Part 7

TILTIL. Koska eivät ole rikkaita... Oletko sinä rikas? Kuinka vanha sinä olet?...

LAPSI. Minä synnyn pian... Minä synnyn kahdentoista vuoden kuluttua... Onko hauskaa syntyä?

TILTIL. Onhan se... Aika mukavaa...

LAPSI. Kuinka sinä synnyit?

TILTIL. En enää muista oikein... Siitä on niin pitkä aika...

LAPSI. Sanotaan, että Maa on niin kaunis, ja kaikki, jotka siellä elävät.

TILTIL. Onhan se, ovathan ne... Siellä on lintuja ja makeisia ja leikkikaluja... Muutamilla on kaikkea, mitä vain; mutta ne, joilla ei ole, voivat katsella sitä, mitä toisilla on...

LAPSI. Meille sanotaan, että äidit odottavat ovella... Onko totta, että ne ovat hyviä?...

TILTIL. On ne... Ne ovat parempia kuin mikään muu... Ja isoäidit myöskin; mutta ne kuolevat niin pian...

LAPSI. Kuolevat?... Mitä se on?

TILTIL. Ne vain menevät pois jonakin iltana, eivätkä enää tule takaisin...

LAPSI. Miks'eivät?...

TILTIL. Mene tiedä... Ehkä niille tulee ikävä pois...

LAPSI. Onko se sinunkin mennyt pois?

TILTIL. Iso-äitikö?

LAPSI. Äitisi tai iso-äitisi, enhän tiedä niin tarkoin, kun en tiedä...

TILTIL. Niin, mutta se ei ole yhtään sama asia... Isoäidit menevät ensin; se on jo hyvin surullista sekin... Minun iso-äitini oli kovin hyvä...

LAPSI. Mikä sinun silmiesi on?... Syntyykö niissä helmiä?...

TILTIL. Eihän, eivät ne ole helmiä...

LAPSI. Mitäs ne sitten on?...

TILTIL. Ei mitään, kaikki tuo sinen paljous vain häikäisee hiukan...

LAPSI. Miksi sitä sanotaan?...

TILTIL. Mitä niin?

LAPSI. Tuotapa, tuota, joka tippuu?...

TILTIL. Ei se ole mitään, vähän vettä vain...

LAPSI. Tuleeko sitä silmästä?...

TILTIL. Tulee, joskus, kun itkee...

LAPSI. Mitä on se, että "itkee"?

TILTIL. En minä itkenyt; se on vain tuo sinen paljous... Mutta jos minä olisin itkenyt, olisi se ollut samanlaista.

LAPSI. Itketäänkö usein?

TILTIL. Pikku pojat eivät itke, mutta pikku tytöt kyllä... Eikö täällä sitten itketä?...

LAPSI. Ei, en minä tiedä...

TILTIL. Kyllä sinä vielä opit... Mitä ne ovat nuo suuret siniset siivet, joilla sinä leikittelet?

LAPSI. Nämäkö? Se on vain semmoinen keksintö, jonka minä teen, sitten kun tulen Maahan...

TILTIL. Mikä keksintö?... Oletko tehnyt jonkun keksinnön?...

LAPSI. Olenhan, etkö tiedä?... Maahan päästyäni minä keksin semmoisen, joka tekee onnelliseksi...

TILTIL. Onko se jotain makeaa? Vai onko se jotain, joka rämisee?...

LAPSI. Ei lainkaan, se kulkee ihan hiljaa...

TILTIL. Mitäs sillä sitten tekee?...

LAPSI. Minä valmistelen sitä joka päivä... Se on jo melkein valmis... Tule katsomaan!...

TILTIL. Missä se on?

LAPSI. Tuolla, se näkyy täältä, tuolla noiden pilarien välissä.

TOINEN SININEN LAPSI. lähestyy Tiltiliä ja viittaa häntä luokseen. Tule katsomaan minunkin laitoksiani, tuletko?

TILTIL. Mitä ne on?.

TOINEN LAPSI. Minä olen keksinyt kolmekymmentä kolme lääkettä elämän pidentämiseksi... Ne ovat täällä, näissä sinisissä pulloissa...

