Part 6

-- Minä tahdon niin paljon kuin teillä kummallakin on yhteensä. Jollen sitä saa, niin ammun teidät molemmat kuoliaaksi. Etteköhän silloin lakkaa riitelemästä!

Kuultuaan tämän alkoi paholainen kovasti rukoilla:

-- Älä hyvä mies ammu minua! Annanhan minä sinulle kaiken, mitä tahdot, kunhan vain henkeni säästät!

Mies ojensi silloin pyssynsä ja ampui oravan.

Iloissaan vei paholainen silloin miehen kotiinsa. Mies meni pirttiin, mutta paholainen jäi kartanolle tavaroitaan korjaamaan. Tuvassa istui talon vanha isäntä, se vaari paholainen. Nähdessään miehen tulevan tupaan, sanoi hän.

-- Ei ole kolmeenkymmeneen vuoteen tänne ihmistä tullut. Nytpä sinusta sain illallisen!

Mutta nuori paholainen kurkisti ovesta ja sanoi:

-- Ei hän ole mikään meidän illallisemme. Jollei häntä olisi ollut, niin en minä tässä olisi.

-- Jos niin on, poikani, sanoi vanha isäntä, niin on tälle miehelle annettava syötävää ja juotavaa niinkuin vieraaksi tulijalle ainakin.

Heidän syötyään ja levolle mentyään sanoi nuori paholainen, joka nukkui miehen vieressä:

-- Kun me aamulla sinulle tarjoamme palkkaa, niin elä ota kultaa eläkä hopeaa. Ota isäni saunavasta ja hänen kalaverkkonsa ja vaadi, että minä aina silloin tulen luoksesi, kun tarvitset minua.

Aamulla sitten ruvettiin tarjoamaan miehelle palkkaa. Vanha isäntä sanoi:

-- Mitä tahdot palkaksesi? Tahdotko kultaa vai hopeaa?

-- En tahdo kultaa enkä hopeaa, vastasi mies. Tahdon vain sen vastan, jolla sinä kylvet.

-- Sen saat, vastasi vanha isäntä. Mutta vähäksi katson sen. Mitä muuta haluat?

-- Minä tahdon sen verkon, jolla kalastat.

-- Saat senkin. Mutta ei sekään mielestäni vielä kylliksi ole, sanoi vanha paholainen. Sano mitä vielä tahdot?

-- Sen, että tämä nuori isäntä aina tulee turvakseni apua tarvitessani.

Mies otti tavarat selkäänsä ja läksi kulkemaan. Lopulta hän saapui kuninkaan kartanoon ja tarjoutui sinne kuskiksi. Hän pääsi palvelukseen ja kun hän oli iloinen ja kaikin puolin ahkera sekä siivokäytöksinen mies, joutui hän kuninkaan suureen suosioon.

Huomattuaan tämän, kävivät toiset palvelijat kateellisiksi ja sanoivat:

-- Tämä mies on ollut täällä vasta lyhyen ajan ja noin häntä suositaan. Me olemme täällä kymmeniä vuosia palvelleet, eikä meitä siten suosita.

Ja he pitivät keskenään neuvottelua, millä tavoin he voisivat kaiken suosion kääntää pois miehestä. He menivät ja kertoivat kuninkaalle, että mies oli kerskannut yhdessä kuukaudessa saavansa kuninkaan kaikki hevoset niin lihaviksi, että ne iloissaan tanssivat.

Tämän kuultuaan kutsui kuningas kuskinsa luokseen ja sanoi:

-- Sinä olet luvannut yhdessä kuukaudessa tehdä minun hevoseni niin lihaviksi, että ne iloissaan tanssivat. Onko se totta?

-- En ole siitä sellaisesta ennen kuullut kuin nyt, sanoi mies. Mitä lie toisten laittamia valeita.

Mutta kuningas sanoi siihen:

-- Jollet saa niitä kaikkia hevosia tanssimaan, niin pääsi annan leikata poikki.

