Part 5

Mutta me emme kiivenneet sisään, me luovailimme ladon ympärillä ja keksimme jäljet, jotka jatkuivat matalan katoksen kautta pensasaidan huipulle. Kettu luuli että olimme nyt joutuneet kiikkiin, mutta me ilkuimme sitä. Sitten suoraan eteenpäin kaksi penikulmaa pitkin epätasaista vainiota, jolla oli kauhean vaikea seurata jälkiä, sillä konfetteja alkoi olla harvassa. Sääntönä on että niitä pitää olla ainakin kuuden jalan etäisyydellä toisistaan, mutta ne olivat pisimmät kuusi jalkaa mitä koskaan olen nähnyt. Lopuksi, kahden tunnin tuiman juoksun jälkeen seurasimme Monsieur Foxin jälkiä Crystal Springin keittiöön (se on maatalo, jonne tytöt ajelevat bobsleigh-kelkoilla ja heinävaunuilla syömään kananpoika- ja vohveli-illallisia) ja löysimme kolme kettua rauhallisina syömästä maitoa ja hunajaa ja leivoksia. He eivät olleet luulleet että tulisimme näin kauas, he luulivat meidän vielä roikkuvan ladon ikkunoissa.

Kumpikin puolue väitti voittaneensa. Minusta me voitimme, eikö sinustakin? Koska kerran saimme heidät kiinni ennenkuin he olivat päässeet takaisin urheilukentälle. Oli miten oli, me yhdeksäntoista heittäydyimme kuin heinäsirkat huonekaluille ja vaadimme hunajaa. Sitä ei ollut niin paljon että kaikki olisivat saaneet, mutta Mrs. Crystal Spring (se on lempinimemme hänelle, hänen oikea nimensä on Johnson) toi ruukullisen mansikkahilloa ja kannullisen vaahterasiirappia -- sitä oli tehty viime viikolla -- ja kolme ruskeata kyrsää.

Pääsimme takaisin korkeakouluun vasta puoli seitsemäksi -- puolen tuntia liian myöhään päivälliselle -- ja menimme suoraan sisään pukeutumatta, ja ruokahalumme oli sanoin kuvaamaton! Sitten jäimme kaikki pois iltarukouksesta, koska jalkineittemme tila riitti syyksi.

En ole vielä kertonut tutkinnosta. Läpäisin kaikissa aineissa äärimmäisen helposti -- tunnen salaisuuden nyt enkä aio enää koskaan saada reppuja. En kuitenkaan voi saada loppututkinnossa kiitettävää tuon typerän latinan proosan ja geometrian tähden keltanokkavuonna. Mutta minä vähättelen. Mitäs siitä niin kauan kun on onnellinen? (Se on sitaatti. Olen lukenut Englannin klassikkoja.)

Klassikoista puhuen, oletko lukenut "Hamletin"? Jollet ole, tee se heti paikalla. Se on _suorastaan päihdyttävä_. Olen kuullut Shakespearestä kaiken ikäni, mutta minulla ei ollut aavistustakaan että hän kirjoitti todella niin hyvin, epäilin aina ettei hän ole maineensa veroinen.

Minulla on eräs hurmaava leikki, jonka keksin kauan sitten, kun ensiksi opin lukemaan. Joka ilta kun menin levolle, kuvittelin olevani henkilö (kaikkein tärkein henkilö) kirjassa, jota sillä hetkellä luin.

Nyt olen Ofelia -- ja niin järkevä Ofelia! Pidän Hamletia hyvällä tuulella koko ajan ja lellittelen ja torun häntä ja panen hänet nostamaan takinkauluksensa pystyyn, kun hän on vilustunut. Olen kokonaan parantanut hänet synkkämielisyydestä. Kuningas ja kuningatar ovat molemmat kuolleet -- tapaturmassa merellä, ei tarvittu hautajaisia -- ja nyt Hamlet ja minä hallitsemme Tanskanmaata ilman minkäänlaisia vaikeuksia. Panemme kuningaskunnan kauniisti työhön. Hän pitää huolta hallituksesta ja minä hyväntekeväisyydestä. Olen juuri keksinyt ensiluokkaisen orpokodin. Jos sinua tai jotakin muuta Johtokunnan Jäsentä haluttaisi käydä tarkastamassa sitä, olen mielihyvällä kuljettava teitä ympäri. Ajattelen että teillä voisi olla paljon hyödyllisiä ehdotuksia.

