Part 1

SELIMA

Sadullinen komedia viidess‰ n‰ytˆksess‰

Schillerin Turandot'ista mukaillut

P. HANNIKAINEN

Helsingiss‰, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa, 1861.

JƒSENET:

Karangur, Delhin Keisari. Selima, sen tyt‰r. Adelina, | t‰m‰n orjia Kirina, | Purdovar, pakolainen ruhtinas. Olkinor, sen is‰. Aslak, h‰nen entinen palvelia ja Purdovar'in yst‰v‰. Margiana, h‰nen vaimonsa. Rantala, Keisarin neuvon-antaja. Taimur, Samarkand'in kuninkaan yst‰v‰. Rimpi, vartia-v‰en p‰‰llikkˆ. Pampu, kuohittujen orjain p‰‰llikkˆ. Keisarin tohtorit. Seliman orjia. Braman pappia.

ENSIMƒINEN NƒYT÷S.

Ensim‰inen kohtaus.

Purdovar ja sitte Aslak.

Purdovar. Jumalan kiitos, kun t‰‰ll‰ Delhist‰ki lˆysin hyvi‰ ihmisi‰.

Aslak. Mit‰ kaikkia! Purdovar! Vain erhetynkˆ min‰?

Purdovar. Aslak! sin‰ t‰‰ll‰, ja t‰ss‰ huoneessa.

Aslak. Ja teid‰t, ruhtinas, min‰ n‰en viel‰ elossa ja nyt Delhiss‰?

Purdovar. Vait Jumalan t‰hden, vait siit‰! mutta kuin sin‰ t‰nne jouduit?

Aslak. Kummallisella tavalla, ruhtinas! Sin‰ kaukana p‰iv‰n‰ kun vihollinen vallotti meid‰n is‰n-maan ja poltti teid‰n ihanan linnan, min‰ juoksin viel‰ tulen sekaan sinne etsim‰‰n teid‰n ‰iti‰, min‰ syˆksin huoneesta huoneesen ja huusin, mutta en lˆyt‰nyt mit‰‰n. Palaneilla vaatteilla ja s‰retyll‰ syd‰mmell‰ p‰‰sin sielt‰ ulos ja pakenin Tatariaa kohti. Monjailta pako-kumppanita sain kuulla ett‰ kuningas ja te olitte tappelussa kaatuneet. Tuskassani min‰ riensin aina etemm‰ksi, ja seisatuin viimeksi Hassanin nimell‰ t‰h‰n kaupunkiin tyˆ-mieheksi. Onneni toi minun t‰h‰n taloon, jonka lesken‰ ollut em‰nt‰ muuttui vaimokseni. Mutta miten te, ruhtinas, jota itkin kuolleena, olette t‰nne joutuneet?

Purdovar. Pian yht‰l‰isell‰ tavalla kuin sin‰. Samana p‰iv‰n‰, kuin viholliset olivat voittaneet sen viimeisen tappelun, min‰ ja is‰ni juoksimme linnaan, ja ker‰tty‰ sielt‰ mit‰ kalliinta oli, pakenimme ‰itini kanssa Altain vuorille p‰in ja sˆimme siell‰ ruohoja ja mets‰n el‰imi‰. Harteillani min‰ kannoin ‰iti‰ni ja se vanha kuningas, is‰ni, astui jalkaisin ne ‰‰rettˆm‰t matkat. Niin viimenki seisatuimme er‰‰sen kaupunkiin Tatariassa. Puettu huonoihin talonpojan vaatteihin ja paljain jaloin, minun t‰ytyi siell‰ kerj‰ten el‰tt‰‰ vanhempiani. Mutta t‰ss‰kin tilassa meit‰ viel‰ uhkasi uusi onnettomuus. Se voimallinen valloittaja antoi joka haaralla meit‰ kuulustella, ja etsij‰t jo olivat meid‰n j‰lill‰. Meid‰n t‰ytyi paeta aina etemm‰ksi.

Aslak. Olkaa jo, ruhtinas! teid‰n jokainen sana viilee halki syd‰mmeni, mutta sanokaa, ovatko kuningas ja h‰nen puoliso viel‰ elossa?

Purdovar. He ovat elossa. Totinen jalous, Aslak, n‰kyy ihmisen onnettomuudessa. Me tulimme kuningas Keikobadin p‰‰-kaupunkiin. Siell‰ sain palveluksen t‰m‰n kuninkaan hovissa. Alhaisena tyˆ-miehen‰ min‰ sain siell‰ kantaa raskaita kuormia ja kaivaa ojia h‰nen lyst‰ys-tarhassaan. Kuninkaan tyt‰r Adelina n‰ki minun siell‰, ja min‰ en tunne aaveksiko h‰n mit‰, mutta h‰n rupesi minua kohtelemaan enemm‰n kuin yst‰vyydell‰. Minun tilani rupesi paranemaan. Vaan Adelinan is‰, en tied‰ mist‰ syyst‰, ryhtyi yht‰kki‰ sotaan Delhin keisarin kanssa ja kaatui siell‰, Adelina joutui vangiksi ja oli hukutettu Ganges-jokeen. Min‰ j‰in taas kerj‰l‰iseksi.

