Part 6

Sir: Saanut kirjeenne tämän kuun seitsemänneltä. Noudattaen määräyksiänne, jotka olen saanut sihteerinne kautta, lähden täältä ensi perjantaina viettääkseni kesän Lock Willow'n maatalossa.

Toivon aina saavani olla (Miss) JERUSHA ABBOTT.

LOCK WILLOW, Elokuun 3 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

On jo lähes kaksi kuukautta siitä kun viimeksi kirjoitin, mikä ei kaunista minua, sen kyllä tiedän, mutta minä en ole rakastanut sinua paljon tänä kesänä -- sinä näet että olen suora!

Et voi kuvitella kuinka pettynyt olin, kun minun piti luopua McBriden leiristä. Luonnollisesti tiedän että olet holhoojani ja että minun pitää kaikissa asioissa ottaa huomioon toivomuksesi, mutta en voinut nähdä mitään _syytä_. Se oli niin ilmeisesti parasta, mitä olisi voinut tapahtua minulle. Jos minä olisin ollut Setä ja sinä Judy, olisin sanonut: "Siunatkoon, hyvä lapsi, mene kaikella muotoa ja pidä hauskaa, näe paljon uusia ihmisiä ja opi paljon uutta, elä ulkoilmassa ja tule terveeksi ja vahvaksi ja virkistyneeksi kovaa työvuotta varten."

Mutta ei sinne päinkään! Vain pari riviä sihteeriltäsi, joka määrää minut Lock Willow'hon.

Määräystesi personattomuus se loukkaa tunteitani. Minusta tuntuu että jos välittäisit minusta hiukankin samaan suuntaan kuin minä sinusta, lähettäisit minulle joskus omalla kädelläsi kirjoitetun tervehdyksen noiden typerien koneellakirjoitettujen sihteerin kirjelippusten asemasta. Jos saisin pienimmänkin vihjauksen siitä että välität, tekisin mieliksesi ihan vaikka mitä.

Minä tiedän että minun piti kirjoittaa hauskoja, pitkiä, yksityiskohtaisia kirjeitä odottamatta koskaan vastausta. Sinä täytät osasi sopimuksesta -- minä saan kasvatukseni -- ja otaksun että minä en täytä omaa osaani sinun mielestäsi!

Mutta, Setä, se on kova sopimus. Niin on, ihan totta. Olen niin kauhean yksin. Sinä olet ainoa ihminen, josta voisin välittää, ja sinä olet niin varjomainen. Sinä olet vain kuviteltu mies, jonka minä olen keksinyt, ja luultavasti oikea _sinä_ ei ole vähääkään sellainen kuin minun kuvittelemani _sinä_. Mutta sinä lähetit minulle tervehdyksen kerran kun olin sairaana, ja nyt, kun tunnen itseni kauhean unohdetuksi, haen korttisi esille ja luen sen uudelleen.

Huomaan etten sano sinulle ollenkaan sitä mitä aioin sanoa, mikä oli seuraavaa:

Vaikka tunteeni vieläkin ovat loukatut, sillä on hyvin nöyryyttävää tulla nostelluksi ja siirrellyksi mielivaltaisen, taipumattoman, järjettömän, kaikkivoivan, näkymättömän Sallimuksen käden kautta, niin kuitenkin, kun joku ihminen on ollut niin hyvä ja jalomielinen ja ajatteleva kuin sinä tähän asti olet ollut minua kohtaan, otaksun että hänellä on oikeus olla mielivaltainen, taipumaton, järjetön, näkymätön Sallimus, jos häntä haluttaa, ja siispä -- annan sinulle anteeksi ja olen iloinen taas. Mutta hauskaa ei vieläkään ole saada Sallien kirjeitä, joissa hän kertoo kuinka hurmaavaa siellä leirissä on!

Oli miten oli -- vedämme verhon sen asian eteen ja alotamme alusta.