KOLMAS LAPSI tullen esiin joukosta. Minulla on semmoinen valo, jota ei kukaan vielä tunne... (Hän valaisee itsensä kokonaan omituisella liekillä.) Eikö se ole mukavaa, mitä?...

NELJÄS LAPSI kiskoo Tiltiliä käsivarresta. Tulehan toki katsomaan minun konettani, joka lentää ilmassa niinkuin lintu ilman siipiä...

VIIDES LAPSI. Ei, ei, ensin minun konettani, jolla voi löytää ne aarteet, mitkä piilevät kuussa...

Siniset Lapset tunkeilevat Tiltilin ja Mitilin ympärillä ja huutavat kaikki kilvan: "Ei, ei, tule katsomaan minun... Ei, ei, minun on kauniimpi... Minun on vielä kauniimpi!... Minun on kokonaan sokerista!... Ei sen kone ole mitään!... Hän on saanut siihen aatteen minulta! j.n.e." Näin huudahdellessaan sinne tänne he vetävät Tiltilin ja Mitilin sinisiä työhuoneitaan kohti... Siellä sitten jokainen keksijä panee koneensa käymään. Siinä alkaa pyöriä rattaita, siipiä, kiertoja, hyrriä, remmejä, kaikenlaisia merkillisiä ja vielä olemattomia ja nimettömiä esineitä, joita kaikkia verhoo epäoleellisuuden sininen sumu. Joukko kummallisia ja salaperäisiä koneita käy tai riippuu holvien alla tai seisoo pylväiden juurella, samalla kun lapset käärivät auki ja kiinni karttoja ja piirustuksia, aukovat kirjoja, paljastelevat sinisiä kuvapatsaita, tuovat suunnattoman suuria kukkia ja jättiläishedelmiä, jotka näyttävät olevan safiirista ja turkoosista.

ERÄS PIENI SININEN LAPSI kumarassa suunnattoman suurten sinisten satakaunojen painon alla. Katsokaahan toki näitä minun kukkiani?

TILTIL. Mitä ne ovat?... En ole semmoisia koskaan nähnyt...

PIENI SININEN LAPSI. Ne ovat satakaunoja...

TILTIL. Eihän toki... Nehän ovat kärrynpyörän kokoisia...

PIENI SININEN LAPSI. Ja kuinka ne tuoksuvat!...

TILTIL haistaen niitä. Suurenmoista!

PIENI SININEN LAPSI. Ihan tällaisina minä tuon nämä mukanani, kun tulen Maahan...

TILTIL. Milloin sinä tulet?

PIENI SININEN LAPSI. Viidenkymmenen kolmen vuoden, neljän kuukauden ja yhdeksän päivän päästä...

Tulee kaksi Sinistä Lasta, kantaen kuin kynttiläkruumia korennossa riippuvaa suunnattoman suurta viinirypäleterttua, jonka marjat ovat päärynän kokoisia.

TOINEN TERTTUA KANTAVISTA LAPSISTA. Mitä sanot minun hedelmistäni?

TILTIL. Kas, mimmoinen päärynäterttu!...

LAPSI. Eipähän, nämä ovat viinirypäleitä... Kaikki rypäleet tulevat olemaan tämmöisiä, kun minä täytän kolmekymmentä vuotta... Olen keksinyt keinon...

TOINEN LAPSI uupumassa korin alle, joka on täynnä meluunin kokoisia suuria omenia. Entä minä!... Katsokaa minun omeniani!...

TILTIL. Mutta nehän ovat meluuneja...

LAPSI. Eihän... Nämä ovat omenia eivätkä olekaan vielä kaikkein kauneimpia!... Kaikki omenat tulevat olemaan tämmöisiä, niin pian kuin minä synnyn... Olen keksinyt keinon...

TOINEN LAPSI työntää sinisillä käsirattailla kurpitsan kokoisia sinisiä meluuneja. Entä nämä minun pikku meluunit?...

TILTIL. Mutta nehän ovat kurpitsoita...

LAPSI. Kun minä tulen Maahan, kasvavat kaikki meluunit tämmöisiksi... Minusta tulee Yhdeksän Kiertotähden Kuninkaan puutarhuri...

TILTIL. Yhdeksän Kiertotähden Kuninkaan?... Missä hän on?

