Part 2

Mitä ajattelet, Setä kulta? Englannin opettaja sanoi että viime aineeni todistaa tavatonta omaperäisyyttä. Hän sanoi, se on totinen tosi. Niin kuuluivat hänen sanansa. Se ei tunnu mahdolliselta, vai tuntuuko, kun ottaa huomioon kasvatukseni näinä kahdeksanatoista vuotena? John Grier Homen tarkoitus (jonka sinä epäilemättä tunnet ja sydämestäsi hyväksyt) on muuttaa nuo yhdeksänkymmentä seitsemän orpoa yhdeksäksikymmeneksi seitsemäksi kaksoseksi.

Tavaton taiteellinen valmiuteni kehittyi varhaisina vuosina, kun piirtelin liidulla kuvia Mrs. Lippettistä puuvajan oveen.

Toivon etten loukkaa tunteitasi, kun arvostelen nuoruuteni kotia? Mutta olethan sinä kuitenkin paremmalla puolella, niin että jos käyn liian nenäkkääksi, voit aina lakkauttaa rahalähetyksesi. Tämä ei kuulosta erittäin kohteliaalta -- mutta ethän voi odottaa minulta mitään tapoja: löytölasten koti ei ole mikään nuorten hienojen neitien viimeistelylaitos.

Tiedätkö, Setä, työ se ei ole, joka täällä korkeakoulussa käy vaikeaksi. Se on leikki. Puolet ajasta en tiedä mistä tytöt puhelevat, heidän leikinlaskunsa näyttävät palautuvan johonkin menneisyyteen, johon kaikilla muilla paitsi minulla on osallisuutta. Minä olen muukalainen maailmassa enkä ymmärrä kieltä. Se on viheliäinen tunne. Minulla on ollut se kaiken ikääni. Oppikoulussa tytöt seisoivat ryhmissä ja katselivat minua. Olin kummallinen ja erilainen ja jokainen tunsi sen. Voin _tuntea_ että "John Grier Home" oli kirjoitettu kasvoilleni. Ja sitten muutamat armeliaat sielut pitivät asianaan tulla luokseni ja sanoa jotakin kohteliasta. _Minä vihasin heitä kaikkia_ -- armeliaita kaikista enimmän.

Kukaan täällä ei tiedä että minut on kasvatettu orpokodissa. Kerroin Sallie McBridelle että äitini ja isäni ovat kuolleet ja että eräs kiltti vanha herra on lähettänyt minut korkeakouluun -- mikä on siihen asti täyttä totta. En tahtoisi että pidät minua pelkurina, mutta minä tahdon tulla samanlaiseksi kuin muutkin tytöt, ja siinä se iso suuri ero on, että tuo kauhujen koti kangastaa lapsuuteni päällä. Jos voin kääntää sille selkäni ja sulkea sen muistostani, luulen että minusta voi tulla yhtä hauska kuin kuka muu tyttö tahansa. En usko että on mitään todellista, sisäpuolista eroa, uskotko sinä?

Joka tapauksessa pitää Sallie McBride minusta.

Sinun alati, JUDY ABBOTT (o.s. Jerusha.)

Lauantai-aamuna.

Olen juuri lukenut läpi tämän kirjeen, ja se tuntuu oikein epäreippaalta. Mutta etkö voi arvata, että minulla on aine kirjoitettavana maanantaiaamuksi ja kertaus geometriassa ja hyvin aivastuttava nuha.

Sunnuntaina.

Unohdin panna tämän postiin eilen, ja niinpä lisään vielä hävyttömän jälkikirjoituksen. Täällä kävi tänä aamuna piispa, ja _mitä luulet hänen sanoneen?_

"Raamatun laupiain lupaus on tämä: 'Köyhät teillä aina on luonanne.' Köyhät asetettiin tänne, jotta me pysyisimme armeliaina."

