Part 6

Mihin suuntaan radat rakennettaisiin, siitä näyttää olleen eri mieliä. Tuntien hyvin kansamme kiivaan ja kiukkuisen luonteen sekä idän ja lännen heimojen keskinäisen tappeluhalun, oli sallimus jo luonut raja-aidoiksi pitkin maata rahkasuoselänteitä ja vesijaksoja, ja nähtävästi on sallimuksen tahto ollut, että radatkin kulkisivat ainoastaan pitkin maata, eikä olisi mitään riitoja ja tappeluita aiheuttavia poikkiratoja. Länsimainen sivistys on taas ollut poikkiratojen harras kannattaja. Tästä onkin ollut seurauksena, että radat etelässä juoksevat pitkin ja poikki, mutta pohjoisemmaksi kohoten ja länsimaisen sivistyksen vaikutuksen heiketen poikkiradatkin käyvät harvinaisemmiksi, kunnes radat suomalaisen tyhmyyden kannattamina vihdoin kulkevat pitkin maata - sallimuksen varassa.

Hartaasti toivomme, että sallimus saa edelleenkin pitää määräämisvallan ratasuuntiin maamme pohjoisosissa, niin että ne tulevat kulkemaan rinnan toinen toistaan häiritsemättä aina Pohjois-Jäämeren rantaan asti. Joku sydämikkö kemijärveläinen voi tosin kiukkuilla, kun hänen täytyy matkustaessaan Rovaniemelle kulkea etelä-Suomen kautta. Mutta onhan meillä luojan kiitos aikaa ja, kun on hiukan hatussa, rahaakin! Sitä paitsi jo yksistään kulku läpi länsimaisen sivistyksen kehdon on suomalaiselle tyhmyydelle suuri kunnia, puhumattakaan sen sivistävästä vaikutuksesta.

Rautateitä rakennettaessa on ollut perusajatuksena tulla toimeen niin vähällä kuin mahdollista ja tehdä kaikki hyvin pientä ja vaatimatonta. Tämän kyllä sanotaan tulevan ajan kuluessa hyvin kalliiksi, — mutta -sanoaksemme toveri Huoposen lailla - mitäs me olemme turhan nuukia silloin, kun me voimme kansalliset hyveemme, kainouden ja vaatimattomuuden puhtaina ja laittamattomina säilyttää. Ja kun me kuljemme taas samaa rataa vuosi viitisen perästä sen jälkeen, kun se liikenteelle avattiin, ja näemme kaikki ne uudistukset, laajennukset ja parannukset, jotka sitte ensinäkemämme on tehty, kuinka hyväksi mielemme herahtaakaan huomatessamme, miten suureksi voi pieni alku paisua.

Rautatielaitokseen sanotaan kuuluvan sekä kiinteää että liikkuvaa kalustoa. Edelliseen luetaan ratalaitokset rakennuksineen ja jälkimmäiseen vaunut, veturit ja rauta tiehenkilökunta. Vaikeata on kuitenkin tarkkaa rajaa vetää, sillä hyvin epätietoista on, kumpaiseenko ryhmään kuuluvat esim, pohjoisratojen - sekajunat.

Tekniikka ei myöskään ole vielä päässyt täysin selville, kuuluuko rautatiehallitus kiinteään vai liikkuvaan kalustoon. Me puolestamme rohkenemme otaksua sen kuuluvan kiinteimistöön - ainakin toisinaan.