YHDEKSÄN KIERTOTÄHDEN KUNINGAS lähestyy ylpeästi. Hän näyttää olevan neljän vuoden vanha vääräsääri, ja pysyy vaivoin jaloillaan. Tässä hän on...

TILTIL. Et ole suuren suuri...

YHDEKSÄN KIERTOTÄHDEN KUNINGAS totisesti ja juhlallisesti. Tekoni tulevat olemaan suuret...

TILTIL. Mitä sinä tulet tekemään?

YHDEKSÄN KIERTOTÄHDEN KUNINGAS. Minä perustan aurinkoa kiertävien tähtien yhteisen liiton.

TILTIL hämmästyen. Todellako?

YHDEKSÄN KIERTOTÄHDEN KUNINGAS. Siihen tulevat kuulumaan kaikki tähdet, paitsi Saturnus, Uranus ja Neptunus, jotka ovat ylen liiallisten ja mittaamattomien matkojen päässä.

Peräytyy arvokkaasti.

TILTIL. Se on hyvin merkillistä...

ERÄS SININEN EAPSI. Näetkö tuon tuolla?...

TILTIL. Minkä?

LAPSI. Tuon pienokaisen, joka nukkuu tuolla pilarin juurella...

TILTIL. Kuka hän on?

LAPSI. Hän tuo kerran maailmaan puhtaan ilon...

TILTIL. Millä tavalla?

LAPSI. Aatteiden avulla, joita ei vielä tunneta...

TILTIL. Entä tuo toinen, jolla on sormet nenässä, mitä hän on tekevä?

LAPSI. Hän tulee keksimään tulen, jolla maailmaa voidaan lämmittää, sittenkuin Aurinko alkaa jäähtyä...

TILTIL. Entä nuo kaksi, jotka pitävät toisiaan kädestä ja suutelevat yhtä mittaa; ovatko ne veli ja sisar?...

LAPSI. Eihän, ne ovat hyvin hullunkurisia... Niitä sanotaan Rakastavaisiksi...

TILTIL. Mitä se on?

LAPSI. En tiedä... Aika nimittää niitä niin, tehdäkseen heistä pilaa... He katselevat toisiaan koko ajan silmiin, he suutelevat toisiaan ja heittävät jäähyväisiä...

TILTIL. Minkätähden?

LAPSI. Taitaa olla niin, että he eivät saa lähteä yhdessä...

TILTIL. Entä tuo pieni punaposkinen, joka näyttää niin totiselta ja joka imee peukaloaan, mikä hän on?

LAPSI. Sanotaan, että hän on hävittävä Vääryyden Maasta...

TILTIL. Niinkö?

LAPSI. Sanotaan, että se tulee olemaan kauhean vaikea tehtävä...

TILTIL. Entä tuo pieni punatukkainen, joka kulkee, niinkuin ei näkisi. Onko hän sokea?

LAPSI. Ei vielä, mutta hän tulee olemaan sokea... Katsele häntä tarkoin; sanotaan, että hän tulee voittamaan Kuoleman...

TILTIL. Mitä se on?

LAPSI. En tiedä oikein; mutta se kuuluu olevan jotain hyvin suurta...

TILTIL osoittaa lapsia, joita nukkuu kaikkialla pilarien juurella, portailla, penkeillä y.m. Entä kaikki nuo, jotka nukkuvat -- kylläpä niitä on paljon! -- eivätkö ne tee mitään?...

LAPSI. Ne ajattelevat jotain...

TILTIL. Mitä sitten?

LAPSI. Ne eivät vielä tiedä, mutta niidenkin on vietävä jotakin Maahan, mitä tahansa: on kielletty lähtemästä tyhjin käsin...

TILTIL. Kuka on kieltänyt?

LAPSI. Aika seisoo ovella ja vartioi... Saatpa nähdä, kun hän avaa. Hän on ihan sietämätön...

ERÄS LAPSI juoksee salin perältä, tunkeutuen lapsilauman läpi. Päivää, Tiltil!...

TILTIL. Kas, mistä sinä tiedät minun nimeni?