Olen alati, sir armollisimmin Teidän OFELIA, Tanskan kuningatar.

Maaliskuun 24 tai kenties 25 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Minä en luule että voin päästä taivaaseen -- minulla on niin kauhean paljon hauskaa täällä, eikä olisi kunniallista saada sitä myös jälestäpäin. Kuule mitä on tapahtunut.

Jerusha Abbott on voittanut novellikilpailussa (25 dollarin palkinto), jonka _Kuukauslehti_ panee toimeen joka vuosi. Ja hän on sofomori. Kilpailijat ovat enimmäkseen senioreita. Kun näin nimeni lehdessä, en ollut uskoa sitä todeksi. Ehkä minusta lopultakin tulee kirjailija. Soisin vain ettei Mrs. Lippett olisi antanut minulle niin typerää nimeä -- se kuuluu niin kirjailijattarelta, eikö totta?

Minut on myöskin valittu kevätnäytelmään -- "Miten haluatte" esitetään ulkoilmassa. Minusta tulee Celia, Rosalindin serkku.

Ja vihdoin: Julia ja Sallie ja minä lähdemme ensi perjantaina New Yorkiin erinäisille kevätostoksille ja viivymme siellä koko illan ja menemme seuraavana päivänä teatteriin "Master Jervien" kanssa. Hän kutsui meidät. Julia asuu kotona perheensä luona, mutta Sallie ja minä asumme Martha Washington Hotellissa. Oletko koskaan kuullut mitään niin jännittävää? En elämässäni ole ollut hotellissa enkä teatterissa, paitsi kerran kun katolinen kirkko piti juhlan ja kutsui orpolapset, mutta se ei ollut oikea näytelmä eikä sitä lasketa.

Ja mitä luulet meidän menevän katsomaan? "Hamletia". Ajatteles sitä! Olemme lukeneet sitä neljä viikkoa Shakespeare-tunneilla ja osaan sen ulkoa.

Olen niin jännittynyt kaikesta mikä on tulossa että tuskin osaan nukkua.

Hyvää yötä, Setä.

Tämä on hyvin hauska maailma.

Sinun alati JUDY.

P.S. Olen juuri katsonut kalenteria. On 28 päivä.

Toinen jälkikirjoitus.

Näin tänään raitiovaunun kuljettajan, jolla oli toinen silmä ruskea ja toinen sininen. Eikö hän olisi sopiva roisto salapoliisijuttuun?

Huhtikuun 7 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Voi taivas! Eikö New York ole suuri? Worcester ei ole mitään siihen verrattuna. Aiotko kertoa että tällä hetkellä elät keskellä tuota sekasortoa. En usko että kuukausiin toivun noiden kahden päivän hämmennyttävästä vaikutuksesta, jotka vietin siellä. En voi ruvetakaan kertomaan sinulle kaikesta ihmeellisestä, jota näin, mutta otaksun että tiedät sen itsekin, koska kerran asut siellä.

Mutta eivätkö kadut ole hauskoja? Ja ihmiset? Ja kaupat? En ole koskaan nähnyt niin ihastuttavia tavaroita kuin siellä on ikkunoissa. Ihan tekee mieli omistaa koko elämänsä vaatteiden käyttämiseen.

Sallie ja Julia ja minä olimme yhdessä ostoksilla lauantai-aamuna. Julia meni ylellisimpään paikkaan mitä koskaan olen nähnyt; valkeat ja kultaiset seinät ja siniset matot ja siniset silkkiverhot ja kullatut tuolit. Kerrassaan kaunis neiti, jolla oli keltainen tukka ja musta silkkinen laahuspuku, tuli tervehtimään meitä, huulilla tervetuliaishymy. Luulin että olimme kohteliaalla vieraskäynnillä ja aioin tarjota käteni, mutta näyttikin siltä että olimme vain ostamassa hattuja -- ainakin Julia. Hän istuutui peilin eteen ja koetti tusinaa, toinen toistaan ihastuttavampia, ja osti kaksi kaikkein ihastuttavinta.

En voi kuvitella suurempaa iloa elämässä kuin istua peilin edessä ja ostaa hattu, jonka on valinnut tarvitsematta ensin ajatella hintaa! Siitä ei ole epäilystäkään, Setä, New York nopeasti turmelisi sen hienon stoalaisen luonteen, jonka John Grier Home on niin kärsivällisesti rakentanut.