Mies meni tallin seinän viereen, itki siinä surujaan ja toivoi, että paholainen olisi häntä neuvomassa. Samassa se jo olikin hänen vieressään ja kysyi, mitä hän itki.

-- Sitähän minä itken, kun kuningas vaatii, että minun pitää saada kaikki hevoset tanssimaan.

-- Kyllä minä siihen keinon keksin, sanoi paholainen. Mene huomenna metsään kolmenkymmenen miehen kanssa ja tuo sieltä leppiä oikein kosolta. Seuraavana yönä ala sitten noita leppiä kuoria tallin ovella, silloin hevoset kysyvät, mitä sinä niillä teet. Sano pistäväsi ne hevosten sisään, elleivät ne heti aamusella ala tanssia.

Mies noudatti neuvoa ja tuotti metsästä suuren kasan leppäkeppiä, joita hän alkoi tallin oven luona kuoria. Hevoset kysyivät, mihin hän niitä tarvitsi ja mies vastasi:

-- Minä pistän kepin joka ainoan hevosen sisään.

-- Minkätähden sinä sen teet? kysyivät hevoset.

-- Sen teen heti, ellette huomisaamuna ala tanssia kartanolla.

Hevoset silloin tuumailivat keskenään ja tekivät sen päätöksen, että huomenna, kun heidät päästetään tallista, pitää jokaisen tanssia, muutenhan tässä pistetään leppäkeppi sisään.

Kun mies aamulla päästi hevoset kartanolle alkoivat hevoset sellaisen tanssin, että kaikki kuninkaan talon ikkunat menivät rikki. Kuningas heräsi siihen rymäkkään ja juoksi ikkunaan katsomaan.

-- Jo minä uskon, huusi hän. Taltuta, hyvä mies, hevoset, muuten tässä ei ole enää talosta mitään jälellä!

Pari päivää mies sai elää rauhassa, ja kuninkaan suosio häntä kohtaan yhä kasvoi. Mutta toiset palkolliset keksivät taas juonen ja menivät kuninkaan korvaan kuiskaamaan:

-- Se kuski on sanonut, että hän voi hankkia niin paljon kalaa kuin kuninkaan väki syö kolmessa kuukaudessa.

Kuningas kun sen kuuli, niin kutsui kuskin luokseen ja sanoi:

-- Oletko sinä luvannut hankkia niin paljon kalaa kuin minun väkeni syö kolmessa kuukaudessa?

-- En minä ole luvannut, vastasi mies. Kyllä se on toisten pahoja puheita.

Kuningas sanoi:

-- Jollet sitä tee, niin leikataan sinulta pää poikki.

Mies meni sinne tallin seinän viereen itkien katkerasti. Hän toivoi paholaista luokseen neuvoja antamaan. Samassa tämä jo tulla viuhkahti ja kysyi, mikä häntä vaivasi. Mies kertoi hänelle kuninkaan vaatimuksen.

-- Mitä sinä sellaista suret, sanoi paholainen. Mene huomenna meren rantaan. Ota kolmesataa miestä avantoa hakkaamaan ja verkkoa vetämään ja kolmekymmentä hevosta kaloja kuljettamaan. Pane sitten isältäni saamasi verkko avantoon ja vedä se toisesta ulos, ja silloin on oleva kala jokaisessa silmässä.

Mies noudatti tätä neuvoa ja teki aivan niin kuin paholainen oli neuvonut. Hän otti kolmesataa miestä ja kolmekymmentä hevosta ja meni meren jäälle. Siellä hän antoi hakata suuren avannon ja pisti siitä verkon sisään vetäen sen toisesta avannosta ulos ja kaloja tuli niin että eivät hevoset mitenkään tahtoneet jaksaa sellaista määrää vetää.

Kaloja tuli kuninkaan kartanoon niin kosolta, että kuningas viimein lähetti miehelle sanan, että hän jo lopettaisi, sillä nyt oli jo kalaa vaikka kolmeksikymmeneksi vuodeksi hänen väelleen.

