Part 4
Minulla ei vielä ole ollut aikaa aloittaa kuolematonta romaaniani, talo antaa minulle liiaksi puuhaa.
Sinun alati JUDY.
P.S. Olen oppinut leipomaan piparkakkuja.
P.S. (2) Jos aiot ruveta kasvattamaan kananpoikia, salli minun suositella Buff Orpingtoneja. Niillä ei ole verikyniä.
P.S. (3) Soisin voivani lähettää sinulle kimpaleen kaunista, tuoretta voita, jota kirnusin eilen. Olen taitava maitotyttö!
P.S. (4) Tässä on kuva, joka esittää Miss Jerusha Abbottia, tulevaa suurta kirjailijaa, ajamassa kotiin lehmiä.
Sunnuntaina.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Eikö se ole hullunkurista? Aloitin kirjettä sinulle eilen iltapäivällä, mutta olin ehtinyt kirjoittaa vasta päällekirjoituksen "Rakas Setä Pitkäsääri", kun muistin että olin luvannut poimia sinivatukoita illalliseksi, ja lähdin pois ja jätin paperiarkin pöydälle, ja kun tänään tulin takaisin, mitä luulet minun löytävän istumasta keskellä sivua? Oikean todellisen Setä Pitkäsäären!
Nostin sitä hyvin kauniisti jalasta ja pudotin sen ulos ikkunasta. En mistään hinnasta tahtoisi vahingoittaa ketään hänen sukuunsa kuuluvaa. Ne muistuttavat minua aina sinusta.
Tänä aamuna vedimme esille linjaalirattaat ja ajoimme Centren kirkkoon. Se on herttainen pieni valkoinen puukirkko, jossa on torni ja kolme doorialaista pylvästä päädyssä (tai kenties joonialaista -- minä sekoitan niitä aina).
Sievä, unettava saarna, jonka aikana kukin veltosti huojutteli palmunlehtiviuhkaansa, ja ainoa ääni, papin ääntä lukuunottamatta, oli heinäsirkkojen sirinä ulkona puissa. Heräsin vasta kun huomasin seisovani ja laulavani virttä, ja silloin kaduin katkerasti, kun en ollut kuunnellut saarnaa -- olisin tahtonut tietää enemmän sen miehen sieluelämästä, joka voi valita sellaisen virren. Näin se kuului:
Oi jätä maiset puuhasi, käy taivaan riemuun kanssani. Tai iäks jäät, oi ystävä, saat helvetissä hiiltyä.
Olen huomannut ettei ole viisasta keskustella uskonnosta Semplein kanssa. Heidän Jumalansa (jonka he ovat muuttumattomana perineet etäisiltä puritaani-isiltään) on ahdas, järjetön, oikeudenvastainen, halpa, kostonhaluinen, tekopyhä Olento. Taivaan kiitos että minä en ole perinyt Jumalaa keneltäkään! Olen vapaa tekemään Hänet sellaiseksi kuin haluan. Hän on lempeä ja myötätuntoinen ja mielikuvitusrikas ja anteeksiantava ja ymmärtävä -- ja Hänellä on huumorin tajua.
Pidän Sempleistä äärettömän paljon: he ovat käytännössä niin verrattomasti parempia kuin teoriassa. He ovat parempia kuin heidän oma Jumalansa. Sanoin sen heille -- ja he hämmentyivät kauheasti. Heidän mielestään minä herjaan -- ja minun mielestäni he! Olemme jättäneet jumaluusopin keskusteluistamme.
Nyt on sunnuntai-iltapäivä.
Amasai (miespalvelija), purppuranpunainen nauha kaulassa ja kädessä kirkkaan keltaiset kauriinnahkahansikkaat, hyvin punakkana ja sileäksi ajeltuna, on juuri lähtenyt ajelulle Carrien (palvelustytön) kanssa, jolla oli suuri, punaisilla ruusuilla koristettu hattu ja sininen musliinipuku ja tukka käherrettynä niin tiukalle kuin mahdollista. Amasai on kaiken aamua pessyt rattaita, ja Carrie jäi pois kirkosta muka keittääkseen päivällistä, mutta itse asiassa silittääkseen musliinipukunsa.