Aslak. J‰tt‰k‰‰ jo, ruhtinas! Se on kauheaa sit‰ kaikkea kuulla; mutta nyt te olette sota-sankarin puvussa, sanokaa, miten onni teille viimenki leppyi?

Purdovar. Kabul'in ruhtinalta h‰visi kallis mets‰koira. Min‰ olin niin onnellinen ett‰ sen lˆysin. Palkinnoksi siit‰ h‰n lahjoitti minulle t‰m‰n vaatteuksen, korjasi is‰ni ja ‰itini kaupungin vaivais-huoneesen. Siell‰, Aslak, vaivais-huoneessa el‰‰ nyt sinun kuninkaasi puolisonsa kanssa, ja siell‰ki viel‰ vavisten tulla tunnetuksi ja tapetuksi.

Aslak. Voi hyv‰ Jumala!

Purdovar. Min‰, saatua t‰m‰n vaatteuksen ja v‰h‰isen rahaa, l‰ksin etsim‰‰n onneani, tulin t‰nne Delhiin ja arvelen pyrki‰ keisarin sota-v‰keen. Jos t‰‰ll‰ voisin lˆyt‰‰ paremman onnen, tahi lopettaa t‰m‰n kurjallisen el‰m‰ni, toisen tahi toisen. Mutta Aslak! mik‰ juhla nyt on kaupungissa, joka sen v‰en on pannut niin liikkeelle? Min‰ en tahtonut saada miss‰‰n majaa, ennenkun se hyv‰ nainen otti minun t‰h‰n huoneesen.

Aslak. Se oli minun vaimoni.

Purdovar. Kiit‰ onneas, joka sinulle on suonut sellaisen vaimon. Nyt hyv‰sti, Aslak! Min‰ pist‰yn katsomaan t‰m‰n kaupungin el‰m‰‰.

Aslak. Olkaa nyt ruhtinas! vain tahdotteko te n‰hd‰ niit‰ kauheita tˆit‰!

Purdovar. Kuin? mit‰ sin‰ sill‰ tarkoitat?

Aslak. Miten Selima, keisarin ainoa tyt‰r, on tuottanut kurjuuden t‰lle kansalle.

Purdovar. Se on se sama satu, jota ‰mm‰t juorusivat Kabul'issa, ja jolle olen kyll‰kseni nauranut. Vaan sano kuitenki, miten sen laita on.

Aslak. Selima keisarin ainoa tyt‰r, joka on sek‰ viisas ett‰ niin ihana, ettei kukaan maalari ole voinut h‰nt‰ oikein kuvata, vaikka niin monta kuvaa h‰nest‰ kulkee ymp‰ri Aasian, h‰n vihaa avio-s‰‰ty‰ niin, ett‰ suurimmat kuninkaat ovat h‰nt‰ turhaan kosineet.

Purdovar. Ihan sama satu, jolle jo olen usein nauranut. Mutta enemm‰n!

Aslak. Se ei ole niink‰‰n satu. Keisari on jo usein h‰nt‰ tahtonut naittaa niille nuorille kuninkaanpojille, mutta turhaan; h‰n on seissut vasten ja sill‰ tuottanut valtakunnalle monta sotaa. Keisari viimein suuttui ja sanoi: "tottelematon lapsi, p‰‰t‰ nyt viimenki naida ja lopeta ne alituiset sodat, tahi virka minulle keino, mill‰ karkoittaa pois ne aina uudet kosijat ja heid‰n vihat". N‰m‰ vakaiset sanat liikuttivat, ja kyyneleet silmiss‰ h‰n viel‰ koetteli lepytt‰‰ is‰ns‰, mutta turhaan. Viimeksi h‰n rukoili is‰ns‰ h‰nelle lupaamaan -- kuulkaa mit‰ t‰m‰ peto rukoili!

Purdovar. Sen sadun min‰ jo olen sata kertaa kuullut ja sille nauranut. H‰n pyysi is‰lt‰ns‰ lain, ett‰ jokainen sai h‰nt‰ kosioida, mutta sill‰ v‰li-puheella, ett‰ h‰n jokaiselle kosijalle sai antaa kolme arvoitusta. Joka ne arvasi, se sai h‰nen, mutta ken ei arvannut, se keisarin piti paikalla mestata; sano, eikˆ se ollut niin se satu?

