Part 3

Sir, ette koskaan vastaa kysymyksiin, ette koskaan osoita vähintäkään mielenkiintoa mihinkään, mitä teen. Olette luultavasti kauhein noista kauheista Johtokunnan Jäsenistä, ja syy miksi kasvatatte minua ei ole suinkaan se että välittäisitte minusta rahtuakaan, vaan Velvollisuudentunne.

En tiedä mitään Teistä. En tiedä edes nimeänne. On hyvin kuivaa kirjoittaa Käsitteelle. En muuta usko kuin että heitätte kirjeeni paperikoriin lukematta niitä. Tämän jälkeen kirjoitan vain luvuistani.

Tutkintoni latinassa ja matematiikassa olivat viime viikolla. Läpäisin molemmissa ja olen nyt päässyt ehdoista.

Vilpittömästi Teidän JERUSHA ABBOTT.

Huhtikuun 2 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Minä olen ELUKKA.

Ole niin kiltti ja unohda tuo kauhea kirje, jonka lähetin viime viikolla -- olin hirveän yksin ja onneton ja kurkkukipuinen sinä iltana, kun kirjoitin. En tietänyt sitä, mutta olin juuri sairastumassa sikotautiin ja vilutautiin ja tiesi mihin kaikkeen samalla kertaa. Olen sairaalassa nyt, olen ollut täällä kuusi päivää, ja tänään minun ensi kerran annetaan istua ja pitää kynää kädessäni. Ylihoitajatar on _hyvin mahtava_. Mutta minä olen koko ajan ajatellut tuota asiaa, enkä tule terveeksi ennenkuin olet antanut minulle anteeksi.

Tässä on kuva itsestäni sellaisena kuin nyt olen, kääre pään ympärillä sidottuna kaniinin korviksi.

Eikö tämä herätä sinussa myötätuntoa? Kielenalussylkirauhaseni ovat olleet turvoksissa. Ja minä olen lukenut terveysoppia koko vuoden enkä ole kuullut puhuttavankaan kielenalussylkirauhasista. Kuinka hataraa onkaan oppi! En voi kirjoittaa enempää, minua melkein alkaa puistattaa, kun olen liian kauan ylhäällä. Ole niin kiltti ja anna anteeksi, kun olin nenäkäs ja kiittämätön. Minut on kasvatettu huonosti.

Rakkaudessa JUDY.

SAIRAALASSA. Huhtikuun 4 p.

_Rakkakin Setä Pitkäsääri!_

Eilen illalla juuri pimeän tullen, kun istuin vuoteessani katsellen ulos sateeseen ja olin kauheasti kyllästynyt elämään suuressa laitoksessa, ilmestyi hoitajatar tuoden pitkää valkeata laatikkoa, joka oli osoitettu minulle ja joka oli täynnä _kaikkein herttaisimpia_ vaaleanpunaisia ruusunnuppuja. Ja vielä paljon hauskempaa oli, että se sisälsi kortin, johon oli kirjoitettu hyvin kohtelias tervehdys vitsikkäällä pienellä pystykäsialalla (mutta se oli hyvin luonteenomainen). Kiitos, Setä, tuhannesti kiitos! Sinun kukkasi ovat ensimäinen oikea, todellinen lahja, minkä elämässäni olen saanut. Jos tahdot tietää minkälainen vauva olen, voin kertoa että makasin vuoteessa ja itkin, kun olin niin onnellinen.

Nyt kun varmasti tiedän että luet kirjeeni, alan kirjoittaa paljon hauskempia, niin että ne kannattaa panna talteen ja sitoa punainen nauha ympärille -- mutta ota toki pois tuo yksi inhottava ja polta se. En siedä ajatella että olet lukenut sen.

Kiitos että teit iloiseksi hyvin sairaan, pahantuulisen ja onnettoman keltanokan. Luultavasti sinulla on koko joukko rakastavia omaisia ja ystäviä, etkä tiedä miltä tuntuu olla yksin. Mutta minä tiedän.