Kahden minuutin päästä, kun tämä kirje on valmis, aion syventyä erääseen kirjaan, jonka löysin ullakolta. Sen nimi on "Intiaanipoluilla", ja etusivun poikki on kirjoitettu lystikkäällä pikkupojan käsialalla:
Jervis Pendleton. Joka tämän puhaltaa korvillensa kohta saa.
Master Jervie vietti täällä kerran kokonaisen kesän oltuaan sairaana, kun hän oli noin yksitoistavuotias, ja silloin hän jätti "Intiaanipoluilla" kirjan tänne. Se näyttää hyvin luetulta -- likaisten pikku käsien jälkiä näkyy useasti! Ullakon nurkassa on myöskin vesipyörä ja tuulimylly ja kaaripyssy ja muutamia nuolia. Mrs. Semple puhuu hänestä niin alituisesti että alan uskoa hänen todella elävän -- ei aikamiehenä, jolla on silkkihattu ja kävelykeppi, vaan hauskana, likaisena, pörrötukkaisena poikana, joka juoksee portaissa kauhealla ryskeellä ja jättää ruokakaapin ovet auki ja aina pyytää namusia. (Ja saa myöskin, jos oikein tunnen Mrs. Semplen!) Hän näyttää olleen seikkailunhaluinen pieni sielu -- ja urhea ja rehellinen. Vahinko vain että hän on Pendleton, hän oli tarkoitettu paremmaksi.
Huomenna alamme puida kauraa; tänne tulee höyrykone ja kolme ylimääräistä miestä.
Mieltäni pahoittaa kertoa että Voikukka (kirjava, yksisarvinen lehmä, Lesbian äiti) on tehnyt häpeällisen teon. Se meni hedelmätarhaan perjantaina ja söi omenia puitten alta ja söi ja söi kunnes ne menivät sille päähän. Kaksi päivää se on nyt ollut ihan sikahumalassa! Mitä kerron, on täyttä totta. Oletko koskaan kuullut mitään niin sopimatonta?
Sir, Pysyn alati kiitollisena orponanne,
JUDY ABBOTT.
P.S. Intiaaneja ensimäisessä luvussa ja rosvoja toisessa. Pidätän henkeäni. Mitä _voikaan_ olla kolmannessa? "Punainen Haukka putoaa kahdenkymmenen jalan korkeudesta ja kuolee." Sellainen on luvun nimi. Eikös Judyllä ja Jerviellä ole hauskaa?
Syyskuun 15 p.
_Rakas Setä!_
Minut punnittiin eilen jauhovaa'alla aitan nurkassa. Olen lisääntynyt painossa yhdeksän naulaa! Salli minun suositella Lock Willow'ta hyvänä parantolana.
Sinun alati JUDY.
Syyskuun 25 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Katso minua -- olen sofomori! Tulin viime perjantaina. Oli ikävä kun piti jättää Lock Willow, mutta hauska saada taas nähdä leikkikentät. Totisesti _on_ mieluisa tunne palata johonkin tuttuun. Alan kotiutua korkeakouluun ja olla tilanteen herra; itse asiassa alan kotiutua tähän maailmaan -- ikäänkuin todella kuuluisin siihen enkä olisi juuri ryöminyt sisään kärsimyksen portista.
En usko että vähimmässäkään määrässä ymmärrät mitä nyt koetan sanoa. Henkilö joka on kyllin tärkeä ollakseen Johtokunnan Jäsen ei voi käsittää miltä tuntuu henkilöstä, joka on kyllin mitätön ollakseen löytölapsi.
Ja nyt, Setä, kuule tätä. Kenen kanssa luulet minun asuvan? Sallie McBriden ja Julia Rutledge Pendletonin. Se on aivan totta. Meillä on lukuhuone ja kolme pientä makuuhuonetta -- _voilà!_
Sallie ja minä päätimme viime keväänä että kernaasti asuisimme yhdessä, ja Julia päätti jäädä Sallien seuraan -- en voi kuvitella miksi, sillä he eivät ole hituistakaan samanlaiset, mutta Pendletonit ovat luonnostaan vanhoillisia ja vierovat vaihtelua. Joka tapauksessa olemme nyt täällä. Ajattele Jerusha Abbottia, John Grier Orpokodin entistä asukasta, erään Pendletonin huonetoverina! Tämä on kansanvaltainen maa.
