Part 7

Siinä koko hääväki sitten odotteli rannalla ja alkoi jo käydä levottomaksi, kun mitään morsianta ei kuulunutkaan.

-- Ethän vain liene kaikkia ihmisiä petkuttanut, sanoivat vieraat.

-- Petkutuksesta ei tässä ole puhettakaan. Kyllä tässä vielä häitä vietetään, kunhan vaimoni tulee.

Jo näkyi pitkin järven pintaa tulevan suuri kartano. Kun se oli tullut rantaan, niin nousi se siitä maihin itsekseen, vaikka kyllä kaikki riensivätkin sitä auttamaan.

-- Vieraat ovat niin hyvät ja astuvat sisään, sanoi poika.

Kun vieraat menivät sinne kartanoon, niin oli siellä sisällä morsiankin.

-- Sanoinhan minä, että kyllä se minun vaimoni ajoissa tulee, vakuutti poika.

Nyt ruvettiin häitä viettämään. Siinä syötiin, juotiin ja tanssittiin. Keveimmin kaikista tanssi itse morsian. Hän oli kepeä kuin lintu. Kun keisari sen näki, niin tuli hän kovasti kateelliseksi pojalle.

-- Myy minulle tuo vaimosi, sanoi hän pojalle.

-- Ei sitä sellaista vaimoa myydä kuin mitäkin elukkaa, sanoi poika.

-- Siis minä otan sen.

-- Sopiihan tuota koettaa, mutta en minä usko siitä mitään tulevan.

Silloin keisari kiukustui ja sanoi:

-- Jollet kolmessa päivässä rakenna minulle sellaista siltaa, joka ulottuu tämän järven ylitse, niin minä annan pyövelin katkaista kaulasi.

-- Odotahan hiukan, sanoi poika. Minä vastaan kohta, kun ensin pidän vaimoni kanssa neuvoa.

Hän meni vaimonsa luo ja sanoi:

-- Keisari tahtoo minua rakentamaan kolmessa päivässä sillan tämän järven yli, muuten uhkaa ottaa minut hengiltä.

-- Sano sinä hänelle, vastasi vaimo, että kyllä se sellainen tämän talon väellä tehdään.

Poika meni keisarin luo.

-- Minä olen nyt vaimoni kanssa keskustellut sen sillan rakentamisesta. Kyllä se valmis on kolmen päivän päästä. Voitte tulla silloin katsomaan.

Kiukusta puhisten meni keisari joukkoineen pois häistä. Kun hääväkikin oli lähtenyt, sanoi poika vaimolleen:

-- Kuinka sen sillan rakentamisen laita oikeastaan on? Tuleeko siitä mitään, vai menenkö minä karkuun, jotta keisari ei saa minua tapetuksi?

-- Minulla on suuri suku, sanoi vaimo, ja siihen minä lujasti luotan. Ne tietävät ja taitavat vaikka mitä.

-- No, helppohan sellaisen suvun turvissa on elää, sanoi poika. Minä olenkin aina sanonut, että joka suurista nai, hän suuria saa aikaankin.

-- Se tässä asiassa on ikävää, että minun täytyy heti lähteä lentämään sinne sukulaisiin.

-- Lennä vain, kyllä minä täällä odotan. Mikäs hätä minulla on ollessa täällä suuressa kartanossa.

Ja vaimo puki joutsenpukunsa ylleen ja lensi pois.

Toisena päivänä tulivat keisarin miehet katsomaan, kuinka pitkällä oli sillan rakennus.

-- Eihän täällä ole vielä alettukaan, sanoivat he.

-- Mitä sitä sellaista työtä suotta liian varhain alottaa, ehtiihän sen vielä huomennakin. Huomennahan sen vasta pitää valmiina ollakin.

Kolmantena päivänä lensi hänen vaimonsa kotia ja silloin oli myöskin silta valmiina.

Keisari tuli katsomaan ollen aivan varma siitä, että siltaa ei olisikaan. Kun hän sen näki ja kuuli miten rannalle kerääntynyt kansa sitä ihaili, niin meni hän raivoissaan pojan luo.