Ja taas mies pääsi yhä suurempaan suosioon ja kunniaan. Sitäpä toiset palkolliset kadehtivat niin, että he miettivät uutta keinoa, jonka avulla he saisivat hänet tuhotuksi. He kuiskivat kuninkaalle, että mies oli luvannut laatia yhdeksän kertaa paremman linnan kuin kuninkaalla oli, jos hänellä vain olisi valtaa.

Kuningas kutsui miehen eteensä ja vaati häntä täyttämään lupauksensa, muuten olisi hänen henkensä vaarassa. Alakuloisena meni mies taas tallin seinän viereen itkemään ja toivoi paholaista luokseen. Tämä tuli ja kyseli syytä miehen suruun. Tämä kertoi silloin paholaiselle, mitä kuningas oli häneltä vaatinut:

-- Kyllähän me sen sellaisen voimme aikaan saada. Mene aamulla meren rantaan ja tuo kolme korvollista vettä, lämmitä sitten sauna ja kastele siinä vedessä isäni sauna vasta. Minne sen sitten panet pystyyn, niin siihen tulee kartano, niin komea, että se on yhdeksän kertaa kuninkaan kartanoa kauniimpi.

Mies seurasi neuvoa ja valmisti kartanon paholaisen neuvon mukaan.

Aamulla kuningas heräsi unestaan ja kurkisti ikkunastaan.

-- Mitä tämä on, sanoi hän, kun koko minun saunani on tulessa?

Hän hieroi silmiään ja näkikin silloin, että se oli komea linna. Hän sanoi palvelijoilleen:

-- Kutsukaahan se minun kuskini tänne! Eiköhän tämä vain ole hänen töitään!

Miehen tullessa kuninkaan eteen, kysyi kuningas:

-- Sinäkö tämän linnan rakensit?

-- Minähän sen tein, kun kerran niin käskettiin.

Kuningas meni katselemaan linnaa joka puolelta ja sanoi:

-- Hyvä tuli, parempi kuin pitikään.

Sitten kuningas tuumaili:

Ei se mies mikään tavallinen ollutkaan, kun se sellaisia osasi laatia. Minä annan hänelle tyttäreni vaimoksi, ja minä annan hänelle oman virkanikin. Hän osaa kuninkaan virkaa toimittaa, kun hän on niin viisaskäytöksinen mies!

Niin pääsi mies kunniaan ja arvoon ja eli onnellisena, sillä kuninkaan tytär on kuitenkin aina kuninkaan tytär, ja kyllä sen kanssa kelpaa onnellinen olla.

PIETARI JA PAAVALI PAJASSA.

Kun pyhä Pietari ja Paavali olivat maan päällä, sattuivat he ajamaan kerran maantiellä, vanhalla ja huonolla hevosella, näkemään vanhan sokean akka-käppyrän. Pietari sanoi akalle:

-- Hoi akka, mitä tekisit, jos näkösi saisit?

-- Mitäkö minä tekisin, vastasi akka. Jos näköni saisin, niin totta totisesti minä silloin elättäisin kätteni työllä kaksikin ihmistä rinnallani.

Kuultuaan tämän, sanoi Pietari Paavalille:

-- Mene sinä, Paavali, nuoremmaksesi ja nosta akka tänne rattaille.

Paavali teki sen ja nosti akan rattaille. Siinä he sitten yhdessä ajaa nytkyttivät kylään. Siinä kylän laidassa oli sepällä paja. Sinne miehet menivät ja sanoivat:

-- Annahan, seppä, meidän hiukan käyttää pajaasi ja työkalujasi, meillä olisi tässä pientä hommaa.

-- Kyllähän minä annan, sanoi seppä.

He kuljettivat sitten akan pajaan ja Pietari sanoi Paavalille:

-- Pistähän tuo akka ahjoon ja ala painaa palkeita.

