Part 3

Aslak. Kuulkaa, ruhtinas, meill‰ on uusi kiusaus edess‰. Pysyk‰‰ vahvana, Margiana, Kirina! Pysyk‰‰ uskollisina. Nuo molemmat k‰‰rmeet kiert‰v‰t teid‰n ymp‰ri.

Selima. Te olette kuulleet, suoritkaa, salasimmat vankeudet ovat teid‰n asunto.

Olkinor. Tulkoon teid‰n vihanne minun p‰‰lleni, vaan s‰‰lik‰‰ poikaani!

Aslak. H‰n s‰‰li‰? Tuo syˆj‰t‰r, joka sys‰‰ meid‰t viattomat sinne, miss‰ ei kuu ei p‰iv‰ paista; ja mint‰hden? ett‰ h‰n saisi n‰ytt‰‰ maa-ilmalle miten ihmiset ovat h‰nelle leikki-kaluja. Mutta kavahtakaa, ruhtinatar, taivaassa on kosto.

(Menev‰t.)

Kolmas kohtaus.

Selima. Adelina. Kirina. Margiana.

Selima. Min‰ luotan nyt sinuun, Adelina! sano, miten sin‰ minut pelastat?

Adelina. Ruhtinan vartiat, mitk‰ keisari h‰nelle l‰hetti, ovat jo voitetut. P‰‰sy h‰nen luo on vapaa, me viettelemme h‰nen, h‰n on herkk‰uskoinen; min‰ tarvitsen Margianan ja Kirinan avukseni.

Selima. Sinun miehesi el‰m‰ on minun k‰dess‰ni.

Margiana. Min‰ olen valmis kaikkeen, kun vaan pelastan h‰nen.

Selima. Ja jos tahdot olla minun yst‰v‰ni, Kirina!

Kirina. Luottakaa minuun, ruhtinatar!

Adelina. Sitte tulkaa, meill‰ on kiiru.

Selima. Menk‰‰, menk‰‰, tehk‰‰ mit‰ h‰n k‰skee.

Nelj‰s kohtaus.

Selima.

Selima (yksin). Voipiko h‰n minua auttaa? Saanko min‰ viel‰ t‰m‰n voiton? Kenen nimi on siten kuuluisampi kuin minun ymp‰ri Aasian? Ken tulee sitte minun rinnalleni ‰lyn ja neron voimassa? Mill‰ ilolla huomenna diivanissa voin viskata noiden viisaiden neuvosten silmille nimet, joita oli mahdoton arvata ja lˆyt‰‰! Ah! ja kuitenki pelk‰‰n ja vapisen, jos t‰m‰ voitto h‰nen musertaa, ah! se on ainoa pelko, mik‰ koskee syd‰mmeeni. Mutta voinko min‰ per‰yty‰? se on mahdoton, Adelina sanoo oikein, se on nyt jo myˆh‰‰n, voitettu yhdelt‰, se on voitettu kaikilta.

Viides kohtaus.

Selima. Karangur.

Karangur (ottaen tytt‰rens‰ k‰den). Min‰ tulen pelastamaan sinun kunniasi, Selima.

Selima. Minun kunniani? Sen vaivan voitte s‰‰st‰‰, korkea majesteetti. Min‰ arvelen huomen-aamuna sen pelastaa itse.

Karangur. Sin‰ petyt, Selima, min‰ n‰en sinun silmist‰si, ettet sit‰ itse voi uskoa. Min‰ olen is‰si, ja sinun tuskasi minua s‰‰litt‰‰. Selima, me olemme kahden kesken, sano nyt suoraan, tied‰tkˆ sin‰ jo ne nimet?

Selima. Huomenna diivanissa te saatte kuulla, jos ne tied‰n.

Karangur. Sin‰ et viel‰ niit‰ tunne, sin‰ et voi tuntea, mutta lapseni, jos ne jo kuitenki tuntisit, sano nyt ... min‰ annan sen muukalaisen yˆll‰ paeta ... sin‰ ilmoitat huomenna h‰nen nimens‰, niin on kaikki pelastettu.

Selima. Min‰ ne tunnen ja en tunne, sanalla sanottu, te saatte huomenna julkisesti kuulla, jos ne tunnen.

Karangur. El‰ pikastu, tytt‰reni! Min‰ uskon ettet sin‰ viel‰ niit‰ tunne... Mutta Selima! Min‰ ne tunnen, ne ovat kirjoitetut tuossa paperissa, n‰et sin‰, merkillinen sattuma ne toi minulle nyt ik‰‰n; l‰hetys kaukaisesta maasta toi minulle kertomuksen h‰nest‰ ja h‰nen is‰st‰ns‰. Tytt‰reni, vanno nyt, ett‰ huomenna annat h‰nelle k‰tesi ja lopetat h‰nelt‰ onnettomuuden, niin sin‰ saat t‰ll‰ hetkell‰ minulta h‰nen ja is‰ns‰ nimet ... yksk‰‰n ihminen ei saa tiet‰‰, mist‰ ne sait, sinun voittosi on t‰ysi ja kaikki menee hyvin.

