Part 4

TIKKA (vetäisten nimensä papereihin.) Lempo vie!

AARO. Se veikin sinut jo!

(Moisio on jälleen kääntynyt naisten seuraan. Aaro jatkaa Tikalle puoliääneen, ottaen pöytälaatikosta uutta paperia ja astellen edestakaisin hänen edessään.)

Vaan, mieron mies, sua haluttaisko joskus astua yl' oman kynnyksesi omaan kojuus, ett' ain ei tarvitsis sun muiden luota pään päälle suojaa anella?

TIKKA. Jo vain! Kävelis sekin --. Hee, vai gulashiksi het' aiot, kun saat talon hyppysiis?

AARO. Voin lahjoittaa sen sulle, ota, vie! Mä siirryn kaupunkiin, mua elontyöni omakseen vaatii -- tääll' ei sovi mun --. Sua sinne tietysti en viedä voi, tuul'ajollekin taas on paha jättää.

TIKKA. Mut äitimuoris, -- herra hallitkoon --?

AARO. Oh, vaikka tänään lähtis kaupunkiin. -- Niin, töhräsormi, huoleti saat haltuus tään töryn kaiken, -- vaikka hinnattakin.

TIKKA. E-hei, en papereilla tyhjillä --! Täys summa, niinkuin sunkin papereissas!

AARO. En ole summaa katsellut.

TIKKA. Viis siitä. -- No olkoon menneeksi, mä tähän jään.

AARO (Alkaa täyttää paperia; Tikkakin varustautuu urhokkaasti kynällä.) Ja lesken tuosta nait.

TIKKA. Sun leskes -- tai sun morsiames kaupass' ehkä seuraa --?

AARO. Sä hänen kättään kerran vuodessa saat suudella, kun täällä käymme me.

MOISIO (on höristellyt korviaan, nousee ja tulee katsomaan; rva Vestman hänen takanaan, kädet päällekkäin sydänalan kohdalla.) Kai selvill' ollaan papereista jo --?

AARO (ei ole kuulevinaan, alkaa täyttää uutta paperia; hetken kuluttua.) Sinunkin nimes tänne tarvitaan. Saat hiukan todistaa.

MOISIO. Vai -- todistaa? Ei taida olla tarpeen, veli hyvä...

AARO. Niin tarpeen tosin ei, ett'en mä tulis sun nimettäsi toimeen -- vielä kerran. -- Saan tuolta mankon kyllä...

MOISIO. Jätähän! Vain paperia tietes tuhlaat turhaan. Asemaas taivu kerta kaikkiaan, -- kuin mies.

AARO (nousee kiihkon palo poskillaan.) Kuin mies mä hirtin itseni. Nyt silmukka vain kireämmin kaulaan, niin taivun asemaani kerrassaan. -- Hei, vedä Kalle Tikka, niinkuin mies!

(Ojentaa paperin Tikalle, joka varustautuu vetämään nimeään.)

TIKKA. Mun täytyy, tohtori, mun täytyy, nähkääs!

MOISIO. Ahaa, vai pallosille ruvetaan talolla heti, kun on käsiin saatu! Mä pyydän, herrat, lopettakaa pila.

AARO (tarttuen Moision papereihin, aikoen repiä ne.) Lopetan silloin tämän pilan myös!

ROUVA VESTMAN. Voi hyväinen! Ei, poika, tule pois, sun kahvis jäähtyy!

AARO. Kylmänäkin juon sen, vaan rautani ma taon kuumiltaan, kun käsiini se jäi.

ROUVA VESTMAN (surkeasti.) Vaan minne minä, kun sinä jätät tielle kerrassaan --?

KERTTU (vähemmän surullisesti.) Ja minä -- minutkin nyt myyt sä kai?

AARO. Oo, virass' ollaanhan me kaupungin ja säädyn jälkeen asutaan ja syödään, vain silkiss' äitimuori siellä käy, -- jok' aamu suuriin sukulaisiin kulkee.

TIKKA (menee notkeasti rva Vestmanin luo, laskee kätensä hänen lapaluulleen, sitten tarttuu lähelle tullulta Kerttuakin käsipuoleen.) Ja sunnuntaisin tänne meidän luo tulette lepäämään --

ROUVA VESTMAN (kääntyy murheellisena poispäin.) Voi kuitenkin!

AARO. Mä enhän muuta taida, tahdo en, ei sovi mulle muu --.

MOISIO (Tikan puoleen.) Mut teille sopii -- Te rohkenette vastuullenne ottaa --?

