Part 9

Kun toiset veljet kuulivat, miten nuorin rehenteli, niin ajattelivat he:

-- Sinä taisitkin paraan lahjan saada.

-- Jos kolmekymmentä tuhatta lyöt pöytään, sanoi isäntä, niin olkoon talo ja kaikki sen tavarat sinun.

-- Siis on kaupasta sovittu. Ei siis muuta kuin ruvetaan rahoja laskemaan, sanoi poika.

Hän otti kukkaronsa ja kopisti sen kultapäästä niin hirveän suuren kasan rahoja pöydälle, että silmät meni isännältä nurin vähäksi aikaa päässä, eikä hän tahtonut saada sanaakaan suustaan, kun hän alkoi niitä laskea.

-- Riittääkö? kysyi poika.

-- Tottahan toki, Johan tällä summalla ostaisi vaikka kolme sellaista taloa kuin tämä on.

-- Se ei kuulu minuun, sanoi poika. Pidä hyvänäsi, mitä olet kerran saanut.

Kun nuorin veljeksistä näin oli ostanut talon, niin sanoi hän keskimmäiselle veljelleen:

-- Jää sinä tänne taloa pitämään, kyllä minä sinut vapaaksi ostan sotaväestä.

Veli valjasti vanhimmalle ja nuorimmalle hevosen kärryjen eteen ja he läksivät kaupunkiin päin ajamaan otettuaan ensin kaikki metsästä saamansa riistan rattailleen.

Lähellä kaupunkia oli toinen majatalo. Sinne he poikkesivat ja tilasivat itselleen aterian. Kun maksun aika tuli, niin kolisti nuorin veli kukkarostaan niin paljon pöydälle rahoja, että isäntä sanoi siitä summasta ruokkivansa heitä vaikka viisi vuotta. Poika katseli taloa ja kun hän näki sen hyvin suureksi ja kaikin puolin komeaksi, niin kysyi hän isännältä, mistä hinnasta hän sen myisi.

Isäntä mietti hetkisen ja määräsi sitten niin suuren hinnan kuin hän suinkin ilkesi sanoa.

-- Minä maksan sen, sanoi nuorin veli ja pudisti kukkarostaan pöydälle niin suuren kasan rahoja, että ne eivät enää pöydälläkään pysyneet vaan vierivät pitkin permantoa.

-- Tässä on jo aivan liikaa, sanoi isäntä ja alkoi laskea rahoja.

-- Korjaa rahat ja mene matkaasi, sanoi nuorempi veli, sillä minun tämä vanhin veljeni jää tähän vielä tänä päivänä isännäksi.

Vanhin veli jäi sinne asumaan ja nuorin läksi ajamaan kaupunkiin kuljettaen kaiken metsän riistan mukanaan. Hän vei ne alipäällikölleen ja sanoi:

-- Minä toin teille hiukan haukattavaa. Mutta sitten pyytäisinkin teiltä pientä palvelusta.

-- Mikä se olisi?

-- Minä olen yhdessä veljieni kanssa päättänyt heittää koko sotamiehen ammatin ja nyt minä tahtoisin ostaa meidät palveluksesta vapaaksi.

-- Kyllä minä puhun asiasta ylipäällikölle, sanoi alipäällikkö ja meni heti toimittamaan asiaa.

-- Jos maksavat kolme sataa kultarahaa yhteensä, niin päästän heidät vapaaksi palveluksesta, sanoi päällikkö.

Kun nuorin veli sen kuuli, niin sanoi hän:

-- Eihän se ole hinta eikä mikään kolmesta urheasta miehestä.

Ja hän meni päällikön luo ja pudisti kukkarosta hänen eteensä niin paljon rahoja, ettei päällikkö koskaan ollut niin paljoa nähnyt yhtaikaa, ja hän oli kuitenkin pidellyt suuria summia eläessään.

-- Aivan tässä tulee sokeaksi, kun niin paljon rahaa näkee, sanoi hän. Minä voisin tällä summalla jo elättää kokonaisen armeijan.

