Part 2

Kretiini astui edellä ja minä seurasin häntä. Hän vei minut tuon saavuttamattoman vuoren juurelle. Astuessamme kääntyi tylsämieli usein taaksepäin nähdäkseen seurasinko häntä. Minulla oli hyvä tilaisuus tutkia hänen pukuansa ja vartaloansa. -- Hän ei ollut kolmea jalkaa pitempi ja silminnähtävästi kyttyräselkäinen. Yllään oli hänellä ruskea takki, johon oli kiinnitetty hilkka. Tämä teki hänet pienen P. Augustinuksen järjestöön kuuluvan kapusiiniläismunkin näköiseksi. Hyvin suurta päätä ja epäsuhtaisen paksua ruumista kannattivat hyvin hennot, pienet sääret. Jalat taas näyttivät harvinaisen suurilta. Ehkäpä riippui hänen pienestä vartalostaan ja kasvojen raikkaasta ja terveestä väristä, että hän näytti melkein lapselta. Tätä olettamusta vastusti melkoisen pitkä parta, joka ympäröi hänen kasvojaan. Kädessä kantoi hän lahon puun oksasta taitettua sauvaa, jonka hän nähtävästi oli tieltä löytänyt.

II.

TEOSOFINEN LUOSTARI

Seurasin kaameaa opastani ja tulimme pian taas polulle, joka kulki pitkin joenuomaa. Vesi virtasi rauhallisena valkoisten piikivien peittämän pohjan yli ja sen mataluus osoitti, että olimme lähellä lähteitä.

Kulkiessamme tuota salaperäistä vuorta kohti näyttivät sen kiviseinät nousevan kohtisuorasti maasta, eikä missään näkynyt kohtaa, mihin muu olento, kuin lintu, olisi voinut astua. Mutta kun lähestyimme sitä, havaitsin seinässä halkeaman, joka avautui sisäänpäin kuin rotko tai tunneli. Astuessani siihen huomasin heti, että se kulki mahtavan kiviseinän halki ja vei meidät toisella puolella olevaan laaksoon. Muutamilla askeleilla pääsimme tunnelin toiseen päähän ja huuliltani pääsi riemun ja ihmetyksen huudahdus nähdessäni kaiken sen kauneuden, joka silmieni eteen levisi.

Edessäni oli saavuttamattomien vuorenhuippujen ympäröimä laakso. Ja tähän laaksoon olivat luonto ja taito yhteisvoimin luoneet ylimaallista kauneutta. Se avautui kuin ääretön ulappa silmieni eteen ja sulkeutui taas taustassa jonkinlaisena amfiteatterina. Maan peitti lyhyt, viheriä ruoho ja vaahterapuut. Kaikkialla näkyi metsiä ja lehtoja, järviä ja pieniä puroja. Keskellä maisemaa kohosi ylevä vuorenhuippu korkealle avaruuden eetteriin. Siihen oli muodostunut notko, jonka yläpuolella riippui kallionkielekkeitä. Alle jäi ontto paikka kuin mahtavan aallon pohjaksi, jonka maagillinen sana oli kiveksi kironnut. -- Kiviseinät laskeutuivat voimakkaasti vedetyin piirtein kohti alempana olevaa äyrästä ja nousivat sitten taas jyrkkinä mahtavaan korkeuteen. -- Tämän ylevän kauneuden näkeminen hämmästytti minua kovasti. Oppaanikin näkyi ymmärtävän yllätykseni, sillä hän seisahtui ja hymyili iloissaan peittämättömästä ihmetyksestäni. -- Ympäröivä hiljaisuus olisi ollut täydellinen, ellei sitä olisi häirinnyt pienen putouksen kohina vähän matkan päässä vasemmalla. Se juoksi jyrkän rinteen yli ja kuvastui laskiessaan juoksevana hopealankana tummanharmaata kalliota vastaan. Putouksen yksitoikkoinen kohina juhlallisen hiljaisuuden vastakohtana tuntui ajanvirran tuohinalta ijäisyyden valtakunnassa. Tunsin toisen maailman kuin sen, missä tähän asti olin elänyt, laskeutuvan luokseni. Ilma tuntui puhtaammalta, valo eetterimäiseltä, ruoho viheriäisemmältä kuin tunnelin toisella puolen. Tunsin olevani rauhan laaksossa, autuuden ja tyytyväisyyden paratiisissa.