Sallie on ehdolla luokkapresidentiksi, ja elleivät kaikki merkit petä, tulee hän valituksi. Ilma on täynnä vehkeilyjä -- näkisitpä vain minkälaisia poliitikkoja olemme! Oi, minä sanon sinulle, Setä, että kun me naiset saamme oikeutemme, täytyy teidän miesten ollakin varuillanne, että voisitte pitää omanne. Vaalit tulevat ensi lauantaina, ja illalla panemme toimeen soihtukulkueen, voitti kuka voitti.
Olen aloittanut kemiaa, hyvin tavaton opinhaara. En ole koskaan nähnyt mitään sensuuntaista. Molekyylit ja atoomit ovat siinä aineksina, mutta kykenen puhumaan niistä tarkemmin vasta ensi kuussa.
Otan myöskin todistelutaitoa ja logiikkaa.
Niin myöskin koko maailman historiaa.
Niin myöskin William Shakespearen näytelmiä.
Niin myöskin ranskaa.
Jos tällaista jatkuu vielä monta vuotta, tulee minusta kerrassaan älykäs.
Olisin mieluummin valinnut kansantalouden kuin ranskan, mutta en uskaltanut, sillä pelkäsin että jollen uudelleen valitsisi ranskaa, ei ranskanopettaja päästäisi minua läpi -- kun ihan nipinnapin onnistuin selviytymään kesäkuun tutkinnosta. Mutta minä sanon että valmistukseni oppikoulussa ei ollut juuri asianmukaista.
Luokalla on eräs tyttö, joka livertelee ranskaa yhtä nopeasti kuin englantia. Hän oli lapsena vanhempiensa kanssa ulkomailla ja kävi kolme vuotta luostarikoulua. Voit ymmärtää kuinka hän loistaa meihin muihin verrattuna -- säännöttömät verbit ovat hänelle paljasta leikkiä. Soisin että vanhempani olisivat työntäneet minut ranskalaiseen luostariin, kun olin pieni, eikä löytölastenkotiin. Oi ei, ei sentään! Silloin en kenties koskaan olisi tutustunut sinuun. Tunnen mieluummin sinut kuin ranskankielen.
Hyvästi, Setä. Minun täytyy nyt pistäytyä Harriet Martinin luo, ja keskusteltuamme kemiallisesta tilanteesta, vaihtanemme pari ajatusta lähenevän presidentinvaalin johdosta.
Sinun politiikassa J. ABBOTT.
Lokakuun 17 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Oletetaan että uima-allas voimistelusalissa olisi täynnä sitruunahyytelöä, voisiko ihminen, joka yrittäisi uida siinä, pysyä pinnalla vai uppoisiko?
Meillä oli sitruunahyytelöä jälkiruuaksi, kun tämä kysymys tuli esille. Väittelimme tulisesti puolen tunnin ajan, ja kysymys on vielä ratkaisematta. Sallie luulisi voivansa uida siinä, mutta minä olen ihan varma että maailman paras uimari uppoisi. Eikö olisi hullunkurista hukkua sitruunahyytelöön?
Kaksi muuta kysymystä pitää pöytämme mielenkiintoa vireillä.
1. Minkä muotoisia ovat huoneet kahdeksankulmaisessa talossa? Muutamat tytöt väittävät kivenkovaan että ne ovat nelikulmaisia, mutta minä uskon että ne ovat samanmuotoisia kuin pannukakun palaset. Etkö sinäkin?
2. Oletetaan suuri, ontto, peililasista tehty pallo, jonka keskellä istuu ihminen. Missä kohden peili lakkaisi kuvastamasta hänen kasvojansa ja alkaisi kuvastaa hänen selkäänsä? Mitä enemmän ajattelee tuota ongelmaa, sitä enemmän sotkeutuu. Sinä näet mitkä syvät filosofiset mietteet täyttävät joutohetkemme!
Olenko kertonut vaaleista? Ne olivat kolme viikkoa sitten, mutta niin nopeata on elämämme, että se mikä tapahtui kolme viikkoa sitten, on jo vanhan ajan historiaa. Sallie tuli valituksi, ja meillä oli soihtukulkue, jossa kannettiin lippua "McBride ainiaaksi", ja orkesteri, jonka muodosti neljätoista soittokonetta (kolme huuliharppua ja yksitoista kampaa).