Köyhät, huomaa, ovat siis eräs laji hyödyllisiä kotieläimiä. Jollei minusta olisi tullut sellainen virheetön nuori neiti, olisin jumalanpalveluksen jälkeen mennyt ja sanonut hänelle mitä minä ajattelin.

Lokakuun 25 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Minä olen mukana koripallopelissä, ja sinun pitäisi nähdä mustelma vasemmalla olkapäälläni. Se on sininen ja mahonginruskea ja siinä on pieniä oranssinkeltaisia juovia. Julia Pendleton pyrki mukaan, mutta ei päässyt. Hurraa!

Näet kuinka halpamainen mielenlaatu minulla on.

Koulussa sujuu paremmin ja paremmin. Minä pidän tytöistä ja opettajista ja tunneista ja urheilukentästä ja siitä mitä syömme. Meillä on kahdesti viikossa jäätelöä eikä koskaan ohrajauhovelliä.

Sinähän tahdoit kuulla minusta vain kerran kuussa, eikö niin? Ja minä olen syytänyt sinulle kirjeitä harva se päivä! Mutta olen ollut niin kiihdyksissä kaikista uusista seikkailuistani että minun on _täytynyt_ puhua jollekin, ja sinä olet ainoa tuttavani. Anna anteeksi vuolauteni, kyllä tästä pian rauhoitun. Jos kirjeeni väsyttävät, voithan aina heittää ne paperikoriin. Lupaan etten nyt kirjoita ennen marraskuun puoliväliä.

Marraskuun 15 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Kuule mitä olen oppinut tänään. Katkaistun säännöllisen pyramidin vaipan ala on yhtä kuin apoteema kerrottuna pohjain piirien keskiarvolla.

Se ei kuulu todelta, mutta totta se on -- minä voin todistaa sen!

Et ole koskaan saanut kuulla vaatteistani, vai oletko, Setä? Kuusi pukua, kaikki uusia ja kauniita ja minua varten ostetuita -- eikä perittyjä joltakin isommalta. Kenties et tajua mitä huippua se merkitsee orpolapsen elämässä. Sinä olet antanut ne minulle, ja minä olen hyvin, hyvin, _hyvin_ kiitollinen. On hieno juttu saada koulusivistystä -- mutta ei se ole vielä mitään verrattuna siihen häikäisevään kokemukseen että omistaa kuusi uutta pukua. Miss Pritchard, joka kuuluu tarkastuskomiteaan, on ne valinnut eikä Mrs. Lippett, taivaan kiitos. Minulla on iltapuku, neilikanpunaista silkkiä (olen suorastaan kaunis siinä), ja sininen kirkkopuku, ja päivällispuku punaista harsokangasta itämaisin reunakoristein (tekee minut mustalaistytön näköiseksi), ja toinen päivällispuku vaaleanpunaista puolisilkkiä, ja harmaa kävelypuku ja arkipuku koulua varten. Se ei kai olisi mikään äärettömän suuri pukuvarasto Julia Rutledge Pendletonille, mutta Jerusha Abbottille -- voi taivas!

Nyt varmaan ajattelet, mikä tyhjänpäiväinen, pintapuolinen pikku hupakko se tyttö on, ja mikä rahanhukka sentään onkaan kouluttaa tyttölasta.

Mutta, Setä, jos kaiken ikäsi olisit kulkenut isoruutuisissa pumpulipuvuissa, osaisit antaa arvoa tunteilleni. Ja kun pääsin kylän oppikouluun, jouduin toiseen kauteen, joka oli vielä pahempi kuin ruutuisen pumpulikankaan aika. Köyhäinlaatikon kauteen. Et voi käsittää kuinka minua hirvitti tulla kouluun noissa viheliäisissä köyhäinlaatikko-puvuissa. Olin ihan varma, että joutuisin istumaan sen tytön viereen, joka ennen oli omistanut pukuni, ja että hän kuiskisi ja tirskuisi ja näyttäisi sitä toisille. Vihamiesten pukujen käyttäminen on niin katkeraa, että se jäytää sielua. Jos kulkisin loppuikäni silkkisukissa, en usko että tuo arpi siitä haihtuisi.