Paavali pisti akan ahjoon ja alkoi painella palkeita. Kun hän hikipäissään oli jonkun aikaa palkeita painellut, otti Pietari akan sieltä ahjosta ja pani alasimelle. Siinä hän sitten vasaralla akkaa naputteli vähäsen aikaa ja akasta tuli yhdeksän kertaa koreampi kuin ennen oli ollut. Ja kaiken hyvän lisäksi se oli vielä saanut näkönsäkin. Siinä akka sitten niiaili ja kiitteli kauan aikaa Pietaria ja meni iloissaan tiehensä.

Pietari ja Paavali nousivat taas sen vanhan kaakin rattaille alkaen ajaa nytkytellä tietä pitkin. Tuskin he olivat kappaleen matkaa pajan luota päässeet, kun lähti kenkä hevosen jalasta ja heidän oli pakko palata pajaan takaisin. Siellä he pyysivät pajaa ja työkaluja lainaksi. Antoihan seppä mielellään sellaisille sepille, joiden hän oli nähnyt takovan vanhan akan nuoreksi. Pietari otti naulan, pisti sen ahjoon kuumenemaan ja siitä hän takoa kalkutteli neljä hevosen kenkää ja vielä niihin tarvittavat naulatkin kaupanpäällisiksi. Saatuaan ne valmiiksi sanoi hän Paavalille:

-- Menehän, Paavali, ja tuo hevosen jalka tänne.

Paavali meni, otti hevosen jalan ja toi sen pajaan, jättäen hevosen kolmella jalalla seisomaan. Pietari takoi siihen kiinni kengän ja sanoi Paavalille:

-- Viehän tämä paikoilleen ja tuo toinen jalka.

Paavali vei jalan paikoilleen ja toi toisen jalan alasimelle. Näin takoi Pietari kengät hevosen jokaiseen jalkaan. Seppä katseli tätä menoa suu ja silmät auki, niin kummalliselta se hänestä tuntui. Kun hevonen oli kengitetty, kysyi Pietari:

-- Paljonko olisi meidän vuokraa maksettava tästä pajan ja pajakalujen käyttämisestä.

-- Mitä sitä sellaisesta suotta vuokraa maksaisi, sanoi seppä. Minähän tässä olen saanut nähdä ihmeet ja kummat.

Pietari ja Paavali nousivat taas koninsa rattaille ja läksivät ajella nytkyttämään.

Sillä sepällä oli huononpuoleinen akka, sellainen jo ikäloppu. Nähtyään millaisia ihmeitä nuo molemmat miehet olivat hänen pajassaan saaneet aikaan, päätti hänkin koettaa samaa keinoa. Hän meni tupaan, kuljetti akkansa pajaan ja sitten kopristi hänet käsiinsä, pisti ahjoon, heitti tuhkaa päälle ja alkoi vimmatusti lietsoa. Akka parkui pahanpäiväisesti ahjossa. Lopulta hän heitti parkumisen, sillä hän paloi siinä poroksi. Kun seppä oli akkaansa pitänyt hyvän aikaa ahjossa, nosti hän sen alasimelle ja alkoi vasaralla takoa naputella. Mutta kun hän kerran vasaralla naputti päähän, alkoi siitä veri vuotaa. Silloin seppä pelästyi pahanpäiväiseksi ja arvasi, ettei hänestä olekaan akkansa nuorentajaksi. Hän jätti akkansa siihen alasimelle ja läksi juoksemaan minkä alta pääsi niiden entisten takojien jälkeen. Kun niiden hevonen oli vanha ja huonokulkuinen, saavutti hän ajajat ja sanoi hengästyneenä heille:

-- Tulkaa, hyvät miehet, keitä lienettekin takaisin minun pajaani, muuten minun käy onnettomasti ja henki otetaan minulta.

-- Mitä sinulle sitten on tapahtunut? kysyi Pietari.

-- Kun minä rupesin sitä teidän temppuanne tekemään akkani kanssa, niin siihen se kuoli. Tulkaa hyvät miehet auttamaan minua vaivaista.

Pietari ja Paavali käänsivät hevosen ja ajaa nytkyttivät sepän pajalle. He astuivat rattailta alas ja Pietari sanoi Paavalille:

-- Nostahan tuo akka uudelleen ahjoon ja ala painaa palkeita.