Henkilökunta jakaantuu kahteen tarkasti erotettuun kastiin, virkamiehiin ja palvelusväkeen - edelliset luonnollisesti ovat sitä varten olemassa, että olisi ketä palvellaan, ja jälkimmäiset ketkä palvelevat. Sallimus suomalaisen tyhmyyden kanssa huolehtii palvelijoista, länsimainen sivistys on taas kireästi pitänyt kiinni oikeudesta saada yksin määrätä virkamiesasiat ja virkamiehet. Tähän onkin luonnolliset syynsä. Hienoihin ruotsalaisiin perheisiin alkoi näet kasaantua hiin paljon murhelapsia, ettei heille mitenkään enää riittänyt tilaa kadettikoulussa, sähkölennätinlaitoksessa, postissa ja Evossa. Että länsimainen sivistys on tästä oikeudesta tuntenut vastaavaa velvollisuuden tuntoa, sitä ei sovi kieltää. Se ilmenee esim, siinä tunnollisuudessa, millä virkamiehiä on toimeensa valmistettu, sillä melkein säännöllisesti ovat virkamies-alut saadakseen perusteelliset pohjatiedot opiskelleet kaksi vuotta luokallaan maamme oppilaitoksissa.

Suomalainen tyhmyys on kyllä tyrkytellyt poikiaan rautatielle virkamiehiksikin, mutta siitä on vain seurannut riitaa ja on valitettu, että tuollaiset ilmiöt ovat omiaan alentamaan rautateittemme arvoa.

Kieliasiassa on rautatiellä noudatettu järkähtämätöntä tasapuolisuutta ja ratkaistu asia siten, että palvelijain virallisena kielenä on suomi ja virkamiesten ruotsi. Tätä sopusuhtaisuutta on tosin suomalainen tyhmyys pyrkinyt tavan takaa häiritsemään vaatimalla - törkeästi kyllä - että suomea olisi virkamiesasioissakin käytettävä, mutta nämä tungettelemiset ovat länsimaisen sivistyksen taholta näihin asti loistavasti torjutut. Kumoamattomasti on todistettu, että yleinen häiriö ja liikkeen seisahtuminen olisi heti seurauksena, jos esim, kaavakkeet muutettaisiin suomenkielisiksi. Virkamiesten keskinäinen kieli on jo taas siitä yksinkertaisesta syystä oleva ruotsi, että jos esim, junan lähdöstä ilmoitetaan toiselle asemalle, niin siinä ilmenevää ajatuksen syvyyttä tulkitsemaan ei ole suomenkielessä vastaavia käsitteitä eikä sanoja. Tässä asiassa on sallimus vetänyt yhtä köyttä länsimaisen sivistyksen kanssa, sillä niin pian kun suomalainen tyhmyys on asiaan puuttunut, on seurannut - kuten on selitetty - rautatieonnettomuus.

Junat kulkevat höyryn voimalla, mutta koko rautatielaitoksemme käyttövoimina ovat - kiertokirjeet ja reklementit. Niitä laatii rautatiehallitus. Perusreklementti on: Älä koskaan hätäile! Tästä johtuukin se perinpohjaisuus ja pienimpiinkin yksityiskohtiin kaivautuva tunnollisuus ja tarkkuus, joka rautatielaitoksemme johdossa ilmenee. Niinpä voi sattua, että vasta kymmenvuotisen tarkimman tutkimuksen jälkeen on tultu täysin selville, ettei joku henkilö olekaan riittävän kompetentti työtänsä tekemään. Silloin tietysti annetaan käsky, että toimi on heti jätettävä toisiin käsiin. Ja kun päätös kerran on tehty, ei se siitä parane. Sallimus kyllä sattuessaan leikkisälle tuulelle voi asetella, että tekeillä oleva työ onkin niin tärkeä, ettei sitä voi jättää kompetenttien heteille. Silloin täytyy hallituksen odottaa eroittamiselle soveliaampaa tilaisuutta.

Usko reklementtien voimaan on hallituksessa horjumaton ja pian se muissakin virkamiehissä vakaantuu, varsinkin, jos saa niin opettavan läksytyksen, kuin eräs nuorukainen kerran sai. Hän oli näet hautonut jotain parannushanketta ja esitti sen eräälle ylemmistä, tukien tuumaansa vielä sillä, että Ruotsissa on myös jotain sen suuntaista jo tehty.