VIIMEINEN SOTATIEDONANTO!

Uutiset sotanäyttämöltä.

Neljännessä vartiossa torstaina marraskuun 13 p. Hannibal löi roomalaisten etujoukot ja johti kartagolaisen armeijan yli vuorien Casilinumin tasangolle. Kohortti kevytaseisia numidialaisia hyökkäsi Quintus Fabius Maximuksen jalkaväen kimppuun. Kaksi taistelua ja pieni kahakka. Roomalaiset ajettu pakosalle raskain tappioin.

Saan kunnian olla

Erikoiskirjeenvaihtajanne rintamalta J. ABBOTT.

P.S. Minä tiedän etten saa odottaa vastauksia kirjeisiini, ja minua on varoitettu rasittamasta sinua kysymyksillä, mutta sano minulle, Setä, vain tämän kerran -- oletko kauhean vanha vai vain pikkuisen vanha? Oletko täysin kalju vai vain hiukan kalju? On hyvin vaikeata ajatella sinua, kun olet abstraktinen kuin teoreemi geometriassa.

Edellytetään pitkä rikas mies, joka vihaa tyttöjä, mutta on hyvin jalomielinen eräälle aika nenäkkäälle tytölle. Minkä näköinen hän on?

R.S.V.P. [Ransk. _Réponse s'il vous plait_-- 'pyydetään vastausta'. Suom. muist.]

Joulukuun 19 p.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Et ole vastannut kysymykseeni, ja se oli hyvin tärkeä.

OLETKO SINÄ KALJU?

Minä olen tarkkaan määritellyt minkä näköinen olet -- hyvin tyydyttävästi -- kunnes pääsen päälaellesi, ja siihen takerrun kiinni. En voi ratkaista, onko sinulla valkoinen tukka vai musta tukka vai harmaalle vivahtava vai eikö sinulla kenties ole tukkaa ollenkaan.

Tässä on muotokuvasi.

Mutta siinä on ongelma, pitääkö minun panna kuvaan tukkaa?

Haluatko tietää minkäväriset silmät sinulla on? Ne ovat harmaat, ja kulmakarvasi pistävät esiin kuin porttikäytävän katto (tuuheiksi sanotaan sellaisia romaaneissa), ja suusi on suora viiva, jolla on taipumusta kääntyä alaspäin suupielistä. Katsos vaan, kyllä minä tiedän! Olet äreä vanha ukkeli, jolla on temperamenttia.

(Rukouskello.)

9.45 i.p.

Minulla on uusi, järkähtämätön laki: en koskaan, en koskaan lue läksyjä illalla, oli sitten miten monet kirjalliset kokeet tahansa aamulla. Sen sijaan luen ihan tavallisia kirjoja -- minun täytyy, ymmärräthän, kun takanani on kahdeksantoista tyhjää vuotta. Sinä et usko, Setä, minkälainen tietämättömyyden kuilu minun sieluni on, itsekin vasta rupean toteamaan sen syvyyksiä. Tytöt, joilla on kunniallinen perhe ja koti ja ystäviä ja kirjasto, tietävät kuin itsestään asioita, joista minä en ole koskaan kuullut puhuttavan. Esimerkiksi:

En ollut lukenut _Hanhiäitiä_ enkä _David Copperfieldiä_ enkä _Ivanhoe'ta_ enkä _Tuhkimoa_ enkä _Sinipartaa_ enkä _Robinson Crusoe'ta_ enkä _Jane Eyre'ä_ enkä _Liisan seikkailuja ihmemaassa_ enkä sanaakaan Rudyard Kiplingiltä. En tietänyt että Henrik VIII oli naimisissa useammin kuin kerran ja että Shelley oli runoilija. En tietänyt että ihmiset ennen vanhaan olivat apinoita ja että Eedenin puutarha on kaunis taru. En tietänyt että R.L.S. oli Robert Louis Stevenson ja että George Elliot oli nainen. En ollut koskaan nähnyt Monna Lisan kuvaa enkä (se on totta, mutta sinä et usko sitä) ollut koskaan kuullut puhuttavan Sherlock Holmesista.