Selima (liikutettuna), Is‰ni yllytt‰‰ minua hirmuiseen petokseen... Mit‰ min‰ nyt teen? ... luotanko Adelinaan ja j‰t‰n kaikki ep‰-vakaisen onnen nojaan ... vain otanko nyt, kun tarjotaan, ja teen sen vihatun liiton... Alas nyt ylpe‰ syd‰n ... ja eih‰n se ole h‰pe‰ t‰ytt‰‰ is‰n pyyntˆ‰? Vaan jos Adelina saa nimet ... miss‰ on silloin voittoni?

Karangur. Sin‰ arvelet, tyt‰r! Se on turha arvella niin kohtuullisessa asiassa.

Selima. Ei, ei sittenk‰‰n! Min‰ luotan Adelinaan. Min‰ n‰en nyt koko viekkauden, he ovat h‰nelt‰ itselt‰‰n saaneet nimet ... he pett‰isiv‰t minua kuin lasta.

Karangur. Se on turha niin kauan mietti‰, p‰‰t‰ Selima, min‰ virkan nimet sinulle paikalla.

Selima. Min‰ olen p‰‰tt‰nyt. Aamulla diivanissa te saatte kuulla.

Karangur. Hurja, sin‰ uskallat ottaa sen h‰pe‰n, sen julkisen h‰pe‰n! koko kaupunki sinua pilkkaa, he nauravat sinulle vasten silmi‰, he n‰ytt‰v‰t sinulle hampaitansa ja kaikki ne entiset voitot ovat unhotetut ... niin monta p‰‰t‰ on leikattu turhaan! El‰ nyt tai kuole, min‰ en sinusta tahdo tiet‰‰.

(Menee.)

Selima. Adelina, miss‰ sin‰ olet, paras yst‰v‰ni, pelasta minua, koko maa-ilma on minut hylj‰nnyt, is‰ni j‰tti minut suutuksissa, sin‰ ainoa voit minun pelastaa!

Kuudes kohtaus.

Purdovar.

Purdovar (yksin vankeudessa). Kello on lyˆnyt kolme, sanoi h‰n, minun vartiani. H‰n pyysi minun panna maata. Mutta p‰‰ni on niin t‰ynn‰, ett‰ tuskin saan unta. Vaan juttua se kumminkin oli, ett‰ h‰n minua varoitti kummituksista. Huh' min‰ voin arvata, he koettavat nimi‰ minulta viekoitella. Ja vaikka keisari on kielt‰nyt t‰nne ket‰‰n laskemasta ... ne kurjalliset orjat! v‰h‰isin lahja, moniahta rupla heid‰t saa unhottamaan sen itse-valtiaan k‰skyt. Sellainen, sin‰ Delhin suuri itse-valtias, on sinun voimasi! sinulla on valta k‰ske‰, se on se ainoa, jolla sin‰ voit kehua... Vaan jos nyt koettaisin v‰h‰n nukahtaa. (Viskautuu sohvalle.)

Seitsem‰s kohtaus.

Purdovar. Margiana.

Margiana (ny‰sten ruhtinasta). Hyv‰ ruhtinas, armollinen herra, her‰tk‰‰, minua vapisuttaa, sallikaa minun...

Purdovar. Ken te olette ja mit‰ tahdotte?

Margiana. Ettekˆs te minua tunne? Teid‰n yst‰v‰nne vaimoa, Margianaa, majatalonne em‰nt‰‰?

Purdovar. Puhukaa, mit‰ teill‰ on sanomista?

Margiana. Minulla on hyvin t‰rke‰ asia, ... minua vapisuttaa sit‰ ilmoittaessa, ... ruhtinas! teid‰n is‰nne on meill‰.

Purdovar. Mit‰ kaikkia? Suuri Jumala!

Margiana (itkein). Ja h‰n on tullut leskeksi, teid‰n ‰iti on kuollut ja haudattu.

Purdovar. Rakas ‰itini, ah!

Margiana. Ja se is‰ parka on kauheassa tuskassa teist‰, h‰n pelk‰‰ teid‰n hengen olevan vaarassa, h‰n uhkaa menn‰ keisariin ja ilmoittaa ken h‰n on, ja ken te olette, ja mieheni sanoi, ett‰ sellainen ilmoitus teille tuottaa kuoleman. Hyv‰ ruhtinas, pelastakaa h‰nt‰, h‰n pyysi teilt‰ yhden sanan, teid‰n nimenne vaan ... se h‰nelle tuottaa levon, h‰n siit‰ ymm‰rt‰‰, ett‰ te olette elossa.