"Ystäväni", sanoi ylimmäinen laskien kätensä hänen kiireellensä, "huomaan teissä siinneen harha-ajatuksia. Mikään parannus ei laitokseemme voi tulla sieltä alhaalta, vaan täältä ylhäältä. Pidätte Ruotsin rautatielaitosta parempana kuin meidän, mutta luokaa silmänne tuohon nurkkaan, niin huomaatte kiertokirjepinon, joka on ainakin pari vaaksan mittaa paksumpi kuin Ruotsin."

"Lukekaa vielä uskonne vahvistukseksi meidän reklementtikirjamme pykälät. Jo yksistään veturinkuljettajille annettu reklementti sisältää kokonaista 47 eri pykälää, kun itse Englannissakin on vastaava luku vähäpätöistä 20. Voitteko vielä minkään maan rautatietä pitää meille esikuvaksi soveliaana? Menkää herran rauhaan!"

Kiittämättömyys on kuitenkin maailman palkka, ja niinpä rautatiehallitustakin pyritään tuon tuostakin näykkimään; Milloin valitetaan vaunujen puutetta, milloin mitäkin, vaikka Jyväskylänkin radalla jo vallitsee sellainen ihannetila, että matkustavaisilla on kullakin - vaunu mieheen.

Suurta ääntä on myös pidetty siitä, ettei maamme koskien voimaa käytetä rautatien liikenteeseen. Sallimus on kylläkin antanut meille kosket, mutta niin kauvan kun sallimus ei saa suomalaisen tyhmyyden ja länsimaisen sivistyksen kannatusta, ei asiasta tule munia eikä poikasia. Ja suomalainen tyhmyys pitää sulana järjettömyytenä luopua höyryn käyttämisestä, ennenkuin metsämme ovat kaikki poltetut. Länsimaisella sivistyksellä on kyllä jo kauvan ollut asiata koskevia ajatuksia hautumassa, mutta vielä ei ole voitu saada hankkeelle tarpeeksi tukevata perustusta. Toisarvoinen asia on näet se, millaisia laitoksia pitäisi rakentaa, jos koskien kehittämä sähkö otetaan liikevoimaksi. Pääasia on saada selville koskivoiman pysyväisyys. Koskikomitea on kyllä saanut selville, että koskia meidän maassamme on varmuudella ollut jo Juhana herttuan aikana, ja että ne siis ovat laadultaan jotenkin pysyväisiä. Mutta ratkaisevan päätöksen on komitea sanonut voivansa antaa vasta sitten, kun on päästy varmuuteen, että niitä on ollut jo silloin, kun - Sammon ryöstö tapahtui.

Juutas Puustinen..

Iisalmen rovasti vainaja, Th. Brofeld, Juhani Ahon isä, oli täydelleen omaksunut savolaisen kielen ja lausumistyylin.

Hän puhui totisia asioita ainoastaan saarnastuolista, mutta nekin savolaiseen malliin. Kun hän sai kuulla, että poikansa Juhani oli otettu kielensiivoojaksi iät päivät istuvaan raamatunsuomennos-komiteaan, lausui hän ystävilleen:

- Niinpä, niin! Kun se Hanne oli kasvavana nuorukaisena, ei sitä hevillä saatu raamattua sellailemmaa. Mutta Herralla, sillä on omat keinonsa. Nyt se näet on pannunna Jussin lukemaan raamattua oikein — _päiväpalakoilla_.

* * * * *

- Kyllä se on nyt sillälailla, Rikkina, että myö lähetään ens viikolla tuon meijän possun kansa Kuopion muanviljelysnäättelyy.

_Emäntä-Rikkina_ (luoden yleisilmäyksen tavallista ihraisempaan Vilhelmiinsä): Sitä täätistäkö työ siellä molemmat tiettä?