Olemme nyt hyvin tärkeitä henkilöitä huoneessa 258. Juliaan ja minuun heiastuu hyvä osa kunniasta. Onhan suorastaan yhteiskunnallisesti arvokasta asua samassa talossa kuin presidentti.
_Bonne nuit, cher_ Setä.
_Acceptez mes compliments_, _Tres respectueux_, _Je suis_
_Votre_ JUDY.
Marraskuun 12 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Me annoimme keltanokille eilen selkään koripallossa. Tietysti olimme mielissämme -- mutta oi, jospa voisimme antaa selkään junioreille! Olisin kernaasti kauttaaltaan musta ja sininen ja pysyisin sängyssä viikkokauden sideharsokääreissä.
Sallie on kutsunut minut joululuvaksi kotiinsa. Hän asuu Worcesterissa, Massachusetts. Eikö se ollut kilttiä? Lähden niin mielelläni. En elämässäni ole ollut yksityisperheessä, paitsi Lock Willow'ssa, ja Semplet ovat täysikasvuisia ja vanhoja eivätkä tule laskuihin. Mutta McBrideilla on talontäysi lapsia (ainakin kaksi tai kolme) ja äiti ja isä ja isoäiti ja angora-kissa. Siis aivan täydellinen perhe! Matkalaukun pakkaaminen ja lähteminen _on_ hauskempaa kuin jääminen kouluun. Olen kauheasti kiihtynyt tästä aikeesta.
Kello on seitsemän -- minun täytyy rientää harjoituksiin. Minä tulen esiintymään kiitosjuhlanäytelmässä. Prinssinä tornissa, samettiviitta yllä, keltaisin kutrein. Vitsikästä, vai mitä?
Teidän J.A.
Lauantaina.
Tahdotko tietää minkä näköinen olen? Tässä on Leonora Fentonin ottama valokuva kaikista kolmesta.
Vaalea, joka nauraa, on Sallie, pitkä, joka istuu nenä pystyssä, on Julia ja pieni, jonka hiukset lentävät silmille, on Judy -- hän on luonnossa kauniimpi kuin tässä, mutta aurinko paistoi silmiin.
"STONE GATE" WORCESTER, MASS.
Joulukuun 31 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Aioin kirjoittaa sinulle ennemmin ja kiittää sinua jouluksi lähettämästäsi pankkiosoituksesta, mutta elämä McBridella vie ihmisen kokonaan, eikä tunnu mahdolliselta että voisin viettää kaksi minuuttia peräkkäin kirjoituspöydän ääressä.
Ostin uuden puvun -- sellaisen, joka ei ole välttämätön, mutta jota kyllä tarvitsen. Joululahjani on tänä vuonna Setä Pitkäsääreltä -- perheeni lähetti vain rakkaat terveisensä.
Minulla on ollut hurmaava joululupa Sallien luona. Hän asuu isossa vanhanaikaisessa tiilitalossa, jossa on valkeat räystäskoristeet kadun puolella -- juuri sitä lajia talo, jota niin uteliaana katselin kun olin John Grier Homessa, enkä voinut käsittää minkälainen se oli sisältäpäin. En luullut koskaan näkeväni sellaista omin silmin -- mutta täälläpä olen nyt! Kaikki on niin mukavaa ja viihtyisää ja kodikasta, kävelen huoneesta huoneeseen ja ahmin huonekaluja silmilläni.
Se on aivan verraton koti lapsille, jotka siinä kasvavat; siinä on varjoisia soppia piilosillaoloa varten ja avonaisia takkoja nallien paukahuttamista varten ja ullakko, jolla telmiä sadepäivinä ja liukkaat kaidepuut, joiden alla on mukava tasainen kumpu, ja suuri avara aurinkoinen keittiö ja hauska lihava aurinkoinen kokki, joka on palvellut perheessä kolmetoista vuotta ja aina säästää kimpaleen taikinaa lasten leivottavaksi. Juuri sellaisen talon näkeminen saa ihmisen toivomaan että voisi uudelleen tulla lapseksi.