-- Tehkää mitä tahdotte, sanoi poika, kun minä vain saan sellaiset paperit, että minä ja veljeni olemme sotapalveluksesta vapaita.

Hän sai sellaiset paperit ja lähetti ne molemmille veljilleen.

-- Eiköhän kuninkaan tytär nyt minuun suostu, kun minulla on rahaa vaikka kuinka paljon, ajatteli hän ja meni ostettuaan itselleen komean puvun linnaa kohden.

Mutta vartijatpa eivät päästäneetkään häntä sisään. Kun poika siinä mekasti ja kaikin mokomin tahtoi päästä linnaan, niin kuuli sen kuninkaan tytär huoneeseensa ja kurkisti ikkunastaan. Kun hän näki ulkona sellaisen komean miehen, niin lähetti hän palvelijansa kysymään, mitä vieras tahtoi.

-- Minä tulen kosimaan sitä kuninkaan tytärtä, sanoi poika palvelijalle.

Palvelija meni linnaan ja sanoi kuninkaan tyttärelle:

-- Kosia se mies tahtoo teitä.

-- Päästä sitten sisään, vastasi kuninkaan tytär.

Kun poika tuli kuninkaan tyttären eteen, niin tunsi tämä heti pojan entiseksi sotilaaksi, ja sanoi kiukkuisena:

-- Kuinka sinä tolvana tohdit tulla minua kosimaan, sinä, joka olet minun linnani ovella niin usein vahtina seisonut?

-- En minä nyt omalla muodollani enkä arvollani kosikaan, vastasi poika, vaan rahoillani, Minulla on sellainen kukkaro, että siitä tulee kultaa ja hopeaa niin paljon kuin kokoo.

Kun kuninkaan tytär sen kuuli, niin päätti hän jollain viekkaudella anastaa kukkaron ja hän tuli hyvin makeakieliseksi ja sanoi pojalle:

-- Jos niin on asian laita, niin tule sitten tänne minun viereeni istumaan ja puhelkaamme siitä asiasta.

Ja kun he siinä rinnatusten istuivat, niin tuli kuninkaan tytär vieläkin makoisemmaksi ja sanoi pojalle:

-- Katsellaan nyt sitä sinun kukkaroasi.

Ja poika tuli niin hölmöksi kuninkaan tyttären makeasta muodosta, että näytti hänelle kukkaron. Tämä otti sen käteensä ja sanoi:

-- Minä menen isälleni näyttämään ja kysymään, mitä hän arvelee asiasta. Ehkä meistä hyvinkin pari tulee.

Mutta kun hän oli ovesta päässyt pois, niin sanoi hän sotamiehille:

-- Siellä minun kamarissani on mies, joka on ajettava pellolle.

Sotamiehet tarttuivat pojan niskaan ja sanoivat:

-- Korjaa luusi täältä ja heti paikalla!

Ja he potkivat ja tyrkkivät häntä ja ajoivat hänet pois linnasta.

Alakuloisena kulki poika katua ylös ja toista alas. Rahoja ei hänellä enää ollut. Vihdoin päätti hän mennä veljiensä luo arvellen, että ne kyllä hänet elättävät. Kun hän keskimäiselle veljelleen oli kertonut kohtalonsa, niin sanoi tämä:

-- Sinä ostit minulle talon ja hankit minulle vapauden sotapalveluksesta. Minä tahdon sen kaiken sinulle palkita. Ota tämä pöytäliina. Sen kun levität, niin saat komean aterian niin monelle hengelle kuin vain haluat.

Poika meni taas kuninkaan linnaan, mutta vahtisotilaat eivät päästäneet häntä sisään. Kuninkaan tytär kuuli mellakan huoneeseensa ja huusi ikkunasta:

-- Kyllä se mies saa sisään tulla!

Ja hän juoksi poikaa vastaan ja sanoi:

-- Voi, kultaseni, minne sinä viime kerralla katosit? Minä olin isältäni lupaa kysymässä ja hän sanoi, että kyllä me saamme naimisiin mennä.

-- Sotamiehethän minut potkivat ulos linnasta.