Nyt tiedän kaiken tämän ja paljon muuta lisäksi, mutta näet nyt kuinka paljon minun on ehdittävä. Mutta voi kuinka se on hauskaa! Kaiken päivää odotan iltaa, ja sitten kirjoitan ovelleni "varattu" ja pukeudun sievään punaiseen kylpypukuuni ja turkistohveleihin ja kasaan kaikki tyynyt selkäni taa vuoteelle ja sytytän messinkisen koululaislampun viereeni ja luen ja luen ja luen. Yksi kirja ei riitä. Luen neljää yhtä aikaa. Juuri nyt on esillä Tennysonin runot ja "Vanity Fair" ja Kiplingin novellit ja -- älä naura -- "Pikku naisia". Huomaan olevani ainoa tyttö koko korkeakoulussa, jota ei ole kasvatettu "Pikku naisten" merkeissä. Sitä en ole sentään sanonut kenellekään (se leimaisi minut _liian_ kummalliseksi). Menin kaikessa hiljaisuudessa ostamaan sen yhdellä dollarilla kahdellatoista sentillä viime kuukausirahastani, ja kun ensi kerran joku mainitsee limonit, tiedän mistä hän puhuu!

(Kymmenen kello. Tämä on hyvin katkonainen kirje.)

Lauantaina.

_Sir_,

Minulla on kunnia ilmoittaa tuoreita tiedonantoja geometrian vainiolta. Perjantaina saimme loppuun parallelipipedit ja siirryimme katkaistuihin prismoihin. Huomaamme tien epätasaiseksi ja hyvin jyrkäksi.

Sunnuntaina.

Joululupa alkaa ensi viikolla, ja matkalaukut ovat esillä. Käytävät ovat niin täynnä että tuskin kulkemaan pääsee, ja jokainen on sellaisessa kiihtymyksen kuohunnassa että läksyt menevät aivan hunningolle. Minulle uhkaa tulla hauska loma-aika, eräs toinenkin keltanokka, jonka koti on Texasissa, jää tänne, ja suunnittelemme pitkiä kävelyitä ja -- jos vain on jäätä -- aiomme oppia luistelemaan. Sitten on vielä koko kirjasto luettavana -- ja kolme tyhjää viikkoa sitä varten!

Hyvästi nyt, Setä, toivon että sinä tunnet itsesi yhtä onnelliseksi kuin minä. Sinun alati

JUDY.

P.S. Älä unohda vastata kysymykseeni. Jollet tahdo vaivautua kirjoittamaan, käske sihteerisi sähköttää. Hän sanokoon vain:

Mr. Smith on aivan kalju

tai

Mr. Smith ei ole kalju

tai

Mr. Smithillä on valkoinen tukka.

Ja ne kaksikymmentä viisi senttiä voit vähentää kuukausirahastani.

Hyvästi tammikuuhun asti -- ja hauskaa joulua!

Joululuvan loppupuolella. Tarkka päivämäärä tuntematon.

Pyryttääkö siellä missä sinä olet? Koko maailma, minkä minä näen tornistani, verhoutuu valkeaan, ja lumihiutaleet liitelevät maahan suurina kuin linnunmunat. On myöhäinen iltapäivä -- aurinko laskee juuri (kylmänä ja keltaisena) vielä kylmempien sinipunervien kukkulain taakse, ja minä istun ikkunapenkilläni käyttäen viimeistä valoa kirjoittaakseni sinulle.