Hyvästi nyt -- minä lupaan etten enää koskaan ole inhottava, sillä nyt tiedän että olet todellinen henkilö, ja lupaan myöskin etten koskaan vaivaa sinua kysymyksillä.

Vieläkö vihaat tyttöjä?

Sinun alati JUDY.

Kello 8, maanantaina.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Minä toivon että sinä et ole se Johtokunnan Jäsen, joka istui rupisammakolle? Sammakko meni rikki niin että pamahti -- kerrottiin minulle -- niin että kai hän oli niitä lihavampia Johtokunnan Jäseniä.

Muistatko pieniä vedenkaato-kuoppia ristikkokansineen John Grier Homen pesutuvan ikkunoissa? Joka kevät, kun sammakko-kausi alkoi, hankimme kokoelman sammakoita ja pidimme niitä noissa ikkunasyvennyksissä, ja silloin tällöin niitä tipahteli pesutupaan aiheuttaen hyvin hupaista liikettä pesupäivinä. Meitä rangaistiin ankarasti tämänlaatuisesta toiminnastamme, mutta kaiken masennuksen uhalla sammakoita kokoontui vaan.

Ja eräänä päivänä -- no niin, en tahdo väsyttää sinua yksityiskohdilla -- mutta jollakin tavalla joutui lihavin, suurin, _mehukkain_ sammakko erääseen noita suuria nahkatuoleja, joita on Johtokunnan Jäsenten huoneessa, ja sinä iltapäivänä Johtokunnan Jäsenten kokouksessa -- Mutta lyönpä vetoa että olit itse siellä ja muistat lopun.

Kun pitkän ajan kuluttua intohimottomasti muistelen tapausta, sanon että rangaistus oli ansaittu ja -- jos oikein muistan -- asianmukainen. En tiedä miksi olen niin muistelevalla tuulella -- jollei siksi että kevät ja rupisammakkojen ilmaantuminen aina herättävät vanhan voitetun vaiston. Ainoa seikka mikä pidättää minua hankkimasta kokoelmaa on se että sitä ei ole kielletty missään säännöissä.

Rukousten jälkeen torstaina.

Arvaa mikä on lempikirjani? Juuri nyt, tarkoitan, sillä se muuttuu joka kolmas päivä. "Wuthering Heights". Emily Bronté oli aivan nuori kirjoittaessaan sen eikä ollut koskaan käynyt Haworthin kirkkomaata kauempana. Hän ei ollut elämässään tuntenut ketään miestä -- kuinka hän _osasi_ luoda miehen sellaisen kuin Heathcliff?

Minä en osaisi, ja minä olen aivan nuori enkä ole koskaan ollut John Grier Homen ulkopuolella -- minulla on ollut tarkalleen samat edellytykset. Väliin valtaa minut hirveä pelko, etten olekaan nero. Olisiko se sinulle kauhea pettymys, Setä, jos minusta ei tulisikaan suurta kirjailijaa? Keväällä kun kaikki on niin kaunista ja vihreätä ja puhkeavaa, tekisi mieleni kääntää selkäni läksyille ja juosta ulos leikkimään tuulten ja ilmojen kanssa. Ulkona kentillä on tuhansittain seikkailuja! On paljon hauskempaa elää kirjoja kuin kirjoittaa niitä.

Uuhh!!!!!!

Se oli huuto, joka lennätti Sallien ja Julian ja (harmistuneeksi hetkiseksi) seniorin tänne eteisen poikki. Sen aiheutti tämännäköinen tuhatjalkainen: paljon pahempi vain. Juuri kun olin lopettanut viime lauseen ja ajattelin mitä senjälkeen sanoisin -- läiskis! -- se putosi katosta ja laskeutui viereeni. Minä pudotin kaksi kuppia teepöydältä koettaessani päästä pois. Sallie löi sitä hiusharjani selkäpuolella -- sitä harjaa en enää koskaan voi käyttää -- ja tappoi pääpuolen, mutta häntäpään viisisataa jalkaa juoksi piirongin alle ja pääsi pakoon. Tämä huone, kiitos sen korkean iän ja murattipeittoisten seinien, on täynnä tuhatjalkaisia. Ne ovat hirvittäviä elukoita. Mieluummin löytäisin vaikka tiikerin vuoteeni alta.