-- Aijai, kuka sellaista on uskaltanut tehdä minun tulevalle miehelleni? Mutta kun nyt olemme taas tavanneet toisemme, niin menkäämme aterialle.

-- Kyllä minä siitä huolen pidän, sanoi poika. Minulla on täällä sellainen pöytäliina, että sen avulla saa vaikka kuinka komean aterian ja vaikka kuinka monelle hengelle tahansa.

-- Näytäthän sitä minulle, sanoi kuninkaan tytär ja hän puhua lirutti niin koreasti, että poika tyhmyydessään antoi hänelle pöytäliinan.

Kun kuninkaan tytär oli sen saanut käsiinsä, niin meni hän sitä isälleen näyttämään, mutta päästyään ovesta ulos hän lähettikin sotamiehet potkimaan pojan pois linnasta.

Poika ei uskaltanut mennä enää keskimäisen veljen luo, kun hän oli pöytäliinan siten hukannut, vaan meni vanhimman veljensä kartanoon ja valitti hänelle onnettomuuttaan. Tämä tahtoi palkita pojalle sen, että tämä oli hänelle kartanon ostanut ja antoi hänelle vaipan, joka ihmisen tekee näkymättömäksi.

-- Sen avulla voit hankkia takaisin kaiken sen, minkä olet menettänyt. Elä nyt anna sen naikkosen sinua nenästä vetää.

Hyvillä mielin meni poika taas kuninkaan linnaan. Kun hän oli näkymätön, niin eivät vartijat osanneet häntä pidättää. Hän tuli kuninkaan tyttären huoneeseen. Siellä hän istui lankaa kerimässä aikansa kuluksi. Hän ei kuullutkaan, kun poika astui sisään ja kuljeskeli huoneessa. Poika meni kuninkaan tyttären kaapille ja etsi sieltä kukkaroaan ja pöytäliinaansa, mutta ei löytänyt. Silloin poika astui aivan hänen eteensä ja sanoi:

-- Päivää! Tässä minä taas olen!

-- Minä kuulen äänesi, sanoi kuninkaan tytär, mutta en näe sinua. Kuinka se voi olla mahdollista?

-- Minä olen sellainen mies, että voin muuttaa itseni millaiseksi tahdon. Minua on tässä talossa katalasti peijattu, mutta nyt minä olenkin tullut sinua, nainen, vaatimaan tilille.

-- Enhän minä ole sinulle mitään pahaa tehnyt, vastasi kuninkaan tytär. Täällä minä olen sinua odotellut, mutta sinä karkaat aina minun luotani pois.

Ja niin makea oli hänen äänensä, että poika uskoi mitä hän sanoi.

-- Kuinka sinä voit olla näkymätön ja kuitenkin minä kuulen sinun äänesi?

-- Minulla on sellainen vaippa ylläni, että se tekee minut aivan näkymättömäksi, sanoi poika.

-- Annahan, kun minäkin koetan, annahan kultaseni!

Ja poika oli niin hölmö, että antoi, vaikka kuninkaan tytär häntä aina oli niin pahasti petkuttanut. Mutta poikahan oli niin kovasti rakastunut. Hän riisui vaipan yltään ja antoi sen kuninkaan tyttärelle.

-- Nyt minä menen sanomaan minun isälleni, ettei minun huoneeseeni saa sotamiehet tulla.

Mutta kun hän oli saanut viitan hartioilleen, niin hän tuli näkymättömäksi ja huusi sotilaat ajamaan pojan pois hänen huoneestaan ja surmaamaan hänet. Poika kun sen kuuli, niin sulki hän kaikki ovet ja pakeni ikkunasta köyttämällä huoneen ikkunassa olevat verhot yhdeksi nuoraksi.

Kun hän oli päässyt linnasta pakoon, niin ajatteli hän itsekseen:

-- Nyt minä en voi mennä enää veljienikään luo, kun olen heidän antamansa lahjat sillä tavoin kadottanut. Minä menen merille ja kaukaisille maille, siellä minä kai jollain voin itseni elättää.