-- Mitä keisari nyt sanoo, kun silta on valmiina, sanoi poika. Oli meidän välillämme puhe vain sillasta sellaisenaan, mutta minä tein kaidepuutkin yksintein siihen, jotta eivät sillalla kulkijat tipu veteen. Onko keisari nyt tyytyväinen?

-- Kyllä minä ymmärrän, että sinä olet tämän saanut loihtimisen kautta, mutta saatkohan kirkon rakennetuksi kuudessa päivässä?

-- Keisari voi odottaa, sanoi poika. Minä käyn vaimoni kanssa ensin asiasta hiukan tuumailemassa. Eihän sitä mies vaimonsa tietämättä saa päättää niin suurista asioista.

Hän meni vaimonsa luo ja sanoi:

-- Ei se kirottu mies vieläkään ole tyytyväinen.

-- Mitä hän vieläkin tahtoo?

-- Ei vähempää kuin kokonaisen kirkon. Luuletko, että sinun sukusi pystyy sen tuomaan tänne?

-- Eihän kirkko ole mikään mahdoton. Kyllä sinä sen voit hänelle luvata.

Poika palasi keisarin luo ja sanoi:

-- Mitä siihen meidän äskeiseen puheeseemme tulee, niin kyllä minä sen kirkon voin hankkia. Kuudessa päivässähän se oli oleva valmiina?

-- Niin, ja jollei sitä silloin ole, niin annan sinut hengiltä ottaa.

-- No, ei sitten muuta kuin kuuden päivän päästä taas tavataan, sanoi poika.

Kun keisari jo oli menossa kartanolla, huusi poika hänelle:

-- Pitääkö sen kirkon olla jonkun määrätyn mallin mukainen, vai saanko oman kuosini mukaan rakentaa?

-- Se on oleva aivan samallainen kuin minun suuri kirkkoni, vastasi keisari.

-- Sitten ei ole hätää mitään, sanoi poika. Sehän sellainen on aivan lasten leikkiä.

-- Viisainta olisi, kun et kerskailisi niin paljoa.

-- Enhän minä kerskaile, minä puhun vain asioista, jotka ovat helppoja.

Kiukusta sähisten meni keisari kotiaan. Poika meni vaimonsa luo ja sanoi:

-- Kyllä kai sitä kirkkoa olisi jo niinkuin aloitettava tehdä, jos aijot sen saada kuuden päivän päästä valmiiksi.

-- Minä lennän sukuni luo, kyllä se pitää siitä huolen.

Ja hän lensi joutsenena pois ja viipyi sillä matkallaan kuusi vuorokautta.

Kun määräaika oli loppunut, niin oli kirkko valmiina. Kun keisari tuli sitä katsomaan, niin oli poika paraillaan kirkossa.

-- Keisari tulee, huomaan minä, katsomaan tätä uutta kirkkoa. Valmishan se on. Ei puutu muuta kuin että lakaisen viimeiset lastut pois, jotka rakennusmiehet siinä loppukiireessä ovat unohtaneet korjata. Eihän se kumma olekaan, kun niin lyhyessä ajassa saivat sellaisen työn tehdä, jos hiukan lastuja jäikin.

Keisari oli niin täynnä kiukkua, ettei hän saanut sanaakaan suustansa. Poika huomasi sen ja sanoi:

-- Ei keisari suotta etsi sanoja kiittääkseen. En minä niitä odota. Olenhan vain tehnyt sen, minkä olen tainnut.

Keisari kutsui kaikki neuvonantajansa ja sanoi heille:

-- Jollette nyt osaa keksiä sille pojalle sellaista tehtävää, joka on mahdoton, niin minä otan teidät joka ainoan hengiltä.

Siinä nyt neuvonantajat löivät kaikki viisaat päänsä yhteen. Kun he kaikki olivat suuria konnia, niin keksivät he vihdoin sellaisen tehtävän, ettei olisi luullut kenenkään voivan sitä täyttää.