Päästyään palkinnoille, menee Vilhelmi possuneen valokuvaajalle, joka ihmetellen kyselee, että kummastako se kuva otetaan.

_Vilhelmi_: Säikäytetään vuan meijät molemmat sammaan kuvvaan, sillä yhessä meijät mainittiinnii.

* * * * *

Sunnuntai-iltana palautuu jänismiehiä Kuopioon, tullen junaan mikä miltäkin pysäkiltä. Kuten tavallista ainakin, tiedustellaan kunkin tulijan tai sakin saalispuolta.. Niinpä Metsolan miehet tiedustavat Kurkimäeltä tulevilta:

- Mitenkä asia lykästi?

_Kurkimäeltä tuleva_: Olisihan huonomminkin voinut käävä - vähällä pit, ettei oo viis "Jussia" pussissa.

- Elä valehtele...!

- Ei valetta karvankaan vertoo, sillä jos se ois suatu, jokkolj ylläällä ja vielä toinen, niin kolome vuan viijestä puuttus.

* * * * *

_Eukko_: Tuas oot juonna ihtes ihan sikahumalaa.

_Ukko_: Ke... kennen... kä mu... muun minnoisin juonna.

* * * * *

Poika sieltä Karjalan puolelta tuli Kuopioon lyseoon. Kun opettaja teki kysymyksen, viittasi poika heti, mutta kun opettaja yrkäili kysymään pojalta, laski hän äkkiä kätensä alas. Tätä jatkui pitkät ajat. Lopuksi opettaja närkästyneenä kysäsi:

- Viittaako Karjalainen, vai eikö Karjalainen viittaa? Karjalainen vastasi kuin pyssyn suusta:

- Konsa viittoen, konsa en.

* * * * *

Jukarainen ja Jakarainen tapaavat vuosikymmenisen perästä toisensa. Siinä toistensa elämänvaiheita tiedustellessa kysäisee Jukarainen muutamakseen:

- Vieläkö sun eukkos on pysynnä nuoruuven pulskuuvessaan.

_Jakarainen_: Johan siit’on paikka paikoin luuti kulunna, mut vielä se silton tääs tuntonen immeinen.

* * * * *

- Sekö kuul toais mestarilta emäntä kuolleen?

- Niin tek'. Neljääs ol toa jo − − −

- No vieläkö otatte viijennen?

- Empä taejak ennee viihtiä, - ku' ee just oo jootanha muuhun kuh haotaestem pittoon. Ja se kun näätäksen siltä, jotta nei noa nykyiset naes-eläjät kestä suutarin leikkiä, nii' olokoon - - -.

* * * * *

Rovasti tapaa Asikaisen.

- Oliko Asikainen kirkossa viime sunnuntaina?

- Jo jo -.

- Kuunteliko Asikainen minun saarnani aivan loppuun asti?

- Jo jo -.

- Eikös se ollutkin hyvä saarna?

- Jo jo. - Oes' voan soanna olla hintiv verran er laesemp, kun ne entiset - - -.

* * * * *

- Tuota - sekum multa eokko kuelj - nij jotta jos niinku ilimotus lehteen. Tuliskoon tuo hyvin kalliiks?

- Se riippuu siitä kuinka pitkä se on-.- - − Niij jotta pitkäkö? Ee se niim pitkä oo, voal levveyttä sillä on ihan sylen tääveltä - - -.

* * * * *

Pari herrasmiestä äykkäröi Kuopion rannassa moottoriveneessä kiertäen kampia vuoronperään, eivätkä saa konetta käymään kuin pari kolme rykäsyä kerrallaan. Suu maareissa seuraa takkukarvainen maalainen herrojen edesottamusta. Kiukuissaan jo moottoriinsa on herroista päältäkatselija aivan liikaa. Toinen kammin kiertäjöistä kiljaiseekin hikeä kuivaillessaan:

- Ryökästäkö sinä siinä toljotat, vai onko muutai asiata!?