Satamassa oli pursi. Hän meni sinne ja tarjoutui laivamieheksi ja kun hän oli reipas ja terve poika, niin otti laivuri hänet palvelukseensa. Poika purjehti monta vuotta kaukaisia meriä. Kerran nousi niin armoton myrsky, että laiva joutui haaksirikkoon, ja kaikki sen miehet hukkuivat, paitsi poika, joka pääsi purren raakapuun avulla erääseen saareen.

Kuivattuaan vaatteensa hän alkoi astella löytääkseen jotain suuhun pantavaa, Siinä kävellessään tuli hän omenapuun luo, joka oli täynnä mitä kauneimpia omenoita. Poika söi niistä yhden. Mutta voi kauhua, kun hän itseään tarkasti. Hän ei ollutkaan enää mikään ihminen, vaan valkoinen hevonen, joka siinä nelin jaloin käydä kompuroi.

-- Kun hullusti käy, ajatteli poika, niin käykin oikein hullusti.

Mutta kun hänen oli kovasti nälkä, niin arveli hän:

-- Nälkä minun on. Minä syön, en minä tästä taida hullua harmaammaksi tulla.

Hän söi toisenkin omenan puusta ja heti kasvoi hänelle hirveän suuret sarvet, niin että hän vain soluttelemalla pääsi metsässä kulkemaan.

-- Vieläkö sekin oli tarpeellista? sanoi hän. Mutta kyllä kai minä nyt olen sen viimeisen villityksen saanut kokea, niin että syön minä mitä tahansa ei siitä tämän merkillisempää tule.

Ja otti omenan eräästä pienestä puusta ja söi sen. Silloin sarvet putosivat hänen päästään.

-- Kas, sanoi hän, tässähän se parannuspuu taitaakin olla. Kun kovaa kokee, niin aina se hyvä lopulta tulee.

Hän söi toisen omenan ja muuttui jälleen ihmiseksi ja oli hän niin kaunis, että kun hän vedessä kuvaansa tarkasti, niin ei hän tahtonut omaa kuvaansa tuntea.

-- Kylläpä pojasta tuli oikein puhtaan näköinen, sanoi hän. Ei puutu muuta kuin olisi joku, jolle itseään saisi näyttää. Pois tästä saaresta olisi päästävä keinolla millä tahansa.

Hän kuljeskeli pitkin saaren rantaa etsien jotain veneen tapaista. Kun hän siinä oli aikansa kuljeksinut, niin näki hän kumossa olevan veneen. Poika kahlasi sen luo ja veti sen maihin. Se oli varmaan ollut naisen vene, sillä tuhdon alla oli vasu, jossa oli kaksi eri osaa aivan kuin hedelmiä varten. Ja kun hän lähemmin sitä tuhdon alapuolta tarkasti, niin löysi hän sieltä käärön naisen vaatteita.

-- Tällähän minä purjehdin vaikka minne, sanoi poika. Mutta ensin tahdon ottaa hiukan noita merkillisiä omenia mukaani, niitä voi hyvinkin tarvita, kun taas joutuu ihmisten asuinmaille.

Hän meni puiden luo ja keräsi vasun täyteen omenia ja tarkalleen eroitti eri lajit toisistaan.

-- Kun ei tiedä minne joutuu, niin taitaa olla viisainta pukeutua naisen pukuun, koska sellaiset vehkeet tässä on käsillä. Voihan helposti joutua sellaisiin seutuihin, joissa minut tunnettaisiin ja henki parkaa kysyttäisiin.

Niin hän läksi naiseksi puettuna purjehtimaan, ja kun oli myötäinen tuuli, niin mitäs muuta kun antoi mennä hyvää vauhtia. Kolmantena päivänä hän tuli vihdoin likelle maata ja huomasi sen juuri siksi kaupungiksi, josta hän oli lähtenyt.

-- Ympäri käydään ja samaan paikkaan tullaan, sanoi hän. Nyt sitä viekkautta kysytään, jos kuninkaan tyttären kanssa taas joudun tekemisiin. Vaikka minä sitä naasikkaa armottomasti vielä rakastankin, niin kurituksen hän kuitenkin ansaitsee. Ja oikein tuntuvassa muodossa.