TIKKA (puoliääneen.) Ei hätää, pois ma kaupan peruutan, kun katumoilleen kääntyy kauppias.

MOISIO (rva Vestmanin luo, lohduttaen, taputtaen.) No niin, ei hätää kaupungissakaan, vähäisen aikaa toki viihtyy siellä.

ROUVA VESTMAN (pysähtyen oven suuhun.) Ei Aaro palaa, kun näin lähtee kerran. -- ma vainaana ees saisin palata!

AARO (ikäänkuin itsekseen.) Yks ikähän vain alttiina on tässä. Vaikk' aidan vitsana --

MOISIO. Nyt, herrasväki, ei muuta jäljellä kuin harjakaiset. Mä pyydän tarjota ne, ystävät.

(Kerttu niiaa, rva Vestman myhähtää hajamielisesti. Aaro on jälleen vaipunut sohvan kulmaan erilleen.)

MOISIO. Siis, täti, kaupunkia katsahdamme, ei meitä pure se!

ROUVA VESTMAN. Ei, ei kai nyt!

TIKKA (jonka Moisio on unhoittanut selkänsä taa, astuu näkyviin.) Saan kiittää, mutta valitettavasti en voi ma --

MOISIO (kääntyen, ivallisesti.) Mun on valitettava!

KERTTU (Aarolle hetken kuluttua.) No, poju --?

AARO. Min' en lähde minnekään, -- en ennenkuin mua vaatii -- _elontyöni_.

(Moisio menee hartioitaan kohauttaen oikeanpuoliseen ikkunaan. Ja Tikka noutaa maalausvehkeensä vasemman ikkunan ääreen, alkaen sieltä salavihkaa maalata Aaroa.)

KERTTU. Jopahan oot! Kun onnistumaan lähdet, et lähde minnekään, et piittaa mistään; -- minutkin heti unohdat!

(Aaro katsoo häntä pitkään, raukean kysyvästi.)

KERTTU. Niin teet! Vai kuka mulle tanssikengät tarjos?

AARO. Ah!

KERTTU. Huokauksella et pääsekään, kun itsekin niin paljon tänään sait!

AARO (kaivaa pöydälle kukkaronsa sekä lantteja liivintaskustaan; palaa sitten edelliseen asentoonsa, kietoen oikean käsivartensa otsansa yli.)

KERTTU (avaa kukkaron, laskee rahat, heittää pois halveksien.) Kas niin! Kyll' oisit voinut pitää sanas, jos oisit huolinut --!

MOISIO. Ei siitä enää! Nyt pikkuseikkoihin ei takerruta, tää sovun, sovittelun päivä on. (Mennen Aaron luo.) Nyt, veli, mennään vappukenkäin ostoon, ja muust' ei huolita -- (Aaro ei puhu, ei pukahda.) Sa valtuutat siis minut siihen puolestas --? No hyvä! Tään palveluksen mielelläni teen. -- Ja täti kun on kolmantena vielä --

ROUVA VESTMAN (joka tällävälin on käynyt puoleksi muuttamassa pukua: hame musta, arkiröijy, -- seisoen taas ovensuussa.) Ei tädistä nyt ole lähtemään, niin tuli heikkous --. Te menkää, nuoret.

MOISIO (mennen hänen luokseen, laskien taas kätensä hänen harteilleen.) Tää kovin ikävästi kävikin. Vaan levättävä on, kun heikoks kääntyy. -- Vain kaksi lähtijää siis meitä on?

(Kerttu on mennyt naulakon luo pukemaan päällystakkia ylleen; Moisio ottaa palttoonsa, pysähtää, saatuaan jonkun idean, puhuu hiljaa Kertulle, joka heittää kalossit jaloistaan ja menee nopeasti toiseen huoneeseen. -- Samassa koputetaan, ja kohta astuu sisään Tanhua, liukuen kuin varjo ja hiukan viluisen näköisenä, käärö kainalossaan. Rva Vestman vetäytyy pois.)

TANHUA (hiukan hätäisesti.) Ah -- hyvää päivää, herrat! Hetken vain taas häiritsen mä teitä.

MOISIO (jäykästi kumartaen.) Hyvää päivää!

(Aaro on ikäänkuin horroksistaan havahtuen sujahtanut ylös, kaartaa riippuvin käsin oven-vastaiseen nurkkaan; entistään kalpeampi, miltei vapiseva; jää ääneti.)