Entä perhe sitten? En uneksinutkaan että se voisi olla niin hauska. Salliella on isä ja äiti ja isoäiti ja suloisin kolmivuotias pikkusisar, jonka pää on yhtä kiharaa, ja keskikokoinen veli, joka aina unohtaa kuivata jalkansa, ja iso, kiltinnäköinen veli Jimmie, joka on junior Princetonissa.
Meillä on sanomattoman hauskaa pöydässä -- kaikki nauravat ja laskevat leikkiä ja puhuvat yhtä aikaa eikä meidän tarvitse siunata ruokaa. On helpotus kun ei tarvitse kiittää Jotakin joka suupalasta minkä syö. (Pelkään että puhun kovin jumalattomia, mutta niin sinäkin tekisit, jos olisit lausunut niin monta pakollista kiitosta eläissäsi kuin minä.)
Miten paljon olemmekaan tehneet -- en osaa alkaakaan kertoa sinulle kaikesta. Mr. McBride omistaa tehtaan, ja aattoiltana laitoimme kuusen työläisten lapsille. Se oli pitkässä pakkaushuoneessa, joka oli koristettu ikivihreällä ja rautatammen lehdillä. Jimmie McBride oli pukeutunut joulupukiksi, ja Sallie ja minä autoimme häntä lahjojen jakamisessa.
Mutta voi taivas, Setä, mikä hassu tunne! Huomasin olevani yhtä hyväntahtoinen kuin Grier-kodin Johtokunnan Jäsen. Suutelin herttaista, tahmeanlikaista pikku poikaa -- mutta en luule sentään taputtaneeni ketään päähän!
Ja kaksi päivää joulun jälkeen he pitivät tanssiaiset omassa talossaan MINUN KUNNIAKSENI.
Ne olivat ensimäiset oikeat tanssiaiset, missä koskaan olen ollut -- korkeakoulua ei lasketa, siellähän tanssimme vain me tytöt keskenämme. Minulla oli uusi valkea iltapuku (sinun joululahjasi -- monet kiitokset) ja pitkät valkoiset hansikkaat ja valkoiset silkkikengät. Ainoa vajaa kohta täydellisessä, äärimmäisessä, ehdottomassa onnessani oli se että Mrs. Lippett ei voinut nähdä minua, kun johdin kotiljongia Jimmie McBriden kanssa. Ole hyvä ja kerro se hänelle, kun ensi kerran käyt J. G. H:ssa.
Sinun alati JUDY.
P.S. Olisitko kauhean pahoillasi, Setä, jos minusta loppujen lopulta ei tulisikaan Suuri Kirjailija -- tavallinen tyttö vain!
Lauantaina klo 6.30.
_Rakas Setä!_
Lähdimme tänään jalkaisin kaupunkiin, mutta auta armias, kuinka satoi! Pidän talvesta enemmän kun se on oikea talvi ja kun sataa lunta eikä vettä.
Julian miellyttävä setä kävi katsomassa meitä taaskin tänä iltapäivänä -- ja toi viiden naulan suklaalaatikon. Huomaat että on edullista olla Julian huonetoverina.
Viaton lörpöttelymme näytti huvittavan häntä ja hän jäi odottamaan myöhäisempää junaa saadakseen juoda teetä lukuhuoneessamme. Meillä oli julmetusti puuhaa ennenkuin saimme luvan. Vaikeata jo on saada pitää seuraa isille ja isoisille, ja mitä veljiin ja serkkuihin tulee, on se miltei mahdotonta. Julian täytyi vannoa notarius publicuksen edessä että Mr. Jervis on hänen setänsä ja saada piirikunnan kirjurin todistus asiasta. (Enkö tunne lakiasioita?) Ja sittenkin epäilen tokko olisimme saaneet pitää teekutsujamme, jos dekanus olisi sattunut näkemään kuinka nuorekas ja hauskannäköinen setä Jervis on.
Joka tapauksessa tarjosimme teetä ruskeiden sweitsiläisten juustovoileipien kera. Hän auttoi tekemään niitä ja söi neljä. Kerroin hänelle että olin viettänyt viime kesän Lock Willow'ssa, ja meillä oli hauska juttuhetki Sempleistä ja hevosista ja lehmistä ja kananpojista. Kaikki hevoset, jotka hän tunsi, ovat kuolleet, paitsi Grove, joka oli ollut pikku varsa hänen viime käyntinsä aikana -- ja nyt Grove parka on niin vanha että hädintuskin jaksaa nilkuttaa laitumella.