Mielihyvillään meni keisari pojan luo ja sanoi:

-- Nyt annan sinulle viimeisen tehtävän. Sen jos voit täyttää, niin en sinua enää milloinkaan kiusaa.

-- Ja mikä tuo viimeinen tehtävä on?

-- Mene tietämättömiin ja tuo näkymätön.

-- Mutta sehän on aivan mahdoton tehtävä.

-- Mene nytkin vaimosi kanssa neuvottelemaan. Kai hän nytkin sinulle keinon keksii.

Ja keisari meni ilkeästi nauraen pois. Poika meni vaimonsa luo ja sanoi:

-- Nyt se nauru loppui tässä talossa, sillä nyt on keisari keksinyt sellaisen tuuman, ettei siitä elävänä suoriudu.

-- Mitä hän sinulta vaatii?

-- Hän sanoi näin: Mene tietämättömiin ja tuo näkymätön.

-- Ole rauhassa, minä menen kolmeksi päiväksi pois, sanoi hänen vaimonsa, ja tiedustelen sukulaisiltani.

Kolmen päivän päästä hän palasi.

-- En ennättänyt kaikissa sukulaisissani käydä, sanoi vaimo. Odota vielä kolme päivää.

Ja hän lensi pois ja palasi kolmen päivän kuluttua.

-. En vieläkään ole saanut tietoa siitä, mitä keisari tahtoo.

-- Hyvä ja viisas suku sinulla on, muuta ei voi sanoa, virkkoi poika, mutta tässä asiassa heidänkin tietonsa loppuvat. Ei muu auta kuin että minä menen itse sitä sellaista merkillistä asiaa etsimään.

-- En minäkään silloin tänne jää keisarin kiusattavaksi, sanoi hänen vaimonsa. Minä lennän sitten takaisin luoksesi, kun olet matkaltasi palannut.

-- Sittenhän taas tavataan, jollei ennemmin, sanoi poika. Minä en mitään sure. Kyllä kaikki aina maailmassa hyvinpäin kääntyy.

Niin he erosivat ja poika läksi tietämättömiin etsimään näkymätöntä.

Siinä kulkiessaan tuli hän pienen mökin luo, joka pyöri kukon kannuksella. Sitä poika katseli ja sanoi viimein:

-- Sellaista se on, kun maita matkustaa, niin saa kaikenlaista ihmeellistä nähdä. En olisi tuostakaan tiennyt, jos olisin sattunut kuolemaan, Mennäänhän sisäpuolellekin katsomaan.

Kun hän tuli tupaan, niin tuoksahti uunilta vanha akka hänen eteensä:

-- Tule tänne, niin minä syön sinut.

-- Ei pidä tarpeettomasti pitää kiirettä, sanoi poika. En minä ole tullut tänne miksikään ruokapalaksi. Minulla on aivan totiset tuumat.

-- Elä siinä löpise joutavia, minun on nälkä, huusi akka.

-- Nälkä voi olla kenellä tahansa, sanoi poika. Mutta ensin on tässä siivosti keskusteltava.

-- Mikä sinä luulet olevasi?

-- Olenhan vain tällainen kuin olen. Minä en ole paljoakaan, mutta sitä enemmän minun vaimoni. Hän on kovin suurta sukua.

-- Mitä hänen sukunsa minuun kuuluu?

-- Sitä minä en tiedä, kuuluuko hän sinun sukuusi. Muodon mukaan ei sitä juuri uskoisi, Hän on luonani kaunis kuin kuva, jota ei juuri voi sinusta sanoa, toisinaan taas on hän joutsen.

-- Sukuahan sinä sitten olet minulle, sanoi akka. Elä siinä joutavia höpise, vaan istu pöytään, minä tuon sinulle ruokaa, kun kerran sattui sukulainen luonani käymään.

-- Mieluummin minä syön kuin että minua syödään, sanoi poika.