Ja kun olimme lopettaneet ostoksemme, kohtasimme Master Jervien Sherryssä. Otaksun että olet ollut Sherryssä? Kuvittele sitä ja kuvittele sitten John Grier Homen ruokasalia vahakangaspöytineen ja valkeine saviastioineen, joita ei _voinut_ saada rikki, ja puuvartisine veitsineen ja haarukkoineen, ja koeta ymmärtää miltä minusta tuntui!

Söin kalaa väärällä haarukalla, mutta tarjoilija hyvin ystävällisesti toi minulle toisen niin ettei kukaan huomannut.

Ja päiväaterian jälkeen menimme teatteriin -- se oli häikäisevä, ihmeellinen, uskomaton -- näen siitä unta joka yö.

Eikö Shakespeare ole ihmeellinen?

"Hamlet" on paljon parempi näyttämöllä kuin luettuna tunnilla. Pidin sitä arvossa ennenkin, mutta nyt, voi taivas!

Jollei sinulla ole mitään sitä vastaan, luulen että mieluummin rupean näyttelijättäreksi kuin kirjailijaksi. Etkö antaisi minun jättää korkeakoulua ja mennä teatterikouluun? Ja sitten lähettäisin sinulle aitiopaikan joka näytäntööni ja hymyilisin sinulle ramppivalojen yli. Mutta ole kiltti ja pidä punaista ruusua napinlävessäsi, niin että varmasti hymyilen oikealle miehelle. Olisi kauhean pulmallinen erehdys, jos rupeaisin antamaan merkkejä väärälle.

Tulimme takaisin lauantai-illalla ja söimme päivällistä junassa pienten pöytien ääressä, joilla paloi neilikanpunaiset lamput. Neekeripalvelijat tarjosivat. En ole koskaan ennen kuullut että junassa tarjotaan aterioita, ja tulin varomattomasti maininneeksi sen.

"Missä ihmeessä sinä sitten olet kasvanut?" sanoi Julia minulle.

"Eräässä kylässä", sanoin nöyrästi Julialle.

"Mutta etkö sinä sitten koskaan ole matkustanut?" sanoi hän minulle.

"En ennenkuin tulin korkeakouluun, ja silloin oli matka vain satakuusikymmentä penikulmaa emmekä syöneet", sanoin minä hänelle.

Minä alan suorastaan herättää hänessä mielenkiintoa, kun puhun niin hullunkurisia. Koetan kaikin mokomin olla puhumatta, mutta ne pujahtavat suustani kun olen ihmeissäni -- ja ihmeissäni olen suurimman osan ajasta. On huimaava kokemus, Setä, viettää kahdeksantoista vuotta John Grier Homessa ja sitten äkkiä tulla sinkautetuksi MAAILMAAN.

Mutta minä alan tottua. En enää tee sellaisia kommelluksia kuin alussa, eikä minun enää ole epämukava olla toisten tyttöjen kanssa. Ennen ihan kiemurtelin kun ihmiset katselivat minua. Minusta tuntui että he uusien pukujeni harhakuvan läpi näkivät ruutuiset pumpulivaatteet niiden alla. Mutta minä en anna pumpulipukujen enää häiritä rauhaani. Ne ovat jo menneen talvenlumia.

Unohdin kertoa sinulle kukistamme. Master Jervie antoi meille jokaiselle suuren kimpun orvokeita ja kieloja. Eikö se ollut kultaisesti tehty? En ole koskaan suurestikaan välittänyt miehistä -- päättäen Johtokunnan Jäsenistä -- mutta alan muuttaa mieltäni.

Yksitoista sivua -- onpa se kirje! Rohkeutta! Aion lopettaa nyt.

Sinun alati JUDY.

Huhtikuun 10 p.

_Rakas Mr. Rikas-Mies!_

Tässä on viidenkymmenen dollarin pankkiosoituksenne. Hyvin paljon kiitoksia, mutta minusta tuntuu etten voi pitää sitä. Kuukausirahani on siksi suuri että sillä saan kaikki hatut mitä tarvitsen. Olen pahoillani että kirjoitin kaiken tuon typerän lörpötyksen muotikaupasta -- koko asia on vain siinä etten koskaan ollut nähnyt mitään sellaista.

En kuitenkaan kerjännyt! Enkä tahtoisi ottaa vastaan enemmän armeliaisuutta kuin välttämätöntä on.

Vilpittömästi teidän JERUSHA ABBOTT.