- Oishan mulla muutai...

- Mitä sitten, pura ulos ja äkkiä!

- Sitä vuan aattelin kysyvä, että oottako työ lähössä vae tulossa...

* * * * *

Uisteleepa kesävieras kala-Ollin ohi, joka onkii.

- Syökö kala Ollin onkea?

Kala-Olli katastaa muljauttaa kysyjää, syläistä ruiskauttaa ja murahtaa:

- Mikä syö, mikä ei.

* * * * *

Savolainen ylioppilas oli joutunut putkaan liiallisesta äänenpidosta kadulla ynnä perinpohjaisesta juopumuksesta. Seuraavana aamuna seurasi tutkinto poliisikomisaariuksen edessä. Komisaarius kysyy: - Mikä ammatti?

Ei tullut vastausta.

- Oletteko työmies?

Ei vastausta.

- Oletteko kirjaltaja?

- En.

- No, mikä te sitten olette?

- Oiskoon tuo paljon, jos pantasj _herraks_?

* * * * *

- No, ne sinun kaksoisesi ovat tietenkin yhtä vanhat?

- Jokseenkin. Kerkesin siinä sentään hörpätä kupin kahvia välillä − − −

* * * * *

Apteekkari Pulliainen ja maisteri Hornborg (Sarvela) matkustivat samassa reessä Pielavedeltä Kuopioon. Molemmat olivat hyvin pyyleviä herrasmiehiä. Viimeisen majatalon kyytipoika kääntyi apteekkariin päin ja kysäsi:

- Suapko luvan kysyä, kettee työ ootte?

- Apteekkari Pulliainen Pielavedeltä.

- Niin voan, niin voan.

Hän odotti, että maisteri Hornborgilla ilman lisäkyselyjä olisi älyä esitteleidä. Mutta Hornborg vaikeni kuin muuri ja punotti siinä reessä kuin laskiaispulla, kiiltävänä ja punakkana. Poika ajoi parisen kilometriä. Vihdoin hän kääntyi Hornborgiin ja tokaisi:

- Taijatte olla _yksiä Pulliaisia_.

* * * * *

Ovatpa kaverit ruvenneet illalla nukkumaan mustan maan aikana, mutta aamulla herättyään huomaa toinen lunta satavan taivaan täydeltä, johon huomauttaa, että näättääpä siltä kun tulis talav..

Siristeleepä sitten toinenkin silmillään ulkosalle arvellen puolestaan:

- Nuista tarpeistahan soon talav tehty ennennii.

* * * * *

_Tuomas Kääräkäinen_: Onkoon tuo tohtorj kotosalla?...

_Lääkäri_: (nuorenpuoleinen, hintelä mies) Kyllä - minä se olen.

_Tuomas_: Oo tok poeka narroomata vanahoo miestä... Määhhän ja käske isäsj tänne!

* * * * *

Kun savolainen huomaa, että veitikalla on veitikka todistajana, joka koettaa peitellä toverinsa rötökset, sanoo hän yksivakaisesti:

- Tuppurainen Tappuraisella _takkuumiehenä_.

Tarkastaja O.A.F. Lönnbohm.

Antti-tarkastaja oli tosihumoristi. Hän vastasi sutkaukseen sutkauksella. Hän särvinteli niin tieteellistä ja taiteellista kuin tavallista arkikeskustelua aina asianhaarojen mukaan. Mutta vieläkin enempi: hänellä oli lahjat ja taito selvittää elämäntaipaleella eteen kiertyvät sekä pienemmät että suuremmatkin sykkyrät vapauttavan huumorin avulla.

Ja jos kenen, niin juuri kaupungin kansakoulun tarkastajan eteen kiertyy joka päivä toinen toistaan kierosyisempiä sykkyröitä.

Muistan erään tapauksen, jossa kuvastuu, millä lailla Antti-tarkastaja niitä selvitteli.