Viisi kultarahaasi olivat yllätys! En ole tottunut saamaan joululahjoja. Olet jo antanut minulle niin kauhean paljon -- kaiken mitä minulla on, tiedät -- etten juuri tunne ansaitsevani ylimääräistä. Mutta pidän niistä silti aivan yhtä paljon. Tahdotko tietää mitä ostin rahallani?

I. Hopeakellon, kannettavaksi nahkaremmissä ranteella, jotta tulisin kertauksiin ajoissa. II. Matthew Arnoldin runot. III. Kuumavesipullon. IV. Laivamaton (tornissani on kylmä). V. Viisisataa arkkia keltaista konseptipaperia. (Aloitan kirjallisen toimintani sangen pian.) VI. Synonyymisanakirjan. (Kirjailijan sanavaraston lisäämiseksi.) VII. (Minua ei juuri haluta tunnustaa sinulle tätä viimeistä kohtaa, mutta teen sen sentään.) Silkkisukat.

Ja nyt, Setä, älä koskaan sano etten kerro sinulle kaikkea.

Eräs hyvin alhainen vaikutin, jos sinun täytyy sekin tietää, sai minut ostamaan silkkisukat. Julia Pendleton tulee aina huoneeseeni lukemaan geometriaa, ja hän istuu jalat ristissä vuoteellani ja käyttää silkkisukkia joka ilta. Mutta odotas vain -- kun hän palaa lomalta, menen minä hänen huoneeseensa ja istun hänen vuoteelleen silkkisukissa. Sinä näet, Setä, mikä viheliäinen ihminen minä olen -- mutta olenhan edes rehellinen, ja tiesithän jo orpokodin päiväkirjastani, etten ole täydellinen, etkös tietänytkin?

Palataksemme asiaan (niin aloittaa englannin opettaja joka toisen lauseensa), olen _hyvin_ kiitollinen seitsemästä lahjastani. Kuvittelen että ne tulivat laatikossa perheeltäni Californiasta. Kello on isältä, matto äidiltä, kuuma vesi-pullo isoäidiltä -- joka aina pelkää minun vilustuvan tässä ilmanalassa -- ja keltainen paperi pikkuveljeltäni Harryltä. Sisareni Isabel antoi minulle silkkisukat ja täti Susan Matthew Arnoldin runot, Harry setä (pikku Harry on saanut nimensä hänen mukaansa) antoi minulle sanakirjan. Hän olisi tahtonut lähettää suklaatia, mutta minä tahdoin kaikin mokomin synonyymejä.

Eihän sinulla ole mitään sitä vastaan, että joudut näyttelemään koko perheen osaa?

Ja nyt kerron sinulle joululuvastani, vai huvittaako sinua vain kasvatukseni sellaisenaan? Toivon että annat arvoa hienonhienolle merkitysvivahdukselle sanassa "sellaisenaan". Se on viimeinen lisäys sanavarastooni.

Texasilaisen tytön nimi on Leonora Fenton. (Melkein yhtä hauska nimi kuin Jerusha, eikö totta?) Minä pidän hänestä, mutta en niin paljon kuin Sallie McBridesta; en koskaan tule pitämään kenestäkään niin paljon kuin Salliesta -- paitsi sinusta. Minun täytyy aina pitää sinusta kaikkein enimmän, koska olet koko perheeni käärittynä yhdeksi. Leonora ja minä ja kaksi sofomoria olemme kävelleet pitkin maita mantereita joka ikisenä kauniina päivänä ja tutkineet koko lähitienoon, yllämme lyhyet hameet ja kudotut takit ja lakit ja kädessä kiiltävät kepit, joilla saa hutkia. Kerran kävelimme kaupunkiin -- neljä penikulmaa -- ja poikkesimme ravintolaan, jossa korkeakoulun tytöt käyvät päivällisellä. Paahdettuja rapuja (35 senttiä), ja jälkiruuaksi tattarikakkua ja vaahterasiirappia (15 senttiä). Ravitsevaa ja halpaa.