LAPSI joka on päässyt esiin, syleilee ja suutelee Tiltiliä ja Mitiliä sydämellisesti. Päivää!... Kuinka voitte?... -- Kas niin, suutelehan toki, ja sinä myöskin, Mitil... Totta kai minä tiedän sinun nimesi, koska minusta tulee sinun veljesi... Minulle juuri tuotiin sana, että sinä olet täällä... Olin aivan toisessa päässä salia pakkaamassa aarteitani. Sano äidille, että olen valmis.

TILTIL. Mitä?... Aiotko tulla meille?

LAPSI. Aion, ensi vuonna, palmusunnuntaina... Elä kiusaa minua kovin, kun olen pieni... Olen kovin iloinen, että olen saanut suudella teitä jo nyt... Sano Isälle, että hän korjaa kätkyen... Onko siellä hyvä olla siellä meillä?...

TILTIL. Siinähän tuo menee... Äiti on niin hyvä...

LAPSI. Entä ruoka?...

TILTIL. Miten milloinkin... Välistä on leivoksiakin, eikös ole, Mitil?...

MlTlL. On, jouluna ja pääsiäisenä. Äiti niitä leipoo...

TILTIL. Mitä sinulla on tuossa säkissä? Onko sinulla meille tuomisia?...

LAPSI hyvin itsetietoisesti. Siinä on kolme tautia: Tulirokko, hinkuyskä ja tuhkarokko...

TILTIL. Eikö muuta... Ja mitä sitten teet?...

LAPSI. Sittenkö?... Sitten minä menen pois...

TILTIL. Ei sitten maksanut vaivaa tullakaan...

LAPSI. Eihän voi muutakaan...

Silloin alkaa kuulua ja levitä pitkittyvä värinä, voimakas ja kristallinkirkas, joka näyttää tulevan pilareista ja opaali-ovista, joihin samalla sattuu voimakas valo.

TILTIL. Mitä se on?

ERÄS LAPSI. Se on Aika!... Hän avaa pian ovet!...

Hetipaikalla joutuvat Siniset Lapset voimakkaaseen liikkeeseen. Useimmat heistä jättävät koneensa ja työnsä, suuri joukko nukkuvia herää ja kaikkien katseet kääntyvät opaali-oviin, joita he lähestyvät.

VALO tullen Tiltilin luo. Piiloutukaamme pilarin taa... Aika ei saa meitä nähdä...

TILTIL. Mistä syntyy tuo ääni?

ERÄS LAPSI. Aamuruskon noususta... Nyt on se hetki, jolloin tänä päivänä syntyvät saavat lähteä laskeutumaan alas Maahan...

TILTIL. Millä tavalla he laskeutuvat sinne?... Tikapuitako?...

LAPSI. Saat pian nähdä... Aika irroittaa juuri salpoja...

TILTIL. Kuka on Aika?...

LAPSI. Se on eräs vanha mies, joka tulee kutsumaan niitä, jotka saavat lähteä...

TILTIL. Onko hän paha?

LAPSI. Ei, mutta hän ei kuule mitään... Rukoilitpa kuinka paljon tahansa, kun ei ole sinun vuorosi, käännyttää hän takaisin kaikki, jotka tahtoisivat lähteä...

TILTIL. Onko heistä hauska lähteä?

LAPSI. Ei kukaan tahtoisi jäädä, mutta kun tulee lähtö, on ikävä... Nyt!... Nyt!... Nyt hän avaa!...

Suuret opaali-ovet kääntyvät hitaasti saranoillaan. Niinkuin kaukaisena soittona kuuluu tänne melu Maasta. Punaisenvihreä valo tunkee saliin. Kynnykselle ilmestyy Aika; hän on hyvin vanha, pitkäpartainen mies, hänellä on viikate ja tuntilasi; hänen ilmestyessään kynnykselle tulevat samalla näkyviin valkoisten ja kullattujen purjeiden liepeet ja pursi, joka on kiinnitetty eräänlaiseen Aamuruskon rusohuuruista tehtyyn siltaan.

AIKA kynnyksellä. Ovatko ne valmiit, joiden hetki on lyönyt?...

SINISET LAPSET rientävät joukosta esiin joka taholta. Olemme!... Olemme!... Olemme!...