Perjantaina.

Niin kauhean paljon harmeja! En kuullut herätyskelloa aamulla, sitten katkesi kengännauha, kun koetin pukea oikein vikkelästi, ja kauluksennappi putosi niskaani. Myöhästyin aamiaiselta ja myöskin ensimäiseltä tunnilta. Unohdin imupaperin, ja säiliökynäni vuoti. Trigonometriatunnilla opettajan ja minun välillä oli erimielisyyttä eräästä pikkuseikasta, joka koski logaritmeja. Kun katsoin kirjasta, huomasin että hän oli oikeassa. Meillä oli lampaanlihamuhennosta ja olutjuustoa päiväateriaksi -- vihaan kumpaistakin, ne maistuvat orpokodilta. Posti ei tuonut minulle mitään muuta kuin maksettavia laskuja (vaikka täytyyhän minun sanoa etten koskaan saa mitään muutakaan, perheeni ei ole sitä laatua, joka kirjoittaisi). Englannintunnilla saimme odottamattoman kirjallisen tehtävän. Näin se kuului:

En muuta pyytänyt, ei kiellettykään muuta. Siit' Elon tarjosin, suur kauppias murti suuta.

Brazil? Hän väänsi nappia ja katsoi olan taa. Vaan, rouva, eikö muuta nyt teille näyttää saa?

Se on runo. En tiedä kuka sen on kirjoittanut ja mitä se merkitsee. Se oli yksinkertaisesti kirjoitettuna mustalle taululle kun tulimme luokkaan, ja meitä käskettiin kirjoittamaan siihen selitys. Kun luin ensimäistä säkeistöä, luulin keksineeni jonkinlaisen ajatuksen. -- Mahtava Kauppias oli jumalaisolento, joka jakaa siunausta palkaksi hyveellisistä töistä -- mutta kun pääsin toiseen säkeistöön ja huomasin hänen vääntelevän nappia, tuntui olettamukseni suorastaan herjaavalta, ja muutin mieltä kiireesti. Muu luokka oli samassa kadotuksessa, ja siinä me istuimme kolme neljännestuntia paperit tyhjinä ja mielet yhtä tyhjinä. Koulusivistyksen hankkiminen on hyvin väsyttävä toimitus.

Mutta siihen ei päivä päättynyt. Pahempaa oli tulossa.

Satoi niin että emme voineet pelata golfia, vaan meillä oli voimistelutunti sen sijasta. Vierustoverini löi kyynäspäähäni intiaaninuijalla. Tulin kotiin ja huomasin että uusi sininen kevätpukuni oli tullut, ja hame oli niin kapea etten voinut istua. Perjantai on siivoomispäivä, ja palvelustyttö oli sekoittanut kaikki paperit pöydälläni. Meillä oli jälkiruuaksi hautakiveä (maitohyytelöä vaniljalla maustettuna). Meitä pidettiin kappelissa kaksikymmentä minuuttia myöhemmälle kuin tavallista kuulemassa puhetta naisellisista naisista. Ja sitten -- juuri kun olin huokaisten asettunut nauttimaan hyvinansaittua virvoitusta "Erään naisen muotokuvan" ääreen, tuli Ackerly-niminen tyttö -- taikinakasvoinen, kuolettavan ikävä, pääsemättömän typerä tyttö, joka istuu vieressäni latinan tunneilla, koska hänen nimensä alkaa A:lla (jospa Mrs. Lippett olisi antanut minulle nimen Zabriski) -- tuli kysymään, alkaako maanantain läksy pykälästä 69 vai 70, ja viipyi TUNNIN. Hän on juuri mennyt.