Olen kirjoittanut ja kirjoittanut tänä kesänä, saanut valmiiksi neljä lyhyttä kertomusta ja lähettänyt ne neljään eri aikakauskirjaan. Näet nyt että koetan olla kirjailija. Olen vakiinnuttanut työhuoneekseni nurkan ullakolla, joka oli Master Jervien leikkihuoneena sadepäivinä. Se on viileä, tuulinen nurkka, jossa on kaksi ullakkoikkunaa, ja sitä varjostaa vaahtera, jossa asuu perhe punaisia oravia kolossaan.

Parin päivän päästä kirjoitan hauskan kirjeen ja kerron kaikki talon uutiset.

Me tarvitsisimme sadetta.

Sinun kuten ainakin JUDY.

Elokuun 10 p.

_Mr. Setä Pitkäsääri!_

Sir: kirjoitan teille pajupuun toiselta oksalta laidunmaalta lammikon rannalta. Alapuolella kurnuttaa sammakko, heinäsirkka sirittää yläpuolella ja kaksi pientä "pirunkorentoa" kiitää ylös ja alas rungon ympärillä. Olen ollut täällä kokonaisen tunnin; oksa on hyvin mukava, varsinkin kun olen päällystänyt sen kahdella sohvatyynyllä. Tulin tänne mukanani kynä ja kirjoituslehtiö toivoen voivani kirjoittaa kuolemattoman novellin, mutta olen ollut aivan hukassa sankarittareni kanssa -- en _voi_ saada häntä käyttäytymään niinkuin tahtoisin, ja niinpä olen hyljännyt hänet hetkiseksi ja kirjoitan sinulle. (Ei siitäkään sentään ole suurta huojennusta, sillä enhän minä saa sinuakaan käyttäytymään niinkuin tahtoisin.)

Jos olet tuossa kauheassa New Yorkissa, soisin voivani lähettää sinulle kappaleen tätä ihastuttavaa, tuulista, aurinkoista maisemaa. Seutu on sadeviikon jälkeen kuin taivas.

Taivaasta puhuen -- muistatko Mr. Kellogin, josta kerroin viime kesänä -- Cornersin pienen valkean kirkon kappalaisen? No niin, tuo vanha sielu-parka on kuollut -- kuollut keuhkotulehdukseen viime talvena. Minä kävin kuutisen kertaa kuulemassa hänen saarnaansa ja perehdyin hyvin hänen jumaluusoppiinsa. Hän uskoi loppuun saakka ihan samat asiat kuin matkansa alussakin. Minusta tuntuu että miestä, joka voi ajatella aivan samalla tavalla neljänkymmenen seitsemän vuoden ajan muuttamatta ainoatakaan käsitystä, pitäisi säilyttää erikoisuutena museossa. Toivon että hän saa nauttia harpustaan ja kultakruunustaan, hän oli niin täysin varma niiden saamisesta! Hänen tilallaan on nyt nuori, hyvin suuriluuloinen mies. Seurakunta on vielä sangen epäilevällä kannalla, varsinkin se puolue, jota diakooni Cummings johtaa. Näyttää kuin tulossa olisi hirveä hajaannus kirkossa. Me emme välitä uskonnollisista uudistuksista tällä seudulla.

Sadeviikon loppupuolella istuin ullakolla ja hekkumoin kirjoissa -- Stevensonia enimmäkseen. Hän itse on paljon mielenkiintoisempi kuin kukaan hänen kirjojensa henkilö, lyönpä vetoa että hän teki itsestään sellaisen sankarin, joka näyttäisi hyvältä painettuna. Etkö luule että oli juuri hänen tapaistaan tuhlata kaikki isältään perimänsä kymmenentuhatta dollaria purjeveneeseen ja lähteä purjehtimaan etelämerille. Hän toteutti itse seikkailevan maailmankatsomuksensa. Jos isäni olisi jättänyt minulle kymmenentuhatta dollaria, tekisin samoin minäkin. Vailiman ajatus tekee minut suorastaan villiksi. Tahtoisin nähdä tropiikin. Tahtoisin nähdä koko maailman. Minä kyllä vielä näenkin -- ihan varmasti, Setä, kun minusta tulee suuri kirjailija tai taiteilija tai näyttelijätär tai näytelmänkirjoittaja -- tai mikä suuruus minusta näyttäytyy tulevan. Minulla on kauhea vaeltamisen jano; kun vain näenkin kartan, tekee mieleni panna hattu päähän ja ottaa päivänvarjo ja lähteä. "Minä näen ennen kuolemaani etelän palmut ja temppelit."