AIKA ärtyisellä äänellä lapsille, jotka kulkevat hänen ohitsensa mennäkseen ulos. Yksi kerrallaan!... Nyt niitä taas tarjoutuu yli määrän!... Aina sama juttu!... Vaan ette minua petä!... (Sysäten pois erään lapsen.) Ei nyt vielä ole sinun vuorosi!... Mene takaisin sisään ja tule huomenna!... Sinä siinä, takaisin vain, sinun vuorosi tulee vasta kymmenen vuoden päästä... Vieläkö kolmastoistakin paimen? Kaksitoistakin riittää; eihän nyt enää eletä Theokritoksen ja Virgilion aikoja... Yhäkö vain lääkäreitä? Niitä on Maassa jo liiaksikin; ihan vaivaksi asti!... Missä ovat insinöörit?... Maailmassa tarvittaisiin rehellistä miestä... kun löytyisi yksi ainoakaan, ihmeenä esitettäväksi... Missä olet, rehellinen mies?... Sinäkö?... (Lapsi tekee myöntävän liikkeen.) Oletpa sinä surkean näköinen... et elä kauan... Hoi te siellä, ei ole kiirettä mitään... Missä ovat viemiset?... Vai ei mitään, kädet tyhjää täynnä... Niinpä jäädään tälle puolelle... Mene valmistamaan jotakin, tuo vaikka joku suuri rikos, tai joku tauti, minulle on yhdentekevä, kunhan tuot jotakin... (Osoittaen erästä pienokaista, jota toiset työntävät eteenpäin ja joka vastustelee kaikin voimin.) No, mikä sinua vaivaa? Tiedäthän, että hetkesi on tullut... Siellä tarvitaan sankaria taistelemaan vääryyttä vastaan; sinä olet se sankari; sinun on lähteminen...

SINISET LAPSET. Hän ei tahdo, Herra...

AIKA. Mitä?... Eikö tahdo?... Missä sinä luulet olevasi, senkin sekasikiö?... Ei tässä ole aikaa riitoihin...

PIENOKAINEN jota sysitään. Ei, ei!... Minä en tahdo... Minusta on hauskempi olla syntymättä!... Minusta on hauskempi jäädä tänne!...

AIKA. Sinusta, niin, mutta tässä ei kysytäkään sinulta... Kun on lähdettävä, niin on lähdettävä!... Pian vain... Eteenpäin!...

ERÄS LAPSI astuu esiin. Antakaa minun mennä hänen sijassaan... Me vaihdamme paikkaa!... Sanotaan, että minun vanhempani ovat vanhat ja että he ovat jo kauan odottaneet minua!...

AIKA. Ei käy päinsä... Hetki on hetki ja aika on aika... Ei tulisi loppua koskaan, jos tässä rupeaisi teitä kuuntelemaan... Mikä tahtoo, mikä ei tahdo, milloin on liika varhaista, milloin liika myöhäistä... (Työntäen takaisin lapset, jotka ovat täyttäneet kynnyksen.) Ei niin lähelle, lapsukaiset... Uteliaat pois... Niillä, jotka eivät tänään lähde, ei ole mitään asiaa ulos... Nyt on teillä kiire, mutta kun vuoronne tulee, pelkäätte ja alatte peräytyä... Tuossa onkin jo neljä, jotka vapisevat kuin haavanlehdet... (Eräälle lapselle, joka juuri kun on astumassa kynnyksen yli, yhtäkkiä peräytyy.) Mitä nyt?... Mikä sinulle tuli?...

LAPSI. Kun minä unohdin sen rasian, jossa on ne kaksi rikosta, jotka minun pitää tehdä...

TOINEN LAPSI. Ja minä sen pikku ruukun, jossa on se aate, jolla minun pitää valistaa kansanjoukkoja...

KOLMAS LAPSI. Minä unohdin kaikkein kauneimman päärynäpuuni ymppäysoksan...

