Part 4

Adelina. El‰k‰‰ nyt, hirmuinen, el‰k‰‰ onnellisena h‰nen kanssa, jota min‰ ikuisesti vihaan. (Selimalle) Ja tietk‰‰, ruhtinatar, min‰ en ole teit‰ koskaan rakastanut, ja paljas viha ja kateus minun kiihdytti siihen, mink‰ tein. Min‰ tahdoin h‰net teilt‰ ryˆst‰‰ ja paeta h‰nen kanssa parempaan maahan. Viel‰ t‰n‰ yˆn‰ min‰ koetin h‰nt‰ kaikella kavaluudella vietell‰, mutta turhaan. Tuskassaan h‰n virkkoi minulle ne molemmat nimet ja paljaasta kavaluudesta min‰ ne virkoin teille. Min‰ luulin h‰nen, sinulta hylj‰ttyn‰, juoksevan omaan syliini. Turha toivo! h‰n rakasti sinua enemm‰n, ja valitsi ennen kuoleman kun minun. Yksi ainoa minulla on viel‰ teht‰v‰; min‰ olen kuninkaan tyt‰r, kuin sin‰ki. Sin‰ surmasit is‰ni ja veljeni, ja sinun orjanasi min‰ en voi en‰‰ el‰‰... Min‰ lopetan p‰iv‰ni t‰ss‰ sinun edess‰si. (Tempasee Purdovarilta pudonneen puukon ja tahtoo sen sys‰t‰ rintaansa.) Tuo sama rauta on lˆyt‰nyt syd‰mmen, jonka se halkasee.

Purdovar. Seisattukaa, Adelina! (Tarttuu h‰nen k‰teens‰.)

Adelina. Kiitt‰m‰tˆn, j‰t‰ minut ... n‰hd‰ sinut h‰nen syliss‰‰n, ei milloinkaan, min‰ kuolen.

Purdovar. Te ette saa kuolla, Adelina, teid‰n onnellinen petos toi h‰net minun syliini. Suuri keisari, jos minun rukoukseni auttaa, niin lahjoittakaa h‰nelle vapaus. Meid‰n ensi-tyˆ olkoon yhden ihmisen onni.

Selima. Ja min‰ yhdistyn samaan rukoukseen.

Rantala. Jumalan t‰hden, majesteetti! antakaa h‰nelle passi k‰teen ja valta-kunta lis‰ksi. Minua vapisuttaa niin kauan kuin raivoinen nainen on saman katon alla.

Karangur. T‰ll‰isen‰ ilo-p‰iv‰n‰ meid‰n armomme on ‰‰retˆn. Min‰ lahjotan h‰nelle vapauden ja sen lis‰ksi is‰ns‰ valta-kunnan, jonka h‰n, jos halajaa, voipi jakaa rakastetun puolison kanssa. Mutta sanokaa silloin h‰nelle, ett‰ h‰n olkoon viisaampi ja elkˆˆn suututtako sit‰, joka on voimallisempi h‰nt‰.

Adelina. Korkea majesteetti, ruhtinatar, min‰ olen rangaistu. Niin suuri hyvyys minut musertaa, ja aika vaan voipi parantaa syd‰mmeni haavat. Min‰ en voi kuin vaiketa, minulla ei ole vastuuta kuin kyyneleeni. (Menee.)

Kolmas kohtaus.

Entiset pait Adelinaa ja sitte Olkinor, Aslak ja Margiana.

Purdovar. Is‰ni, rakas is‰ni, miss‰ sin‰ olet, ett‰ tulisit n‰kem‰‰n minun onneni.

Selima. Purdovar! Teid‰n is‰ on minun huoneissani, nyt paraillaan h‰n kuulee onnensa. Elk‰‰ kysykˆ enemm‰n, elk‰‰ pakottako minua tunnustuksiin, joista minun t‰ytyy punastua.

Karangur. Olkinor sinun luonasi, Selima! Miss‰ h‰n viipyy? Minulla on h‰nelle t‰rkeit‰ ilmoituksia. Poikani, t‰m‰n valta-kunnan hallituksen min‰ nyt j‰t‰n sinulle. Mutta se ei ole viel‰ kaikki. Se hirmu-valtias, joka valloitti is‰si maan, on kukistettu. Se ahdistettu kansa on j‰lle voittanut vapautensa ja on ymp‰ri Aasian sinua kuulustellut ja kutsunut sinua is‰si istuimelle, mink‰ uskolliset yst‰v‰si ovat sinulle s‰ilytt‰neet. T‰ss‰ paperissa on sinun onnettomuutesi loppu.

Purdovar. Suuri Jumala! Minun syd‰mmeni kiitt‰‰ sinua ylh‰ist‰ ja huuleni vaikenevat.

(Sali avautuu ja alttari tulee n‰kyviin. Olkinor, Aslak, Margiana ja Kirina tulevat esiin. Purdovar, n‰hty‰ is‰ns‰, juoksee sen vastaan. Aslak lankee Purdovarin jalkoihin, sill'aikaa kun Margiana ja Kirina lankeevat Seliman eteen, joka heid‰t hyvyydell‰ nostaa ylˆs. Karangur, Rantala ja Tohtorit ovat liikutetut. Ihana valo valaisee viimeksi kaikki ja silloin esi-rippu lankee.)