonsa kanssa, sanoi lempeästi nuhdellen:

"Miten sinä saatoit niin kovin antautua vihasi valtaan? Eihän sellaista uskollista ja viisasta palvelijaa, joka on niitä harvoja vielä elossa olevia ihmisiä, joita äitimme rakasti, ajeta pois kuten tavallista pöytäpalvelijaa. Ja kuinka suuresti hän sitten on rikkonut sinua vastaan? Onko se mitään sellaista kiellettyä, josta saattaisi vihastua, jos varovainen vanhus viattomasti kertoelee nuoresta miehestä, joka elää maailmassa eikä tiedä mitään Serapiin synkästä pyhyydestä, että hän on mieltynyt tyttöön, joka kyllä ihmetyttää jokaista, joka vaan on nähnyt hänet, että hän häntä etsii ja lahjoittaa kaunottarelleen kukkasia..."

"Lahjoittaa kukkasia?" Kleopatra uudestaan kiivastuen kysyi. "Ei, häntä syytetään, että hän seuraa neitoa, joka on Serapiin oma, Serapiin, minä sanon. Mutta aivan yksinkertaisesti se ei ole totta, se on valetta, ja sinäkin olisit yhtä suuresti vihastunut, jos sinun ylimalkaan olisi sallittu tuntea mitään miesmäistä vihaa ja joll'et sinä tarvitsisi Euleusta useisin asioihin, jotka minäkin tiedän, ja vielä muihinkin, joita tahdot minulta salata. Anna hänen vain tuoda tyttö; mutta kun se on täällä, ja jos minä huomaan Roomalaisen kanteen Euleusta vastaan, jonka huomenna tahdon kuulla, olevan oikean, niin saat nähdä, että minussa on kyllin miehen ankaruutta meidän molempienkin varaksemme. Tule nyt, sillä tuossa toisessa salissa odotetaan meitä."

Kuningatar huusi, kamariherrat ja palvelijat riensivät saapuville, hänen näkinkengän muotoinen kantotuolinsa ilmaantui jälleen, ja pian hän lähti puolisonsa vieressä, korkealla ilmassa häälyen, suureen pylvässaliin, jossa hovin ylimykset, sotajoukkojen päälliköt, maalta tulleet korkeimmat egyptiläiset virkamiehet, taiteilijat ja oppineet sekä muitten maitten lähettiläät viruivat pitkillä sohvilla ja ilahuttivat viinillä mieltänsä, sillä varsinainen ateria oli jo loppunut.

Kreikkalaiset ja tummemman väriset Egyptiläiset olivat melkein yhtä monilukuisesti kokoontuneet tähän kirjavaan seuraan, mutta heidän joukossansa, etenkin oppineissa ja sotamiehissä, oli myöskin paljon Israelilaisia ja Syrialaisia.

Aterioitsevat ottivat kuninkaallisen pariskunnan riemulla ja kunnian osoituksilla vastaan; Kleopatra hymyili niin suloisesti kuin koskaan ja häilytti vielä sittenkin viuhkaintaan, kun hän jo oli astunut pois kantotuolista, mutta ei hän kuitenkaan kiinnittänyt kehenkään läsnä-olevista vähintäkään huomiota, sillä hän etsi Publiusta, ensiksi hänen varalleen olevan sijan läheisyydestä, sitten muitten Hellenien, Egyptiläisten, Juutalaisten ja lähettilästen joukosta, vaan ei sittenkään löytänyt häntä ja kun hän vihdoin vieressään olevalta kamariherralta kysyi, missä Roomalainen oli, niin huudettiin heti lähettilästen hoitajaa. Tämä oli sangen korkea virkamies, jonka piti pitämän huolta vieraitten valtojen edustajista, ja hän oli läheltä saatavissa, sillä hän odotti juuri saadaksensa viedä Kleopatralle Publius Cornelius Scipion tervehdyksen ja hänen nimessään ilmoittaa, että hän oli lähtenyt telttaansa, koska hänelle oli tullut kirjeitä Roomasta.

"Onko se totta?" kuningatar kysyi laskien viuhkaimensa alas ja katsellen tuimasti lähettilästen hoitajaa silmiin.

"Kolmisoutu Proteus, joka tulee Brundisista," hän sai vastaukseksi, "on eilen saapunut Eunostuksen satamaan, ja muutama tunti sitten eräs ratsastava lähettiläs toi kirjeen, joka ei ollutkaan tavallinen, vaan jokin senaatin kirjoitus; minä tunnen niitten muodon ja sinetin."