AIKA. Juoskaa pian ne noutamaan!... Ei ole enää jälellä kuin kuusi sataa kaksitoista sekuntia... Aamuruskon pursi pullistelee jo purjeitaan ilmoittaakseen, että se jo odottaa... Jos tulette liian myöhään, jäätte syntymättä... Pian siis, pursi vartoo!... (Ottaa kiinni lapsen, joka aikoo pujahtaa hänen sääriensä lomitse päästäkseen sillalle.) Vai sinä, eläpäs! Sinä jo kolmannen kerran koetat päästä syntymään ennen vuoroasi... Jos se tapahtuu vielä kerran, saat mennä odottamaan vuoroasi sisareni Iankaikkisuuden luo; saat nähdä, onko siellä hauskempi ollaksesi... Mutta olemmeko nyt valmiit?... Ovatko kaikki paikoillaan?... (Silmäilee tarkastellen jo purteen istuneita lapsia.) Yksi puuttuu vielä... On turha kätkeytyäksesi toisten taa, kyllä minä sinut sieltäkin löydän... Ei minua petetä... Hoi sinä siellä, sinä, jota sanotaan Rakastavaiseksi, heitä hyvästit hempukallesi...

Pienokaiset, joita nimitetään "Rakastuneiksi", lähestyvät hellässä syleilyssä ja kasvot kalpeina epätoivosta Aikaa ja polvistuvat hänen eteensä.

ENSIMÄINEN LAPSI. Hyvä herra Aika, antakaa minun jäädä hänen luokseen!...

TOINEN LAPSI. Hyvä herra Aika, antakaa minun lähteä hänen kanssaan!...

AIKA. Mahdotonta... Ei ole enää jälellä kuin kolme sataa yhdeksänkymmentäneljä sekuntia.

ENSIMÄINEN LAPSI. Olen mieluummin syntymättä!...

AIKA. Ei auta, sinun täytyy...

TOINEN LAPSI rukoillen. Hyvä herra Aika, sitten minä saavun liian myöhään!...

ENSIMÄINEN LAPSI. Minä en ole silloin enää siellä, kun hän tulee!...

TOINEN LAPSI. Minä en saa enää koskaan nähdä häntä!...

ENSIMÄINEN LAPSI. Meidän täytyy elää yksin maailmassa!...

AIKA. Kaikki tuo ei kuulu minuun... Valittakaa Elämälle... Minun asiani on yhdistää ja erottaa sen mukaan, kuin käsketään... (Tarttuu ensimäiseen lapseen.) Tule!...

ENSIMÄINEN LAPSI taistelee vastaan. Ei, ei, ei!... Ottakaa hänetkin!...

TOINEN LAPSI takertuen ensimäisen vaatteihin. Päästäkää hänet!... Päästäkää hänet!...

AIKA. Mutta elämäänhän tässä mennään eikä kuolemaan!... (Vetää ensimäistä lasta mukanaan.) Tule nyt vain!

TOINEN LAPSI ojentaen epätoivoissaan kätensä poisvietävää lasta kohti. Anna minulle joku merkki!... Yksi ainoa merkki!... Sano minulle, mistä sinut tunnen!...

ENSIMÄINEN LAPSI. Siitä, että sinua aina rakastan!...

TOINEN LAPSI. Ja sinä minut siitä, että olen surullisempi kuin kukaan muu!... Siitä sinä minut tunnet!...

Kaatuu liikkumattomaksi maahan.

AIKA. Tekisitte paljoa viisaammin, jos antautuisitte toivon ettekä epätoivon valtaan... Ja nyt ovat kaikki koolla... (Tarkastaa tuntilasiaan.) Nyt on jälellä vain kuusikymmentä kolme sekuntia...

Lähtevät ja jäävät lapset tulevat vielä viimeisen kerran vilkkaaseen liikkeeseen. -- Huudetaan viimeiset hätäiset jäähyväiset: "Hyvästi, Pekka... Hyvästi Janne... Onko sinulla kaikki, mitä tarvitset?... Puhu heille minun keksinnöistäni!... Etkö ole unohtanut mitään?... Tunnekin sitten minut!... Kyllä minä tunnen!... Elä vain hukkaa aatteitasi!... Elä kumarru liiaksi laidan yli, ettet putoo avaruuteen!... Anna minulle tietoja itsestäsi!... Ei kuulu voivan!... Kyllä, kyllä, koetahan ainakin!... Ilmoita, onko siellä hyvä olla!... Minä tulen sinua vastaan!... Minä synnyn kuninkaan pojaksi!"... j.n.e.