Torstai-iltana hämärissä, portailla istuen.

Hyvin vaikeata saada mitään uutisia tähän kirjeeseen! Judy on viime aikoina käynyt niin filosofeeraavaksi että hän tahtoo keskustella laajapiirteisesti maailmasta yleensä eikä alentua puhumaan arkielämän jokapäiväisistä pikkuseikoista. Mutta jos sinun _pitää_ saada uutisia, niin kuule siis:

Yhdeksän pikku porsastamme kahlasi viime tiistaina puron yli ja karkasi, ja vain kahdeksan tuli takaisin. Emme tahdo väärin syyttää ketään, mutta me epäilemme että Dowdin leskellä on yksi enemmän kuin pitäisi.

Mr. Weaver on maalannut latonsa ja kaksi aittaansa kirkkaan keltaisiksi -- hyvin ruma väri, mutta hän sanoo sen kestävän.

Brewereilla on vieraita tällä viikolla, Mr. Brewerin sisar ja kaksi sisarentytärtä Ohiosta.

Eräs Rhode Island-punaisistamme nakutti esiin vain kolme kananpoikaa viidestätoista munasta. Emme voi kuvitella mikä sitä riivasi. Rhode Island-punaiset ovat minun mielestäni hyvin arvoton rotu. Pidän enimmän Buff Orpingtoneista.

Bonnyrigg Four Cornersin uusi postivirkailija joi joka pisaran jamaikalaista inkivääriolutta mitä heillä oli varastossa -- seitsemän dollarin arvosta -- ennenkuin hänet saatiin ilmi.

Vanha Ira Hatch potee luuvaloa eikä enää voi tehdä työtä. Hän ei koskaan säästänyt mitään kun palkka oli hyvä, joten hänen nyt on elettävä kaupungin kustannuksella.

Ensi lauantai-iltana on koulutalossa jäätelöillanvietto. Tervetuloa perheinenne!

Minulla on uusi hattu, jonka ostin kahdellakymmenellä viidellä sentillä postitoimistosta. Tässä on viimeinen muotokuvani, lähdössä haravoimaan heiniä.

On niin pimeä ettei enää näe, mutta jopa uutisetkin loppuivat.

Hyvää yötä! JUDY.

Perjantaina.

Hyvää huomenta! Kerrankin uutinen! Mitä ajattelet? Et koskaan, koskaan, koskaan arvaisi kuka on tulossa Lock Willow'hon. Kirje Mrs. Semplelle Mr. Pendletonilta. Hän on pyörämatkalla Berkshires'in läpi ja on väsynyt ja tahtoo levätä siistissä hiljaisessa maatalossa -- jos hän jonakin iltana kiipeää Mrs. Semplen portaita ylös, onko tällä silloin huone valmiina hänelle? Hän viipyy kenties viikon tai kenties kaksi tai kenties kolme, kun hän nyt ensin näkee kuinka rauhallista täällä on.

Mekös olemme häkärässä! Koko talo siivotaan ja kaikki ikkunaverhot pestään. Minä ajoin tänä aamuna Cornersiin ostamaan uutta vahakangasta sisäänkäytävään ja kaksi kannua ruskeata kattomaalia eteistä ja takaportaita varten. Mrs. Dowd on tilattu huomiseksi pesemään ikkunoita (hetken tärkeys saa meidät unohtamaan epäluulomme porsaan suhteen). Saatat ajatella, päättäen toimenpiteistämme, ettei talo jo ennestään ollut tahraton, mutta minä vakuutan sinulle että se oli! Olkoot Mrs. Semplen rajoitukset mitkä tahansa, mutta hän on TALOUDELLINEN.