Korkealla huipulla näin eräänlaisen palatsin, linnoituksen tai luostarin ja lähemmäksi tultuani huomasin sen olevan kivestä tehdyn lujan rakennuksen. Sen korkeat muurit kohosivat ympäröivien puiden latvojen yläpuolelle ja jonkinlainen temppelinkupu peitti katon. Rakennuksen ulkoseinät olivat tiiviisti yhteenliitetyt, muoto oli suorakulmainen, eikä näyttänyt olevan minkään erikoisen rakennustyylin mukaan pystytetty. Sitä koristi monet akkunat, pienet tornit, parvekkeet ja verannat.

Laakson toisella puolella oli luonto ylevä ja kaunis. Harmaat, jättiläismäiset kalliot kohosivat loppumattomina teräksensinistä taivasta kohti Korkeimman huipun alapuolelle oli valkoisia pilviä kokoontunut kuin nauhaksi vuoren ympärille, joten ne näyttivät eroittavan pään muusta ruumiista. Vuoren alaosa oli osaksi varjojen peitossa, osaksi heikon, henkimäisen valon kirkastama. Tämä sai aikaan lumoavan vaikutuksen. Siinä, missä pilvenjoukot kokoontuivat vuorenseinää vastaan, kuvastui kuin hävityksen maailma. Vuoren seinusta näytti rikkirevityltä ja autioiden kallionröykkiöiden yksitoikkoisuutta häiritsi vain lumikinosten jäännökset rotkossa ja kuiluissa.

Kuljimme eteenpäin ja saavuimme leveään lehtikujaan, joka vei rakennukselle. Siinä huomasin jalon ja arvokkaan näköisen miehen meitä lähestyvän. Hän oli verhottu keltaiseen kaapuun, päätä peitti lainehtiva musta tukka ja käynti oli joustava. Kun kretiini näki miehen, kiiruhti hän hänen luokseen, lankesi polvilleen hänen eteensä ja hävisi sitten.

Olin kovin hämmästynyt tästä ihmeellisestä tapaamisesta, mutta en saanut aikaa sitä mietiskelemään, sillä vieras tuli luokseni ja lausui minut tervetulleeksi. -- Hän näytti noin 35 vuoden ikäiseltä ja oli vartaloltaan pitkä ja kookas. Katseensa oli lempeä ja ystävällinen ja näytti tunkevan läpi koko olemukseni ja lukevan kaikki sisäisimmätkin ajatukseni. "Varmaankin on tuo mies adepti", ajattelin.

"Niin", vastasi vieras, joka oli lukenut ajatukseni. "Olet joutunut adeptien luo, joita niin paljon olet ajatellut ja joiden tuttavuuteen niin monasti olet kaivannut pääseväsi. Vien sinut temppeliimme ja saatan sinut muutamien kulta- ja ruusuristi-veljesten kanssa tuttavuuteen."

Katsahdin häneen ja tuntui kuin ei tuo mies olisikaan ollut minulle vieras. Hänessä oli jotain hyvin tuttua, ikäänkuin olisin tuntenut hänet jo vuosikausia, vaikken muistissani löytänyt hänelle sijaa. Ponnistelin turhaan aivojani, saadakseni selville, missä ja milloin olin hänet tavannut tai edes jonkun hänen näköisensä. Mutta taaskin vastasi rosenkreuziläisjärjestön imperaattori, joka hän tuntui olevan, lausumattomiin ajatuksiini. "Olet oikeassa. Emme enää ole vieraita toisillemme, sillä olen usein ollut luonasi, vaikket ole minua nähnyt. Olen johtanut aatteiden virtaa aivoissasi sinun niitä järjestellessä ja paperille pannessa. -- Sitä paitsi olet usein käynyt täällä ja seurustellut minun ja veljien kanssa fyysillisen ruumiisi nukkuessa. Mutta palatessaan lihasta ja verestä koottuun verhoonsa, ei sielusi ole jaksanut painaa ruumiin muistiin elettyjä kokemuksiasi. Siksi et ole herätessäsi muistanut mitään toisella puolella tekemistäsi havainnoista. Eläimellisen muodon muisti pidättää vain ulkonaisten aistimien kautta tulleet vaikutelmat. Henkinen muisti herää, kun tulemme henkiseen tilaan."