Tulinhan seminaarista päästyäni opettajaksi Kuopion kaupunkiin. Siis aikana, jolloin olin perin viisas ja oppinut herra. Eikä syyttä, sillä olinhan lukenut ja opiskellut kaikki tieteet loppuun, aivan viimeiseen aameneen asti. Kun tämän inhimillisen viisauden lisänä oli vielä vuoren vankka usko, ettei yhteiskunnan suuressa ruumissohjossa ole yhtään valuvikaa, ei sisällisen taudin aiheuttamaa raihnaisuutta, eikä historiallisen kärrinpyörän hankausjälkeä, joita ei voisi kansakoulunopettaja parantaa, saivatkin pojat tuntea kohta pääkuoressaan, ellei sen sisäpuolelle alkanut opetukseni upota ja uskoni pesiytyä.

Sattuipa kerran seuraava tapaus:

Oli voimistelutunti. Komensin "asentoon". Mutta juurikun olin saanut karjutuksi rivit suoraan, alkoikin pari poikaa tapella, että höyhenet pölisivät. Ehätin kolmanneksi. Kahmasin toista tukasta, mutta toisen pääkamarassa eivät kynteni pysyneet, sillä hän oli "kulipää". Hän sai puolestaan korvuksilleen. Se, joka sai tukkapöllyn, näytti tyytyvän osaansa, mutta kopsaukset saanut läksi huutain parkuin koulusta kotiinsa.

Tunnin loputtua läksin koulusta ja tarkastaja tuli vastaani. Kerroin hänelle asian kulun yksityisseikkoineen.

Jahah! No, ei pojalta rikkunut jäseniä?

- Tuskinpa, vaikka pitkälleen kaatui.

- Mutta jalat eivät katkenneet?

- Omillaan näytti kävelevän.

- Entä kädet?

- Molemmilla piteli korvuksiaan.

- No, niin... kaipa tuo selvinneen... tavallisesti tulee isä tai äiti minun luokseni selvittämään.

Jo saman päivän iltana oli pojan äiti tullut juuri julmana huutamaan millaisia petoja täällä kansakoulussa on opettajina. Kuulin myös miten tarkastaja oli sykkyrän selvittänyt.

Annettuaan ensin pojan äidin pahimman äkänsä huutaa kaiken maailman ilmoille oli Antti ruvennut selvittämään:

- Katsokaas nyt, emäntä, silloinkuin kaikkien pitäisi olla niin siivosti ja liikkumatta rivissä, ettei evä heilahda, alkaakin pari naapurusta mukiloida toisiaan sen kun kerkiää. Silloinhan menee koko hoito sekaisin. Minä kyllä kuulin, että tuo opettaja on pöläyttänyt sitä Miettisen poikaa saivaristosta ja taas teidän Lassille antanut pari kopslaakia. Eikö se teidänkin mielestänne ole tehty jotenkin tasapuolisesti, sillä yksi "mylly" vastaa aina kaksi "kopslaakia"... vai mitä emäntä arvelee?

- Voihan tuo olla niinkin, mutta eihän opettajalla ole oikeutta kopslaakata enemmän kuin myllytelläkään.

- Ei olekaan, mutta nähkääs, asia on niin, että tuota samasta opettajaa itseään on juuri samassa koulussa sukanaan sekä myllytetty että kopslaakattu omasta mielestään paljon enempi kuin oli ansainnut, joten hän maksaa tavallaan kuin vanhoja velkojaan.

Tähän tapaan oli keskustelu jatkunut

Ja niinkun tämän syhkyrän ja satoja muita paljon äreämpiä Antti-tarkastaja paineli siloiseksi huumorin villavalla kintaalla.

Juutas Puustinen.

Iisalmen-Ylivieskan rautatietä rakennettiin. Tehtiin töitä Kiuruvedellä. Muutamassa talossa asui rautatieinsinöori. Pyysi emännältä lauantaina saunaa. Emäntä vastasi auliisti:

- Suaphan sitä tok saunoo lauvantaina.