Mutta eikö tuo ole juuri sen miehen tapaista, Setä? Hän ei anna kaukaisintakaan vihjausta siitä, päätyykö hän portaillemme tänään vai kahden viikon päästä. Saamme alituisesti pidättää henkeämme kunnes hän tulee -- ja jollei hän kiirehdi, voi sattua että siivot on tehtävä uudestaan.

Tuolla Amasai odottaa häkkirattaitten ja vanhan Groven kanssa. Ajelen yksin, mutta jos voisit nähdä vanhan Groven, et olisi levoton turvallisuudestani.

Käsi sydämellä -- jää hyvästi.

JUDY.

P.S. Eikö se ole sopiva kirjeen loppu? Sain sen eräästä Stevensonin kirjeestä.

Lauantaina.

Hyvää huomenta taas! En saanut tätä _koteloiduksi_ eilen ennenkuin postimies tuli, ja niinpä lisään vielä jotakin. Meille tulee posti kerran päivässä kahdentoista aikaan. Kirjeidenkanto maalla on oikea siunaus maanviljelijöille. Postimiehemme ei ainoastaan jakele kirjeitä, vaan toimittaa meille asioita kaupungissa, viisi senttiä asiasta. Eilen hän toi minulle kengännauhat ja _coldcream-rasian_ (aurinko poltti nahan nenästäni ennenkuin sain uuden hattuni) ja sinisen Windsor-kaulanauhan ja kenkämustetta, kaikki kymmenellä sentillä. Se oli tavattoman hyvä kauppa, kiitos tilaukseni laajuuden.

Hän kertoo meille myöskin, mitä Suuressa Maailmassa tapahtuu. Muutamat ihmiset hänen matkansa varrella tilaavat päivälehtiä, ja hän lukee niitä tallustellessaan eteenpäin ja kertoo uutiset sellaisille, jotka eivät tilaa. Niin että jos Yhdysvaltain ja Jaapanin välille tulee sota, tai jos presidentti murhataan, tai Mr. Rockefeller antaa miljoonan John Grier Homelle, ei sinun tarvitse vaivautua kirjoittamaan, minä kuulen sen kuitenkin. Ei merkkiäkään vielä Master Jerviestä. Mutta sinun pitäisi nähdä kuinka talomme kiiltää -- ja kuinka huolellisesti pyyhimme jalat ennenkuin astumme sisään!

Toivon että hän tulee pian, kaipaan ihmistä jonka kanssa puhua. Mrs. Semple, sanoakseni totuuden, käy hieman yksitoikkoiseksi. Hän ei koskaan anna ajatusten katkaista keskustelunsa vuolasta virtaa. Omituisia nämä ihmiset täällä. Heidän maailmansa on juuri tämä ainoa mäennyppylä. He eivät ole hituistakaan yleismaailmallisia, jos tiedät mitä tarkoitan. Se on aivan sama juttu kuin John Grier Homessa. Siellä rajoitti ajatuksiamme rauta-aidan neljä sivua, mutta en välittänyt siitä niin paljoa, kun olin nuorempi ja kun minulla oli niin kauheasti työtä. Hetkenä jolloin olin saanut kaikki vuoteet kuntoon ja pikkulasten kasvot pestyiksi ja olin mennyt kouluun ja tullut kotiin taas ja pessyt heidän kasvonsa uudestaan ja parsinut heidän sukkansa ja paikannut Freddie Perkinsin housut (hän repi ne elämänsä jokaisena päivänä) ja lukenut läksyni jossain välissä -- olin kypsä menemään sänkyyn, enkä huomannut mitään keskinäisen ajatustenvaihdon puutetta. Mutta oltuani kaksi vuotta keskustelurikkaassa korkeakoulussa, kaipaan sitä, ja olen iloinen kun saan tavata jonkun, joka puhuu minun kieltäni.