Sanoin imperaattorille pitäväni tätä päivää elämäni onnellisimpana ja valitin vain, etten ainaiseksi voinut sinne jäädä. Tunsin itseni arvottomaksi elämään olentojen seurassa, jotka olivat niin korkealla oman kehitysasteeni yläpuolella.

"Emme salli sinun pian lähtevän luotamme", vastasi Mestari. "Saat riittävästi aikaa tutkiaksesi elämäämme, mutta sinun on mahdotonta vielä jäädä tänne ainaiseksi. Sinussa on vielä paljon alhaisia ja eläimellisiä aineksia, jotka muodostavat itsesi osan. Ne eivät kauan jaksaisi kestää tämän paikan puhtaan ja henkisen ilmapiirin hävittävää vaikutusta. Koska elimistössäsi ei vielä ole riittävää määrää todellisia henkisiä aineksia voidaksesi lujasti ja voimakkaasti sitä vastustaa, niin tulisit tänne jäätyäsi pian hyvin heikoksi ja ruumiisi kuluisi kuin keuhkotautisen. Et olisi täällä onnellinen, vaan päinvastoin onneton ja pian kuolisitkin."

"Mestari", sanoin minä. "Ainakin toivon, että täällä ollessani oppisin tuntemaan niiden suurten, tuntemattomien voimien salaisuuden, joita sinulla on ja joiden kautta sinä, kuten sanotaan, kykenet muuttamaan kappaleet toisiksi ja tekemään alemmista metalleista kultaa."

"Siinä ei ole mitään salaperäistä tai ihmeellistä, ystäväni", vastasi imperaattori. "Ne asiat eivät ole ihmeellisempiä kuin tavallisimmat, jokapäiväiset luonnonilmiöt. Ne ovat salaperäisiä vain niille, jotka omien väärien käsitystensä ja arvostelujensa kautta ovat estetyt totuutta näkemästä. Niiden ei tarvitse meitä hämmästyttää sen enempää kuin kuun kiertokulku maan ympäri tai kukan kasvaminen. Kaikki riippuu vain sen alkeisvoiman toiminnasta, jota sanomme tahdoksi ja joka saattoi itse maailmankaikkeuden syntymään. Se ilmenee olemisen seitsemällä tasolla monella tavalla sekä mekaanisena, että henkisenä voimana. Mutta se on aina vaan tuo sama alkuperäinen tahdonvoima, joka toimii ihmisen elimistön välityksellä ja jota ihminen älynsä avulla johtaa."

"Siinä tapauksessa", sanoin minä, "olisi etupäässä opittava, kuinka tahdonvoiman saisi suurenemaan."

"Ei niin", vastasi imperaattori. "Tahto on kaikkiallinen voima. Se pitää maailmat koossa avaruudessa ja määrää kiertotähtien kulun. Se täyttää ja läpäisee kaiken, eikä tarvitse voimistuttamista. Se on itsessään kyllin voimakas kaiken mahdollisuuden aikaansaamiseksi. Sinä olet vain välikappale, jonka kautta tuo kaikkiallinen voima toimii ja ilmenee, ja saat tuntea sen täysintä voimaa, jos et pyri vastaan kapinoimaan.

"Mutta jos kuvittelet itselläsi olevan oman tahdon, jonka toimintatapa eroaa kaikkiallisesta tahdosta, niin kiertelet vain mielessäsi kaikkiallisen tahdon pientä osaa ja kapinoit suurta alkeisvoimaa vastaan.

"Kuta suuremmaksi kuvittelet oman tahtosi, sitä suurempaan ristiriitaan tulet maailmankaikkeuden alkuperäisen voiman kanssa ja koska vain olet sangen vähäpätöinen osa maailmankaikkeudesta, joudut häviölle ja työskentelet itseäsi vastaan.

"Mutta sinun tahdollasi on mahtava voima, jos se yhtyy yleishengen tahtoon. Tahtosi on voimakkain, kun ei sinulla ole omaa tahtoa, vaan kaikessa tottelet lakia." --

"Kuinka voimme silloin saada mitään aikaan", kysyin. "Jos emme voi oman tahtomme voimalla mitään tehdä, niin voimmehan yhtä hyvin olla kokonaan yrittämättäkään ja vain odottaa, että luonto tekisi tehtävänsä ilman meidän apuamme."