"Entä Korintholainen Lysias?"

"Hän meni Roomalaisen seurassa."

"Onko senaatti kirjoittanut hänellekin?" Kleopatra kysyi äreästi ja ynseästi ja kääntäen lähettilästenhoitajalle tervehtimättä selkänsä sekä, jälleen mennen kamariherran luo, jatkoi puhettansa tuikeasti, ikäänkuin hänellä olisi ollut tuomio-istuin ohjattavana.

"Euergetes kuningas istuu tuolla Egyptiläisten joukossa ylämaan temppelien lähettilästen vieressä. Näyttää siltä, kuin hän pitäisi heille puhetta, ja he kuuntelevat tarkkaavaisesti. Mitä hän puhuu ja mitä tämä taas merkitsee?"

"Ennenkuin sinä tulit, hän istui Syrialaisten ja Juutalaisten luona ja kertoi heille mitä kauppamiehet ja kirjurit, jotka hän oli lähettänyt etelään, olivat ilmoittaneet niitten järvien lähteistä, joitten kautta Niilin virta juoksee. Hän luulee, että on ilmaantunut uusia rikkauden lähteitä likeltä pyhän virran alkujuoksua, joka tuskin virranneekaan valtamerestä, niinkuin vanhemmat ihmiset luulevat."

"Entä nyt?" Kleopatra kysyi "mitä hän juttelee tuolla Egyptiläisille?"

Kamariherra riensi Euergeteen tykö ja palasi sitten pian takasin kuningattaren luo, joka sill'aikaa oli vaihtanut ystävällisiä sanoja juutalaisen kenraalin Oniaan kanssa, ja ilmoitti Kleopatralle hiljaisella äänellä, että kuningas tulkitsi erästä paikkaa Platon Timeuksesta, missä Solon ylistelee Sai'in pappien suurta viisautta, ja että hän puhui hyvin innokkaasti Egyptiläisille, jotka antoivat hänelle äänekkäitä mieltymyksen osoitteita.

Kleopatran kasvojenpiirteet synkistyivät synkistymistään, mutta hän peitti ne viuhkaimellaan, viittasi Philometoria tulemaan likemmäksi ja kuiskutti hänelle:

"Oleskele lähellä Euergetestä, hänellä on arveluttavan paljon tekemistä Egyptiläisten kanssa. Hän koettaa miellyttää heitä, ja ketä hän todella haluaa miellyttää, sen kyllä lumoaa tämä rakastettava noituri. Minun iltani hän on tehnyt ikäväksi, ja minä jätän teidät yksiksenne.

"Hyvästi huomiseksi!"

"Minä kuulustelen Roomalaisen kannetta katollani, sillä siellä käy aina viileämpi tuuli.

"Jos sinä tahdot olla läsnä, niin kutsutan sinua, mutta ensin tahdon puhutella häntä yksinäni, sillä hän on saanut kirjeitä senaatilta, jotka saattavat tärkeätä sisältää. Hyvästi siis huomiseksi!"

KAHDESTOISTA LUKU.

Sill'aikaa kun suuressa pylvässalissa tyhjennettiin useita maljoja ja juojat kävivät yhä iloisemmiksi ja meluavammiksi, sill'aikaa kun Kleopatra sätti palvelijoitaan ja leikkikumppaleitaan, jotka häntä riisuivat, sekä nimitteli heitä taitamattomiksi ja kehnoiksi, sen tähden että jokainen liike tuotti hänelle tuskaa ja jokainen neula, joka otettiin pois, kosketti häntä, sillä aikaa Roomalainen Publius ja hänen ystävänsä Lysias astuskelivat mieli kovin kiihoitettuna edes takaisin teltassansa.

"Puhu hiljemmin," Korintholainen sanoi, "sillä minusta tuntuu siltä kuin olisi jokainen kotkan kuva, joka on kudottu näihin ohuihin seiniin, meitä täällä vahtimassa ja kuuntelemassa."

"Minä en todellakaan erehtynyt.

"Kun minä tulin tänne kuvia noutamaan, niin himmeä valo pilkoitti ovesta, mutta sisällä olijaa oli varmaankin huomautettu, sillä juuri kun saavuin palvelijain teltan lyhdylle, niin se sammui, eikä sitä tulisoihtuakaan joka muuten palaa ovellamme, oltu sytytetty, mutta sittenkin jokin valo valaisi tietä, ja tämän poikki hiipi, kuten loistavapilkkuinen, sileä, musta salamanteri vesilätäkön yli, pitkään viittaan pukeutunut mies, yllänsä kultakoristeita, joitten näin kiiltävän, kun lampun himmeä valo joskus sattui häneen.