Aslak. Ah, jos se olisi satu! Keisari sit‰ ensin kyll‰ kauhistui, mutta liukastellen se kunnoton sai keisarin sen lupaamaan ja sanoi sitten viekastellen is‰llens‰: "eih‰n kukaan ruhtinas mene sellaiseen leikkiin, ja sen per‰st‰ min‰ saan olla rauhassa; vaan jos ken kurja uskaltaisi, silloin, is‰, te olette viaton", ja niin se laki tuli vannotuksi. Min‰ soisin, ett‰ se olisi satu ja tahtoisin sanoa ett‰ se on unta, jota n‰en.

Purdovar. Kun sin‰ sen sanot, minun t‰ytyy se uskoa; mutta eih‰n kukaan toki ole niin hurja ollut ja pannut siihen p‰‰t‰ns‰?

Aslak. Katsokaa, ruhtinas, tuo korkea torni tuossa torilla, se on tehty niiden ruhtinain p‰ist‰, mitk‰ jo ovat sen t‰hden mestatut.

Purdovar. Se on kauhistava. Ja sen kunnottoman t‰hden he ovat panneet pˆlkylle p‰‰ns‰?

Aslak. Elk‰‰ sanokaa, ruhtinas! Jokainen, ken n‰kee h‰nen muotonsa niiss‰ kuvissa, joita h‰nest‰ on maalattu, hurjenee ja syˆksee ummessa silmin surmaansa kohti, toivossa saada omaksensa sit‰ erinomaista ihanuutta.

Purdovar. Ne ovat hurjat, ihan hurjat.

Aslak. Ihan viisaimmat, ruhtinas! juuri t‰n‰ p‰iv‰n‰ katkeaa Samarkand'in ruhtinan kaula, ja koko kaupunki rient‰‰ nyt sit‰ katsomaan. Kyyneleet silmiss‰ se hyv‰ keisari t‰ytt‰‰ valansa, ja se ylpe‰ iloitsee ja kehuu sill‰. Kuulkaa! rummut t‰risev‰t, nyt se on tehty, se onneton on herennyt el‰m‰st‰. Min‰ tulen varten pois, etten sit‰ n‰kisi.

Purdovar. Hirmuiset ovat ne asiat, mit‰ puhelet. Ja Jumala on luonut ihmisen muotoon sellaisen pedon, jolla ei ole syd‰nt‰, ei ihmis-tuntoa!

Aslak. Ruhtinas, vaimoni tyt‰r on h‰nell‰ orjana. H‰n puhelee siit‰ uskomattomia. Se on hirve‰ peto se sama Selima, mutta vaan miehille. Muuten h‰n on siev‰ ja hyv‰, ylpeys on h‰nen ainoa vikansa.

Purdovar. Helvettiin sellainen olento, joka ei rakasta kuin itse‰ns‰! H‰nen is‰n‰ min‰ polttaisin h‰net tulessa.

Aslak. Katsokaa tuossa on Taimur, tuossa on nyt Taimur, sen onnettoman ruhtinan yst‰v‰.

Toinen kohtaus.

Entiset. Taimur (tulee ja k‰ttelee Aslakkia).

Taimur. H‰n j‰tti minun. Se hirve‰ teko on tehty. Ah! miksi se ei kohdannut minua!

Aslak. Herra Jumala! ja ette te voineet sit‰ est‰‰!

Taimur. Tarvitsenko min‰ syytt‰misi‰! Enkˆ min‰ tehnyt kaikki mit‰ ihminen tehd‰ voi, mutta kuuluiko siin‰ minun sanani. Se oli h‰nen surmansa, joka h‰nt‰ sinne veti!

Aslak. Unhottakaa nyt pois se hirmuinen tapaus.

Taimur. Min‰ unhottaa! Ei milloinkaan voi minulta unohtua se kuolema, jonka nyt n‰in. Viimeiseen hetkeen min‰ seisoin h‰nen vieress‰. H‰nen viimeiset sanat viiliv‰t minua kun veitsell‰: "el‰ itke, yst‰v‰, sanoi h‰n; min‰ kuolen mielell‰ni, sill‰ minulle ei ollut sallittu sit‰, joka minulle oli rakkain t‰ss‰ maa-ilmassa. Is‰ni antakoon anteeksi, ett‰ erosin h‰nest‰ ilman j‰‰-hyv‰isitt‰; n‰yt‰ h‰nelle t‰m‰ kuva, niin h‰n ymm‰rt‰‰ kaikki". (Vet‰‰ poveltaan kuvan.) T‰t‰ kuvaa h‰n viel‰ katseli ja suuteli tulisesti ja itki. Sitte tyˆnsi sen minulle, ja silloin h‰nen kaulansa katkesi. Ah, hirmuinen n‰kˆ! (Viskaa lattialle kuvan.) Helvettiin nyt sellainen kuva! min‰ polen sen jalkoini, ja pakenen pois t‰st‰ kauhistuksen maasta sinne, miss‰ ihmisen korvat ei kuule, kun itken sit‰ yst‰v‰‰, jonka kadotin.