TANHUA. Mä läksin jalan, mutta tiellä täytyi ajuri ottaa, nähkääs, autot voivat siell' aivan yli ajaa ihmisen. (Hetken kaikki vaiti; Tanhua edelleen.) -- Mut enpä pitemmälti keskeyttää halua herroja. -- Vain vappu-'Soihdun' avustajallemme ma kiitokseksi tuon ensiluokkaisesta avusta. Se tulee huomiota herättämään, voin vakuuttaa -- ja on jo herättänyt! (Vie käärön Aarolle, laskien sen toiselle pöydälle.) Se lajiaan on verratonta meillä, se vappumieltä säihkyy. -- Ah, suo anteeks, en sentään puhett' aio --. Kiitos vain! Mut aioin jälleen puolees kääntyä, meit' että autat helluntainkin yli runolla heleällä!

AARO (ivallisesti.) Miksi en, niin, miksi en.

(Tanhua katsoo pitkään.)

AARO (osoittaa Moisiota.) Vain tältä herralta jos luvan saat -- tee hälle tilaus.

MOISIO (ojentavasti.) Minulle --? Mik' oon minä välittäjäs?!

AARO. Ruumiini, sieluni oot valtias, oi herra! Tilaa multa mitä mielit, mä teen -- mua käske, minä tottelen.

MOISIO (lyöden leikiksi.) No niin, ma luvan annan: teitä saa hän auttaa vielä yli helluntain.

TANHUA (kärkevästi.) Mut ei sen koommin --? Kiitos siitäkin.

MOISIO. Sen koomminkin viel' ehkä -- miten nähdään, -- asianhaarain mukaan kulloinkin ja sopimusten mukaan.

(Kerttu tulee, piiloittaen selkänsä taa myrttiseppelettä; hänen jäljissään väsyneenä äiti, jääden kädet päällekkäin oven suuhun.)

TANHUA (Aarolle.) Kiitos, veli! Hyvästi, herrasväki!

MOISIO (kumartaa vastaan, pysäyttää hänet kuitenkin ovelle, ojentaen kättään, huudahtaen.) Hetki vielä! Niin ei kai kiire, herra kirjailija? Nyt ilonpäivä, juhlapäivä tääll' on.

TANHUA. Ken sankar' on -- te, herra tohtori? -- Todella -- kukkia! Ma onnittelen.

(Kylmä kumarrus.)

MOISIO. Vain runoilijat sankareista käy. (Viittaa Aaroon.) -- On meillä syytä kaksin-, kolminkerroin nyt häntä sankarina juhlia.

(Menee Aaron luo, joka seisoo kuin unenhorteessa, ottaa häntä lempeästi hymyillen käsivarresta ja taluttaa keskilattialle Kertun eteen, kasvot katsomoon päin. Jatkaa Aarolle.)

Ja tänään, rakas veli, saat kuin saatkin sä vähän sietää, kun sua juhlitaan; saat sietää myös mun puhettani hiukan. Pois hetkeks kainous, pää korkealle!

(Kokoontuvat puolikaareen hänen sivuilleen, rva Vestman ja Tikka äärimmäisiksi oikealle; Kerttu tuo esiin seppelen.)

Sä synnynnäinen vappurunoilija, on voittos tänään kolminkertainen: täst' alkain eduskunta-kelpoinen oot iältäsi -- valmis kansan työhön; ja kansas sydämiä laulullas sa juuri alat valloitella jälleen; vaan suurin voitto, itsensä kun voittaa: sä senkin voiton, tuimaan taisteltuas, oot saavuttanut, sen me todistamme.

(Viittaa Kertulle, joka nostaa seppelen Aaron päähän ja nojaa sitten koristeellisesti sulhastaan vasten.)

Ja kolmin seppelöimme sinua me -- äitis, morsiamesi ja minä: nää lehvät äitis lempi-myrtistään soi seppeleeksesi, ja morsiames ne viehkeänä painaa päähäsi; ja minä -- niin, mä säästän sua nyt, niin juhlastas et muuta muistaa voi: se voittojuhlaks oli vaatimaton ja kaunis juuri vaatimattomuuttaan. -- Ja minäkin jos sepittää saan säkeen: Lie ensi voittojuhlas, veli, tää, ei viimeiseks se jää, oi seppelpää!

(Alkavat hiljaisen liikutettuina onnitella ja hyvästellä Aaro Vesuria, joka jää seisomaan paikalleen avuttomana.)

Esirippu.