Hän kysyi vieläkö piparkakkuja säilytetään keltaisessa ruukussa sinisen lautasen alla ruokakomeron perimmäisessä kaapissa -- ja niin niitä säilytetäänkin! Hän tahtoi tietää vieläkö hevoshaassa kivikasan juurella on murmelieläimen kolo -- ja siellä on! Amasai sai tänä kesänä kiinni suuren, lihavan, harmaan -- lapsenlapsi kahdennessakymmenennessä viidennessä polvessa sille, jonka Master Jervis otti kiinni pikku poikana.
Sanoin häntä "Master Jervie'ksi" vasten kasvoja, mutta hän ei näyttänyt loukkaantuvan. Julia sanoo ettei hän koskaan ole nähnyt setäänsä niin ystävällisenä, tavallisesti tämä on sangen luoksepääsemätön. Mutta Julialla ei ole hituistakaan tahdikkuutta, ja miehet, sen olen huomannut, vaativat sitä aika paljon. He kehräävät, jos heitä silittää oikeaan suuntaan, ja sylkevät, jos silittää väärään suuntaan. (Tämä ei ole juuri hieno vertaus. Tarkoitan kuvannollisesti.)
Me luemme parhaillaan Marie Bashkirtseffin päiväkirjaa. Eikö se ole ihmeellinen? Kuule tätäkin: "Viime yönä valtasi minut epätoivon puuska, joka ilmeni voivotuksissa ja joka vihdoin sai minut heittämään ruokasalin kellon järveen."
Se saa minut melkein toivomaan etten olekaan nero; nerot mahtavat olla hyvin väsyttäviä ympäristölleen -- ja kauhean tuhoisia huonekaluille.
Taivas, kuinka sataa! Saamme uida kappeliin tänä iltana.
Sinun alati JUDY.
Tammikuun 20 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Onko sinulla koskaan ollut herttaista tyttölasta, joka pienenä varastettiin kehdosta?
Ehkä minä olen se tyttö! Jos olisimme romaanissa, olisi ratkaisu sellainen, eikö totta?
On todella hirvittävän hullunkurista kun ei tiedä kuka on -- jännittävää ja romanttista. On niin äärettömän paljon mahdollisuuksia. Kenties en ole amerikkalainen: niin monet ihmiset eivät ole. Voin suoraan polveutua vanhoista roomalaisista, tai voin olla viikingin tytär, tai voin olla venäläisen maanpakolaisen lapsi, jonka oikea paikka olisi siperialaisessa vankilassa, tai voin olla mustalainen -- se ehkä olenkin. Minulla on hyvin _kuljeskeleva_ sielu, vaikka minulla tähän asti ei juuri ole ollut tilaisuutta kehittää sitä.
Tunnetko tuon yhden häpeällisen tahran elämänurassani -- kun kerran karkasin orpokodista, koska minua syytettiin kaakkuvarkaudesta? Se on kyllä merkitty kirjoihin jokaisen Johtokunnan Jäsenen vapaasti luettavaksi. Mutta totisesti, Setä, voiko muuta odottaakaan? Kun panet nälkäisen yhdeksänvuotiaan pikkutytön ruokakomeroon kiillottamaan veitsiä, kaakkuvati vieressään, ja lähdet pois ja jätät hänet yksin, ja hetken päästä äkkiä kurkistat sisään, niin etkö odotakin näkeväsi hänen, suutaan hieman kaakunmuruissa. Ja kun sitten ravistat häntä kyynäspäästä ja lyöt häntä korville ja lähetät hänet pois pöydästä kun vanukas tulee ja sanot kaikille muille lapsille että se tapahtuu siksi että hän on varas, niin etkö odotakin hänen juoksevan tiehensä?
Juoksin vain neljä peninkulmaa. He saivat minut kiinni ja veivät minut takaisin, ja viikon ajan olin joka päivä sidottuna kuin mikäkin ilkeä pentu aitaukseen takapihalla sillä aikaa kun toiset lapset olivat välitunnilla.