(Menee raivossa ulos.)

Kolmas kohtaus.

Purdovar. Aslak.

Aslak. Nyt sen kuulitte, ruhtinas.

Purdovar. Min‰ olen ihan h‰mm‰stynyt. Mutta miten paljas hengetˆn kuva on voinut sen vaikuttaa. (Tahtoo ottaa kuvan ylˆs.)

Aslak. Jumalan t‰hden, ruhtinas, te olette kuoleman!

Purdovar. Kuin, olet sin‰ hulluna? Paljas kuva! min‰ tahdon n‰hd‰ sen hirve‰n kauneuden. (Tempasee k‰teens‰ kuvan.)

Aslak. Se on mahdoton, ruhtinas, te olette hurjana, min‰ en voi sit‰ sallia, te olette hukassa!

Purdovar. Sin‰ olet hullu, Aslak, luuletko minua niin heikoksi? Yhdenk‰‰n naisen silm‰t eiv‰t ole voineet minua liikuttaa, sen v‰hemmin tuo hengetˆn kuva.

Aslak. Mutta kuitenki, hyv‰ ruhtinas! min‰ rukoilen, antakaa se nyt olla, elk‰‰ sit‰ katsoko.

Purdovar. Mit‰ hurjutta! sin‰ suututat minun. (Tyˆnt‰‰ pois Aslakin ja katsahtaa.) Jumalani!

Aslak. Voi minua onnetonta!

Purdovar. Aslak! (Tahtoo jotain sanoa, vaan unohtuu j‰lle katsomaan.)

Aslak. Jumala sen tiet‰‰, ettei se ole minun syyni!

Purdovar. Noissa suloisissa silmiss‰, tuossa hempe‰ss‰ n‰ˆss‰ ei voi olla sit‰ julmuutta, josta puhelit.

Aslak. Onneton, mit‰ te nyt sanotte! Tuhat kertaa ihanampi kuin se kuva on Selima itse. Kukaan maalari ei ole voinut kuvata h‰nen totista ihanuutta, mik‰‰n kieli ei voi kertoa h‰nen silm‰ins‰ suloutta. Oh, ruhtinas! viskatkaa pois se onneton kuva, ja elk‰‰ antako sen n‰ˆn myrkytt‰‰ teid‰n nuorta el‰m‰‰nne!

Purdovar. Turhaan sin‰ koet minua s‰ikytt‰‰. Mit‰ koko t‰m‰ el‰m‰ni maksaa, jos en saa h‰nt‰! Min‰ tahdon tuon ihanimman vaimon tahi menet‰n p‰‰ni. Mutta Aslak! luuletko sin‰, ett‰ min‰, ennenkun tuomio lankee, saan n‰hd‰ h‰nen kasvonsa? (Uusi rummun lyˆnti kuuluu.)

Aslak. Kuulkaa, katsokaa, ruhtinas, ja paetkaa! Sen ‰sken mestatun p‰‰t‰ nostetaan tuohon kauhistavaan torniin. Min‰ luulen n‰kev‰ni teid‰n oman p‰‰nne sen yl‰puolella... Paetkaa, paetkaa ruhtinas!

Purdovar. Sinun pelkosi on turha, Aslak! Jos meit‰ s‰ikytt‰isi kaikki ne p‰‰t, mitk‰ ovat katkenneet jalon aikomuksen t‰hden, luuletko sin‰, ett‰ mit‰‰n suurta ja jaloa tyˆt‰ maa-ilmassa tapahtuisi? Ihanimmat voitot, Aslak, ovat ne, mitk‰ me hengen vaarassa voitamme. Ja kun kerran h‰nt‰ rakastan, mit‰ koko el‰m‰ni maksaa, jos h‰nt‰ en saa? Ole siis huoletta, yst‰v‰ni! min‰ en unhota sinua, jos arvoitukset selit‰n. Nyt hyv‰sti!

Aslak. Ei, ei, ruhtinas, te ette saa menn‰, min‰ rukoilen, hoi, vaimo hoi, Margiana! tule sin‰ki, pid‰t‰, el‰ laske! Ah! h‰n menee! Voi minua onnetonta!

(Esi-rippu lankee.)

TOINEN NƒYT÷S.

(Keisarin linnassa.)

Ensim‰isen kohtaus.

Pampu. Rimpi.

Pampu (sauva k‰dess‰). Liikkukaa nyt sukkelaan! Asetelkaa kaikki paikoilleen! Keisari tulee istumaan tuossa ja t‰ll‰ puolella h‰nen ihanuutensa, se minun ruhtinattareni.

Rimpi. Kuin Pampu! mit‰ te meinaatte? mit‰ se sellainen kiire taas?