Sinun alati JUDY.

P.S. Salaatti ei ole vähääkään menestynyt tänä vuonna. Oli niin kuivaa kesän alussa.

Elokuun 25 p.

No, Setä, Master Jervie on täällä. Ja niin hauskaa on meillä ollut! Ainakin minulla, ja luullakseni hänellä myöskin -- hän on ollut täällä kymmenen päivää eikä näytä mitään lähtemisen merkkiä. On ihan häpeällistä millä tavoin Mrs. Semple lellittelee tuota miestä. Jos tuo kunnon rouva hemmotteli häntä yhtä paljon kun hän oli pikkupoika, en ymmärrä kuinka hänestä on voinut tulla niin mukava mies.

Hän ja minä syömme pienen pöydän ääressä verannalla tai väliin puiden alla tai -- kun sataa tai on kylmä -- parhaassa vierashuoneessa. Hän vain määrää paikan missä tahtoo syötävän ja Carrie tipsuttelee hänen perässään kantaen pöytää. Jos siitä on ollut hirveästi vaivaa ja astiat on täytynyt kantaa kovin kauas, löytää Carrie sokerirasian alta dollarin.

Hän on kauhean hauska ja toverillinen mies, vaikka sitä ei ikinä uskoisi, jos näkisi hänet vain sattumalta. Hän on ensi näkemältä kuin todellinen Pendleton, mutta sellainen hän ei suinkaan ole. Hän on aivan niin yksinkertainen ja teeskentelemätön ja herttainen kuin suinkin voi -- tuntuu hullulta kuvailla miestä tällä tavoin, mutta se on totta. Hän on äärettömän hauska suhteessaan talonpoikiin täällä, kohtelee heitä toverillisella tavalla, joka riisuu heidät heti aseista. He olivat hyvin epäluuloisia alussa. He eivät pitäneet hänen vaatteistaan! Ja minä sanon että hänen vaatteensa ovatkin aika ihmeelliset. Hän käyttää polvihousuja ja urheilupaitaa ja valkoista flanellipukua ja ratsastuspukua leveine housuineen. Aina kun hän tulee näkyviin yllään jotakin uutta, kävelee Mrs. Semple hänen ympärillään paistaen ylpeydestä ja tarkastaa häntä joka puolelta ja vaatii häntä tarkoin katsomaan mihin istuu, ettei vain saisi tomua vaatteisiinsa. Se vaivaa häntä kauheasti. Hän sanoo Mrs. Semplelle aina:

"Mene nyt siitä, Lizzy, ja pidä huolta omista töistäsi. Ei sovi enää lellitellä minua. Olen kasvanut suureksi."

On kauhean hullua ajatella että tuo suuri, iso, pitkäsäärinen mies (hän on melkein yhtä pitkäsäärinen kuin sinä, Setä) on joskus istunut Mrs. Semplen sylissä ja tämä on pessyt hänen kasvojaan. Erityisen hullua kun näkee Mrs. Semplen sylin! Hänellä on kaksi syliä nyt, ja kolme leukaa. Mutta Master Jervie sanoo että hän kerran oli laiha ja vikkelä ja reipas ja pääsi juoksemaan nopeammin kuin hän.

Voi kuinka meillä on ollut seikkailuja! Olemme tutkineet ympäristön penikulmain laajuudelta, ja minä olen oppinut kalastamaan vitsikkäillä pikku kärpäsillä, jotka on tehty höyhenistä. Niin myöskin ampumaan rihlapyssyllä ja revolverilla. Niin myöskin ratsastamaan -- vanhassa Grovessa on hämmästyttävä määrä elämää. Me syötimme sille kauroja kolme päivää, ja se pelästyi vasikkaa ja oli vähällä juosta tiehensä minun kanssani.