Se oli niin mainion hauskaa! Varsinkin minulle, se kun oli niin kauhean erilaista kuin orpokotikomento -- olen kuin karannut pahantekijä joka kerta kun pääsen koulun rajojen ulkopuolelle. Ennenkuin ajattelinkaan, olin jo ruvennut kertomaan toisille, miltä minusta tuntui. Kissa oli melkein ulkona laatikosta, kun sieppasin sitä hännästä kiinni ja työnsin sen takaisin. On hirveän kovaa, kun ei saa kertoa kaikkea mitä tuntee. Olen luonnostani hyvin avomielinen sielu, ja jollen saisi kertoa sinulle, pakahtuisin suorastaan.

Meillä oli viime perjantai-iltana nekkukekkerit, jotka Fergussenin emännöitsijä pani toimeen meille jälkeenjääneille kollegiumihuoneessa. Meitä oli kaikkiaan kaksikymmentä kaksi, keltanokat ja sofomorit ja juniorit ja seniorit kaikki hyvässä sovussa. Keittiö on hyvin suuri, kuparipannut ja kattilat riippuvat rivissä kiviseinällä -- pieninkin kipponen on suunnilleen pesuammeen kokoinen. Neljäsataa tyttöä asuu Fergussenissa. Johtajamme, jolla oli valkea esiliina edessä ja valkea myssy päässä, haki vielä kaksikymmentä kaksi valkeata esiliinaa ja myssyä -- en osaa kuvitella mistä hän löysi niin monta -- ja me kaikki muutuimme kokeiksi.

Se oli suunnattoman vitsikästä, vaikka nekuista ei tullutkaan ihan ensiluokkaisia. Kun keittäminen oli lopullisesti päättynyt, ja me itse ja keittiö ja ovenlinkut kauttaaltaan tahmeina, järjestimme kulkueen, yhä esiliinat edessä ja myssyt päässä, jokaisella kädessä iso haarukka tai kauha tai paistinpannu, marssimme läpi tyhjien käytävien opettajahuoneeseen, missä puolentusinaa professoria ja opettajaa vietti rauhallista iltaa. Pidimme heille serenaadin laulaen koululaulujamme ja tarjosimme virvokkeita. He ottivat vastaan kohteliaina, joskin pidättyväisinä. Jätimme heidät imemään nekkujaan, tahmeina ja sanattomina.

Näet siis, Setä, että kasvatukseni edistyy!

Etkö todellakin ajattele että minusta pitäisi tulla taiteilija eikä kirjailija?

Loma päättyy kahden päivän kuluttua, ja minusta on hauskaa nähdä tytöt taas. Tornini on sentään hieman yksinäinen. Kun yhdeksän henkeä asuu talossa, joka on rakennettu neljällesadalle, niin kyllä tyhjä väliin kolisee ympärillä.

Yksitoista sivua -- Setä parka, mahdat olla väsynyt! Aioin tästä vain lyhyen pienen kiitoskirjeen -- mutta kun kerran pääsen alkuun, näyttää kynäni olevan aika liukas.

Hyvästi nyt, ja kiitos että olet ajatellut minua -- olisin täysin onnellinen, jollei taivaanrannalla näkyisi pieni uhkaava pilvi. Helmikuussa tulee tutkinnot.

Rakkaudessa JUDY.

P.S. Kenties on sopimatonta tuo "rakkaudessa"? Jos on, niin anna anteeksi. Mutta jotain ihmistä minun täytyy rakastaa, ja muita ei ole valita kuin sinä ja Mrs. Lippett. Näethän nyt että sinun täytyy pitää se hyvänäsi, Setä kulta, sillä en minä Mrs. Lippettiä voi rakastaa.

Aattona.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Sinun pitäisi nähdä kuinka tässä koulussa nyt tehdään työtä! Olemme unohtaneet että lupaa on koskaan ollutkaan. Viisikymmentä seitsemän säännötöntä verbiä olen päntännyt päähäni neljänä viime päivänä -- jospa ne vain pysyisivät siinä tutkintoon asti.