AIKA heiluttaen avaimiaan ja viikatettaan. Jo riittää, jo riittää!... Ankkuri on nostettu!...

Purren purjeet tulevat sen laskeutuessa näkyviin ja katoavat. Kuuluu purressa olevien lasten eteneviä huutoja: "Maa näkyy, maa näkyy!... Minä näen sen!... Oi, kuinka se on kaunis!... Se loistaa!... Se on suuri!..." Ja sitten kuuluu niinkuin syvästä kuilusta äärettömän kaukainen riemuisa odottava laulu.

TILTIL Valolle. Mitä se on?... Se ei ole lasten laulua... On, niinkuin kuuluisi joidenkin toisten ääniä...

VALO. Äidit tulevat laulaen lapsiaan vastaan...

Sillä välin on Aika sulkenut opaali-ovet. Hän kääntyy luodakseen vielä viimeisen katseen saliin ja huomaa yhtäkkiä Tiltilin ja Mitilin ja Valon.

AIKA hämmästyen ja raivostuen. Mitä tämä on?... Mitä teillä on täällä tekemistä... Keitä te olette?... Miksette ole sinisiä?... Mitä tietä te olette päässeet sisään?...

Hän lähestyy uhaten heitä viikatteella.

VALO Tiltilille. Elä vastaa!... Minulla on Sininen lintu... Se on piilossa viittani alla... Joutukaamme pian pois...; Kierrä Timanttia, niin hän haihtuu jäliltämme...

He hiipivät vasemmalle, etualan pilarien taa.

Esirippu

KUUDES NÄYTÖS

YHDESTOISTA KUVAELMA

Jäähyväiset

Näyttämö kuvaa seinää, jossa on pieni ovi. Aamu sarastaa.

Tiltil, Mitil, Valo, Leipä, Sokeri, Tuli ja Maito tulevat.

VALO. Etpä arvaa, missä olemme

TILTIL. Mistäs arvaisin, kun en tiedä...

VALO. Et siis tunne tätä seinää ja tätä pikku ovea?

TILTIL. Siinä on punainen seinä ja vihreä ovi...

VALO. Eikö sinulle johdu mikään mieleen?

TILTIL. Johtuu, se, että Aika ajoi meidät ovesta ulos.

VALO. Kuinka omituisia olemmekaan, kun näemme unta... Emme tunne omaa kättämme...

TILTIL. Kuka näkee unta?... Minäkö?

VALO. Tai ehkä minä... Eihän tiedä... kuinka hyvänsä, tämän seinän takana on huone, jonka olet nähnyt monen monta kertaa elämässäsi...

TILTIL. Monen monta kertaa elämässäni?

VALO. Niin juuri, pikku unikeko... Se on se talo, josta lähdimme eräänä iltana päivälleen vuosi sitten...

TILTIL. Päivälleen vuosi sitten? Mutta sittenhän se on?...

VALO. Jokos silmäsi repesivät!... Niin juuri; se on vanhempiesi koti...

TILTIL lähestyy ovea. Niinpä niin... Todellakin... Nyt minä... Tämä pieni ovi... Tämä on meidän oven linkku... Ovatko ne siellä? Olemmeko äidin luona?... Minä tahdon mennä heti paikalla sisään... Minä tahdon suudella ja syleillä häntä heti paikalla...

VALO. Malta hiukan... He nukkuvat vielä sikeästi; ei pidä herättää heitä kovin äkkiä... Eikä ovi muuten avautuisikaan, ennenkuin kello lyö...

TILTIL. Täytyykö sitä odottaa vielä kauan?...

VALO. Ah, ei... muutamia minuutteja vain...

TILTIL. Eikö sinun teekään mieli tulla sisään?... Valo, kuule, mikä sinun on?... Olet kalpea, oletko sairas?

VALO. Ei se ole mitään, lapsukaiseni... On vain vähän ikävä, kun täytyy teistä erota...

TILTIL. Erota?... eihän...

VALO. Täytyy... Minulla ei ole enää mitään tekemistä täällä; vuosi on vierähtänyt, Haltijatar tulee kysymään sinulta Sinistä Lintua...