Keskiviikkona.

Kiipesimme Pilvitöyräälle maanantai-iltapäivänä. Se on vuori täällä lähellä, ei hirveän korkea vuori -- ei mitään lunta huipulla -- mutta on sitä vain aika hengästynyt kun pääsee huipulle. Alemmat rinteet ovat metsien peitossa, mutta huipulla on vain kivikasoja ja aukeata kangasmaata. Viivyimme auringonlaskuun asti ja teimme tulen ja keitimme illallisemme siellä. Master Jervie keitti, hän sanoi osaavansa paremmin kuin minä -- ja hän osaakin, koska hän on tottunut leirielämään. Sitten tulimme alas kuunvalossa, ja päästyämme metsäpolulle missä oli pimeä, sähkölampun valossa, joka oli hänen taskussaan. Se oli niin verratonta! Hän nauroi ja laski leikkiä koko matkan ja puhui mielenkiintoisista asioista. Hän on lukenut kaikki ne kirjat mitä minä ikinä olen lukenut, ja paljon muita lisäksi. On hämmästyttävää kuinka paljon erilaisia asioita hän tietää.

Lähdimme pitkälle jalkapatikalle tänä aamuna, ja rajuilma yllätti meidät. Vaatteemme olivat likomärkinä ennenkuin pääsimme kotiin -- mutta mielemme ei kastunut vähääkään. Olisitpa nähnyt Mrs. Semplen kasvot, kun tupsahdimme hänen keittiöönsä.

"Oh, Master Jervie -- Miss Judy! Tehän olette likomärkinä! Oi, voi! Mitä minun pitää tehdä! Tuo uusi kaunis puku on vallan pilalla."

Hän oli kauhean hullunkurinen, olisi luullut että me kumpikin olimme kymmenvuotiaita ja hän hätääntynyt äiti. Minä jo hetkisen pelkäsin ettemme saisi hilloa teen kanssa.

Lauantaina.

Aloitin tämän kirjeen aikakausia sitten, mutta minulla ei ole ollut sekuntiakaan aikaa lopettaakseni sen.

Eikö ole hieno tämä Stevensonin ajatus:

The world is so full of a number of things, I am sure we should all be as happy as kings.

[Maailma on niin täynnä kaikkea hyvää, olen varma että saisimme kaikki olla onnellisia kuin kuninkaat.]

Se on totta, tiedätkös. Maailma on täynnä onnea ja avara kulkea ympäri, jos vain haluat ottaa varteen juuri sen mikä sattuu tiellesi. Koko salaisuus on siinä että osaa olla _joustava._ Maalla varsinkin on niin äärettömän paljon hauskaa. Voin kulkea kenen tahansa maitten yli ja katsella kenen tahansa näköalaa ja pulikoida kenen tahansa purossa ja nauttia kaikesta ihan yhtä paljon kuin jos omistaisin maan -- eikä minun tarvitse maksaa veroa.

* * * * *

Nyt on sunnuntai-ilta, kello noin yksitoista, ja luulin pääseväni ihanaan uneen, mutta join mustaa kahvia päivälliseksi, siis -- ei mitään ihanaa unta minulle!

Tänä aamuna sanoi Mrs. Semple Mr. Pendletonille hyvin päättävässä sävyssä:

"Meidän on lähdettävä täältä neljännestä yli kymmenen ehtiäksemme kirkkoon yhdeksitoista."

"Hyvä on, Lizzie", sanoi Master Jervie, "käskekää valjastaa vaan, ja jollen ole pukeutunut, saatte lähteä jäämättä odottamaan."

"Kyllä me odotamme", sanoi Mrs. Semple.

"Niinkuin haluat", sanoi hän, "mutta älkää antako hevosten seisoa liian kauan."

Mrs. Semplen pukeutuessa hän käski Carrie'a pistämään päiväaterian eväskoriin ja minua hän käski kömpimään kävelyvaatteisiini, ja me pujahdimme ulos takaovesta ja menimme kalastamaan.