Paavali teki sen ja sitten Pietari otti akan alasimelle ja alkoi nakutella vasaralla sitä. Ja siitä akasta tuli entistään kauniimpi. Se oli aivan sen toisen akan näköinen paitsi veristä vasaran jälkeä, joka oli jäänyt sen otsaan. Seppä sanoi:

-- Tao, hyvä mies, tuo verinen jälkikin sen otsasta pois.

-- En minä tao, sanoi Pietari. Jos minä sen teen, niin tulee hän aivan sen toisen akan näköiseksi ja silloin ne voivat joutua riitaan keskenään.

Seppä siinä kiitteli ja kumarteli, niin iloinen hän oli, kun oli akkansa saanut taas henkiin ja entistään koreammaksi. Mutta Pietari sanoi sepälle:

-- Vaikka sinä oletkin taitava seppä, niin sen neuvon minä annan sinulle, ettet yritäkään tehdä meidän perässämme.

Seppä lupasi sen pyhästi. Hän kiitteli kovasti molempia miehiä, tarjosi maksuakin heille kaikista heidän vaivoistaan, mutta he eivät ottaneet, vaan nousivat taas rattailleen ja ajaa nytkyttivät pois.

HENGEN ANTAMINEN TOISEN EDESTÄ.

Oli kerran mies ja vaimo ja heillä oli yksi ainoa tytär, joka heille oli tavattoman rakas. Sairastui sitten tyttö eräänä päivänä. Äiti meni levottomana etsimään parantajaa. Niin kohtasi hän loihtijan, joka kysyi häneltä:

-- Minne olet, vaimo, matkalla?

-- Tyttäreni on sairaana ja minä olen etsimässä hänelle parantajaa.

-- Mitä antaisit sille, joka tyttäresi parantaisi?

-- Mitä äiti antaisi parantaakseen lapsensa. Kaiken minä annan.

-- Annatko henkesi, kysyi loihtija.

-- Mitä minun hengestäni, kun tyttäreni vain terveeksi tulee, sanoi vaimo.

Loihtija seurasi vaimoa hänen mökilleen ja paransi tyttären. Lähtiessään hän sanoi:

-- Kolme vuotta vielä saat elää, sitten minä tulen sinua noutamaan.

Kun kolme vuotta alkoi käydä umpeen, vaipui vaimo tautivuoteelle. Siinä hän sitten miehelleen kertoi kaiken ja ilmoitti, että kohta se aika on täytetty, jolloin hänen täytyy mennä pahalle, joka loihtijan muodossa oli tullut hänen luokseen.

Kuultuaan sen, lähti mies etsimään pappia ja sanoi:

-- Minun tyttäreni tuli sairaaksi ja silloin vaimoni lupasi henkensä pahalle, jotta tyttäreni pelastuisi. Nyt on se aika kulunut, jonka vaimoni saa elää. Neuvokaa minua, mitä minun tulee tehdä, jotta minä pelastaisin vaimoni ja antaisin oman henkeni hänen edestään.

Pappi mietti asiaa ja sanoi:

-- Kenelle henki on luvattu, sille se meneekin.

Mies sai alakuloisena palata vaimonsa luo.

Jo tuli määräpäivä ja loihtija tuli noutamaan vaimon henkeä. Silloin mies alkoi rukoilla:

-- Elä vie minun vaimoni henkeä. Jos tahdot jotain, niin ota minun henkeni hänen puolestaan.

Kun loihtija sen kuuli, suostui hän miehen ehdotukseen ja antoi hänelle vielä kolme vuotta elinaikaa.

Mies ei vaimolleen ilmoittanut, että hän tämän hengen oli pelastanut.

Vaimo parani taudistaan ja oli iloinen, kun paha ei ollutkaan häntä saanut.

Mutta tytär oli kuullut, miten isänsä keskusteli loihtijan kanssa ja hän päätti pelastaa isänsä hengen.