Huhtikuun 11 p.

_Rakkahin Setä!_

Oletko kiltti ja annat anteeksi kirjeen, jonka kirjoitin sinulle eilen? Kaduin vasta kun olin jo pannut sen postiin ja koetin saada sen takaisin, mutta tuo typerä postilaatikon tyhjentäjä ei suostunut antamaan sitä.

Nyt on keskiyö, olen valvonut tuntikausia ajatellen mikä Mato minä olen -- mikä tuhatjalkainen Mato -- ja se on pahinta mitä osaan sanoa! Olen sulkenut lukuhuoneen oven hyvin hiljaa, jotten herättäisi Juliaa ja Salliea, ja istun sängyssä kirjoittaen sinulle historian muistiinpanovihosta revitylle paperipalalle.

Tahdoin vain sanoa sinulle että olen pahoillani, kun olin niin epäkohtelias pankkiosoituksesi suhteen. Tiedän että tarkoituksesi oli ystävällinen, ja mielestäni olet herttainen vanha olento, kun näet niin paljon vaivaa niin viheliäisen kappaleen kuin hatun tähden. Minun olisi pitänyt palauttaa rahat paljon kohteliaammin.

Mutta joka tapauksessa minun oli palautettava ne. Minun laitani on aivan toinen kuin muiden tyttöjen. He voivat ottaa toisilta aivan luonnollisesti. Heillä on isät ja veljet ja tädit ja sedät, mutta minulla ei voi olla sellaista suhdetta keneenkään. Minusta on hauska kuvitella että sinä kuulut minulle -- leikkiäkseni vain tuolla ajatuksella -- mutta luonnollisesti tiedän ettet kuulu. Olen yksin, todella yksin -- selkä vasten seinää taistelen maailmaa vastaan -- ja henkeäni vähän salpaa kun sitä ajattelen. Karkoitan sen mielestäni ja kuvittelen edelleen, mutta etkö näe, Setä? Minä en voi ottaa vastaan enempää rahaa kuin minun täytyy, sillä jonakin päivänä minun täytyy maksaa se takaisin, eikä edes niin suuri kirjailija kuin minusta aikoo tulla kykene uhmaamaan _suorastaan hirvittävää_ velkaa.

Pitäisin kauniista hatuista ja tavaroista, mutta en saa pantata tulevaisuuttani niiden maksuksi.

Annathan anteeksi, annathan, kun olin niin töykeä? Minulla on inhottava tapa kirjoittaa ihan välittömästi niinkuin ensi hetkessä ajattelen ja sitten panna kirje postiin peruuttamattomasti. Mutta jos joskus tunnun ajattelemattomalta ja kiittämättömältä, en koskaan tarkoita sitä. Sydämessäni aina kiitän sinua elämästä ja vapaudesta ja riippumattomuudesta, jotka olet antanut minulle. Lapsuuteni oli sellainen pitkä, synkkä kapinan ponnistus, ja nyt olen niin onnellinen jokaisena päivän hetkenä että tuskin uskon sitä todeksi. Tunnen olevani kuin kertomuskirjan keksitty sankaritar.

Kello on neljännestä yli kahden. Hiivin varpaillani ulos ja vien tämän postiin. Saat sen seuraavassa postissa toisen jälkeen, joten et kovin pitkää aikaa ehdi ajatella minusta pahoja.

Hyvää yötä, Setä, rakastan sinua aina,

JUDY.

Toukokuun 4 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Katselmuspäivä viime lauantaina. Hyvin näkemisenarvoinen tilaisuus. Ensin oli kaikilla luokilla juhlakulkue, joka tyttö oli puettuna valkoisiin, senioreilla oli sini- ja kultakirjavat jaapanilaiset päivänvarjot, ja junioreilla valkeat ja keltaiset liput. Meidän luokalla oli punaiset ilmapallot -- hyvin vitsikästä, varsinkin kun ne yhtäpäätä irtaantuivat ja lensivät pois -- ja keltanokilla oli vihreät paperihatut, joissa oli pitkät liehuvat töyhdöt. Olimme myöskin tilanneet kaupungista soittokunnan sinisissä univormuissa. Niin myöskin kaksitoista ilveilijää, kuten klovneja sirkuksesta, huvittamaan katselijoita kilpailujen välillä.