Muutamat tytöt myyvät koulukirjansa, kun ovat lakanneet tarvitsemasta niitä, mutta minä aion säilyttää omani. Kun olen suorittanut loppututkinnon, panen koko oppini riviin kirjahyllylle, ja kun tarvitsen jotakin yksityiskohtaa, löydän sen sieltä ilman pienintäkään empimistä. Paljon helpompaa ja tarkempaa kuin koettaa säilyttää sitä päässään.

Julia Pendleton pistäytyi tänä iltana kohteliaalle vierailulle ja viipyi hyvän tunnin. Hän otti puheeksi perhesuhteet, enkä _voinut_ ajaa häntä pois. Hän tahtoi tietää mikä oli äitini tyttönimi -- oletko koskaan kuullut nenäkkäämpää kysymystä tehtävän henkilölle, joka on lähtöisin löytölastenkodista? Minulla ei ollut sisua vastata etten tiedä, vaan tarrauduin ensimäiseen nimeen minkä sylki suuhun toi, ja se oli Montgomery. Sitten hän tahtoi tietää, kuulunko Massachusettsin Montgomery-sukuun vai Virginian Montgomery-sukuun.

Hänen äitinsä oli Rutherford. Perhe tuli meren yli Noakin arkissa ja oli naimisen kautta sukua Henrik VII:lle. Isän puolelta suku palautuu Aatamiakin kauemmaksi. Hänen sukupuunsa ylimmillä oksilla keikkuu jalosyntyinen perhekunta apinoita, joilla on silkinhieno karva ja poikkeuksellisen pitkät hännät.

Aioin kirjoittaa sievän, iloisen, hauskan kirjeen tänä iltana, mutta olen liian uninen -- ja liian häkärässä. Keltanokan osa ei ole onnellinen.

Sinun, tutkinnon partaalla, JUDY ABBOTT.

Sunnuntaina.

_Rakkahin Setä Pitkäsääri!_

Minulla on kerrottavana kauheita, kauheita, kauheita uutisia, mutta minä en aloita niillä, vaan koetan ensin saada sinut hyvälle tuulelle.

Jerusha Abbott on alkanut olla kirjailija. Runo nimeltä "Tornistani" ilmestyy helmikuun _Kuukauslehdessä_ -- etusivulla, mikä on hyvin suuri kunnia keltanokalle. Englannin opettaja pistäytyi luonani toissailtana kappelista tullessaan ja sanoi että se on viehättävä pikku kappale, lukuunottamatta kuudetta riviä, jossa on liian monta jalkaa. Minä lähetän sinulle jäljennöksen, jos viitsit lukea sitä.

Maltahan, enkö voisi keksiä mitään muuta hauskaa. Ahaa! Minä opettelen luistelemaan ja osaan liukua jo aika kunnioitettavasti omin neuvoin. Olen myöskin oppinut kiipeämään köyttä voimistelusalin kattoon ja hyppäämään rekin yli kolme jalkaa ja kuusi tuumaa -- toivon pian pääseväni neljään jalkaan.

Kuulimme tänä aamuna hyvin mieltäylentävän saarnan, jonka piti Alabaman piispa. Tekstinä oli: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." Hän puhui, kuinka välttämätöntä on antaa anteeksi toisten erehdykset, ja kuinka emme saa masentaa ihmisiä kovilla tuomioilla. Olisin suonut sinunkin olevan kuulemassa.

Tämä on aurinkoisin, häikäisevin talvi-iltapäivä, jääpuikot putoilevat havupuista ja koko maailma uupuu lumitaakan alle -- paitsi minua, ja minä uuvun surujen taakan alle.

Nyt uutisiin -- rohkeutta, Judy! -- sinun täytyy kertoa.