Hän meni pyhän miehen luo. Mutta tämä ei osannut hänelle mitään keinoa neuvoa, jonka avulla hän olisi voinut isänsä pelastaa.

Sitten meni tyttö toisen pyhän miehen luo, eikä tämäkään osannut mitään keinoa neuvoa.

Kun tyttö tuli kolmannen pyhän miehen luo, tiesi tämä kaiken jo ennenkuin tyttö oli asiaansa ilmoittanutkaan.

-- Sinä tulet pelastamaan isäsi henkeä, jonka hän on luvannut pahalle pelastaakseen äitisi, sanoi pyhä mies. Lähde minun kärryilläni ajamaan, niin me kyllä sen voimme takaisin voittaa.

Aamun koittaessa pyhä mies vihelsi kerran, ei tullut mitään. Hän vihelsi toisen kerran, vaan ei vieläkään tullut mitään. Hän vihelsi kolmannen kerran, ja silloin tulivat kärryt esiin.

Pyhä istui kärryihin ja yhdessä tytön kanssa hän läksi ajamaan.

He ajoivat kauan ja tulivat viimein meren rantaan. Siinä pyhä mies vihelsi kerran ja meri aukeni ja he ajoivat sisään.

Ajettuaan kotvasen tulivat he rautaisen talon luo.

-- Onko täällä se hengen ottaja? kysyi pyhä mies.

-- Ei ole, vastattiin hänelle.

He ajoivat taas meren sisässä kotvasen, tullen vaskisen talon luo.

-- Onko täällä se hengen ottaja? kysyi pyhä mies.

-- Ei ole, vastattiin hänelle.

He ajoivat taas eteenpäin yhä syvemmälle mereen ja tulivat viimein kolmannen talon luo, joka oli kultainen.

-- Onko täällä se hengen ottaja? kysyi pyhä mies.

Siellähän se asui.

Kun paha kuuli, mitä varten ajajat olivat tulleet, sanoi hän tyttärelle:

-- Minä annan sinulle isäsi hengen, jos lupaat omasi minulle.

Pyhä mies kuiskasi tytön korvaan:

-- Elä lupaa mitään. Jumala meitä kyllä auttaa, kun ensin tiedämme, kuka hengen ottaja on.

Tyttö ei luvannut pahalle henkeään, vaikka tämä sitä kovasti pyysi.

Silloin paha suuttui ja uhkasi määräpäivänä tulla noutamaan tytön isän.

Pyhä mies ja tyttö ajoivat kärreillä merestä takaisin ihmisten ilmoille.

-- Mitä minä nyt teen, sanoi tyttö, kun he taas olivat rannalle tulleet.

-- Menkäämme Herran huoneeseen ja rukoilkaamme siellä, sanoi pyhä mies.

Tyttö meni kirkkoon, laskeutui polvilleen ja alkoi rukoilla.

Kokonaisen päivän hän rukoili taukoamatta. Seuraavan päivänkin hän rukoili eikä nauttinut palaakaan ravinnokseen. Kolmantena päivänä olivat hänen polvensa jo aivan veriset rukoilemisesta, mutta hän ei lakannut kuitenkaan.

Silloin paha tuli kirkon katolle korpin muodossa ja koetti rääkynällään häiritä tyttöä rukouksissaan. Mutta tyttö oli niin rukoukseen vaipuneena, että hän ei kuullut, kuinka paha hänelle huusi.

Ja kun kolmas päivä oli kulunut umpeen, täytyi pahan lentää pois ja mennessään se huusi:

-- Rukoili, rukoili, kolmelta hengen sai, kolmelta hengen sai!

Näin olivat äiti, isä ja tytär pelastaneet toinen toisensa hengen.

LINTUJEN KIELEN TAITAJA.

Kolme veljestä meni metsästämään. Yön tullessa laittoivat he nuotion jääden sen ääreen nukkumaan. Yöllä he heräsivät kaikki kuullessaan outoa kohinaa. Katsellessaan sen syytä, oli tavattoman suuri käärme tullut metsästä ja asettunut kehään heidän ympärilleen.