Purdovar. Is‰ni t‰‰ll‰ ja ‰itini kuollut, mit‰ kummaa te sanotte, se ei ole mahdollista!

Margiana. Min‰ en tahdo tulla autuaksi, jos se ei ole totta.

Purdovar. Is‰ parka! ƒiti raukka!

Margiana. Joutukaa nyt, ruhtinas! aika kiireht‰‰, teid‰n is‰ voisi menn‰ keisariin; kirjoittakaa. (Ottaa taulun ja tarjoo sen ruhtinalle.)

Purdovar. Antakaa se t‰nne, min‰ kirjoitan. (Per‰ytyy ‰kki‰ ja katsoo h‰nt‰ silmiin.) Mutta Margiana! Sinulla on tyt‰r, joka palvelee Selimaa? ja niin se on, sinun miehesi sen on sanonut.

Margiana. Ja jos se niin olisi, mit‰ se t‰h‰n koskee, mutta miten te nyt siihen tulette?

Purdovar. Mene nyt kotiisi, Margiana, ja sano paljon terveisi‰ sinne. Is‰ni olkoon huoletta, ja sanokoon keisarille, mit‰ tahtoo.

Margiana. Ja te etten kirjoita ne pari sanaa?

Purdovar. Ei yst‰v‰ni, min‰ en kirjoita ... te saatte huomenna kuulla minun nimeni ... mutta yst‰v‰ni vaimo ei olis tarvinnut tulla minua pett‰m‰‰n.

Margiana. Min‰ teit‰ pett‰m‰‰n? (Itsekseen) Adelina tulkoon itse. (Ruhtinalle) Olkoon teid‰n tahtonne, ruhtinas. Is‰llenne min‰ sanon sen kun pyysitte. (Menness‰‰n) Adelina on valveilla ja t‰m‰ ei makaa. (Menee.)

Kahdeksas kohtaus.

Purdovar. Kirina.

Kirina. Min‰ olen ruhtinattaren orja ja tuon teille hyvi‰ sanomia.

Purdovar. Viimenki, se on hyvin iloista kuulla.

Kirina. Teille menestyi, mik‰ ei kellenk‰‰n muille, te liikutitte viimenki sen kovan syd‰mmen. H‰n kielt‰‰ sit‰ viel‰, mutta totuus n‰kyy jo kaikesta. Min‰ annan henkeni pantiksi, ett‰ h‰n teit‰ rakastaa.

Purdovar. Se on hyv‰, min‰ uskon sinun sanasi, mutta sitte?

Kirina. Ah ruhtinas, tietk‰‰, se onneton on nyt kauheassa tuskassa, h‰n katuu koko tyˆt‰ns‰, ja itkee ja voivottelee kuin lapsi, h‰n ei tied‰ miten p‰‰st‰ siit‰ h‰pe‰st‰, mik‰ h‰nt‰ huomenna odottaa. Min‰ annan henkeni, jos se ei ole totta, mit‰ teille sanon!

Purdovar. Sin‰ annat liian usein henkesi, sin‰ voit sit‰ s‰‰st‰‰ ja sanoa ruhtinattarellesi, ett‰ t‰ss‰ asiassa h‰nen on helppo voittaa. Lohduttakoon sit‰ onnetonta se, joka h‰nt‰ rakastaa, niin se korottaa h‰nen kunnian enemm‰n kun se liika ymm‰rrys. Vain sit‰kˆ sin‰ tahdoit ilmoittaa?

Kirina. Ruhtinas, se ei ole sill‰ tehty. Teid‰n pit‰‰ v‰h‰n k‰rsi‰ meid‰n heikkouksia.

Purdovar. Puhelkaa.

Kirina. Ruhtinatar l‰hetti minun teit‰ rukoilemaan: virkkakaa h‰nelle ne nimet ja luottakaa h‰nen rakkauteensa. H‰n ei tahdo en‰‰ muuta kun diivanissa pelastaa kunniansa ja sitte viskautua teid‰n kaulaan, p‰‰tt‰k‰‰ nyt ruhtinas, te ette sill‰ en‰‰ mit‰‰n kadota, vaan voitatte h‰nelt‰ syd‰mmellisen kiitoksen, h‰n ei tule silloin v‰kisen, mutta rakkaudesta teid‰n syliinne.

Purdovar. Mutta hyv‰ tyttˆ, sin‰ unhotit lopun.

Kirina. Mink‰ lopun?

Purdovar. Min‰ annan henkeni, jos se ei ole totta.

Kirina. Herra Jumala! Te luulette minun valhelleen?

Purdovar. Min‰ sen luulen, enk‰ koskaan suostu teid‰n pyyntˆˆn. Sano h‰nelle, ett‰ min‰ sen teen rakkaudesta.