Julia oli puettu lihavaksi maalaisherraksi, jolla oli valkoiset kesävaatteet ja viikset ja turpea päivänvarjo. Patsy Moriarty (Patricia, totisesti. Oletko koskaan kuullut sellaista nimeä? Mrs. Lippett ei olisi voinut keksiä parempaa.) joka on pitkä ja laiha, oli Julian vaimo, ja hänellä oli hassunaikainen vihreä myssy toisella korvalla. Nauruaallot seurasivat heitä pitkin kulkueen koko matkaa. Julia esitti osansa suurenmoisen hyvin. En olisi uneksinutkaan että jossakin Pendletonissa olisi niin paljon taipumusta komiikkaan -- pyydän anteeksi Master Jervieltä; en kuitenkaan pidä häntä oikeana Pendletonina niinkuin en pidä sinua oikeana Johtokunnan Jäsenenä.

Sallie ja minä emme olleet mukana juhlakulkueessa, koska otimme osaa kilpailuihin. Ja mitä arvelet? Voitimme molemmat! Ainakin jossakin. Koetimme pituushyppyä ja hävisimme, mutta Sallie voitti seiväshypyssä (seitsemän jalkaa kolme tuumaa) ja minä voitin viidenkymmenen metrin juoksussa (kahdeksan sekuntia).

Läähätin aika lailla lopussa, mutta oli suunnattoman hauskaa kun koko luokka huojutti ilmapalloja ja hurrasi ja kirkui:

Kuinkas kävi Judy Abbottin? Aivan hyvin. Kenen kävi hyvin? Judy Abbottin!

Sellaista, Setä, on tosi maine. Sitten sai marssia takaisin pukeutumistelttaan ja tulla hierotuksi alkoholilla ja saada sitruuna imettäväkseen. Näet että olemme hyvin ammatinmukaisia. On hyvin hienoa voittaa luokalleen palkinto, sillä se luokka, joka voittaa eniten palkintoja, saa vuodeksi urheilumaljan. Seniorit voittivat sen tänä vuonna seitsemän palkinnon enemmistöllä. Urheiluseura antoi päivälliset kaikille voittajille voimistelusalissa. Meillä oli paistettuja rapuja ja suklaajäätelöä, josta oli muodostettu pieniä koripalloja.

Istuin puolen viime yötä ylhäällä lukemassa "Jane Eyreä". Oletko sinä niin vanha, Setä, että voit muistaa kuusikymmentä vuotta taaksepäin ajassa? Ja jos voit, sano, puhuivatko ihmiset silloin tuolla tavalla?

Kopea Lady Blanche sanoo palvelijalle: "Lopeta jo lorusi, tolvana, ja tee niinkuin sanon." Mr. Rochester puhuu metallikannesta ja tarkoittaa taivasta, ja mitä taas tulee hulluun naiseen, joka nauraa kuin hyena ja sytyttää vuodeverhoja tuleen ja repii morsiushuntuja ja _puree_ -- se kaikki on puhtainta melodraamaa, mutta siitä viisi, luet ja luet ja luet. En käsitä kuinka kukaan tyttö on voinut kirjoittaa sellaista kirjaa, varsinkin kukaan tyttö, joka on kasvanut hautausmaalla. Noissa Brontëissa on jotakin, joka tenhoo minua. Heidän kirjansa, heidän elämänsä, heidän henkensä. Mistä he saivat sen? Kun luin pikku Janen kärsimyksistä köyhäinkoulussa, suutuin niin että minun täytyi lähteä ulos kävelemään. Ymmärsin tarkalleen miltä hänestä tuntui. Koska olen tuntenut Mrs. Lippettin, voin nähdä Mr. Brocklehurstin.

Älä raivostu, Setä. En tahdo sanoa että John Grier Home on samanlainen kuin Lowoodin laitos. Meillä oli yllinkyllin ruokaa ja vaatteita, tarpeeksi pesuvettä ja lämmin kellari. Mutta on olemassa yksi kuolettava yhtäläisyys. Elämämme oli ehdottoman yksitoikkoista ja vailla tapahtumia. Ei koskaan tapahtunut mitään hauskaa, paitsi että saatiin jäätelöä sunnuntaisin, ja sekin oli säännöllistä. Kaikkina kahdeksanatoista vuotena, jotka vietin siellä, sattui vain yksi ainoa seikkailu -- kun halkovaja paloi. Meidän piti nousta keskellä yötä ja pukeutua ollaksemme valmiita, jos talo syttyisi. Mutta se ei syttynyt ja me menimme takaisin sänkyyn.