Syötyään poika kertoi akalle, mitä hän oli etsimässä. Koko yön akka istui ja selaili kirjojaan, ja aamulla hän sanoi:

-- Minä en sitä tiedä, mutta sisareni on vanhempi, hän voi sinulle siitä tiedon antaa.

Poika tuli samanlaiselle mökille ja siellä istui toinen akka. Ei tämäkään tietänyt mitään tuosta, jota poika etsi ja lähetti hänet kolmannen sisarensa luo, joka oli vanhin heistä kolmesta.

Kun poika tuli kolmannen sisaren luo, niin tämäkin etsi kaiken yötä kirjoistaan löytämättä mitään. Aamulla hän sitten puhalsi vaskitorveen.

-- Sinun torvessasi on komea ääni, sanoi poika. Ketä sinä sillä kutsut?

-- Kutsun kaikki peikot, maahiset ja vetehiset, vastasi akka.

-- Sittenhän minä nekin kaikki näen yhdellä kertaa, sanoi poika. Näyttää se minun vaimoni suku olevan kovasti suuri ja monenmoinen.

Nyt alkoi kerääntyä akan tuvan luo kaikenlaisia peikkoja. Siinä oli yksisilmäisiä, kolmisilmäisiä, yksijalkaisia ja monijalkaisia. Ne kävelivät, matelivat, hyppivät ja lensivät. Muutamat olivat ihmisen muotoisia, toiset kaukana siitä.

Näiltä kysyi akka:

-- Osaatteko mennä tietämättömiin ja tuoda näkymätön.

Sitä ei kukaan osannut, ja akka lähetti heidät kaikki pois.

-- Ei niistä minun hommistani näykään tulevan mitään, sanoi poika. Kyllä minä jo alustapitäen olinkin sitä mieltä, että mahdotontahan se sellainen on.

-- Vielä on yksi jälellä, joka voi jotain tietää, sanoi akka. Mutta se on suuren vuoren sisään suljettu, eikä pääse sieltä pois. Minä koetan puhaltaa sen vuoren halki.

-- Kyllä se on hiukan vaivaloinen tehtävä, sanoi poika.

-- Etkö sinä voi koskaan olla vaiti, kysyi akka.

-- Vaitiko? Miksi minä olisin vaiti, kun voin sanoa ajatukseni?

-- Mutta nyt neuvon sinua tukkimaan suusi.

-- Minkätähden?

-- Sentähden, että minä aijon nyt puhaltaa niin kovaa, että jollet pidä suutasi kiinni, niin puhallan sinut mykäksi.

-- Sitä minä e -- --.

Enempää ei poika ennättänyt sanoa, kun akka jo puhalsi sellaisella voimalla, että vuoret halkesivat.

-- Kyllä siinä oli ääntä yhdeksi kertaa, sanoi poika, Sattui suu jäämään hiukan raolleen, enkä tahdo enää ääntä saada.

Silloin näki poika erään haljenneen vuoren sisästä tulevan suuren sammakon.

-- Kylläpä siinä on kokoa sammakoksi, sanoi poika. Milloinkahan tuo on noin suureksi ennättänyt kasvaa?

-- Se on seitsemän sadan vuoden vanha.

-- Ei olekaan sitten ihme, että on niin suureksi ennättänyt tulla.

Sammakko tulla loikki akan luo.

-- Osaatko mennä tietämättömiin ja tuoda näkymätön, kysyi akka sammakolta.

-- Osaan, vastasi sammakko, Nuoruudessani minä olen siellä ollut.

-- Ota sitten tämä poika selkääsi ja vie hänet sinne.

-- Minä olen niin kauan istunut paikallani tuolla vuoren sisässä, sanoi sammakko, että minä ilman evästä en voi niin pitkälle matkalle mennä.

-- Minä tuon sinulle evästä, sanoi akka ja kantoi sammakon selkään kaksi lehmää. Riittääkö tämä?

-- Onhan tuossa kahdeksi ateriaksi, vastasi sammakko.

-- Mene nyt sen selkään, sanoi akka pojalle.