Lähetti punaposkisen palkkapiikansa saunottajaksi maan tavan mukaan. Insinööri ei malttanut, vaan suudella nappasi tyttöä. Tyttö närkästyi ja juoksi kaipaamaan emännälle. Emäntä suutahti myöskin tätä saunapyhyyden loukkausta. Näin ei savolainen insinööri koskaan tee. Tämä oli Helsingistä kotosin.

Kun insinööri seuraavana lauantaina taas pyysi saunaa, vastasi emäntä:

- Kah, suaphan sitä saunoo, mutta tällä kertoo minulla ei ou sen makkeempoo saunottajjoo kun Renk-Pekka.

* * * * *

_Koni-Jussi_ on myynyt rovastille hevosen. Viikon perästä hevonen otti ja kuoli. Kun Jussi tuli pappilassa käymään, alkaa rovasti kovistella Jussia hevoskaupasta. Jussi puolestaan alkaa pestä käsiään:

- Mut näkhän rovast ite, miten riski ruuna olj ostaessa.

_Rovasti_: Virkultahan se näytti, mutta kun minä menin muutaman päivän perästä talliin, niin hevonen jo horjahteli ja katselikin minua niin sameasti ja sittepä se yöllä oli kuollut.

_Jussi_: Vae kahtelj se ruuna oikee rovastia - no, oljpa se hyvä asja, jotta ruuna ies eht ennen kuolemoosa papin nähä...

* * * * *

Mustalais-Santtu makaa sairaana jotenkin henkihieverissä, eikä ole syönytkään moneen vuorokauteen. Kysyipä Santun muija aamuna muutamana:

- Ai kultaseni, kun sinä käyt huonoksi...! Etkö sinä sois ies leipäressuva, jos laettasin?

_Santtu_: Leipäressua...! Ai, Santraseni... voiko nyt kukkaa immeinen olla niin kippee, ettei kävis syönt leipäressuva!

* * * * *

Kuopion markkinoilla sikeytyi kerran tappelun jytäkkä, jossa Santun poika pieksettiin aivan lapialla nosteltavaksi. Luullen poikansa kuolleen voivottaa Santtu:

- Voi surkeutta, mikä pit tulla...! Tuolla lailla se nyt poojalle käv, jotta ihan kuel... Kyllä minnää oon reuhanna ja tapellu aikanan satojai kertoja, mut en oo vuan millonkaa kuollu...

* * * * *

- Kappas kun luonto pakkookse talavpukkuusa, sano Puusniekan Topi-poika, kun tunsi parran alkua leuvassaan.

* * * * *

Kolmekymmentä vuotta taaksepäin oli naisilla hyvin "kireä" aika, sillä silloin koittivat naiset korsettien avulla antaa syntiselle ruumiilleen ampiaisen muodon. Tulipa siihen aikaan Suurusharjun emäntäkin, joka painoi noin 130 kg kaupunki-ompelijattaren luo leninkiä teettämään. Kun ompelijatar kysyi, että minkä mallinen puvusta tehtäisiin, tuumiskeli emäntä:

Tyköistuvahan se pitäs olla mullekkii.

* * * * *

Kaljaman Kusti, pienoisen palstatilan asuja, on pappilassa käymässä jutellen rovastin kanssa kireästä ajasta. Kun rovasti kuvailee alkavan talven ankaruutta, vakuutellen johtopäätökseksi, että nyt on elettävä säästin mukaan kaikkien, niin rikkaiden kuin köyhempienkin, julkaisee Kusti puolestaan kuin vakaumuksenaan:

- Siästin mukkaahan siton vaelluksesa viittilöitävä kaikkii, jopa pohatoehennii... Ja voeppa se kööhäe seästee jossei muuta nii ies mahhoosa.