Pampu. Ja tuohon pankaa istuimet niille viisaille tohtoreille! Ne eiv‰t t‰‰ll‰ mit‰‰n toimita, mutta heid‰n pitk‰t parrat pit‰‰ olla, miss‰ viisautta tarvitaan.

Rimpi. No sanokaa, mist‰ se puuha taas tuli?

Pampu. Mit‰ ja mist‰! Sit‰ ja siit‰, kun keisari ja h‰nen suurin armonsa, minun ruhtinattarein sek‰ ne viisaat tohtorit tulevat diivaniin. Yhden ruhtinan kaulaa syyhytt‰‰ taas tulla p‰‰t‰ns‰ lyhemm‰ksi.

Rimpi. Mit‰? siit‰ on tuskin kolme tuntia kun viimeinen sai osansa.

Pampu. Jumalan kiitos, meid‰n asiat kulkevat hyv‰sti!

Rimpi. Ja siit‰ te voitte kehua, sill‰ hirve‰ll‰ tyˆll‰!

Pampu. Miks ei, miksi min‰ sill‰ en kehuisi? Sill‰, n‰‰t sin‰, Rimpi, joka uuden kosijan aikana linnassa paistetaan h‰‰-kokkarat valmiiksi, se on kerran sellainen tapa, ja t‰hteet niist‰ annetaan meille. Kuin monta p‰‰t‰, niin monta juhlaa meill‰!

Rimpi. Se on kauhistava! Sellaiset ajatukset ovat yht‰ mustat kuin sinun naamasi. Jos sin‰ olisit oikea ihminen, sin‰ et voisi niin haastaa. Eikˆ sinua yht‰‰n s‰‰lit‰ ne ihmis-parat?

Pampu. S‰‰lit‰kkˆ? ken hiis heit‰ t‰nne k‰skee? Ja luuletko sin‰, ett‰ me otamme kelt‰‰n p‰‰t‰, kell‰ sit‰ t‰nne tullessa on ollut? Ei suinkaan, he ovat jo ennen aikojaan sen h‰vitt‰neet.

Rimpi. Viisas laitos, oikein viisas! hakata p‰‰t poikki niilt‰ sievilt‰ ruhtinoilta, jotka ovat tehneet sen kunnian ja tulleet kosiin, siksi etteiv‰t ole arvanneet kolmea arvoitusta!

Pampu. Se ei ole niink‰‰n hullusti kuin luulisit, yst‰v‰ni! se se onkin oikein sukkela keino, jos tahdot tiet‰‰. Jokainen osaa kosioida, ja se on hyvin lysti ajaa kosissa ja pit‰‰ hyvi‰ p‰ivi‰ morsiamen kotona. Vaan se ei ole niink‰‰n lysti olla rahtˆˆrin‰ kaikille lˆyhkille, jotka ojentavat k‰tens‰ tavoittamaan ihaninta naista. Toinen olisi heille pannut jotki ehdot, mietint‰-ajat ja muut toimitukset. Meid‰n ruhtinatar pani kolme arvoitusta. Ne voipi jokainen, kell‰ on ‰ly‰, selitt‰‰ l‰mpim‰ss‰ tuvassa istuen, mutta lˆyhkilt‰ ne katkasevat p‰‰n pois, eikˆ se ole sukkela keino, vain miten, Rimpi?

Rimpi. Min‰ arvelen, ett‰ moni voisi olla hyv‰ sulhanen ja oivallinen mies, mutta olla tottumaton sellaisiin kapineihin, kun teid‰n arvoitukset.

Pampu. Se se onkin, yst‰v‰ni, jota ruhtinatar meinaa. Sill‰, n‰‰t sin‰, h‰n arvelee, ett‰ se on parempi kun naiset antavat miehillens‰ sellaiset arvoitukset ennen h‰it‰ kuin per‰st‰ h‰iden. Eikˆ se ole viisaasti tehty, yst‰v‰ni! Sill‰, n‰‰t sin‰, nyt he p‰‰sev‰t yhdell‰ sivauksella koko asiasta. Mutta ne mies-raukat, jotka sellaiseen pulaan tarttuvat per‰st‰ h‰iden, ne ovat todellaki hukassa.

Rimpi, Teid‰n keralla puhella on ihan turha. Minun n‰hd‰ni, arvoitukset voisivat olla arvoituksina, mit‰ varten h‰nen tarvitsee juuri mestata ne onnettomat, jotka niit‰ eiv‰t arvaa?