Oletko koskaan kuullut noin masentavaa tapausten sarjaa? Ei ne ole elämän suuret huolet, jotka vaativat luonnetta. Kuka tahansa voi kohota ratkaisukohtaan ja uhmata musertavaa murhenäytelmää, mutta päivän pienten sattumain kohtaaminen naurusuin -- minä todellakin uskon että se kysyy _mieltä_.

Juuri sentapaista luonnetta minä aion kehittää itsessäni. Aion kuvitella että koko elämä on kuin peli, jota minun on pelattava niin taitavasti ja kauniisti kuin suinkin osaan. Jos häviän, aion kohauttaa olkapäitäni ja nauraa -- niin myöskin jos voitan.

Joka tapauksessa aion olla oikea urheilija. Et koskaan enää kuule minun valittavan, Setä kulta, vaikka Julialla on silkkisukat ja tuhatjalkaisia tippuu seinistä.

Sinun alati JUDY.

Vastaa pian.

Toukokuun 27 p.

_Setä Pitkäsääri, K. H.!_

Paras Sir, olen saanut kirjeen Mrs. Lippettiltä. Hän toivoo että minä menestyn hyvin sekä käytöksessä että opinnoissa. Koska minulla luultavasti ei ole muutakaan kesäpaikkaa, sallii hän minun palata takaisin orpokotiin ja tehdä työtä ylläpitoni edestä kunnes koulu alkaa.

MINÄ VIHAAN JOHN GRIER HOMEA.

Kuolisin mieluummin kuin palaisin sinne.

Vilpittömästi Teidän JERUSHA ABBOTT.

_Cher Oncle Jambes-longes_,

_Vous êtes un_ kunnon mies!

_Je suis très heureuse_ maatalosta, _parsque je n'ai jamais_ ollut maalaistalossa _dans ma vie_ ja olisi ollut sietämätöntä _retourner chez_ John Grier, _et_ pestä astioita _tout l'éte_. Vaara pyörii että _quelque chose affreuse_ olisi tapahtunut, _parsque j'ai perdu ma humilité d'autre fois et j'ai peur_ että olisin räjähtänyt _quelque jour_ ja lyönyt rikki joka kupin ja kulhon _dans la maison_.

_Pardon brièvefé et_ paperi. _Je ne peux pas_ lähettää _des mes nouvelles parsque je suis dans_ ranskantunnilla _et j'ai peur que Monsieur le Professeur_ panee minut lukemaan _tout de suite_.

Hän pani!

_Au revoir, Je vous aime beaucoup_.

JUDY.

Toukokuun 30 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Oletko koskaan nähnyt tätä leikkikenttää? (Tämä on pelkästään retoorinen kysymys. Älä anna sen vaivata itseäsi.) Se on taivaallinen paikka toukokuussa. Kaikki pensaat ovat kukassa ja puiden vehreys on niin nuori ja herttainen -- vanhat männytkin näyttävät niin raikkailta ja uutukaisilta. Ruohokentällä vilkkuu keltaisia kevätkukkia ja sadottain tyttöjä sinisissä ja valkoisissa ja vaaleanpunaisissa puvuissa. Jokainen on iloinen ja huoleton, sillä kesälupa lähestyy, ja kun se on edessä, ei tutkintojakaan oteta laskuun.

Eikö ole onnellista olla sellaisessa mielentilassa? Ja ah, Setä! Minä olen onnellisin kaikista! Siksi etten enää ole orpokodissa, enkä kenenkään lapsentyttö tai koneellakirjoittaja tai kirjanpitäjä (sellainen olisin ollut ilman sinua, niinkuin tiedät).

Minä kadun nyt kaikkea entistä pahuuttani.

Minä kadun että koskaan olin nenäkäs Mrs. Lippettille.