* * * * *

_Jahvetin Justiina_: ... ja sitte huuvetaa ja hoilataa siästä, siästä... ryökästäköhän tässäe tönössä sitte siästää...?

_Justiinan Jahvetti_: - Kyllä vuan sinnäi voesit siästee, jos piävärkkis pitäs kutiaa.

_Jahvetin Justiina_: - Mittee täätistä?

_Justiinan Jahvetti_: - Siästäsit vaekka tuota suutas.

_Jahvetin Justiina_: - Atuulaa... vae suutanj.. Mikä leivän lisä sitte sulle tuostois?

_Justiinan Jahvetti_: - Siästyshän mun korvanj samalla kertoo.

* * * * *

Muutamassa maaseudun kahvila-ruokalassa on pari naapuripitäjän miestä tilannut pullakahvit. Nähdessään naapurinsa nyrpistelevän nokkaansa pullatavaroille arvelee toinen:

- Jottako meinoot niihin olevan ku ylivuotisia.

- Joshan nyt ei aevan niinkään, mut pieniä nämä näättäävät kuitennii olevan ikkäisikseen.

* * * * *

_Kuvernööri_ (odotellessaan kievarin pihalla hevosta) - Annappa äijä tulta sikariini!

_Verkko-Heikki_: Suathan tuata...

_Kuvernöööri_: Miten sinä niin tyhmästi sanot, etkö sinä tiedä, että minä olen kuvernööri!

_Verkko-Heikki_: No, suathan tuata tulta sitteennii.

* * * * *

Nähdessään poikansa suupielessä savukkeen roikkuvan arvelee Jyskyn ukko:

- Eiköön sullekkaa ennee piippu passoo, ku pittää olla oikee pastilliertupakoita.

* * * * *

Kuopion sairashuoneella on laulukuoro käynyt uudenvuodenpäivänä sairaille laulamassa. Kuoron mentyä kyselee sairaanhoitajatar muutamalta mummolta, että mitä hän niinkuin piti laulusta.

_Mummo_: Mänhän tuo muun vaivan lisänä.

* * * * *

Vierailipa muutamana syyskesänä halla Kuopion ympäristöllä parina yönä peräkkäin. Kyselipä toisen hallayön jälkeisenä aamuna joku Vehmersalmen mies Kuopion kauppatorilla Pulloniemen isännältä, miten perinpohjaisesti halla Kehvolla vieraili.

_Pulloniemen isäntä_ (jonka viljelyksillä oli halla tehnyt aivan puhtaan pelin): Toissyönä pit kirjutuksen ja viime yönä huutokaupan.

* * * * *

Suonenjoen Iivanainen: (joka kuulee allakan myyjältä, että hintaa on puolella petrattu, maksaen vuoden 1930 allakat 2 markkaa kappale) Jopa kerrankin on ahvier tarjolla ja vielä näen hiljaseen aekaa. Juokseppa poeka makasiinista kahtomaa paljoko meillon vielä entistä varastoo jälellä.

* * * * *

Ärjyn Aaron ovat iltamissa puukotelleet vallan seulaksi. Paikalle haettu lääkäri alkaa haavoja lähemmin tarkastella ja samalla vähän surkutellakin huomattuaan rintakehässä olevan kymmenkunta läpeä. Tuohon rätingintekoon herää Aarokin horroksistaan ja torahtaa:

- No, ei aenakaan nyt sitte pitäs hengen pahast rintoo ahistoo.

* * * * *

- Viina-Mikoltahan ne oljvatten kaappaystäväsä meinanneet viime viikolla hengen ottoo.

- Liekköö suaneet?

- Ruumiin vuan... henk olj piässy karkuun.

* * * * *

_Iltamassa._

_Oskar_: Tuolla ikkunan kohalla istuu ryökäleen korree tyttölaps. Pitäisi sitä tanssittoo, mut en ilikii oikee, kun en oo tuttu... Ootkos sinä, Asko?