Ja käärme puhui miehille:

-- Kuka teistä on tarkka ampuja?

-- Minä osun naskaliin, sanoi vanhin veli.

-- Minä osun neulaan, sanoi toinen veli.

-- Minä osun rihmaan, sanoi kolmas veli.

Silloin sanoi käärme:

-- Nyt täytyy paraan ampujan tulla minun kanssani. Ellei hän tule, syön minä teidät kaikki.

Nuorin veljistä läksi silloin käärmeen matkaan.

-- Nouse selkääni, sanoi käärme.

Mies teki sen ja niin läksivät he yhdessä menemään.

Matkalla käärme sanoi miehelle:

-- On valkoinen käärme, joka on minua vanhempi. Sen jos tapat, tulen minä käärmeitten kuninkaaksi.

Kun he olivat matkanneet kauan aikaa, tulivat he erään pehkon luo, jonka ympärille valkoinen käärme oli asettunut kehään.

-- Tuossa se on, sanoi käärme. Ammu se nyt kuoliaaksi.

Poika tähtäsi ja ampui käärmeen. Kun hän sen oli tehnyt, hyökkäsi se käärme, joka hänet oli tuonut valkoisen käärmeen kimppuun repien sen kappaleiksi.

Sen tehtyään sanoi käärme pojalle:

-- Tule nyt minun jälessäni, niin minä maksan sinulle palkkasi.

He tulivat suuren vuoren koloon. Ennenkuin he astuivat sisään, sanoi käärme pojalle:

-- Vaikka kuinka paljon käärmeitä näkisit, niin elä pelästy. Ei niistä mikään sinulle pahaa tee.

Ja käärme vei pojan omaan linnaansa vuoren sisään.

-- Sano, mitä nyt tahdot palkaksesi, sanoi käärme. Tahdotko rahaa tai muuta hyvyyttä vai tahdotko oppia ymmärtämään kaikkien lintujen kielet ja kaikkia kieliä, mitä maan päällä on.

Poika sanoi tahtovansa oppia ymmärtämään lintujen kieltä.

Silloin käärme otti suuhunsa lepän lehden ja pani sen toisen pään pojan suuhun ja alkoi suhista. Ja siinä poika oppi lintujen kielet. Mutta ennen lähtöä käärme varoitti miestä koskaan ilmoittamasta, mistä hän tämän taidon oli saanut, muuten hän kuolisi.

Poika läksi vuoresta kulkien mailleen.

Matkallaan hän jäi eräänä yönä metsään nukkumaan, kun ei ennättänyt kylään asti.

Siinä maatessaan puun alla hän kuuli, miten metsän puut huokailivat. Toinen puu sanoi toiselle:

-- Tänä yönä kummisi kuolee. Etkö lähde katsomaan.

-- En voi lähteä, sanoi silloin se, jonka alla mies nukkui. Minulle on tullut vieras. Jos kummini kuolee, niin kuolkoon. Hyvän päällä hän on elänyt ja hyvän päälle hän kuoleekin.

Vähän ajan kuluttua kuului metsästä kova romahdus, siellä puu kaatui.

Aamulla meni mies, joka oli puiden puheen ymmärtänyt kaatuneen puun luo. Silloin hän näki juuren alla kätkössä olleen kirstun, joka oli täynnä kultaa. Ja kun hän katsoi latvan alle, niin oli se kaatunut ketun päälle.

Mies nylki ketun ja otti nahan mukaansa. Rahakirstun hän nosti selkäänsä.

Vihdoin saapui hän niille tienoille, missä hänen asuntonsa oli. Mutta niin kauan oli hän ollut poissa, ettei kukaan häntä enää tuntenut, ei edes hänen oma vaimonsakaan.

Tämä tarkasteli miestä ja yön tultua meni hän katsomaan, mitä vieraalla oli kirstussa, jonka hän oli mukanaan tuonut.