Se häiritsi taloa kauheasti, sillä sunnuntaisin Lock Willow syö päivällistä kello kaksi. Mutta hän tilasi päivällisen seitsemäksi -- hän tilaa aterioita milloin haluttaa vain, ihan kuin paikka olisi ravintola -- ja se esti Carrie'a ja Amasaita pääsemästä ajelulle. Mutta hän sanoi että se oli sitä parempi vain, eihän ole säädyllistä että he menevät ajelemaan ilman kaitsijaa, ja joka tapauksessa hän tarvitsi hevoset itse viedäkseen minut ajelemaan. Oletko koskaan kuullut mitään niin hullua?

Ja Mrs. Semple parka uskoo että ihmiset, jotka menevät kalastamaan sunnuntaina, joutuvat perästäpäin pihisevän kuumaan helvettiin! Häntä vaivaa kauheasti se ajatus, että hän ei opettanut poikaa paremmin, kun tämä oli pieni ja avuton ja hänellä oli hyvä tilaisuus. Sitäpaitsi -- hän olisi tahtonut näytellä Mr. Pendletonia kirkossa. Mutta kalassa me olimme kuin olimmekin (hän sai neljä pientä kalaa) ja me paistoimme ne nuotiotulella päivä-ateriaksi. Ne putosivat paahdinvartailtamme yhtäpäätä tuleen, niin että ne maistuivat hiukan tuhkaisilta, mutta me söimme ne. Tulimme kotiin kello neljä ja lähdimme ajelemaan kello viisi ja söimme päivällistä kello seitsemän ja kymmeneltä minut lähetettiin nukkumaan -- ja täällä minä olen ja kirjoitan sinulle.

Alkaa minun sentään tulla hiukan uni. Hyvää yötä. Tässä on sen ainoan kalan kuva, jonka minä sain.

_Laiva hoi, Kapteeni Pitkäsääri!_

Seis! Kiinni! Ohei, ohoi, ja pullo rommia -- tänne! Arvaa mitä minä luen? Keskustelumme kahtena viime päivänä on ollut pelkkiä laivoja ja merirosvoja. Eikö "Aarresaari" ole mainio? Oletko lukenut sitä, vai eikö se ollut vielä ilmestynyt kun sinä olit poika? Stevenson sai vain kolmekymmentä puntaa, kun kirja ilmestyi vihkoina -- minä en usko että kannattaa ruveta suureksi kirjailijaksi. Ehkä minusta tulee opettajatar.

Anna anteeksi että kirjeeni ovat niin täynnä Stevensonia, mieleni askartelee hänessä paljon nykyään. Hän käsittää Lock Willow'n koko kirjaston.

Olen kirjoittanut tätä kirjettä kaksi viikkoa ja ajattelen että se nyt mahtaa olla tarpeeksi pitkä. Älä koskaan sano, Setä, etten minä kirjoita yksityiskohtaisesti. Soisin että sinäkin olisit täällä, meillä olisi kaikilla niin hauskaa yhdessä. Tahtoisin että eri ystäväni tuntisivat toisensa. Aioin kysyä Mr. Pendletonilta tunteeko hän sinut New Yorkissa -- mielestäni hän voisi, te varmaan liikutte samoissa korkeissa yhteiskuntapiireissä ja molemmat harrastatte uudistuksia ja sen semmoista -- mutta enhän voinut, kun en tiedä oikeata nimeäsi.

Hassuin asia mitä ikänä olen kuullut, etten tiedä nimeäsi. Mrs. Lippett sanoi minulle jo ennakolta, että olet oikullinen. Minä luulisin niin!

Kiintyneenä JUDY.

P.S. Lukiessani tämän läpi huomasin ettei se ole kokonaan Stevensonia. Siinä on myöskin pari kolme ohimenevää vihjausta Master Jervie'iin.

Syyskuun 5 p.