"Emme saa mitään hyödyllistä aikaan koettamalla käyttää omaa tahtoamme, mutta ymmärrystämme ja älyämme tulee ja täytyy meidän käyttää johtamaan ja ohjaamaan luonnossa aina valmiina olevaa kaikkiallista tahdonvoimaa. Voimme silloin muutamissa minuuteissa aikaansaada asioita, joiden toimittamiseksi tajuton luonto ilman meidän apuamme olisi tarvinnut paljon pitempiä ajanjaksoja. Mylläri, joka käyttää virran vettä myllynsä liikkeelle panemiseksi, ei hanki vettä. Hän ei myöskään koeta kääntää virtaa kulkemaan ylöspäin lähteitään kohti. Hän ohjaa sen vain määrättyihin kanaviin käyttäen jo ennestään virtaavaa vettä älynsä avulla omiin tarkoitusperiinsä. -- Samalla tavalla toimii adepti. Hän johtaa vain jo ennestään olemassaolevaa voimaa älynsä avulla ja sentähden hän luonnonlakien mukaisesti aikaansaa määrätyitä toimintoja. -- Ihmisen äly on ehkä ainoa ominaisuus, jota hän todella voi omakseen nimittää. Ja korkein älytaso, mille hän voi nousta, on se, missä hän havaitsee kaikkiallisen totuuden. --

"Näetkö tuolla pilven, joka on kokoontunut vuorenhuipun alle", jatkoi adepti. "Se jää siihen, kunnes ilmavirta lakaisee sen pois, tai kunnes lämmönvaihto saattaa sen joko laskemaan tai nousemaan. Jos me sen hävitämme saattamalla kaikkiallisen luonnonvoiman vaikuttamaan sen sankkoihin joukkoihin, niin emme toimi luonnonlakeja vastaan, vaan ohjaamme niitä älymme avulla."

Näin puhuessaan nosti Mestari kätensä kohti vuorenhuippua, jonne pilvet olivat kokoontuneet ja silmänräpäyksessä näyttivät nuo tiiviit ainejoukot rupeavan elämään. Ne alkoivat kieriä ja tanssia ja nousivat lopuksi savupylvään tavoin vuoren huipulle, siitä taas korkealle ilmaan, joten huipusta tuli tulivuoren näköinen. Sitten ne taas kokoontuivat korkealle huipun yläpuolelle pieneksi, hopeiseksi pilveksi, joka kimalteli auringonpaisteessa.

Ihmettelin tätä elämänilmausta pilvessä, mutta adepti, joka luki ajatukseni, sanoi: "Elämä on kaikkiallinen. Se on samaa kuin tahto. Ihminen ei itse sitä huomaa, mutta kuitenkin omistaa hän sen täydellisesti. Hän saa siitä määrätyn osansa astuessaan elämään. Luonto varustaa hänet sillä, antaa sen hänelle lainaksi, mutta hänen on se takaisin maksettava lähtiessään pois maailmasta. Vain se ihminen, jonka onnistuu kätkemään kestävään sisäiseen itseensä määrätyn määrän tätä elämänprinsiippiä, voi sanoa elämää omakseen ja voi sitä säilyttää vielä ruumiin kuolemankin jälkeen."

Tämän keskustelun aikana olimme hitaasti lähestyneet rakennusta, ja olin nyt tilaisuudessa tarkastamaan kaikkia yksityiskohtia sen ulkonäössä. Se oli ainoastaan kaksikerroksinen, mutta huoneet näyttivät hyvin ilmavilta. Muodoltaan se oli suorakulmainen, ympärillä kasvoi tammia ja vaahteroita. Ulompana oli suuri puisto.

Seitsemän valkoista marmoriporrasta johti ylevännäköiselle käytävälle, jota kaksi mahtavaa graniittipylvästä kannatti. Oven yläpuolelle oli kultakirjaimilla kaiverrettu: "Jätä tänne astuessasi jälkeesi kaikki pahat ajatukset."

Astuimme porttikäytävän läpi suureen, kivilaatoilla silloitettuun eteiseen. Keskellä huonetta oli korkealla jalustalla Gautama Buddhan kuvapatsas. Seinät olivat koristetut kirjoituksilla, jotka käsittivät vanhojen viisaiden tärkeimpiä opetuksia. Oikealla ja vasemmalla avautui ovia pitkiin käytäviin, jotka veivät veljien asuinhuoneisiin, mutta sisäänkäytävää vastassa oleva ovi vei ihmeelliseen puutarhaan. Siellä oli puita ja kasveja, joita muuten vain näkee troopillisissa maissa. -- Puutarhan taustassa oli valkoinen marmorinen rakennus, jota peitti kupukatto, se sama, jonka jo laaksoon astuessani olin kaukaa nähnyt. Kupukatolla oli hopeinen lohikäärme kultaisen maapallon päällä.