TILTIL. Mutta minullahan ei ole mitään Sinistä Lintua... Muistojen Maan Sininen Lintu tuli mustaksi, Tulevaisuuden lintu tuli punaiseksi, Yön linnut kuolivat ja Metsän Sinistä Lintua minä en lainkaan löytänyt... Onko minun syyni, että ne muuttavat väriään tai kuolevat tai lentävät tiehensä?... Mahtaakohan Haltijatar suuttua, ja mitähän hän sanoo?

VALO. Olemme koettaneet parastamme... Täytyy uskoa, ettei Sinistä Lintua olekaan; tai että hän muuttaa väriä, kun hänet pannaan häkkiin...

TILTIL. Missä on häkki?

LEIPÄ. Tässä se on, herra... Se uskottiin minun hoitooni tämän pitkän ja vaarallisen matkan ajaksi; nyt, kun tehtäväni on päättymässä, minä luovutan sen teille takaisin, ehjänä ja yhtä hyvin suljettuna kuin sen sainkin... (Niinkuin puhuja, joka alkaa puhua.) Ja nyt, sallittakoon minun kaikkien nimessä sanoa sananen...

TULI. Ei sinulla ole puheenvuoroa...

VESI. Hiljaa...

LEIPÄ. Halveksittavat vihamiehen, kateellisen kilpailijan, pahansuovat keskeytykset (korottaa ääntään) eivät saa minua estetyksi täyttämästä velvollisuuttani loppuun saakka... Minä siis kaikkien nimessä...

TULI. Ei minun nimessäni... Minulla on itsellänikin kieli suussa...

LEIPÄ. Minä siis kaikkien nimessä hillityllä, mutta totisella ja syvällä liikutuksella heitän hyvästit näille siihen valituille lapsille, joiden suuri tehtävä päättyy tänään. Sanoessani heille: jääkää hyvästi! kaikella sillä surulla ja kaikella sillä hellyydellä, minkä meissä molemminpuolinen kunnioitus...

TILTIL. Mitä?... Heitätkö jäähyväiset?... Aiotko siis sinäkin jättää meidät?

LEIPÄ. Täytyy, ikävä kyllä... Jätän teidät, valitettavasti; mutta eromme on oleva vain näennäinen... ette saa enää kuulla minun puhuvan...

TULI. Jumalan kiitos!...

VESI. Hiljaa...

LEIPÄ hyvin arvokkaasti. En välitä, en vähääkään välitä... Minä siis sanoin: ette saa enää kuulla minua, ette saa nähdä minua niin sanoakseni henkihahmossani... Teidän silmänne eivät enää tule näkemään sitä, mikä ilmiöissä on näkymätöntä; mutta minä olen siellä kuitenkin alati, leipälaatikossa, pöydällänne, liemimaljanne vieressä, minä, joka rohkenen väittää olevani Ihmisen uskotuin pöytätoveri, hänen vanhin ystävänsä...

TULI. Entä minä sitten?...

VALO. Kas niin, hetket rientävät, tuossa tuokiossa meidän on palattava hiljaisuuteen... Joutukaa syleilemään lapsia...

TULI. Minä ensiksi, minä ensiksi! (Hän syleilee raivoisasti lapsia.) Hyvästi, Tiltil, Mitil!... Hyvästi, rakkaat pienokaiseni!... Muistakaa minua, jos joskus sattuisitte tarvitsemaan jonkun pistämään tulta jonnekin!...

MITIL. Ai, ai!... Polttaa!...

TILTIL. Ai, ai! Hän kärvensi nenäni!...

VALO. Kas niin, Tuli, hillitkäähän toki hiukan hehkuanne... Ettehän nyt sentään ole tekemisissä kamiininne kanssa...

VESI. Senkin pöllö!...

LEIPÄ. On sekin saanut kasvatuksen!...

VESI lähestyy lapsia. Minä syleilen teitä tekemättä teille pahaa, hellästi, varovasti, rakkaat lapseni...

TULI. Varokaa, ettette kastu!...

VESI. Minä hyväilen ja hellin, olen kaikille hyvä...

TULI. Hukkuneillekin?...

VESI. Rakastakaa Lähteitä, kuunnelkaa pulppuavia Puroja... Olen aina siellä...