Pampu. Mit‰ varten, mit‰ varten? Sit‰ sin‰ et ymm‰rr‰! Se on sen syv‰n viisauden t‰hden! Kyll‰ jokainen hˆlmˆ voisi tulla kosiin keisarin tyt‰rt‰, ja kun se ei menesty, palata yht‰ kunniallisena kotiinsa. Kyll‰ se sinulle k‰visi; mutta, n‰‰t sin‰, maa-ilma ei ajattele niin. Joka niin suuria aikoo ja siin‰ ei menesty, joka tohtii kosioida keisarin tyt‰rt‰ ja v‰h‰ll‰ vaivalla voittaa suuren valta-kunnan, mutta siit‰ saapi pitk‰n nen‰n, yst‰v‰ni, tied‰t sin‰, ett‰ sellaiset ovat lˆyhki‰, ja ett‰ heille on parempi ett‰ j‰rki‰‰n lyˆd‰‰n kaula poikki, kun olla ik‰ns‰ lˆyhk‰n‰.

Rimpi. Mutta mit‰ sin‰ luulet t‰st‰ viisaudesta seuraavan muuta, kun ett‰ se ihana ruhtinattaresi j‰‰pi arvoituksineen istumaan?

Pampu. Se kauhea onnettomuus sitte! ilman miehett‰, kas se on suuri vahinko, se!

Rimpi. Vaan keisari tulee.

Pampu. Suoria kyˆkkiin! min‰ noudan t‰nne sen ihanan.

Toinen kohtaus.

Karangur. Rantala.

Karangur. Uskollinen yst‰v‰! sanokaa milloin t‰m‰ kiusaus minulta loppuu! Yhdelt‰ on tuskin p‰‰ poikki, kun toinen on jo siassa. Hirmuinen tyt‰r, joka mulle teit sellasen ristin! voinko min‰ nyt peruuttaa valani, vain karkoittaa ne alituiset kosiat, tahi pakoittaa tytt‰reni?

Rantala. Ken teid‰n majesteetille t‰ss‰ voisi mit‰ neuvoa? minun koti-maassani, siell‰ ylh‰‰ll‰ pohjoisessa, kukaan ei tunne sellaisia valoja ja lakia. Eik‰ meid‰n naisilla ole niin kiviset syd‰mmet, etteiv‰t ne miehiin suostuisi. Sill‰ ensiksi ne rakastavat hyvin miehi‰ ja toiseksi ne taipuvat niihin ilman arvoituksitta. Mutta hiis t‰ll‰isi‰ lakia ymm‰rt‰‰, ja todella sanoen, niille nauraisi meid‰n variksetki.

Karangur. Oletteko te n‰hneet sen uuden lˆyhk‰n?

Rantala. Teid‰n majesteetin luvalla, se asuu t‰m‰n linnan kylkeisiss‰, miss‰ ne muutki ulko-maan ruhtinat. Vaan se on erinomainen mies. Minua s‰‰litt‰‰, minun syd‰mmeni halkeaa, kun ajattelen ett‰ niin nuoren, niin kauniin ruhtinan pit‰‰ niin pikaisesti kuolla meid‰n teurastus-pˆlkyll‰. Min‰ en ole el‰m‰ss‰ni n‰hnyt niin siev‰‰, niin hyv‰‰ miest‰.

Karangur. Onneton laki, joka minun piti vannoa, onkos uhrattu, niin ett‰ Jumalan armo antaisi h‰nelle voiman arvata?

Rantala. Siin‰ ei ole mit‰‰n s‰‰stetty. Kolme sataa h‰rk‰‰ on uhrattu Bramalle, ja kolme sataa hevoista ja kolme sataa sikaa on annettu muille pyhille.

Karangur. Niin antakaa h‰nen tulla. Koetelkaa h‰nt‰ peloittaa siit‰ hurjasta aikomuksesta. Sanokaa kaikki syyt mit‰ ymm‰rr‰tte.

Rantala. Jos puheen voima mit‰‰n auttaa, niin siit‰ ei ole puutosta. Vaan jos h‰n sittenki antaa leikata kaulansa niinkuin kirjava kukko! Ah, minua peloittaa ne sen k‰‰rmeen arvoitukset.

Kolmas kohtaus.

Entiset. Purdovar.

Karangur. Nouse seisallesi, tule l‰hemm‰ksi, ajattelematon nuorukainen! H‰nen jalo muotonsa, h‰nen rohkea n‰kˆns‰ ne viilev‰t minun syd‰nt‰ni. Puhu onneton, ken sin‰ olet ja miss‰ maassa sin‰ olet syntynyt?

Purdovar. Suuri hallitsija, sallikaa minun teilt‰ viel‰ se peitt‰‰.

Karangur. Kuin! Sin‰ rohkeat tuntematonna tulla kosimaan meid‰n keisarillista tyt‰rt‰!

Purdovar. Min‰ olen kuninkaallista sukua ja ruhtinas, jos minun t‰ytyy t‰‰ll‰ kuolla, niin te sit‰ ennen saatte kuulla nimeni ja sukuni. Siihen asti sallikaa minun olla tuntematon.