Minä kadun että koskaan läjähyttelin Freddie Perkinsiä.

Minä kadun että koskaan panin suolaa sokeriastiaan.

Minä kadun että koskaan irvistelin Johtokunnan Jäsenten selän takana.

Aion olla hyvä ja herttainen ja kiltti kaikille, koska olen niin onnellinen. Ja tänä kesänä aion kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoittaa ja alkaa olla suuri kirjailija. Eikö se ole ylevä kanta? Oi, kyllä minä kehitän itsestäni kauniin luonteen! Se hieman näivettyy pakkasella ja kylmällä, mutta se kasvaa nopeasti, kun aurinko paistaa.

Niin on jokaisen laita. Minä en hyväksy sitä teoriaa, että surut ja pettymykset ja vastoinkäymiset muka kehittäisivät siveellistä voimaa. Onnelliset ihmiset juuri ihan säkenöivät ystävällisyyttä. Minä en luota misantrooppeihin. (Hieno sana! Olen juuri oppinut sen.) Sinä et ole misantrooppi, vai oletko, Setä?

Aloin kertoa sinulle leikkikentästä. Soisinpa että tulisit pienelle käynnille ja antaisit minun kävelyttää sinua ja sanoa:

"Tuolla on kirjasto. Tässä on kaasusäiliö. Goottilainen rakennus vasemmalla on kimnaasi, ja tudorilais-romaaninen sen vieressä uusi sairaala." Oo, minä olen mestari näyttelemään paikkoja ihmisille. Olen harrastanut sitä kaiken ikääni orpokodissa, ja täällä olen tehnyt sitä kaiken päivää. Puhun täyttä totta.

Ja lisäksi Miehelle.

Se on suuri elämys. En ole koskaan ennen puhellut miehen kanssa (paitsi ehkä jonkun Johtokunnan Jäsenen, ja heitä ei oteta lukuun). Anteeksi, Setä. En aio loukata tunteitasi kun puhun pahaa Johtokunnan Jäsenistä. Minä en katso sinun todella kuuluvan heihin. Jouduit Johtokuntaan ihan sattumalta. Johtokunnan Jäsen sellaisenaan on lihava ja pönäkkä ja hyväntahtoinen. Hän taputtaa päälaelle ja käyttää kultaisia kellonvitjoja.

Se on kuin lutikka kesäkuussa, mutta se on olevinaan Johtokunnan Jäsenen kuva -- kenen tahansa paitsi sinun.

Mutta palatkaamme asiaan:

Olen kävellyt ja puhellut ja juonut teetä erään miehen kanssa. Ja hyvin hienon miehen sittenkin -- Mr. Jervis Pendletonin Julian perheestä, hänen setänsä, lyhyesti (pitkästi, pitäisi minun ehkä sanoa, sillä hän on yhtä pitkä kuin sinä). Ollessaan kaupungissa asioilla hän päätti pistäytyä korkeakouluun tervehtimään veljentytärtään. Hän on Julian isän nuorin veli, mutta Julia ei tunne häntä kovinkaan läheisesti. Nähtävästi setä Jervis vilkaisi häneen kun hän oli pikkulapsi, päätti ettei pidä hänestä eikä sen koommin ole kiinnittänyt huomiotaan häneen.

Joka tapauksessa hän nyt oli tullut korkeakouluun ja istui vastaanottohuoneessa hyvin säädyllisesti, hattu ja keppi ja hansikkaat vieressään, ja Julialla ja Salliella oli seitsemään asti kertaus, josta he eivät voineet karata. Niinpä Julia syöksyi huoneeseeni ja rukoili minua kävelyttämään häntä ulkona leikkikentällä ja jättämään hänet kello seitsemältä Julian haltuun. Minä lupasin, kohteliaasti mutta innottomasti, koska en välitä paljonkaan Pendletoneista.