Hän laski rantaan. Kun kuninkaan tytär ikkunastaan näki rannassa venheen ja siinä naisen, jolla oli kauniita omenia, niin lähetti hän piikansa kysymään, mitä ne maksoivat. Se piika oli niin ruma, että jokainen kääntyi poispäin, kun hänet vain näki. Kun hän saapui rantaan ja näki pojan akan puvussa, niin kysyi hän:

-- Myytkö omenia?

-- Myyn, jos minulle se maksetaan, mitä minä pyydän.

-- Ja paljoko sinä pyydät?

-- Sata kultarahaa kappaleelta.

-- Oletko sinä aivan pähkähullu, vai lasketko leikkiä?

-- Nämät ovat niin merkillisiä omenia, että niistä ihmisen muoto muuttuu, sanoi poika. Jollet usko, niin annan minä sinulle yhden maistaaksesi.

Poika antoi tuolle rumalle piialle yhden niistä omenista, jotka tekivät kauniiksi. Kun piika oli sen syönyt ja huomasi tulleensa kauniiksi, niin sanoi hän:

-- Voi kuitenkin, miten minun nyt kävi. Enhän minä kehtaa takaisin palatakaan, kun minä olen näin kauniiksi tullut. Minä olen tähän aivan tottumaton.

Ja hän läksi parkuen linnaan.

-- Sillä akalla on aivan ihmeellisiä omenia, sanoi hän kuninkaan tyttärelle. Katsokaahan minua, millaiseksi minä muutuin heti, kun hän antoi minulle yhden niistä.

Silloin kuninkaan tytär käski piikaa heti menemään ja ostamaan hänellekin. Piika kävi noutamassa hänelle kaksi omenaa, enempää poika ei antanut.

Kuninkaan tytär alkoi heti ahneesti niitä syödä. Kun hän oli ensimäisen syönyt, niin tuntui hänestä niin kovin kummalliselta, Hän vilkaisi sivulleen ja huomasikin olevansa hevonen.

-- Minä näen kai unta tai olen kokonaan höperö, sanoi hän.

Hän söi toisenkin omenan ja silloin kasvoi suuret sarvet hänen päähänsä. Hän parkaisi kauhusta ja se kuului rantaan asti, jossa poika oli. Siitä poika tiesi, että nyt oli kuninkaan tytär saanut rangaistuksensa. Hän purjehti heti toisille maille pakoon.

Linnassa syntyi tavaton parkuna, kun kuninkaan tytär näin oli ihmismuotonsa kadottanut. Hevonen hän oli ja hevosena hän pysyi, vaikka kaikki lääkärit juottivat ja syöttivät hänelle senkin seitsemät lääkkeet ja rohdot. Tavan takaa koetettiin sahata niitä sarvia poikki, mutta ne kasvoivat yhä uudestaan.

Silloin kuningas julisti ympäri maata, että se, joka parantaa hänen tyttärensä saa puolet kuningaskuntaa ja toisen puolen hänen kuoltuaan ja kuninkaan tyttären vaimokseen. Nyt juoksi linnassa lääkäreitä ja parantajia niin tiheään kuin kissoja ja kukin syötti ja juotti kuninkaan tyttärelle kaikenlaisia lääkkeitä niin, että hän oli jo aivan kuolla kaikenlaisiin pahoihin aineisiin.

Lopulta poikakin sai tiedon tästä kuninkaan julistuksesta ja hänkin päätti mennä parantamaan ja samalla rankaisemaan kuninkaan tytärtä.

Hän pukeutui lääkärin pukuun ja tuli linnaan. Siellä kuningas istui valtaistuimellaan ja itki täyteen ääneen, sillä hän oli jo niin epätoivoissaan, kun ei kukaan ollut osannut hänen tytärtään parantaa.

-- Mitä sinä haet? kysyi hän pojalta.

-- Minä tulin sitä tytärtänne parantamaan.