Poika hyppäsi sammakon selkään ja nyt alettiin mennä. Sammakko loikkasi kuusi, viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi sataa, viisikymmentä virstaa kerrallaan. Kun tätä menoa oli jatkettu jonkun aikaa, niin tulivat he kauniin meren rannalle. Sinne he jäivät vuorokaudeksi lepäämään. Sammakko oli nälissään ja söi toisen lehmän. Sitten he jälleen lähtivät matkalle. Kun sammakko oli kauan loikkinut, niin tulivat he pienelle asunnolle, joka loisti korkealla kirkkaasti kuin taivaan tähti.

-- Tuonne sisälle mene, sanoi sammakko, mutta kätkeydy hyvin, piiloudu kiukaan taakse ja seuraa tarkkaan kaikkea, minkä kuulet ja näet.

Ja sammakko heitti pojan sinne ylös tuvan ikkunalle.

-- Oho, sanoi poika, tultiinpa hyvää kyytiä.

Hän meni, kuten sammakko oli neuvonut, kiukaan taakse piiloon. Siinä hän odotteli. Vihdoin tuli talon isäntä tupaan. Hän sanoi:

-- Henki, laita syötävää ja juotavaa.

Silloin poika näki, miten pöydän laatikosta hyppäsi esiin nainen ja laittoi komean aterian pöydälle. Kun isäntä oli syönyt kyllikseen, niin katosi kaikki pöydältä samalla tavalla kuin oli siihen tullutkin.

-- Olisi sitä voinut jättää jotain minuakin varten, ajatteli poika. Nälkäinen minäkin olen.

Kun isäntä oli mennyt pois, niin poika tuli esiin kiukaan takaa ja lähestyi pöytää.

-- Koetan minäkin, sanoi hän. Ehkä tuo sama nainen hyvinkin tuo minullekin ruokaa.

Kun hän oli nuo loihtusanat sanonut, niin tuli nainen pöydän laatikosta esiin ja kattoi komean aterian pojalle.

-- Aivanhan tässä elää herroiksi, sanoi poika ahmiessaan suuhunsa niin paljon kuin jaksoi.

Toisena päivänä tuli talon isäntä taas tupaan ja aterioi samoin kuin edelliselläkin kerralla. Hänen mentyään käski poika henkeä hänellekin tuomaan ruokaa.

Kolmantena päivänä, kun isäntä taas oli käynyt tuvassa syömässä, ja poika oli vuorostaan aterioinut, niin katsoi hän tuvan ikkunasta alas.

-- Katsotaanhan, sanoi hän, miten se sammakko siellä alhaalla jaksaa. Siellähän se on jo syönyt sen toisenkin lehmän ja nyt nälissään kurnuaa. Pois minun täytyy jo täältä lähteä. Mutta tuo henki on saatava matkaan, jotta meillä on ruokaa kotimatkallakin.

Poika avasi pöydän laatikon ja löysi sieltä pienen rasian, jonka hän pisti taskuunsa. Sen tehtyään hän huusi ikkunasta:

-- Hoi sammakko, ota vastaan nyt, jo tullaan.

Ja hän hyppäsi alas ja tulla tupsahti sammakon pehmoiseen selkään.

-- Nyt on parasta lähteä lietsuun, sanoi hän sammakolle, ennenkuin talon isäntä tulee kotia.

Sammakko läksi loikkimaan. Kun he tulivat sinne meren lahden rannalle, niin sanoi poika.

-- Henki, tuo tänne syötävää ja juotavaa. Tuo runsaasti, sillä tämä minun toverini ei ole mikään vähäruokainen.

Rasiasta tuli tuo nainen esiin ja valmisti heille runsaan aterian. Kun he tulivat sen akan luo, joka sammakon oli kutsunut esiin, niin sanoi sammakko:

-- Elä nyt enää minua vaivaa, vaan anna minun mennä, sillä minä olen jo vanha ja istun mieluimmin yhdessä paikassa.