Jokainen ottaisi mielellään hieman yllätyksiä, se on täysin inhimillinen pyyntö. Mutta minulla ei ollut ainoatakaan ennenkuin Mrs. Lippett kutsui minut kansliaan kuulemaan että Mr. John Smith aikoi lähettää minut korkeakouluun. Ja silloinkin hän ilmoitti uutisen niin vähitellen että töin tuskin hämmästyin.

Tiedätkö, Setä, mielestäni tärkein ominaisuus ihmiselle en mielikuvitus. Se tekee hänelle mahdolliseksi asettua toisten ihmisten asemaan. Se tekee hänet ystävälliseksi ja myötätuntoiseksi ja ymmärtäväksi. Sitä pitäisi viljellä lapsissa. Mutta John Grier Home heti tukahutti pienimmänkin tuikkeen. Velvollisuudentunne oli ainoa ominaisuus, jota rohkaistiin. Minä en luule että lasten pitäisi tuntea tuon sanan merkitystä, se on sietämätön, vihattava. Heidän pitäisi tehdä kaikki rakkaudesta.

Odota kun saat nähdä sen orpokodin, jonka pää minusta tulee! Se on mielileikkini iltaisin ennenkuin menen nukkumaan. Suunnittelen sen pienimpiä yksityiskohtia myöten -- ateriat ja puvut ja opinnot ja huvitukset ja rangaistukset, sillä myöskin minun erinomaiset orponi ovat joskus pahoja.

Mutta joka tapauksessa heistä tulee onnellisia. Mielestäni jokaisella, tuli hänelle sitten miten paljon huolia tahansa kun hän kasvaa suureksi, pitäisi olla onnellinen lapsuus takanaan. Ja jos minulla joskus on omia lapsia, yhdentekevää miten onneton itse saatan olla, en anna heillä olla mitään huolia ennenkuin he kasvavat suuriksi.

(Kappelikello soi -- lopetan tämän kirjeen joskus.)

Torstaina.

Kun tänä iltapäivänä tulin laboratoriosta, istui teepöydän ääressä orava, joka nakerteli manteleita. Tällaisia vieraita me harrastamme nyt kun on tullut lämmin ilma ja ikkunat ovat auki --

Lauantai-aamuna.

Kenties luulet, koska eilen illalla oli perjantai eikä mitään läksyjä täksi päivää, että vietin miellyttävän, hiljaisen lukuillan Stevenson-painoksen ääressä, jonka ostin palkintorahoillani? Mutta jos niin luulet, et koskaan ole käynyt tyttö-korkeakoulussa, Setä kulta. Kuusi ystävää pistäytyi luokseni laittamaan vaahtokakkua, ja yksi heistä pudotti kakun -- kun se vielä oli nesteenä -- keskelle parasta mattoamme. Emme koskaan saa sitä sotkua lähtemään.

En ole viime aikoina maininnut oppituntejani; kyllä ne jatkuvat joka päivä. On sentään huojennus jättää ne sikseen ja keskustella elämästä suurin piirtein -- tosin ovat keskustelumme sangen yksipuolisia, mutta se on oma syysi. Vastauksesi on tervetullut milloin vaan suvaitset.

Olen kirjoittanut tätä kirjettä kolmena päivänä, ja pelkään että nyt _vous êtes bien_ kyllästynyt.

Hyvästi, kiltti Mr. Mies. JUDY.

_Mr. Setä Pitkäsääri Smith!_

Sir, luettuani logiikkaa ja jaoitusoppia, olen päättänyt omaksua seuraavan kirjeiden kirjoittamis-muodon. Se sisältää kaikki välttämättömät tosiseikat, mutta ei mitään turhaa monisanaisuutta.

I. Meillä on tällä viikolla ollut kirjalliset kokeet: A. Kemiassa. B. Historiassa.

II. Uusi makuusali on rakennettu. A. Sen aineet ovat: (a) punainen tiili, (b) harmaa kivi. B. Siihen mahtuu: (a) yksi dekanus, viisi opettajatarta, (b) kaksisataa tyttöä, (c) yksi taloudenhoitajatar, kolme kokkia, kaksikymmentä tarjoilijatarta, kaksikymmentä sisäkköä.