Kirina. Mutta arvaatteko te, mit‰ se teille maksaa?

Purdovar. Maksakoon se minulle p‰‰ni.

Kirina. Se on vissi; sen se teille v‰hint‰in maksaa. Te ette sitte ilmoita mit‰‰n?

Purdovar. En sanaa.

Kirina. Hyv‰sti. (Menness‰‰n) Sen vaivan olisin voinut olla n‰kem‰tt‰. (Menee.)

Purdovar. Menk‰‰ kurjalliset olennot ja tahdottomat k‰skyn t‰ytt‰j‰t. Minusta te ette voita mit‰‰n. Min‰ tunnen jo teid‰n viekkauden. Totisuus on teiss‰ paljas ulko-puku, jolla te kehutte, teid‰n sis‰ll‰ on paljas kavaluus. Mutta is‰ni t‰‰ll‰ ja ‰itini kuollut, miss‰ piinassa minun pit‰‰ odottaa aamua! Koetan v‰h‰n nukahtaa. (Viskaikse sohvalle ja nukkuu.)

Yhdeks‰s kohtaus.

Purdovar. Adelina peitetyill‰ kasvoilla ja vaksi-kyntteli k‰dess‰.

Adelina. Kaikki ei saa menn‰ hukkaan, ja jos kohta min‰ nime‰ h‰nelt‰ en saa, niin Delhist‰ min‰ h‰nen pois vien, se minun pit‰‰ tehd‰, ja sitte, o autuus! Rakkaus, sulata nyt puhe minun huulillani ja anna minun voittaa t‰ss‰ tulisessa sodassa. (Katseltua makaavata) Kultani makaa, ja syd‰mmeni sykk‰‰ niin kauheasti! Synti se on karkottaa tuon kultaisen unen noista suloisista silmist‰! Mutta p‰iv‰ valkenee, aika ei anna viipy‰. (L‰henee ja koskettaa hell‰sti) Ruhtinas, her‰tk‰‰!

Purdovar. Uusi kummitus! haahmo, pakene pois ja anna minun lev‰t‰.

Adelina. Elk‰‰ suuttuko, ruhtinas! Elk‰‰ pelj‰tkˆ, enh‰n min‰ teid‰n nimi‰ tahdo.

Purdovar, Jos sinulla on se aikomus, niin se on ihan turha.

Adelina. Min‰ nyt tulisin teit‰ pett‰m‰‰n! Ah! ruhtinas, ... vaan eikˆs t‰‰ll‰ k‰ynyt Margiana teit‰ viettelem‰ss‰?

Purdovar. T‰‰ll‰ k‰vi sellainen...

Adelina. Ja er‰s Seliman orjia?

Purdovar. K‰vi seki, vaan se sai pitk‰n nen‰n, niinkuin saat sin‰ki.

Adelina. Sen soimauksen min‰ k‰rsin, mutta kuulkaa minua ensin.

Purdovar. Puhukaa, mit‰ te tahdotte?

Adelina. Katselkaa minua! Keksi te minua luulette?

Purdovar. Teid‰n k‰ytˆksest‰ min‰ voisin arvella hyvinki paljon, mutta teid‰n vaatteus on alhaisen orjan, jonka n‰in jo diivanissa. Min‰ surkuttelen teit‰.

Adelina. Min‰ki jo olen surkutellut teit‰. Siit‰ on viisi vuotta kun min‰ n‰in teid‰t halpana orjana. (Ottaa peitteen kasvoiltaan) Katsokaa, ruhtinas, tunnetteko te minua?

Purdovar. Adelina! Suuri Jumala, mit‰ pit‰‰ n‰kem‰ni!

Adelina. Niin, ruhtinas, t‰ll‰isess‰ tilassa te saatte n‰hd‰ sen kuninkaan tytt‰ren!

Purdovar. Maa-ilma piti teid‰t kuolleena, ja miss‰ kurjuudessa min‰ teid‰t lˆyd‰n! Sen jalon kuninkaan tytt‰ren!

Adelina. Ja sen julman Seliman orjana, ruhtinas, sen, joka tappoi is‰ni ja veljeni, sen rakastetun veljeni. Ah ruhtinas, kuin min‰ h‰nt‰ olen itkenyt, sit‰ hyv‰‰ velje‰, jonka se peto taioillaan hurjensi ja sitte surmasi. (Itkee) Sen p‰‰n te n‰‰tte nyt torilla. Mik‰ hirve‰ n‰kˆ! min‰ kauhistun, miss‰ sen rakkaan veljen p‰‰ nyt pit‰‰ olla!

Purdovar. Onneton, se sitte oli tosi, se sanoma, jota pidin vaan satuna?