Poika päästi sammakon menemään. Hän kiitti akkaa hyvästä avusta ja läksi kulkemaan kotiaan kohden. Hän tuli toisen akan luo ja sitten ensimäisen luo ja lopulta tuli omaan taloonsa. Se oli aivan tyhjä.

-- Olisipa nyt vaimoni kotona, sanoi poika, niin olisi minun hyvä olla.

Samassa jo vaimo tulikin.

-- No, siinähän sinäkin olet, sanoi poika. Nyt minä olen saanut sen, mitä menin etsimään. Ja terveisiä minulla on tuotavana sinun sukulaisiltasi, joita olen tavannut jos jonkin näköisiä ja kokoisia.

Seuraavana päivänä kutsui poika keisarin luokseen pitoihin. Ja kun kaikki vieraat olivat koolla, niin poika käski henkeä tuomaan ruokaa ja juomaa. Ja niin runsaasti se toi kaikenlaista, että vieraat olivat aivan pakahtua sen ruuan paljouteen.

Nuo neuvonantajat tapettiin ja keisari meni häpeissään pois eikä koskaan enää poikaa koettanut eroittaa hänen vaimostaan.

-- Vaimonsa suvun avulla sitä mies näkyy tässä maailmassa pahastakin pelastuvan, sanoi poika. Mutta kaikilla ei olekaan sellaista vaimoa kuin minulla on eikä sellaista vaimon sukua.

VASKILEKKERI.

Olipa kerran kuningas, jolla oli niin kaunis tytär, että hänestä puhuttiin seitsemässä valtakunnassa. Ja kyllä sitä silloin saikin olla tavattoman kaunis, sillä muillakin kuninkailla oli tyttäriä, eivätkä nekään suinkaan olleet rumuudella pilattuja.

Kaunis oli kuninkaan tytär, mutta sen sijaan, että ilo olisi vallinnut kuninkaan linnassa, olikin siellä ainainen suru ja huoli, sillä tämä kaunis kuninkaan tytär oli kadottanut unensa ja sen mukana iloisuutensa.

Vanha kuningas oli kutsunut hoviinsa kaikki ilveniekat tytärtään huvittamaan, mutta turhaan. Linnassa juoksi rohtomestareita aamusta iltaan, ja kaikki he uskoivat saavansa kuninkaan tyttären nukkumaan, mutta siinä he eivät onnistuneet.

Siilon kuningas lupasi tyttärensä ja puolet valtakuntaa sille, joka saisi hänet nukkumaan, ja olihan se suuri lahja, sillä kuninkaan tytär oli kaunis ja valtakunta suuri. Nyt sitä vasta aika hyörinä syntyi linnassa, kun niitä kuninkaan tyttären nukuttajia juoksi tuhka tiheään siellä. Mutta vaikka ne koettivat mitä keinoa tahansa, niin uni ei sittenkään palannut kuninkaan tyttären silmäluomiin.

Kuninkaalla oli tallirenki, iloinen poika, mutta laiska. Hän ei työstään välittänyt mitään, hän vain soitteli aamusta iltaan kaikenlaisia soittokoneita, jotka hän itse oli laatinut.

-- Pitäisipä minunkin koettaa onneani, sanoi poika itsekseen. Sillä jos kuninkaan tytär on määrätty minulle tulevaksi, niin minä hänet saankin.

Eräänä päivänä, kun hän auttoi vanhaa kuningasta satulaan nousemaan, niin otti hän lakin päästään ja kumarsi syvään.

-- Tahdotko sinä jotain? kysyi kuningas.

-- Olisihan minulla pieni pyyntö, vastasi poika, Minulla olisi tuuma, johon minä tarvitsisin rahaa ja nyt minä pyytäisin armolliselta kuninkaalta kolme sataa hopearahaa lainaksi. Minä maksaisin ne kyllä sitten takaisin oikein korkojen ja hyvitysten kanssa.

-- Tuossa on sinulle pyytämäsi rahat, sanoi kuningas. Mutta jollet kuukauden päästä ole takaisin maksanut, niin annan vetää sinut hirteen.