Mutta hän osoittautuikin lauhkeaksi kuin karitsa. Hän on oikea ihminen -- ei ensinkään Pendleton. Meillä oli hyvin hauskaa, ja siitä alkaen olen ikävöinyt setää. Onko sinulla mitään sitä vastaan että sanon sinua Sedäksi? Minä uskon että setä voittaa isoäidinkin.

Mr. Pendleton muistutti hiukan sinua, Setä, sellaisena kuin olit kaksikymmentä vuotta sitten. Huomaat että tunnen sinut perinpohjin, vaikka emme ole koskaan tavanneetkaan!

Hän on pitkä ja laihahko ja hänellä on tummat kasvot ja äärettömän hauska alapuolinen hymy, joka ei koskaan tule oikein esille, mutta juuri ja juuri kaartaa hänen suupielensä ylöspäin. Ja hänellä on taito saada toisesta tuntumaan kuin olisi tuntenut hänet jo pitkän aikaa. Hän on hyvin toverillinen.

Me kävelimme korkeakoulun alueen alusta loppuun, nelikulmiosta urheilukentälle, sitten hän sanoi olevansa väsynyt ja tahtovansa teetä. Hän ehdotti että menisimme korkeakoulun ravintolaan -- se on aivan urheilukentän vieressä mäntykäytävän päässä. Minä sanoin että meidän pitäisi mennä takaisin Julian ja Sallien luo, mutta hän sanoi ettei hän tahdo veljentytärtensä juovan liian paljon teetä, se tekee heidät hermostuneiksi. Ja niin karkasimme ja joimme teetä ja söimme kaakkua ja hilloa ja jäätelöä ja leivoksia sievän pienen pöydän ääressä ulkona parvekkeella. Ravintola onnistui olemaan tyhjä, koska kuukausi on lopussa ja taskurahat vähissä.

Voi kuinka meillä oli hauskaa! Mutta hänen täytyi rientää junalleen melkein heti kun olimme palanneet ja hän näki Juliaa tuskin ollenkaan. Julia oli raivostunut minulle kun en tuonut häntä takaisin ajoissa -- hän näyttää olevan tavattoman rikas ja miellyttävä setä. Minulle oli huojennus kuulla että hän on rikas, sillä tee ja kaikki muu maksoi kuusikymmentä senttiä mieheen.

Tänä aamuna (nyt on maanantai) saapui kolme suklaatirasiaa Julialle ja Sallielle ja minulle. Mitä ajattelet siitä? Saada makeisia mieheltä!

Alan tuntea olevani tyttö eikä löytölapsi.

Soisinpa että tulisit juomaan teetä kanssani jonakin päivänä ja antaisit minun nähdä, pidänkö sinusta. Mutta eikö olisi kauheata, jollen pitäisi? Tiedän sentään että pitäisin.

_Bien!_ Lähetän sinulle tervehdykseni.

"_Jamais je ne t'oublierai_."

JUDY.

P.S. Katsoin peiliin tänä aamuna ja huomasin ihan uuden hymykuopan, jota en ole nähnyt koskaan ennen. Se on hyvin omituista. Mistä luulet sen tulleen?

Kesäkuun 9 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Onnellinen päivä! Olen juuri lopettanut viimeisen tutkintoni -- terveysoppia. Ja nyt:

Kolme kuukautta maalaistalossa!

En ensinkään tiedä minkälainen laitos on maalaistalo. En ole elämässäni käynyt sellaisessa. En ole koskaan edes nähnyt sellaista (paitsi junan ikkunasta), mutta minä tiedän että tulen pitämään siitä ja tulen pitämään siitä että olen _vapaa_.

En vieläkään ole tottunut elämään John Grier Homen ulkopuolella. Kun vain ajattelenkin sitä, kulkevat kiihkeät pienet väreet edestakaisin pitkin selkääni. Minusta tuntuu kuin minun pitäisi juosta kovemmin ja kovemmin ja yhtäpäätä katsoa olkani yli ollakseni varma ettei Mrs. Lippett juokse perässäni käsi ojossa valmiina viemään minut takaisin.