Karangur. Mill‰ rohkeudella h‰n puhelee. Ah! kuin min‰ h‰nt‰ nyt surkuttelen. Vaan jos sin‰ selit‰t arvoitukset ja olet jotai alhaista sukua.

Purdovar. Suuri keisari! Laki, joka minun tuomitsee, on tehty vaan ruhtinaita vasten. Jos siis voitan ja en ole kuninkaallista sukua, silloin langetkoon p‰‰ni ja kostakoon se minun petokseni, ja ruumiini j‰‰kˆˆn ruuaksi taivaan linnuille. Nyt olkaa siis siit‰ huoletta. T‰ss‰ kaupungissa on yksi joka minun tuntee.

Karangur. Jalo nuorukainen! Min‰ uskon sinun puhees totisuuden, mutta sin‰ voit myˆs uskoa minun keisarillisen varoitukseni. Pakene pois, pakene sit‰ vaaraa, johon ajattelematta tahdot syˆst‰. Pyyd‰ minulta puolta valta-kuntaani, niin min‰ sen annan ja pelastan sinun varmasta kuolemasta. Niiden kaatuneiden veri jo painaa minua hirve‰sti, niin jos sinulla on syd‰nt‰, joka tuntee toisen onnettomuutta, pelasta minut t‰st‰ uudesta murheesta ja pakene.

Purdovar. Olkaa minusta huoletta, suuri keisari! min‰ surkuttelen teit‰, vaan en voi suostua pyyntˆˆnne! Osottakaa paremmille suurta hyvyytt‰nne. Jos minulle on sallittu osa teid‰n valta-kunnasta, niin min‰ en voi sit‰ ottaa kuin teid‰n ihanan tytt‰renne k‰dest‰, tahi kuolla.

Rantala. Ruhtinas, sallikaa minunki teille tehd‰ v‰h‰inen kysymys. Oletteko te n‰hneet ne ruhtinain p‰‰t t‰m‰n kaupungin torilla? Uskokaa, ett‰ niist‰ oli monta viisasta p‰‰t‰. Me itse t‰m‰n suuren keisarin neuvon-antajat, vanhat l‰pi tottuneet kirja-miehet, me olemme turhaan halaisseet p‰‰t‰mme sen arvoituksilla. Uskokaa, ne eiv‰t ole tavallisia lapsen leikki‰ niin kuin: is‰ viel‰ syntym‰tt‰, poika jo sotia k‰y. Ei ruhtinas, ne ovat ihan toista, meid‰n viisaimmat tohtorit eiv‰t saa niist‰ selv‰‰. Sent‰hden te, maito-suu ruhtinas, menk‰‰ ajoissa kotiinne, minua s‰‰litt‰‰ teid‰n nuoruus, sill‰ t‰ss‰ leikiss‰ teid‰n p‰‰ on niin irti kuin nauris naatistansa.

Purdovar. Teid‰n puheet ovat turhat, hyv‰ vanhus; min‰ tahdon Seliman, tahi kuolla.

Rantala. Se! Seliman! Hiidelle sellainen hurjuus. Luuletteko, ett‰ t‰ss‰ on kysymys kaalin p‰ist‰ ja sipulista ja lantuista? Teid‰n omasta p‰‰st‰, herra, ja tunnetteko te, mik‰ leikki se on, kun p‰‰ leikataan pois? Jos koko maa-ilmassa ei olisi muuta naista kun h‰n, se olisi silloinki hullusti panna ainoan p‰‰ns‰ sen altiiksi. Min‰ en puhu kun s‰‰list‰, herra, se ei voi olla mahdollista, ett‰ te olette niin hurja.

Purdovar. Te puhutte honkaan sen syv‰n viisautenne. Min‰ tahdon Seliman tahi kuoleman.

Karangur. Ottakaa se sitte, syˆsk‰‰ turmelukseen, tehk‰‰ minulle se uusi murhe. (Vartialle) Kutsukaa tytt‰reni, saakoon h‰n t‰n‰‰n viel‰ toisen uhrinsa.

Purdovar. Min‰ saan sitte h‰nen n‰hd‰! Jumalani, vahvista minua t‰n‰ hetken‰, ettei se n‰kˆ voisi sovaista ajatustani. Minua vapisuttaa. Viisaat tuomarit, elk‰‰ syytt‰kˆ minua hurjaksi, min‰ en voi seista vasten, se voima joka minua vet‰‰, on v‰kev‰mpi tahtoani.

Nelj‰s kohtaus.

Pampu tulee edell‰ orjain kanssa, sen per‰st‰ Kirina, Adelina ja viimein Selima, joka tervehditty‰ ruhtinata, istuikse ja h‰nen kahden puolen Adelina ja Kirina.