Adelina. Liian tosi! Is‰ni tahtoi kostaa sen rakkaan poikansa kuoleman, h‰n kaatui tappelussa ja kaikki nuoremmat veljeni. Min‰ jouduin orjaksi t‰nne, onnellinen viel‰ saada viholliseni armosta lahjaksi henkeni. Surkutelkaa minua, ruhtinas, jos teill‰ on syd‰nt‰ joka tuntee toisen onnettomuuden!

Purdovar. Min‰ surkuttelen teit‰ syd‰mmest‰ni, ruhtinatar. Mutta kuitenki, te syyt‰tte siit‰ v‰‰rin ainoasti Selimaa. Oma paha onnenne on teid‰t siihen vet‰nyt. Teid‰n veljenne uskalius, is‰nne typeryys ja sen huonot neuvon-antajat, ne ovat teid‰t onnettomuuteen sys‰nneet. Jos huomenna saan voiton, ensi tyˆni on t‰t‰ auttaa, vaan nyt, ruhtinatar, me olemme samassa kadotuksessa.

Adelina. Te ette voineet minua tuntematta uskoa, vaan kuninkaan tyt‰rt‰ te voitte uskoa, silloin kuin se teit‰ surkuttelee. Ah! josko nyt saisin teid‰t uskomaan!

Purdovar. Adelina, puhukaa, mit‰ teill‰ on sanomista?

Adelina. Tietk‰‰ nyt ruhtinas, ... vaan kuitenki, jos luulette minun, kuin alhaisen orjan, teit‰ viettelev‰n, jos ette tee eroitusta minun ja heid‰n v‰lill‰!

Purdovar. Elk‰‰ minua kiusatko, min‰ rukoilen, puhukaa Jumalan t‰hden, onko teill‰ mit‰ sanomista h‰nest‰, josta riippuu koko el‰m‰ni?

Adelina (itsekseen). Sallikoon nyt luoja, ett‰ min‰ h‰nen pet‰n! (Ruhtinalle) Ruhtinas, sama Selima, se h‰vytˆn, julma, viekas peto on antanut k‰skyn teid‰t murhata t‰n‰ aamuna. Sellainen on se rakkaus, jossa on teid‰n el‰m‰nne.

Purdovar. Minut murhata?

Adelina. Teid‰t murhata. Ensi askeleella t‰st‰ huoneesta te saatte rintaanne kaksikymment‰ keih‰st‰, sen se peto on k‰skenyt.

Purdovar. Min‰ ilmoitan sen heti vartioille. (Tahtoo menn‰.)

Adelina. Mihin te tahdotte? Teid‰n pelastus on mahdoton, samat vartiat ovat palkatut teit‰ murhaamaan.

Purdovar. Olkinor, Olkinor! Onneton is‰, niin loppuu Purdovar, sinun poikasi. Delhiin sinun piti tulla itkem‰‰n poikasi haudalla. Hirmuinen kohtaus! (peitt‰‰ silm‰ns‰.)

Adelina (itsekseen). Purdovar, Olkinorin poika! Onnellinen tyttˆ! Nyt koetelkoon pauloistani menn‰! N‰m‰ nimet h‰nen antavat minun k‰siini.

Purdovar. Sellaiset sitte ovat teid‰n k‰skyt, itse-valtias Delhin keisari! Sinun kurjalliset orjasi, jotka panit minulle vartioiksi, niin he t‰ytt‰v‰t n‰m‰ sinun k‰skysi. Hyv‰sti sitte maa-ilma ja kaikki toivoni! Se sitte on sinun rakkautesi, julma, minun veress‰ni sin‰ tahdot silmi‰si huvittaa! Ota se nyt, se on sinun vallassa!

Adelina. Ruhtinas, min‰ yksin‰ni voin teid‰t viel‰ pelastaa. Seuratkaa minua, paetkaa minun kanssani, hevoset ovat varustettu, paetkaamme t‰st‰ murhaajain maasta. Kabulin kuningas on minun enoni, turvatkaamme h‰neen, te voitte yhdistettyn‰ minun kanssani voittaa takaisin is‰ni valta-kunnan. Vaan jos min‰ teille olen halpa, Tatariassa on teille monta ihanaa kuninkaan tyt‰rt‰, valitkaa kaunein ja parain niist‰; min‰ tukeutan syd‰mmeni ‰‰nen ... pelastakaa vaan itsenne! (Tulisesti, ottaen h‰nt‰ k‰dest‰) Tulkaa, tulkaa nyt viel‰ on aika, p‰iv‰ jo valkenee ja pelastus-hetki on pian ohitse.