_Rakas Setä!_

Hän on lähtenyt, ja me kaipaamme häntä! Kun on tottunut ihmisiin tai paikkoihin tai elämän muotoihin ja ne sitten äkkiä temmataan pois, jää jäljelle kauhean tyhjä, kalvava tunne. Mrs. Semplen keskustelu on nyt mielestäni sangen maustamatonta ravintoa.

Korkeakoulu alkaa kahden viikon päästä ja olen oikein iloinen päästessäni taas lukuihin kiinni. Olen sentään tehnyt aika lailla työtä tänä kesänä -- kuusi novellia ja seitsemän runoa. Ne jotka lähetin aikakauskirjoihin, tulivat kaikki takaisin kohteliaan nopeasti. Mutta siitä en välitä. Se on hyvää harjoitusta. Master Jervie luki ne -- hän toi postin, enkä voinut sille mitään että hän sai tietää asian -- ja hän sanoi että ne ovat _kauheita._ Niistä kävi ilmi ettei minulla ole pienintäkään aavistusta, mistä puhun. (Master Jervie ei anna kohteliaisuuden häiritä totuutta.) Mutta viimeinen, jonka tein -- pikkuinen kyhäelmä vain, aihe korkeakoulusta -- ei hänen sanojensa mukaan ollut huono, ja hän antoi kirjoittaa sen koneella, ja minä lähetin sen erääseen aikakauskirjaan. Se on ollut heillä nyt kaksi viikkoa, ehkä he miettivät asiaa.

Näkisitpä taivaan! Kaiken yllä on mitä kummallisin oranssinvärinen valaistus. Tulee myrsky.

* * * * *

Juuri sinä hetkenä alkoi pudota pöyristyttävän suuria pisaroita, ja kaikki ikkunaluukut alkoivat ryskiä. Minä juoksin sulkemaan ikkunoita, ja Carrie lensi ullakolle sylillinen maitokannuja käsissään pantaviksi paikkojen alle, mistä katto vuotaa -- ja sitten, juuri kun olin taas tarttumaisillani kynään, muistin että olin jättänyt tyynyn ja viltin ja hatun ja Matthew Arnoldin runot hedelmätarhaan puun alle, ja syöksyin hakemaan niitä. Kaikki olivat likomärkinä. Runojen punainen kansi oli värjännyt sisäpuolen, "Doverin rannikkoa" huuhtovat tästälähin punaiset aallot.

Myrksy maaseudulla on kauhea häiriö. Täytyy aina ajatella mitä kaikkea onkaan ulkona ja menee pilalle.

Torstaina.

Setä! Setä! Mitä ajattelet? Posti tuli juuri ja toi kaksi kirjettä.

1. -- Novellini on otettu vastaan. 50 dollaria. _Alors!_ Minä olen KIRJAILIJA.

2. -- Kirje korkeakoulun sihteeriltä. Olen saanut kahdeksi vuodeksi stipendin, joka vastaa täysihoitoa ja lukukausimaksua. Se on perustettu oppilaita varten, jotka ovat osoittaneet "huomattavaa edistystä englanninkielessä ja yleistä etevyyttä muissa aineissa". Ja minä olen saanut sen! Hain sitä ennen lähtöäni, mutta ei minulla ollut aavistustakaan että voisin sen saada, kun keltanokka-työni matikassa ja latinassa oli niin huono. Mutta näyttää siltä että olen parantanut maineeni. Olen hirmuisen iloinen, Setä, koska nyt en enää ole sellaisena taakkana sinulle. Kuukausiraha on kaikki mitä tarvitsen, ja ehkä voin ansaita senkin kirjoittamalla tai yksityistunneilla tai jollakin.

Minä _ikävöin_ takaisin kouluun ja työhön.

Sinun alati JERUSHA ABBOTT,

Novellin "Kun sofomorit voittivat pelin" tekijä. Myytävänä kaikissa sanomalehtikojuissa, hinta kymmenen senttiä.

Syyskuun 36 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_