III. Meillä oli tänään jälkiruuaksi sokerileivoksia.

IV. Minä kirjoitan erikoisainetta Shakespearen näytelmäin lähteistä.

V. Lou McMahon liukastui ja kaatui tänään koripallopelissä ja: A. Nyrjäytti olkapäänsä. B. Sai naarmun polveensa.

VI. Minulla on uusi hattu, jossa on koristeena: A. Sininen samettinauha. B. Kaksi sinistä sulkaa. C. Kolme punaista pumpulaa.

VII. Kello on puoli kymmenen.

VIII. Hyvää yötä.

JUDY.

Kesäkuun 2 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Et ikinä osaisi arvata, mitä hauskaa on tapahtunut.

McBridet ovat pyytäneet minua viettämään kesää leiriinsä Adirondacksissa. He kuuluvat jonkinlaiseen klubiin ihastuttavan pienen järven rannalla keskellä metsiä. Klubin jäsenillä on hirsistä tehtyjä mökkejä siellä täällä puitten välissä, ja he soutelevat kanootilla järvellä ja tekevät pitkiä kävelyitä metsäpolkuja pitkin toisiin leireihin ja pitävät tanssiaisia kerran viikossa klubihuoneustossa -- Jimmie McBriden luona on eräs korkeakoulutoveri osan kesää, joten näet että meillä kyllä on miehiä, joiden kanssa tanssia.

Eikö ollutkin herttaista että Mrs. Mc Bride kutsui minut? Nähtävästi hän piti minusta kun olin siellä jouluna.

Suo anteeksi kirjeen lyhyys. Tämä ei ole mikään oikea kirje; tahdoin vain antaa sinun tietää että kesäni on turvattu.

Sinun _hyvin_ tyytyväisessä mielentilassa JUDY.

Kesäkuun 5 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Sihteerisi on juuri kirjoittanut minulle että Mr. Smith pitää parempana etten ota vastaan Mrs. McBriden kutsua, vaan palaan Lock Willow'hon kuten viime kesänä.

Miksi, miksi, _miksi_, Setä?

Sinä et ymmärrä asiaa. Mrs. McBride tarvitsee minua, varmasti ja ihan totta. Minä en ole vähääkään vaivaksi talossa. Minusta on apua. He eivät ota mukaansa monta palvelijaa, ja Sallie ja minä voimme tehdä paljon hyötyä. Se on minulle verraton tilaisuus oppia kodinhoitoa. Jokaisen naisen pitäisi ymmärtää sitä, ja minä olen perehtynyt vain orpokodin hoitoon.

Leirissä ei ole ketään meidän ikäisiämme tyttöjä, ja Mrs. McBride tarvitsee minut seuralaiseksi Sallielle. Aiomme opiskella paljon yhdessä. Aiomme lukea kaikki ensi vuoden englannin ja yhteiskuntaopin kirjat. Opettaja sanoi että siitä olisi suuri apu, jos voisimme kesällä lukea ne läpi, ja on niin paljon helpompi muistaa, jos luemme yhdessä ja keskustelemme niistä.

Jo eläminen samassa talossa kuin Sallien äiti on sivistävää. Hän on mielenkiintoisin, hauskin, toverillisin, viehättävin nainen maailmassa; hän tietää kaikki. Ajattele kuinka monta kesää olen viettänyt Mrs. Lippettin seurassa ja kuinka osaan antaa arvoa vastakohdalle. Sinun ei tarvitse pelätä että minä ottaisin liian paljon tilaa, sillä heidän talonsa on venyvä kuin kummi. Kun heillä on paljon vieraita, pystyttävät he telttoja pitkin metsää ja lähettävät pojat ulos. Siitä tulee niin hauska, terveellinen kesä, kun saa olla ulkoilmassa joka hetki. Jimmie McBride opettaa minua ratsastamaan hevosen selässä ja melomaan kanoottia ja ampumaan ja -- oi, niin paljon sellaista mitä minun pitäisi osata. Se olisi sellainen hauska, iloinen, huoleton aika, jonkalaista minulla ei ole koskaan ollut, ja minä luulen että jokainen tyttö ansaitsee kerran elämässään sellaisen. Tietysti teen aivan niinkuin sinä käsket, mutta ole, _ole_ niin kiltti ja anna minun mennä sinne, Setä. En ole koskaan halunnut mitään niin hartaasti.

Tämä ei ole Jerusha Abbott, tuleva suuri kirjailija, joka kirjoittaa sinulle. Se on vain Judy -- eräs tyttö.

Kesäkuun 9 p.

_Mr. John Smith!_