Purdovar. Jalo Adelina! Ainoa yst‰v‰ni! Minun syd‰nt‰ni viileksii, etten voi teit‰ seurata ja teilt‰ ottaa vapauttani. Min‰ en voi pett‰‰ keisaria, jonka talossa olen, ja h‰nen orjansa kanssa paeta; syd‰mmeni ei ole en‰‰ minun, Adelina, min‰ s‰ilyt‰n sen sille, joka sen on valloittanut; kuolema on minulle suloinen ottaa h‰nelt‰, ja min‰ kuolen h‰nelle, kun en voinut el‰‰.

Adelina. Mieletˆn! te j‰‰tte t‰nne, te olette sen p‰‰tt‰neet?

Purdovar. Min‰ j‰‰n ja odotan kuolemaani.

Adelina. Kiitt‰m‰tˆn! Teit‰ ei pitele rakkaus h‰neen, te ette voi olla niin hurja, ett‰ h‰nt‰ rakastaisitte, ei ensink‰‰n; mutta min‰ vaan teille olen halpa. Te menette surmaanne kohti, ennen kun minulta otatte vapauden, te kuolette mieluisemmin kuin otatte minun!... Ruhtinas! paetkaa kuitenki, pelastakaa edes oma henkenne!

Purdovar. Teid‰n puheet ovat turhat. Min‰ en voi tehd‰ muuta kun j‰‰d‰ t‰nne ja odottaa sit‰, mik‰ kohtaa.

Adelina. J‰‰k‰‰ sitte! Orjaksi min‰ki j‰‰n. Yksin min‰ en voi enk‰ tahdokaan paeta. Saadaanpas n‰hd‰, kumpainenko meist‰ rohkeemmin n‰kee surmansa silm‰t! (Irroten h‰nest‰) Olisinko min‰ ainoa joka pysyv‰isyydess‰ en voittanut! (Itsekseen) Purdovar, Olkinorin poika. (Kyykistyen ylenkatseella.)

Tuntematon. Ruhtinas! j‰‰k‰‰ hyv‰sti! (Menee.)

Purdovar. Milloin t‰m‰ kauhea yˆ p‰‰ttyy? T‰llaista kiusaa minun on t‰ytynyt k‰rsi‰! Mik‰ kauheus minulla on edess‰ni! Ansaitsiko minun rakkauteni t‰m‰n menetyksen? Mutta kun sin‰ sit‰ tahdot, olkoon! Aamurusko jo on taivaalla, aurinko pian nousee ja tuopi kaikille muille el‰m‰n, minulle se tuopi surman. Mutta k‰rsi nyt syd‰mmeni!

Kymmenes kohtaus.

Purdovar. Rimpi.

Rimpi. Diivan jo kokoontuu, ruhtinas! Hetki on tullut, joutukaa!

Purdovar (katselee h‰nt‰ raivoisin silmin). Sin‰kˆ se olet yksi niit‰ palkatuita? Miss‰ sinun on keih‰‰si? T‰yt‰ pian se, mit‰ sinulle on k‰sketty!

Rimpi. Mit‰ kummaa te puhelette, mit‰ k‰skyj‰, herra? Minulla ei ole muuta kun teid‰t saattaa divaaniin, jossa kaikki teit‰ jo odottelee.

Purdovar. Tule sitte, sin‰ saat n‰hd‰, pelk‰‰nkˆ min‰ kuolemaani. El‰v‰n‰ min‰ en sit‰ huonetta en‰‰ n‰e.

Rimpi (katselee h‰nt‰ kummeksien). Sit‰ tulimaistako te t‰ss‰ kuolemasta haastatte! Kirotut naiset, ne eiv‰t ole sen antaneet silm‰‰ns‰ ummistaa ja nyt h‰n on tullut hulluksi.

Purdovar. Tuossa on nyt miekkani! Se j‰‰kˆˆn t‰nne, min‰ en tahdo sotia vastaan. Se julma saakoon nyt n‰hd‰, ett‰ min‰ aseetonna olen tarjonnut rintani h‰nen palkatuille murha-miehillens‰. (Menee, ja ulkona kuuluu soitto.)

VIIDES NƒYT÷S.

(Toisen n‰ytˆksen paikka ja kaikki muut samallaiset koristukset.)

Ensim‰inen kohtaus.

Karangur. Rantala. Tohtorit. Vartiat ja sitte Purdovar.

Purdovar (ulkona katsellen ymp‰rilleen). Ja min‰ tulin el‰v‰n‰ t‰nne, joka askeleella luulin ne kaksikymment‰ keih‰st‰ saavani rintaani. Adelina siis valehteli. H‰n oli yht‰l‰inen kuin ne toisetki. Tahi Selima on saanut nimet ja min‰ olen hukassa?