Minun ei tänä kesänä tarvitse välittää kenestäkään, vai tarvitseeko?

Sinun nimellinen auktoriteettisi ei harmita minua vähääkään, olet liian kaukana voidaksesi vahingoittaa. Mrs. Lippett on kuollut iäksi, mitä minuun tulee, ja Semplejä kai ei ole pyydetty pitämään huolta siveellisestä hyvinvoinnistani, vai kuinka? Ei ole, siitä olen varma. Olen aivan täysikasvuinen nyt. Hurraa!

Jätän sinut nyt ja menen pakkaamaan matkalaukkuani ja panemaan suvikorjuun kolme laatikollista teekattiloita ja astioita ja sohvatyynyjä ja kirjoja.

Sinun alati JUDY.

P.S. Tässä on terveysopin kokeeni. Luuletko että olisit päässyt läpi?

LOCK WILLOW FARM, Lauantai-illalla.

_Rakkakin Setä Pitkäsääri!_

Olen vasta juuri tullut enkä ole vielä avannut matkalaukkuani, mutta en jaksa odottaa, vaan minun täytyy heti sanoa sinulle kuinka paljon pidän maataloista. Tämä on taivaallinen, taivaallinen, _taivaallinen_ paikka! Talo on nelikulmainen niinkuin näkyy:

Ja _vanha_. Sata vuotta tai niin. Toisella puolella on veranta, jota en osaa piirtää, ja herttainen kuisti päädyssä. Kuvassa se ei tosiaankaan pääse oikeuksiinsa -- nuo esineet, jotka näyttävät höyhenhuiskuilta, ovat vaahteria, ja nuo täplikkäät, jotka reunustavat käytävää, ovat humisevia mäntyjä ja lehtikuusia. Talo sijaitsee kukkulan huipulla ja katsoo kauas peninkulmittain yli vihreiden niittyjen toiseen vuoriviivaan asti.

Tällaista maata on Connecticut, kuin sarja Marcellen aaltoja, ja Lock Willow Farm on juuri aallon harjalla. Ennen oli edessä aittarakennuksia, jotka pilasivat näköalan, mutta ystävällinen tuli taivaasta iski niihin ja poltti ne tuhaksi.

Ihmiset ovat Mr. ja Mrs. Semple ja palvelustyttö ja kaksi miespalvelijaa. Palvelusväki aterioi keittiössä, Semplet ja Judy ruokasalissa. Meillä oli savustettua silavaa ja kananmunia ja keksejä ja hunajaa ja omenatorttua ja piirakkaa ja hedelmähilloa ja juustoa ja teetä illalliseksi -- ja paljon keskustelua. En ole eläissäni ollut niin huvittava; kaikki mitä sanon, näyttää tuntuvan lystikkäältä. Luultavasti se johtuu siitä etten koskaan ennen ole ollut maalla, ja kysymyksiäni leimaa kaikinpuolinen tietämättömyys.

Ristillä merkitty huone ei tarkoita sitä, missä murha tapahtui, vaan sitä missä minä asun. Se on suuri ja nelikulmainen ja tyhjä, siinä on hurmaavat vanhanaikaiset huonekalut ja ikkunat, jotka täytyy pönkittää haoilla ja vihreät kultareunaiset varjostimet, jotka putoavat alas, jos kosket niihin. Ja suuri nelikulmainen mahonkipöytä -- aion viettää kesäni käsivarret levällään sillä pöydällä ja kirjoittaa romaania.

Oi, Setä, minä olen niin kiihdyksissä! En malta odottaa päivänvaloa tutkiakseni kaikkea. Kello on nyt puoli 9, ja aion juuri sammuttaa kynttilän ja koettaa mennä nukkumaan. Me nousemme viideltä. Eikö se ole verratonta? En voi uskoa että tämä todella on Judy. Sinä ja hyvä Jumala annatte minulle enemmän kuin ansaitsen. Minusta täytyy maksuksi tulla hyvin, hyvin, _hyvin_ hyvä ihminen. Minusta aikoo tulla. Saat nähdä.