"Tämä on temppelimme kaikkein pyhin", sanoi Mestari. "Sinne et voi päästä. Jos koettaisit sinne pyrkiä, seuraisi silmänräpäyksellinen kuolema. Ja joskin voisit elävänä siihen astua, ei se sinua hyödyttäisi, sillä tämä pyhäkkö pysyy pimeänä jokaiselle, joka ei tuo mukanaan omaa henkistä valoaan, jumalallisen älyn sammumatonta soihtua."

Astuimme erääseen käytävään. Vasemmalla puolella oli useita ovia, joista päästiin veljien huoneisiin. Mutta oikeanpuolisella seinällä, josta siellä täällä avautui ovia troopilliseen puutarhaan, oli ovien välissä lukuisia maalatuita maisemakuvia. Yksi kuva esitti intialaista maisemaa, jonka taustassa oli valkoinen, lumipeitteinen Himalaya. Etupuolella oli taas eräänlainen kiinalainen pagoda pienine järvineen ja metsikkökumpuineen.

"Nämä kuvat", selitti Mestari, "esittävät erilaisia järjestöömme kuuluvia luostareita tai pyhäkköjä. -- Tuo, jonka näet edessäsi, sijaitsee järven rannalla Tibetin sisäosissa ja siinä asuu eräs järjestömme korkeimmista adepteista. Kukin kuva näyttää osan siitä maasta, jossa luostari sijaitsee ja sen kautta saa katselija tarkan kuvan paikallisluonteesta. Mutta näillä kuvilla on sitäpaitsi eräs okkultinen ominaisuus, jonka huomaat vasta kun keskityt tarkastamaan jotain määrättyä kohtaa kuvassa."

Kun sen tein ja keskitin huomioni pyhäkön suureen sisäänkäytävään, avautui ihmeekseni ovi ja eräs intialainen mies astui siitä ulos. Hänen voimakas vartalonsa oli verhottu valkoiseen, loistavaan pukuun ja pään ympärille oli kääritty vaaleankeltainen turbaani. Tunsin hänet heti tibetiläiseksi adeptiksi, jonka usein juuri sellaisena olin nähnyt valveunissani. Hänkin näytti tuntevan minut ja nyökkäsi hymyillen päätään. Kumarsin tervehtien vastaukseksi. Vartija toi sitten näkyville erinomaisen kauniin hevosen, jolle mies nousi ratsastaen sitten tiehensä.

Olin sanattomana hämmästyksestä, mutta imperaattori vei minut hymyillen eteenpäin lausuen Shakespearen tunnetut sanat, jotka hän hiukan muutti tilanteen mukaisiksi: "Taivaan ja maan välillä on paljon sellaista, jota eivät teidän filosofinne käsitä."

Astuin toisen kuvan eteen, joka esitti egyptiläistä maisemaa. Etualalla oli luostari, taustassa pyramiidit. Se oli nähtävästi ympäristönsä vaikutuksesta synkemmän näköinen kuin edellinen. Seuraavassa kuvassa oli samantapainen rakennus troopillisessa vuoriseudussa, -- adeptin selityksen mukaan Etela-Amerikan Kordilleilla. Seuraava kuva esitti taas muhamettilaista temppeliä minareteineen ja puolikuineen niiden huipussa. Lausuin hämmästykseni siitä, että kaikki maailman uskontojärjestelmät näyttivät olevan edustettuina rosenkreuziläisjärjestössä. Sanoin aina luulleeni, että rosenkreuziläiset olivat yksi korkeimpia kristillisiä järjestöjä.

Taaskin luki imperaattori ajatukseni ja opasti minua.