Karangur. Poikani! sinun muotois on niin synke‰ ja ep‰ilys on sinun kasvoillasi. El‰ pelk‰‰, minulla on hyv‰t sanomat, k‰rsi nyt v‰h‰n, ne saat kohta kuulla, Ja muista, ettei onni tule koskaan yksin‰‰n, sill‰ on keralla monet hyv‰t antimet. V‰vy, Selima on sinun, kolmesti h‰n on t‰n‰ yˆn‰ rukoillut minun h‰nt‰ pelastamaan t‰st‰ kiusauksesta; siit‰ voit arvata, onko sinulla syyt‰ vavista.

Rantala. Luottakaa siihen, ruhtinas! Luottakaa minun sanaani, se on julkinen totuus. Kahdesti h‰n noudatti minunki t‰n‰ yˆn‰ luoksensa, ja minulla oli tuskin aikaa saada keng‰t jalkaani, aamusetta ja suuruksetta niin-kuin olin, minun piti yˆkylm‰ll‰ juosta, ett‰ partani viel‰ nytki j‰risee; minun piti hankkia lis‰ksi aikaa, minun piti puhutella majesteetti‰, ja mit‰ sen juutasta minun piti tehd‰ ja lent‰‰ kieli pitk‰ll‰ ymp‰ri kaupungin; vaan min‰ nauroin partani v‰list‰, ja sen min‰ tein h‰nen tuskaillessa.

Karangur. Katsokaa, miten h‰n viipyy, h‰n odottaa viimeiseen rippuun, mutta nyt se ei auta ... k‰sky jo on annettu h‰nen tulla ja saada se viimeinen h‰pe‰, jota turhaan h‰nelt‰ koin s‰‰st‰‰. Iloitse nyt, poikani, se on nyt sinun vuorosi.

Purdovar. Kiitoksia teid‰n hyvyydest‰! Vaan iloita min‰ en voi h‰nen tuskalle, johon kokonaan olen syyp‰‰. Min‰ j‰tt‰isin h‰nen jos voisin. Ainoa toivoni on, ett‰ viimenki saisin h‰nen itse‰ni rakastamaan, sitte tahdon elin-aikani olla h‰nen orjansa, kaikki ajatukseni ja mieleni olkoot yksin‰‰n h‰ness‰.

Karangur. Tyˆhˆn sitte, aika on k‰siss‰. T‰m‰ huone muuttukoon temppeliksi, alttari olkoon valmisna ja papit varustaikoot tyˆhˆns‰. H‰nen pit‰‰ jo tullessaan n‰hd‰ kaikki, mik‰ h‰nt‰ odottaa. (Braman alttari ja papit tulevat n‰kym‰‰n huoneen per‰ll‰.)

Rantala. Hiljaa, hiljaa! Sst! h‰n tulee! kuulkaa, mik‰ murheellinen soitto, se on paremmin hautaus- kuin h‰‰-soitto. (Se musta orja tulee edell‰ ja muut kuin toisessa n‰ytˆksess‰, Selima orjinensa huoli-vaatteissa.)

Toinen kohtaus.

Entiset. Selima. Adelina. Kirina ja muita.

Selima. T‰m‰ surullinen n‰kˆ ja huoli, mik‰ minua seuraa, on teid‰n silmille vissiin hyvin iloista. Alttari odottelee, ja min‰ n‰en pilkan teid‰n jokaisen silmiss‰. Min‰ olen koetellut kaikki taiat ja konstit, joilta teilt‰ ottaa t‰m‰n voiton, joka minut musertaa... Ja kuitenki, minun t‰ytyy nyt antautua onneni nojaan.

Purdovar. Selima! jos te n‰kisitte, kuin teid‰n murhe tukeuttaa syd‰mmeni ilon, se vissiin poistaisi teid‰n vihanne. Oliko se minulta rikos, haluta sellaista omistusta? Se olisi rikos se hylj‰t‰.

Karangur. Ruhtinas, h‰n ei ansaitse sit‰ alentumista. Kaikki taistelut ovat nyt turhat. Kun ei suostunut hyv‰ll‰, suostukoon pahalla. Nyt k‰yt‰kˆˆn toimeen, nyt iloinen soitto sen ilmoittakoon kaikelle kansalle.

Selima. Odottakaa! Ei niin pikaisesti! (Nousee seisalleen.) Minun voittoni ei voinut olla suurempi. Varten min‰ nukutin sinun pidetyn syd‰mmesi niill‰ suloisilla toivoilla, sys‰t‰kseni sinut sitte pohjattomaan syvyyteen. (Verkalleen ja juhlallisesti) Purdovar, Olkinorin poika! Pakene t‰st‰, ne molemmat nimet minun henkeni voima k‰sitti. Etsi toinen puoliso, ja kadotus tulkoon sinulle ja jokaiselle, ken Selimaa rohkenee tavoittaa!

Purdovar. Oh! minua poloista!

Karangur. Suuri Jumala, kuin se oli mahdollista?

Rantala (tohtoreille). Menk‰‰ kotiinne, viisaat tohtorit! ajattakaa pois pitk‰t partanne!