Kun hän näki, miten paljon siellä oli rahaa, halusi hän saada ne omakseen. Hän kutsui miehen veljet salavihkaa syrjään ja käski heitä tappamaan taloon tulleen miehen, jotta he sitten saisivat rahat omikseen.

Veljet päättivät ottaa vieraan heinäntekoon kanssaan. Ja kun niitylle on päästy, käskevät he hänen mennä pieleksen päälle ja hänen tullessa sieltä alas, lyövät he hänet halolla kuoliaaksi.

Miehen ollessa pieleksellä, lensi siitä korppi ohitse ja huusi:

-- Vielä tahtovat veljen verta!

Mies kuuli sen ja laskeutuessaan pielekseltä kysyi hän:

-- Mitä vielä tahdotte?

-- Tule alas, niin näet, sanoivat veljet.

-- Kuulitteko, mitä korppi sanoi?

-- Mitä se sanoi? kysyivät veljet.

-- Se huusi: Vielä tahtovat veljen verta!

-- Oletko sinä sitten meidän veljemme?

-- Olen, teidän veljenne minä olen.

Veljet tulivat siitä kovin iloisiksi ja syleilivät häntä.

-- Me kun jo luulimme sinun kuolleen, käärmeen sinut syöneen, kun sinua ei kuulunut palaavaksi.

Yhdessä he sitten palasivat mökille.

Kun vaimo kuuli, miten hänen miehensä oli ymmärtänyt linnun kieltä, tahtoi hän tietää, mistä hänen miehensä oli sellaisen taidon itselleen hankkinut.

Hän kiusaili miestään aamusta iltaan, pyyteli ja rukoili häntä ilmoittamaan. Mies muisti kyllä, miten käärme oli häntä varoittanut, mutta hän oli kuitenkin sanomaisillaan.

-- Minä kuolen, jos sen ilmoitan, sanoi hän.

-- Kuolet, jos kuolet, sanoi vaimo. Mutta minä en saa rauhaa, ennenkuin olen saanut tietää tämän asian salaisuuden.

-- Pane sitten sauna lämpiämään ja valmista minulle vaatteet, niin minä sanon sinulle, mitä tahdot tietää, vastasi mies.

Kun mies oli kylpenyt ja pukeutunut puhtaisiin, laskeutui hän penkille ja valmistautui kuolemaan.

Hänen siinä maatessaan kuuli hän kukon, joka tuvan lattialla käveli, puhelevan näin:

-- Minulla on viisikymmentä akkaa ja kaikki minä pidän komennossa. Miehellä on vain yksi akka, eikä jaksa sitä hallita.

Sen kun mies kuuli, hyppäsi hän penkiltä sieppasi piiskan seinältä ja sanoi:

-- Kuulitko akka, mitä kukko sanoi. Minulla on viisikymmentä akkaa ja kaikki minä pidän komennossa. Miehellä on vain yksi akka, eikä jaksa sitä hallita. Minä en tässä rupea sinun tähtesi kuolemaan.

Ja mies antoi vaimolleen oikein kelpo selkäsaunan.

TÄIN NAHKA.

Kuninkaalla oli puoliso pahansisuinen ja julma, joka kovasti vihasi tytärpuoltaan. Kaiken tyttö koetti tehdä miellyttääkseen äitipuoltaan, mutta kaikkea tämä moitti.

Kerran kun tyttö etsi kuninkaan päästä täitä, löysi hän aivan pienen täin ja sanoi nauraen:

-- Siinäpä on suuri täi, aivan kuin kolmivuotinen sika.

Sen kuuli äitipuoli ja sanoi kuninkaalle:

-- Kuulitko, mitä tyttäresi sanoi?

-- En kuullut, vastasi kuningas.

-- Sinä olet häntä hyvänä pitänyt ja hän sinua haukkuu siaksi. Ja millaiseksi siaksi! Niin suureksi kuin on kolmivuotinen sika.

Silloin kuningas suuttui ja sanoi tyttärelleen:

-- Saat tuota täitä hoidella. Jollei se kolmessa vuodessa tule sian suuruiseksi, niin leikataan sinulta pää poikki.