"Rosenkreuziläisjärjestö tai kulta- ja ruusuristinjärjestö on verrattain uudenaikainen nimitys. Sitä käytti ensiksi Johann Valentin Andrea, joka sepitti kertomuksen ritari Christian Rosenkreuzistä samoin kuin Cervantes Don Quichote de la Manchasta. Saadakseen naurunalaisiksi aikansa luulotellut adeptit, reformaattorit ja kullantekijät kirjoitti hän kuuluisan Fama Fraternitatis-nimisen kirjansa. Ennen hänen lentokirjasensa ilmestymistä ei rosenkreuziläisen nimellä ymmärretty ketään määrättyyn järjestöön tai sennimiseen seuraan kuuluvaa henkilöä. Se oli vain lajinimi, jota käytettiin merkitsemään kaikkia okkultisteja, adepteja, alkemisteja ja ylipäänsä kaikkia, joilla oli okkultisia tietoja tai sanoivat itsellään niitä olevan. Sellaisilta henkilöiltä sopi siis odottaa, että he tunsivat ruusun ja ristin salaiset, pyhät merkit, merkit, jotka kristillinen kirkko oli omaksunut, mutta joita se ei ollut keksinyt. Niitä olivat kaikki okkultistit käyttäneet jo tuhansien vuosien aikana, paljon ennen kristinuskon perustamista. Nämä merkit eivät kuulu yksin kristilliselle kirkolle, eikä se myöskään saata niitä hallita. Ne ovat vapaita kuin ilma kaikille, jotka niiden merkityksen ymmärtävät, mutta valitettavasti tuntevat sen vain hyvin harvat kristityt. He kunnioittavat vain ulkonaista muotoa, eivätkä tiedä mitään niistä elävistä voimista, joita nuo muodot esittävät."

"Silloin voi", sanoin minä, "henkisesti valaistu ihminen olla järjestönne jäsen, vaikkakaan ei uskoisi niin sanottuihin kristillisiin uskonkappaleisiin."

Tähän vastasi imperaattori: "Kukaan ei voi olla ylevän järjestömme jäsen, jonka tieto perustuu vain uskonkappaleisiin, määrättyyn uskontunnustukseen tai käsityskantaan, jonka toinen ihminen on hänelle opettanut, -- jonka hän vain kuulopuheiden mukaan on saanut tai kirjoista lukenut. Tällainen luuloteltu tieto ei ole tositietoa. Emme tiedä mitään muuta kuin sen, minkä tiedämme siksi, että sen tunnemme, näemme ja ymmärrämme. Se, mitä tavallisesti sanotaan uskonnoksi, on vain muistamista.

"Olemme pakoitetut sälyttämään muistiamme lukemattomilla asioilla. Ne voivat olla joko tosia tai vääriä. Mutta joskin ne ovat tosia, niiden totena pitäminen vielä pitkiin aikoihin ei ole tietoa. Todellista tietoa ei voi toinen ihminen toiselleen antaa. Ihmistä voidaan vain johdattaa näkemään mistä ja millä tavoin hän voi sitä saavuttaa. Mutta hänen täytyy itsensä käsittää totuus ei vai älyllisesti, ei vain aivoillaan, vaan etupäässä intuitiivisesti sydämensä avulla.

"Saadaksemme todellista tietoa, täytyy meidän tuntea ja ymmärtää, että asia on tosi, sekä käsittää syy, miksi ei toisin voi olla. Jos pidämme totuutta totuutena ilman että meillä on todellista tietoa tästä totuudesta, on se vain taikauskoa. Siksi ovat myöskin kaikki tieteelliset, filosofiset ja teologiset järkeilynne vain taikauskoa, sillä ne eivät perustu todelliselle tiedolle. Nykyaikaisten filosofienne ja teologienne tieto on aina vaarassa tulla kumotuksi uusien keksintöjen kautta, jotka eivät sopeudu taidokkaasti tehtyihin, aistinhavainnoille ja loogillisille todisteluille perustuviin järjestelmiinne. Totuutta ei voi kumota. Se ei tarvitse perusteita. Kun se kerran on löydetty henkisen havainnon kautta, kun ihmisen henkinen äly sen ymmärtää, on se todellista tietoa, eikä sitä mikään voi järkyttää.