Tohtori. Meid‰n ymm‰rrys seisoo.

Purdovar. Kaikki on hukassa! Kaikki toivoni ovat kuolleet. Ken minua poloista auttaa! Min‰ rakastin liian palavasti ja sent‰hden kadotin kaikki. Miks' en eilen jo varten sanonut v‰‰rin? Nyt olisin rauhassa, kuoleman ikuisessa levossa, ja sieluni olisi nyt vapaa. Miksi te, suuri keisari, minulle huojensitte sen verisen lakinne? Mielell‰ni nyt antaisin p‰‰ni. H‰nen voittonsa olisi t‰ydellisempi ja h‰nen syd‰mmens‰ olisi tyydytetty! (Murina kansassa.)

Karangur. T‰t‰ murhetta min‰ en voi kantaa; se odottamaton kohtaus minut musertaa.

Selima. Voi, miten sen murhe minua liikuttaa, Kirina! nyt en voi syd‰nt‰ni en‰‰ hillit‰.

Kirina. Niin antautukaa viimenki, lopettakaa kaikki ja kuulkaa, miten kansa murisee.

Adelina. T‰m‰ hetki antaa minulle el‰m‰n tahi kuoleman.

Purdovar. Ja miksi viel‰ lakia, lopettaa kurjallista el‰m‰‰ni! (L‰hestyy Seliman istuinta) Leppym‰tˆn! T‰ss‰ n‰et nyt jaloissasi Purdovarin, jonka jo tunnet, ja jota tuntematonna vihasit. Miksi sen el‰m‰‰ viel‰ pitkitit? Min‰ tyydyt‰n sinut ja auringon valo elkˆˆn minulle en‰‰ paistako. T‰ss‰ jaloissasi nyt lopetan (vet‰‰ puukon poveltansa ja uhkaa sen pist‰‰ rintaansa, Adelina rupee hypp‰‰m‰‰n sit‰ est‰m‰‰n, ja Selima syˆksee istuimeltansa alas.)

Selima (temmasten h‰nen k‰tens‰). Purdovar! (Molemmat katsovat ‰‰nett‰ toisensa silmiin.)

Karangur. Mit‰ kaikkia, minun keisarillisen istuimeni edess‰?

Purdovar. Sin‰, Selima, sin‰ est‰isit minun kuolemani? Sekˆ sinun on s‰‰lisi? Minun antaa el‰‰ toivotta ja rakkaudetta? Minun tuskani sin‰ vaan pitkitt‰isit. Ei, ei, siihen sinun voimasi ei ulotu. Surmata minun voit, vaan et pakottaa el‰m‰‰n kurjallista el‰m‰‰. Jos mit‰ voit s‰‰li‰, niin osota se is‰lleni, joka on t‰‰ll‰ Delhiss‰. H‰nen vanhuutensa ainoa turva katoo t‰ll‰ hetkell‰.

Selima. El‰k‰‰, Purdovar! El‰k‰‰ minulle! Min‰ olen voitettu. Minun syd‰mmeni jo on teid‰n... Kirina! hae t‰nne ne peitetyt, tunnethan sin‰, tuo heit‰ kuulemaan vapautta ja lohdutusta, joudu kulta Kirina!

Kirina. Kuin ilolla min‰ sen teen!

Adelina. Nyt on aika kuolla, minulla ei ole en‰‰ mit‰‰n toivoa.

Purdovar. Untako t‰m‰ on, Jumalani!

Selima. Min‰ en voi kehua voitostani, ruhtinas! Tietk‰‰ ja tietkˆˆn sen maa-ilma! Ei minua viisauteni, vaan sallima, teid‰n oma pikaisuus, toi minulle teid‰n nimenne. Te virkoitte ne Adelinalle, ja h‰nelt‰ min‰ ne sain. Min‰ se voitettu olenki, ja voittaja olette te. Mutta min‰ en vaan totellut lakia, ruhtinas, kun teille antaudun, min‰ tottelen siin‰ oman syd‰mmeni ‰‰nt‰. Se jo oli teid‰n ensi-vilauksessa, kun ... min‰ rakastin teit‰.

Adelina. Voi hirmuinen piina!

Purdovar (v‰hitellen tointuen, puristaa h‰nt‰ tulisesti rintaansa). Te, Selima, minua? Suloinen autuus, el‰ minua kuoleta!

Karangur. Siunatkoon sinua Jumala, tytt‰reni. T‰ss‰ ilossa min‰ annan sinulle kaikki anteeksi. T‰m‰ hetki parantaa kaikki syd‰mmeni haavat.

Rantala. Nyt on aika ruveta h‰ihin; tehk‰‰ tilaa, herrat viisaat tohtorit.

Tohtorit. H‰ihin, h‰ihin, h‰ihin, vannokaa!