Selima. Ken taas, niin monen varoituksen per‰st‰, on rohennut tulla tutkimaan minun arvoituksiani, ja joka tahtoo p‰‰ll‰ns‰ lis‰t‰ niit‰ monia uhria?

Karangur. Tuo se on, tytt‰reni! H‰n ansaitsisi, ett‰ viimenki ottaisit h‰nen puolisoksesi ja s‰‰st‰isit minulta sen uuden murheen, joka repii syd‰mmeni.

Selima. Ah, Kirina! kuin minun tuntuu nyt niin oudosti.

Kirina. Mik‰ teill‰ on ruhtinatar?

Selima. Kukaan ei ole minua liikuttanut niin kuin tuo.

Kirina. Noh, kolme helppoa arvoitusta, ja se ylpeys, ja se ylpeys, se j‰tt‰k‰‰ toistaiseksi.

Selima. Mit‰ sin‰ sanot? Sin‰ rohkenet, ja minun kunniani.

Adelina. Erhetynkˆ min‰, vaan se on merkillist‰ kuin yhden-n‰kˆinen! Jumalani, se on sama nuorukainen, joka is‰ni Keikobadin hovissa oli tyˆ-miehen‰. H‰n on ruhtinas, sit‰ min‰ jo arvelinki, ja se sitte oli tosi.

Selima. Ruhtinas! teill‰ on viel‰ aika palata. J‰tt‰k‰‰ se vaarallinen aikomus. Ihmiset sanovat minua julmaksi. Jumala sen tiet‰‰, ett‰ he valehtelevat. Min‰ en ole julma. Min‰ tahdon olla vapaa. Sen edun on saanut alhaisinki jo ‰itins‰ kohdussa. Pit‰‰kˆ minun sit‰ kattoa juuri siksi, ett‰ olen keisarin tyt‰r! Min‰ n‰en kuin vaimo on koko Aasiassa tehty miehen orjaksi. Min‰ tahdon kostaa teille sen v‰‰ryyden. Minulla ei ole muuta asetta kuin hyv‰ ymm‰rrys, jotta voin vapauttani puolustaa. Min‰ en tahdo miehest‰ tiet‰‰ mit‰‰n, ja vihaan sit‰ ja sen itse-valtaa. Min‰ en suaitse, ett‰ h‰n luulee voivansa kaapata kaikki, mit‰ mielens‰ halaa. Jos luonto minulle on antanut paremmat lahjat kuin muille, pit‰‰kˆ minun olla siksi jokaisen otettavana, silloin kuin halvemmat saavat olla rauhassa? Pit‰‰kˆ kauneuden yksin olla joka ajajan omaisuus? Eikˆ se saa olla vapaa kuin aurinko, joka ei ole kenenk‰‰n omaisuus, ja antaa valonsa ja l‰mpim‰ns‰ kaikille.

Purdovar. Min‰ kunnioitan teid‰n jaloa mielt‰. Mutta voitteko te syytt‰‰ sit‰ nuorukaista, joka uskaltaa henkens‰ sellaisen omaisuuden voittamiseen. Kuin moni kauppias v‰h‰st‰ raha-voitosta uskaltaa henkens‰ myrskyisen meren valtaan? Kuin moni sota-sankari syˆksee tulen ja keih‰sten sekaan halvan kunnian t‰hden! Vain onko ihanuus ja mielen jalous halvin kaikista? Onko se teid‰n silmiss‰ vika, ett‰ nuorukainen halajaa sit‰, jota se pit‰‰ korkiampana kaikkia ja siit‰ uskaltaa henkens‰!

Kirina. Kuuletteko ruhtinatar! Jumalan t‰hden, kolme helppoa arvoitusta! h‰n sen ansaitsee.

Adelina. Miten jalo ja mik‰ voima h‰nen puheessa! Voi, jos min‰ silloin tiesin h‰nen ruhtinaksi! kuin kauheasti min‰ h‰nt‰ nyt rakastan, kun h‰net tunnen vertaiseksein! mutta rohkeutta, ehk‰ viel‰kin h‰nen voittaisin! Mutta ruhtinatar, te h‰mm‰stytte, te olette vait, muistakaa nyt kunnianne, ja elk‰‰ antako tuollaisen itse‰nne voittaa!

Selima. H‰n oli ensim‰inen mies, jota tuli minun s‰‰lini. Ei, ei, se ei voi niin menn‰, minun pit‰‰ voittaa itseni. Uskaljas! varustaikaa nyt vastaamaan!

Karangur. Ruhtinas! Te sitte pysytte p‰‰tˆksess‰nne?

Purdovar. Selima tahi kuolema, min‰ en voi lis‰t‰ muuta.

Rantala. Se on hirve‰‰, ah! se on hirve‰‰!

Karangur. Niin lukekaa h‰nelle laki. Kuulkaa se ruhtinas!