Ja kuningas antoi pojalle kolme sataa hopearahaa. Silloin poika meni sepän luo ja sanoi:

-- Tee minulle vaskesta lekkeri, niin suuri, että sinne mies sisään mahtuu ja minä maksan sinulle siitä sen, minkä sinä pyydät.

-- Alle kolmen sadan hopearahan en minä sitä tee, sanoi seppä.

-- Sen saat, sanoi poika ja antoi hänelle kuninkaan hänelle lainaamat rahat.

Kun lekkeri oli valmis, niin sanoi poika sepälle:

-- Nyt minä menen sinne sisään, ja sinä saat kuljettaa sen kuninkaan linnaan, mutta kellekään et saa sanoa, että minä olen siellä. Jos kuningas tahtoo pitää lekkerin linnassa, niin sano, että se maksaa sata hopearahaa vuorokaudessa. Huokeammalla et saa antaa sitä heille.

Seppä pani lekkerin rattaille ja läksi kuninkaan linnaan. Kun hän sinne pihamaalle pääsi, niin alkoi poika lekkerin sisässä kauniisti soitella. Sen kuultuaan alkoivat kaikki kuninkaan linnan piiat ja rengit tanssia iloissaan. Kun kuningas kuuli linnan pihalta sellaista iloa, niin katsoi hän ikkunasta ja sanoi:

-- Mitä peliä siellä minun pihallani pidetään?

Hän juosta kippasi pihalle ja kun hän sinne pääsi ja kuuli iloisen soiton, niin ei hän voinut enää itseään hillitä, vaan sieppasi hän paksuimman kyökkipiian ja läksi hänen kanssaan tanssimaan niin että liepeet heiluivat. Pian oli koko hovikansa kartanolla tanssimassa ja ilo ja riemu oli suuri.

-- Tämän minä tahdon saada tyttäreni makuuhuoneeseen yöksi, sanoi kuningas, sillä jollei hän tällaisesta iloisesta musiikista niin riemastu, että hän sen kuultuaan tanssii ja lopulta nukkuu, niin sitten on ihme ja kumma.

Hän kysyi sepältä, paljoko tämä tahtoi lekkerin vuokraamisesta yöksi. Kun seppä sanoi, että se maksaa sata hopearahaa, niin kuningas ensin aivan kauhistui sellaista vuokran suuruutta, mutta maksoi lopulta, ja vaskilekkeri vietiin illalla kuninkaantyttären makuuhuoneeseen.

Kun poika huomasi joutuneensa kuninkaan tyttären huoneeseen, niin alkoi hän soitella niin kauniisti kuin hän taisi ja kun hän siinä oli hetkisen soitellut, niin vaipui kuninkaan tytär uneen. Poika raotti lekkerissä olevaa pientä ovea ja tuli huoneeseen ja kun hän kumartui katsomaan vuoteella lepäävän neitosen puoleen, niin ei hän voinut silmiään enää hänestä pois kääntää, niin kaunis hän oli. Hän suuteli kuninkaan tytärtä, mutta tämä oli niin sikeässä unessa, ettei hän siitä herännyt.

Kauan aikaa poika katseli kuninkaan tytärtä, vasta kun aamu vihdoin alkoi akkunoita kullata, meni hän takaisin vaskilekkeriin piiloon.

Kuningas tuli aamulla katsomaan, miten hänen tyttärensä oli nukkunut. Hän sai kauan aikaa tyttöä ravistella, ennenkuin sai hänet valveille.

-- Kun hän nukkuu kerrankin, niin nukkuu hän niin, ettei hän tahdo laisinkaan herätäkään, sanoi hän. Kun kuninkaan tytär heräsi, niin oli hän tullut entistään paljon kauniimmaksi ja iloinen hän oli, niin että kuningas ilosta itki kauan aikaa.