Siunatkoon, tuohan on kappelikello, ja kappelin jälkeen minulla on komitean kokous. Olen pahoillani, sillä aioin kirjoittaa _oikein_ hauskan kirjeen tällä kertaa.
_Auf wiedersehen_ _Cher_ Setä, _Pax tibi!_
JUDY.
P.S. Yhdestä asiasta ainakin olen täysin varma. Minä _en_ ole kiinalainen.
Helmikuun 4 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Jimmie McBride on lähettänyt minulle Princetonin lipun, joka on suuri kuin huoneen seinä.
Olen hyvin kiitollinen, kun hän on muistanut minua, mutta en tiedä mitä maailmassa tekisin sillä. Sallie ja Julia eivät anna minun ripustaa sitä seinään; huoneemme on tänä vuonna kalustettu punaiseksi, ja voit kuvitella miltä näyttäisi, jos lisäisin siihen oranssia ja mustaa. Mutta se on niin kaunista, lämmintä, paksua vaatetta, enkä mitenkään tahtoisi hukata sitä. Olisiko hyvin sopimatonta tehdä siitä kylpyvaippa? Vanha kylpyvaippani vanui pesussa.
Viime aikoina olen kokonaan laiminlyönyt kertoa sinulle, mitä opin, mutta vaikka et voikaan sitä kuvitella kirjeistäni päättäen, täyttävät opinnot aikani kokonaan. On hyvin hämmennyttävää tulla oppineeksi viidessä aineessa yhtaikaa.
"Todellisen opiskelijan tunnusmerkki", sanoo kemian professori, "on intohimoinen kiintymys yksityiskohtiin."
"Varokaa ettette anna katseenne takertua yksityiskohtiin", sanoo historian professori. "Seisokaa niin kaukana että voitte saada käsityksen kokonaisuudesta."
Huomaat siis kuinka taidokkaasti meidän on luovittava kemian ja historian välillä. Pidän historiallisesta metodista enimmän. Jos sanon että Wilhelm Valloittaja purjehti Englantiin 1492 ja Kolumbus löysi Amerikan 1100 tai 1066 tai koska se nyt oli, on se pelkkä yksityiskohta, johon opettaja ei takerru. Se antaa historian kertauksiin varmuuden ja turvallisuuden tunteen, joka kokonaan puuttuu kemiasta.
Kello lyö kuusi -- minun täytyy mennä laboratorioon katsomaan pientä happo- ja suola- ja alkalivalmistetta. Olen polttanut lautasensuuruisen reiän keskelle kemia-esiliinaani suolahapolla. Jos teoria pitäisi paikkansa, pitäisi minun pystyä neutralisoimaan tuo reikä hyvällä väkevällä ammoniumilla, eikö totta?
Tutkinto ensi viikolla, mutta kuka pelkää?
Sinun alati JUDY.
Maaliskuun 5 p.
_Rakas Setä Pitkäsääri!_
Nyt puhaltaa maaliskuun tuuli, ja taivas on raskaiden, mustien, kiitävien pilvien peitossa. Varikset männyn latvoissa pitävät kovaa meteliä. Se on juovuttavaa, virkistävää, _kutsuvaa_ ääntä. Tahtoisi lyödä kirjat kiinni ja lähteä ulos kukkuloille juoksemaan tuulen kanssa kilpaa.
Meillä oli viime lauantaina paperimetsästys yli viiden peninkulman matkalla rämeistä maata. Kettu (jonka muodosti kolme tyttöä ja muutama pussillinen konfettia) lähti puolen tuntia aikaisemmin kuin kaksikymmentä seitsemän metsästäjää. Minä olin yksi kahdestakymmenestä seitsemästä, kahdeksan tippui tielle, ja me lopetimme kahdeksanatoista. Jäljet veivät yli mäen, läpi viljapellon ja halki rämeikön, jossa meidän oli kevyesti hypättävä mättäältä mättäälle. Tietysti puolet meistä vajosivat nilkkoja myöten. Hukkasimme jäljet ja menetimme kaksikymmentäviisi minuuttia tuohon suohon. Sitten erästä kukkulaa ylös läpi metsien ja sisään ladon ikkunasta! Ladon ovet olivat lukossa ja ikkunat korkealla ja aika pienet. Minä en sano että se oli kauniisti tehty, sanotko sinä?