"Meidän järjestöllämme ei sentähden voi olla tekemistä minkäänlaisten uskontunnustusten tai uskonnollisten käsityskantojen kanssa. Emme niistä välitä, sillä pyrimme vain todelliseen tietoon. Jos olisimme kaikki täydellisiä ja voisimme nähdä kaikki totuudet suoranaisen havainnon kautta, niin emme tarvitseisi kirjoja, emme minkäänlaisia tutkimusvälineitä, -- emme tarvitseisi tutkia logikkaa, emmekä tehdä kokeita. Jos olisimme sellaisella täydellisyyden asteella, emme enää olisi täällä, vaan Nirvaanassa. Olemme kuitenkin vielä vain ihmisiä, vaikkakin korkealla sen älyllisen eläimen yläpuolella, jota tavallisesti sanotaan ihmiseksi ja joka ei jälleensynny. Me tarvitsemme vielä kirjoja ja meillä on kirjastomme. Me tutkimme ajattelijoiden näkökantoja, mutta emme pidä mitään kirjoja tai mielipiteitä, olkoot ne itse Buddhan lausumia, erehtymättöminä. Todennamme vain niiden kautta omia tunteitamme ja omaa ymmärrystämme. Me kunnioitamme kaikkia ja käytämme heitä hyväksemme. He palvelevat meitä, mutta me emme palvele heitä."

Tämän keskustelun aikana olimme tulleet kirjastoon, jossa tuhannet kirjat täyttivät kirjahyllyt huoneen seinillä. Huomasin niiden joukossa useita vanhoja kirjoja, joista olin kuullut puhuttavan, mutta joita en koskaan ollut nähnyt. Siellä olivat sibylliniläiset kirjat, joita sanottiin tulen hävittämiksi, siellä olivat Hermes Trismegistuksen teokset, josta sanotaan vain yhden olevan tallella ja siellä oli paljon muitakin kirjoja, arvaamattoman arvokkaita antikvaareille ja vielä enemmän hermetisen filosofian tutkijoille. Ihmetellessäni, kuinka veljet olivat saaneet haltuunsa tuollaisia aarteita, sanoi imperaattori: --

"Ihmettelet varmaankin, kuinka meillä saattaa olla kirjoja, joita ei enää ole olemassa. Mutta salaisuus piilee siinä, että jokainen asia, siis myöskin jokainen kirja, joka koskaan on ollut olemassa, on painanut häviämättömän jälkensä astraalivaloon. Nämä jäljennökset voidaan määrättyjen okkultisten menetelmien avulla irroittaa tästä luonnon kaikkiallisesta aarreaitasta ja sitten muuttaa ne näkyväiseen, kosketettavaan aineelliseen muotoon. Muutamat veljet ovat hyvin ahkerassa tällaisten kirjojen jäljentämistyössä ja niin hankimme me itsellemme ilman aineellisia menoja aarteita, joita ei minkäänlaisilla rahasummilla voida voittaa."

Olin iloinen näistä sanoista. Ne vakuuttivat minulle, että yksinäisyydessä vietetty elämä ei millään lailla olisi hyödytöntä, vaan että aatteet todella olivat olemuksia, joita paljon paremmin voitaisiin nähdä ja käsittää yksinäisyydessä kuin seuraelämän levottomassa pienten huolien raskauttamassa ilmapiirissä.

Imperaattori vastasi taaskin ajatuksiini: "Tämän luostarimme perustivat henkisesti hyvin valaistut olennot samojen ajatusten elähyttäminä, joita nyt näen hengessäsi. Sentähden valitsivat he tämän paikan salatussa laaksossa, jonka vain harvat tuntevat. Määrättyjen alkeellisten luonnonvoimien avulla, jotka sinulle vielä ovat tuntemattomia, loivat he harhakuvan suojelemaan paikkaa epätervetulleilta tungettelijoilta. Täällä voivat ne, jotka sydämessään ovat herättäneet toimintaan jokaisen sydämessä uinuvan elämänsiemenen, kehittää tätä itua yhä edelleen parhaimpien edellytysten vallitessa. Täällä elämme rauhassa, eroitettuina maailmasta muurilla, jonka yli ette voi päästä. Ja vaikkakin tämän piilopaikkamme olemassaolo tulisi tunnetuksi, olisi hyvin helppoa luoda harhakuvia estämään asiattomien pääsyn luoksemme. Kuitenkaan emme ole ulkomaailmasta eristettyjä, vaikkakaan emme käy siellä koskaan fyysillisissä muodoissamme. Harjoittamalla selvänäköisyyden ja selväkuuloisuuden kykyjämme tiedämme joka hetki, mitä maailmassa tapahtuu ja kun tahdomme tulla personalliseen kosketukseen kanssanne, jätämme vain fyysillisen muotomme ja liikumme astraaliruumiissamme. Käymme tervehtimässä ketä vain haluamme ja näemme kaiken ollessamme itse näkymättöminä.