Hyvää yötä, JUDY.

P.S. Kuulisit sammakkojen kurnuttavan ja pikku porsaitten vinkuvan -- ja näkisit uuden kuun! Minä näin sen oikean olkani yli.

LOCK WILLOW,

Heinäkuun 12 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Kuinka sihteerisi sattui tietämään Lock Willow'sta? (Tämä ei ole mikään retoorinen kysymys. Olen kauhean utelias tietämään.) Sillä kuule nyt: Mr. Jervis Pendleton omisti ennen tämän maatilan, mutta on nyt lahjoittanut sen Mrs. Semplelle, joka on hänen vanha hoitajattarensa. Oletko koskaan kuullut hullummasta yhteensattumasta? Mrs. Semple sanoo häntä vieläkin "Master Jervieksi" ja kertoo, kuinka herttainen pieni poika hän oli. Hänellä on rasiassa Master Jervien hiuskihara pikkulapsi-ajoilta, ja se on punainen -- tai ainakin punertava!

Olen suuresti noussut Mrs. Semplen silmissä senjälkeen kun hän sai tietää että tunnen Master Jervien. Paras mahdollinen suositus Lock Willow'ssa on se että tuntee yhdenkin jäsenen Pendleton-perhettä. Ja koko perheen kerma on Master Jervie -- voin ilokseni sanoa että Julia kuuluu alempaan sukuhaaraan.

Talo käy yhä hauskemmaksi ja hauskemmaksi. Ajoin heinäreessä eilen. Meillä on kolme suurta sikaa ja yhdeksän pientä nassua, ja sinun pitäisi nähdä niiden syövän. Ne _ovat_ sikoja! Meillä on laumoittain pieniä kananpoika-lapsia ja ankkoja ja kalkkunoita ja helmikanoja. Mahdat olla hullu kun asut kaupungissa, vaikka voisit asua maatalossa.

Minun jokapäiväisenä työnäni on munien metsästys. Eilen putosin orrelta aitan ylisillä, kun koetin ryömiä pesään, jonka musta kana oli piilottanut. Ja kun tulin sisään polvi naarmuissa, sitoi Mrs. Semple sen sideharsolla mumisten kaiken aikaa: "Voi nyt sentään! Ihanhan se oli kuin eilispäivänä kun Master Jervie putosi tuolta samalta orrelta ja sai naarmuja tähän samaan polveen."

Maisema ympärillä on täydellisen kaunis. Siinä on laakso ja joki ja paljon metsäisiä kukkuloita, ja kaukana etäisyydessä suuri sininen vuori, joka suorastaan sulaa suussa.

Me kirnuamme kahdesti viikossa ja kerman säilytämme maitokamarissa, joka on rakennettu kivestä ja jonka alapuolella virtaa puro. Muutamilla lähiseudun maanviljelijöillä on separaattori, mutta me emme välitä sellaisista uudenaikaisista aatteista. Voi olla hiukan vaivalloisempaa antaa kerman nousta astioissa, mutta siitä tulee siksi paljon parempaa että kannattaa. Meillä on kuusi vasikkaa, ja olen valinnut nimet jokaiselle.

1. Sylvia, koska se syntyi metsissä. 2. Lesbia, Catulluksen Lesbian mukaan. 3. Sallie. 4. Julia -- täplikäs, sekarotuinen eläin. 5. Judy, minun mukaani. 6. Setä Pitkäsääri. Ethän suutu, vai suututko, Setä? Se on puhdasrotuinen Jersey ja hyvin lauhkea luonnoltaan. Se on tämännäköinen -- huomaat itse kuinka nimi on paikallaan.