Seuraavaksi yöksi kuningas taas vuokrasi sadasta hopearahasta vaskilekkerin tyttärensä huoneeseen. Poika soitteli entistään kauniimmin. Ensiksi niin iloisesti, että kuninkaan tytär ei voinut hillitä itseään vaan alkoi tanssia, ja kun hän oli tanssinut kauan aikaa, niin oli hän niin uupunut, että hän kaatui vuoteelleen ja vaipui sikeään uneen. Silloin poika taas tuli lekkeristä ulos, ja kun kuninkaan tytär oli niin sikeässä unessa, niin kumartui hän hänen puoleensa ja alkoi häntä ihailla. Siinä unissaan kuninkaan tytär kyllä tunsi, että joku häntä suuteli, mutta hän oli niin uupunut, ettei hän jaksanut silmiään avata. Aamun koittaessa poika taas kätkeytyi lekkeriin.

Mutta kuninkaan tytär oli koko päivän mietteissään, sillä hänhän muisteli yöllä tunteneensa jonkun häntä suudelleen ja päätti hän päästä siitä selville. Illalla, kun lekkeri taas tuotiin hänen huoneeseensa, ja poika sen sisällä alkoi soittaa, niin tanssi hän kyllä mutta varovasti, jotta hän ei liiaksi väsyisi. Sitten hän heittäytyi vuoteelle ja oli uneen vaipuvinaan. Poika tuli lekkeristä ja tuli kuninkaan tyttären luo ja alkoi häntä suudella. Neito ei avannutkaan silmiään, mutta kun poika, joka jo kaksi yötä oli saanut valvoa, vihdoin vaipui uneen, niin avasi kuninkaantytär silmänsä ja näki huoneessaan kauniin nuoren miehen. Siinä hän nyt vuorostaan katseli mielihyvillään kaunista nukkuvaa poikaa. Lopulta hänkin väsyi ja vaipui uneen.

Tuli aamu ja kuningas hiipi hiljaa katsomaan, miten hänen tyttärensä nukkui. Mutta voi hänen kauhuaan, kun hän näki tyttärensä huoneessa nukkuvan nuoren miehen.

Kuningas riensi heti apua hakemaan. Kun hän oven sulki, niin paukahti se kiinni, ja molemmat nuoret heräsivät siihen. Silloin poika kiireimmän kautta karkasi ikkunaan ja hyppäsi siitä pakoon.

Kun kuningas palasi sotamiesten seurassa tyttärensä huoneeseen, niin oli poika jo kaukana.

Kuningas oli niin suuttunut, että hän oikein pihisi ja kipenöitsi, Hän komensi heti kaikki sotilaansa ajamaan poikaa takaa ja tuomaan hänet tuomittavaksi.

Poika pakeni ensin sepän luo ja peri häneltä ne kolmesataa hopearahaa, jotka hän oli saanut lekkerin vuokraamisesta, ja läksi sitten pakoon. Mutta kuninkaan lähettämät sotamiehet saivat hänet lopulta kiinni ja toivat hänet kuninkaan eteen.

Kuningas oli niin kiukkuinen, ettei hän tietänyt kummalla jalalla olisi seisonut.

-- Vai sinä sillä tavoin hankit itsellesi pääsön minun tyttäreni makuuhuoneeseen, huusi hän. Tunnenpa sinut jo ennestään, sillä olen sinulle lainannut rahojakin kuukausi sitten ja jollet heti niitä maksa takaisin, niin annan sinun roikkua köyden jatkona.

-- Sinne saatte panna kenen muun tahdotte, sillä tässä ovat rahat, sanoi poika ja antoi kuninkaalle ne kolmesataa hopearahaa, jotka kuningas oli sepälle antanut.

Kuningas aikoi kuitenkin viedä pojan hirteen, kun kuninkaan tytär riensi apuun ja sanoi, että hän tahtoo pojan miehekseen. Kun kuningas sen kuuli, niin kysyi hän pojalta:

-- Otatko hänet?

-- En huoli, vastasi poika.

Silloin kuningas suuttui niin, että hän ei vähään aikaan nähnyt mitään. Mutta kun hän vihdoin sai sanan sanotuksi, niin hän käski pojan pukemaan väkisinkin hääpukuun ja viettämään vihkiäisiä.