"Sinä tiedät, että minulla on hyvät silmät, ja toisen niistä annan, jos olen erehtynyt ja joll'ei tuo kissa, joka oli hiipinyt tänne, ollut eunukki Euleus."

"Miks'et antanut ottaa häntä kiinni?" Publius tyytymättömänä kysyi.

"Koska telttamme vieressä oli pilkkopimeä", Lysias vastasi, "ja tuo paksu roisto on yhtä vikkelä kuin lihava metsäsika, jota koirat kintereillä ahdistavat. Pöllöt, yölepakot ja muut öillä saalistaan etsivät eläimet ovat ilkeitä, ja tämä Euleus, joka nauraessaan irvistelee kuin hyeena -- -- --"

"Tämä Euleus," Publius keskeytti ystävänsä puheen, "saa vielä oppia tuntemaan minut ja kokea, ett'ei ole hyvä joutua tekemisiin isäni pojan kanssa."

"Mutta et sinäkään ensin ole juuri lempeästi ja sopivasti häntä kohdellut," Lysias sanoi, "eikä se ollut viisaasti tehty."

"Viisi siitä, oliko se viisaasti!" Roomalainen kiivastuen huudahti. "Hän on konna. Niin kauvan se ei minuun koske, kuin hän pysyy minusta erillään; mutta jos hän alinomaa minua ahdistaa, niinkuin hän jo monena päivänä on tehnyt, minua vahtien ja kohdellen, niinkuin olisi hän minun vertaiseni, niin minä myöskin hänelle osoitan, että hän erehtyy. Hän ei saata moittia avosydämisyyttäni; hän tietää, mitä minä hänestä pidän ja että haluan panna hänet ahtaalle. Jos minä kostaisin viekkauden viekkaudella, niin minä joutuisin takapajulle, sillä konnankoukuissa hän on minua etevämpi. Omalla peittelemättömällä taisteltavallani, joka on hänelle ihan uusi ja joka häntä hämmästyttää, parhaiten hänet voitan, ja se onkin minun laiselleni sopivampi sekä mukavampi kuin mikään muu. Hän on kavala, jopa enemmänkin, hän on teräväpäinen ja niin hän on heti saanut sopusointuun sen moitteen, jolla häntä uhkasin, sen kirjoituksen kanssa, jonka erakko Serapion hänen läsnä ollessansa minulle antoi.

"Tuossa se on".

"Kas vaan!"

"Mutta sen vuoksi, ett'ei hän ole ainoastaan kavala, vaan vieläpä konnamainenkin -- kaksi ominaisuutta, jotka ylimalkaan hyvin sopivat toisilleen, sillä vastoin lakia ei saata kukaan elää, joka on todellisesti viisas, -- niin hän on avannut salaa nauhat, joilla se oli sidottu. Mutta kas vaan, hänellä ei ollutkaan aikaa sitoa kääryä takaisin kiinni! Hän on sen joko kokonaan tai ainakin osittain lukenut, ja minä suonkin hänen iloita omasta kuvastaan, jonka hän siitä on nähnyt. Erakolla on ankara kynä ja hän kuvaapi kuvattavansa rohkeilla piirteillä ja selvillä värillä. Jos hän on lukenut tuon kirjoituksen loppuun, niin säästyy minulta vaiva ilmoittaa hänelle, mistä häntä syytän; jos taas olet ennen aikojaan häntä häirinnyt, niin tahdon täydellisemmin tehdä kanteeni. Oli miten oli, se on minusta saman tekevä!"

"Ei, ei suinkaan," Lysias huudahti, "sillä edellisessä tapauksessa hän saisi aikaa miettiäksensä valeita ja ostaa puolustukseksensa vääriä todistajia. Minä sulkisin tai lukitsisin sellaiset tärkeät kirjoitukset, jos muuten kukaan minulle sellaisia uskoisikaan ja joll'en unohtaisi sitä tehdä, niinkuin sinäkin. Missä on sitten se senaatin kirje, jonka lähettiläs sinulle äsken toi?"