-- Ei häntä kukaan voi parantaa. Hän on hevonen ja pysyy hevosena. Ja millaisena hevosena, sarvipäänä! Ja hän on viime aikoina tullut niin vihaiseksikin, että hän puskee jokaista, joka hänen lähelleen tulee.

-- Minä tiedän voivani parantaa hänet, sanoi poika. Mutta kovat ehdot minä panen. Kukaan ei saa tulla siihen huoneeseen, jossa minä olen hänen kanssaan.

-- Siitä voit olla huoleti, ei sinne kukaan tule. Ei kukaan uskalla, kun hän on niin vihainen. Puolet hoviväestäni makaa vuoteessa hoidellen hänen antamiaan kolauksia. Täällä onkin laastaria niin viljelty, että koko linnassa sen haju tuntuu.

Poika meni siihen huoneeseen, jossa kuninkaan tytär oli. Se ryntäsi heti poikaa vastaan, mutta tämä oli ottanut aika hyvän pampun mukaansa ja sivalsi sillä pari kertaa hevosta lapaluiden kohdalle niin että läjähti. Silloin kuninkaan tytär heti lakkasi puskemasta ja potkimasta.

-- Alallasi, taikka tulee tästä sellainen komento, että tiedät pamppua maistaneesi. Kuritusta sinä olet ansainnut, sillä sinä olet saanut tämän kaiken varmasti palkaksi tekemistäsi vääryyksistä.

-- Minä en ole tehnyt mitään vääryyttä kenellekään, sanoi kuninkaan tytär.

-- Vai et sinä tahdo tunnustaa, sanoi poika, ja hän löi pampulla kuninkaan tytärtä, niin että vinkui paikat.

-- Elä lyö, elä lyö, huusi tämä.

-- Lyönpä niin kauan kunnes tunnustat, mitä pahaa olet tehnyt!

-- Minä varastin eräältä pojalta kukkaron.

-- Arvasinhan minä sen, sanoi poika. Tässä on nyt sinulle pieni pala omenaa.

Kun hän sen oli antanut kuninkaan tyttärelle, niin putosi puolet sarvista pois.

-- Mutta olet sinä muutakin pahaa tehnyt.

-- En ole, vastasi kuninkaan tytär.

-- Sen saamme nähdä, sanoi poika ja alkoi suimia pampulla hevosta oikein tuntuvasti.

-- Hellitä hyvä mies, hellitä, johan minä tunnustan. Minä otin eräältä pojalta pöytäliinan.

-- Tippuuhan se tunnustus aina vähitellen sinusta esiin, sanoi poika.

Hän antoi taas palan omenaa kuninkaan tyttärelle ja sarvet putosivat kokonaan pois.

-- Mitä muuta pahaa olet tehnyt?

-- En mitään!

-- Tunnusta pois heti tai minä annan sinun maistaa piiskaa.

-- Minulla ei ole mitään tunnustettavaa!

-- Vai ei ole? Sen saamme nähdä, sanoi poika ja antoi pampun tanssia pitkin kuninkaan tyttären selkää.

-- Lopeta jo, lopeta jo, sanoi kuninkaan tytär. Johan minä tunnustan. Minä otin eräältä pojalta vaipan.

-- Kas niin, nyt olet kaikki vikasi tunnustanut ja nyt saat takaisin ihmismuotosi, sanoi poika ja ja antoi hänelle kokonaisen omenan.

Kun kuninkaan tytär oli sen syönyt, niin sai hän entisen muotonsa takaisin. Ja silloin hän kiitti poikaa nöyrimmästi.

-- Minä olen se sama poika, jolle sinä niin paljon olet vääryyttä tehnyt, vaikka minä sinua niin paljon rakastin. Mutta sovitaan kaikki vanhat vihat pois ja mennään isäsi luo.

Käsikynkkää he sitten menivät vanhan kuninkaan luo, joka niin ihastui nähdessään jälleen tyttärensä ihmisen muotoisena, että hän kokonaan luopui valtakunnastaan ja antoi sen pojalle ja itse rupesi eläkkeelle.

Sitten pidettiin häät sellaiset, ettei ennen ole nähty eikä kuultu.