Oletko _varmasti_ hyvällä tuulella? Minä sain reput matematiikassa ja latinan proosassa. Otan nyt yksityistunteja ja yritän uudestaan ensi kuussa. Olen pahoillani jos se on sinulle pettymys, mutta toisaalta en välitä hituistakaan, koska olen oppinut niin paljon sellaista, jota ei mainita vuosikertomuksessa. Olen lukenut seitsemäntoista romaania ja suuret pinkat runoutta -- todella välttämättömiä romaaneja niinkuin _Vanity Fair_ ja _Richard Feverel_ ja _Liisan seikkailut ihmemaassa_. Niin myöskin Emersonin _Esseet_ ja Lockhartin _Scottin elämä_ ja ensimäinen osa Gibbonin _Rooman keisarikuntaa_, ja puolet Benvenuto Cellinin _Elämää_ -- eikös hän olekin huvittava? Hän vain kuljeskeli joutilaana ja silloin tällöin tappoi miehen ennen aamiaista.

Näet nyt, Setä, että olen paljon viisaampi kuin jos olisin ahtanut itseni täyteen latinaa. Annatko anteeksi tämän ainoan kerran, jos lupaan etten enää koskaan saa reppuja?

Sinun, säkissä ja tuhassa, JUDY.

_Rakas Setä Pitkäsääri!_

Tämä on ylimääräinen kirje keskellä kuukautta, koska tunnen itseni aika yksinäiseksi tänä iltana. On kauhea myrsky, pyry pieksee torniani. Kaikki valot pihalla ovat sammuksissa, mutta minä olen juonut mustaa kahvia enkä voi nukkua.

Minulla oli tänä iltana illalliskutsut, joihin kuului Sallie ja Julia ja Leonora Fenton -- ja sardiineja ja paahdettua leipää ja salaattia ja vaahtokakkua ja kahvia. Julia sanoi että oli ollut hauskaa, mutta Sallie jäi auttamaan astiain pesussa. Voisin hyvin hyödyllisesti käyttää osan ajastani latinaan tänä yönä -- mutta, siitä ei ole epäilystä, olen hyvin haluton latinan oppilas. Olemme lopettaneet Liviuksen ja De Senectute'n ja luemme nyt De Amicitiaa (lue Damn Icitia).

Olisiko sinulla mitään sitä vastaan, jos pikkuisen aikaa joutuisit esiintymään isoäitinäni? Salliella on isoäiti ja Julialla ja Leonoralla kummallakin kaksi, ja he kaikki vertailivat niitä tänä iltana. En tiedä mitä kernaammin ottaisin kuin isoäidin, siinä olisi niin kunnianarvoisa sukulaissuhde. Niin, jollei sinulla todellakaan ole mitään sitä vastaan -- Kun eilen kävin kaupungissa, näin kaikkein herttaisimman myssyn Clunyn pitsiä, koristellun lavendelin värisillä nauhoilla. Aion lahjoittaa sen sinulle kahdeksantenakymmenentenä kolmantena syntymäpäivänäsi.

!!!!!!!!!!!!

Kappelin tornikello se lyö kahtatoista. Luulen että minun lopultakin on uni.

Hyvää yötä, Mummu. Rakastan sinua sydämestäni. JUDY.

Idus Martiae.

_Rakas S.P.S_.

Luen latinan proosaa. Olen lukenut sitä. Olen lukeva sitä. Olen ollut lukeva sitä. Uusi tutkintoni tulee ensi tiistain seitsemännellä tunnilla, ja minä pääsen tai KUOLEN. Saat siis odottaa kuulevasi ensi kerralla, että olen terve ja onnellinen ja ehdoista vapaa, tai ruhjoutuneena.

Kirjoitan kunniallisen kirjeen, kun kaikki on ohi. Tänä iltana olen tuimasti iskenyt Ablativus Absolutukseen.

Sinun -- kiireessä, J.A.

Maaliskuun 26 p.

_Mr. S.P.S. Smith_.