"Se on suljettu alimmaiseksi tähän arkkuun," Publius vastasi ja liikutti kättänsä, ikäänkuin hän olisi tahtonut painaa sen aivan kiinni vaatteisin, joitten alle hän sen oli huolellisesti kätkenyt.

"Eikö saisi tietää, mistä siinä puhutaan?" Korintholainen kysyi.

"Ei! nyt ei ole aikaa sellaisiin, sillä ensiksi pitää miettiä, miten voitaisiin jälleen saada hyväksi tuo ilkeä seikka, jonka olet saanut toimeen. Eikö se ole hävytöntä, että sinä tahdot tämän miellyttävän olennon, jonka lapsellinen pula meitä aamulla ilahutti, ja jonka sinä itsekin kotiin palatessasi sanoit muistuttaneen rakasta sisartasi, jättää hurjimmalle mässääjälle, minkä milloinkaan olen nähnyt, tuolle pedolle, jonka himot ovat kauheat, jonka ylistys on pahe? Mitä Euergetes -- --"

"Herramme Poseidonin nimessä," Lysias huudahti keskeyttäen kiivaasti ystävänsä puheen, "en minä ensinkään ajatellut tätä kaksinkertaista Alkibiadesta, kun huomautin Ireneä. Mitä kaikkea näytelmän johtaja tekeekään, kun hän vaan on varma katselijain suosiosta! Ja, -- suorin puhein! -- itseäni varten tahdoin saada Irenen palatsiin, sillä minä rakastan häntä; hän on minuun vaikuttanut."

"Niinkuin Kallista ja Phryne ja huilunsoittajatar Stephanion," Roomalainen hänet keskeytti olkapäitään kohottaen.

"Kuinkas sitten?" Korintholainen sanoi ja katseli hämmästyneenä ystäväänsä. "Eroksella on paljon nuolia viinessänsä, toinen sattuu syvempään, toinen vähemmin syvään, ja tänään saamani haava on tuottava minulle tuskia viikkokausiksi, jos minun pitää luopua tästä lapsesta, joka on vieläkin ihanampi kuin tuo suuresti ihaeltu Hebe meidän kaivollamme."

"Mutta siihen ajatukseen neuvon sinua tottumaan mitä pikemmin, sitä parempi," Publius sanoi vakavasti ja asettautui, käsivarret ristissä rinnalla, Korintholaisen eteen. "Mitä sinä tekisit, jos minun päähäni pistäisi kavalasti viekoitella vanhempiesi huoneesta miellyttävä sisaresi, jonka näköinen, -- sanon sen uudestaan -- Irenekin on?"

"Minä pyydän sinua karttamaan sellaisia vertauksia," Korintholainen huudahti varsin päättäväisesti ja niin kovin loukattuna, ett'ei Publius ollut vielä koskaan häntä sellaisena nähnyt.

"Sinä kiivastut aivan syyttä," Publius levollisena ja vakavana vastasi. "Sisaresi on kyllä miellyttävä neito, komean perheenne koristus, ja kuitenkin rohkenen tätä Irene raukkaa -- -- --"

"Verrata häneen, tahdoit sanoa," Lysias uudestaan kiivastui. "Sinulla on huonot ajatukset siitä vieraanvaraisuudesta, jota sait nauttia vanhempieni huoneessa ja jota muuten tiesit ylistääkin. Minä olen hyvänluontoinen mies, joka pidän sinusta enemmän kuin kenestäkään muusta ihmisestä -- en itsekään tiedä miksi; -- mutta näissä asioissa en kärsi ensinkään pilaa! Sisareni on Korinthin rikkaimman ja jaloimman perheen ainoa, suuresti ihaeltu tytär. Hän ei ole minkään puolesta huonompi, kuin omienkaan vanhempiesi lapsi, ja tahtoisin mielelläni nähdä, mitä sinä sanoisit, jos minä ottaisin verratakseni ylpeätä Lucretiaa tuohon kurjaan olentoon, joka kanniskelee vettä kuin palveluspiika -- -- --"

"Tee se vaan!" Roomalainen levollisesti keskeytti Korintholaisen puheen. "Minä en pane sinun vihaasikaan pahakseni, sillä sinä et tiedä, keitä nämät Serapistemppelin sisarukset ovat. Ja sitä paitse he eivät täytäkään ruukkuansa ketään ihmistä, vaan jumalaa varten. Ota tuo kääry ja lue se lävitse, sill'aikaa kun minä vastaan Roomasta tulleesen kirjeesen. Hoi! Spartacus sytytä vielä muutamia lamppuja!"